Tähän sanotaan neuvoksi aina, että pitää alussa tehdä naiselle selväksi, että haluaa suhdetta. Mutta miten sellaista nyt alussa voi sanoa. En minä ainakaan tiedä jonkun uuden ihmisen tavatessani haluaisinko hänen kanssaan ehkä suhteen, ystävyyden vai muuta. Sen tiedän vasta kun tunnen ihmistä paremmin ja siihen menee aikaa.
Kamumieheksi joutumisen estäminen
mutku1
15201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei sitä voi estää, paitsi olematta liian kiltti.
Yleensä perussyy on kamumieheksi joutumiseen naiselle juuri se että mies ei ole tarpeeksi säkenöivä, tarjoa show'ta ja menoa jossa nainen on päätähti.
Kamumiehestä voi tulla panomies, itselle kävi näin yhden entisen panoni kanssa (alkoi seurustella toisen kanssa). Oltiin alkuun kavereita joku 2kk ja löysin itseni ähkimästä naisen päältä, suhdetta ei kuulemma minuun halunnut, 18-senttinen kelpasi kyllä.
Ai sulla oli tekokyrpä mukana.
kuvat on edelleen as:ssä (mittanauha näkyy), linkit seksi/onko koolla väliä -palstalla, niitä ei saa tänne laittaa nimittäin.
sun nimimerkki siellä?
No ehkä toi oli huumoriheitto, kun ei mikään 18 senttiä nyt niin paljon ole.
Se on ylintä 5%:ia :)
Menee kuitenkin vielä ihan normaalikokoisiin. Ei siis mikään sellainen huomiotaherättävän iso, josta naiset supisee keskenään. Tai noh, jos se on huomattavan paksu, niin sitten.
Ai no sitten kuuluu vissiin ite johonkin prosenttikerhoon.
No sinun "normaali" määritelmät eivät kovin normaaleilta kuullosta. Jos siis 95%:lla miehistä on pienempi niin kyllä tämän kokoinen erottuu, oletko ehkä vain kateellinen? Ei mitään uutta siinä että yli 14 senttiset (suomalainen keskikoko) herättää näillä palstoilla tuollaisia tuntemuksia
Olet vaan välillä ilkeä tai töykeä naiselle, niin jännitys säilyy, eikä se erehdy luulemaan sinua kynnysmatoksi.
Onko todella noin, minulta ei tuo töykeys kyllä luonnostaan tule. Onko joku agressiivinen jännitys naisen kanssa todella etenemisessä tarpeen. Pitää sitä sitten vissiin harjoitella., jos sillä naisen saa.
Ei ehkä agressiivinen, mutta sellainen kiusoitteleva tyyli kyllä auttaa. Sellainen kiltti kaveeraaminen ja juoruilu yhdessä on tie varma tie kamupojuksi.
Minä taas en ymmärrä miten kamumieheksi pääsisi? Naisten kanssa se on aina joko pano / suhde tai nothing. Kaveruus on täysin poissuljettua. Joskus jonkun naisen kanssa lyhyen aikaa tullut oltua "kavereita", kunnes nainen on sitten työntänyt tissin suuhun tai lopettanut yhteydenpidon (ilmeisesti koska ei ole päässyt kamuzonelta eteenpäin tai sitten olen vaan ollut huonoa seuraa?)