Tuntuu näitä viestejä lukiessa, että pettäminen ja jatkuva unelmointi vastakkaisesta sukupuolesta on normaalia käytöstä vaikka parisuhde toimisikin hyvin. Olen jo 45v ja takana pitkä avioliitto ja muutama lyhyempi suhde ja nykyinen kolmen vuoden mittainen. Minkään suhteen aikana, niin kauan kun tunteita on toista kohtaan ollut, en ole kokenut seksuaalista vetovoimaa vastakkaiseen sukupuoleen. Kapakassakaan pienessä hiprakassa ei pieni seikkailu ole käynyt mielessä. Aina on se oma kumppani sängyssä riittänyt. Vasta tunteiden haalettua ja suorastaan loputtua, on mielenkiinto herännyt ja olen alkanut katsella muita sillä mielellä. Nykyinen mieheni ajautui ns. ystävättärensä kanssa kokeilemaan myös seksiä ja ystävyyshän loppui siihen. Kumpikaan ei voi enää sietää toistaan. Eli, pilasivat suhteensa. Rakkauteni miestäni kohtaan ei siihen loppunut, mutta kolhun sai. Siltikään en voi mennä kenenkään muun kanssa sänkyyn. Olenko ainoa lajiani?
Olenko epänormaali?
9
840
Vastaukset
- JokuM
et ole, sinunlaisiasi saisi olla paljon enemmänkin.
- Minna
Kuuntele vain sydämesi ääntä, älä lähde pettämisen tielle. Sillä satuttaisit vain itseäsi, et loppujen lopuksi ketään muuta.
Itse olen ollut aivan samanlainen jokaisen parisuhteeni kohdalla, en ole pystynyt ajattemaan ketään muuta suhteessa ollessani, enkä vielä pitkään aikaan suhteen päätyttyä.
Minun tarinani on "Mitä tehdä??"-nimikkeen alla. Olen antanut anteeksi mieheni pettämisen ja siedän edelleen, kun hän toisinaan on korostuneen kiinnostunut muista naisista(tietääkseni ei ole pettänyt enää). Nyt olen alkanut vakavasti harkita eroa tai jotain muutosta tilanteeseen. Silti en lähtisi itse pettäjän tielle.. Jaksan edelleen uskoa, että jossain on joku kunnollinen mies, jos omastani ei miehekseni ole.. - Fanny
Kun ihminen on rakastunut, niin hän ei muita vilkuile. En ainakaan minä, olen niin rakkaani lumoissa, että en näe ketään muita ja olen ihan vihainen jos jotkut yrittää iskeä minua esim. työmatkojen illallisilla jne.
Ei ole tarvetta lähteä minnekään pippaloihin tai muualle yksin. On kivaa kulkea, mennä, matkustaa tai vaan olla yhdessä.
Näitä suhteita on minulla ollut muutama ja kertaakaan eivät ole uskottomuuksiin loppuneet. Viimeisen kanssa olen ollut yli 10 vuotta ja vieläkin sydän pompahtaa kun hän tulee hakemaan minut vaikka töistä.
Kun ihminen kohtelee toista hyvin ja kunnioituksella ei tarvetta vieraisiin tule.
Mutta voi kun se liha on heikko joillakin...
Itse olen onnellinen ja toivon, että tämä suhde kestää koko elämän.- nainen
pätee sinun kohdallasi ei päde kaikilla. On aivan ilmeistä, ettei hyväkään vakisuhde suojele toiseen rakastumiselta, vaikka kummatkin kohtelevat toisiaan enemmän kuin hyvin ja kunnioituksella. Mielestäni oikein hyvä ja onnellinen suhde kestää myös kolhuja ja kurssien vaihtelua eikä suinkaan lopu uskottomuuteen.
- Epäilevä Tuomas
"takana pitkä avioliitto ja muutama lyhyempi suhde ja nykyinen kolmen vuoden mittainen"
Omasta mielestäsi olet sitten niin hurskasta, että? Mokomakin jakorasia..- Myy
Yksi kerrallaan! Jakorasia...hmm...
- Epäilevä Tuomas
Myy kirjoitti:
Yksi kerrallaan! Jakorasia...hmm...
Ei huorakaan kerralla anna kuin yhdelle -ilman lisämaksua ainakaan.
- kylli
Sain saman käsityksen luettuani alkuperäisen tekstin.On tullut suoritettua tuota koeajoa jo ihan tarpeeksi,ei ihme ettei enää jaksa vieraat kiinnostaa.Olen kyllä uskollisuuden puolesta puhuja,mutta mutta...kyllä tää on niin läpi näkyvää....
- Myy2
kylli kirjoitti:
Sain saman käsityksen luettuani alkuperäisen tekstin.On tullut suoritettua tuota koeajoa jo ihan tarpeeksi,ei ihme ettei enää jaksa vieraat kiinnostaa.Olen kyllä uskollisuuden puolesta puhuja,mutta mutta...kyllä tää on niin läpi näkyvää....
ettei olis elämän aikana ollu kymmentäkään miestä!
Ja sekö sitten on suuri määrä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243