KOULUKIUSATUT TÄNNE!

Olen 9 luokalla. Minua on kiusattuu koko sen ajan kun olen ollut koulussa. Ja minua on kiusattu haukkumalla mm.valas, idiootti, lehmä ym. Se onneksi loppui n. 1.5 kuukautta sitten, koska uskalsin kertoa terkkarille asiasta ja sitten terkkari kertoi asiasta luokanvalvojalleni joka puuttui asiaan.

Oon vasta 5 luokalla ja mua on haukuttu ehkä joku 2 vuotta. Mun lempinimi on Lissu ja sillä mua opettajatki kutsuu. Sitte mua on haukuttu jokskin pissikseks! :( Mikä on pissis? Tiiän jotain että pissis pissaa julkisella paikalla, mutta en oo ikinä tehny niin! On mulla silti muutama kaveri. Saan aika usein tyhjiä tekstiviestejä. Ja soittojakin tulee mutta kun vastaan ni mitää ei kuulu. Voitteko vastata tuohon kysymykseen pissiksestä?! :( KIITOS!

juu pissis tarkoittaa hienostelijaa. tilanteenne ovat surullisia. minua kiusattiin ala asteella hiljaisuuden vuoksi. kelle olisin puhunut ilman kavereita? :(
anteeksi, mutta repesin tolle pissis pissaa julkisella paikalla:D älä loukaannu, nauroin vaan koska se kuulostaa hauskalta:)

Mua ne kiusas koulussa.Ja yllätys ,yllätys armeijassa nää kolme kiusaajaa olivat upseerikokelaita.Taas sai ryömiä kuunnellen ns.koulukaverien kouluttamista.Ei sille mitään voi.Parempiosaiset nöyrryttää köyhiä,minunkin isä oli työmies,ja näiden kiusaajien isät paikallisia napamiehiä.Viha ei ole laantunut päinvastoin.Joskus tekisi mieli tappaa nämä menestyneet kusipäät.Olin kouluaikoina pieni,en enää .Nyt vois kokeilla kuinka paskiaisten leuat murtuu.Valitettavasti eivät ole kävelleet vastaan.

Mua on kiusattu ala asteella, siis selän takana pahaa puhumista ja porukan ulkopuolelle jättämistä, nykyään suoranaisesti ne jotka kiusas tuntuu vihaavan mua... Mutta asiat ahistaa nyt muutenkin, kerron koko pitkän paskan tarinan tai miten se alko nii helpompi kai ymmärtää loppu selitystä! Kaikki alko ku sairastuin nefroottiseenoireyhtymään eli johonki munuais sairautee, makasin viikon jorvissa tipassa ja sit pääsin kotii sentippa jutun kanssa noin viikoks ja sit menin kouluun sen tippa höskänkanssa, puolen viikn jälkeen se otettiin pois, näytin viel normaalilta itteltäni mutta mulla oli aika kova kortisoni kuuri, 70mg päivässä ja se on paljon sitä! Sivuoireet alko näkyy ja tuntuu, posket ja maha turpos, näytin kauheelta! Lisäks käsien tärinää ja ruokahalu suureni ( en ollu huomannu sitä) ja kaikkia muita sivuoireita, no oltiin sitten syömässä eväitä kaverin kanssa ja meidänuokkalaiset pojat tuli siihen ja haukku mut läskiks ja vetoivat niihin turvonneisiinposkiin, sanoi. Että johtuu lääkkeistä mutta eivät uskoneet ja sano. Et älkää sit uskoko mutta totta se oli! Sitten viikon päästä huomasin että läskiä oli kertynyt selittämättömästi poskiin ja leuan alle, en ollut lihonut paljoakaan vaikka olin syönyt enemmän kortisonilääkkeiden aiheuttaman ruokahalun takia ( punnittiin jorvissa käydyssä tarkastuksessa n. 1kilo lisäpainoa normaalipainooni, ja siis olen sopusuhtainen ja paino ihan normaali) tämä johtui siis jostain hiiva. Sairaudesta, jonka kortisoni lääkkeet olivat aiheuttaneet, suu sammasti se oli yksi merkki,mutta nyt vihaan katsoa naamaani peilistä ihan ne turvonneet posketkin jo ärsyttävät mutta tämä on jo liikaa! Tulen hulluksi en halua että kukaan näkee minua mutta kuluunon pakko mennä, hautaudun huiviin melkein silmiin asti koska kuntiedän että ihmiset näkevät minut, masennun... Olen muutenkin hukannut itseni kokonaan, ennen olin äänekäs, nauroin paljon ja muutenkin sellainen reipas ja aktiivinen ihmisten suhteen, nykyään olen huomattavasti vaisumpi ja surullisempi :( tuntuu kuin kukaan ei muutenkaan välittäisi tai kuuntelisi kun sillnkin vähäisesti kun puhun... Pelkään että minua kiusataan, haukutaan läskiksi vaikka se on vain turvotusta! En voi käyttää lempi vaatteitani koska vihaan tätä turvonnuta mahaa.. Tarvitsen apua, mutta en saa sitä mistään kuitenkaan :(

Päivitetty 8.10.2012 15:16, julkaistu 8.10.2012 15:16.

Lapsi ei uskaltanut mennä kouluun – kiusaamisen kiistävä rehtori toimi vastoin lakia

Aamulehti.

Keuruulaisen koulun rehtori, Keuruun sivistystoimenjohtaja ja sivistyslautakunta toimivat lainvastaisesti koulukiusaamisen vuoksi kotiopetukseen jääneen 9-vuotiaan keuruulaispojan tapauksessa.

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite/AMLayout&cid=1194770795292&p=1194596113763&packedargs=packedargs=AMArticleCommentThreadDetails:sortOrder=desc&pagename=KALWrapper

koko ala-aste (6v) oli täyttä helvettiä, kiusaus loppui ylä-asteella koska luokka vaihtui. sain myös hyviä kavereita sieltä, ja koska kasvoin jonkun verran pituutta

Mua ei varsinaisesti kiusata. Oon sairastanu epilepsiaa (kirjotinko oikein) Kukaan mun kaveri ei tienny tai tiedä siitä. Taino yks. Lääkkeiden sivuvaikutuksia oli suuriruokahalu. Söin 4luokkalaisena miehen annoksia. No se aiheutti ylipainoa. Kukaan ei sano minua läskiksi mutta monet ajattelevat varmasti niin. Painan 73kg. Lääkitystä ei ole ollut pitkään aikaan mutta paino ei ole pudonnut. Minun isä on yhdysvalloista ja hän on tosi tummaihoinen ja äitini on suomalainen ja vaalea. Minä synnyin usassa mutta muutin siskoni ja äitini kanssa suomeen kun olin 2.v Joten puhun sujuvasti suomea. Kaverini sanovat etten ole neekeri vaan olen ennemmin maitokahvin värinen. En ole siis heidän mukaan todellakaan neekeri. Minua harmittaa ja nolottaa koulussa se kun yksi tai kaksi poikaa kiljuvat suunnilleen neekeri, nigga, negro jne kun kävelen heidän ohi. Minua nolottaa ja harmittaa. Muut koulussa eivät huutele minulle eivätkä naureskele tai muut. Mutta tämä harmittaa minua. Aikuisena muutan kaverini kanssa usaan koska siellä huutelu voisi loppua. Anteeksi jos on kirjoitusvirheitä! :) Ja olen 8lk

Koulun terveydenhoitaja saattaa saada jotain aikaiseksi kiusaamisen loppumiseksi. jos reksit tai lv:t eivät tee mitään. menkää ja puhukaa asiat julkisiksi, isoon ääneen. koulu on yhteiskunnan varoilla maksettua, kenenkään ei pidä joutua kärsimään siellä. kiusaajille: eikö muuta tekemistä ole??koulu on oppimista ja opiskelua varten, ei lapsellinen käytöskoulu eikä kiusattujen selviytymiskoulu. vielä stemppiä jokaikiselle kiusatulle: jonakin päivänä te kaikki tulette toteamaan, että tässä gamessä olettekin voittajia.

Olen tällä hetkellä 8 luokalla oleva tyttö ja kiusaamista on ollu esikoulussa, ala-asteella ja 7 luokan alussa. Vaihdoin sitten luokkaa ja sain sieltä todella hyviä ystäviä. Elämäni muuttui todella paljon paremmaksi mutta pakko sanoa, että se kiusaaminen mitä olen kokenut on jättänyt minuun syvät arvet. Itken vieläkin välillä kun muistan niin elävästi sen pelon ja tuskan mitä koin. Häpeän itseäni ja olen hyvin epävarmakin itsestäni. 7 Luokan alussa sain yhdesti musiikintunnilla lievän paniikkikohtauksen kun minua kiusattiin. Onneksi pääsin pois siitä helvetistä. En olisi kestänyt sitä yhtäkään vuotta enempää.
6 luokalla olin jo itsemurhan partaalla..Oli silloin niin paha olla. Pelkäsin kuollakseni koulua kun koko ala-aste luokka oli minua vastaan..Luokalla oli silloin 25 oppilasta joista 2 oli minun ystäviä. Toinen alkoi kertomaan perättömiä juttuja minusta netissä mutta toinen ystäväni on pysynyt tukenani ala-asteelta tähän päivään saakka. Suuri kiitos hänelle ♥

Kiusaamisen uhrit: Yrittäkää olla välittämättä kiusaajien sanoista ja teoista. Tiedän, että se ei todellakaan ole helppoa. Jos kiusaaminen on joka päiväistä..Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä vaan kertokaa jollekkin aikuiselle asiasta. ♥ Älkää antako kiusaajien nujertaa teitä. ♥

Tässä viesti kiusaajille: Älkää kiusatko jollakin tavalla erilaisia ihmisiä. He ovat sellaisia kuin he ovat eikä kukaan heistä voi sille mitään. Kiusaaminen jättää aina niin syvät arvet, että ette tiedäkkään. Se saattaa tehdä ihmisestä hyvin itsetuhoisen ja masentuneen, että monet ihmiset ovat tehneet jo itsemurhan kiusaamisen takia. Olkaa niin kilttejä..Älkää ikinä kiusatko ketään!

Joo moi tääl tämmönen 7.lk tyttö.
Mua on kiusattu ala-asteella 5-6lk. no ei pahasti mutta haukuttu puhuttu pahaa ja syrjitty on seki kiusaamista en kestäny enää sitä joten muutettiin äidin ja veljen kanssa 600km sieltä tänne noin 7kk sitten
Luulin muuttamisen myötä että kiusaaminen loppuisi tein noin 5kk kaiken niin hyvin ja mukavasti ku osasin mutta sitten tein yhden virheen joka johti toiseen eli Rakastuin itseeni 3.vuotta vanhempaan poikaan joka on jäänyt luokalle ja on nyt koulumme 9lk. tämä poika vastasi tunteisiini samoin ja olin onnellinen todella rakastunut, mutta sitten tämä poika alkoikin seurustelemaan oman luokkalaisensa tytön kanssa joo ymmärrän että tunteet vaihtelee muttta en sitä että kun tämä poika oli juuri päivää ennen seurustelunsa alkua haukkunut tätä tyttöä todella paljon muille ja sitten pam alkaakin seurustelemaan sen kanssa. No mä sitten olin todella katkera ja sanoin vaan mun yhelle kaverille että ne ei varmaan oikeesti tykkää sit toisistaan kun kuulin siittä haukkumis jutusta, niin tää mun kaveri sano siittä tytöstä vielä enemmän kaikkee ja sit meni sanoon ne jutut mitä se sano mun sanomina niin sit kaikki alko vihaamaan mua ku musta levis kaikenlaista. Joo ja en oikeestaan uskalla mennä kouluunkaa ku aina ku kävelen käytävällä niin takaa tai sivulta kuuluu jotain nolosta ja kaikesta muusta.
Sitten se meni sellaseksi että meidän koulun luistelu koppeilla seinässä luki (Mun nimi ) ***** ****** on pelle ! Ja kaikista pahinta on se että joku on keksiny ja levittäny semmosen jutun että mä oon mun parhaan kaverin kaveri vaan sen takia että mun maine paranis.. :( Ymmärrän että oon tehny virheen mutta oon kuitenki pyytäny anteeks mutta se tyttö ei hyväksyny sitä. Mitä teen en uskalla puhua tästä kellekkään aikuiselle etttei mua aleta sanomaan vasikaksi tai miksikään muuksi ? :((

Mua kiusataan nyt siitä, koska kaikkien mielestä oon anorektikko vaikka oon normaalipainonen. Opettajat ei auta, ne vaan sanoo että kiusaaminen on mun syytä.

silari

Joo oon 6. luokalla (musaluokalla) Meidän luokkalaisia on 18 oppilaista josta max.3 on järkevii. Eli 9 tyttöö ja 9 poikaa (kuulun tyttöihin xD ) Niin... Olen joutunut lasten psykiatriselle osastolle kun en enää jaksanut käydä koulua. On haukuttu selän takana,ei olla puhuttu, piilo vittuillaan ja sellasta :( Tönitään ja tällee.

Neuvoja Kiusatulle:
Mene:
1. Kertomaan vanhemmillesi
2.Opettajallesi

Sitten he osaavat jatkaa eteenpäin

Ainii Ja Pahasti syrjitty

ite oon 6. luokkalainen poika, oon ite kiusannu yhtä tyttöö kolmoselta vitosellr asti, sitte heräsin ja huomasin et tähän on pahasti tehty! omatunto alko syyttään mua ja mun rlämä muuttui kriittisesti... muutuin sekavaks, koulussa esim matikan tunneilla en keskity miinkään muuhun kun omiin ajatuksiin. mua on syrjitty jo päivähoidosta saakka. ei mitään niin vakavaa, mut kun viidennellä luokalla tajusin mitä pahaa oon tehny tälle tytölle jota kiusasin muutuin oudoks, masentuneeks ja ennen kaikkea kiusaamisen kohteeks. oon jotenkuten saanu kiusaamiseni anteeks, tai tuntuu siltä, koska oon nyt tän tytön kanssa ihan ok kavereita. mutta... liikkatunneilla mut syrjitään esim jalkapallojoukkueista täysin pihalle, välkällä jos kaverit on jossai porukassa ja mern sinne ni heti aletaan syrjii, ja jos nään jonku tyypin joka ei nää mua nii useimmiten se on puhumassa jotain pahaa mun selän takana. itsetunto on rappeutumassa, oon ajatellu itsaria moneenki otteeseen mutten ikinä oo tohtinu ees ajatella sitä toteuttamisvaiheeseen saakka, onneks. hakkasin polveni ruuvimeisselillä, kirjalla, kaapin kulmalla ja monella muulla esineellä niin kauan että mustelmakin aukes ja tuli haava. viiltelin käsiä ruuvimeisselillä rangaistukseks siitä kiusaamisesta. hakkasin itteeni selkään ja takareisiin nahkavyöllä, ja sen jälkeen kipu on tuntunu ainoastaan mukavalta. toivon että se ei mee koskaan liian pitkälle. oon uskovainen, uskon jumalaan, saatanaan ja lähes kaikkeen sillä välillä. tiiän et kaikki ei usko tässä palstassa näihin, mutta se on totta. oon liian sinisilmäinen, aina jos joku mun luokkalainen sanoo jotain, otan sen todesta. mut siitä jumalasta ja muusta yliluonnollisuudesta; mulla on ittelleni veden pitäviä todisteita niistä. kukaan muu vaan ei uskois niitä juttui mitä mulle on tapahtunu. kerran ehkä viikko sitten kun puolet meijän luokkalaisista oli futsal harjotuksissa, menin mun hyvän ystäväni (se on tyttö) repulle ja otin sen iPodin ihan vaa pelaillakseni sillä. ja kun luulin tietäväni lhed kaiken siitä tytöstä ni näin sen päiväkirjan jota se piti ipodilla. siinä luki "kukaan ei oikeesti tiijä miten huonosti mulla menee. tälki hetkellä itken. oon ajatellu itsarii ku mun äiti löys mun fb päiväkirjan ja näki mitä kaikkee siel luki. mun veli kiusaa mua ja mul ei oikeesti oo silleen kavereita. kunpa joku osais auttaa!". Teki mieli ruveta itkeen siinä luokkahuoneen lattialla koska halusin niin kipeesti auttaa täyä tyttöä, kertoo miten mun elämä on. musta tuntuu ihan samalta ku siltä tytöltä. kukaan ei oikeesti tiedä miten mun asiat on. paitsi te jotka luette tän nytte, vaikkette ees tiijä kuka oon. Tässä mun viesti teille, kiusaajat ja ne jotka ei kiusaa eikä oo vielä joutunu kiusaamisen kohteeks; KIUSAAMINEN EI KANNATA! se kuka pilkkaa saa pilkan omaan nilkkaan on oduva sanonta tässä kohtaa. ja se osuu suoraan sydämeen ja rikkoo sen pirstaleiks.

Mua kiusataan koulussa koska olen 133 cm ja päässyt juuri 5 luokalta.
Joskus pari vuotta sitten olin ihan perus tyyppi joskin iloisempi ja kaikki muut oli suht koht saman kokoisia kuin mä. mutta 5 luokan alussa mua alettiin nimitellä koska kaikki muut on jotai yli 150 cm... En uskalla kertoo opelle tai vanhemmille.

ei tollasist kannata vãlittää oikeasti kiusaajat ovat polvenkorkuisia rääpäleitä jotka imee vieläkin äitinsä tissiä...

Itse sain kiusaamisen loppumaan joskus 9luokan lopussa. Oli myös henkistä ja fyysistä kiusausta ja rahoja vietiin. Tutustuin sitten malmissa kolmeen tyyppiin niin lähdettiin niiden kämpille otettiin pesäpallomailoja 2 ja sitten mentiin autolla metsästämään jos niitä kiusaajia näkyi, vähän ajan päästä näkyi kun istuskelivat kirjaston rappusilla niin ajettiin siihen eteen juostiin ulos ja näin suoraa sanottuna piestiin niistä paskat pihalle. Ja en kadu vieläkään muut voivat sanoa mitä sanoo mutta mun mielestä lievä kosto siihen verrattuna kun kiusasivat minua yli 4vuotta sekä rikkoi tavaroitani mm. puhelin. veivät rahat ja heittivät repun aina veteen.

Muakin on kiusattu koko yläasteen, oli silloin kavereita mutta ne oli toisella luokalla. Haukuttiin avoimesti luokassa, syrjittiin, juoruiltiin. Eikä otettu mukaan ryhmätöihin. Mulkoiltiin kirjoitettiin pulpettiin huora, paska yms. On jäänyt arvet. on huono itsetunto, masennusta, oon viillelly mattoveitsellä ja helpotti hetkellisesti mutta soimasin itseäni jälkeenpäin. Nytten kun olen päässyt pois sieltä yläasteelta amikseen ni nykyäänkin itken useesti ja mietin itsaria, ajattelen itsestäni paskoja asioita, kotona on menny koko ylä asteen ja nytkin tosi huonosti. isä on väkivaltanen ja veli henkisesti sairas. Oon käynyt neuvolassa mutta en ole uskaltanu kertoa isästä. Ja ongelmana on se että vähättelen asioita, ei mua niin rajusti kiusattu, ei isä ookku lyöny pikkuveljeä ja vetäny vyöllä perseeseen ja mua tukistanut, En mä vakavissani itsaria harkitse(totta), En oo oikeesti masentunut vaikka itkenki tyylii joka päivä, tai ajattelen paskoja asioita itsestäni..... :( Onko vastaavia kokemuksia kellään. Tai muita vähätteleviä kohtalotovereita.

Mua on kiusattu ekan kerran päiväkodissa, sitten peruskoulussa ja myös yläasteella lähinnä pelkästä ulkonäöstä, koska olen ollut koko ajan ylipainoinen. nyt olen lukiossa ja kiusaamista ei tapajdu mutta itsetunto on aika nollissa...

Hei kaikki koulukiusatut. Täällä kirjoittaakin nyt vähän teitä vanhempi nainen, olen 30-v.
Omalla kohdallani kiusaaminen alkoi ala-asteella ja heti ekana päivänä. Jännitin ensimmäistä koulupäivää niin, etten löytänyt mistään vessaa joten lirautin housuuni (tietenkin vahingossa!) ja siitähän minulle naurettiin koko eka viikko. Ainoastaan yksi tyttö piti puoliani (hänen äitinsä on opettaja). Ala-asteeni sujui kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin, ja meillä oli mielestäni kiva luokka.
Siirtyessäni yläasteelle, kaikki yhtäkkiä muuttui. Olen aina ollut vähän erikokoinen kuin muut tytöt, en mikään satakiloinen bontso mutta en kyllä ihan normaalikokoinenkaan. Siitä sain kuulla seuraavaksi, eräskin poika oli koko ajan kimpussani ja nimitteli aina sanoilla "vitun läski saatana" ja irvisteli häijysti. Tähän ei koskaan puututtu millään tavalla, kaikki luokkatoverini lähinnä vain nauroivat, ivallisesti. Yläasteenikin meni menestyksellisesti ihan ok, pärjäsin hyvin koulussa ja luokkatoverini jopa joskus kehuivat minua kun olin tosi hyvä mm piirtämisessä (harrastan edelleen taiteita) ja englannissa. Kyllä he silti jaksoivat nähdä vaivaa englanninkielen taidostani ja hyvästä lauluäänestäni, ja useinpa nämä kiusaamiset ja pilkkaamiset olivatkin sitä, että heitä harmitti jokin hyvä piirre minussa. Useimmiten kuitenkin jätin heidän typerät koomenttinsa omaan arvoonsa enkä mennyt moiseen idioottimaisuuteen mukaan, päinvastoin rupesin pitämään heikompienkin puolia, ja siitäkös vasta meteli nousi, kun uskalsin tulla toimeen erilaisten koulukavereiden kanssa!
Ala-asteella minulla oli ns. "paras kaveri", joka oli kanssani samalla luokalla ala - ja yläasteella. Kuitenkin yläasteella luokkamme sekoittui niin paljon, että pian yhdessä vietetty aika lapsuudenkaverini kanssa oli enää muisto vain. Siinä he sitten yhdessä hänen uuden bestiksensä kanssa irvailivat minulle, hylkäsivät minut ja olivat vain kahdestaan. Kun minä nyt aikuisena näin tuon lapsuudenkaverini pitkästä aikaa, hän ei enää tiennyt silloisesta väliemmerikkojasta yhtään mitään. Ei ollut tiennyt pitkään aikaan. Olin tosi yllättynyt kun olin ajatellut että he eivät muistakaan minua. Eikä sillä väliä vaikkei tämä välienrikkoja muistaisikaan.
Mutta aika yläasteella oli ihan hirveää.
Sitten alkoi todellinen helvetti, nimittäin ammattikoulu. Olin yläasteen jälkeen pahasti suuntaa vailla, mutta päädyin pitkällisen harkinnan jälkeen hotelli,- ja ravintola-alalle. Ja sehän vasta olikin virhe! Olin enimmäkseen yksin. Luokallamme oli muutamia minua vanhempia tyttöjä jotka olivat enemmän tai vähemmän outoja. Muistan yhdenkin kerran, kun astelin koulun pihaan, niin eräs naisenkuvatus seisoi tupakalla kaikkien muiden luokkalaistemme tyttöjen kanssa, ja kun hän näki minut, arvasin,että jotain oli puhuttu, koska hän sanoi `siinä paha missä mainitaan`. Kuitenkin jonkun ajan kuluttua, kun olimme opetuskeittiössä, sama naikkonen pyysi minut opettajankoppiin juttelemaan, en tajunnut mistä oli kyse, mutta hän antoi minun ymmärtää, että kukaan luokallamme ei pidä minusta, että kaikki ovat `tuohtuneita`, tms.
Aloin jossain vaiheessa käymään jonkun kuraattorin puheilla ja hän oli hyvä vahvistamaan itseluottamustani, joka auttoi minut rämpimään ne kaksi raivostuttavaa vuotta.
Sitten siirryin amiksesta toiseen, eri linjalle, ja siellä yllätyksekseni kaikki meni enimmäkseen ihan hyvin. Paitsi jossain vaiheessa, kun taas yksi naisenalku luokallamme alkoi nälviä minua joka asiasta. Hän oli jopa niin häijy, että kadotti työkalupakkini työsalimme äärimmäiseen nurkkaan. Hän huusi, raivosi, haukkui, nolasi minut aina kaikkien nähden. Opettajat muistaakseni eivät puuttuneet asiaan, olimme kuulemma jo aikuisia.
Pahin tähänastisista kiusaamisista tapahtui neljä vuotta sitten kurssilla.
Meillä oli meneillään teoriatunti, ja luokka oli aivan täysi. Meitä naisopiskelijoita oli tosi vähän, muistaakseni vain viisi. Opettaja meni sanomaan jotain naisten työskentelystä koulussa ja raksalla, niin silloin eräs kusipää (nuorimies) möläytti takarivistä, että `mää en ainakaan nää ku neljä naista`! Istuin suoraan hänen edessään ja toiset naiset muutaman rivin edessäpäin. Luokassa tuli niin hiljaista, ettei kuullut kuin pieniä hörähdyksiä sieltä sun täältä.
Mutta huomaatteko? Kiusaamista voi jatkua läpi elämän, jos ei osaa kovettaa itseään. Olenkin päättänyt, että jos minua vielä kiusataan jostain, jossakin, niin aion valmistella viisaissa aivoissani sellaiset sanat valmiiksi takaisin, että itse sanoja saa kirjaimellisesti jauhot kurkkuun. Mutta mistään en ole silti luopunut; uskallan edelleen olla oma itseni ja pukeutua miten haluan, ja jos joku ei sitä hyväksy, se on hänen ongelmansa. Kateus ja mustasukkaisuus kiusaamisessa näyttelee lähes aina 90% pääosaa, loput hoitelee tyhmyys. Nykyään tietää miten toimia.

Olen lukion toisella luokalla opiskeleva tyttö. Tässä on minun tarinani:

Noin luokilla 1-4 minulla oli vain yksi "ystävä". Silloin vielä luulin, että hän on oikeasti ystäväni. Koska minulla ei ollut muita kavereita, en tiennyt minkälainen aito ystävyyssuhde on, ja luulin meidän ystävyyssuhdettamme normaaliksi. Hän nimittäin kontrolloi minua täysin. Hän määräili ja manipuloi minua ja kiusasi, jos en osannut jotakin. Joskus hän jopa usutti muut kiusaamiseen mukaan. Hän oli luokan suosituin tyttö, mutta minulla, hänen "parhaalla ystävällään", ei ollut muita kavereita. Tein kaiken niin kuin hän halusi, en puhunut muille, sillä hän ei halunnut minun tekevän niin. En edes pitänyt hiuksiani kiinni, koska hän ei sallinut sitä. Hän sai toiminnallaan itsetuntoni todella matalaksi. Olin todella hiljainen ja ujo, en luottanut itseeni ja pidin itseäni vähäpätöisenä.

Yhtäkkiä hän ei enää halunnut olla kanssani. Hän yksinkertaisesti jätti minut yksin. Muut luokan oppilaat alkoivat kiusata minua, ja hän kaveerasi kiusaajieni kanssa. Minua nimiteltiin, tökittiin ja tönittiin. Nimeäni huudeltiin ja vaatteitani dissattiin. Liikkeitäni matkittiin ja minulle naurettiin. Kerroin luokanopettajalle kiusaamisesta monta kertaa, mutta hän ohitti sen naurahduksella ja olankohautuksella. En uskaltanut kertoa vanhemmilleni, sillä välimme eivät olleet läheiset ja pelkäsin heidän suuttuvan minulle.

Lopulta kiusaaminen johti siihen, että sulkeuduin täysin. Elin pelkästään omassa mielikuvitusmaailmassani enkä huomioinut ympäristöä millään lailla. En muista tuolta ajalta mitään. Muistissani on aukko. Lopulta, melkein vuoden päästä jostakin kumman syystä tajusin, että en voi jatkaa elämistä mielikuvitusmaassa. Onnistuin pitkän prosessin jälkeen elämään taas todellisuudessa. Muutoksen hankaluudesta kertoo se, että jo pelkästään munuutti ahdistavassa ja kurjassa todellisuudessa tuntui epätoivoisen raskaalta. Silloin nimittäin muistin, että olin ruma, yksinäinen ja tyhmä.

Toipumisen jälkeen tilanne oli jo valoisampi. Olin löytänyt itsestäni voimavaroja, joiden olemassaolosta en aikaisemmin tiennyt mitään. Olin myös ihmisenä vahvempi. Vaikka olin minua syrjittiin yhä, muu kiusaaminen oli lakannut. Se lakkasi varmaan siksi, että kiusaajat eivät saaneet minulta enää mitään reaktiota. Huomasin, että rinnakkaisluokalla on myös yksi syrjitty tyttö. (Häntä syrjttiin, koska hän oli hieman hölmö ja lapsellinen.) Menin puhumaan hänellä välitunnilla, ja meistä tuli nopeasti ystäviä. Vähän ajan päästä ryhmäämme liittyi vielä kolmas syrjitty. (Hän tuli meidän kouluumme, koska häntä kiusattiin edellisessä. Hänellä oli huono maine, joten häntä alettiin kiusata myös meidän koulussamme.) Vähitellen itsetuntoni parani. Siihen aikaan muoti alkoi kiinnostaa muita luokkalaisiamme, ja pian koko luokka oli täynnä täsmälleen samalla tavalla pukeutuvia ja käyttäytyviä tyttöjä. Minä ja ystäväni emme halunneet olla niinkuin kiusaajamme. Silloin päätin, että en ikinä tee automaattisesti niinkuin muut ikäiseni, vaan olen oma itseni.

Kun siirryin ylä-asteelle, pääsin eroon pahimmissta kiusaajista. Koko ylä-asteen ajan pysyin tiukasti omassa pienessä jengissäni, joka koostui niistä ainoista, jotka eivät olleet massateinejä. Muut eivät pitäneet meistä, emmekä me pitäneet muista. Meitä kylläkin dissattiin ja haukuttiin, mutta me pärjäsimme yhdessä. Myös pelkästään minua dissattiin, mutta ystäväni puolustivat minua.

Riparini oli kauhea. En mennyt samalle leirille ystävieni kanssa. Yksi ala-asteen pahimmista kiusaajista sattui samalla leirille, ja hän kiusasi ja nöyryytti minua. En puolustanut itseäni, hän osui juuri niihin arkoihin paikkoihin: ala-asteeseen (en ollut vielä käsitellyt kiusaamista mielessäni) ja seksuaaliseen suuntautumiseen (en tiennyt, mitä minun olisi pitänyt vastata hänen kommentteihinsa).

Ylä-asteella aloin panostaa kouluun, ja yllätyksekseni keskiarvoni nousi kuudesta yhdeksään. Koko ala-asteen minua oltiin pidetty tyhmänä, ja olin uskonut itsekkin niin. Itsetuntoni nousi huimasti.

Nykyään voin reilusti sanoa, että minulla ei ikinä ole mennyt näin hyvin. Minulla on kaikki, mitä haluan. Olen yhdessä kaupungin "eliittilukiossa", minulla on ystäviä, pärjään koulussa ja luotan itseeni. Jos näen vanhan kiusaajan, kävelen nokka pystyssä ohi ja esitän, että he ovat vain ilmaa. Heillä ei todellakaan mene näin hyvin. Tänään näin ohikulkumatkalla sen vanhan ala-asteen alun "ystävän" hengaamassa pienessä kauppakeskuksessa. On yleisesti tiedossa, että siinä kauppakeskuksessa hengaavat vain luuserit (=ne, jotka eivät opiskele, vaan hengailevat viikot ja bilettävät viikonloput).

Kiusaaminen teki minusta vahvan ja sen, joka nyt olen. Jos minua ei olisi kiusattu, hengailisin nyt itse kaupppakeskuksessa.

Jos joku yrittäisi taas kiusata minua, en alistuisi, vaan puolustaisin itseäni.

kaks karvasta miestä aina kävelee mua kotimatkalla vastaan. Yritän juosta niitä pakoon, mutta ne saa mut kiinni ja heittää puskaan. Sit ne ottaa mun bionicle-repusta ahvenpaistileivän ja tunkevat sen mun majoneesia ampuvan äänihuulen sisäpinnalle. sit ne raiskaa mun kuolleen vävypojan ruumiin kalle-metatahnalla:(

Hei
Minä olen päässyt perus koulusta jo pois ja olen ammattikoulussa. no minua on kiusattu koko ala-yläkouluajan ja se jatkuu viellä tässäkin vuosisadassa.
Ihmiset kiertää mut nimeni takia tosi kaukaa.
tän pila kappaleen siivillä olen pilkan aihe..

http://youtu.be/KHgKdgFU5Yg

Hei

Minua kiusattiin ensin päiväkodissa ja sitten 1-9 luokat. Kiusaaminen oli lähinnä nimittelyä ulkonäöstä ja vähävaraisuuden pilkkaamista. Ylä-asteella mukana oli jo vähän fyysistä kiusaamista - yksi poika tuli välitunnilla tökkimään kylkeen ja sanoi silleen vähän seksuaalisesti, että mennään tuonne nurkan taakse. Hyi! Sen olisi voinut kai laskea seksuaalikseksi häirinnäksikin. Itse kiusaaminen loppui melkein heti kun kerroin opettajille, mutta jatkui sitten myöhemmin ja olen päässyt siitä eroon vasta lukiossa ja jälkikin on sen näköistä. Olen esim. lukiossa samalla paikkakunnalla ja minun on tosi hankala solmia ystävyyssuhteita, joten tälläkään hetkellä minulla ei ole yhtään kaveria ja sairastuin myös keskivaikeaan masennukseen, ahmimishäiriöön. Lisäksi minulla todettiin juuri estynyt pers.häiriö.

Minua kiusattiin ykkösluokalta kasiluokkaan asti. Se oli pitkälti henkistä nöyryyttämistä. Seiskaluokan kesällä sain vakavia psykosomaattisia oireita ja minua pompoteltiin psykiatrilta toiselle. Perheeni olisi halunnut minut intensiiviseen psykiatriseen hoitoon sairaalaan, mutta minua ei otettu sisälle, koska olin muka terve. Psykiatrit ja psykologit pitivät minua ihan ääliönä. Monta vuotta tuon jälkeen kärsin paniikkikohtauksista ja itsemurha-ajatuksista, kunnes olin tappaa itseni.

Lääkkeitä olen syönyt 7 vuotta. Jätin nuo kiusaamisen aiheuttamat traumat taka-alalle vuosikausiksi ja elämä eteni hyvin korkealentoisesti. Sitten ne kaikki nuoruusvuosien traumat tulivat painavana lastina päälle lähes 10 vuotta myöhemmin, kriittisellä hetkellä: olen valmistumassa AMK:sta ja lopputyön tekemisestä ei meinaa tulla mitään tuon takia.

Aloitan kohta terapian, jossa käsitellään nuo kiusaamisasiat uudelleen. Olisin tarvinnut terapiaa vuosikausia sitten ja sitä olisi pitänyt jatkaa pitkälle aikuisikään asti. Karttelin kaikenmaailman psykiatreja ja psykologeja melkein 10 vuotta, koska en luota heihin aiempien huonojen kokemusten takia. Uskokaa tai älkää, olen monta kertaa katunut sitä, että miksi minä en itse uskaltanut alkaa kiusaajaksi: olisin saanut paljon kavereita ja elämä olisi mennyt paremmin. Kaikki kiusaajani ovat nyt aikuisena hyväpalkkaisissa ammateissa, käyvät kunniallisesti koulua tai heillä on perhe. Tuo kiusaajaporukka viettää yhä tiiviisti aikaa yhdessä: käyvät shoppailemassa ja bilettämässä. Minä, aina niin hyväntahtoinen ja kiltti, kärvistelen yksin paniikkihäiriön ja masennuksen kourissa, ja olen vaarassa syrjäytyä.

Kiusatkaa ihmiset, niin ette jää yksin (sarkasmia).

olin 7 lk ja 8lk syksyn aikana koin myös koulukiusausta. sain kuulla nimittelyä/haukkumista, tavaroita vietiin ja koulumatkat oli koulukiusaamista sekä pilapuheluin kotiin asti. opettajat eivät puuttuneet, kunnes kiusaajat saatiin puhutteluun ja asia otettiin tarkasti puheeksi. vasta olen päässyt viime vuosina tuosta yli.

oli rankkaa aikaa, kun itsetunto yhä heikko ja kiusaajat samalla luokalla. olin yksin koko yläasteen.

Muo ollaan kiusattu että väkivaltasella myös henkisellä tavalla. Tiiän tunteen ku on kiusattu. Mä kerroin siitä vanhemmille kun se oli jatkunu 6 vuotta. (3 vuotis kerhosta 3 luokalle) Koulu puuttu siihen ja se on nyt hellittänyt mut ei kokonaan loppunut. Mä siirryn nyt syksyl ylä.asteelle ja se pelottaa.

Minua kiusattiin jo päiväkodissa esim. Mentiin jonnekin piiloon ettei tarvitse olla kanssani.
Ja 1lk:lla kaksi "kaveriani" eivät ottaneet minua mukaan mihinkää n. 5 he lopettivat, toinen heistä sai kiinnostavampaa seuraa ja toisesta tuli paras kamuni ( olin saanut 4 luokalla kavereita mut tietenkin halusi n olla luokan suosituimman tytön kanssa en ollut ikinä muiden kanssa ja n. Puolen vuoden kuluttua kaverini jätti minut yksin ja sitten minulla ei ollut taaskaan kavereita. Vaihdoin luokkaa kutoselle mutta minua kiusattiin tosi paljon silläkin luokalla. Olen huono puhumaan asioista en tiedä mitä teen minulle on tärkeää mitä minusta ajatellaan joten en tule saamaan kavereita seiskaltakaan en nimittäin viitsi tunkea porukoihin ja kaikilla on jo tiiviit kaveri porukat. Minä en taas tunne ketään. En osaa kertoa kousaamisesta, minua kiusataan kaikkialla enkä halua kertoa siitä en ole kertonut äidilleni edes siitä että menkkani ovat alkaneet: ne alkoivat 2 vuotta sitten ja en tiedä miten kertoa.
AUTTAKAA:""""0

no vitut mua kiinnosta jos jotain on kiusattu älä vaa välitä nii ei ne jaksa kiusaa ja jos ne käy kimppuu ni hakkaa ne

Oon nyt 14 vuotias ja kiusaaminen alkoi 6 lk alussa vaihettuani koulua. En aluksi välittänyt siitä yhtään mutta kun kiusaaminen yltyi ja se oli jokapäiväistä masennuin siitä täysin. Käytävillä kuulin kun pojat huutelivat perääni "huora, lutka, läski jne..."
En kertonut asiasta kellekkään aluksi sillä ajattelin että se loppuisi pian. Noh 6lk loppui ja alkoi vihdoin kauan odotettu kesäloma. Loma meni hyvin ja sain unohdettua kiusaajat ja koko koulun. 7 lk meneminen jännitti minua. Pelkäsin että kiusaaminen jatkuisi ja niinhän se jatkuikin. Menin kertomaan asiasta koulumme KiVa-tiimille mutta asialle et tehty YHTÄÄN MITÄÄN! en kertonut asiasta kotonakaan mtään sillä pelkäsin miten vanhempani suhtautuisivat siihen.
Viiltelyn aloitin heti kun alkoi kiusaaminen ja niin myös tupakoinnin ja alkoholin käytön. Ne olivat asioita joiden avulla jaksoin mutta ne tuhosivat minua niin sisäisesti kun ulkoisestikkin. Ennen kiusaamista rakastin ureilua. kiersin kisoissa ympäri suomea ja pärjäsin loistavasti mutta urheilukin loppui tupakoinni myötä. 7lk loppui ja alkoi taas kesäloma. Kesäloman alussa päätin yrittää lopettaa tupakoinnin mutta en pystynyt olemaan 2 päivää pitempään polttamatta. Kesäloman puolivälissä jäin ensimmäistäkertaa tupakasta kiinni ja silloin kerroin äitille olleeni koulukiusattu ja että viiltelin jne.. mutta äiti ei suhtautunut siihen mitenkään. Masennuin enemmän siitä että
EDES oma äitini ei puuttunut kiusaamiseeni. Ennen 8lk alkua sain vaihdettua koulua ja koulu alkoi hyvin. Sain uusia kavereita. Ystäväni eivät jaksaneet enää katsoa kuinka viiltelin ja kiskoin tupakkaa ja käskivät minun mennä puhumaan kuraattorille. Noh kuraattori otti heti asian vakavasti ja varasi minulle psykologi ajat yms. nyt oon käyny psykiatrilla jo puoli vuotta ja olen saanut masennuslääkkeet. Kiusaamien on loppunut ja parempaan suuntaan ollaan menossa mutta, koulukiusaaminen on jättänyt minuun pysyvät arvet sisäisesti ja ulkoisesti. JOTEN PUUTTUKAA KIUSAAMISEEN JA ÄLKÄÄ KOSKAAN KIUSATKO KETÄÄN!

Tää on siis tositarina siitä, että kiusaaja muuttu kiusatuksi tai sanoisinko "uhatuksi" tai emt.

Eli 5 luokalla 1 poika porukka kiusas mua, kamplas ja haukku jatkuvasti. otin jääpalasen ja löin yhtä "jäsentä" silmään yhtenä päivänä, ja kysyin et: " tuntuuko mukavalta luuseri?!" sääli vain ettei sille pahemmin käynyt. Ai että kosto on ihanaa... joskus väkivalta on ratkaisu, niinkuin Ukrainassa. Älysivät sitten lopulta että parempihan on sitä säästää henkiä... kuulemma sopi rauhan ainakin vähäksi aikaa...

Jos joku enää koskaan tulee mun luokse ja lyö mua niin saa potkun munille ;)


Eli rohkeasti vain nyrkit käyttöön jos joku lyö teitä! En älyy niitä lellikkejä jotka kehottavat muita vain kävellä pois. Esim. sua lyödään kunnolla ja monesti turpiin, oot kävelemässä pois ja se tyyppi edelleenkin hakkaa sua ja edelleen jatkat kävelemistä.

Itsarin tilalle kiusaajille opetus. sanokaa opelle että puolustitte vain itseänne jos saa tietää asiasta. Olette kuin käärmeet ilman myrkkyhampaita, kasvattaa ne ja reippaasti vaan turpiin!

Moi!

oon 7lk poika. Mua on kiusattu 2 luokasta asti. Musta tuntuu et oon otenki vääränlainen ihminen, koska ihan sama minne paikkaan meen ni siellä aletaan puumaan msta paskaa.Tietyt henkilöt haukkuivat ja puhuivat paskaa musta. Omassa luokassa sekä muissa ylemmissä luokissa. Mua pelotti mennä kouluun. Keksin tekosyitä ettei tarvitsisi mennä kouluun. Kouluni meni ihan päin p:tä ja mistään ei tulut mitään. 5 luokalle siirryttyäni pahimmatkiusaajat olivat siirtyneet ylä asteelle. Silloin tuntui paljon helpommalta mennä kouluun, sillä omassa luokassa kiusaaminen oli rauhoittunut. Arvosanat nousivat huomattavasti. 6 luokalla arvosanat eivät muuttuneet , mutta koulussa oli kivaa.:) Mutta nyt 7 luokan alkaessa tilanne muuttui. Ala-asteen pahimmat kiusaajat ovat taas samasa koulussa. Oon saanut luokastani ystäviä, mutta mua syrjitään. Mistä se johtuu? oonko oikeasti jotenki typerä tai vääränlainen ihminen? Musta otetaan salaa kuvia ja niitä lähetellään toisille tälläkin hetkellä. Monilla kiusatista ei ole ystäviä. Onneksi minula on muutama tosi ystävä.Omasta mielestäni elämäni oon selvinnyt tähän asti hyvin kiusaamisen keskellä. koko ajan kauhea stressi päällä, että mitä ne seuraavaks keksii. Mielestni en oo mikään erno. koska oishan mulle niin sanottu.

https://www.youtube.com/watch?v=2GR_cgeJSXY Tässä kappaleeni, joka omistettu kaikille koulukiusatuille.........Ollaan yhdessä vahvoja......

Mä oon 13v tyttö ja ollu kiusattu nyt n.1-2 vuotta...Mua haukutaa iha joka päivä ja ku tuun kouluu käveleen joka päivä samaa käytävää pitki naulakoille ja aina siin käytäväl on porukkaa tuijottamas sillee "Hyi vittu kattokaa nyt tota"...En oo kertonu asiast kenellekkää muulle paitsi mun 'parhaalle' kaverille joka puhuu must paskaa selän takana..
En vaa pysty kertomaa kellekää.Mul on 3 kiusaajaa ja en pääse niist 'eroo' ikinä

Kiusaajista opin sen että he ovat vähä-älyisijä p#skoja joiden tasolle voi kuka tahansa vajota mutta en halua olla ihmis-p#rse joten teen toisin, ilman yhtäkään kiusaajaa useampi saattaisi olla kiusaaja koska he eivät tiedä kuinka heitä halveksittaisiin. Näin taas selvisin elämän antamasta haasteesta kiistos sen että minua kiusattiin/kiusataan.

Olen myös koulukiusattu, minua kiusattiin 7-9 luokan ajan.. henkisesti että fyysisesti, lähinnä fyysisesti.
Kiusaaminen alkoi jo tutustumiskäynnillä yläasteen 7 luokalle, minut tönäistiin täysillä seinään ohikulkevalta oppilasjoukolta, en saanut koskaan selville kuka heistä isomman luokan oppilaista teki sen.
Kiusaaminen alkoi välittömästi kun pääsin.. tai paremmin sanottuna kun jouduin yläasteelle. Omasta luokastani 9 oli kiusaajia, muut eivät puuttuneet millään lailla asiaan, muuten kuin tönivät minut vain kauemmas, jos eksyin metrin päähän heistä.
Yksi kiusaajista oli hakkaajani, loput 8 yllyttivät häntä hakkaamaan, mutta eivät hekään toimettomia olleet.. he hajoittivat tavaroitani, kätkivät takkini, reppuni, olivat näköesteenä välitunneilla, etteivät opettajat nähneet.. yleensä olin kuitenkin opettajien välittömässä läheisyydessä, aina se ei kuitenkaan ollut mahdollista.. Opet kun eivät aina olleet paikalla.

Ei se hakkaajakaan kasvoihin lyönyt, ruumiiseen vain, ettei jälkiä näkynyt.. joskus kyllä tuli mustaa silmääkin, mutta vanhemmilleni sanoin vain saaneeni pesäpallosta urheilutunnilla.
Kaikkein kauheinta koulussa oli se, että opettajat siirsivät kiusaajani tarkkisluokalle, mutta sinne he siirsivät myös minut.

Yhden tapauksen muistan läpi elämäni, sillä ne muut kiusausjutut alkoi olla aika peruskauraa. Tällä tarkkisluokalla, jolloin minua alettiin myös luokassa kiusaamaan.. Oppilaiden piti olla luokkahuoneessa 5 minuuttia ennen tasaa, opettajat kuitenkin myöhästelivät 5-10 minuuttia.. Sinä aikana istuessani yksin 4 hengen isossa pöydässä, hakkaajani käveli minun ohitseni takaapäin, en nähnyt tai kuullut hänen tulevan.. hän löi täysillä minun takaraivoon, jolloin pääni kolahti myös pöytään, menetin tajuntani.. Heräsin siihen kun opettaja virvoitti minua.. ainoa mitä hän minulle sanoi oli; tunnilla ei nukuta.

Siitä tapauksesta kului muutama päivä, illalla olin yksin kotona kun vanhempani lähtivät jonnekkin. Tiesin missä isä säilyttää viinapulloa, joten otin siitä lasillisen ja laitoin vettä tilalle, en tidä miksi sen tein. Kuitenkin, menin lääkekaapille ja löysin unipillereitä.. viinan kanssa kaikki pillerit alas ja ajattelin että vihdoin pääsen lepoon.
Aamulla kuitenkin heräsin.. hieman sekavana, mutta elossa. Ajattelin että, jos minule ei suoda kuolemaa, niin sitten kestän loppuun asti.

Niin, kestinhän minä.. mutta millä seurauksilla, kun ajattelee nykyistä elämää yli 20 vuoden jälkeen yläasteen tapahtumista.

Olin yli 22 vuotias, kun pieksin 2 entistä koulukiusaajaani, sille pahimmalle, eli hakkaajalleni olin jo mielessäni antanut tappotuomion, tapan kun näen.. Sanoin sen myös parille muulle kiusaajalle ja käskin välittää viestin eteenpäin hakkaajalle..
tein sen siksi kun en välttämättä halua joutua linnaan taposta.. viesti on tehonnut, hakkaaja on pysynyt visusti poissa minun silmieni edestä. Joudun tappamaan kuitenkin hänet, jos hän tulee eteeni, sen lupauksen olen antanut itselleni aikapäiviä sitten, niin pahasti olen hänen takiaan kärsinyt.

Nykyään olen lähes 40 vuotias, muistot pysyvät mielessäni.. Olen kuitenkin oppinut kouluajoistani jotain hyvää, mutta myös paljon pahaakin.
Hyviksi puoliksi voisi kait sanoa luottamuksen toisiin ihmisiin, sitä ei ole. Sen voi kyllä laskea myös pahoihin puoliin. Itseasiassa niitä pahoja puolia on enemmän, kuten: Kyynisyys, luottamus, kylmäverisyys, sosiaaliset taidot.. jota yritän edelleenkin opetella.. mutta huonolla menestyksellä.. en ole sosiaalinen ihminen.

Parisuhteeni eivät onnistu, en luota toiseen.
Työpaikalla olevat kaverit ovat vain työkavereita, eivät vapaa-ajan viettokavereita.

Jotain hyvääkin on kyllä, minulla on 2 parasta kaveria, jotka tietävät minun taustat.

Nyt kun luen tuota omaa kirjoitustani, miten totta se onkaan.. Paljon on pahaa ollut, mutta suurimman osan olen taakseni jättänyt.. joskus ne kuitenkin pulpahtavat pintaan tietyissä tilanteissa.. yleensä silloin kun otan alkoholia. Mitä juon aika harvoin.. sillä se aiheuttaa minulle vihanpurkauksia, jotka puran yleensä kaikkeen mahdolliseen kovaan pintaan... saaden itselleni kivut unohtaa asia.
Nyrkit ovatkin olleet aika verillä krapulassa herättyäni.

Tällaista koulukiusaaminen voi pahimmillaan olla ja nämä ovat myös seuraukset.

Siihen kannattaa puuttua hyvissä ajoin, en suo kenellekkään tällaista elämää.
Paitsi sille hakkaajalle.

Tuosta kirjoituksesta jäi pois ammattikouluajat, kun pääsin pois yläasteelta.
Ammattikouluun tuli muutama kiusaaja samalle luokalle, mutta ei se ollut samanlaista kiusaamista kuin yläasteaikoina.. Ei ollut hakkaajaa paikalla, ja muut nyt hieman tönivät, mutta jättivät minut kuitenkin jotenkuten rauhaan... kavereita en koskaan saanut sieltä.

Elämä opettaa olemaan kova.

Mulla alko kiusaaminen vitosella, olin sillon tosi hiljanen koska kotopuolella ei kaikki ollu kunnossa ja tästähän mä sain paskaa niskaan ja PALJON. Se ei sillon ollu vielä muutakun rumaks, läskiks ja huoraks haukkumista, mutta auta armias kun pääsin seiskalle... En todellakaan ollu kauneimmasta ja laihimmasta päästä meijän luokalla, joten sain kommenttii tosi usein siitä. Pikku hiljaa mä aloin murtua ja päätin alkaa laihduttaa, aluks se menikin ihan hyvin, mut sit kun ajattelin ettei tuloksii tuu tarpeeks nopeesti päätin alkaa oksentaa ruokaa ulos... Bulimiasta mä kärsin noin puolisen vuotta ja oikiasti laihduin ihan liikaa. Äiti patisti mua syömään, mutta minkäs se sille olis voinu kun ei se tienny et mä oksennan sen kumminkin pois. Nyt koulussa ei enää huomauteltu painosta, koska ne keksi uuden tavan satuttaa mua sanomalla et mun pitäis tappaa itteni. Aloin viiltelee, tumppaamaan tupakoita nilkkoihin ja ajattelin ettei elämällä oo enää mitään merkitystä joten päätin sitte lähtee oman käden kautta pois. Kirjotin jäähyväiskirjeen ja itkin lääkkeet kourassa vessan lattialla, kumminkin aloin empimään että mitä jos mä en kuolekkaan, en haluis nähä perheen pettyneitä ilmeitä joten ajattelin lääkkeet otettuani hypätä toisesta kerroksesta alas niskoilteen... Jokin veti mut kummiskin pois ikkunalaudalta ja pakotti mut heittämään ne lääkkeet pois, oliko se sitten mun järjen ääni, sitä mä en tiedä. Mut hei, mä oon vieläkin tässä ilosempana kuin koskaan ja ajattelen elämää suurena lahjana! Ja sitähän se onkin. Pääsin eroon itteni satuttamisesta ja huomasin, että kun mä itte olin negatiivinen mä vedin negatiivisia ihmisiä puoleeni, joten HYMYILE! Jos et minkää muun takia niin sen takia että sä oot elossa:)

Antakaa ilmi kiusaajienne nimet sekä koulu ja sen kelvoton rehtori, joka ei osaa pitää kuria koulussaan. Levittäkää ne kaikkiin mahdollisisiin paikkoihin sosiaalisessa mediassa, jotta nämä tiedot olisivat ainakin jonkin aikaa luettavissa. Jos tilanne on epätoivoinen, niin ei se siitä enää pahennu.

Erityisesti voisi tehdä kantelun poliisille ja lastensuojeluviranomaisille. Poliiseilla on sitten ainakin tiedossa murhaajien nimet, jos nämä kiusaajat tappavat kiusaamansa. Pahoinpitelyn jälkeen pitäisi mennä heti lääkäriin tai ainakin kouluterveydenhoitajalle, jotta vammoistaa saataisiin vahvistus

Kiusatun on syytä pitää luetteloa, missä ilmenee aika, paikka ja teot sekä tekijät. Se auttaa asian selvittelyissä. Jos yrittää vaan olla hiljaa, niin kiusaaminen pahenee pahenemistaan.

Olen samaa mieltä että nämä koulut saisivat tulla julki vaihka vuosien jälkeenkin niin tiedetään vastuunkantajat.Juk

Mulla koulukiusaaminen alkoi 5. luokan kevätpuolella, kun alettiin tulemaan siihen ikään, että sukupuoliroolit alkoi jakautua, seurustelu alkoi kiinnostaa jne. Niihin aikoihin nämä kiusaajat otti mut silmätikukseen, kun ne tajusi, etten ollut kuin muut pojat. En ulkoisesti enkä sisäisesti. Oon tosi hento, tykkään animesta ja mangasta, olen muutenkin kiinnostunut asioista, joiden harrastelijakunta koostuu lähinnä tytöistä. No mitäs muuta siitä saattoikaan seurata kuin homottelua ja muuta haukkumista, tuuppimista, kiinni käymistä, syrjintää. Koskaan ei satutettu fyysisesti. En vihannut itseäni millään tavalla ja yritin olla välittämättä siitä kiusaamisesta, mutta kun kaikki paitsi pari tyyppiä teki sitä ja muut vaan ignooras, niin kyllähän se kävi itsetunnon päälle. Oli tosi hankala ottaa vieraisiin ihmisiin kontaktia; melkein itkin, jos piti joskus vaikka pyytää joltakulta reittiohjeita. Otin epäonnistumisen tosi raskaasti.

Ootin yläastetta innolla, kun tiesin, et sinne tulee oppilaita myös muista kouluista, ni ajattelin tietenkin, et siinä olis mulle uus mahdollisuus. Miten kävikään? Kiusaajani olivat jotenkin (oletettavasti Facebookin kautta, jota minulla ei vielä yläasteen alkupuoliskolla ollut) saaneet ennakkoon tutustuttua näihin uusiin tyyppeihin ja mitä luultavimmin saaneet levitettyä minusta sanaa eteenpäin. Olin siis hintti hikke, jota kaikki syrji. Kamalinta oli se, kun ensimmäinen ja paras ystäväni, tyttö, jonka ystävä olin ollut neljävuotiaasta, siirtyi laitoskouluun jatkuvan kiusaamisen takia. Olin siis yksin koko 8. luokan ja 9. luokan alkupuoliskon. Sinä aikana ehti käydä ensimmäinen kiinnikäyminen, jossa oikeasti pelkäsin niin paljon, että itkin koko loppuvälitunnin. Eräs hyvin mukava naisopettaja huomasi tämän ja hänelle kerroin koko asiasta. Menin puhutteluun, johon osallistui rehtori, minä sekä kiusaaja ja hänen isänsä. Ja arvatkaa mitä? Se kiusaaja ITKI siellä. Ja oli vielä oikeesti sellainen kovan pojan maineen saanut. They have a heart after all...

Elämäni lähti kuitenkin täysin toiseen suuntaan, kun tutustuin erääseen kolmen pojan porukkaan. Kiusaaminen ei loppunut, mutta sentään minulla oli ystäviä, jotka pitäisivät puoliani. Ja hei: Ensimmäiset miespuoliset ystäväni, jotka ovat edelleen ystäviäni näin lukion toisella. Okei, minulla oli ystäviä. Entäs sitten? Siirryin lukioon, kiusaaminen loppui kiusaajien lähtiessä amikseen, mutta itsetuntoni oli tuhoutunut. Yritin edelleen käsittää, miksi minua oli kiusattu. Miksi minä olin muka niin erilainen? Käsitys itsestäni alkoi itse asiassa kehittyä jo 9. luokan alkupuolella, alkuvuodesta 2013, mutta prosessoinnissani olin päässyt tulokseen vasta vuoden päästä: Olen mtf transsukupuolinen. Se prosessointi auttoi minua palauttamaan itsetuntoni lähes entisen veroiseksi ja itseni löytäminen, se valaistuksen tunne, oli sanoinkuvaamaton. Aloin ottamaan tätä asiaa puheeksi erityisesti naispuolisten kavereideni kanssa, jotka eivät olleet edes yllättyneitä. Monien ensireaktio olikin: "Mä niin tiesin!" Uskaltauduin myös kertomaan yhdelle noista aiemmin mainitsemistani miespuolisista kavereistani. Hänkin tukee minua tämän asian kanssa ja koen voivani luottaa häneen. :3

Nyt olenkin kesästä lähtien käynyt TAYS:n EVA-yksiköllä tähän transasiaan liittyen ja se onkin edennyt hyvin. Vanhempani eivät ole puolellani, he itse asiassa vastustavat tätä asiaa syvästi, mutta hyväksyväisten ystävieni ansiosta pärjään. En välitä ollenkaan, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Se on minulle nykyään yhdentekevää. Ja se jos mikä on suuri harppaus entiselle kiusatulle.

Joten... Pohtikaa sitä, keitä te todella olette älkääkä sitä, keitä te jonkun toisen mielestä olette. Minulle mieleni avaaminen tarjoaa kokonaan uutta elämää.

No joo,mua alettiin kiusaaman neljännellä luokalla(kiusaaja oli opettajani)
sen takia koska olin niin hiljanen ja en ymmärtänyt mitä piti tehdä,joten kysyin monta kertaa ja opettaja aina vaan ärsyyntyi siitä. Se aina nälvi mua ja anto ylimääräsiä läksyjä ja muuten vaan huusi milloin mistäkin vaikka en koskaan tehnyt mitää pahaa. Eräänä päivänä koulussa kävi semmonnen turha juttu jonka jälkeen en enää halunnut mennä sinne,aloin siis lintsaaman joka päivä. Tätä kesti vuoden loppuun asti ja jäin luokalleni ja minut siirrettiin toiseen kouluun.

Neljännen luokan kertaus onnistui hyvin ja minua ei kiusannut kukaan,mutta sitten kun mut siirrettiin uuten kouluun ja siinähän sitten kävi niin että mulle ei löydetty mitään sopivaa luokkaa,ja mut laitettiin koulun ainoaan pienluokkaan mikä oli käytöshäiriöisten luokka. Siitä vasta sitten paska alkoikin kun olin kiusaajien ympäröimänä. Noh...aloin taas lintsaajaan ja jouduin osastolle sen takia. Siellä sitten kävin sairaalakoulua mikä tuntui onnistuvan ihan hyvin,mutta elämä suljetulla osastolla oli aika rankkaa koska mua kiusattiin sielläkin ja siellä ei ollut mitään mitä tehdä...makoilin vain sängyssä ja välillä hoitajat pakotti mut tulemaan ulos huoneesta jolloin mua yleensä myös kiusattiin.

Vihdoin ja viimein pääsin osastola pois ja kun menin takaisin kouluuni,kiusaajat olivat jo lähteneet koulusta. Sain olla yhden vuoden rauhassa. Sitten kun pääsin seiskalle niin alettiin perkele taas kiusata kun vaihdoin koulua. Kavereitakaan en enää paljon nähnyt he meinaan pitivät minua luuserina. Jouduin taas osastolle lintsattuani ja kävin sairaalakoulua taas,se onnistui hyvin ja osaston puolellakaan mua ei kiusattu. Kun pääsin osastolta pois,jatkoin sairaalakoulun käyntiä kotoa vähän aikaan. No arvatkaas mitä? Alettiin sitten taas kiusata...

Sitten sossu kerto että mulla on 2 vaihtoehtoo: Mennä takasin mun vanhaan kouluun(missä mua eniten kiusattiin) tai lähteä asumaan toiseen kaupunkiin laitokseen. Valitsin jälkinmäisen. Nyt on kohta 2 vuotta mennyt ja olen kohta pääsemässä kotiin.
Nyt on erittäin vaikea masennus ollu jo kohta 7 vuotta ja huumet/alkoholi auttaa enää jaksamaan.

Jos kiusaajat nään joskus kadulla tulevan vastaan,olen varma että tapan ne.

Siis oon 6 luokalla. Mua kiusattiin 1-4luokalla haukkumalla ja jättämällä porukan ulkopuolelle. Kerroin joka tilanteesta äidilleni ja kävin ja käyn vieläkin asian takia kuraattorilla. Kiusaaminen loppui kun opettajani oli pitänyt meille tytöille puhuttelun kiusaamisesta ja äitini oli soittanut henkilöille joita olin eniten maininnut minua kiusaaviksi henkilöiksi. Hän soitti henkilöiden äideille ja kertoi miten asiat ovat. En tule vieläkään kunnolla toimeen meidän luokkalaisten kanssa paitsi harrastuksissa.

Viimeks tänää haukuttiin alieniks

Joo siis en kerkee muuta kirjottaa, ku sen että nää 9 vuotta ollaa dissattu ja syrjitty koulus eikä kavereitakaa oikee oo :'/
Mmm... joskus vaa mietin et miks vitus oon täs maailmas x'3

Vit*u noita koulukiusaajia.
Vetäkää turpaa, niin kannattaa tehä mut mä en tehny niin koska en uskaltanu.
Tällä hetkellä 8lk. ja eskarista asti kiusattu mut vielä on aikaa antaa takasi.

JA VIESTI KIUSATUILLE: älkää IKINÄ antako kiusaajalle kiusaamista anteeks, jos annatte miettikää sitä miltä susta on tuntunu kaiken ton jälkee tai tulevaisuudessa,onko se kiusaaja muka kärsiny kiusaamisesta. EI!
Jättäkää se kiusaaja kitumaan omaan tekemäänsä paskaan.
NYT on aika kiusaajan kärsiä.

KIUSAAJILLE VIESTI: luulettekste et jotkut antaa anteeks? Se kaikki mitä te ootte toisille tuottanu, kaikki ne naurut,huudot,teot?
Mikä vitun idea on kiusata toista joka esim. Joku joutuu syömää vaikka lääkkeitä et se pysyis hengissä, ja mitä se saa kun syö lääkkeitä:se joutuu kouluun kattoon teiän paska naamojanne ja kaiken lisäks kiusaatte sen takii, tuskin tekää haluaisitte syödä lääkkeitä tai yms.
Tai hiljaisia kiusataan, itse oon hiljainen tyttö ja saan paniikki kohtauksia pelkästä kovasta äänestä ja ketkä on tehny ne...KIUSAAJAT. miettikää oikeesti mitä teette ja menkää vaikka kiusatun puolelle, sanokaa tää sama kiusaajille.
Uskokaa tai älkää mut kun te meette kiusatun puolelle se tuntuu kivalle,myös kiusatusta. Kummallekkin hyvä mieli.

EI KANNATA KIUSATA!!!

No ensinnäkin minua kiusataan siitä että olen näkyvästi lesbo.
Olen ylpeä itsestäni juuri tällaisena ja vaikka yritän saada kiusaajien
välillä todella satuttavat huudahdukset pois korvistani, en sitä voi välttää.
Repussani on kolme pinssiä kaikki viitaten homouteeni ja pari kangas kuviota.
Siitäkin saan kuulla joka päivä. Minä en häpeä itseäni niinkuin satuin aijemmin
sanomaan. Pahinta on että olen alle 15.

Itseänikin kiusattiin ala-asteella. Minulla ei ollut kavereita, minut jätettiin ulkopuolella, musta puhuttinn paskaa selän takan, minua, ulkonäköäni ja vaatteitani haukuttiin yms. Minulla oli pari pääkiusaajaa jotka inhosivat minua (meillä oli huono historia, oli ollut yhden niiden kaverin kaveri ja niiden mielestä varastin hänen kaverinsa ( kaveri kääntyi kuitenkin minua vastaan)), he useampaan otteeseen jopa rutistivat ja puristivat poskiani ja lällättelivät kuinka poskeni punottaa(no varmasti jos niitä puristaa niin että sattuu..) ja kuinka alan itkee kun en päässy jonon ekaks (kyllä wtf en -ikinä- ollut itkenyt koulussa...). Koko luokka piti minua rumana ja outona. Siksi ajattelin että vika on minussa. Uskoin oikeasti olevani ruma ja vastenmielinen. Itsetuntoni oli siis aivan pohjassa. En edes oikein tajunnut että minua kiusattiin vaan ajattelin että he vain täysin oikeutetusti sanoivat faktoja minusta... En siis ikinä kertonut kenellekään. Odotin vain ala-asteen loppumista että saisin aloittaa puhtaalta pöydältä enkä ikinä enää olisi nolis. En halunnut kenenkään tuttuni tulevan samalle yläasteelle. Olin niin vainoharhainen etten mennyt kuvisyläasteelle jonne pääsin, koska sinne tuli yksi rinnakkaisluokkalaiseni (kiltti, viaton uskovainen) mutta ajattelin että hän kertoisi muille millainen olin ollut ja kukaan ei pitäisikään minusta taaskaan.
Ylä- ja alaasteen välisenä kesälomana avauduin kokemastani kun serkkuni ihmettelivät miksi pidin itseäni rumana. He itkivät kun kuuntelivat niitä asioita joita olin kokenut. Siitä kaikki lähti muuttumaan parempaan. Menin yläasteelle jossa ei ollut ketään tuttuani ja aloitin puhtaalta pöydältä normaalina, meikkaavana tyttönä. Sain ison porukan kavereita ja sulauduin joukkkoon. Tulin hyväksytyksi. Kerroin läheisimmille ystävilleni menneisyydestäni. Muuten en mitään terapiaa käynyt, enkä kenellekään aikuiselle kertonut (vanhemmillenikaan). Olen aika hyvin kokemastani toipunut vaikka ulkoista hyväksyntää ja kehuja kaipaankin, enkä ole oikein vakuuttunut olevani kovin kaunis.

Vanhempani yrittivät ollessani pieni puuttua koulukiusaamiseen, mutta sanottiin vaan katsotaan sitten myöhemmin millaista on. Sen sanoisin, että koulu ei pystynyt tekemään mitään yksinjäämiselle ja juorujen levittämiselle. Perheessäni toinen vanhemmistani ei oikein ole koskaan osannut olla esimerkkinä, joten olen ajautunut hieman tuuliajolle. Tällä hetkellä en ole löytänyt vielä omaa paikkaani ja en ole kovin nuori enää.
Toivon pystyväni puhumaan kiusaamisesta vielä joskus kasvokkain. Silti en olen ole koskaan sortunut päihteisiin. Olen vain arka.

Pitkän yksinäisyyden jälkeen takaraivossa jyskyttää pelko, että jään, yksin lopun elämän.

Minua kiusataan tällä hetkellä kiusaajani on luokkalaiseni aatu ja sampo he koulukiusaavat minua en tiedä miksi olen viitosluokalla luulen että he kiusaavat minua allergioideni "ylilihavuuteni. Olen siis laiha "takia. Painan vajaa 40 kg ja olen 165,5cm pitkä ja he väittävät että yritän harrastaa heidän kanssaan ja. Pah minä en kyllä todellakaan heidän kanssa yritä ja tiedän että he kiusaavat minua sen takia koska yritän paneutua. Muitten kanssa siis että en olisi erinlainen olen valittanut rehtorille mutta mitään ei ole tapahtunut😔😳 ja sitten vielä luokkamme kaikki muut. Tytöt paitSi armi niin kaikki muut syrjivät minua vaikka viime vuonna olimme useimpien heistä kanssa ystäviä mitä on tapahtunut😢😭

TEIN RIPULIN KATTILAAN JA SYÖTIN VAUVALLE!! RIPULI EI LAKANNUT JA RIPULOIN KISSAN PÄÄLLE JA RAPPUKÄYTÄVÄÄN!! NUOLIN HARAKAN PIMPPIÄ JA TYÖNSIN HARAKAN PIMPPIINI!

Mun mielestä on super mahtava asia että luokanvalvojasi otti asian hoituun. Jotkin opettajat eivät välitä asiasta millään tavalla. Oot vahva tyttö ja en ymmärrä mitä kiusaajat saavat siitä että satuttavat toisen ihmisen tunteita ja satuttaa häntä fyysisesti. Oot rohkee ja varmasti mukava:) T 12v -S

Henkistä pääosin. Lopetin fyysisesti! :D

Mua on kiusattu kolmosesta asti. Haukkumista, väkivaltaa, syrjinää jne.
Nyt kasille, katotaa mitä tulee

"kertokaa miten teitä kiusattiin/kiusataan"

ala-asteella syrjittiin, kuiskittiin, haukuttiin (usein seläntakana), eristettiin joukosta, haukuttiin hiuksia. Pahimmat oli potkaisu (potkaisin takaisin ja en vielä aikuisenakaan kadu sitä) jolloin tietysti vain kiusaajaa säälittiin joka potkaisi ensin ja aloitti kaiken. Minusta tehtiin huorittelu-kotisivut nettiin josta seurasi suuret vanhempainillat ja syyllisten etsintä, joita ei löydetty.

Nyt aikuisena epäilen että haukkumasivut tehtiin yhdessä koulukiusaajan yhden ensin "kaveria" esittäneen kanssa, eli joukolla tekivät ne sivut luullen etteivät jää koskaan kiinni, sivujen takana luultavasti neiti M ja I, itä-helsingissä. Opettajat epäilivät tietysti syyttömiä poikia sivujen teosta, vaikka heillä ei ollut syytä niitä tehdä, parilla tytöllä oli syynä kateus. Tytöt M ja I levittivät valheita että olin kiinnostunut pojasta H josta en ollut kiinnostunut, joten hänkin alkoi haukkumaan minua sen seurauksena. Kiusattiin muullakin tavoin ylä-asteella myös syrjiminen kova tönäisy seinään.

"millä luokalla olit/olet,ja kerroitko kellekkään kiusaamisesta.(ja miten kiusaaminen loppui)"

Kävin koulut itä-Helsingissä metropysäkkien viimeisillä alueilla. Kerroin ala-asteella vanhemmilleni. Kiusaaminen väheni ylä-asteella ja loppui täysin kun en enää mennyt/päässyt lukioon tai muualle ja sitä en kadu etten päässyt koska pääsin eroon kaikista kiusaajajoukoista! Tosin entinen kiusaajani (joka kiusasi seläntakana, neiti M) esitti "ystävääni" myöhemmin aikuisiällä ja leikki muuttuneensa ihmisenä, vaikka ei ollut muuttunut paremmaksi. Mutta sainpahan tietää että hän oli usean teon takana ja ollut suunnittelemassa niitä, sillä hän aikuisena levitti yhteystietoni salaa neiti I:lle joka oli koulukiusaajani.

Olen 4. Luokalla mua haukutaan mun ruotsin peräisestä sukunimestä

Olen 7 luokalla, ja minua haukutaan ryssäks ja kiusataan. Minua on haukuttu jo 5 vuotta, 2- luokasta lähtien koska olen Venäläinen.
Vaikka minun isä on Suomalainen ja itekkin puhun hyvin suomea ne haukkuvat minua.((
Vaikka olenkin kertonut monesti rehtorille ne kiusaavat minua silti.

Mi ä olen vasta 5:lk ja vaihdoin 4:lk luokkaa kun mulla ei ollut kavereita. Uudessa luokassa jotkut vaan "on mun kavereita" mut ei oo. Kun tulin siihen luokkaan niin sainhetivparhaan ystävän Saiman (Nimi muutettu). Olimme saman kanssa koko ajan kahdestaan ja kerroimme salaisuuksia oltiin ihan 🤞. Sitten tulee mun kiusaaja ja uskottelee samalle etää Mää puhun siitä paskaa koko ajan. Sitten se mun kiusaaja ja Saima on muka ihan bestikset. Nykyään AINA kun mä nään ne niin ne mulkoilee mua, haukkuu, puhuu ihan järkyttävän ilkeesti, moittii ja kaikkea ilkeää ja käyttää kaikkia lyhenteitä kaikessa esim. Lol, Lmao, stfu yms. Mitä ne edes tarkoittaa?? En ole vielä kertonut kebellekkään tästä kun en uskalla! Mitä mun pitäisi tehdä??😭

Olen jo reilusti yli 30-vuotias ja koulukiusaamisesta on tietysti kulunut aikaa. Samalla olen havainnut, että se on helpottanut minua käsittelemään asioita objektiivisesti, ikään kuin ulkopuolisena katsottuna. Tapahtumista on sen verran pitkä aika ja elämäni on niin erilaista, niin osaan hahmottaa asiat selkeästi vasta nyt.

Olin ujo ja hiljainen lapsi. Ennen kouluikää minulla ei ollut mitään sosiaalisia suhteita muihin lapsiin. Leikin yksin kotona ja touhusin omia juttujani. Olin ihan fine asian suhteen. Alakoulussa ujouteni takia olin hiljaa ja viihdyin itsekseni. Tutustuin kahteen muuhun hiljaiseen poikaan, jonka kanssa vietimme koulussa aikaa. Vapaa-ajalla en nähnyt muita lapsia.

Jo alakoulussa havaitsin, etten kuulunut suosittuihin oppilaisiin. Minä ja kaverini olimme koulun "nörtit". Meitä katsottiin vähän vinoon ja olimme ivailun kohteena. Alaluokilla rankkaa kiusaamista ei silti esiintynyt, meitä vaan pidettiin ns. outoina.

Tilanne muuttui aika oleellisesti yläkouluun mentäessä. Luokalle tuli useita kovislapsia, jotka alkoivat hengailla keskenään. Pian he ottivat meidät "nörtit" kohteeksi. Joukossa oli myös kiusaajatyttöjä, jotka myös kohdistivat meihin - erityisesti minuun - fyysistä väkivaltaa. Asiaa vähäteltiin jopa opettajien toimesta ihan kunnolla.

Pikkuhiljaa tuo tilanne meni siihen, että kiusaaminen kohdistui yhä vahvemmin vain minuun ja kaverit saivat olla rauhassa. Fyysisen kiusaamisen lisäksi minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minusta leviteltiin perättömiä juoruja pitkin kyliä. Lopulta kaverit alkoivat vältellä minua, koska eivät halunneet olla kanssani "huonon maineen" takia. Olisivat itsekin saaneet huonon maineen jos ovat kanssani.

Tässä välillä mentiin yläkoulusta lukioon. Sama paska jatkui sielläkin. Vanhat kaverini liittyivät kiusaajiin ja alkoivat kiusaamaan minua, jotta eivät itse joutuisi kiusatuiksi. Tajusin olevani yksin. Vanhat kaverit olivatkin "kavereita", eivät oikeita ystäviä.

Kiusaaminen jatkui lukion loppuun asti. Oikeastaan keskeytin sen mt-ongelmien takia. Kokemuksiani kiusaamisesta ei koskaan otettu todesta, aina vika käännettiin minuun. Syrjäydyin ja päädyin elämään toimeentulotuella kaupungin vuokrayksiöön. Vuosikausiin en halunnut nähdä muita ihmisiä, ainoa sosiaalinen kontakti oli ruokakaupan kassa. Päihteitä (kaljaa) kului paljon.

Elin kierteessä vuosikausia, kunnes pääsin siitä irti. Muutin toiselle paikkakunnalle, kävin siellä iltalukiossa lukion loppuun ja pääsin opiskelemaan mieleistä alaa ammattikorkeakouluun. Tuntui, että olin vihdoin saanut elämäni takaisin. Niin olinkin.

AMK:ssa minua ei kiusattu, mutta olin porukoiden ulkopuolella. Se oli oma syyni, kun en enää osannut/halunnut olla sosiaalinen. Mutta se oli kaikille ihan fine, ei kukaan painostanut minua opiskelijarientoihin ja minulle oltiin mukavia, vaikka pysyinkin etäisenä muihin.

Nykyään olen työelämässä, parisuhteessa ja asiat on hyvin. Tuo kiusaaminen silti jätti ikuisen loven itsetuntoon ja ikuiset henkiset traumat. Ne ei parane edes ajan kanssa. Olen ikuisesti hieman rikki, oli asiat miten hyvin tahansa.

Yks Mäkinen heitti mun liikunta vaatteet wc pönttöön. Haukku aina. Väitti puhuvansa Omo pesuaineesta. Ala asteen sekopäitä.

Kiusattuna harmittaa, kuinka sitä kiusaamista katsottiin sormien läpi ja kiusaajia jopa puolusteltiin. Esim. oma luokanvalvojani oli pahimman kiusaajani perhetuttu. Kas kummaa, kun kiusaamista ei otettu tosissaan...

Kiusaaminen täyttää monesti rikoksen tunnusmerkistön. Ei muuta kuin rikosilmoitusta todisteiden kera poliisille, olisipa joku minullekin sen aikanaan kertonut. Silloin nuorena ei tajunnut.

Nykyään en alistuisi moiseen.

Minua solvattiin jatkuvasti homokammoisilla nimillä lukiossa. Oli kiusaamista peruskoulussakin. Kiusaajat ovat menestyneet paremmin kuin minä elämässä. Heillä on ystäviä, kumppani, jälkeläinen tai jälkeläisiä ja ovat olleet töissä jo kauan. Minulla taas ei ole ollut ystäviä, hetken ehkä kykenen seurustelemaan mutta se usein loppuu nopeasti jos sitä voi edes kutsua seurusteluksi, ei jälkeläistä, en ole oikein työllistynytkään minnekään vaikka olen opiskellut korkeakouluissa. Epäreiluahan tämä on.

Kyllä kyllä kiusaaminen on nyt jopa paljon laajempaa. Koulut ,työpaikat,yhteisöt,
media.