Olen pitkässä parisuhteessa. Elämään on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä. Rauhallisen jakson jälkeen tapahtui jotakin, joka sai minun "itsesuojelumekanismini" pois päältä.
En tiedä miksi juuri nyt kävi näin. Olen ehkä ollut tavallista stressaantuneempi työ- ja talousasioidenkin vuoksi.
Muutaman erilaisen tilanteen johdosta olen ajautunut hirveään mustasukkaisuuskierteeseen. Suurin osa ajastani menee kauheaan tuskaan ja asioiden vatvomiseen mielessäni.
Haluaisin selvittää kaikki menneisyyden haamut ja pudistaa suhteemme. Puolisoni ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan, vaan syyttää minua vainoharhaiseksi ja tasapainottomaksi.
Tietyt faktat ovat tietenkin tosia, mutta hän ei halua niistä keskustella. Hän ihmettelee miksi juuri nyt olen mennyt asioista näin tolaltani. Hänen asenteensa antaa minulle ikävän tunteen että tällaista on tapahtunut kokoajan, mutta huonon tuurin ja yhteensattumien vuoksi niitä tuli eteeni monta pienellä ajanjaksolla.
Olen sanonut, että ehkä olen ollut sinisilmäinen ja naivi. Nyt sitten näen vanhemmatkin tapahtumat erilaisessa valossa ja varmasti osan kuvittelenkin. Kun tapahtumat lähtevät vyörymään niin niitä on vaikea pysäyttää. Mitenkähän näitä asioita voisi käsitellä vai onko niin ettei niitä kannata käsitellä?
En oikein itsekään pidä itsestäni nyt kun tunteet vievät vuoristorataa. Toisaalta en ole keksinyt miten asioita voisi hoitaa jos toinen ei halua niistä keskustella.
Onko kyseessä puolison puolelta kyllästyminen pitkässä liitossa ja onko se tavallista? Miten olette selvinneet vastaavasta? Miten olette saaneet mielenrauhanne ja omanarvon tunteenne takaisin? Pitäisikö etsiä itselle jokin sivusuhde ja yrittää saada voimia siitä?
En tiedä miksi juuri nyt kävi näin. Olen ehkä ollut tavallista stressaantuneempi työ- ja talousasioidenkin vuoksi.
Muutaman erilaisen tilanteen johdosta olen ajautunut hirveään mustasukkaisuuskierteeseen. Suurin osa ajastani menee kauheaan tuskaan ja asioiden vatvomiseen mielessäni.
Haluaisin selvittää kaikki menneisyyden haamut ja pudistaa suhteemme. Puolisoni ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan, vaan syyttää minua vainoharhaiseksi ja tasapainottomaksi.
Tietyt faktat ovat tietenkin tosia, mutta hän ei halua niistä keskustella. Hän ihmettelee miksi juuri nyt olen mennyt asioista näin tolaltani. Hänen asenteensa antaa minulle ikävän tunteen että tällaista on tapahtunut kokoajan, mutta huonon tuurin ja yhteensattumien vuoksi niitä tuli eteeni monta pienellä ajanjaksolla.
Olen sanonut, että ehkä olen ollut sinisilmäinen ja naivi. Nyt sitten näen vanhemmatkin tapahtumat erilaisessa valossa ja varmasti osan kuvittelenkin. Kun tapahtumat lähtevät vyörymään niin niitä on vaikea pysäyttää. Mitenkähän näitä asioita voisi käsitellä vai onko niin ettei niitä kannata käsitellä?
En oikein itsekään pidä itsestäni nyt kun tunteet vievät vuoristorataa. Toisaalta en ole keksinyt miten asioita voisi hoitaa jos toinen ei halua niistä keskustella.
Onko kyseessä puolison puolelta kyllästyminen pitkässä liitossa ja onko se tavallista? Miten olette selvinneet vastaavasta? Miten olette saaneet mielenrauhanne ja omanarvon tunteenne takaisin? Pitäisikö etsiä itselle jokin sivusuhde ja yrittää saada voimia siitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo, sivusuhde varmaan auttaa....not. :D
Älä yritä puhua miehen kanssa, koska häntä ei kiinnosta. Lähde Lappiin rentoutumaan ja unohda koko heppu hetkeksi. Sitten katsot, mitkä fiilikset sulla on päällä takaisintullessa.
Onpa abstraktia tekstiä. "Tietyt faktat", "tällaista on tapahtunut", "yhteensattumien vuoksi", "erilaisessa valossa", "tapahtumat lähtevät vyörymään", "näitä asioita"...
Mitä asioita? Mitä on tapahtunut?
Abstraktia tekstiä siksi, kun ei halua aivan yksityiskohtia kertoa. Ei nyt aivan petipuuhia ole joutunut seuraamaan, mutta sellaista kulkemista ilman sormusta ja suutelusta ns "rysän päällä" kiinni jääden jne.
Eri erilaisissa tilanteissa on narahtanut ja siitä on lähtenyt nämä omat tunteet laukkaamaan vuoristorataa.
Asiahan on niin että ilman sormusta kulkemisen ja suutelot luen pettämiseksi. Kukin suhde määrittelee itse, minkä laskee pettämiseksi ja mikä sallitaan. Teillä ilmeisesti flirtti ja suutelot ovat sallittuja ainakin miehen mielestä. Ei siinä muu auta kuin keskustella ja selvittää ne rajat, jotka kummallekin sopii.
"Puolisoni ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan, vaan syyttää minua vainoharhaiseksi ja tasapainottomaksi."
Suoraan oppikirjasta:
http://www.youtube.com/watch?v=4pmBC_CrQS4
Mies on nyt erittäin hyvittelevä. Varoo loukkaamasta minua, vaikka on aina ollut hanakka arvostelemaan. Teki sellaisen hankinnan, josta tietää minun haaveilleen jo vuosia. Seksielämä on vilkastunut. jne. jne.
Eli onko hänellä huono omatunto? Miksi hän ei voi keskustella edelleenkään? Miehet hei, eikö mieltä paina jollei asioita puhu selväksi?
Eilen yhtäkkiä huomasin että ahdistus on melkein kokonaan poissa. Lieneekö jokin itsekorjaava mekanismi toiminut..
Tuli suorastaan vahva tai ainakin vakaa olo. Edelleenkään en tiedä mitä aion tehdä.
Onkohan niin että kun sydän tarpeeksi särkyy se viilenee. En näe tulevaisuutta nyt niin lohduttomana. Mutta tilalle on tullut kylmiä ajatuksia toisesta. Voin jatkaa elämääni tapahtuu mitä tahansa. Enää vain en aio leikkiin osallistua. Toinen ei ilmeisesti pysty muuttumaan, kai sen olen aina tajunnut. Mutta itse muutuin.
Koska asioista ei voida puhua, vaikka olen siihen antanut mahdollisuuden, suorastaan anonut, niin katsokoon seuraukset.
Kerrankin vielä pettää luottamukseni niin saa nähdä mitä todella voi tapahtua.
Ja se sivusuhde jota harkitsin itselleni, saatan ottaakin jos sopiva vastaan tulee.