on kun se tapahtuu kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Olen rakastanut yhtä ihmistä niin jumalattoman paljon ja sietänyt häneltä kaikenlaista käytöstä, siinä toivossa että joskus muuttuisi. Hän on pettänyt luottamukseni kerta toisensa jälkeen ja joka kerta olen tehnyt sen helvetillisen erotyön sisimmässäni ja luopunut hänestä. Ja kun vihdoin alan selvitä ja pärjätä ja elämä alkaa taas tuntua elämisen arvoiselta...hän haluaa takaisin elämääni. Ja koska rakastan yhä niin paljon, otan hänet takaisin, koska jos tällä kertaa kaikki menisi toisin. Ei mene, vaan sama eroamisen helvetti on kohta edessä taas. Miksi on olemassa ihmisiä joiden kanssa ei voi olla mutta joita ilmankaan ei pysty elämään?! Olen niin rikki että tapan kohta itseni mieluummin kuin kärsin enää, tää tuska ei tuu koskaan loppumaan koska musta ei ikinä tule niin vahvaa että kieltäytyisin sen rakkaudesta.
Pahempaa kuin ero...
SickandTired
8599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tiedän tasan tarkkaan tunteesi. Vielä pahempaa on tilanne jossa sinut on petetty ja jätetty pitkästä suhteesta toisen vuoksi. Rakkaus ei kuole vaikka kuinka haluaisi ja tietää ettei yhteistä tulevaisuutta tule enää koskaan. Niin paljon rakastaa että voisi ottaa jopa takaisin kaiken sen paskan jälkeen mitä toinen niskaan kaatoi ja vaikka tietäisi ettei tilanne muutu koskaan. Petollinen pyyteetön rakkaus. Olisi vain niin paljon helpompaa kun saisi lopettaa koko tunteen heti. Kai se on se pyyteetön rakkaus johon vain pieni osa nykyihmisistä enää kykenee. Ole ainakin onnellinen että kykenet tuntemaan nuinkin syvää rakkauden tunnetta tässä nyky pinnallisessa maailmassa, jossa toimii vain " kaikki mulle heti minä minä meininki"
Olet hieno ihminen ja joku saa sinusta vielä uskollisen ja rakastavan kumppanin.
Mies 25
Tiedän fiiliksen. Minun tarinani voi lukea tuolta listaa hieman alempaa, "Narsisti kumppanina?".
Itse olin niin kovasti toivonut rakastuvani ja sitten kun niin kävi, en ollut uskoa sitä todeksi. Nyt, kun on lakattava rakastamasta, on se hankalaa, koska niin haluaisi vain rakastaa.
Asiat on kuitenkin käännettävä toisinpäin. Hän ei ansaitse minua, minä en tarvitse häntä. Hän menetti rakkauden, minä en menettänyt mitään.
Itse irvistelin vielä hetki sitten kliseille siitä, että jossain on parempaa, joku joka kohtelee minua arvoisenani ja joka todella haluaa olla täällä minua ja yhteistä tulevaisuuttamme varten. No, enpä irvistele enää....
Tällä hetkellä haluan parantaa oman särkyneen sydämeni. Opin sen, ettei ole häpeä välittää ja näyttää sitä, mutta häpeä on jäädä roikkumaan tilanteeseen, josta ei oikeasti itse kostu mitään. Olen itse oman onneni seppä, niinpä alan nyt takomaan rautaa, jospa se siitä vielä kuumenisi.
Keskitys itseeni. En ole kenellekään tilivelvollinen. Teen asioita, joista pidän. Syrjään on tietenkin heitettävä kaipuu toisen kainaloon ja kaipuu läheisyydestä, mutta senkin aika koittaa vielä. En halua elämääni ihmistä, jonka pillin mukaan tanssin kuin mikäkin pelle. Haluan elämään ihmisen, jonka kanssa tanssimme yhteisin sävelin.
Aikaa voi mennä, jotta löydän ihmisen, joka on valmis korjaamaan toisen aiheuttaman vahingon sekä kantamaan niistä vastuun. Minun luottamukseni toiseen ihmiseen on mennyt toistamiseen, mutta se mikä kerran on ollut on myös vielä saavutettavissa ja näin ollen tavoiteltavissa.
Huomasin itse, että katkeroituminen vie voimaa. Vihaisena oleminen vie voimaa... Olen ehkä asettunut pienimuotoiseen marttyyrin asemaan "jos en kerran kelpaa, antaa olla!", mutta sellainen pieni oman mielen viaton leikki auttaa päivissä eteenpäin.
En sano, ettenkö surisi, itkisi ja kaipaisi. En vain voi asioille enää mitään, enkä haluakaan. Tuhoon tuomittu koko juttu, vaikka toivo yhä eläisikin. Helpommallakin pääsee, vaikkei rakkauden tie kenenkään kanssa ole täysin kivetön. Mutta ei siihen koko energiaansa kuuluisi hukata, kun on elämäkin elettävänä!
Tsemppiä sinulle. Älä anna yhden ihmisen murtaa sinua ja pilata elämääsi. Käännä asia voitoksi! Selvitä siitä, saat arvokasta elämänkokemusta sekä ihmistuntemusta. Uskon, että seuraavalla kerralla tunnistat nuo arvottomat veijarit ennenkuin annat tunteillesi vallan. Korjaat itsetuntosi rippeet, kasaan palat yhteen ja nautit elämästä. Olet oletettavasti terve, kaunis nainen, joka vain kaipaa oman otteensa elämään!!
Kylläpäs te olette typeriä akkoja kun tuollaista edes kehtaatte kirjoittaa..Omapahan se on vikanne jos urpoihin rakastutte. Kasvakaa yli siitä ja lopettakaa tuollainen jonniijoutava kotkotus. ITse olette itsenne siihen tilanteeseen päästäneet tms. OMA VIKANNE!
Usein tuntuu kuin nää palstat ois jämähtänyt jonnekin 1800-luvulle. Naisia haukutaan ja pyritään alistamaan, jos nainen harrastaa seksiä tai kokee tunteita mieheen haukutaan tyhmäksi, jos pihtaa samoin. Miehelle kaikki on ok ja sallittua - tunteista kirjottavaa miestä jopa ylistetään. Liekö sitten johtuu siitä, että keskustelupalstoille usein pesiytyy sosiaalisista kuvioista syrjäytyneitä tapauksia, joille netti ja palstat edustaa sitä "maailmaa" mihin eivät tunnu pääsevän osallisiksi ja purkavat sitä katkeruuttaan sitten katkerilla, vihaisilla ja alistavilla kirjoituksillaan. Usein näitä lukiessaan vaan mietin, että toivottavasti ihmiset kuitenkin osais ajatella omilla aivoillaan, eikä ottaisi näitä palstoja ja näiden "vinkkejä" niin tosissaan.
Joskus se vain on niin ettei niitä urpoja ,alkoholisteja,mielenvikaisia,tunteettomia miehiä tunnista.Päälle päin esitetään jotain muuta.
Itsellä on eroja tällä hetkellä ....yksi yli 14,5 vuoden avoliitto alkoholistin kanssa,vuosi reissumiehen kanssa, avioliitto mielenterveysongelmaisen kanssa ja ero,ero kihloista miehen kanssa joka ei ilmoittanut syytä miksi otti eron ,olipa vielä niin teini että laittoi netin kautta poikki.Päällepäin ei aina näe mikä mies on miehiään.Voin kyllä sanoa että tunteeton nainen olen tällä hetkellä ja urpot sun muut miehet voi suksia kuuseen minun puolestani.Sinkkuna on helpompaa ,ei säry sydän, eikä haittaa jos on niin sinisilmäinen ,että uskoo miehen olevan rehti ja luotettavaa. Elämä on elämää.Ja mitäs pienistä eipä paljon hetkauta mikään enää.
Niin, joskus ei vaan tunnista niitä miehiä. Aluksi kaikki on ihanaa, varsinkin niin kauan kuin olet jaksanut miestäsi ylistää. Pikkuhiljaa alkaa miehen nalkutus vaatteistasi, hiuksistasi, ihan mistä tahansa vaikka pullan syönnistä eli mistä tahansa josta keksitään nalkuttaa. Mikään ei kelpaa, aina olet tehnyt väärin, lapsetkin on kasvatettu väärin, ilmeisesti siksi, etteivät pidä isäänsä jumalasta seuraavana. Kun on tarpeeksi kauan aviopuolisoaan katsellut, niin ne ruusunpunaiset silmälasit vaan häviää jonnekin ja näkee todellisuuden, kuinka oletkin ollut esittäjän kanssa naimisissa, vaikka itse olet ollut aito. Valkoisia valheita ja myös tummempi sävyisiä valheita paljastuu, mutta onhan oma ihmistuntemus kasvanut tässäkin prosessissa huippuunsa. Päällepäin ei aina näe mikä mies on miehiään, koska jotkut paljastavat todellisen karvansa vasta myöhemmin.
Ja mies joka ei halua olla lapsen isä.
Tuossa sinun tilanteessaki on kaksi osapuolta..eikait se kaikki voi toisen osapuolen vika aina olla kannattas varmaan vähän myös yrittää ajatella sen toisen osapuolen kannalta..tai sitten sää oot liian täydellinen ja semmosia ei oo olemassa.