Erityisesti ihan mustaa?
Nyt kun vielä kaikki on kaunista, kilttiä ja platonista,tuntuu oikein mukavalta
vaan entä sitten kun täytyy tarttua oikein kiinni.
Haluaisi olla toiselle tietysti hyvä
ja mukava,mutta välillä kun asiaa miettii niin iskee paniikki. Mitä jos tuleekin tosinaan
pakokauhu. Musta ihonväri vieressä on niin erilainen. Turvallisuuspohja voi kadota?
Tuntuu kuin olisi jäänyt yksin vieraaseen maahan?
Tottuuko yleensä aina?
Vai tuleeko välillä paniikkireaktiota?
Entä voiko tulla myös seksiongelmia.
Ts. ihonvärien eroavuus tuntuu toisinaan liian oudolta, varsinkin jos tulee erimielisyyksiä?
Nyt voisi vielä tässä vaiheessa perääntyä.
Millaista on rakastella eri ihonväristä?
65
106069
Vastaukset
- yeps
Kokemusta on mustista miehistä ja eipä voi muuta todeta kun että kun saa kerran mustaa maistaa ei haluu enää muunlaista :) Ei vaan oikeasti ihan samanlaisia ihmisiä he ovat kuin kaikki muutkin. Tosin lähes kaikki sfrikkalaiset miehet on ympärileikattuja, mutta tämähän on vaan puhtaampaa ja kiihkeitä ne on voi voi. :)
- Mies
Mustat naiset on myös paljon kiihkeämpiä sänkyssä, ja niillä on jotenkin kiinteämmät muodot (erit. pakarat!!!). Mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat, välillä voi tuntua (siis ei seksiin liittyen) että vähän liian erilainen toinen on... Ei siis välttämättä negatiivisesti, mutta jotenkin, äh, emmä tiedä, tuntuu että toinen käyttäytyy "oudosti". Mutta kai siihenkin tottuu.
- babu
Mies kirjoitti:

Oletteko huomanneet, että mustilla on oma voimakas ominaishajunsa?
- G500
Noo oliko kysymys kuitenkin kulttuurieroista vai naamioista. Jos kumppani on elänyt eri kulttuurissa jossain Earth-planeetalla niin onko värillä/koolla väliä?
- ...mmmhhooohhhh!
Jutuistasi päätellen sinä et ole saanut kuin naapurin rouvan roskalaatikosta löytämää käytettyä hieromasauvaa,jonka maalasit mustaksi.Ja halukkaana et malttanut odottaa edes maalin kuivumista.
- ...sanoa!
...mmmhhooohhhh! kirjoitti:
Jutuistasi päätellen sinä et ole saanut kuin naapurin rouvan roskalaatikosta löytämää käytettyä hieromasauvaa,jonka maalasit mustaksi.Ja halukkaana et malttanut odottaa edes maalin kuivumista.
Minä nussin sentään kirpputorilta ostettuun vanhaan karvahattuun!Ai että teki nannaa!
- onon
babu kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että mustilla on oma voimakas ominaishajunsa?
ja se on hiki.
- pertti
...myöskin yhtävoimakkailta kuin niiden tummien naisten pillu
- Julle
babu kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että mustilla on oma voimakas ominaishajunsa?
Olen seurustellut yhden mustan naisen kanssa, joka oli kaikin puolin mukava ja kaunis. Hänen tapansa olivat ajoittain omituiset. Vatsaväänteiden ilmaantuessa tyttö pamautti vaikka kuinka julkisella paikalla. Tämä tietysti nolostutti. No, suhde päättyi kyllä ihan muihin syihin. Tietty primitiivisyys on joidenkin mustien ongelma jos kohta ilonkin aihe.
- sissi
Ei siinä ole eroa, vaikkakin ehkä jonkinlaista uutuudenkummastusta oli aluksi. Joskus katsoin esim. nukkuvaa miestä vieressäni ja näin hänet hetken kuin ensimmäistä kertaa. Onko tuo minun? Onko minulla musta mies? Ja että enpä olisi uskonut vielä jokin aika sitten. Hassua. Nykyään sitä asiaa ei enää ajattele eikä edes oikeastaan huomaa. Muistan kyllä kuinka kerran ollessamme sykkyrällä ja solmussa keskenämme mies vertaili ihojamme rinnakkain ja totesi: "Ollaanpa me kauniita näin" :-)
Nykyään joskus mietin, että osaisinkohan enää ollakaan valkoihoisen kanssa. Siis pitäisinkö alastonta valkoista miestä kauniina tai haluttavana. En tiedä. Kai sitä ihmistä haluaa ja pitää kauniina, jota rakastaa. Nyt sitä on vain niin tottunut siihen, että tuolta tutulta ja rakkaalta pitää miehen näyttää. Niin sitä kauneusihanteetkin muuttuvat.- Hmh
Suomalaisilla naisilla tuntuu tähän asiaan liittyvän aina aika vahva "bändäri"piirre, mustien miesten perässä juostaan vähän samalla tavalla kuin rokkitähtien. Kun katselee jotain George Kings, Steven Thomas tai Marianne Backlen ("Karman" kirjoittaja), niin huomaa kyllä nimenomaan että "rakas" ei ole "rakas" ihonväristään huolimatta vaan enemmänkin juuri sen takia. Tämä on mielestäni väärä lähestymistapa ja johtaa kyyneliin, niin kuin suomalaisten naisten ja mustien miesten suhteet yleensä päättyvätkin. Suomalaisten naisten "mustahakuisuus" ei ole ihan normaalia, ja kauniina sitä ei voi pitää... valitettavasti... Jossain muualla maailmassa tuollainen mustavalkosuhde voisikin toimia, täällä ei. Täällä nainen saa olla koko ajan huolissaan kun melkeinpä kaikki muut naiset koittavat koko ajan iskeä omaa mustaa miestä, ja mies taas on tullut maahan enimmäkseen elintason perässä. Ei hyvä pohja suhteelle...
- sissi
Hmh kirjoitti:

Ja taas joudun puolustelemaan suhdettani jollekin, joka ei minusta tai miehestäni mitään tiedä, vaikka luuleekin kovasti tietävänsä...
Siinä olet aivan oikeassa, että paljon on sellaisia naisia, jotka juoksevat vain mustien miesten perässä. Heille kelpaa kuka tahansa, ja he sitten kiertävät näiltä idioottimiehiltä toiselle. En tiedä, miksi he niin tekevät. Se on noloa ja säälittävää ja antaa kaamean kuvan suomalaisista naisista. On kuitenkin myös niitä afrikkalaisia miehiä, jotka eivät noihin naisiin koske pitkällä tikullakaan, siis niitä joilla on itsekunnioitusta. Ja se, että olen afrikkalaisen miehen vaimo, ei tee minusta noiden naisten hengenheimolaista, vaikka kuinka haluaisit minusta sellaisen tehdä.
Minä en ole koskaan ollut mustaa miestä etsimässä, enkä ketään ihonvärin vuoksi palvo saati diskriminoi. Satuin tutustumaan afrikkalaiseen mieheen, joka paljastui mahtavaksi ihmiseksi. Olin itseasiassa hyvin yllättynyt ja kovin varovainen tajuttuani, että voisin oikeasti häneen rakastua. En ole muita mustia miehiä "kokeillut", toivottavasti ei tarvitsekaan.
On naurettavaa väittää, että menettäisin mieheni tai suhteemme ei toimisi siksi, että kaiken maailman ämmät yrittävät häntä iskeä. Enhän minäkään lähde jokaisen baarissakuolaajaan matkaan, joten miksi hän lähtisi? - Juupajuu
sissi kirjoitti:
Ja taas joudun puolustelemaan suhdettani jollekin, joka ei minusta tai miehestäni mitään tiedä, vaikka luuleekin kovasti tietävänsä...
Siinä olet aivan oikeassa, että paljon on sellaisia naisia, jotka juoksevat vain mustien miesten perässä. Heille kelpaa kuka tahansa, ja he sitten kiertävät näiltä idioottimiehiltä toiselle. En tiedä, miksi he niin tekevät. Se on noloa ja säälittävää ja antaa kaamean kuvan suomalaisista naisista. On kuitenkin myös niitä afrikkalaisia miehiä, jotka eivät noihin naisiin koske pitkällä tikullakaan, siis niitä joilla on itsekunnioitusta. Ja se, että olen afrikkalaisen miehen vaimo, ei tee minusta noiden naisten hengenheimolaista, vaikka kuinka haluaisit minusta sellaisen tehdä.
Minä en ole koskaan ollut mustaa miestä etsimässä, enkä ketään ihonvärin vuoksi palvo saati diskriminoi. Satuin tutustumaan afrikkalaiseen mieheen, joka paljastui mahtavaksi ihmiseksi. Olin itseasiassa hyvin yllättynyt ja kovin varovainen tajuttuani, että voisin oikeasti häneen rakastua. En ole muita mustia miehiä "kokeillut", toivottavasti ei tarvitsekaan.
On naurettavaa väittää, että menettäisin mieheni tai suhteemme ei toimisi siksi, että kaiken maailman ämmät yrittävät häntä iskeä. Enhän minäkään lähde jokaisen baarissakuolaajaan matkaan, joten miksi hän lähtisi?Se on vaan vähän outoa, minne nämä parit aina katoavat katukuvasta. Kaupungilla näkee parikymppisiä, joskus ihan hyvän näköisiäkin pimuja mustien äijien seurassa (yleensä näitä naisia selkeästi vanhempia). Seuraavan kerran kun näitä naisia näkee niin ne on kolmikymppisiä (tai nelikymppisiä, riippuu siitä milloin aloitti suhteen) väsyneen näköisiä ryppynaamoja mitkä työntää yksin kadulla lastenvaunuja, jossa epämääräisen värinen huutava lapsi... Miestä ei näy koskaan missään. Sellaista tilannetta ei ole vielä vastaan tullut, että olisi nähnyt vaikka ostoksilla tälläisen parin yhdessä... Jos lapsi on mulatti niin nainen on liikenteessä yksin.
Oikeesti, missä on vanhemmat sekaparit lapsineen, ei kai kaikki tälläiset suhteet pääty eroon vaikka suurin osa päättyykin? - ihalijasi
Juupajuu kirjoitti:
Se on vaan vähän outoa, minne nämä parit aina katoavat katukuvasta. Kaupungilla näkee parikymppisiä, joskus ihan hyvän näköisiäkin pimuja mustien äijien seurassa (yleensä näitä naisia selkeästi vanhempia). Seuraavan kerran kun näitä naisia näkee niin ne on kolmikymppisiä (tai nelikymppisiä, riippuu siitä milloin aloitti suhteen) väsyneen näköisiä ryppynaamoja mitkä työntää yksin kadulla lastenvaunuja, jossa epämääräisen värinen huutava lapsi... Miestä ei näy koskaan missään. Sellaista tilannetta ei ole vielä vastaan tullut, että olisi nähnyt vaikka ostoksilla tälläisen parin yhdessä... Jos lapsi on mulatti niin nainen on liikenteessä yksin.
Oikeesti, missä on vanhemmat sekaparit lapsineen, ei kai kaikki tälläiset suhteet pääty eroon vaikka suurin osa päättyykin?aika pitkäänhän sä olet jaksanut kytätä näitä naisia!
mikä pakkomielle! - Juupa juu
ihalijasi kirjoitti:
aika pitkäänhän sä olet jaksanut kytätä näitä naisia!
mikä pakkomielle!Tuliko taas liian tiukka kysymys eteen? :-D
- tarkoitat?
Juupa juu kirjoitti:
Tuliko taas liian tiukka kysymys eteen? :-D
eikö täällä muut saa kirjoitella kuin sinä ja sissi?
jätän sinut rauhaan, jätäthän sinäkin minut? - ;-D
tarkoitat? kirjoitti:
eikö täällä muut saa kirjoitella kuin sinä ja sissi?
jätän sinut rauhaan, jätäthän sinäkin minut?Tehdään näin, heh (hyss). ;)
- sissi
Juupajuu kirjoitti:
Se on vaan vähän outoa, minne nämä parit aina katoavat katukuvasta. Kaupungilla näkee parikymppisiä, joskus ihan hyvän näköisiäkin pimuja mustien äijien seurassa (yleensä näitä naisia selkeästi vanhempia). Seuraavan kerran kun näitä naisia näkee niin ne on kolmikymppisiä (tai nelikymppisiä, riippuu siitä milloin aloitti suhteen) väsyneen näköisiä ryppynaamoja mitkä työntää yksin kadulla lastenvaunuja, jossa epämääräisen värinen huutava lapsi... Miestä ei näy koskaan missään. Sellaista tilannetta ei ole vielä vastaan tullut, että olisi nähnyt vaikka ostoksilla tälläisen parin yhdessä... Jos lapsi on mulatti niin nainen on liikenteessä yksin.
Oikeesti, missä on vanhemmat sekaparit lapsineen, ei kai kaikki tälläiset suhteet pääty eroon vaikka suurin osa päättyykin?Luulin meneväni jo nukkumaan, mutta ei tätä voi jättää tähän...
Mielestäsi ehkä lapsemme on "epämääräisen värinen", meistä maailman kaunein ja tasaisen kullanruskea. Mieheni on hänestä niin ylpeä, että kulkee hänen kanssa yksinään kaupungilla vapaa-aikanaan, kantaa lasta rintarepussa vain paistatellakseen ihailussa, jota poika saa vastaantulijoilta. Tämä ei ole ihan tavallista afrikkalaiselta, tiedän, mutta poikkeuksia on, joten älä niputa meitä kaikkia samaan, jooko?
Monet suhteet päättyvät eroon, jos ne ovat väärin perustein aloitettu. Ja kyllä, monet afrikkalaiset hylkäävät lapsensa ja perheensä, koska eivät alunperinkään ole olleet naisten suhteen tosissaan. Kusipäitä löytyy aina ja afrikkalaisten joukosta liiankin paljon. Johtuu kyllä osittain myös siitä, millaisten naisten kanssa he lyöttäytyvät yhteen...Täytyy tietää kenen kanssa lapsia tekee.
Usko tai älä, mutta tunnen paljon
onnellisia "vanhempia sekapareja", jotka elävät täysin normaalia perhe-elämää. Kuitenkin heillä on sama tilanne kuin muissakin perheissä lasten ollessa pieniä. Isä on töissä ja äiti kotona lasten kanssa. Eiköhän silloin ole aivan normaalia, että he kulkevat lasten kanssa kaupoissa ja kaduilla niinkuin muutkin äidit?
Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi". - mimmi
sissi kirjoitti:
Luulin meneväni jo nukkumaan, mutta ei tätä voi jättää tähän...

Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi".koska se ihailija olinkin minä. mutta joillekin on tosi vaikea sulattaa sitä, että täällä on muitakin jotka eivät saa unta.
- Juupa juu
mimmi kirjoitti:
koska se ihailija olinkin minä. mutta joillekin on tosi vaikea sulattaa sitä, että täällä on muitakin jotka eivät saa unta.
Sitä tässä vaan ihmettelen, että minkälainen äiti roikkuu aamuyöstä internetin keskustelupalstoilla.... :-D Noh mut ei se mitään, kiitti sissi hyvistä nauruista. Varsinkin se kohta kun puhuit afrikkalaisen miehesi töistä ja vapaapäivistä (äidit hoitaa lapsia ja isit käy työssä) sai minut purskahtamaan iloiseen nauruun. :)

Ja hyvää yötä nyt kuitenkin!
- Eeka
sissi kirjoitti:
Luulin meneväni jo nukkumaan, mutta ei tätä voi jättää tähän...
Mielestäsi ehkä lapsemme on "epämääräisen värinen", meistä maailman kaunein ja tasaisen kullanruskea. Mieheni on hänestä niin ylpeä, että kulkee hänen kanssa yksinään kaupungilla vapaa-aikanaan, kantaa lasta rintarepussa vain paistatellakseen ihailussa, jota poika saa vastaantulijoilta. Tämä ei ole ihan tavallista afrikkalaiselta, tiedän, mutta poikkeuksia on, joten älä niputa meitä kaikkia samaan, jooko?
Monet suhteet päättyvät eroon, jos ne ovat väärin perustein aloitettu. Ja kyllä, monet afrikkalaiset hylkäävät lapsensa ja perheensä, koska eivät alunperinkään ole olleet naisten suhteen tosissaan. Kusipäitä löytyy aina ja afrikkalaisten joukosta liiankin paljon. Johtuu kyllä osittain myös siitä, millaisten naisten kanssa he lyöttäytyvät yhteen...Täytyy tietää kenen kanssa lapsia tekee.
Usko tai älä, mutta tunnen paljon
onnellisia "vanhempia sekapareja", jotka elävät täysin normaalia perhe-elämää. Kuitenkin heillä on sama tilanne kuin muissakin perheissä lasten ollessa pieniä. Isä on töissä ja äiti kotona lasten kanssa. Eiköhän silloin ole aivan normaalia, että he kulkevat lasten kanssa kaupoissa ja kaduilla niinkuin muutkin äidit?
Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi".Aika jännää, mäkin just huomasin etten ole koskaan nähnyt kaupungilla lastensa kanssa tai tuttavapiirissä tai missään pitkään yhdessä ollutta suominainen/mustamies -pariskuntaa. Tuo oli kyllä tosiaan aika hauska tuo "isä töissä ja äiti kotona lasten kanssa", kun afrikkalaisista miehistä puhutaan. :-)
Ja miten niin "meitä" kaikkia, onko sustakin tullut jo afrikkalainen? Lapsen väri... noh, onhan sellainen vaaleanruskea ihan hieno väri, mutta onhan se sinällään harmi että siinä katkes vuosisatojen mittainen sukulinja kummaltakin, lopputulos ei ole enää musta eikä valkoinen vaan jotain sekasotkua... - ukk
Hmh kirjoitti:
Suomalaisilla naisilla tuntuu tähän asiaan liittyvän aina aika vahva "bändäri"piirre, mustien miesten perässä juostaan vähän samalla tavalla kuin rokkitähtien. Kun katselee jotain George Kings, Steven Thomas tai Marianne Backlen ("Karman" kirjoittaja), niin huomaa kyllä nimenomaan että "rakas" ei ole "rakas" ihonväristään huolimatta vaan enemmänkin juuri sen takia. Tämä on mielestäni väärä lähestymistapa ja johtaa kyyneliin, niin kuin suomalaisten naisten ja mustien miesten suhteet yleensä päättyvätkin. Suomalaisten naisten "mustahakuisuus" ei ole ihan normaalia, ja kauniina sitä ei voi pitää... valitettavasti... Jossain muualla maailmassa tuollainen mustavalkosuhde voisikin toimia, täällä ei. Täällä nainen saa olla koko ajan huolissaan kun melkeinpä kaikki muut naiset koittavat koko ajan iskeä omaa mustaa miestä, ja mies taas on tullut maahan enimmäkseen elintason perässä. Ei hyvä pohja suhteelle...
Sano pois vaan, että kade olet!
- hipsu
sissi kirjoitti:
Luulin meneväni jo nukkumaan, mutta ei tätä voi jättää tähän...
Mielestäsi ehkä lapsemme on "epämääräisen värinen", meistä maailman kaunein ja tasaisen kullanruskea. Mieheni on hänestä niin ylpeä, että kulkee hänen kanssa yksinään kaupungilla vapaa-aikanaan, kantaa lasta rintarepussa vain paistatellakseen ihailussa, jota poika saa vastaantulijoilta. Tämä ei ole ihan tavallista afrikkalaiselta, tiedän, mutta poikkeuksia on, joten älä niputa meitä kaikkia samaan, jooko?
Monet suhteet päättyvät eroon, jos ne ovat väärin perustein aloitettu. Ja kyllä, monet afrikkalaiset hylkäävät lapsensa ja perheensä, koska eivät alunperinkään ole olleet naisten suhteen tosissaan. Kusipäitä löytyy aina ja afrikkalaisten joukosta liiankin paljon. Johtuu kyllä osittain myös siitä, millaisten naisten kanssa he lyöttäytyvät yhteen...Täytyy tietää kenen kanssa lapsia tekee.
Usko tai älä, mutta tunnen paljon
onnellisia "vanhempia sekapareja", jotka elävät täysin normaalia perhe-elämää. Kuitenkin heillä on sama tilanne kuin muissakin perheissä lasten ollessa pieniä. Isä on töissä ja äiti kotona lasten kanssa. Eiköhän silloin ole aivan normaalia, että he kulkevat lasten kanssa kaupoissa ja kaduilla niinkuin muutkin äidit?
Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi".Hienoa Sissi, että jaksat jakaa mielipiteesi ja kokemuksesi törkeistä kommenteista huolimatta. Meillä myös valkoinen nainen/musta mies asetelma ja kyllä yhdessä ulkona liikutaan (lasta ei tosin vielä ole, mutta yritys päällä) ja meillä ainakin mies käy töissä ja minä opiskelen. Tosiaankin täällä on liian paljon suomalaisia naisia, jotka rakastuu ihonväriin, eikä sen alla olevaan ihmiseen. Totta on että kulttuurieroihin törmää jossain vaiheessa, mutta kuten muissakin suhteissa asioista selvitään puhumalla ja luomalla yhteiset pelisäännöt kummankin mielipiteitä kunnioittaen. Kaikkea hyvää teille ja aurinkoista syksyä.
- alexis
Juupa juu kirjoitti:
Sitä tässä vaan ihmettelen, että minkälainen äiti roikkuu aamuyöstä internetin keskustelupalstoilla.... :-D Noh mut ei se mitään, kiitti sissi hyvistä nauruista. Varsinkin se kohta kun puhuit afrikkalaisen miehesi töistä ja vapaapäivistä (äidit hoitaa lapsia ja isit käy työssä) sai minut purskahtamaan iloiseen nauruun. :)
Sinulla ei sitten ollutkaan muuta moitittavaa sissille kuin, että hän on ilmeisesti huono äiti kun roikkuu netissä yöllä. Kaikki muu moittiminen tulikin käytyä läpi.
Se "epämääräisen värinen" lapsi on mulatti ja niitä löytyy joka maasta niin paljon, että ovat jopa luoneet oman kulttuurinsa. Mulatit ovat kauniimpia ihmisolentoja päällä maan, ei edes puhdas valkoihoinen ole niin kaunis. Mutta asetetaanpa kysymys sinulle kysymys, että olisiko lapsi epämääräisen värinen, jos se olisi sinun ja jonkun värillisen naisen? tuskin sinun mielestäsi.
Työssäni olen tavannut afrikkalaisia miehiä, jotka tekevät oman työnsä hyvin ja tunnollisesti. Suomessahan on paljon suomalaisia työttömiä, jotka elävät sosiaaliavustusten varassa ja istuvat kapakoissa päivät pitkät, eikös sekin ole kummallista? Eikö työnteko kelpaa.
Pitääkö sissin ja hänen afrikkalaisen miehensä olla joka päivä todistelemassa kateellisille suomalaisille(miehille)heidän onneansa? Heillä on liikkumiseen vapaus, meidän tehtävämme ei ole heitä tuomita. Minä arvostan eri kulttuurien välisiä liittoja, jotka perustuvat nimenomaan rakkauteen, ei rahaan.
Onnea Sissille ja perheelle!! - sissi
alexis kirjoitti:

Onnea Sissille ja perheelle!!Kiitos ja hyvää jatkoa sinullekin!
Nimim. Huono äiti - Smack

Onnea Sissille ja perheelle!!Muistuu mieleen vanha sananparsi siitä, että valkoiset ovat avioliittoa varten, mustat työtä varten ja mulatit seksiä varten. Pätee naisiin ja miehiin.
- Clap
Smack kirjoitti:
Muistuu mieleen vanha sananparsi siitä, että valkoiset ovat avioliittoa varten, mustat työtä varten ja mulatit seksiä varten. Pätee naisiin ja miehiin.
Mustat työtä varten? Oletko joskus nähnyt mustan miehen tekevän vapaaehtoisesti töitä? :-D
- iines
Juupa juu kirjoitti:
Sitä tässä vaan ihmettelen, että minkälainen äiti roikkuu aamuyöstä internetin keskustelupalstoilla.... :-D Noh mut ei se mitään, kiitti sissi hyvistä nauruista. Varsinkin se kohta kun puhuit afrikkalaisen miehesi töistä ja vapaapäivistä (äidit hoitaa lapsia ja isit käy työssä) sai minut purskahtamaan iloiseen nauruun. :)
Tää on jo huippu!! Sinänsä melenkiintoista, miten keskustelu voi polveilla, mutta että pitää mennnä tiettyyn aikaan nukkumaan, jos on äiti haha haha
- mustikka
Eeka kirjoitti:
Aika jännää, mäkin just huomasin etten ole koskaan nähnyt kaupungilla lastensa kanssa tai tuttavapiirissä tai missään pitkään yhdessä ollutta suominainen/mustamies -pariskuntaa. Tuo oli kyllä tosiaan aika hauska tuo "isä töissä ja äiti kotona lasten kanssa", kun afrikkalaisista miehistä puhutaan. :-)
Ja miten niin "meitä" kaikkia, onko sustakin tullut jo afrikkalainen? Lapsen väri... noh, onhan sellainen vaaleanruskea ihan hieno väri, mutta onhan se sinällään harmi että siinä katkes vuosisatojen mittainen sukulinja kummaltakin, lopputulos ei ole enää musta eikä valkoinen vaan jotain sekasotkua...tälläkin hetkellä istun työpaikallani ja seuraan kuinka työtoverini musta mies odottaa vaimoaan vauva sylissä ja toinen lapsi vieressä. Mies näkyy hoitavan lapsiaan ja ilmestyy heidän kanssaan lähes jokapäiva vaimonsa työpaikalle. Mies työskentelee itse Tromsøn yliopistossa. Hän on kulttuuriantropologi, ja vaikutttaa mukavalta ja älykkäältä.
Ja siitä työnteosta vielä.Asuessani Tampereella kuljin joka aamu sokoksen ohi, ja siellä näkyivät mustat miehet joka päivä ahertavan ihan vapaaehtoisesti. Näyttää näille mustille miehille kelpaavan jopa sellaiset hommat joihin suomalaismies ei suostuisi. Vai onko joku nähnyt suomalaismiehen siivoavan aamu kuudelta jossain? - AMBÅ
Clap kirjoitti:
Mustat työtä varten? Oletko joskus nähnyt mustan miehen tekevän vapaaehtoisesti töitä? :-D
Oven edssä oli lunta ja ovi ei ilman työtä auennut!
- G500
sissi kirjoitti:
Ja taas joudun puolustelemaan suhdettani jollekin, joka ei minusta tai miehestäni mitään tiedä, vaikka luuleekin kovasti tietävänsä...
Siinä olet aivan oikeassa, että paljon on sellaisia naisia, jotka juoksevat vain mustien miesten perässä. Heille kelpaa kuka tahansa, ja he sitten kiertävät näiltä idioottimiehiltä toiselle. En tiedä, miksi he niin tekevät. Se on noloa ja säälittävää ja antaa kaamean kuvan suomalaisista naisista. On kuitenkin myös niitä afrikkalaisia miehiä, jotka eivät noihin naisiin koske pitkällä tikullakaan, siis niitä joilla on itsekunnioitusta. Ja se, että olen afrikkalaisen miehen vaimo, ei tee minusta noiden naisten hengenheimolaista, vaikka kuinka haluaisit minusta sellaisen tehdä.
Minä en ole koskaan ollut mustaa miestä etsimässä, enkä ketään ihonvärin vuoksi palvo saati diskriminoi. Satuin tutustumaan afrikkalaiseen mieheen, joka paljastui mahtavaksi ihmiseksi. Olin itseasiassa hyvin yllättynyt ja kovin varovainen tajuttuani, että voisin oikeasti häneen rakastua. En ole muita mustia miehiä "kokeillut", toivottavasti ei tarvitsekaan.
On naurettavaa väittää, että menettäisin mieheni tai suhteemme ei toimisi siksi, että kaiken maailman ämmät yrittävät häntä iskeä. Enhän minäkään lähde jokaisen baarissakuolaajaan matkaan, joten miksi hän lähtisi?Täällä lukenut ja ystäviltä kuullut että "suomalaiset" naiset flirttailevat estottomasti Mustaihoisten miesten kanssa vaikka he kulkisivat vaimon ja lapsiensa kanssa kadulla, ikäänkuin mustat miehet olisivat vapaata riistaa AINA.
- Mustikalle
mustikka kirjoitti:
tälläkin hetkellä istun työpaikallani ja seuraan kuinka työtoverini musta mies odottaa vaimoaan vauva sylissä ja toinen lapsi vieressä. Mies näkyy hoitavan lapsiaan ja ilmestyy heidän kanssaan lähes jokapäiva vaimonsa työpaikalle. Mies työskentelee itse Tromsøn yliopistossa. Hän on kulttuuriantropologi, ja vaikutttaa mukavalta ja älykkäältä.
Ja siitä työnteosta vielä.Asuessani Tampereella kuljin joka aamu sokoksen ohi, ja siellä näkyivät mustat miehet joka päivä ahertavan ihan vapaaehtoisesti. Näyttää näille mustille miehille kelpaavan jopa sellaiset hommat joihin suomalaismies ei suostuisi. Vai onko joku nähnyt suomalaismiehen siivoavan aamu kuudelta jossain?Ai näit mustien miesten tekevän työtä! Hurjaa! Kai menit palkkioksi ottamaan heiltä heti suihin?
Tän palstan naiset on niin bimboja... Goodbye. - sissi
G500 kirjoitti:
Täällä lukenut ja ystäviltä kuullut että "suomalaiset" naiset flirttailevat estottomasti Mustaihoisten miesten kanssa vaikka he kulkisivat vaimon ja lapsiensa kanssa kadulla, ikäänkuin mustat miehet olisivat vapaata riistaa AINA.
Jos olemme mieheni kanssa esim. yökerhossa ja menen tanssimaan tai vessaan, niin tullessani takaisin on miehen kyljessä lähes aina joku kyhnäämässä. Jos miestä ei seura kiinnosta, haukutaan heti homoksi tai impotentiksi. Kun olin raskaana ja pitkään kotona lapsen syntymän jälkeen eikä minua yöelämä kiinnostanut, kävi mieheni joskus yksin ulkona. Suosimassamme yökerhossa kiersi silloin "varma huhutieto" siitä, että mieheni on homo, kun ei lähtenyt kenenkään matkaan. Sain kuulla siitä sitten, kun palasin kuvioihin. Hahhaaa...
On jopa ollut tilanne, jossa pöytäämme änkeää nainen, joka alkaa pöytäseurueeltamme tivaamaan, että eikö hän olekin aivan yhtä hyvännäköinen kuin minäkin ja että miksi hän ei sitten kelpaa. Eli mieheni olisi pitänyt vaihtaa naista kesken iltaa, jos sattuu löytymään joku hyvännäköinen tarjokas.
Että tällaisia ovat kanssasisareni. Sanon nyt taas sen, että vaikka jotkut mustat miehet lähtevät jokaisen tyrkyn matkaan, se ei tarkoita sitä että kaikki lähtisivät. Mutta pakko on sanoa, että itsepä ovat miehet käytöksellään maineensa pilanneet. Harmi vain, että siitä saavat sitten kärsiä ne, jotka eivät halua olla missään tekemisissä näiden kundien saati sitten heidän kiertopalkintojensa kanssa. - Valkoihoinen
Juupajuu kirjoitti:
Se on vaan vähän outoa, minne nämä parit aina katoavat katukuvasta. Kaupungilla näkee parikymppisiä, joskus ihan hyvän näköisiäkin pimuja mustien äijien seurassa (yleensä näitä naisia selkeästi vanhempia). Seuraavan kerran kun näitä naisia näkee niin ne on kolmikymppisiä (tai nelikymppisiä, riippuu siitä milloin aloitti suhteen) väsyneen näköisiä ryppynaamoja mitkä työntää yksin kadulla lastenvaunuja, jossa epämääräisen värinen huutava lapsi... Miestä ei näy koskaan missään. Sellaista tilannetta ei ole vielä vastaan tullut, että olisi nähnyt vaikka ostoksilla tälläisen parin yhdessä... Jos lapsi on mulatti niin nainen on liikenteessä yksin.
Oikeesti, missä on vanhemmat sekaparit lapsineen, ei kai kaikki tälläiset suhteet pääty eroon vaikka suurin osa päättyykin?...musta mies on baarissa. Afrikassahan mustat miehet eivät millään tavalla osallistu talouden hoitoon, vaan istuvat baarissa aamusta iltaan(siis siellä minne valkoinen sivistys on tuonut moisen nautintomahdollisuuden). Turha luullakaan, että ne vielä kakaraansa hoitaisivat, saati ulkoiluttaisivat. Muistakaa se ÄO 60...
- silvia
sissi kirjoitti:
Jos olemme mieheni kanssa esim. yökerhossa ja menen tanssimaan tai vessaan, niin tullessani takaisin on miehen kyljessä lähes aina joku kyhnäämässä. Jos miestä ei seura kiinnosta, haukutaan heti homoksi tai impotentiksi. Kun olin raskaana ja pitkään kotona lapsen syntymän jälkeen eikä minua yöelämä kiinnostanut, kävi mieheni joskus yksin ulkona. Suosimassamme yökerhossa kiersi silloin "varma huhutieto" siitä, että mieheni on homo, kun ei lähtenyt kenenkään matkaan. Sain kuulla siitä sitten, kun palasin kuvioihin. Hahhaaa...
On jopa ollut tilanne, jossa pöytäämme änkeää nainen, joka alkaa pöytäseurueeltamme tivaamaan, että eikö hän olekin aivan yhtä hyvännäköinen kuin minäkin ja että miksi hän ei sitten kelpaa. Eli mieheni olisi pitänyt vaihtaa naista kesken iltaa, jos sattuu löytymään joku hyvännäköinen tarjokas.
Että tällaisia ovat kanssasisareni. Sanon nyt taas sen, että vaikka jotkut mustat miehet lähtevät jokaisen tyrkyn matkaan, se ei tarkoita sitä että kaikki lähtisivät. Mutta pakko on sanoa, että itsepä ovat miehet käytöksellään maineensa pilanneet. Harmi vain, että siitä saavat sitten kärsiä ne, jotka eivät halua olla missään tekemisissä näiden kundien saati sitten heidän kiertopalkintojensa kanssa.Älä ole niin varma mutta on turhaan alkaa hakemaan oliko,tai onko käynyt vieraissa
- Sekulo
sissi kirjoitti:
Luulin meneväni jo nukkumaan, mutta ei tätä voi jättää tähän...
Mielestäsi ehkä lapsemme on "epämääräisen värinen", meistä maailman kaunein ja tasaisen kullanruskea. Mieheni on hänestä niin ylpeä, että kulkee hänen kanssa yksinään kaupungilla vapaa-aikanaan, kantaa lasta rintarepussa vain paistatellakseen ihailussa, jota poika saa vastaantulijoilta. Tämä ei ole ihan tavallista afrikkalaiselta, tiedän, mutta poikkeuksia on, joten älä niputa meitä kaikkia samaan, jooko?
Monet suhteet päättyvät eroon, jos ne ovat väärin perustein aloitettu. Ja kyllä, monet afrikkalaiset hylkäävät lapsensa ja perheensä, koska eivät alunperinkään ole olleet naisten suhteen tosissaan. Kusipäitä löytyy aina ja afrikkalaisten joukosta liiankin paljon. Johtuu kyllä osittain myös siitä, millaisten naisten kanssa he lyöttäytyvät yhteen...Täytyy tietää kenen kanssa lapsia tekee.
Usko tai älä, mutta tunnen paljon
onnellisia "vanhempia sekapareja", jotka elävät täysin normaalia perhe-elämää. Kuitenkin heillä on sama tilanne kuin muissakin perheissä lasten ollessa pieniä. Isä on töissä ja äiti kotona lasten kanssa. Eiköhän silloin ole aivan normaalia, että he kulkevat lasten kanssa kaupoissa ja kaduilla niinkuin muutkin äidit?
Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi".Jaa että oikein töissä???
- sukelo

Ja tiedoksi, en ole tuo sinun "ihailijasi".Mustat Miehet Töissä??? isä oikeasti notkuu ganjaa polttamassa kavereidensa luona ja äiti saa olla tyytyväinen jos näkee äijän kerran viikkoon.. mutta tietenkin näkee jos rastafarilta on rahat loppu.
- Pantsu
Voisko joku selittää ymmärrettävästi miksi se on niin fantsua rakastella jonkun erivärisen kanssa, en siis rehellisesti sanottuna ymmärrä sitä..
Mun ei ole koskaan tehnyt mieli mustaa naista, vaalea on riittänyt hyvin. Elän onnellisessa parisuhteessa. Jos siis suhde perustuu pelkkään rakasteluun, niin se on kyllä tosi hataralla pohjalla, voisin väittää että sen "elinennuste" pidemmän päälle on lähellä nollaa.
Taidan olla aika vanhoillinen asenteiltani mutta jokainen taplaa tyylillään ..- Tumma tuoksuu intohimolle.
Minä taas en muista kokeneeni eroottisempaa tilannetta, kun tässä jokin aika sitten jonotin särkänniemessä puolisen tuntia erääseen laitteeseen tumman tytön takatuntumassa. Hellesäällä vaatteita oli luonnollisesti niukalti, mutta tyttö ei mikään tyrkky ollut tai yli-seksikäs, aivan tavallinen nuori tumma nainen.
Olin niin lähellä häntä, että pystyin haistamaan hänen tumman ihonsa tuoksun. Olisin niin halunnut kietaista käsivarteni hänen ympärilleen jne..... Tunne oli todella voimakas, enkä moista ole koskaan vaaleiden naisten läsnäollessa kokenut. En tiedä mikä pakkomielle on kyseessä, mutta kiinnostus tummiin ei ole mikään uusi asia. Muistan taannoin katsoneeni Kotikatu sarjaakin vain siinä näyttelevän tumman tytön (oliko se nyt "Jannen" tyttöystävä) vuoksi. Elän kylläkin suhteessa nykyisin, mutta olen usein ajatellut, että pitääkö mahdollinen seuraava suhde hakea tietoisesti tummasta naisesta. Ja ihan sellaista tasa-arvoista rakkaus-suhdetta tarkoitan, enkä mitään mustaa seksilelua.. - sissi
Sitä, miksi on fantsua rakastella on aika mahdoton selittää, jos et sitä itse ole vielä hiffannut. Eikä se ole sen ihmeellisempää "jonkun erivärisen" kanssa kuin samanvärisenkään.
Rakasteleminen nyt vain sattuu olemaan mukavaa, kun sitä harrastaa oikean ihmisen kanssa, mutta sinun tapaasi toivon, ettei se ole kellään suhteen perusta. En kyllä varsinaisesti tiedä kenelle tuon kommenttisi oli tarkoitettu. Ei kai tämän keskustelun aloittaja ole suhdettaan seksille rakentamassa, jos ei sitä ole vielä edes harrastanut ja pelkää ettei siitä ehkä mitään tulisikaan?
- Veteraanienveteraani
Ollessani kuntolomalla Pajulahdessa tapasin naimisissa olevan naisen Lahdesta. Tapailimme muutaman kerran ja kiinnostuimme toisistamme. Kuntoloman ollessa lopuillaan nainen kertoi menevänsä Rohdokselle ja pyysi minua mukaansa. Olin ensin hieman vastahakoinen mutta kotiuduttuani mietin asiaa ja päätin lähteä. No nainenpa ei ollutkaan enää niin innokas. Joten ajattelin jättää reissun väliin. Sitten hän oli suruissaan kun en lähtenytkään. Mitäpä tuota huopaamaan ja soutamaan joten ei muuta kuin matkatoimistoon josta löytyi vielä yksi paikka. Nainen hätääntyi kun sai asian tietoonsa koska hänen mukaansa tuli miehensä sukulaisnainen. En perunut enää matkaa vaan lähdin rohkeasti reissun.
Hotellimme olivat muutaman kilometrin etäisyydellä toisistaan. Olin innoissani kun kaksiooni ei tullut muita, joten voisimme kuherrella rauhassa. Otin useasti yhteyttä tähän naiseen mutta tapaamista ei tuntunut syntyvän. Lopulta kolmen päivän jälkeen hän käväisi luonani muutaman tunnin eikä muuta. Olin masentunut! Mietin yksin huoneessani, että voiko aikuinen mies olla näin typerä ja naivi? Illalla päätin vetää perseet olalle kun hatutti niin vietävästi.
Päädyin Ravintola Minuitiin jossa seurasin paikallista tanssiesitystä. En ollut vielä päässyt vauhtiin kun eräs tumma nainen kävi moikkaamassa paikallisia gigoloita ja yritti jututtaa minua. En ollut oikein juttu tuulella. Lähtiessään hän tönäisi minua ja pyyteli anteeksi. Jonkin ajan kuluttua tuli tunne, että joku seuraa minua. Huomasin kyseisen viehättävän tummapintaisen naisen katsovan baaritiskiltä suoraan silmiini. Kun katseemme kohtasivat hän vinkkasi minua luokseen. Mitäpä minulla oli menetettävänä ja siirryin hänen viereensä. Aikamme keskusteltua hän tarjosi itseään ja sanoi hinnan. Kun en heti ymmärtänyt hän kirjoitti summan servetille ja se oli 700 vanhaa markaa yöltä. Totesin olevani köyhä suomipoika joten potkaise minua persauksiin ja yritin lähteä. Hänpä ei päästänytkään minua vaan vaati jäämään.
Siinä se ilta vierähti jonka jälkeen siirryimme hänen asunnolleen. Yö oli kuuma, kostea ja todella mieliin painuva. Loikoilimme vielä koko seuraavan päivän raukeina jutellen. Minulla oli menoja iltapäivällä ja poistuin hotellille. Illalla soi puhelin ja hän kutsui minua nimelläni niin, ettei minua koskaan ennen oltu kutsuttu. Eihän meikäläistä tarvinnut kahta kertaa pyytää ja lähdin Minuitiin. Kuvio oli sama kuin edellisenä iltana poikkeuksena se, että näin minut Rohdokselle kutsuneen naisen sekä ystävättärensä kahden miehen seurassa. Tanssin kuuman kaunottaren kanssa ylväästi enkä ollut tuntevinanikaan tätä Lahtelaista ladya. Yöllä sama taksi vei meidät hänen asunnolleen! Hän piti minusta hyvää huolta kuten minä hänestä. Seuraavana päivänä poistuin taas hotellilleni emmekä sopineet mitään.
Oli viimeisen yön aika Rohdoksella ja kutsu kävi mustan kaunottaren kotiin. Kuitenkin meidän täytyi käydä näyttäytymässä Minutissa! Kyyti oli edellen sama. Yö vierähti nopeasti ja poistuin viimeisenä aamuna hänen luotaan uupuneena mutta onnellisena. En ole hänestä sen jälkeen mitään kuullut. En unohda ikinä näitä kolmea tumman kuumaa iltaa ja yötä enkä hänen kehräävää ääntään. Hän pelasti kaksijakoiseksi muodostuneen lomani täydelliseltä katastrofilta eikä pyytänyt minulta mitään.
Myöhemmin Lahtelainen soitteli minulle ja pyysi anteeksi käyttäytymistään. Häntäkään en ole sen koommin tavannut. Kiitos hänelle sillä olisin jäänyt paitsi tätä mahtavaa mieleeni syöpynyttä kokemusta.
Mitä eroa tässä brasilialais/kreikkalaisessa mustassa naisessa oli verrattuna valkoisenrodun edustajiin? Suurin ero oli ihon erilaisuudessa, se paksumpaa ja viileää verrattuna meikäläisen hikisen nihkeään ihoon. Hän totesi ihonsa olevan fresh ei cold. Rakastelu ei poikennut millään tavalla ja meikäläisen normaalilla varustuksella varustettu miehuus tuntui riittävän aivan erinomaisesti. Muuten aivan ihana nainen vaikka olisi ollut valkoinenkin mutta musta iho ja ylväs vartalo toivat oman viehätyksensä.- hauska
Hah, hah, hah! Kiitos hyvistä nauruista, noin sitä viedään suomipoikaa ihan rahan voimalla!!
- OiOi
Nää on näitä hyviä a-luokan reissuja. Oliko kaikki vielä ihan ilmaista?
- Veteraanienveteraani
OiOi kirjoitti:
Nää on näitä hyviä a-luokan reissuja. Oliko kaikki vielä ihan ilmaista?
Ensimmäisenä aamuna ovikello soi ja tämä mukava kaunotar meni ovelle, haki sitten käsilaukkunsa ja kävi vielä ovella hoitamassa jotain asioita. Sitten ihmetytti se kun sama taksi oli aina kuskaamassa! Kolme yötä ilmaiseksi ja oli todella maukasta. Piti kyllä hyvänä kuten myös minä häntä. Ainut ikävä seikka oli se kuumuus kun liki kolmenkymmenen asteen lämmössä punnertaa niin kyllä lakanatkin olivat ihan litimärät meikäläisen hiestä. Mutta mukavaa oli telmiä ;)
- OiOi
Veteraanienveteraani kirjoitti:

Melkeinpä voisin sanoa a luokan reissu jos tässä jutussa kusettamista paljolti ole.
Oletko käynyt tsekkaamassa indonesialaite kolmiloikka kupat? - Veteraanienveteraani
OiOi kirjoitti:
Melkeinpä voisin sanoa a luokan reissu jos tässä jutussa kusettamista paljolti ole.
Oletko käynyt tsekkaamassa indonesialaite kolmiloikka kupat?Kyllä tuo oli harvinaista herkkua tällaiselle maalaispojalle. En ole koskaan maksanut niistä hommista korkeintaan välillisesti, elatusmaksuja ja sen sellaista. Pohjimmiltani olen aivan kiltti heppu ja olen ajatellut, että jos hommasta kumpikin nauttii niin mitäpä siitä kumpikaan maksamaan ;)
Muuten niistä kolmiloikka kupista puheen ollen. Kun oli sen verran kiihkeä nainen, ettei ehtinyt edes kumia käyttää niin mietin aamulla herätessäni, että voi perkele mitä jos tästä vaikka HIVIN nappasi. Vähän aikaa tuumailtuani päätin, että jos tämä oli kohtaloni käydä täältä asti itselle tauti hankkimassa niin minkäpä sille voi. Oli se sen arvoista. Onneksi ei tullut tullittomia tuliaisia ja olin puhdas poika perusteellisesta hoidosta huolimatta. - jooo
Veteraanienveteraani kirjoitti:
Ensimmäisenä aamuna ovikello soi ja tämä mukava kaunotar meni ovelle, haki sitten käsilaukkunsa ja kävi vielä ovella hoitamassa jotain asioita. Sitten ihmetytti se kun sama taksi oli aina kuskaamassa! Kolme yötä ilmaiseksi ja oli todella maukasta. Piti kyllä hyvänä kuten myös minä häntä. Ainut ikävä seikka oli se kuumuus kun liki kolmenkymmenen asteen lämmössä punnertaa niin kyllä lakanatkin olivat ihan litimärät meikäläisen hiestä. Mutta mukavaa oli telmiä ;)
yök,hyi hitto mustat naiset tai miehet......yök
- Maxi
Moi !
Minulla samalainen kokemus Rhodokselta. Minuit on hyvä iskemispaikka.
Upeita tummia ja antavia naisia. Ei tarvitse pelätä tauteja.Just mun ykis ystävätär kävi siemennysmatkalla siellä eli meni sinne saadakseen spermaa.Ei maksanut mitään.kesäloman lomassa kiihkeää ja antoisaa naintia kaksi viikkoa. Odottaa nyt esikoistaan. Saadaan suomeen enemmän keikan verta.
Tummat naiset ovat kiihkeitä rakastajia ja hyvävartaloisia.
Syyskuussa Rhodokselle !
Herkuin
Maxi
- Maikki
Eipä sen kummempaa ku kutittaa ja kupattaa...Kantsii kokeilla!
- Onnellinen mies
Moi kaikille. Tämä tiedoksi teille!
Olen asunnut noin vuoden mustan miehen kanssa ja parempaa rakastelijaa en tiedä.
Hän on hyvä vartaloinen aivan musta.
Olemme kumpikin nuoria miehiä Vaasasta.
Moni homo voi vain uneksia siitä mitä saan!!
Kaverini on Sudanista.- G500
Onnea teille kun teillä menee mahtavasti, nauttikaa siitä "maksimaalisesti" ;) .
- Jaza
..että saat kupan, tms .. :-) ?
- 8814
Vittu! Kuka apinaa nyt naisi?
- Kalpeanaama
Jos on kunnon kännissä niin kaikki kaksijalkaiset
kelpaa.Lukuunottamatta lintuja. - Noh
Sellaiset suomalaiset naiset, joilla on sinun kaltaisesi mies.
- Sakke
Taisi veteraanienveteraani ohimennen todeta sen, minkä olen itsekin havainnut. Mustilla ja mulateilla iho _tuntuu_ erilaiselta.
Minun on ollut vaikea löytää ihokosketuksessa
samaa herkkää hellyyden tunnetta, mikä yleensä
löytyy eurooppalaisen rodun edustajien välillä.
Toinen juttu on se, että monet mustat ovat
jotenkin paljon "ruumiillisempia" kuin valkoiset.
Ovat sinut oman ruumiinsa kanssa ja osaavat
käyttää kroppaansa.- kiitos
Ilmeisesti tarkoitit, että mustilla on vähemmän tuntoherkkä orvaskesi? Vai tarkoititko että kaukaasialaisilla?
Onko kyseessä myös yleinen mutu-tuntemus vai perustuiko tämä tarkasti havainnoituun prostituoitukokemukseen?
Jokatapuksessa paikkansapitäessään ihan mielenkiintoinen näkökulma, joka varmasti voi kuvata "paksunahkaisen" tarpeitakin.
Jos iho on rautaa niin varmaan pitää vähän suoremmista/rajummista pojista ja tytöistä
eli romanttisella siluttelua ja höpöttelyllä
ei paljoa huomiota saa?
Miten herkät pohjoisen ihmiset ovat yleensä pärjänneet
vauhdikkaiden mustien kanssa? Kaikki mustatkaan eivät voine olla samasta muotista? Vai?
Terveisin tyhmä, - Sakke
kiitos kirjoitti:

Terveisin tyhmä,Tarkoitin sitä, että mustien iho tuntuu
erilaiselta ja vähemmän herkältä.
Perustuu koskettelukokemukseen:-) - Veteraanienveteraani
Sakke kirjoitti:
Tarkoitin sitä, että mustien iho tuntuu
erilaiselta ja vähemmän herkältä.
Perustuu koskettelukokemukseen:-)iho heilläkin tuntui olevan ja ihana kosketus, ne sormet ne sormet ja vielä niin kauniit ja solakat. Kuten aiemmin mainitsin niin meikäläisen koskiessa iho tuntui erilaiselta kuin meidän valkoisten mutta ei hänen tunnossaan mitään vikaa ollut. Esimerkiksi kun tempaisin normaali kokoisella ”temmilläni” niin jossain vaiheissa hän pyysi vähän hellittämään kun hänelle kävi kipeää. Sitten kun kuumuuden vaikutuksesta myöhemmillä kerroilla meinasi kunto loppua niin hän ei antanut periksi vaan kannusti huimiin suorituksiin.
- rakastelijoita
kiitos kirjoitti:
Ilmeisesti tarkoitit, että mustilla on vähemmän tuntoherkkä orvaskesi? Vai tarkoititko että kaukaasialaisilla?
Onko kyseessä myös yleinen mutu-tuntemus vai perustuiko tämä tarkasti havainnoituun prostituoitukokemukseen?
Jokatapuksessa paikkansapitäessään ihan mielenkiintoinen näkökulma, joka varmasti voi kuvata "paksunahkaisen" tarpeitakin.
Jos iho on rautaa niin varmaan pitää vähän suoremmista/rajummista pojista ja tytöistä
eli romanttisella siluttelua ja höpöttelyllä
ei paljoa huomiota saa?
Miten herkät pohjoisen ihmiset ovat yleensä pärjänneet
vauhdikkaiden mustien kanssa? Kaikki mustatkaan eivät voine olla samasta muotista? Vai?
Terveisin tyhmä,Eli mielikuva on sellainen "sähäkkä", voimakas ja urheilullinen. Uskaltaako tumman pedon kanssa ollenkaan samaan sänkyyn jos itse aloittelis
ja suorittaisi aika hillitysti?
Vai joutuuko naurunalaiseksi?
- Suski
Järki sanoo eiiii.
Mä en alkais moiseen. Mieti riskejä? Rakastaako sua todella?- Suorat sana Suskille
Hajosi? Et voinut rakastella Usman kaa, ku se oli tummempi ko sä.
Vitsit, mä olisin paljon ennen Usman kaa, kun sun. Sä olet ällöttävän typerä blondi kana
- Lähetyssaarnaaja
Tatu Vanhasen hengessä väittäisin, että mustilla on isompi kalu siksi lämpimämmän ilmaston vuoksi. Mustat ovat pitäneet vaatteita vähemmän päällään ja täten afrikkalaiset naiset ovat päässeet valitsemaan siittäjänsä kullin perusteella. Isokaluisimmat ovat tietysti päässeet pukille helpommin.
Vastaavasti kylmässä pohjolassa kalut ovat olleet piilossa susiturkkien alla eivätkä naiset ole päässet valikoimaan. Ja mikä on tulos? Pikkupippeleitä täynnä koko kansa.- Hopia ei ou häpiä
En ole lukenut kirjaa mutta:
> maapallon väestöstä > 1/3 älykkäämpiä kuin suomalaiset ja < 2/3 tyhmempiä
107 Hong Kong lue Kiina n. 1,3 Mlrd n.22%
106 Etelä Kore lue Korea n. 48 22m. n.1,2%
105 Japani 127 mM.2,1%
102 Itävalta,Saksa, Italia, Hollanti n.140M 2,3%
101 LUX,SE,SUI,>20m N. 0,3 %
100 BE, NZ, GB n.68 M 1,1%
99 UNKARI, PL N. 50M 0,8%
98 AUS,DK,FR,IS,MON,NO,USA 370M n6,2 %
97 KAN, TSEKKI, ES, BALTTIA, FI N.90m 1,5%
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243