1. Huolehdi siitä, että vaatteesi ovat sopivat, hyvin istuvat ja mieluiten tältä vuosituhannelta. Lipputankoon ulottuvat, huonosti istuvat farkut tai muut housut, havaijipaita tai telttamallinen, kaverin serkulta ilmaiseksi saatu telttamallinen takki eivät pue ketään. Ja muista myös se, että lenkkarit - vaikka niin mukavat jalassa ovatkin - eivät oikeasti sovi mihinkään muuhun tilanteeseen kuin urheilemiseen. Tyylikäs ja hyvinistuva ei lisäksi aina tarkoita sitä, että asuste on myös epämukava ja mielettömän kallis.
2. Pidä huolta siitä, että olet puhdas ja tuoksut hyvälle. Käy parturissa säännöllisin väliajoin. Jos ihosi on huonossa kunnossa, mene kosmetologille (kyllä, sinne voivat mennä myös miehet). Hän osaa neuvoa sulle, miten hoidat ihoasi oikein.
3. Varmistu, että osaat peruskäytöstavat. Niiden lisäksi naisten kanssa pienet ylimääräiset eleet (oven avaaminen, kotiin saattaminen, mukava tekstiviesti tai puhelinsoitto yllättäen) ovat aika tärkeitä, ja ilahduttavat sekä naista että itseäsi.
4. Jos olet ujo ja susta tuntuu, ettet keksi puheenaiheita naisten kanssa ollessasi, mieti niitä vaikka etukäteen. Pieni ujous ei haittaa, ja rohkeutta ja itsevarmuutta voi aina lisätä.
5. Hanki itseluottamusta hakeutumalla aina kun mahdollista naisten kanssa juttusille. Siitä pikkuhiljaa rohkaistut ja huomaat, että juttu alkaa kulkea joka kerta helpommin. Aloita vaikka tutuista naisista (sukulaiset, kevereitten tyttöystävät jne.), jos tuntemattomille jutteleminen tuntuu hankalalta.
6. Voit myös tutustua ihmissuhteita, seksiä yms. koskevaan kirjallisuuteen. Kaikki kirjat eivät ole huuhaata, sieltä voi saada jotain hyviä vinkkejä.
7. Älä ole kynnysmatto, vaan omista omia mielipiteitä ja sano ne myös ääneen. Naiset eivät ole ajatustenlukijoita.
8. Siivoa alastomia naisia esittävät pornokalenterit seinältäsi ainakin silloin, kun mahdollinen tyttöystäväehdokas tulee ekaa kertaa luoksesi kylään.
9. Baarissa ollessaan ei tarvi juoda itseään räkäkänniin, eikä etenkään sen jälkeen ihmetellä, miten ei taas(kaan) löytynyt ketään.
10. Jos menet juttelemaan baarissa jollekkin mukavanoloiselle naiselle, älä nyt hyvä mies ala 5 minuutin jutustelun jälkeen lähentelemään fyysisesti! Unohda pervoilut ja hiplailut vielä ekoillakin treffeillä, jos nainen kiinnostaa sua oikeasti

Vastaukset 22
Vanhimmat
Täällä palstalla valittaa aina eniten ne surkeat sinkkumiehet, joilla on VÄHITEN (tai ei ollenkaan) kokemusta seurustelemisesta naisten kanssa.
Suomalainen nainen on kaunis, seksikäs ja rakastettava. Jos miehille ei kelpaa, vetäkööt käteensä tai ryhtykööt homoiksi.
Minä en ainakaan ole tylsä enkä ruma. Sanotaan, että moni suomalainen nainen vasta onkin ruma tai tylsä! Miehiä on sentään komeita huomattavasti enemmän mitä naisista löytyy...Joka toinen suomalainen nainen on ylipainoinen!!
Suomalainen nainen on lihava, ruma, kymmenien panema, ylimielinen, itserakas persläpi. Mieluummin vedän käteeni kuin rupean esittämään mitään typerää ja nöyryyttävää iskentäsirkusta päästäkseni tunkemaan kyrpäni mokomaan emakkoon.
Meitä on moneksi, jokaisessa maailman maassa. On hauskoja, tylsiä, iloisia, surullisia, tavallisia, erikoisia, rumia, kauniita, viisaita, tyhmiä, suulaita, vähäpuheisia, rohkeita, ujoja, nuoria, wanhoja, hoikkia, lihavia, vaaleita, tummia, työssäkäyviä, työttömiä, koulutettuja, kouluttamattomia, siististi pukeutuvia, huonosti pukeutuvia, sympaattisia, kylmiä, rikollisia, kunnon kansalaisia, luotettavia, epäluotettavia, rikkaita, köyhiä, yksinäisiä, seurallisia, kokeneita, kokemattomia, kaljuja, pitkähiuksisia, pinnallisia, syvällisiä, lapsellisia, lapsettomia, itsekkäitä, epäitsekkäitä, jne, jne...... AMT-Paskoja niin kuin tälläkin palstalla.
Aivan niin Burning_love alias Rainbow_rider
AMT , Mikä vitun AMT?
Ressukka ei oikein osaa tuota ATM lyhennettä kirjoittaa, ei sitten millään.
Opettele edes oikeat termit, paskiainen
Ei ne ymmärrä kun ne kuuluu tyhmiin ja luulee että kaikki muutkin on sellaisia.
Viime vuosina on noussut erityisesti internetissä esiin termi ATM (Alemman Tason Miehet). Termi kuvaa käyttäjiensä mukaan miestä, joka jää ilman parisuhdetta, kumppania ja seksiä. Tätä teoriaa on levitetty Suomessa pääasiassa blogistien keskuudessa, mutta onpahan aiheesta kirjoitettu myös kokonainen kirja, jossa kuvataan yksinäisen ATM:n elämänkulkua, tuntemuksia ja mielipiteitä.
ATM:n stereotyyppi on tämän teorian kannattajien mukaan yleensä silmälasipäinen, intellektuelli (tai sellaisenaan itseään pitävä), fyysisesti heikohko, terveellisiä elämäntapoja viettävä sekä hyväkäytöksinen, kiltti mies. Tämänkaltainen henkilö jää niin sanottujen Ylemmän Tason Miesten (YTM) varjoon ja naiset lähes poikkeuksetta hylkivät ATM:iä ja suosivat YTM:iä. YTM on tämän teorian kannattajien mukaan mies, joka on vastakohta ATM:lle, eli joko urheilullinen, rikas, naisia huonosti kohteleva tai sitten vaikkapa mies, joka käyttää erilaisia päihteitä sitä mitenkään häpeilemättä.
Itseään kirjoissa ja internetissä ATM:iksi kutsuvat henkilöt kohdistavat kaiken pahan olonsa, itsesäälinsä ja katkeruutensa juuri naisiin, ilman mitään järjellistä syytä. Se, että nämä ihmisparat ovat ATM:iä, ei johdu mistään fyysisistä, taloudellisista, elämäntapoihin liittyvistä tai ulospäin ilmenevään käytökseen liittyvistä seikoista, vaan vain ja ainoastaan heidän henkisestä heikkoudestaan ja sen purkamisesta sanoihin verbaalisessa muodossa.
Nämä surkeat mielipuoliset ihmisparat ovat ATM:iä koska itse ovat päättäneet sitä olla ja koska sen sijaan, että nämä idiootit pyrkisivät kehittämään elämäänsä ja henkisiä kykyjään, he purkavat patoutuneen itsesäälinsä ja heikkoutensa niihin, jotka siihen ovat syyttömiä, eli naisiin. Näille raukoille on paljon helpompaa kirjoitella masokistista roskaa, kuin olla YTM.
Ei voi hallita minkäänlaisia ihmissuhteita ellei hallitse itse itseään, ja sitä nämä itse itsensä ATM:iksi julistaneet ihmisparat eivät ymmärrä. Ja siksi he myös ATM:inä pysyvät, niin kauan kuin eivät tätä tosiasiaa tiedosta.
ATM: Sovella Tuhoamisen Koodia omaan henkiseen heikkouteesi ja tuhoa mielestäsi tuo säälittävä ajattelutapasi, tai muuten sinuun kuuluu soveltaa Tuhoamisen Koodia luonnonlakien puolesta.
Voi vittu niin totta,nyt kaikki palstan ATM.inä olevat apinat saa totuuden siementä sisuksiinsa.Kyllähän tämä on oikea piristys,kopioin ja laitan seinälle raameihin.Tälläkin pastalla näitä:::::ATM
Nämä surkeat mielipuoliset ihmisparat ovat ATM:iä koska itse ovat päättäneet sitä olla ja koska sen sijaan, että nämä idiootit pyrkisivät kehittämään elämäänsä ja henkisiä kykyjään, he purkavat patoutuneen itsesäälinsä ja heikkoutensa niihin, jotka siihen ovat syyttömiä, eli naisiin. Näille raukoille on paljon helpompaa kirjoitella masokistista roskaa, kuin olla YTM.
Ei voi hallita minkäänlaisia ihmissuhteita ellei hallitse itse itseään, ja sitä nämä itse itsensä ATM:iksi julistaneet ihmisparat eivät ymmärrä. Ja siksi he myös ATM:inä pysyvät, niin kauan kuin eivät tätä tosiasiaa tiedosta.
ATM: Sovella Tuhoamisen Koodia omaan henkiseen heikkouteesi ja tuhoa mielestäsi tuo säälittävä ajattelutapasi, tai muuten sinuun kuuluu soveltaa Tuhoamisen Koodia luonnonlakien puolesta
Varmasti monet netissä olevat naisetkin ovat saastaa, tosin ehkä eri tavalla kuin saastamiehet. Jos nyt halutaan tätä nimitystä käyttää... Eli miehen saamat vastaukset pitää nekin arvottaa sen mukaan onko niissä laatua vai ei.
Ehkä kaikkein laadukkaimmat pitäisikin arvottaa ykköstä korkeammalle. Sellaiset viestit puolestaan joista ei tule vitutusta, mutta ei mitään euforiakaan, olisivat niitä ykkösiä. Kamalat viestit sitä vähemmän tai miinuksia. Mutta tämä koko juttu on hyvin subjektiivinen, sillä kaikista laadukkain viestihän on tietenkin sellainen jonka lähettäjästä tulee tunne että hänen kanssaan voisi sopia hyvin yhteen.
Kaikki me emme saa sitä fiilistä maailman komeimmasta tai välttämättä älykkäimmästäkään ihmisestä. Tai rikkaasta, menestyneestä jne. Voihan toinen olla yleisellä tasolla hyvinkin haluttu partneri, mutta jos hänen kanssaan kokee olevansa kuin eri maailmoista kotoisin, ei taaskaan tee yhteydenotolla yhtään mitään. (Jos ei halua tyytyä pelkkään seksiin; näkeehän se alfakin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin että suhde ei tulisi kyseeseen.)
Miksi miehen pitäisi ap:n listan mukaisesti asiakaspalvella naista? Mitä nainen tekee vastaavasti? Aivan, ei mitään, vaan voi olla, näyttää (vaikka miten rumalta) ja käyttäytyä kuten huvittaa ja silti miesseuraa riittää.
Aivan niin rainbow, aivan niin rainbow ....
Monet yksinäiset miehet ovat tehneet kaiken aloituksessa mainitun ja siltikään ei naiset suostu kiinnostumaan. Turha lista useimmille sinkkumiehille.
Naisten kannattaa myös muistaa että usein se baarissa räkäkännissä kähmivä mies on parisuhteessa, tossun alla oleva ukkomies, joka on päässyt pitkän tauon jälkeen irroittelemaan kavereiden kanssa ja purkaa nyt paineitaan. Ei kaikesta pahasta kannata aina syytä sinkkumiesten niskaan kaataa.
Mistäköhän tuollainenkin stereotypia on muodostunut, että ATM:t olisivat enimmäkseen jotain insinöörejä jotka eivät viinaa juo? Todelisuudesa ATM:t ovat enimmäkseen kouluja käymättömiä ja persaukisia ja useimmilla heistä on vakava päihdeongelma. Joten se siitä viinaa juomattomuudesta.
Päihdeongelmaisilla miehillä on yllättävän usein nainen, ei mikään laadukas mutta kuitenkin nainen.
Niin just. alkoholisteilla on aina nainen. Mitä se kertoo naisista joilla on se juoppo mies joka huo.rittelee niitä aina kännissä. itse en juo useinkaan enlä ikinä huorittele olin sitten kännissä tai en. Naiset ei halua kilttiä miestä.
Joistakin miehistä tulee alkoholisteja koska naiseton elämä on heille musertavaa eivätkä he silti alkoholisteiksi muututtuaan naista saa. Ne alkoholistit joilla on nainen ovat jollain lailla karismaattisia ja heillä on nainen alkoholismistaan huolimatta, ei suinkaan sen ansiosta. Muutenhan koko ATM-ongelma ratkeasi todella helposti.
En ole rapajuoppo tai syrjäytynyt, mutta juon usein vain sen takia että yksin oleminen käy toisinaan ihan sietämättömäksi. Kun juo, niin voi mennä baariin, missä voi sitten parhaimmassa trapauksessa harrastaa jotakin alkeellista sosiaalista kanssakäymistä. Tai vaikka ei sitten juovuksissa kenenkään kanssa sen kummempia juttelisikaan, puhumattakaan että naista löytäisi, niin ainakin pää turtuu muutamiksi tunneiksi, ja kenties pystyy unohtamaan hetkeksi sen yksinäisyyden tunteen, minkä takia korkki aukesi.
1. Kotona pidän kyllä melko rähjääntyneitäkin vaatteita, mutta ihmisten ilmoilla pyrin pitämään asiallisia vaatteita. Lenkkarit kuuluvat lenkkipoluille, ja muuten käytän nahkaisia kävelykenkiä, ei minulla niitä monia ole mutta n. 6 paria joita pidän kunnossa. Parhaat vaatekertani on hankittu naispuoleisen kaverin avustuksella, ja niiden pitäisi olla suhteellisen tyylikkäät - ei mitään yliampuvaa mutta perus siistit.
2. Ennen leikkasin hiukset itse muutamaan milliin, mutta nyt olen kasvatellut hiuksia ja tästä syystä välillä ovat olleet jopa kolmekin kuukautta siistimättä. Mutta pyrin ne aina laittamaan mahdollisimman hyvin. Nyt kun olen lähellä tavoite mittaa niin olen kerran kuussa käynyt siistimässä. Ihoani hoidan. Kasvoille on muutamaan hyvää kosteusvoidetta ja kaapitani löytyy myös laadukas pesuaine-, kuorintageeli- ja hoitonaamio kasvoille.
3. Uskoisin osaavani peruskäytöstävat, ja minua on myös kehuttu kohteliaaksi naisten toimesta.
4. En ole outojen kanssa paras jutun iskijä, mutta ei kanssani tarvitse vaivaantuneesti tuppisuuna istuskella - yritän vääntää jostain juttua.
5. Juttelen jonkinverran kavereiden tyttöystävien kanssa, ja naispuoleisten kaverieni kanssa. Tuntemattomillekkin juttelen jos sellainen tilaisuus sattuu. Viimeksi olen jutellut tuntemattomien eläkeläisten kanssa kun olin toissaviikon lauantaina kirjastolla.
6. Olen lueskellut joitain ihmissuhteisiin ja itsetuntemukseen liittyviä kirjoja ja tehnyt niistä ihan hyviä huomioita.
7. Kyllä tapanani on ollut sanoa oma mielipiteeni, vaikka aika myötäilevä olenkin.
8. Ei kyllä pornografiaa ole koskaan ollut julkisesti esillä.
9. En juurikaan käy enään baareissa. Yleensä olen kyllä melko humalassa tai vaihtoehtoisesti täysin selvinpäin.
10. Silloin kun olen saanut naisten kanssa juttelua aikaiseksi en ole koskaan alkanut pervoilemaan tai mitään ehdottelemaan. Yleensä pyydän numeroa, että voisi rauhassa tutustua paremmin kun molemmat ovat selvinpäin. Yleensä en numeroa saa, joskus olisin yöksi seuraksi kelvannut.
Eli eipä nämäkään keinot auta kun on ATM.
kuulostat aika hintiltä
Mikä on AMT-mies? Alemman miestason mies?