5v seurustellu naisen kanssa (47v) jolle eka muutamaa kuukautta pidempi suhde aikuisiällä. Naisella yksinhuoltajuus, halusi aikanaan vain lapsen-ei miestä, bi-seksuaali, 3-aborttia nuorempana, ja elänyt vuosia paljon toisten rahallisen avun varassa. Omat rahat riittäisi, mutta uudet suunnitelmat ja kurssit imevät kaiken ylimääräisen. Myös vero ja ulosotto sekä yksityisvelkoja.
Kysyn teiltä naisilta että miten tuollainen tausta teidän mielestä voi aiheuttaa häpeää, pelkoa siitä että ulkopuoliset saavat jotenkin tietää asioiden toisenkin laidan ei pelkästään sitä minkä kumppanini havaitsee hyväksi kertoa?
Huomaan nimittäin outoa oloa itsessäni ja se on viime aikoina saanut nimen;häpeä, tunnen häpeää kumppanini puolesta, hänen bi-seksuaalisuudestaan, toisten varoilla elämisestä jne.. Asioista jotka eivät ole ennen minua painaneet, ei meidän suhteen alussa, puhumattakaan jo ennen sitä.
Ihan kuin olisi yhteinen häpeä kannettavana...asian on tehnyt vielä hankalammaksi ymmärtää se että kumppani kertoi alusta lähtien ns vaikeita asioita elämästään ja minulle jäi kuva avoimuudesta ja rehellisyydestä. Nyt vuosien saatossa on tullut tunnelma että ikäänkuin eläisin valheen päällä ja päällimmäisenä on mainitsemani häpeä?
Kysyn teiltä naisilta että miten tuollainen tausta teidän mielestä voi aiheuttaa häpeää, pelkoa siitä että ulkopuoliset saavat jotenkin tietää asioiden toisenkin laidan ei pelkästään sitä minkä kumppanini havaitsee hyväksi kertoa?
Huomaan nimittäin outoa oloa itsessäni ja se on viime aikoina saanut nimen;häpeä, tunnen häpeää kumppanini puolesta, hänen bi-seksuaalisuudestaan, toisten varoilla elämisestä jne.. Asioista jotka eivät ole ennen minua painaneet, ei meidän suhteen alussa, puhumattakaan jo ennen sitä.
Ihan kuin olisi yhteinen häpeä kannettavana...asian on tehnyt vielä hankalammaksi ymmärtää se että kumppani kertoi alusta lähtien ns vaikeita asioita elämästään ja minulle jäi kuva avoimuudesta ja rehellisyydestä. Nyt vuosien saatossa on tullut tunnelma että ikäänkuin eläisin valheen päällä ja päällimmäisenä on mainitsemani häpeä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
On kai aika selvä ettei kukaan halua tuollaisten tulevan julki. Itsellä tulee mieleen että onko naisellasi joku psyykkinen häiriö, jos kuvaamasi tilanne on totta. Olen itse seurustellut bi-seksuaalin kanssa ja hänellä tuntui olevan suhde itseensä kunnossa, tosin hänellä oli muukin elämä raiteillaan, että ehkä se vähensi häpeän mahdollisuutta.
No jos kumppaniaan häpeää niin ei kannata jatkaa suhdetta, onhan se sanomattakin selvää. Kaikkea täällä kyselläänkin.
Jos tuo kaikki on totta, että tahallaan hankkiutuu yh:ksi ja takana on 3 aborttia, ei osaa sitoutua ja on ollut ihan solmussa ilmeisesti itsensä, seksuaalisuutensa ja suhteiden kanssa, niin kyllä vissiin jotain on takana, puhumattakaan sitten noista muista sotkuista. En siis kysele, vaan totean vaan että häpeää todennäköisesti aiheuttaa se asia myös, mikä tuommoiseen elämän sotkuun on johtanut: traumat, mielenterveydelliset ongelmat...
En tiedä missä kunnossa suhteenne noin muuten on tai miten te olette ajautuneetkin yhteen, mutta teillä olisi tosiaankin avoimen keskustelun tarve. Sinun pitäisi olla avoin ja kertoa tuntemuksistasi. Ehkä te voisitte jakaa häpeän ja jutella siitä, mitä se on, voiko sille tehdä mitään.
Häpeähän tulee väärin teon tunteesta. Mitä sinä siis koet tekeväsi väärin? Koet ainakin valehtelevasi, mutta missä, ethän sinä ole kumppanisi teoista tai seksuaalisuudesta vastuussa. Vain idiootit leimaavat kumppanit toisen mukaan, kaikki vähääkään älyä omaavat erottavat kyllä että eri ihmiset on kyseessä. Maineesi ei ole vaarassa niiden ihmisten osalta kenellä on siis väliä.
Toisaalta, mitä jos kaikki saavat tietää? Mitä se heille kuuluu.
Joten toisaalta, mitä sitä heille kertomaankaan?
Kuitenkin häpeä kertoo myös että tekee väärin. Koet toisten varoilla elämisen pummiseksi, vääräksi: voisitteko jutella siitä mitkä arvot teillä on? Voisiko nainen sen verran muuttua, että priorisoisi vähän rahaa?
Biseksuaaisuudelle nyt ei mitään mahda, sitä en ymmärrä miksi se sinua hävettää, mutta sitten mieleeni tuli, että onko tuo kaikki yhteensä miehisyyttäsi loukkaavaa? Koetko että olet huono mies jos sinulla on huono nainen? Et ole, olet edelleen sama ihminen kun aina.
Koetko että joku voisi tulla sanomaan että olet epätoivoinen kun tuommoisen huolit? Et ole, saat edelleen tehdä omat valintasi, ja ainakin olet suvaitsevainen ja katsot pintaa syvemmälle. Annat mahdollisuuden.
Joko voisi tulla sanomaan, että seurustelet lesbon kanssa (ei sille mies riitä), joka on pummi (ja varaskin, etkä sinä muuta saa?) ja yh, joku femakkokin varmaan kun ei miestä huolinut...
Kuule. Vaikka hän on biseksuaali, hän voi silti rakastua, myös mieheen ja rakastaa. Raha on vain rahaa, pintaa ja paskat siitä. Olen sitä mieltä, että hänen pitäisi hoitaa raha-asiansa paremmin, mutta ei raha tee kenestäkään huonoa.
Sille naiselle siis sinussa on miestä ja pummi EI kuitenkaan ole varas. No, hän halusi yh:ksi varmaan olosuhteista, ehkä siksi hän ei ole sitoutunutkaan. Selkeästi hänellä on joku trauma tms. tuskin se mistään miesten väheksymisestä yms. johtuu. Abortteja hän on tehnyt, eli hän ei ole arvostanut itseään, ei käyttänyt ehkäisyä, ei turvannut itseään... Kaikki tuo viittaa lyntättyyn omanarvon tuntoon. Hänellä on selkeästi ollut itsensä kanssa vaikeaa. Se ei ole häpeän vaan korjaamisen paikka. Sinulla ei ole mitään hävettävää senkään vertaa, mitä sinä muka olet hänelle tehnyt?
Hänellä varmaan on häpeää, mutta veikkaisin kaiken johtavan jonkun isomman ongelman lähteille. On hänen asiansa haluaako hän kertoa, mutta ei tuommoinen itsestään synny.
No, keskustelkaa ja yrittäkää ymmärtää toisianne.
Muuta en osaa sanoa, mutta Sinun häpeäsi nyt ainakin on turha. Me emme pääse sisään toisten tekoihin emmekä häpeään, emme voi valita uudelleen heidän elämäänsä tai tekojaan. Me emme voi kantaa toisten murheita.
Kiitos kommentistasi. Tuli kovaa tekstiä. Mutta aiheesta. Tuota häpeää kun olen pohtinut, niin en voi kallistua muuhun kuin mitä säkin peräänkuulutit, eli keskustelua että asiat tulisi selväksi. Kumppani pystyy keskustelemaan, mitä minäkin erehdyin pitämään avoimuutena muutokseen. Mutta vuodet osoitti että se ei pitänyt paikkaansa, puhetta oli mutta se on jäänyt siihen. Psykiatri antoi diagnoosin depressio, paniikkihäiriö sekä kysymysmerkillä epämääränen persoonallisuushäiriö. Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi etteikö pidä tehdä jotakin radikaalia elämänsä suhteen ja ensiksi lopettaa kaikki ylimääränen, vaikka se olisi kivaakin, mutta siellä on kova vastus päällä ja ilmeisesti jotkut nykyisen elämän asioista tarjoaa sellasta helpotusta ja samaan aikaan ongelmien todellisen laajuuden myöntäminen romahduttaisi entisen puolijulkisen minäkuvan että se on mahdotonta.
Se mitä naisesi on tehnyt tai millainen hän on, ei ole sinun häpeäsi. Sinun häpeäsi saattaa olla se, että et ole osaanut valita "parempaa". Tunnet että ihmiset pitävät sinua arvostelukyvyttömänä ja hyväksikäytettynä. Kieltämättä näin ulkopuolisena tuntuukin, että noin tasapainottoman naisen kanssa ei kannattaisi olla. Mutta itse tiedät paremmin, miten teillä menee. Jos menee mukavasti, niin ajattele että nainen itse vastuussa omista teoistaan, eikä entiset tapahtumat kuulu sinulle. Rahankäytössä kannattaa pitää puolesi ja rahat erillään, niin ei tarvitse hävetä hyväksikätytetyksi joutumista.
Naisystävälläsi saattaisi olla ADHD. Tästä hän ei ehkä itsekään ole tietoinen, mutta elämäntavat olisivat aivan oppikirjaesimerkki käytöksestä. Lukaise aikuis-ADHD:sta ja jos täsmää, hommaa hänet neurologin diagnosoitavaksi. Lääkkeitä ja terapiaa kaivattaneen, jotta pysyy työpaikassaan ja saa eläkekertymää vanhjuuden varalle.
Opiskelut, ovatko tarpeen vai jonkinlaista todellisuuspakoa hänelle?
Sinuna olisin ylpeä, että olen pärjännyt noin monisärmäisen ja haasteellisen ihmisen rakkaana jo viisi vuotta. Rakkaus ja häpeä eivät oikein mahdu samaan ihmissuhteeseen. Yritätkö sanoa että olet väsynyt ja kyllästynyt ja haikailet jotakin hehkeämpää olentoa? Ole rehellinen itsellesi.
Kiitos, kyllähän olen miettinyt että ei ihan voimaton kaveri olisi tässä pärjännyt :) mutta kyllä se on kuluttanutkin. ADHD:sta hänkin aika alussa puhui, mutta tutkimukset jäi kesken ja muutama muu juttu, päällimmäisenä muiden rahoilla ratsastaminen ja piittaamattomuus niiden hoitamisesta on tuonut muutakin mieleen.