Näinkö tässä kävi ?

nurkkaan ahdistettu

Olen 48 -vuotias mies. Olemme olleet naimisissa 13 vuotta. Lapsia on kolme alaikäistä.

Nyt näyttää siltä, että ero on tulossa ennen pitkää. Suhde on ollut kylmä jo vuosia. Ei seksiä ja rakkautta. Käytännön asiat yritetään hoitaa, mutta nekin hyvin kivuliaasti. Turhapa tässä on ruveta ketään moittimaan, syyllistämään ja moittimaan, asiat ovat vain menneet tähän jamaaan. Pettämisiä ja sen tapaista en ole havainnut (vai olenkohan liian sinisilmäinen tai huonohoksainen). Itse olen ollut uskollinen aviomies vaimolleni.

Eniten surettaa lasten asema erossa ja heidän tuleva kehityksensä. Itse luulen pärjääväni jotenkin, koska olen läpikäynyt eroasioita etukäteen mielessäni vuosikausia.

Lapsien kanssa menee mukavasti, mutta vuosia kestävä eripuraisuus vaimon kanssa vie voimia. Ei mielestäni elämän tarvitse tällaista olla. Nyt tuntuu tulevan mitta täyteen hiljaisellakin miehellä. Riitelemään en ala, mutta puoleni pidän asiallisesti.

Omaisuuttakin on kertynyt vuosien kuluessa. Talo ostettiin keväällä 2003 yhteisesti. Jos se joutuu myyntiin, minkälaiset myyntitulon seuraamukset ovat. Auto ja kodinkoneet on ostettu yhteisestija erikseen. Mitä tulee kellekin ja millä perusteella ?

Asia on minulle ennenkokematonta ja pelottaa lähteä yksin tällaiseen kujanjuoksuun. Joku ratkaisu tähän tilanteeseen on kuitenkin saatava, vaikka se kipeää tekisikin.

Voisiko joku auttaa minua tässä tilanteessa ja neuvoa miten tästä edetään.

12

1843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M36

      En jaksa ihan kaikkea toistella, mitä osituksesta 10 minuuttia sitten tuohon alla olevaan ketjuun kirjoitin ... ellei teillä ole avioehtoa, niin sama pätee (tässä parin viikon aikana olen tällä palsatalla hieman monisanaisemmin kertoillut muissakin keskusteluissa).

      Periaate nyt kuitenkin vielä; sillä ei ole mitään merkitystä kumman nimissä omaisuus on (vaikka ukon metsästyskivääri), tai milloin se on hankittu (ennen avioliittoa tai sen aikana), tai millä rahoilla. Koko harjoitus lähtee laskemalla molemmille netto-omaisuus ... joka sitten tasataan yhtäsuureksi tasingolla (yksi eurosumma joka toiselta otetaan ja toiselle annetaan). Sikäli on väärä käsitys että kaikki menee puoliksi ... ei, jos miehen nimissä on kaksi autoa, ovat ne hänen omaisuuttaan, eikä toisella ole mahdollisuutta vaatia niistä toista itselleen... MUTTA, miehen omaisuuteen ne tietenkin lasketaan 100% arvostaan, jolloin miehen netto-omaisuus puolisonsa netto-omaisuutta suurempi => maksetaan tasinkoa jotta puntit tasan. Se, millä tasinko maksetaan on sovittavissa ... mutta raha kelpaa aina (siis, ei ole pakko luopua omaisuudestaan tasingon vuoksi)

      Jos asunto myydään, niin osituksessa 50% saadusta rahasta (vähennettynä välityspalkkio yms.) molempien netto-omaisuus laskentaan, ja aikanaan kumpikin maksaa verotuksessa osuutensa myyntivoitosta.

      Kun sitten ositusta ruvetaan toteuttamaan, sovitaan kumpi mitäkin saa, ja laaditaan ositus- ja erottelusopimus. Ellei sopua synny, mennään oikeuteen, joka määrää pesänjakajan ... hän kyllä saa pesän jaettua... hänen kulunsa maksatte puoliksi, ja arvaan että molemmat olette jakoon tyytymättömiä.

      Niin tai näin, suosittelen ottamaan yhteyttä juristiin, jos ero sitten se ainoa vaihtoehto teille.

    • tuttua on/tuttu tyttö

      hei,

      jos olette eroamisen suhteen jokseenkin sovussa, olette jo aika pitkällä.

      suosittelen että jompikumpi odottaa yhteisessä kodissa siihen saakka että olette omistaneet sen 2 vuotta. sen jälkeen myynti on verovapaata.
      huom. saatte jokatapauksessa kumpikin verovähennyksen. olihan omistusasunto sovittu 50/50?

      jos tarviit lisää neuvoja annan mielelläni, kokemusta on.

      yst Tuttu tyttö

      • tuttu tyttö

        suosittelen että kumpikaan ei syyllisyydessään osta itseään ulos vaan reilu peli. jaatte tavaranne niin että molemmilla on kiva ja toimiva koti. lapset tarvitsevat niitä ,molempia....

        ero on kurja asia mutta siitä selviää ja lapsetkin selviää kun vaan tietävät mistä selvitä.
        mun tyttö sano mulle että kyllä aikuiset on tyhmiä kun luulevat hämäävänsä lapsia asumalla väkisin samassa osoitteessa. mullekin hän sanoi että luulitko etten tienny miten huonosti meni.
        sanoi että ainoa asia mistä keskusteltiin ex miehen kanssa oli kuka kuskaa ja ketä....

        että näin.

        mä olen nyt tosi tyytyväinen elämääni. ainoa suoraan sanoen mikä harmittaa etten osannut/uskaltanut tehdä ratkaisua aikaisemmin. toivon että elämää olisi vielä pitkään jäljellä...

        yst sama

      • ei ihan tuttua

        Olen nyt asunut n.5 kk pois yhteisestä talosta johon muutimme n.1,5 vuotta sitten. Muuttoilmoitukset tein ennen juhannusta. Miten tuo asunnon myyntivoiton verotus sitten menee kun keväällä 2005 myydään talo ? Velan korkoja en verotoimiston mukaan enää saa vähentää, onko tuo oikein.

      • minä

        Olemme eroamassa ja liitoossa jossa olemme on avioehto jossa minun osuuteni on 85% ja vaimoni 15%.Kun myymme osakkeen niin paljonko kulut ovat minulta ja entä vaimoni kulut?Entä kuuluuko remonttiiin laittamaanne rahat jakaa samalla periaatteeella.(85%-15%) ????

      • M36
        ei ihan tuttua kirjoitti:

        Ei sen nyt noin pitäisi mennä....
        Onko velka vielä teidän molempien nimissä?
        Onko talo edelleen teidän molempien nimissä (ei uusia lainhuutoja vielä haettu)?
        Kuka saa korkoedun ... vai onko verottaja peruuttanut sen ....?
        Jos asunto ollut teillä yli 2 vuotta, niin myyntivoitosta ei mene veroa.

      • M36
        minä kirjoitti:

        Nyt menee jo aika erityistapaukseksi ... joten kannattaa varmaan heittää lakiosastolle...

        Ymmärtääkseni myyntihinta (josta ne kulut vähennetty, eli välityspalkkio) jaetaan tuossa suhteessa, eikä erotella missä suhteessa kukin remonttiin on rahaa laitettanut (ellei erillistä sopimusta välillänne tästä) ... jos älliä on ollut, niin samassa suhteessa tietenkin on yhteiseen rahaa syydetty....

      • ei ihan tuttua
        M36 kirjoitti:

        Ei sen nyt noin pitäisi mennä....
        Onko velka vielä teidän molempien nimissä?
        Onko talo edelleen teidän molempien nimissä (ei uusia lainhuutoja vielä haettu)?
        Kuka saa korkoedun ... vai onko verottaja peruuttanut sen ....?
        Jos asunto ollut teillä yli 2 vuotta, niin myyntivoitosta ei mene veroa.

        Velka ja talo on molempien nimissä ja talo on ollut n. 1,5 vuotta omistuksessa eli puolen vuoden päästä tulee 2 vuotta täyteen. Aiemmin korkoetu oli minulle, mutta koska verotoimistosta sanottiin etten voi sitä enää käyttää kun enää asu vakituisesti talossa, niin muutin omaa veroprosenttia isommaksi ja sanoin vaimolle että hän saa käyttää loppuvuoden korkoedun omassa verotuksessaan. By the way, onko 750 eur/kk elarit mielestäsi kohtuulliset kolmesta lapsesta kun nettotulot n.2500 eur/kk ja tulojen suhde 60/40 ? Lastenvalvoja käytti kaavana 400 eur/lapsi/kk ilman lapsilisiä (lapsilisät yhteensä n.450 eur/kk).

        Meillä minä jäin taloomme, ja ryhdyin maksamaan koko lainaa. Lopullinen eromme oli astunut voimaan syksyllä, mutta osituksen teimme vasta vuoden vaihteessa. Syystä että pankki toivoi lainojen (ja siis minulle lisävelan) uudelleen järjestelyn tammikuun alkuun, eli jolloin ositussopimuksen ehdot täyttyivät. Exä oli muuttanut siis jo syksyllä omaan asuntoonsa. Tämän vuoden veroehdotuksessa korkovähennys oli edelleen jaettu 50/50 koko vuodelle, koska lainakin oli molempien nimissä tammikuun alkuun saakka... tässä valossa en oikein ymmärrä tulkintaa joka sinulle on annettu, mutta tuntemattomat ovat verottajan koukerot.

        Elarit sitten... eivät minusta ole oikein. Yleinen tapa laskea on 420 e/kk MIINUS lapsilisä, eli 320 e/kk. Tuosta laskien sinun osuudeksi kolmesta lapsesta tulisi 575 e/kk. Toinen lähestyminen on toimeentulon perusosien määrät, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B649-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf jossa eri ikäisten ja eri "maksuluokka-alueilla" asuvien lasten riittävään toimeentuloon on laskettu summat (näistä ei vähennetä lapsilisää). Siellä myös hyvä "ohjenuora" monilapsisiin tilanteisiin, toisesta lapsesta -5% ja kolmannesta -10% ensimmäsien elatuksen määrästä (synergiaetuja kun syntyy). Jos tällä kaavalla lasketaan osuutesi, ja oletetaan että asut kalliimmalla alueella ja lapset yli 10v ... niin osuutesi olisi 450 e/kk.

        Kysymyshän on siitä mitä te vanhemmat sovitte, ja mikä on oikea elatuksen määrä teidän lapsillenne ... kaavoja ei välttämättä tarvitse käyttää, vaan laskekaa yhdessä oman tenavanne todellinen kulutus ja menot, jakakaa se sitten. Lastenvalvoja vahvistaa mitä te olette sopineet, hän voi myös neuvoa ja kertoa omasta näkemyksestään ... isän ja miksi ei äidinkin on syytä valmistautua lastenvalvojan tapaamiseen, ja osata argumentoida näkemyksensä (EI riidellä). Ellei sopua synny, niin sitten asian määrää tuomari, joka ei sekään suotava tapa juttu ratkaista... mutta joskus pakko.

        Nuo mun elarit laskettiin lastenvalvojan luona ja olen vahvistanut sopimuksen. Vähän ihmettelin kyllä paikan päällä että käytti tuota minulle epäedullisempaa kaavaa (lapsilisiä ei huomioon) vaikka tuo sinun kaavasi on ehkä yleisin laskutapa. En kommentoinut sitä silloin, enkä aio siitä valittaa tai pyytää vaimolta vapaaehtoista muutosta, mutta hyvä kait on sillekin tehdä selväksi että todellakin maksan ihan reilusti.

        Olin ajatellut tulevan talonmyynnin osalta jakaa omaisuuden niin että vaimo saisi isomman osan jotta saisi isomman asunnon kun asuu lasten kanssa. Tästä olen jo hänelle aiemmin maininnut. Täytyy vaan nyt katsoa mikä tuo jakosuhde tulee olemaan, koska nuo elaritkin on sen verran isot. Voisin kuvitella että exät helposti alkaa kuvittelemaan vähän liikoja siitä mitä heille kuuluu, varsinkin jos tottuvat johonkin tulotasoon.
        Tuo korkojen verovähennys todennäköisesti johtuu siitä että verotusohjeissa puhutaan yleisesti "vakituisen asunnon..." ja kun on jo muuttanut muuualle virallisesti, niin silloin se ei ole enää vakituinen.
        Muuten täytyy sanoa että eroprosessi on mennyt alun hankaluuksien jälkeen ihan ok (1.vaihe alkanut 3,5 kk sitten), varsinkin kun vertaa ympärillä tapahtuneisiin/tapahtuviin eroihin. Monille tuntuu tuo omaan sielunelämään perehtyminen kovin rankalta, varsinkin jos se tapahtuu eka kertaa elämässä vasta avioeron yhteydessä.

        ... jos koet että elarisi ovat teidän tilanteeseen sopivat, niin kaikkihan on OK.

        Ja mielestäni asuntoon ja ositukseen liittyen olet myös hyvin perustellut päätöksesi jakaa "avokätisesti" ... tämä on tietenkin oikeutesi ja varmaan teidän tilanteeseenne oikein sopiva.

        Toivon, että eronne sujuu mahdollisimman riidatta muutenkin ... isoa sopeutumista edessä jokaisella kuitenkin on.

    • äiti

      täällä 39v. nainen ja luultavasti kohta samassa pisteessä oleva. voimia meille molemmille:).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe