Pompottava miniä

sirkku2

Poikani ja tämän tyttöystävä muuttivat yhteen jo 3 vuoden seurustelun jälkeen, vasta 21-vuotiaina! Yritin estellä, mutta ei onnistunut. Tiesihän siitä sitten mitä seurasi: nyt joululomalta nämä nuoret haluavat lähteä neljä päivää etuajassa opiskelupaikkakunnalleen, 600 kilometrin päähän. NELJÄ PÄIVÄÄ ennen joululoman loppua. He ovat olleet täällä vasta pari viikkoa, ja käyvät vain lomisin. Uskon vakaasti että vain tämä tyttöystävä haluaa lähteä etuajassa, ei poikani. Luulen että hän pompottaa poikaani. Kutsuin tämän tytön pieneen keskusteluun pari päivää sitten ja kyseltiin mieheni kanssa suoraan asiasta. Tyttö sanoi että hänen puolestaan poikani voi jäädä tänne pidemmäksi aikaa jos haluaa, mutta hän vaikuttaa aina minun seurassani "mukavalta". En kuitenkaan uskonut häntä (hyvästä syystä) ja ehdotin sitten että he poikani kanssa eroaisivat joksikin aikaa... eihän tuollainen pompotus käy päinsä! Tyttö sitten otti asian jotenkin henkilökohtaisesti, ja väitti ettei asia kuulu minulle, ja myös poikani vähän loukkaantui siitä että hieman sätin tyttöä. Minusta heidän kuitenkin pitäisi ehdottomasti erota ainakin hetkeksi.

Mitä tehdä?

11

844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • provoa pukkaaaaaa

      "Mitä tehdä? "

      Lopetat huonojen provojen rustaamisen!

    • Miniäkokelas

      Mitäs jos se onkii se sinun poeka joka haluaa lähtee, eikä miniä? Kyllä minuakkii vituttas jos ''anoppi'' tulis mulle valittammaan iliman minkäänlaista näyttöö. Mieti nyt minkälaisen kuvan annat itestäs? Kuitenki kolme vuotta on tosi paljon tuossa iässä.

      • se siitä

        Älä hei ruoki trollia. Aloitus oli päivänselvästi huono provo.


    • mek

      Mitä te aikuisia ihmisiä pompottaman ja kun laspet ovat täyttäneet 18v niin heidän menonsa ei kuulu vanhemmile ollenkaan ja antakaa poikanne ja hänen tyttöystävän tehdä niinkuin itse haluaa ja kuka enää kotoaam pois muutanut viittii vanhempien nurkissa peria päivää enmpääolla ja se omat menot ja omat aikataulut ovet paljon terkeämpiä nuorille kuin mitä venhemmat ehdotelee. Vaikka ´täysi-ikäiset lapset eivät käivisi teitä tapaamassa ollenkaan niin ette voi mitään kosk he päätävät siitä itse. Taisi mennä välit pojan tyttöystävään ja minä ainakin mihenä olisin snaontu vanhemmilleni taksiin jos yrittäsiuivät määräillä. itse jo yli 50v mies ja muutama tunti silloin tällöin äitinini luona riittää vierailuajaksi einkä sillä pidempään viihtyisikään kun olla ihan eri mailmoissa elämän ja muissakin tavoissa.

    • sirkku2

      En ymmärrä täysin mitä provo tarkoittaa, mutta luulen että kannanotot ovat minua vastaan.

      Miniäkokelas: olet sen verran nuori, että et tiedä mistä puhut. Minulla on sen verran elämänkokemusta, että ihan oikeasti TIEDÄN, mihin tämä johtaa. Sinulla ei ole mitään sanomista siihen.

      Mek: Huomaan, että sinut on kasvatettu hieman erilailla... mutta enpä sano siihen mitään, tulisipa vain lisää sanomista sinulta.

      Toivoisin kuitenkin nyt oikeita vihjeitä siihen miten voisin saada nämä nuoret ymmärtämään mikä on heidän parhaakseen, en mitään "provotteluja" tai arvosteluja.

    • joopajuujee

      typerä provo.. voisi olla kyllä tosielämästäkin osin..

    • Uskomatonta sokeutta

      Viihdyitkö itse, sirkku2, aikoinasi viikkotolkulla anoppilassasi? Halusitko viettää kaikki lomasi pelkästään anoppisi ja appesi seurassa? Vai olitko ehkä sinäkin niin outo, että halusitkin tavata myös omia tuttujasi ja omaa sukuasi? Entä oliko miehelläsi lupa olla muuta elämää kuin vanhempansa?Oliko teillä nuorena parina lupa elää keskenänne parisuhdettanne, ilman appivanhempia?

      Temppunne aiheuttaa pahan lommon suhteisiinne loppuiäksenne. Eipä taida tyttöystävä tuon jälkeen olla enää innostunut ikinä lomailemaan luonanne!
      Siitä plussaa, että poikasi puolusti tyttöystäväänsä. Hän kuulostaa aikuiselta.
      Etsikää itsellenne uutta elämänsisältöä ja antakaa aikuisen poikanne elää omaa elämäänsä.
      Te voitte päättää vain omista asioistanne.Jos haluatte pysyä väleissä.

      • Kerima

      • ötynä

        Entäpäs, mitä mieltä ootte siitä, kun pojallemme(29v.) ja hänen naisystävälleen(31v) on syntynyt lapsi, aivan ihana tytteli ja he ovat muuttaneet omistamaamme omakotitaloon, rak. -83 sovittuamme, että me isovanhempina muutamme viereiseen vanhempaan, rak.-52 puolisoni syntymäkotiin. Nyt "miniä" on alkanut käyttäytyä omistajan elkein, kuin me emme tietäisi lapsen hoidosta ja tämän tilan hoidosta mitään. Omistamme maatilan edelleen, mutta olemme suunnitelleet luopumista poikamme hyväksi (ainut lapsi), mutta on alkanut mietityttämään. "Miniä" sanoo negatiiviset asiansa huutamalla päin naamaa, eikä meillä olla aiemmin totuttu moiseen, asiat on selvitetty keskustelemalla asiallisesti, mutta täytyykö muuttaa käytäntöä ja alistua ja muuttaa pois? Poikamme haluaisi meidän asuvan vieressä ja lapsikin on meille tositärkeä. Mielipiteitä, pliis!


      • kyyninen tarkkailija
        ötynä kirjoitti:

        Entäpäs, mitä mieltä ootte siitä, kun pojallemme(29v.) ja hänen naisystävälleen(31v) on syntynyt lapsi, aivan ihana tytteli ja he ovat muuttaneet omistamaamme omakotitaloon, rak. -83 sovittuamme, että me isovanhempina muutamme viereiseen vanhempaan, rak.-52 puolisoni syntymäkotiin. Nyt "miniä" on alkanut käyttäytyä omistajan elkein, kuin me emme tietäisi lapsen hoidosta ja tämän tilan hoidosta mitään. Omistamme maatilan edelleen, mutta olemme suunnitelleet luopumista poikamme hyväksi (ainut lapsi), mutta on alkanut mietityttämään. "Miniä" sanoo negatiiviset asiansa huutamalla päin naamaa, eikä meillä olla aiemmin totuttu moiseen, asiat on selvitetty keskustelemalla asiallisesti, mutta täytyykö muuttaa käytäntöä ja alistua ja muuttaa pois? Poikamme haluaisi meidän asuvan vieressä ja lapsikin on meille tositärkeä. Mielipiteitä, pliis!

        Olen sitä mieltä, että ko järjestelyt - samassa talossa tai samassa pihapiirissä asuminen - pitäisi kieltää lailla.

        Usko kokeneempia. Näistä maatilojen epäonnistuneista asumisjärjestelyistä on huonoja kokemuksia kymmeliltä ellei peräti sadoiltakin vuosilta.

        Ei tarvitse olla miniässä mitään vikaa niinkuin ei appiväessäkään. Mutta liian lähekkäinen asuminen ja toisten elämän ja jokaisen pienenkin yksityiskohdan näkeminen ja kuuleminen ei tee hyvää nuoren ja vanhemman parin suhteille.

        Jos haluatte luopua tilasta ja kun haluatte luopua - tehkää se kunnolla. Kaikki vastuu ja valta jatkajille. Älkää jääkö roikkumaan nurkkiin. Muuttakaa asumaan vähintään muutamien kilometrien päähän. Jos suhteet säilyy hyvinä (ja näillä opeilla ne saattavat säilyä) voitte sieltä käsin tarvittaessa ja halutessanne kyllä auttaa tilan töissä tai lastenhoidossa.

        Pohjaan mielipiteeni omiin kokemuksiini sekä laajempaankin tietoon asioista. Asuin lapsuuteni kolmen sukupolven maalaistalossa. Aikuistuttuani elin itsenäistä elämää kymmenkunta vuotta ja kuinka ollakaan menin viljelijän kanssa naimisiin. Ja erehdyin asettumaan asumaan samaan pihapiiriin vanhan parin kanssa.

        Siitä alkoi viitisentoista vuotta jatkunut uuvuttava vaihe. Ei siitä sen enempää, mutta sen perusteella mitä kerroit - saman tapaista olisi edessä teilläkin. Lopulta epäonnistunut asumisjärjestely saatiin purettua ja sittemmin välit appivanhempiin ovatkin olleet kunnossa.

        Kohta olemme itse se "vanha pari". Mutta missään tapauksessa emme jää tilalle tai tilan tuntumaan asumaan ja "auttamaan". Luopuessa on viisasta luopua kokonaan ja kunnolla ja antaa nuorille vapaa tanner toimia. Ja auttaa etäämmältä, jos apua tarvitaan, tahdotaan ja pystytään antamaan.


    • yks emäntäisäntä

      Hyvä Ötynä!
      Omasta kokemuksesta voisin neuvoa sen verta, että antakaas ajan näyttää.
      On parempi olla tekemättä mittään ratkaisuja, jos niillä ei ole tulenpalavaa höykkää muuten.
      Jos etten aivan ikäloppui itse ole, niin mitäs kiirutta siinä pitämään, vuosi tai viisi etiäpäin näyttää monta asiata.

      Kärsimättömän miniän sellain ajanjakso jo varsin hiillostaa, jotta näette että onkä hänest edes koskaan emännyyden rooliin.
      Sen jo rupee näkemään poikannekin, kun uutuuvenviehtymys naiseen katoaa ja poika alkaa vaatiin vaimoltaan elämäntaitoa.

      Miniä ei saa hallita muuta kuin omaa elämäänsä, ei appivanhempien elämäänne. Ei tarvitse hyväksyä prinsessaa tai primadonnaa teidän arkeanne käskyttämään. Omassaan taas olkoon vaikka mikä mademoiselle.
      Älkää puuttuko miniän tapaan kasvattaa ja hoitaa lasta. Ne ovat hänen ja poikanne vastuualuettaan. Että siitä kohdasta kannattaa näpit pittää irti, vaikka kuinka tekisi mielei kertoa, kuinka ennen tässä talossa tehtiin ja lapset kasvatettiin.
      Se on vaan pakko hyväksyy, että nykyään tehdään toisin, eli meijän mielestä huonommin ja nuorten mielestä paremmin. Se on heidän lapsi ja se on heitin oikeus tehhä omat virheensä.

      Mitä tilan hoitoon tulee, niihin älkää antako vastaavasti miniän puuttua. Ehdottomasti siihen ei miniällä mitään nokan hakkaamista.

      Tehkää selvä pesäero näiden kahden asian välillä, tilanhoidon ja miniän henkilökohtaisen elämän välillä.
      Se on vaikeaa ja siihen tarvitaan vanhemman ihmisen viisautta. On turha odottaa miniältä viisautta. Sitä ei ole.
      Mutta sitä voi tulla, kun aika kuluu, mutta se on katsottava sitten.

      Mitään tilaa ja tilanhoitoa koskevia ratkaisuja ei pitäisi vielä tehdä. Tietyissä isoissa raameissa kannattaa pitää oma päänsä, mutta pikkuasioista ja periaatteellisista mielipiteistä ei kannata nostaa miniän kanssa haloota.
      Jos miniä nostaa haloon, niin antaa huutaa vaan, kääntää vain selkäns niille eikä huuda takaisin.
      Ehkä oppii miniä siitä esimerkistä talon tavat, ehkä ei.
      Jos on tyhmä, ei opi. Sille ei voi sitten mitään.
      Hänen huutopeliins ei syytä mennä mukaan, hiljaisuus on paras vastus huutomiinalle.
      Niin kuin sanotaan, ruutia ei kannata tuhlata variksiin, niin ei miniäänkään.
      Hän hoitakoon kotinsa tyylillään, mutta selvä pesäero siihen, että hän ei saa pompottaa teitä, siihen ei tarvitse suostua.

      Joten nauttikaa nyt vielä siitä omasta työstänne tilan pidossa, ei mitään kiirusta, maltti on valttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe