Elän tahtomattani kulissiavioliitossa. On perhe, mutta vaimon kanssa tunteet kuolleet vuosia sitten. Haluaisin erota mutta lapsien takia olen sitä miettinyt ja eroa ei ole tullut haettua. Löytyykö muita kohtalotovereita jotka kärsivät huonosta liitosta? Kuinka olette jaksaneet?
Kohtalotovereita
Mies44-03
16453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mikä tekee liitostasi huonon?
Se että en rakasta vaimoa enää. Eikä taida vaimokaan rakastaa minua.
Kysy vaimolta rakastaako. Kunnon keskustelu saa ehkä tunnelukot auki. Johonkin suuntaan.
Ts. et enää tahdo rakastaa.
Niin, rakkaus on tahdon asia. Rakkaus ei etsi omaansa, vaan toisen parasta ja onnelliseksi tulet vain tekemällä toisen onnelliseksi.
Jos et rakasta vaimoasi niin miksi tuhlaat elämäsi kulissivalheessa? Roikut löysässä hirressä jos et tee liittosi pelastamiseksi mitään. Vai oletko vain väsähtänyt kaikkeen ja ruoho olisi vihreämpää muualla.
Jos kärsitte molemmat tunteettomuudesta, siis kärsitte, kannattaako vinkkejä jaksamiseen satsata? Tosin jokaisessa liitossa menee välillä hyvin ja välillä huonosti. Piristäydy, ei eron miettiminen mitään ratkaise, "tarttis tehdä jotain."
Teidän jos kenen pitäisi lukea kirja tunnelukkoistanne, toki siinä tarvitsee ajatella ja ihan rehellisesti, muta testin tunnelukoista löydät täältä netiskäkin. siitä on hyvä aloittaa, monesti näissä suhderikoissa on kysymys ihan oman pään tunnelukoista, jotka ovat voineet syntyä, perinnöllisyydestä, kasvatuksesta, koulutuksesta ja monista monista muista syistä, joten niitä avaamaan, tulee paljon halvemmaksi ja muutoinkin jättäää vähemmään tuskaa, kun edes yrittää avata ne omat tunnelukkonsa.
Gollgleen hakusana tunnelukot ja tesyti eiköhän rehellisillä vastuksilla löytyne jotain itsestäkin ja siitä vain työstämään muutosta ajattelutapaan.
Lasten takia täälläkin vielä sinnitellään. Ja uuden talon ja ison lainan.... Eikä ne erotkaan tunnu olevan kovin helppoja, eikä välttämättä elämä sen jälkeen. Saattaa mennä vielä ikävämmäksi, ainakin aluksi.
Mutta paskamaistahan tämä on ja kuluttavaa :-( Minä olisin valmis yrittämään ja sovittelemaan, mutta mies taitaa vihata minua. Siltä ainakin tuntuu... Eipä tuo suostu mitään puhumaan minulle.
Vihaa ja ei puhu....oisko kakkonen. Meillä tunnusmerkit pettämiseen nuo
Jos ei ota vastuuta itse omista teoistaan ja sanoistaan ja hortoilee vuosikausia onnettomana epävarmuden tilassa ryhtymättä rehellisiin muutoksiin. Jos ei päätä itse elämänsä suuntaa. Silloin elämä äättää puolestasi. Mutta voi myöhemmin kaduttaa.
Jos elämässä on vain huonoja vaihtoehtoja edetä, silloin niistä se, joka on rehellisin ja suorin tapa elää on paras valinta. Vain avoin, rehellinen puhe puolison kanssa auttaa löytämään sen.
Aloittajalle:
Tee kaikkesi saadaksesi nykyinen liitto toimimaan. Jos se ei onnistu, niin tee se rohkea päätös, että erotaan. Olen ikäisesi mies ja samassa tilanteessa. Minä tein päätöksen muutama kuukausi sitten. Eroa meillä on mietytty jo vuosia, mutta lapsien takia on kitkuteltu. Nyt on kämppä lähdössä myyntiin ja vuokrakämppää haetaan. Tää on hirveää kaikille osapuolille, mutta pakko se on tehdä. Ja kyllä se onni vielä joskus koittaa. Siihen on vaan pakko uskoa.
Voimia ja tsemppiä.
Tuolla kerroit, että et enää rakasta vaimoasi, mitä rakastaminen on sinulle, mitä osa-alueita siihen kuuluu?? Mitä rakkaus sinulle merkitsee??
Rakastatko jotain muuta, sillä joku asiahan sen rakkauden vaimoasia kohtaan on saanut loppumaan, kertoisitko totuuden täällä rehellisesti.
Kyselen näitä syistä, että niin minulle kuin monelle muullekin tuo sana rakkaus merkitsee ilmeisesti erilaisia asioita ja tuntemuksia.
Kyselen myös mikä siellä kodissani on niin perin juurin muuttunut, että nämä asiat ovat nousseet päällimmäiseksi.
Kuitenkin toivon, että ajattelet ennekaikkea lapsiasiasi, heidän tulevaisuuttaan monella tapaa. Mitä eronne aiheuttaa lapsille, kulkemista mahdollisesti kahdessa paikassa vuosikausia, joihin sitten saattaa tulla se uusi ihminen lapsineen.
Tämä ihminen ei koe lapsianne samalla tapaa kuin oikea äiti tai isä, hänelle ne ovat monesti sitä "pakkopullaa".
Uuden lapset ja omat lapsesi joutuvat pekon perään tilanteeseen, jossa joutuu kilpailemaan edes pienestä murusta oman äidin ja isän rakkautta, kun nämä ovat päättäneet jakaa sitä uudelle ihmisille täysipäiväisesti.
Entä miten käy jatkossa lasten koulunkäynnin, niin usein näissä uusioperheissä laitetaan ulos kodista heti kun täyttävät 18 vuotta, tai tiedänpä aikaisemminkin laitetun. Yleensä jatkokoulutus jää hyvin vähäiseksi näiltä lapsilta, koska yksinkertaisesti ei ole sitä tukea mitä tarvitaan yliopistokoulutukseen ja vähän alempaankin. Joutuvatko lapseni maksamaan sinun onnesi hinnan oman elämänsä rapistumisella.
Pyydän todella ajattelemaan, mitä kaikkea erot saavat aikaan ja mitä ne ovat lasten tulevaisuuden suhteen. Oletko itse joutunut vastaavaan tilanteeseen, mitä tiedät ja mitä ajattelet.
Valitettavasti perheen parustanut ei koskaan erotessaan enää voi yksinomaan ja ainoastaan nähdä vain oman itsensä onnellisuutta, vaan hänen pitäisi ajatella myös lastensa tulevaisuutta, joka ei sillä aikuisen onnella löydy.
Pystytkö ajattelemaan eläväsi jatkossa ilman kumppania ihan lastesi vuoksi????
Vai olisiko sittenkin nyt vielä mahdollisuus käydä terapain kautta läpi mahdollisuus jatkaakin liitossanne, ratkomalla noita asioita, rakkaudettomuus ym ja niiden syyt. Jospa löytyisi uudelleen.
Olen samaa mieltä siitä, että monet avioerot otetaan harkitsematta ja myös siitä, että lasten osa uusperheissä ei aina ole helppo. Eroa kannattaa harkita tarkkaan ja käydä ensin terapiassa.
Etenkin kannattaa käydä terapiassa, jos aikoo varmuudella erota. On turha saivarrella rakkaudesta sille, joka ei enää rakasta. Ei halua puolisoaan, hänen kanssaan olo on kuin vastenmielisen kämppäkaverin kanssa olemista. Siitä lapset kärsivät todella paljon. Hyvin pieni, meillä 5-vuotias muistaa monenmoista mitä hänen ei pitänyt kuulla j aymmärtää. Oli hirveää kuulla siitä myöhemmin vanhemmalta lapselta, että lapsi tietää lähes kaiken.
Ei sen edes tarvitse olla mitään hirveää tappelua. Kireän ilmapiirin ja rakkaudettomuuden jonka välissä joutuu elämään. On hirveä karhunpalvelus lapselle antaa malli, jossa avioliitto on pystyyn kuollut, vastenmielinen parisuhde, jossa kumpikaan ei arvosta toisen ihmisyyttä, miehuutta ja naiseutta. Itse opin terapiassa piirtämällä sukupuun miten omien vanhempien keskinäiset välit näkyivät avioliitossani. Se miten puolisot kohtelevat toisiaan, on malli lapselle siitä mihin elämässä ja avioliitossa tarvitsee tyytyä ja toisaalta mitä voi saada.
Tärkein asia, minkä terapiassa pitäisi oivaltaa, että siitä olisi apua on se mikä meni pieleen. Rakkaus ei lopu noin vain, vaan monta pettymystä, loukkaamista, loukkaantumista ja väärää tekoa on molemmin puolin. (On tietysti avioliittoja, jossa ei ole ollut rakkautta alunperinkään.) Jos ei oteta vastuuta OMASTA epäonnistumisesta ja väärin tekemisistä, samoja virheitä toistaa ehkä uudessä parisuhteessa.
Mutta avioero voi olla hyvä asia lastenkin kannalta, jos päästään ystävällisiin väleihin puolison kanssa ja ymmärretään oma osuus pieleen menemisessä. Jos on valinnut alkoholistin tai pettäjän, ymmärtää miksi niin on tehnyt. Tai jos ei enää rakasta, ei sysää syytä vain toiselle. Onymmärrettävä oma vastuu aikuisena ihmisenä jotta voi olla hyvä vanhempi. Lapset ovat etusijalla mutte ei niin että lasten takia avioliitossa. Eivät kaikki uusperheet ole sellaisia, että lapset kärsivät. Mutta uusperhe varmasti vaatii kaikilta paljon enemmän viisautta, malttia ja aikuisuutta. Kaikilla ei sellaisia hienoja ominaisuuksia ole, vaan syyt menevät aina toisten niskoille, jolloin syntyy riitoja. Jos olisin pienten lasten äiti, en menisi kenenkään kanssa uusperhekuvioon, koska riskit ovat liian suuret.
Ap:lle ja muillekin rohkeutta ja viisautta vaikeisiin ratkaisuihin toivottelen. Ja malttia.
... Ja vastauksena ap:n kysymykseen. Huonossa liitossa voi jaksaa vaikkapa niin, että käy välillä terapiassa. Ainakin se pitää ilmapiirin lapsille parempana. Mutta jos puolisolla on esimerkiksi jokin riippuvuus, niin se putkahtaa sieltä taas ennemmin ja myöhemmin esille, pettymykset kasvavat niin suureksi vuoreksi, ettei rakkautta vain enää ole.
Ei terapia siis ole mikään ihmelääke, joka palauttaa rakkauden. Rakkautta ei voi takaisin käskeä, jos se on mennyt. Jos toinen on loukannut j atuottanut pettymyksen liian monta kertaa, häntä voi ehkä ymmärtää, mutta ei enää rakastaa, välttämättä. Vaikka paljon avioliittoja on varmasti pelastettu terapian takia, siltikään ei kannata sen takia mennä terapiaan vaan siksi, että oppisi paremmin tuntemaan itsensä ja puolisonsa.
Itse ainakin lähden nykyisin siitä, että jos toinen katsoo asiakseen käyttäytyä loukkaavasti ja ei pyydä anteeksi vaan näkee syyn vain minussa, ei ole mitään syytä jatkaa suhdetta sen ensimmäisen riidan jälkeen. Kyse on vastuun ottamisesta omista tekemisista, se on mielestäni kaikista tärkeintä avioliiton onnistumisessa. Ei se ole tahdon vaan itsetuntemuksen asia eli jokainen tekee virheitä, vaikkei tahtoisi, mutta vain harva myöntää oman osuutensa tapahtumissa. Tätä juuri tarkoitetaan, kun vitsaillaan: vaimoni ei ymmärrä minua. Jos joku mies sanoo jotain tuohon suuntaan, voi olla varma, että kiinnostus loppuu siihen paikkaan :)
Kukaan ei tänäpäivänä voi sanoa elävänsä tahtomattaan kulissiavioliitossa.
SINÄ itse päätät elämästäs!.
Jos et tahdo elää kulississa,
sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
-KORJAA se niin, että se eienää ole kulissi, vaan ihan oikea lämmin, rakastava avioliitto ja perhe.
-EROA. Mitkään taloudelliset syyt tms eivät pakota sinua jäämään. Asunto, lainat ymovat vain materiaa. Ne voidaan myydä, maksaa lainat pois jne. Asiat järjestyvät kyllä aina kun niiden halutaan järjestyvän.
Kyse on vain siitä, MITÄ ELÄMÄLTÄSI HALUAT?
huutaa.
Kyllä sanomasi muutenkin ymmärtää.
Ymmärrän täysin ap:n ajatukset. Itse haudoin samassa tilanteessa kaksi vuotta. Kamalasti valvottuja öitä ja ahdistusta jostain, mitä ei edes tiennyt siinä kohtaa itselleen selittää, mistä ne kumpusi. Lapset tai tottumus aviopuolisoon eivät ole syy parisuhteessa jatkamiseen, jokainen siinä tilanteessa oleva sen itse myöhemmin ymmärtää. Kun rakkaus loppuu, on mentävä eteenpäin ja niin on parasta kaikille osapuolille. Kukapa meistä oikeasti "mieleltään terveistä" tahtoisi, että kumppani on säälin vuoksi taikka talouden tai lasten siinä vieressä? Parisuhteen tulee aina perustua vain siihen. Toki kaikille nämä henkiset asiat eivät edes merkitse niin paljoa elämässä kuin itselle. Oma ahdistuneisuus loppui melko pian avioeron jälkeen. Suurin helpotus tuli jo kerralla siinä, kun sanoja alkoi ryöppyämään suusta ulos "haluan eron" jne. Tietenkin toiselle puolelle oli järkytys kuten itselleenkin, mutta tänä päivänä asiat ovat todella hyvin kumppaninkin kanssa (olemme väleissä edelleen). Alkuun mietin, onko tunnetilani vain liioittelua, ja teenkö ratkaisut liian heppoisesti, kun mikään ei ns. oikeasti ollut pielessä...nyt voin vuoden jälkeen sanoa täysin, että ratkaisu oli molemmille se ainut ja oikea. Tsemppiä ap:lle, nämä ei ole helppoja ajatuksia painia. Sydämen rauhana sen usein vasta myöhemmin tietää.