En tiedä enää mitä tehdä, olen ihan loppu.. itken jokapäivä, ja yöt mietin mitä teen, miten kauan jaksan..
Tialnne on seuraava; olemme 39v ja 49v pariskunta, emme asu yhdessä. Olemme seurustelleet 3 vuotta. Itselläni on edellisestä liitosta 9v lapsi, miehellä 22v lapsi. Hänen lapsensa asuu isänsä kanssa, vaikka onkin siis jo aikuinen.
Meillä on 11vko vanha yhteinen vauva.. tämä oli yllätys, tullessa ihan alussa ilmi, raskautta päätettiin jatkaa yhteistuumin.
Tämä vauva on ihana, tietenkin, mutta ollut hyvin rankka eli valvotti ensimmäiset 7 vko käytännössä 24h/7, sairaalassa käyty ja kaikkea, nyt se ei syö ja taas mennään tutkimuksiin. Mies on reissutyössä ja käytännössä minun luona noin 3 pvä/vko, mulloin maailmalla ja omassa kotonaan. Minä huolehdin siis täysin yksin vauvasta ja tietty esikoisestani.
Mies on nyt 3 yönä viimeisen kolmen viikon aikana noussut yöllä syöttämään, kun minä olen sanonut että kohta ihan oikeasti kuolen tähän väsymykseen. Hän ei tee minun luonani ollessa ihan oikeasti yhtään mitään kotitöitä jne.. minä pesen pyykit (myös hänen), siivoan, käyn kaupassa, laitan ruuan jne..hoidan asoitani vauva mukana, mies lähtee hoitamaan asioitaan nyt mm. jouluostokset ilman vauvaa. Tämä on toki luonnollistakin olenhan kotona, mutta tämä on siis näin aina.
Olemme käyneet miehen kotona parikertaa, se on vaikeaa koska hänen lapsensa ei hyväksy tätä ja oleminen on siellä kovin painostavaa. Joten olen suosiolla antanut sinne menemisen nyt olla, mies ei halua tästä aiheesta puhua ollenkaan.
Mies osallistuu 200eurolla kuussa elatukseen ja käy kaupassa 1 krt/vko, me pärjäämme mutta rahastakin on tiukkaa. Olen puhunut väsymyksestäni, ja siitä että tarvitsen apua, se ei auta. mies lupaa, mutta mitään ei tapahdu. Tämä parisuhde tuntuu vain vievän voimiani, se ei anna mitään. Minusta on tullut surullinen, väsynyt, negatiivinen laahustaja.. Mies on sanonut että kamalinta on jos hänet erotetaan lapsestaan ja näin tapahtuu jos päätän "lähteä", hän kuulemma pelkää sitä jatkuvasti. Tunnen että minua revitään jokasuunnasta, pitää vaan ymmärtää ja jaksaa, ei saa itse vaatia mitään. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu jos en saa levätä, tänään on neuvola ja kysyn sieltä mitä apua voisin saada.
Tialnne on seuraava; olemme 39v ja 49v pariskunta, emme asu yhdessä. Olemme seurustelleet 3 vuotta. Itselläni on edellisestä liitosta 9v lapsi, miehellä 22v lapsi. Hänen lapsensa asuu isänsä kanssa, vaikka onkin siis jo aikuinen.
Meillä on 11vko vanha yhteinen vauva.. tämä oli yllätys, tullessa ihan alussa ilmi, raskautta päätettiin jatkaa yhteistuumin.
Tämä vauva on ihana, tietenkin, mutta ollut hyvin rankka eli valvotti ensimmäiset 7 vko käytännössä 24h/7, sairaalassa käyty ja kaikkea, nyt se ei syö ja taas mennään tutkimuksiin. Mies on reissutyössä ja käytännössä minun luona noin 3 pvä/vko, mulloin maailmalla ja omassa kotonaan. Minä huolehdin siis täysin yksin vauvasta ja tietty esikoisestani.
Mies on nyt 3 yönä viimeisen kolmen viikon aikana noussut yöllä syöttämään, kun minä olen sanonut että kohta ihan oikeasti kuolen tähän väsymykseen. Hän ei tee minun luonani ollessa ihan oikeasti yhtään mitään kotitöitä jne.. minä pesen pyykit (myös hänen), siivoan, käyn kaupassa, laitan ruuan jne..hoidan asoitani vauva mukana, mies lähtee hoitamaan asioitaan nyt mm. jouluostokset ilman vauvaa. Tämä on toki luonnollistakin olenhan kotona, mutta tämä on siis näin aina.
Olemme käyneet miehen kotona parikertaa, se on vaikeaa koska hänen lapsensa ei hyväksy tätä ja oleminen on siellä kovin painostavaa. Joten olen suosiolla antanut sinne menemisen nyt olla, mies ei halua tästä aiheesta puhua ollenkaan.
Mies osallistuu 200eurolla kuussa elatukseen ja käy kaupassa 1 krt/vko, me pärjäämme mutta rahastakin on tiukkaa. Olen puhunut väsymyksestäni, ja siitä että tarvitsen apua, se ei auta. mies lupaa, mutta mitään ei tapahdu. Tämä parisuhde tuntuu vain vievän voimiani, se ei anna mitään. Minusta on tullut surullinen, väsynyt, negatiivinen laahustaja.. Mies on sanonut että kamalinta on jos hänet erotetaan lapsestaan ja näin tapahtuu jos päätän "lähteä", hän kuulemma pelkää sitä jatkuvasti. Tunnen että minua revitään jokasuunnasta, pitää vaan ymmärtää ja jaksaa, ei saa itse vaatia mitään. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu jos en saa levätä, tänään on neuvola ja kysyn sieltä mitä apua voisin saada.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin ja yhteen emme ole muuttaneet koska mies ei halua luopua talostaan, minä taas en voi töitteni ja esikoiseni takia muuttaa ihan vieraalle paikkakunnalle 300km päähän. Eikä se edes onnistuisi miehen lapsen takia, joka ei voi samassa taloudessa kanssamme olla. Esikoiseni on aika lujilla myös tässä tilanteessa, ja se painaa minua kokoajan. Harrastuksiin kuskaan ja yritän parhaani, mutta aikaa ja voimia ei jää yhdessäoloon. Järjestin yksin ristiäiset, hoidan vakuutukset, lääkärit, sairaalareissut.. kotimme on pieni ja meillä on ahdasta, mies tekee joskus töitä minun luona ja silloin ei voi esikoisen kaverit tulla ja me vauvan kanssa yritetään olla hiljaa ja muualla työajan.. ettei häiritä. Keittiöstä tehdään silloin konttori. Olen sanonut että tekisi työt omassa kotonaan, mutta mies toteaa että haluaa näin olla lähellä lastaan enemmän. Mies sanoi että tulee auttamaan lapsen kanssa että yhdessä tästä selvitään, nyt kun on se aika tuntuu käytäntö olevan ihan muuta. Hän piti 2 päivää lomaa ku n lapsi syntyi, enempään ei ole kuulemma varaa.samaan aikaan hän ylläpitää omaa taloaan ja lastaan, joka ei käy töissä eikä opiskele. Muutun pikkuhiljaa katkeraksi, se on kamalaa..
Soita kunnnan kotihoitopalveluun niin saat apua tarvittaessa tai käske miehn maksaa hoitaja muutamaksi päiväksi kuukaudessa.
Aikuinen lapsi äkkiä pois miehen nurkista, menee vaikka sossun luukulle sitten. Sen jälkeen mies muuttaa sinun, vauvan ja esikoisesi luokse. Tosin hän on aika vanha valvomaan vauvan kanssa... mutta senhän tietysti tiesit, kun teitte vauvaa.
Justiinsa joo kyllä nyt 49 -vuotias jaksaa vielä valvoa lapsen kanssa. Minkähän ikäinen vastaaja mahtaa olla, kun pitää tuon ikäistä ikäloppuna? Oma puolisoni on 46 ja jaksaa vallan mainiosti ja hänen 50 v veljensä bilettää baarissakin vielä aamuneljään (sinkku)...
Ja 22-vuotias voisi hakea jo omaa asuntoa, eikä hänen pitäisi ainakaan antaa määrätä asioista. Ja pitäs ymmärtää tuossa iässä, että vauva ja sinä tarvitsette hänen isäänsä enemmän.
no kyllä mustakin järkevintä olis pistää aikuinen lapsi mäjelle koska kyllä aikuinen nyt pärjää, ja jää vauvalle kakkoseksi. Kyllä miehen tulis nyt pitää avuttomasta lapsestaan ja naisestaan huolta eikä paapoa aikuista lasta nurkissaan! mutta ymmärrän että tilanne on hankala. Koita tehdä muutos asiaan ja mieti mitä haluat. sitten ehdota miehelle ja sano että olet loppu etkä jaksa enää. Ehkä saatte sovittua jotain yhdessä..
Olen siis aloittaja ja tilanne on nyt meillä helpottanut edes hieman. Vauva on syönyt hyvin ja nukkuukin jo paremmin. Pahin väsymys on selätetty ja se tekee kyllä ihmeitä. Mies heräsi hieman kun joulun välipäivinä sanoin ihan suoraan että tähän tulee todella radikaaleja muutoksia yksin minun päätökselläni jos hän ei ota minua tosissaan eli ovea näytän ja se on sitten siinä. Hän on nyt herännyt muutamana yönä ja laittanut ruokaa joinakin päivinä. Olen myös päässyt käymään ilman vauvaa omissa jutuissa jokaviikko 1-2 päivänä. Edelleenkään emme puhu hänen aikuisesta tyttärestään, se aihe on vaan liian vaikea jostain syystä. Mutta toisaalta olen päättänyt vain "unohtaa" sen, en anna sen vaikuttaa minuun enää. Eli emme mene miehen kotipuoleen, hän voi kyllä mennä vauvan kanssa mutta minä en lähde mukaan. Ja muutenkin en edes yritä miettiä/kommentoida mihinkään tytön asioihin. Ei se kuulu minulle, eikä minun pidä ymmärtää enää. Tein myös selväksi että töitä ei enää minun luonani tehdä kuin satunnaisesti ja me elämme aivan normaalisti kotonamme tämän ajan, jos häiritsee saa lähetä muualle. Minä suunnittelen elämää lasten kanssa tästä eteenpäin, se on tärkeintä.