Hei!
Olemme olleet parisuhteessa vajaan vuoden verran, kaikki alkoi aivan liian nopeaa, mutta takaisin päin tästä ei pääse. Rakastan avomiestäni aivan valtavasti, mutta nyt kun suhde tuntuu olevan kriisissä, olen tajunnut, että olen unohtanut itseni suhteen alusta asti. Arki on tullut vastaan ja asiat rullaa vaan eteenpäin. Mieheni on nyt ilmeisesti alkanut ajatella, voisiko löytää sen huuman uudestaan. Ilmeisesti vain ei minun kanssani.
Haluan tehdä kaikkeni tämän suhteen eteen, jotta saisin mieheni uudestaan rakastumaan minuun. Vieraissa hän ei ole käynyt, siitä olen täysin varma. Olen valmis muuttamaan asiat, jotta tämä toimisi, mutta pelkään mieheni luopuneen toivosta.
Tiedän, että tällaisesta tilanteesta voi nousta, mutta nyt tarvin kipeästi apua joltain, jolla on kokemusta asiasta. Tämä on miehelleni pisin suhde, jossa hän on koskaan ollut, itselläni on ollut paljon pitempiä suhteita. Ja olen näissä edellisissä suhteissa käynyt itse läpi samat ajatukset, mutta päättänyt kuitenkin yrittää.
Miten saan suhteeseen taas sen kipinän, joka syttyi alussa? Jos olen saanut hänet kerran rakastumaan minun, voin tehdä sen uudelleen, voinhan?
Olemme olleet parisuhteessa vajaan vuoden verran, kaikki alkoi aivan liian nopeaa, mutta takaisin päin tästä ei pääse. Rakastan avomiestäni aivan valtavasti, mutta nyt kun suhde tuntuu olevan kriisissä, olen tajunnut, että olen unohtanut itseni suhteen alusta asti. Arki on tullut vastaan ja asiat rullaa vaan eteenpäin. Mieheni on nyt ilmeisesti alkanut ajatella, voisiko löytää sen huuman uudestaan. Ilmeisesti vain ei minun kanssani.
Haluan tehdä kaikkeni tämän suhteen eteen, jotta saisin mieheni uudestaan rakastumaan minuun. Vieraissa hän ei ole käynyt, siitä olen täysin varma. Olen valmis muuttamaan asiat, jotta tämä toimisi, mutta pelkään mieheni luopuneen toivosta.
Tiedän, että tällaisesta tilanteesta voi nousta, mutta nyt tarvin kipeästi apua joltain, jolla on kokemusta asiasta. Tämä on miehelleni pisin suhde, jossa hän on koskaan ollut, itselläni on ollut paljon pitempiä suhteita. Ja olen näissä edellisissä suhteissa käynyt itse läpi samat ajatukset, mutta päättänyt kuitenkin yrittää.
Miten saan suhteeseen taas sen kipinän, joka syttyi alussa? Jos olen saanut hänet kerran rakastumaan minun, voin tehdä sen uudelleen, voinhan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et sinä voi toista saada uudestaan rakastumaan jollei toinen rakasta.
Mies ei selvästikään ole mikään pitkien suhteiden mies eikä pitkien tunteiden mies. Huumaa ei saa takaisin jos toinen ei sitä halua.
Kuulostaa kyllä huonolta jos jo vuoden jälkeen huuma on totaalisesti kadonnut. Arki voi ja tuleekin suhteeseen ennen pitkään,mutta ei se sitä tarkoita että ero on ainut vaihtoehto silloin.
Olemme olleet 6 v. yhdessä. Alkuhuuma on tietysti laantunut ja rki ja perhe-elämä astunut kuvioihin. Mutta kyllä me siltikin toisiamme rakastamme. Ja haluamme olla yhdessä. Huuma vaihtaa muotoaan.
Jos miehesi vain etsii alkuhuuman tunnetta ei se valitettavasti enää vuosien päästä ole samanlaista. Nyt ymmärrän miksi mies ei pysy pitkissä suhteissa.
Aina eivoi saada toista rakastumaan itseensä uudestaan. Se ei ole valitettavasti sinun päätöksissäsi se asia.
Ei kai kukaan mitään varmaa konstia osaa sanoa, mutta roikkuminen ei ainakaan kannata. Puhut, miten sinä teet kaikkesi ja sinä haluat jne. eli siis kuulostaa siltä, kuin sinä nyt haluaisit hallita tilannetta ja olet semmoinen joka pyyhkii suunnilleen räänkin pois toisen nenästä. Se ei ole hirveän seksikästä.
Ensimmäisenä tuo itsensä unohtaminen. Se on aina ongelma. Kun me emme yleensä halua kumppania joka on itsestään selvä, mattona lattialla ja passaa meitä kuin kanaemo. Huomioiminen on kivaa, mutta roikkuja on rasittava. Mieti siis oletko millään tavalla enää mielenkiintoinen vai pelkkä miehesi jatke. Jatkeet eivät ole mielenkiintoisia. Niillä ei ole luonnetta eikä mitään annettavaa.
Sinä et yksin saa sitä kipinää, kipinä syntyy intohimosta, jännityksestä jne. eli okei, älä ole liian itsestään selvä. Hanki joku oma meno, äläkä lässytä ainakaan miehellesi. Mutta ala pukeutumaan seksikkäämmin, flirttaile enemmän ja itsevarmemmin ja puhu seksistä, että panettaa. Näin alat muistuttaa taas sitä naista joka enemmän olit kuumimman ajan, eikö?
Rukoilevat nyssyt eivät kiihota ketään, sori vaan. Sekä miehet että naiset. Se vaan on hassua mutta se saa vaan toisen menemään kauemmas. Pitää kääntää katse siihen, mikä teki asioista silloin joskus jotain.
Mietin, että mikä se on mikä meidän saa jotain toista haluamaan. Se on se pieni tavoittamattomuus, eikä aina paikalla oleminen. Se on flirtti ja seksikkyydellä vihjailu, se on se, kun haluaa toista ja osoittaa sen, ilman menetyksen pelkoa. Alussa olemme seksikkäitä ja haluamme tutustua, ja etenkin se seksi eroaa. Kyllähän me opiskelemme/töissä käymme silloinkin, pesemme pyykkiä, syömme ja vessaakin tulee käytettyä. Mitä siis se arki on? Ihan sitä samaa mitä ennenkin. Ainoa mikä alkaa erota on laiskuus. Keksimme tekosyitä, ettei tarttisi enää kiihottaa tai kiihottua "haluan olla oma itseni reikäkalsareissa ja ilman mitään laittautumista", no kiva, ole, mutta älä sitten inise kun seksi loppuu.
Seksin haluaminen ei ole pelkästään kiinni ulkonäöstä, ja voimme heittää valheita omasta "syvällisyydestä" miten seksimme on henkistä...
Mutta seksi on MYÖS fyysistä, perustuu jännitykseen, himoon, ulkonäköön, ja siihen, miten toista haluaa ja kaipaa lähelleen. No, jos toinen on pelkkää tavisarkea ja tylsyyttä, aina paikalla ja passaamassa kuin pikkulasta, puheet on aina sitä samaa ja suhde muistuttaa kahden kaverin kotikalsareita, niin miten joku nyt realistisesti kuvittelee kiihottavansa tai kiihottuvansa?
Jos uskalletaan olla rehellisiä, ei meidän fantasiat juurikaan koskaan kerro siitä, miten ollaan ensin päivä "oma itsemme" ilman meikkiä, kalsareissa, mielellään ilman suihkua, parta rehottaen ja naisille hiukset hapsottean. Ei meidän fantasioissa koskaan ole mummokalsareita eikä "suloista arjen tylsyyttä". Eikä me fantasioissa ja suhteen alussa ihastuta koskaan siihen tuttuun ja turvalliseen kaveriin, joka on aina luotettava kuin Lada. Fantasiat meitä kuitenkin kiihottaa, paljon. Niitä ei aina sellaisinaan tarvitse/voi toteuttaa, mutta joku totuus niissä kuitenkin on.
Puhumattakaan siitä, että meistä juuri kukaan kokisi suhdekriisissä ruikuttavaa osapuolta seksikkääksi: me emme pidä seksikkäinä niitä ketä säälimme. Varo siis sitä, tarvitse, seksiä, mutta älä muutu säälittäväksi. Ero? Seksiä tarvitseva haluaa ja on "itsekäs" tyyliin anna mulle munaa rakas. Säälittävä on mielistelijä "mä teen kaikkeni et sä jäät" ja saa tehdäkin, mutta menettää silti. Munan imeminen on seksikästä kun toinen haluaa tehdä sen ja himoitsee sitä, mutta säälittävää, jos sen tekee vaan toista mielistelläkseen.
Ja mikä siis erottaa suhteen alkuhuuman? Seksi. Ei muu. Jos seksi pysyy kiihottavana, me laskemme suhteen alkuhuuman jatkuvan. Vaikka pariskunta olisi ollut yhdessä 15 vuotta, he ovat "ensirakastuneita" omasta mielestään, jos seksi toimii. Mutta onhan se suhde muuten jo tosi arkinen? Niin, mutta kun arki on sinkkunakin. Joten, se on se seksi.
Anteeksi suora puheeni, en tiedä miten näin suorasta asiasta puhuisi vihjaillen tai jotenkin ymmärrettävästi muuten.
(Ja siis nyt kun kaikki naiset suuttui jo, niin minä olen itse nainen, enkä mikään sovinisti mies enkä tarkoittanut ettei sama koskisi miehiä.)
Kiitos tuosta. Laittoi ajattelemaan. Olen kuitenkin päättänyt, että tästä lähtien alan liikkumaan, kahvittelemaan ystävien kanssa jne. Ja olen antanut miehelle tilaa pyörittää ajatuksia. Toivottavasti ei vain ole liian myöhäistä.
Ja seksi on aina ollut taivaallista, nyt vain sekin on hiipunut siihen pisteeseen, etten tiedä, uskallanko tehdä aloitteen. Kuitenkin himoitsen miestäni.
Idiootti.
En mä usko että on liian myöhäistä, jos teillä on mennyt tosi hyvin. Nyt kun sä kuitenkin alat vielä olla sun ystävien kanssa ja sitä rataa, niin se liiallinen "symbioosi" ehkä haihtuu, kunhan et vaan itse haihdu, eli ikäänkuin huomioit tietty parisuhteen mutta nyt vaan naisena jolla on muutakin elämää.
Se symbioosi yleensä on semmonen mikä tekee suhteesta liian "läheisen" siis sillai hoivattavalla tavalla. Koska se symbioosivaihe on meille psykologisesti vähän semmoinen vuornperäinen lapsi-vanhempi-suhde ja kuuluu yhteenkasvamiseen, mutta tosiaan... Liian pitkään jatkuessaan vie sitä muuta.
Ja jos teillä on aikasemminkin ollut hyvä seksielämä, niin miksei se voisi olla sitä taas. Ja sitähän voi aina muistella ja kysyä ja seksistä on yleensä kiva jutella. Se yleensä myös johtaa yhden asian toiseen... Siis kunhan siitä ei tule semmosta "miksei me koskaan enää" mitä mä en nyt usko että sä tekisitkään, mutta jotkut kuulemma tekee. Pahimmillaan marisevalla vauvan äänellä... Nou, nou.
Mä luulen ja toivon tietty, että aikuinen nainen joka elää omaa elämäänsä ja panostaa suhteeseen saattaa olla just se mitä miehesi on etsinyt: ja se voi löytää sen just susta!
Toivotaan ainakin!
Minä olin suhteessa vähän kuin ap kuvailema mies, eli koin huuman kadonneen. SIihen auttoi, että pidimme taukoa ja sain etäisyyttä. Löysin sitten miehen ns uudestaan. Mutta toki voi käydä toisinkin, että tauosta tulee oikea ero. Minulla mikään muu ei olisi kuitenkaan auttanut omiin tunteisiini.
Nyt asiaa päässäni pyöriteltyäni tajuan täysin kaiken. Olen juurikin ollut se "kanaemo", enkä se Nainen, johon mieheni ihastui. Olen ollut äiti, en Puoliso. Tulipa vain mahtava fiilis nyt, kun kaikki on paljon selkeämpää.
Tuhannet kiitokset, "Halua seksiä" tuosta silmieni avaamisesta!
Mahtavaa logiikkaa.
Sillähän se suhde pelastuu, että toinen epätoivossaan rupeaa esittämään halukasta, ostaa epätoivoisesti uusia alusvaatteita ja antaa epätoivoisesti per**ttä.
Tämäkö on sitä vapautta ja tällekö suhteen pitäisi sitten perustua?
Ei tämä siitä kanaemosta eroa millään lailla. Henkisesti tämä nainen on mitä on, ei luonnetta voi eikä pidä muuttaa toisen lähtemisen estämiseksi.
Yhtä epätoivoista roikkumista, ja tällainen teatteri sitä vasta onkin. Jossain vaiheessa ei enää jakseta esittää ja yrittää. Mikä sitten tämän suhteen pelastaa?
Naiselle on mitä kamalinta henkistä muserrusta joutua ruveta yrittämään hylkäämisen pelossa temppuilemaan sängyssä. Kokemus puhuu.
Ööö, osaatkohan sä lukea ollenkaan? Nimenomaan sanottiin että ÄLÄ tee itsestäsi säälittävää. ÄLÄ mielistele, tee se mitä haluat. jne. Että on säälittävää mielistellä (sillä menettää) ja seksikästä tehdä mitä haluaa.
Voiko sua auttaa jotenkin ymmärtämään paremmin?
No, enivei, mä arvasin että naiset nyt etenkin alkaa heti itkemään, kun sanottiin sana seksi. SUN kokemus puhuu eikä se ole kaikkien kokemus. Se olit sinä joka alkoi siihen teeskentelyyn, se ei tee silti kaikesta seksistä teeskentelyä, suhteen intohimosta rumaa eikä siitä, että haluaa tehdä suhteeseensa intohimoa rumaa. Se mikä teki sinun suhteestasi rumaa, oli sinun oma teeskentelysi. Sinä teit itsestäsi uhrin, palkkion toivossa. Et halunnut seksiä etkä pelastaa suhdettasi. Sinä yritit ostaa seksillä rakkautta. Mutta se kuka sen teki lopulta (ellei kyseessä ollut väkivalta, mikä taas ei enää liity koko aiheeseen enkä kommentoi siihen) olit sinä itse.
Totuus sattuu.
Ja ikävää että sulle kävi niin, mutta mä en tosiaankaan neuvonut niin tekemään.
Ja kuten huomaat, mä olin oikeassa: kynnysmattona, mielistellen, saa tehdä kyllä, mutta menettää silti. Satavarmasti ja jokatapauksessa.
"Säälittävä on mielistelijä "mä teen kaikkeni et sä jäät" ja saa tehdäkin, mutta menettää silti."
Jokainen nainenkin kuitenkin tietää, että pyykkiä tuli pestyä sinkkunakin, ja ensihuumassa jos pyykin pesu jäi, se jäi sen seksin takia.
Mutta esittäkää nyt vaan uhria ihan niin paljon kun haluatte, joo, joo.
Höpön löpön. Mikä siitä romantiikan, seksin ja erotiikan tekemisestä tekee niin helppoa alussa ja niin vaikeeta heti kun pitäs ettiä sitä jännitystä takasin? Miksi sä et ollut suhteen alussa uhri, mutta sitten olit kun suhde alkoi kuihtumaan?
Se saattoi olla sun uhriutumisesi mikä sen suhteen lopullisesti tappoi. Uhri tekee syyllisen. Rakkaus ei selviä kummastakaan eikä intohimo ainakaan.
Ole arjessa äiti ja kiltti, mutta seksissä nainen ja tuhma. Toimii.
Tuhma nainen ei uhraudu, niin tekee kiltit tytöt.
Sä voit haluta käsittää tän väärin ja just niin yksinomaan omasta näkökulmastasi kun haluat, mutta epätoivo, se oli SINUN ideasi. Ei minun.
Sinä nyt et tiedä minun kokemuksistani mitään niin paljon, että hiessä väännetty kiihkeä psykologinen analysointisi olisi millään tavalla korrektia tai uskottavaa..
No, oli miten oli. Se on ihan sama minulle. Selityksesi vievät vaan yhä enemmän uskottavuutta ensimmäiseltä kirjoitukseltasikin.
Kirjoitat paljon siitä, miten nainen ei saa tehdä ja miten saa, mikä on kiihottavaa ja mikä ei, ikäänkuin olisit joku kaikkien maailman miesten puolesta puhuva totuuden torvi, jonka neuvoilla suhde rullaa. Tekstisi on kylmää, tympeää eikä siinä ole puhettakaan keskinäisestä rakkaudesta.
En pidä siitä.
Oletko todellakin niin yksinkertainen, että kuvittelet ap:n tilanteessa olevan suhteen pelastuvan ja muuttuvan ihanaksi ja rakastavammaksi noilla neuvoillasi? Tai ap:n muuttuvan luontaisesti epätoivoisesta "miehen jatkeesta" miehensä silmissä yhtäkkiä mielenkiintoiseksi, intohimoiseksi, alkuhuuman sytyttäväksi nais-ihanteeksi, joka sinun mielestäsi naisen kuuluu olla, jottei suhde mene karille?