hyviä ruokia laihduttajalle?

4+7

? :)

6

344

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon kasviksia, sopivasti kalaa, riittävästi tarpeellisia hivenaineita. Hiilihydraatteja ja rasvaa pitää ravinnossamme olla, mutta niiden tulee olla terveellisiä. Hyvää (eli glykeemiseltä indeksiltään alhaista) hiilihydraattia saa esimerkiksi kokojyväviljasta, vihanneksista ja useimmista tuoreista hedelmistä. Sopiva määrä rasvaista kalaa ja rypsiöljyä takaa hyvien rasvojen saannin. Proteiinin saannistakin on huolehdittava, mutta siihenkään ei tarvita kovaa rasvaa sisältävää lihaa tai juustoa. Kala ja pavut riittävät tyydyttämään proteiinin tarpeen.

      Ruumiinterveyden kannalta ihmisen ei tarvitse ikinä nauttia perunaa, riisiä tai pastaa eikä myöskään alkoholia, mutta tietysti se mielenterveyskin täytyy ottaa huomioon...

      • cuba libre

        Totta tuo taitaapi olla. Perunoista, riisistä sekä pastasta näkisin, että parempia nekin ovat kuin raaka sokeri. Suoraa polttoainetta etenkin jos liikkuu samana päivänä paljon. Ja jos näitä käyttää kohtuullisesti muun ravinnon ohella, niin GI lukematkin kokonaisuudessaan pysyvät inhimillisinä. Nimittäin nopeamminhan se imeytyy jos pelkkää perunaa syö sen sijaan että muutoin hyvän aterian joka sisältää vaikkapa 1/5 kaloreista perunana.


      • cuba libre
        cuba libre kirjoitti:

        Totta tuo taitaapi olla. Perunoista, riisistä sekä pastasta näkisin, että parempia nekin ovat kuin raaka sokeri. Suoraa polttoainetta etenkin jos liikkuu samana päivänä paljon. Ja jos näitä käyttää kohtuullisesti muun ravinnon ohella, niin GI lukematkin kokonaisuudessaan pysyvät inhimillisinä. Nimittäin nopeamminhan se imeytyy jos pelkkää perunaa syö sen sijaan että muutoin hyvän aterian joka sisältää vaikkapa 1/5 kaloreista perunana.

        Ja pitää muistaa, että ihmisen kyky polttaa rasvaa on rajallinen. Säätynyt siten, että kyllä sitä pystyy elämään, mutta isompia turbovaihteita ei tietääkseni ole. Ketoositilassa rasva palanee nopeammin, mutta vastaavasti sitä rasvaa pitää myös syödä enempi, muutoin käy ohranen.


    • cuba libre

      Mulla on pelittänyt mm. seuraavanlaiset pöperöt:
      -Rahka
      -Raejuusto
      -Tonnikala
      -Kananrinta
      -Julia 10% juusto ( sisältää järkyttävän paljon proteiinia )
      - monet muut proteiinilähteet, joita luettelin tuossa aiemmin, toissijaisena vaihtelun takia
      -chilisoossit
      -rasvaton maito
      -porkkanat yms rehut, näitä paljon
      -pakaste wok vihannes setit, toiset ovat yllättävän maukkaita :)
      -wasa sport näkkileipä
      -Rasvoja kannattaa jonkinverran ottaa, esim. salaatin kanssa käytän _kohtuullisen_ määrän, 3 rkl öljypohjaista kastiketta, enkä kelpuuta rasvatonta raejuustoa

      En karppaa ( ehkä jonkinmoinen 'zone' tyyppinen setti, 35-45% hiilareilla), mutta kehonkoostumusmittarin mukaan olisi 0.5kg tullut lihasta ja 12.3kg lähtenyt läskiä 3kk aikana.

      • cuba libre

        Ja lisättäkööt vielä lukuisat vähärasvaiset ( alle 4% ) leikkeleet, kuten erinäiset palvit, rosvopaisti, ym ym. Ovat olleet etenkin aamiaisen yhteydessä mukana.


    • aloitteleva1

      Ite ajattelin vaihtaa makaroonit ja leivät tummiin ja syödä paljon kasviksia ja hedelmiä. Jos tekee mieli napostella niin ostan babyporkkanoita tai luumutomaatteja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      138
      876
    2. Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?

      Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?
      Puolanka
      6
      812
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      766
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      91
      716
    5. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      59
      700
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      581
    7. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      573
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      41
      484
    9. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      471
    10. 42
      469
    Aihe