En tunne olevani oikean miehen kanssa, ja olen jo pitkään miettinyt eroa poikaystävästäni. Keväällä mietteeni tulivat ilmi, ja silloin puhuimme asiasta. Mies ei halunnut päästää minua ja lupasin vielä yrittää. Nyt hän vaikuttaa erittäin onnelliselta, ja haluaa mennä kanssani kihloihin ja lähitulevaisuudessa naimisiinkin. Mietteissäni olen kuitenkin palannut samaan asiaan kuin aiemminkin, eli en tunne olevani oikeassa paikassa hänen vierellään. Kuitenkin suuni puhuu aivan toista kuin mitä ajattelen.
Pohdin jälleen eroa. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmalta tuntuu että ero on paras ratkaisu. Mutta miten kerron asiasta miehelle? Hänellä on heikko itsetunto ja taipumusta ajoittain syvään masentuneisuuteen. En haluaisi loukata minulle läheistä ihmistä (olemme olleet yhdessä kohta 7 vuotta), enkä saattaa häntä masennukseen. Pelkään jopa että hän saattaisi tehdä itselleen jotakin, jos jätän hänet. Miten voisin elää itseni kanssa jos jotakin tapahtuisi?
Kierre syvenee ajan myötä. Kihlautumisajankohta lähenee, mies puhuu yhteisen asunnon vaihdosta ja auton ostosta ja minä vain mietin miten lopetan tämän siististi ja turvallisessti. Pelkään sitä että mies kosii yllättäen ja vaatii minulta vastauksen heti. Miten pystyn kieltäytymään ja romahduttamaan miehen koko maailman?
Antakaa hyvät ihmiset minulle jotakin toivoa miten onnistun. Olen itsekin sen verran heikkoluonteinen että en osaa vain riuhtaista itseäni irti.
Miten kerron hänelle
19
6355
Vastaukset
- superduper
Ei valitettavasti ole vaihtoehtoa. Joudut satuttamaan ihmistä josta välität, vaikka kuinka pehmeästi asian esittäisit.
Aloita vaikka ilmoittamalla, että olet hankkinut toisen asunnon itseäsi varten (niin ja hanki se). "Asumusero" on ehkä sellainen hyvä tapa aloittaa, samassa kämpässä eroamisesta ei mitään tule..- IDA
Itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa viime syksynä. 6 vuotta suhdetta takana ihanan miehen kanssa joka olisi halunnut kanssani naimisiin ja perheen jne. Minusta vain tuntui myös samalta etten ollut oikea hänelle ja oikeassa paikassa hänen vierellään.
Ajattele asiaa niin että myös hänen kannaltaan on oikein jatkoa ajatellen että kerrot tunteesi ja irtaudut suhteesta, sillä jos jatkat hänen kanssaan molemmat ovat tulevaisuudessa onnettomia...te molemmat ansaitsette onnea tulevaisuudessa, omilla tahoillanne!
- opiskelija
Sulla on aika samanlainen tilanne kuin mulla, vaikka suhteenne on kestänyt kauemmin...Kirjoitin tossa alempana opiskelijoiden avoerosta...Mä olen halunnut erota, mutta mies ei. Joten muutetaan ensin erillemme ja erotaan "pehmeämmin".
- noname
Olen aivan samassa tilanteessa, tosin meillä yhteistä elämää on takana jo yhdeksän vuotta. Periaatteessa miehessäni ei ole mitään "vikaa", hän vain on liikaa minussa kiinni ja tuntuu, että hän tukahduttaa minut "liialla" rakkaudellaan. Rakastin kyllä häntä, mutta ajan myötä suhteemme on minun puoleltani muuttunut pelkäksi ystävyydeksi. Satuttaa en häntä tahtoisi, mutta tiedän ettemme pitemmän päälle voi kumpikaan hyvin tässä suhteessa. Itsekin olen miettinyt paljon mikä olisi kivuton tapa päättää suhde, mutta sellaista ei varmasti ole olemassakaan. Pitkään en jaksa enää tätäkään, jossain vaiheessa on pakko repäistä itsensä irti. Tiedän, että se satuttaa, mutta ehkä aika parantaa haavat.
- N29
Omalla kohdalla sama homma. Tulevaisuutta ajatellen tietää eron olevan oikea ratkaisu, mutta vaikea lähteä. Tietää eron aiheuttavan toiselle erityistä tuskaa. Toisaalta tietää aiheuttavansa tuskaa myös jäämällä.
- kari kosk...
N29 kirjoitti:
Omalla kohdalla sama homma. Tulevaisuutta ajatellen tietää eron olevan oikea ratkaisu, mutta vaikea lähteä. Tietää eron aiheuttavan toiselle erityistä tuskaa. Toisaalta tietää aiheuttavansa tuskaa myös jäämällä.
jumalauta olisitte ajatelleet tuota kun aloitte seurustelemaan.
naiset aina kyllästyy loppupeleissä ja lähtevät menemään. minutkin on jätetty 15 vuoden aikana 4 kertaa.
nykyään en itse enää seurustele ollenkaan vaan aina kun tarvitsen pillua menen baariin ja pokaan yhden tai kahden illan naisen ja se on siinä.
haluaisn toki seurustella mutta luottamus naisiin on mennyt täysin.
täällä näitä juttuja lukiessa asia vain varmistui. - TÄH
kari kosk... kirjoitti:
jumalauta olisitte ajatelleet tuota kun aloitte seurustelemaan.
naiset aina kyllästyy loppupeleissä ja lähtevät menemään. minutkin on jätetty 15 vuoden aikana 4 kertaa.
nykyään en itse enää seurustele ollenkaan vaan aina kun tarvitsen pillua menen baariin ja pokaan yhden tai kahden illan naisen ja se on siinä.
haluaisn toki seurustella mutta luottamus naisiin on mennyt täysin.
täällä näitä juttuja lukiessa asia vain varmistui.Siis sulla on mennyt luottamus naisiin kun sut on jätetty (JOPA!!!) 4 kertaa 15 vuoden aikana? Kuule mietipä miltä niistä naisista tuntuu joilta sä vaan sitä pimpsaa haluat ja ilmeisesti joskus saatkin. Niiden luottamus on voitu pettää jotain miljoona kertaa parin vuoden sisällä!!! Voi jessus et miehet voi olla ääliöitä joskus. Etkö yhtään loogisemmin pystyis ajattelemaan? Hei koita edes.
Sitä paitsi pitäisikö ihmisen viettää loppuelämänsä sen ensimmäisen tyypin kanssa johon aikoinaan sattui ekan kerran ihastumaan? Ettei vaan se toinen menetä luottamustaan kun se jätetään... Eli roikutaan kamalassa suhteessa väkisin hampaat irvessä ettei vaan kenellekään tule paha mieli vaikka molemmilla menee surkeasti. Ihan pakko sanoa, etten ihmettele yhtään et sut on jätetty; kyllä sen verran taukilta vaikutat.
- kalle
aloita tosiaan oman asunnon haku,siitä kaikki alkaa.kun olet varmistanut selustasi,voit aivan avoimesti kertoa hänelle asian.tee se kuitenkin sellaisella hetkellä,että teillä on aikaa vaikka koko päivä keskustella.luulen,että kaverisi ymmärtää ja antaa sinulle tukensa erossa.muista kuitenkin olla päättäväinen ja vahva sillä joudut moneen kertaan selittämään hänelle mitä sinä haluat.kannattaa myös muuttaa vaikka samana päivänä pois yhteisestä kodista,sillä viivyttelemällä asiat vain mutkistuvat.näin minä toimin kun minä hain eroa vaimostani.loppujen lopuksi kaikki meni hyvin vaikka pelkäsin valtavaa sotaa.rohkeutta Sinulle.tee se mikä parhaalta tuntuu.
- timov.
Vaikutata fiksulle naiselle ja miehesikin on fiksu. elä ihmeessä eroa miehestäsi.
suhde kyllä onnistuu vaikka ei rakkautta ei niin olisikaan, syvä ystävyyskin riittää.
tehkää lapsia, hankkikaa talo ja uusi auto.
rakkausvoisyntyä uudelleen uusien asioiden tullessa elämäänne.
ajattele kultaisen miehesikin tunteita ja ole hänelle vaimo, rakastettu, ystävä niin myötä kuin vastamäessäkin.
eroamiseen tarvitaan paljon vakavammat syyt = alkoholismi, väkivalta, pettäminen yms.
pyydän että yritä jatkaa suhteeessa, rakkaus voi syntyä vaikka vielä vuosienkin päästä teidän perheeseen.- jos ei rakasta
Helpompi nyt erota, kuin sitten lapsien tulon jälkeen!!!
- Tintti
"eroamiseen tarvitaan paljon vakavammat syyt = alkoholismi, väkivalta, pettäminen yms. "
Ei pidä paikkaansa.
Minun mielestäni syyksi riittää se, että ei ole onnellinen. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi suhteeseen jossa ei ole onnellinen.
Olen nähnyt liiaksikin näitä ns. sopuavioliittoja, joissa näennäisesti kaikki on hyvin, mutta loppujen lopuksi pinnan alla kiehuu ja molemmilla on tuskaista olla.
En tarkoita sitä että jatkuvasti pitäisi olla hyvä olla jne (riitoja tulee kaikille, ja pitääkin tulla), mutta kyllä mielestäni sellainen perusonnellisuus pitäisi itsellä olla. - Herännyt
Tintti kirjoitti:
"eroamiseen tarvitaan paljon vakavammat syyt = alkoholismi, väkivalta, pettäminen yms. "
Ei pidä paikkaansa.
Minun mielestäni syyksi riittää se, että ei ole onnellinen. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi suhteeseen jossa ei ole onnellinen.
Olen nähnyt liiaksikin näitä ns. sopuavioliittoja, joissa näennäisesti kaikki on hyvin, mutta loppujen lopuksi pinnan alla kiehuu ja molemmilla on tuskaista olla.
En tarkoita sitä että jatkuvasti pitäisi olla hyvä olla jne (riitoja tulee kaikille, ja pitääkin tulla), mutta kyllä mielestäni sellainen perusonnellisuus pitäisi itsellä olla.Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että elämä on tosiaankin liian lyhyt tuhlattavaksi ihmisen kanssa josta ei välitä aivan sydämensä pohjasta. Itse myös pelkäsin että pärjääkö se toinen nyt jos jätän hänet, oli aivan liian epäitsekäs liian monta vuotta. Ja jos kuvittelet että tilanne korjaantuu lapsilla tai autolla tai asunnolla, niin se ei tosiaankaan pidä paikkansa. Kun tuollaiset isot yhteiset hankinnat rikkovat usein terveen ja vahvankin parisuhteen niin miten ne voisi lujittaa hataraa suhdetta???
Kun viimein uskalsin kertoa puolisolleni sen etten rakasta häntä enkä näe meillä yhteistä tulevaisuutta, tuntui kuin olisin herännyt unesta. Ja kyllä se toinenkin siitä selvisi, pärjää nyt aivan hyvin ja puolen vuoden jälkeen hänellä on nyt jo uusi suhde, eli ei tullut mitään traumojakaan.
Tee ratkaisu, tämä on elämää ja sitä on vain elettävä.
- jouni
sanot että haluat lopettaa suhteen. Koska jos jatkaisit, jatkaisit säälistä. sen jälkeen et puhu hänelle enää, vaikka asutte yhdessä. mutiset vaan jotain. 3-4 päivää eron jälkeen vietät yön muualla sun uuden ihastuksesi kanssa, varmistaksesi että hän on ymmärtänyt että kaikki on ohi. näin teki mun exä! toimi helvetin hyvin! olin vain rikki ja masentunut noin 2 kuukautta sen jälkeen.
- Mies30v
Nyt kannattaa nostaa kissa pöydälle ja heti. Itse olen päästänyt samantyyppisen tilanteen liian pitkälle. Ollaan oltu yhdessä 10v, rakkaus loppu 7v sitten, ja silloin jäätiin kuitenkin asumaan yhdessä, koska tuntui helpolta ratkaisulta. Suhde muuttui kaveri suhteeksi, nyt yksi lapsi, ja toinen syntyy syksyllä. Ei mitään tunteita kotona, en edes muista milloin olisi ollut. Ja minä ajattelen joka päivä ja yö miten helvetin tyhmä olen ollut. Jos ei olis lapsia niin lähtisin heti, tänään. Mut kun on lapsia niin voi olla että annan muutaman kuukauden kulua kun toinen lapsi on saatu maailmaan ja lähden sitten. Olen nyt uhrannut 7v elämästäni siihen että olen elänyt ilman tunteita, ja hukuttanut sen kiireeseen ja siihen etten ole uskaltanut ajatella asiaa. Jos tästä joku haluu jotain oppia niin tietyssä vaiheessa on parempi toimia ja kohdata ikävä tilanne mieluummin kuin päästää se entistä pahemmaksi.
- pete ja tiina
olet melkoinen idiootti jos haet täältä apua/vastauksia teidän ongelmiin.
menkää parisuhdeterapeutille, siellä puitte suhteenne ammattiihmisen kanssa niin voi olla että se joko korjaantuu tai sitten ei.
mutta vain idiootti kyselee neuvoja netistä, täällä pyörii vain pahansuopaisia ihmisiä jotka haluavatkin että eroat. - Milla
pete ja tiina kirjoitti:
olet melkoinen idiootti jos haet täältä apua/vastauksia teidän ongelmiin.
menkää parisuhdeterapeutille, siellä puitte suhteenne ammattiihmisen kanssa niin voi olla että se joko korjaantuu tai sitten ei.
mutta vain idiootti kyselee neuvoja netistä, täällä pyörii vain pahansuopaisia ihmisiä jotka haluavatkin että eroat.Elämä jota elät on sinun etkä voi miettiä mitä miehesi tekee jos jätät hänet, meinaatko olla koko loppuelämäsi onneton?? Jos teillä ei vielä ole lapsia niin ala elämään omaa elämää, ihan varmasti vielä tulee se joka on sinulle se oikea.
Itse surustelin 8 vuotta ja ajattelin että ei voida enään erota mutta olin onneton ja tein lopun suhteesta. Olemme edelleen todella hyvissä väleissä mutta vain ystävinä, erosta on muutama vuosi ja nyt seurustelen niin ihanan miehen kanssa etten edes muistanut millaista on olla onnellinen. En voi sanoa ex-miehestäni pahaa sanaa mutta jos rakkaus vaan loppuu niin sille ei voi mitään, pakko jatkaa eteenpäin ja olla siinä kohdassa itsekäs ja alkaa rakentaa uutta elämää!
Itse olen maailman onnellisin ihminen ja tiedän että nyt kaikki on kohdallaan vaikka ajallisesti suhteemme ei ole läheskään vielä niin pitkä kuin edellinen, viimeksi en voinut edes kuvitella naimisiin menoa tai lapsia vaikka kaikki oli "hyvin", se olotila ihan oikeasti tulee kun on oikea ihminen, nyt vauvaa suunnittelemassa.. Ota elämäsi nyt syynäykseen ja tee ratkaisusi mahdollisimman pian, miehesi kärsii siitä myös jos hän luulee kaiken olevan kunnossa ja sinä mietit eroa. Kyllä hän siitä yli pääsee, usko pois! Tsemppiä!!! - juttua
pete ja tiina kirjoitti:
olet melkoinen idiootti jos haet täältä apua/vastauksia teidän ongelmiin.
menkää parisuhdeterapeutille, siellä puitte suhteenne ammattiihmisen kanssa niin voi olla että se joko korjaantuu tai sitten ei.
mutta vain idiootti kyselee neuvoja netistä, täällä pyörii vain pahansuopaisia ihmisiä jotka haluavatkin että eroat."mutta vain idiootti kyselee neuvoja netistä, täällä pyörii vain pahansuopaisia ihmisiä jotka haluavatkin että eroat."
...vai idiootti, kattokaa peiliin, miksi itse sitten itse luette tätä palstaa???? - tiuku
Milla kirjoitti:
Elämä jota elät on sinun etkä voi miettiä mitä miehesi tekee jos jätät hänet, meinaatko olla koko loppuelämäsi onneton?? Jos teillä ei vielä ole lapsia niin ala elämään omaa elämää, ihan varmasti vielä tulee se joka on sinulle se oikea.
Itse surustelin 8 vuotta ja ajattelin että ei voida enään erota mutta olin onneton ja tein lopun suhteesta. Olemme edelleen todella hyvissä väleissä mutta vain ystävinä, erosta on muutama vuosi ja nyt seurustelen niin ihanan miehen kanssa etten edes muistanut millaista on olla onnellinen. En voi sanoa ex-miehestäni pahaa sanaa mutta jos rakkaus vaan loppuu niin sille ei voi mitään, pakko jatkaa eteenpäin ja olla siinä kohdassa itsekäs ja alkaa rakentaa uutta elämää!
Itse olen maailman onnellisin ihminen ja tiedän että nyt kaikki on kohdallaan vaikka ajallisesti suhteemme ei ole läheskään vielä niin pitkä kuin edellinen, viimeksi en voinut edes kuvitella naimisiin menoa tai lapsia vaikka kaikki oli "hyvin", se olotila ihan oikeasti tulee kun on oikea ihminen, nyt vauvaa suunnittelemassa.. Ota elämäsi nyt syynäykseen ja tee ratkaisusi mahdollisimman pian, miehesi kärsii siitä myös jos hän luulee kaiken olevan kunnossa ja sinä mietit eroa. Kyllä hän siitä yli pääsee, usko pois! Tsemppiä!!!Kiitos kirjoituksestasi. Omaa parisuhdetta tässä pyörittäessä ja eroaikeita pohtiessa, se oli erittäin tervetullutta luettavaa.
Tiedän haluavani pois tästä suhteesta, en ole onnellinen, tunteita ei ole, on vain kauniit kovat kulissit, jotka nekin romuttuneet, kun olen ottanut asian niin mieheni kuin tuttavienkin kesken esille.
Olen aina ollut epävarma tästä suhteesta, en ole halunnut naimisiin enkä lapsia, se oli minulle jonkinlainen heräte, että jotain on vialla. Sitten sain huomatakin.
Nyt pitäisi vaan löytää rohkeutta päästää irti. Yhteistä elämää meillä ei enää juuri ole, mutta saman katon alla asutaan. En vain uskalla tehdä päätöstä lähteä tästä. Miehen kanssa ollaan keskusteltu asiasta ja hän ottaa kaiken niin tyynesti, että jos en kerta halua olla tässä, niin miksi en lähde, ihan hyvä kysymys häneltä.
Niinpä....
- Minna
Tämä on sinun elämäsi, ja sinun ainoastaan. Jos tunnet olevasi väärässä paikassa...sinun täytyy lähteä. Jos on epävarmuutta...myöhemmin kadut. Elämä on elämisen arvoinen...ja se pitää elää niin onnellisena kuin voit...
Et ole miehesi holhooja...jos miehesi tekee jotain eron jälkeen...et saa syyttää itseäsi koska se EI ole sinun vikasi. Jokainen on vastuussa itsestään...
Kylmästi ehkä sanottu mutta ei ole aikaa kirjoittaa enempää. Jos et ole onnellinen...tee elämästäsi onnellinen....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380