Kerron ihan ensin hieman tilanteestani. Olen reilu kolmekymppinen, ja lapseton tavallaan vapaasta tahdostani. Olisin ehkä yhdessä suhteessani niitä halunnut, mutta se ei koskaan siihen mennyt. Mies ei koskaan edes muuttanut kanssani yhteen, vaikka olimme vuosikausia. Se oli sellaista on-offia, ja tavallaan ne "parhaat vuoteni". Oli siinä sen jälkeen mieskin, joka olisi halunnut niitä lapsia vaikka heti, mutta itse en ollutkaan varma, ja suhde pian loppuikin muista syistä.
Nyt olen suhteessa, jossa haluan olla loppuelämäni. Miehellä on jo edellisestä suhteesta lapsia, jotka ovat aika vähän elämässämme. Olemme puhuneet lapsien teosta, mutta kumpikaan ei tunnut kovasti haluavan. Ja mikä tärkeintä, itselleni ei ole tullut sellainen olo, että haluaisin. Haluaisin haluta, mutta en usko olevani hyvä äiti. Olen hyvä täti sisaruksieni lapsille. Mutta jokapäiväiseen elämääni en haluaisi lapsia. Ehkä olen itsekäs. Tai ehkä pelkään, etten onnistuisi. Myös taloudelliset asiat ovat esteenä. Vielä on muutama vuosi aikaa miettiä.
Lähinnä se mitä mietin on, että miten muut lapsettomat pariskunnat viettävät aikaansa. Nautimme yhdessäolosta. Arki on oikein mukavaa enkä kaipaakaan muuta. Mutta nämä viikonloput tuntuvat usein menevän samalla kaavalla. Molemmilla on juotavaa, saunotaan, katsotaan tv:tä jne.. teemme reissuja, mitä budjetti antaa myöten. Minulla on ystäviä keiden kanssa vietän silloin tällöin aikaa. Meillähän on vapaus tehdä "mitä vain". Mutta kuinka pitkälle sekin riittää.. en kaipaa perhe-elämää, olen jo pitkään uskonut että olen onnellinen hyvässä parisuhteessa jossa on lemmikkejä koska olen todella eläinrakas. Mutta kun istuu tällaisena aikana kotona ties kuinka monetta iltaa viinilasi kädessä niin tulee mietittyä että mitä elämältä haluaa, tai että mitä sitä "pitäisi" oikein tehdä.. parisuhteessa ei siis ole mitään vikaa. Tänäänkin olemme pelailleet jne, Lopulta menemme viererkkäin nukkumaan ja heräämme sunnuntaihin jolloin taas teemme "ei mitään". Ruokakin on jo tänään tehty. Tuntuu että pitäisi lähteä shoppailemaan.. voisi käydä kävelyllä..
Nyt vain toivoisin että joku kaveri pyytäisi johonkin ettei tarvitsisi käkkiä kotona viinilasin kera. Varmaan tähän viestiin tulee monenlaisia ajatuksia, mutta lähinnä se että onko ketään kohtalotoveria..
Nyt olen suhteessa, jossa haluan olla loppuelämäni. Miehellä on jo edellisestä suhteesta lapsia, jotka ovat aika vähän elämässämme. Olemme puhuneet lapsien teosta, mutta kumpikaan ei tunnut kovasti haluavan. Ja mikä tärkeintä, itselleni ei ole tullut sellainen olo, että haluaisin. Haluaisin haluta, mutta en usko olevani hyvä äiti. Olen hyvä täti sisaruksieni lapsille. Mutta jokapäiväiseen elämääni en haluaisi lapsia. Ehkä olen itsekäs. Tai ehkä pelkään, etten onnistuisi. Myös taloudelliset asiat ovat esteenä. Vielä on muutama vuosi aikaa miettiä.
Lähinnä se mitä mietin on, että miten muut lapsettomat pariskunnat viettävät aikaansa. Nautimme yhdessäolosta. Arki on oikein mukavaa enkä kaipaakaan muuta. Mutta nämä viikonloput tuntuvat usein menevän samalla kaavalla. Molemmilla on juotavaa, saunotaan, katsotaan tv:tä jne.. teemme reissuja, mitä budjetti antaa myöten. Minulla on ystäviä keiden kanssa vietän silloin tällöin aikaa. Meillähän on vapaus tehdä "mitä vain". Mutta kuinka pitkälle sekin riittää.. en kaipaa perhe-elämää, olen jo pitkään uskonut että olen onnellinen hyvässä parisuhteessa jossa on lemmikkejä koska olen todella eläinrakas. Mutta kun istuu tällaisena aikana kotona ties kuinka monetta iltaa viinilasi kädessä niin tulee mietittyä että mitä elämältä haluaa, tai että mitä sitä "pitäisi" oikein tehdä.. parisuhteessa ei siis ole mitään vikaa. Tänäänkin olemme pelailleet jne, Lopulta menemme viererkkäin nukkumaan ja heräämme sunnuntaihin jolloin taas teemme "ei mitään". Ruokakin on jo tänään tehty. Tuntuu että pitäisi lähteä shoppailemaan.. voisi käydä kävelyllä..
Nyt vain toivoisin että joku kaveri pyytäisi johonkin ettei tarvitsisi käkkiä kotona viinilasin kera. Varmaan tähän viestiin tulee monenlaisia ajatuksia, mutta lähinnä se että onko ketään kohtalotoveria..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen 37 vuotias nainen, lapseton omasta tahdosta. Koskaan en ole lapsia halunnut. Miehelläni on lapsi. (ei ole mukana meidän yhteisessä elämässä) Hänkään ei halua lisää lapsia.
Oikeastaan voisi sanoa, että elän unelmaani. Koti maalla, koira ja kissa, ihana mies.
Minä hoidan kodin ja "lapset" miehen käydessä töissä. Näin myös, jos minulla töitä.
Molemmilla on omia ystäviä ja kavereita, kumpikin saa tavata ystäviään oman halunsa mukaan. Ja meille saa aina tulla.
Molemmilla on omat harrastuksensa. Meillä monasti mies pois kotoa sen takia viikonloput. Mikä sopii minulle hyvin. Ei ole ongelma meidän suhteessa. Molemmilla on omaa aikaa ja rauhaa. Aina ei nyhjätä kylki kylessä. (se aika oli suhteen alussa)
Asiaa varmaan helpottaa se, että minä olen koti-ihminen. Mutta kukapa ei unelmassaan viihtyisi.
Yleensä se arki on arkea ja noudattaa samaa kaavaa. Sanoisin kuitenkin, että kannattaisi tuohon viikonloppuun koittaa saada muutoksia, jos se noin vaivaa. Muuten kärpäsestä tulee härkänen. Ja tuo jokaviikonloppuinen juominen.... se ei tee parisuhteelle hyvää.
Yksi asia, mikä taas on parisuhteelle ollut hyväksi, on se ettei meillä ei ole katsotto telkkaria koskaan. Suhde ei ole kuihtunut sohvalle kaukosäädin kädessä.
Mielenkiintoinen ketju luettavaksi.Itse ymmärrän kyllä ja hyväksynkin sen jos joku päättää ettei se halua lapsia.Parempihan se on olla tekemättä kuin tehdä väkisin ja tuskastella lapsen kanssa 20 vuotta.
Itse kuitenkin haluan varmasti lapsia.Se mikä tuossa VELA jutussa mietyttää on se että miettivätkö kuinka monet elämäänsä esim.20 tai 30 vuoden päähän.Mitä se on sitten mitenkä sen näkisi.Asiat kuitenkin ovat ympärillä aivan eri tavalla kun 20,30 tai 50 vuotiaana.Tarkoitan vain ettei sitten tule tunnetta että olisi mukavaa jos olisi joku joka kävisi joskus tai auttaisi.Enkä tarkoita sitä että lapset ovat mitään palvelijoita vaan läheisiä ihmisiä.
Se miksi itse haluan lapsia on sisäinentunne siitä että haluan olla isä. Nähdä mitenkä lapsi kasvaa ja kehittyy.Lisäksi pienillä ihmisillä on mahtavat jutut ja toisaalta uskon myös että oman elämän kautta, minulla on jotain annettavaakin.
Ja lapsen kautta, ihminen kasvaa myös itse.
Loppujen lopuksi, jos en jostain syystä saisi omia lapsia, tuntuisi että jotain jäi tekemättä.
Sanotaan näin, että olisi niitä lapsia tai ei, sinä SILTI istuisit se viinilasi kädessä ja miettisit elämääsi.
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton. Vietän elämääni niin kuin haluan, harrastaen, opiskellen, nähden maailmaa ja tehden asioita, mitä varmasti tekisin jos olisi lapsia. Mutta en koe tarvitsevani lapsia omaan elämääni.
Joillekkin lapset ovat välttämättömyys elämässä, minulle ei. On fiksumpaa olla tekemättä lapsi jos sitä ei halua, kun tehdä se koska yhteiskunta meidät siihen panostaa tai on opettanut, että niitä pitäisi maailmaan puskea.
Joillekin lapset antavat niin paljon sisältöä sekä itselle että suhteeseen, että he haluavat lapsia lisääkin. Meillä alkoi tuntua arkipäivät kaksistaan tylsiltä ja liian samanlaisilta, aina yritettiin keksiä jotain tekemistä vapaa-ajalle mutta sekin alkoi toistaa liian samoja kaavoja, viihde-elämään kyllästyi ja suhdekin haalistui, ei ollut enää jännitystä, vaikka rakkautta riittikin.
Sitten tuli lapsi. Jo odotusaika toi uutta suhteeseen, oli mielenkiintoista opiskeltavaa ja hankintoja lasta varten. Sitten koko tunne-elämää järisyttänyt syntymän yhteinen kokemus. Sen jälkeen joka päivä loputtomiin yhteistä ihasteltavaa, ihmeteltävää, suunniteltavaa. Ei enää vapaa-ajan pulmia, tylsyydestä ei tietoakaan. Mekin halusimme kokea sen uudestaan, ja kahden lapsen kanssa sai huomata ihan uudenlaiset yllätykset ja ilot.
Lapsen kehityksen seuraaminen on uskomattoman mielenkiintoista, se yhdistää ja lähentää parisuhdetta. Myös koluikäinen ja murrosikäinen antavat suhteeseemme jatkuvaa mielenkiintoa ja sisältöä, ja uskon että niin on vielä heidän ollessaan aikuisiakin. Lapsi ei ole huonon parisuhteen pelastus, mutta jos ainoa ongelma on arkisuus, niin lapsi tekee suhteesta seikkailun.
En halua sanoa että toisten pitäisi tehdä sama ratkaisu, kerron vain omat kokemuksemme.
Itse ajattelin, että en halua lapsia, koska elämässä on niin paljon muutakin ja ajattelin ettei ole oikein "määrätä" jotakuta syntymään. Miesystäväni pelkäsi kaikkien läheistensä kuolemaa suuresti eikä siksi kovin suuresti halunnut lapsia. Ei siksi koskaan tarvinut miettiä asiaa. Nyt uuden poikaystäväni kanssa on toisin. Hän ilmoitti heti tutustuessamme haluavansa joskus lapsia. Olen saanut rauhassa totutella ajatukseen ja olen tottunut. Näin ne ajatukset voi muuttua :)
Itse olen 27 v. ja mieheni 4 v. vanhempi. Olemme vapaaehtoisesti lapsettomia. Teemme molemmat vuorotyötä, joten sekin vie osittain "arkeutumista" pois ja yhteisiä vapaapäiviä on aika harvakseltaan, mutta joskus useammankin päivän peräkkäin. Tykkäämme olla kahdestaan ja pelailemme eri pelejä, käymme ulkona syömässä, katsomme leffoja, leikimme koiran kanssa jne, eikä lapsen kaipuuta ole ollut. Lapsi ei yksinkertaisesti sopisi elämänrytmiimme, eikä kumpikaan kaipaa niin sitovaa asiaa elämäänsä. Käymme yhdessä tapahtumissa ja joskus erikseen kavereiden kanssa. Matkustelemme myös jonkin verran. Tottakai tuota perheasiaa on tullut mietittyä tässä yhteisten vuosien ajan, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, ettei lasta tarvitse hankkia vaan sen takia, että "niin kuuluu tehdä". Eläkööt jokainen omaa elämäänsä onnellisena niin kuin haluaa! Koskaan ei kannata tehdä asioita, joita ei oikeasti halua, ettei ala myöhemmin kaduttamaan!
Minäki olen vapaaehtoisesti lapseton, ja suosittelen aloittajalle sitä, että hän koettaaa etsiä sisältöä jostain muualta kuin niistä lapsista elämäänsä. Lapsien teko pelkästään paikkaamaan tyhjyyttä elämässä ei ole minusta oikein niitä lapsia kohtaan.
Ja jos kaipaa kaveria tai ystävää, niin kannattaa etsiä. Kotona istumalla ei tunnetusti löydä parisuhdetta ja sama pätee myös ystäviin. Harrastusten kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä (netissä on helppo tutustua oman lajinsa harrastajiin, vaikka kysessä olisikin jokin yksin harrastettava asia), ja suuremmissa kaupungeissa on tarjolla ystävätoimintaa vaihto-opiskelijoille, vanhuksille ja muille yksinäisille.
Aika monelle lapset tuovat elämään uutta sisältöä. Itse hankin aikoinaan lapsen, vaikken potenut vauvakuumetta. Tuli yllätyksenä voimakas rakastuminen, tahto olla äiti ja huomasin yllätyksekseni olevani rakastava, huolehtiva ja vastuuntuntoinen äiti.
Omalla kohdallani 2 lasta on ollut parasta elämässäni. Nyt nelikymppisenä lapset ovat kohta muuttamassa omilleen, joten olen siirtymässä samaan tilanteeseen lapsettomien ystävieni kanssa, jossa on aikaa omille harrastuksille ja kiireettömään ajanviettoon. Nyt on enemmän aikaa kulttuuriharrastuksille, opiskelulle, matkustelulle jne. En silti koe, että mitään oleellista olisi jäänyt tekemättä äitiyden vuoksi. Ehkä pikemminkin koen saaneeni enemmän. Toki rahaa on mennyt lapsiin, mutta nythän sitä taas jää ihan itsensä käytettäväksi, kun alkaa asua itsekseen.
Nyt eronneena olisin varmaankin aika yksinäinen. Kaverit ovat parisuhteissaan enkä itse kaipaa kauheasti uutta miestä. On lohdullista tietää, että on lapset, joita tulevaisuudessa ainakin silloin tällöin näkee.
Kysymys on, olisitteko eronneet jos lapsia ei olisi ollut?
Monesti parisuhteet loppuvat kun lapset tulevat kuvioihin. Moni pariskunta olisi varmasti vielä yhdessä, jos ei lapsia olisi kuvioissa.
Nojaa, itse en usko tuota että lapset ns. rikkoo parisuhteen.Parisuhde joko toimii tai sitten se ei toimi joten homma kaatuu enemmin taikka myöhemmin johonkin muuhun kuin lapsiin.
Jos voisin jotain muuttaa menneisyydessäni, yrittäisin hankkia lapsen. Lisääntymisvuodet menivät ohitse niin nopeasti. Naisella ei todellakaan ole paljon harkinta-aikaa, haluaako lapsia vai ei.
Ei harkinta-aikaa? Missä vaiheessa sinä olet lapsia ruvennut harkitsemaan?
Itse ajattelin lapsia jo 16v, haluanko vai en. Vahvana on aina ollut, en tahdo. Näin 27v on vielä vahva ajatus, en lapsia tahdo, en vaikka olisin maailman rikkain ja minulla olisi maailman ihanin ja huolehtivainen mies.
Monilla naisilla on varmasti hyvin olemattomat syyt miksi he eivät halua lapsia. Sellaiset syyt on helposti käännettävissä ja mieli muuttuu. Taas ne, jotka oikeasti eivät halua lapsia, tietävät sen nuo nuorena, etteivät lapsia halua.
Itseäni harmittaa miten vähän ihmiset tietävät kuitenkaan lapsen kasvatuksesta, varsinkin psykologiasta. Olisi kiva, jos suomessa alettaisiin määräämään kaikki raskaana olevat joutuisivat käymään 2 kurssia lasten psykologista kehitystä keskittyvää kurssia. Kasvaisi varmasti lapsista psykologisesti tasapainoisempia.
Hei!
Haluaisin kirjoitella samasta tilanteesta ja tutustua oikein kunnolla!
Etsin sinunlaistasi ystäväseuraa!
Kirjoittelisin erittäin erittäin mielelläni lisää. Kirjoittaisitko omaan osoitteeseeni: [email protected]
Siinä että ei halua lapsia ei ole mitään itsekästä. Lapsi sitoo loppu elämäksi, ja jos niitä lapsia tehdään niin se pitäisi tapahtua siksi että niitä haluaa. Ei siksi että yhteiskunta niin olettaa.
Jos tietää ettei itsestä ole vanhemmaksi niin on parempi ihan sen lapsenkin kannalta jättää lasten tekeminen muille.
ONNELLINEN LAPSIVAPAA ELÄMÄNTYYLINI
Minä rakastan rauhaa, järjestystä, vapautta, omaa aikaa, tehdä asioita niin kuin itse haluan jne. Minä rakastan myös rahaa, tavaraa ja mammonaa. Olen epäsosiaalinen, materialistinen, itsekäs, mukavuudenhaluinen, sitoutumiskammoinen ja vapaudenhaluinen ihminen. En pidä lapsista, eläimistä enkä ihmisistä. Eivät ne mitään iloja minulle tuo, vaan suruja. Mammona, vapaus, oma aika ja raha tekevät minusta onnellisen ja ovat ihania asioita. Rakastan olla myös kauniissa kodissani, kauniiden tavaroideni kanssa, omia mukavia juttujani puuhastellen, oman itseni ja ihanan mieheni kanssa. Tai olla ihanan mieheni kanssa matkoilla, syömässä, elokuvissa, ulkoilemassa jne. En todellakaan kaipaa ihmisiä, ystäviä, eläimiä tai lapsia elämääni pyörimään tai pilaamaan elämääni. Töissä on pakko käydä ja siellä saan ihan tarpeeksi ihmisistä. yritän sielläkin vältellä ihmisiä niin paljon kuin voin. Ei vain kertakaikkiaan kiinnosta heidän höpinät, eikä varmaan heitäkään minä. Nuorempana olin erilainen, mutta iän myötä vain erakkous ja yksinäisyys houkuttelee entistä enemmän.