Muistan joskus kuulleeni jostain sen sortin höpinää, että sinkut ovat itsekkäitä, kun haluavat vain elää vapaana. Mutta onko asia näin? Jos ihminen elää yksin autiolla saarella, ja hänellä on siellä syystä tai toisesta kivaa, niin keneltä se on pois?
Keneltä sitten se on pois, jos sinkku viihtyy yksikseen paremmin kuin suhteessa?
Ja mitä itsekkyyteen tulee, niin eikö juurikin parisuhteeseen hankkiutuminen ole itsekästä jos mikä? Vai tunnetteko paljonkin ihmisiä, jotka ovat hankkiutuneet parisuhteeseen jostain ylevämmästä syystä kuin oman itsensä takia?
Keneltä sitten se on pois, jos sinkku viihtyy yksikseen paremmin kuin suhteessa?
Ja mitä itsekkyyteen tulee, niin eikö juurikin parisuhteeseen hankkiutuminen ole itsekästä jos mikä? Vai tunnetteko paljonkin ihmisiä, jotka ovat hankkiutuneet parisuhteeseen jostain ylevämmästä syystä kuin oman itsensä takia?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hohhoijaaa...... Kuulut varmaan siihen epäsosiaaliseen kastiin jonka hallitsevin luonteenpiirre on narsismi.
Hyvää matkaa autiolle saarelle, muista että ota vain menolipun ja evääks alkoholia, sehän se on teidän paras ystävä:-)
Ootkohan sä se sama hohhottelija joka aina ensimmäisenä väheksyy ja vastaa lähinnä just näin alentuvasti aina. Vissiin. Hohhoijaa on kyllä hyvä nimimerkki sulle, koska sun jutut on joka ikinen kerta yhtä väsyneitä. Ja turhia. Älä pliis enää vastaa. Sä olet tylsempi kun hullut, tyhmempi kun teinit jja yleistät enemmän kun provohäiriköt. Sä olet kaikkitietävämpi kun kotipsykologinaiset joiden jokaisen ex on aina narsisti ja narsistikin on hauskaa seuraa edes hetken: sä vastaat kyllä lyhyesti mutta sekin on tylsää.
Miten tonkin alotuksen voi käsittää edes tollee, ellei ole vähän vajaa. Vaikka niin, lasinhan voi nähdä myös puoliksi täytenä, hissin menevän jopa toiseen kerrokseen, vaikkei ihan penthouseen yltäskään.
Hohhoijaa juu, kyllä sulla meni oletukset taas ihan metsään.
Viis siitä, mihin kastiin itse kuulun. Tämä oli pohdintaa ns. yleisellä tasolla. Jos olen väärässä, niin oikaise toki.
En ole koskaan kysellyt ihmisiltä, miksi he ovat ryhtyneet suhteeseen, mutta arvelisin syiksi yksinomaan niitä itsekkäitä syitä. Useimmathan haluavat esimerkiksi seuranpitäjän, sänkykaverin, kustannusten jakajan, itselle vastenmielisten tai vaikeiden hommien tekijän, lisääntymiskumppanin ja jonkun, jonka kanssa on niiiiin kiva olla. Siis itselle saadaan suhteesta jotakin tarpeellista ja/tai kivaa, muutenhan ei suhde edes kannattaisi.
On toki olemassa niitäkin, joiden on pakko tehdä sopiva liitto suvun ja elämäntavan jatkumisen vuoksi, mutta se ei liene mikään valtaväestön ongelma täällä pohjoismaissa. Eikä se raha ja maine nyt mikään kovin ylevä syykään ole.
Yhtä jännä ilmiö on se, kuinka palavasti vapaasta tahdostaan lapsettomia ihmisiä suorastaan vihataan. Lapsethan tehdään nimenomaan omaksi itsekkääksi iloksi, enkä usko yhdenkään vanhemman vääntäneen lasta velvollisuudesta isänmaan veronmaksajien tarpeen vuoksi.
Tuossa ensimmäiseksi saamassasi kommentissa kiteytyykin laumaeläimen mentaliteetti: jollet ole samanlainen ja halua samaa kuin hän, olet epäsosiaalinen, narsisti ja tässä tapauksessa myös alkoholisti. Hän ei itse vaikuta kovin houkuttelevalta puolisoehdokkaalta eikä varsinkaan lisääntyjältä, mutta kyllä hänelle varmaisesti kaltaisensa kulta löytyy. :)
Ja auta armias jos satut olemaan sinkku joka ei koskaan halua lapsia! Silloin olet kyllä itsekkyyden karmein ilmentymä ja sut pitäis voida kivittää julkisesti.
Kovin vaikea on ymmärtää miten sinkkuus tai lapsettomuus olisi mitenkään päin vääntäen itsekästä, mutta kun "kaikki muut" on sitä mieltä niin näinhän sen on sit oltava.
Ihan asiallinen avaus ja ensimmäinen kommentti on tuollaista typerää "ota viinaa mukaan".
Mikähän ihmisiä noin suunnattomasti ärsyttää siinä, että kaikki eivät tee niinkuin ns normit vaativat?
Oletko ensimmäistä kertaa tällä laatu-palstalla? Muu ei selitä sitä että yllättyisit kommenttien tasosta... Täällä ei ikävä kyllä saa asiallisistakaan aiheista keskustelua aikaan, kun trollit hyökkäävät multinikkeinensä olemaan jotain mieltä kirousten ja haukkujen kera, oli aihe mikä tahansa.
Toisinaan elämä sinkkuna on helpompaa kun eronneella on lapsia. On parempi kun ei ole ketään pyörimässä jaloissa koska se on aina lapsilta pois. Aika.
Suurin osa ihmisistä on turvallisuushakuisia laumasieluja. Luo turvallisuudentunnetta, kun kanssaihmiset tekevät elämässään samoja valintoja kuin on itse tehnyt. Ja jotkut sitten peräti hyvää tarkoittaen tuputtaa omia näkemyksiään, kuinka tätä elämää pitäisi elää.
Ja tuskin sellaista elämänvalintaa onkaan, jota ei voisi jollain verukkeella perustella sekä itselleen että muille. Toisin valinneet tietysti leimataan esimerkiksi itsekkääksi. Minä olen sitä mieltä, että ihmistä, joka on tyytyväinen omiin elämänvalintoihinsa ei voi niistä syyllistää. Epävarman ja hyväksyntää hakevan helposti. Jokainen miettiköön tykönään, kumpaan joukkoon kuuluu ja miksi.
En ymmärrä keneltä minun sinkkuuteni veisi jotain pois? Voisi ajatella, että sen sijaan itsekästä on elää parisuhteessa niin, että "omistaa" toisen ihmisen sielun, ruumiin ja omaisuuden kuolemaan saakka, vaikka olisi tätä kohtaan kuinka välinpitämätön tai v-mäinen. Lasten hankkiminen on myös omahyväistä puuhaa, jos mietitään maailman liikakansoitusta. Varsinaista rintamakarkuruutta on kuitenkin hankkiutua äidiksi tai isäksi ja jättää jälkeläinen sitten muiden hoteisiin tai jopa oman onnensa nojaan.
Jonkinasteinen itsekkyys on mun mielestä edellytys elämälle. Se että pystyy edes elämään, edellyttää omien perustarpeiden tyydyttämistä, kuten syömistä (Maslow'n tarvehierarkia). Jokainen tässä elämässä tavalla tai toisella toteuttaa itseään, ja pyrkii hyvään oloon, parhaimmillaan onnellisuuteen.
Tällainen perusitsekkyys ei sulje pois epäitsekkyyttä. Useimmat(?) haluavat hyvää myös muille, mutta siihenkin liittyy pohjimmiltaan halu saada hyvä olo itselle. Mun mielestä se on ihan normaalia ja hyväksyttävää.
Lisääntyminenkin on pohjimmiltaan itsekästä. Luonnollista kylläkin, ja vahvasti biologian ohjaamaa.
Onhan epäterve itsekkyys valitettavasti lisääntynyt viime aikoina. Monia ihmisiä ohjaa tekemisissään väärät motiivit. Monet valehtelevat itselleenkin, kun syystä tai toisesta ovat kadottaneet yhteyden sisimpäänsä. Se on surullista ja aiheuttaa vahinkoa monille.
Jos ihminen on hyvä itselleen, hän pystyy olemaan hyvä myös muille. Sellainen ihmissuhde, johon ihminen hakeutuu vain epäterveen itsekkäistä syistä, ei tule kestämään, ainakaan hyvinvoivana, koska se edellyttää kykyä myös antaa jotain sille suhteelle ja kumppanille.
Jos ihminen tiedostaa, että hänellä ei ole annettavaa suhteessa, on ehkä parempikin, että pysyy silloin sinkkuna. Itse olen tällä hetkellä tilanteessa, että mulla ei olisi parisuhteessa annettavaa, ja siksi en edes yritä hakeutua suhteeseen. Toisaalta monet eivät syystä tai toisesta löydä kumppania, vaikka heillä olisi paljonkin hyvää annettavaa suhteessa. Ja valitettavasti on paljon suhteita, joihin ryhdytään väärin perustein, ja niiden suhteiden osapuolet harvoin voivat pohjimmiltaan hyvin.
Kuinka monelle olet jakanut sitä käytettyä huoranvittuasi ?
Tarkoitin sillä sellaista, kun esitetään jotain mitä ei olla. Ollaan olevinaan onnellisia, mutta sisältä ollaan eksyksissä. Sellaiseen tilanteeseen päätyy esim. ihmissuhteissa, kun ryhtyy suhteeseen vääristä syistä, vaikka rahan, statuksen tai muun pinnallisen takia ilman, että on oikeita tunteita kumppania kohtaan. Näitähän tapahtuu.
Tiedän omasta lähipiiristäni tapauksen, jossa tämä ihminen valitsee kumppanin sen perusteella, kuinka hän voi siitä ihmisestä hyötyä. Yleensä hän hakee taloudellista hyötyä, ja kohtelee niitä kumppaneitaan huonosti. Sitten kun niihin suhteisiin tulee ristiriitoja, mikä yleensä tarkoittaa, että ne kumppanit ei enää tanssi tämän ihmisen pillin mukaan, hän pistää suhteen poikki. Ja kun hän tilittää näitä erojaan lähipiirilleen, niin syy eroon löytyy aina siitä kumppanista, ja aina hän on onnistunut diagnosoimaan ne milloin narsisteiksi, milloin joksikin muuksi persoonallisuushäiriöiseksi ja milloin miksikin. Ja aina on ollut seuraava kumppani jo katsottuna valmiiksi ennen kuin on vanhasta hankkiutunut eroon.
Tuossa pahimmanlaatuinen esimerkki itseltään hukassa olemisesta ja itselleen valehtelusta. Ja tuon tyyppisiä tarinoita riittää tässä maailmassa, vaikkakaan ei kaikki noin räikeitä. Kyse voi olla ihan mistä tahansa, mitä ihminen tekee motiivinaan jokin muu kuin puhdas oma halu. Esim. lasten hankkiminen siksi kun "niin kuuluu tehdä ollakseen normaali".
Niin ja tietoiseksi noista tulee ihan vaan havainnoimalla elämää, ihmisiä ja ilmiöitä, lukemalla (ei Harlekiineja), tv:tä katsomalla (ei Kauniita ja Rohkeita) jne.
Hohhoijjaaa....
Höh. Sehän on nimenomaan niin, että yksin ei voi olla itsekäs. Ihminen on itsekäs vasta seurassa, joko parisuhteessa tai suuremmassa porukassa.
Yksin ollessa voi toki sitten olla ITSEKESKEINEN, mikä ei ole hyvästä.
Mielestäni itsekästä on olla parisuhteessa toisen kanssa vasten omaa tahtoaan.
Sinkkuna en tuota läheskään niin paljon jätettä kuin jos olisin parisuhteessa tai perheellinen. Pystyn arvioimaan tarkasti tarvitsemieni elintarvikkeiden määrän.Biojätettä ei jää juuri muuta kuin kahvinporoja ja munankuoria. Valoja ei tarvitse pitää päällä asunnossa kuin yksi kerrallaan.
Teen enemmän töitä ja pitempiä päiviä kuin perheelliset kollegani. Tuen avustusjärjestöjä ja autan sukulaisiani monin tavoin. Olen siis kaikkea muuta kuin itsekäs. Ja minunkaltaisiani sinkkuja on muitakin.
Jooh, olen ihan hiton itsekäs, kun olen ollut haluamattani sinkkuna koko aikuisikäni, eli 13 vuotta. Kyllähän tässä suru meinaa puseroon valahtaa päivänä, jos toisenakin. :-( Vielä kun olisin aika kiva ja kivannäköinenkin mies ainakin näin omasta perspektiivistä katsottuna. Halaisin paljon ja tekisin kotitöitä ja kertoisin omalaatuisia juttuja ja löisin tyynyllä hellästi naamaan. Olen vaan vähän hiljainen, joten enpä kelpaa mihinkään.
Niin, kateelliset nyt panettelee aina jotain ja jostain syystä. Ja koskas ihmisellä ois kaikki niin hyvin ettei jotakuta tarttis parjata kateuksissaan :D
Mä olen sinkku itsekkäistä syistä. Mä olen yrittänyt rakentaa parisuhteita, mutta en ole halunnut parisuhdetta ilkeän kumppanin kanssa, en myöskään sairaanloisen mustasukkaisen, juopon tai naimisissa olevan valehtelijan kanssa. Yhden kerran melkein onnistui, mutta kun sormukset oli vaihdettu, vaihtui myös luonne. Ei siis oikeasti mitään epäinhimillistä, kaikissa tietenkin ollut ne hyvät ja hurmaavat puolet, mutta kun ne huonot puolet on vaan sitä luokkaa, että ei. Pari kertaa on ollut tavallisia tapailuja, mutta ne sitten on valinneet toisin. Ei voi vaan aina voittaa, joskus ei koskaan.
Olisin kuitenkin voinut tyytyä tyyliin että vaan "ottaa jonkun" mä olen sosiaalinen ja nätti ja jos mä kävisin ulkona enemmän, varmaan mut joku vieläkin huolisi. Mutta mä olen romantikko ja mä haluan löytää mulle sopivan ihmisen, johon tutustua. Mä en halua kännisekoiluja, vaan tapailla, tutustua ja mä haluaisin semmosen suhteen.. Mitä en siis varmaan ikinä saa. Olen ollut sinkkuna nyt satavuotta enkä usko että löydän ketään. Mutta olen itsekäs kyllä, koska en halua niin isoa kompromissia tehdä, että olisin jonkun kanssa vain koska joku pitäisi olla. Mä sitäpaitsi viihdyn myös yksin, mulla on oikeasti omakin elämä. Joidenkin vaatimuksena oli siitä luopuminen: joustaa mä voin, mutta mä seison omilla jaloillani. Mulla ON oma elämä myös. Nyt ja jonkun toisen kanssa.
Mä viihdyn siis paremmin yksin kun huonossa suhteessa.
Olisin parisuhteessakin itsekkäistä syistä. Minusta oli ihanaa kun ne toimi, minusta oli ihanaa olla lähellä, muistaa, antaa, saada, jutella ja olla jotain lähellä. Tuntea että Meillä on Meidän maailma. Ihan itse siitä nautin ja tykkäsin, olisin ennemmin rakastunut ja varattu, sitoutuisin ennemmin. Mun mielestä oli ihana muistaa toista, muistella toista ja ajatella että ois jollekin tärkeä: ja että joku on mulle tärkeä. Mä nautin ihan itte siitä tunteesta että saan rakastaa jotakuta toista.
Kyllä mä unelmoin avioliitostakin ja lapsistakin. Nyt en enää oikein usko, että niitä saan, jotenkin... Nuoresta saakka mä olen halunnut vakavan suhteen, en harrasta yhden illan juttuja. Mutta mä en vaan millään sitä saa. Mun kanssa ei mennä naimisiin, mä olen kyllä nainen jota on oikeesti rakastettu ja se kerrottu muutenkin... On ystäviä, on miehiä ja naisia. Olen kuulemma ihana, kaikkea. Kauniskin joidenkin sokeitten mielestä ;)
Mutta mä en ole nainen jonka kanssa kukaan sitten vissiin haluaisi mitään vakavaa. Ei sitten.
Mä olen itsekäs, mä haluaisin.
Et joo, mun sinkkuus tollee on kyllä itsekästä, yksinolo on itsekästä ja niin on suhteetkin. Jos sen niin laskee. En mä oikein muitakaan varten yksin ole enkä suhteeseen lähde.
Sitä ihan oikeesti miten sinkku nyt ois itsekkäämpi, mä en kans tajua. Täytyy mun ottaa myös muita ihmisiä huomioon ja joskus enemmän kun perheellisten joilla on aina perhe mihin vedota. Perheellisillä tuntuu olevan sillä tavalla enemmän oikeus olla itsekäs, perhe ja lapset käy aina syyksi. Heidän ei tartte ehtiä pitämään yhteyttä ja hehän elävät omaa elämäänsä, mihin muut kuuluu ehkä jonain sivuseikkana tai sitten taas kun on aikaa jne. jne ja no, semmosta se on.
Itse en koe olevani itsekäs koska en ketään vahingoita sinkkuudellani. Toisaalta voisi tietysti ajatella että voisin tehdä jonkun naisen elämän onnellisemmaksi luopumalla sinkkuudesta, näin varmaan useiden naisten kohdalla olisikin mutta toisaalta kun sen verran itsekäs olen että haluan win-win tilanteen ei se olekaan enää ihan niin helppoa löytää sitä oikeaa.
Ihminen toimii omaksi parhaakseen lähes aina. Useimmissa tapauksissa ihminen on onnellisempi parisuhteessa, joten ihminen pyrkii muodostamaan parisuhteen. Useimmat ihmiset myös haluavat lapsia ja tämäkin ajaa parisuhteeseen. Pieni osa ihmisistä viihtyy sinkkuna ja valitseekin sen. Sitten on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät jostain syystä kohtaa sellaista ihmistä, jonka kanssa muodostaisivat parisuhteen ja ovat siksi yksin.
Pitää muistaa myös, että parisuhteessa olemalla saa väistämättä paremman elintason tai useimmassa tapauksessa niin.
Siis sinkkuus tai parisuhteessa oleminen eivät kerro mitään ihmisen itsekkyydestä. Pitää tarkastella ihmisen muita elämänvalintoja saadakseen tietää, kuinka paljon ihminen on valmis toimimaan toisten hyväksi.
Laittoi miettimään muutama kirjoitus tuolla ylempänä. Olen pitänyt itseäni sinkkuna, koska minulla ei ole kumppania. Mutta minulla on kaksi lasta, ja suurin osa tekemisistäni liittyy puuhailuun näiden kanssa (viimeksi tänään laskettelurinteessä kolmistaan). Hoidamme lasten äidin kanssa lasten asiat hyvin kivuttomasti nykyään (erosta aikaa 5 v), mutta olenko edes sinkku palstalaisten kriteerien perusteella?