seksikkääksi kahdessa kuukaudessa

2thin

Osaisko joku auttaa?
Oon nuori kundi ja olen mukana eräässä näytelmässä, jossa minun täytyy olla pelkissä alushousuissa lavalla.
Ja jos totta puhutaan niin häpeän hieman ulkonäköäni ja haluisin tietää miten saan kasvatettua erityisesti hauiksia , vatsalihaksia ja rintalihaksia kahdessa kuukaudessa? Silloin on katsos ensi-ilta.
Auttakaa:P

279

13592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tällainen...

      Onnistuu.

      Tietenkään sinusta ei saada lihaskimppua, mutta jos menet salille, pyydät itsellesi 1-jakoisen koko kehon ohjelman jota teet joka toinen päivä ja syöt proteiinipainotteisesti, niin kehityt.

      Iso osa kehityksestä tapahtuu myös korvien välissä kun saa erilaisen tunteen kehostaan.

      Myös pumpissa, eli lihakset turvoksissa on ihan kiva ja ryhdikäs olla.

      Mutta muista, että näytellessä pitää osata heittäytyä ja hakea esim seksikkyys pääosin muualta kuin bodystä.

      • pilkettä silmiin!!!

        Todellakin, seksikkyys lähtee ihan muualta. Tiedäthän itsekin, että joku mies tai nainen voi olla (yleisen käsityksen mukaan?) "hyvännäköinen" MUTTA silti hänessä ei ole mitään kiinnostavaa, eikä tietynlaista energiaa.

        Joku toinen voi olla "vaatimattomamman" näköinen, mutta kävelee ihanasti, säteilee positiivista ja luokseenkutsuvaa energiaa, on aidolla itsetunnolla (ei mitään ylimielistä rakennettua) varustettu, ja näyttää siltä, että "tuon kanssa olisi mukavaa peuhata" koska se on noin oma itsensä ja näyttää viihtyvän nahoissaan.

        Ja mikä edes on hyvännäköistä tai seksikästä? Joku pitää punapäistä, pyöreistä, hoikista, lihaksikkaista, lyhyistä, pitkistä, vaaleista. Älykkäillä tyypeillä (ja sellaisten hurmaamisesta kai olet vain kiinnostunutkin?) on aniharvoin kertoa moisia ulkoisia mieltymyksiä. Kokonaisuus ratkaisee. Pilke silmissä. Ja voihan erittäin moni pitää sun kroppaasi juuri NYT äärimmäisen namina.

        Aika on lyhyt, jopa vuosi on. Minäkin kehottaisin nauttimaan terveestä, toimivasta kropasta ja vaikka opettelemaan muutamat hauskat muuvssit (siihen 2 kk riittää :) ) Kekkuloi kotosalla kalsareissas, niin on sitten rennompi olo. Nyt talvella kun ollaan muuten villapaidoissa, niin siksikin haastava ajankohta.
        Jos kuitenkin tuntuu, että olo on kivempi, kun on ainakin yrittänyt jotain:

        -varo hankkimasta kehoosi stressitilaa treenaamalla yhtäkkiä hullun lailla. Nyt tarvitaan terveyttä, ei flunssaa, joka todellakin iskee, jos lyöt kylmiltään kehon shokkiin
        -treenaa siis hyvillä mielin max. viitenä päivänä ja muista tanssia :)
        -anna kehollesi mahdollisimman puhdasta, hyvää ruokaa lähiviikot. Paahtoleipä ei auta lihaksiasi kasvamaan.
        -muista, että liike ja silmien pilke tekevät seksikkyyden - energia! Elävä, ihana sinä! Ei kuva lehden sivulla tai internetissä.

      • iem

        Keitä pottumuusia ja hernekeittoa, anna niiden ollä lämpimässä muutama päivä, syö vuorokausi ennen esitystä niin paljon kun jaksat, lisäksi änkeät piimää ja riesakaa, niin eiköhän ala pikapodi näkyä.

      • VEPA1

        Kori kaljaa päivässä.

      • Sinnikäs
        VEPA1 kirjoitti:

        Kori kaljaa päivässä.

        Jes,ainakin maha kasvaa..Ei hyvä juttu

      • Kaupan päälle
        iem kirjoitti:

        Keitä pottumuusia ja hernekeittoa, anna niiden ollä lämpimässä muutama päivä, syö vuorokausi ennen esitystä niin paljon kun jaksat, lisäksi änkeät piimää ja riesakaa, niin eiköhän ala pikapodi näkyä.

        saa mukana leijailevan mikroilmaston eli miehekkään hajun josta säteilee sellaista alkukantaista voimaa. Sellainen miesten mies vie naisilta jalat alta.

      • mahdotonta112
        VEPA1 kirjoitti:

        Kori kaljaa päivässä.

        Ei mitenkään niin lyhyessä ajassa kuin 2 kk. Sun tarttis melkein bodata 8 tuntia päivässä mut tuskin jaksaisit. Kyl lihakset kehittyy mut ei niin paljon 2 kk et ne näkyis jossain.

      • lautori2

        Meet naamiointikauppaan ostat samanlaisen puvun kun pähkähullu professori elokuvassa niin alat näyttää joltakin, toisin sanoen et millään saa lihaksia näyttäviks 2kk:ssa.

      • just joo ja terve
        mahdotonta112 kirjoitti:

        Ei mitenkään niin lyhyessä ajassa kuin 2 kk. Sun tarttis melkein bodata 8 tuntia päivässä mut tuskin jaksaisit. Kyl lihakset kehittyy mut ei niin paljon 2 kk et ne näkyis jossain.

        Käsittämätöntä tekstiä. Missään olosuhteissa lihaksia ei saa treenata tuntia pidempään, eikä mielellään niinkään pitkään, jos lihasta haluaa kasvattaa. Ei lihas kasva liialla treenillä.

        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.

        Jos kuntosalille menette ja haluatte maksimaalisia tuloksia lihaskasvun kannalta niin tehkää intensiivinen treeni, minuutin tauot sarjojen välissä. Se on noin 45min ja treeni tehty.

      • ProMuscles

        Ei mahdotonta mutta erittäin haastavaa kyllä. Myös ruumiinrakenne sekä lihasten luontainen erottuvuus ratkaisee paljon ns. näkyvyydessä.

        Eräs aikoinaan tunnettu "kehonrakentaja" treenasi nuo mainitsemasi 8 tuntia joka päivä, käytti vitamiineja ja söi erittäin proteiini- ja hiilihydraattipitoista ruokavaliota,
        lihakset kasvoivat kyllä nopeasti. Ainoastaan haittana voisi pitää syntyneitä haima- sekä maksavauriota sekä lieviä munuaisongelmia, mutta kyllähän muskelit kasvoi.

        Vippas- ja kepulikonsteilla kun tuppaa vain rikkomaan kropan, mutta tuokaan ei tapahdu kaikille. Maailmalta sekä Suomestakin löytyy "bodareita", jotka ovat lajia harrastaneet vuosikausia, toista- sekä kolmattakymmentä vuotta, eikä vielä ainakaan ole kroppa krakannut.

      • ja varsinkaan....
        just joo ja terve kirjoitti:

        ei saa tyhjästä yhtäkkiä aloittaa täyttä rääkkiä ------> stressitila, flunssat, mielialanvaihdokset ylirasituksen aiheuttamista hormonaalisista muutoksista johtuen jne jne jne ja pienempinä tietty iho-ongelmat, silmistä häviävä tuike (sameus, "ei ketään kotona") jne jne jne

        Maltilla ja järjen kanssa liikkeelle.

        Samoin syömisten kanssa, sitä joko vähennetään tai lisätään vähitellen. Ja järkevällä koostumuksella!

      • joku miäs vaan
        ja varsinkaan.... kirjoitti:

        ei saa tyhjästä yhtäkkiä aloittaa täyttä rääkkiä ------> stressitila, flunssat, mielialanvaihdokset ylirasituksen aiheuttamista hormonaalisista muutoksista johtuen jne jne jne ja pienempinä tietty iho-ongelmat, silmistä häviävä tuike (sameus, "ei ketään kotona") jne jne jne

        Maltilla ja järjen kanssa liikkeelle.

        Samoin syömisten kanssa, sitä joko vähennetään tai lisätään vähitellen. Ja järkevällä koostumuksella!

        Ala vaan bodamaan ja syö samalla stereoideja niin ehkä ne lihakset kasvaa vuodessa. Et saa 2kk lihaksia niin paljon et ne näkyis jossain. Mä olen käynyt salilla vuoden ja meni kauan ennen kun alko näkyä jotain kehitystä.

      • eräs mies
        just joo ja terve kirjoitti:

        Käsittämätöntä tekstiä. Missään olosuhteissa lihaksia ei saa treenata tuntia pidempään, eikä mielellään niinkään pitkään, jos lihasta haluaa kasvattaa. Ei lihas kasva liialla treenillä.

        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.

        Jos kuntosalille menette ja haluatte maksimaalisia tuloksia lihaskasvun kannalta niin tehkää intensiivinen treeni, minuutin tauot sarjojen välissä. Se on noin 45min ja treeni tehty.

        "
        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.
        "

        Raskaan työn tekijöillä on riittävän kokoiset lihakset ja ne kykenevät pitkäkestoiseen rasitukseen.

        Bodarin ylikokoiset lihakset kuluttavat niin paljon energiaa, että suoritus on hyvin lyhytkestoista. Ylikokoisesti lihaksesta ei ole mitään hyötyä.

      • ggg21
        ProMuscles kirjoitti:

        Ei mahdotonta mutta erittäin haastavaa kyllä. Myös ruumiinrakenne sekä lihasten luontainen erottuvuus ratkaisee paljon ns. näkyvyydessä.

        Eräs aikoinaan tunnettu "kehonrakentaja" treenasi nuo mainitsemasi 8 tuntia joka päivä, käytti vitamiineja ja söi erittäin proteiini- ja hiilihydraattipitoista ruokavaliota,
        lihakset kasvoivat kyllä nopeasti. Ainoastaan haittana voisi pitää syntyneitä haima- sekä maksavauriota sekä lieviä munuaisongelmia, mutta kyllähän muskelit kasvoi.

        Vippas- ja kepulikonsteilla kun tuppaa vain rikkomaan kropan, mutta tuokaan ei tapahdu kaikille. Maailmalta sekä Suomestakin löytyy "bodareita", jotka ovat lajia harrastaneet vuosikausia, toista- sekä kolmattakymmentä vuotta, eikä vielä ainakaan ole kroppa krakannut.

        Niin tuskin ne haima, maksa ja munuaisvauriot niistä vitamiineista, proteiineista ja hiilihydraateista tulee vaan hormoneista yms. roinasta.

      • kysykää minulta
        eräs mies kirjoitti:

        "
        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.
        "

        Raskaan työn tekijöillä on riittävän kokoiset lihakset ja ne kykenevät pitkäkestoiseen rasitukseen.

        Bodarin ylikokoiset lihakset kuluttavat niin paljon energiaa, että suoritus on hyvin lyhytkestoista. Ylikokoisesti lihaksesta ei ole mitään hyötyä.

        Raskaan työn tekijöillä on riittävän kokoiset lihakset, joilla voi tehdä sitä työtä mitä tekevät. Ne lihakset eivät kuitenkaan voi olla pyöreitä ja hyvännäköisiä, mitä kuntosaliharjoittelulla haetaan.

        Tietämättä tarkemmin mitä tarkoitat bodarilla ja ylikokoisella lihaksella voin kutienkin kertoa, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä. Sellaisista, joilla on erilaiset lihakset kuin näillä raskaan työn tekijöillä.

        Totta kai jotkut vanhat tädit unelmoivat ohi ajaessaan esimerkiki asfalttityöntekijöistä, joilla ei koskaan ole näyttäviä lihaksia. Tämä unelmointi johtunee kuitenkin siitä, että kotona tätiä odottaa kaljamahainen vanha mies.

      • NettiPaviaanejaTäyn
        pilkettä silmiin!!! kirjoitti:

        Todellakin, seksikkyys lähtee ihan muualta. Tiedäthän itsekin, että joku mies tai nainen voi olla (yleisen käsityksen mukaan?) "hyvännäköinen" MUTTA silti hänessä ei ole mitään kiinnostavaa, eikä tietynlaista energiaa.

        Joku toinen voi olla "vaatimattomamman" näköinen, mutta kävelee ihanasti, säteilee positiivista ja luokseenkutsuvaa energiaa, on aidolla itsetunnolla (ei mitään ylimielistä rakennettua) varustettu, ja näyttää siltä, että "tuon kanssa olisi mukavaa peuhata" koska se on noin oma itsensä ja näyttää viihtyvän nahoissaan.

        Ja mikä edes on hyvännäköistä tai seksikästä? Joku pitää punapäistä, pyöreistä, hoikista, lihaksikkaista, lyhyistä, pitkistä, vaaleista. Älykkäillä tyypeillä (ja sellaisten hurmaamisesta kai olet vain kiinnostunutkin?) on aniharvoin kertoa moisia ulkoisia mieltymyksiä. Kokonaisuus ratkaisee. Pilke silmissä. Ja voihan erittäin moni pitää sun kroppaasi juuri NYT äärimmäisen namina.

        Aika on lyhyt, jopa vuosi on. Minäkin kehottaisin nauttimaan terveestä, toimivasta kropasta ja vaikka opettelemaan muutamat hauskat muuvssit (siihen 2 kk riittää :) ) Kekkuloi kotosalla kalsareissas, niin on sitten rennompi olo. Nyt talvella kun ollaan muuten villapaidoissa, niin siksikin haastava ajankohta.
        Jos kuitenkin tuntuu, että olo on kivempi, kun on ainakin yrittänyt jotain:

        -varo hankkimasta kehoosi stressitilaa treenaamalla yhtäkkiä hullun lailla. Nyt tarvitaan terveyttä, ei flunssaa, joka todellakin iskee, jos lyöt kylmiltään kehon shokkiin
        -treenaa siis hyvillä mielin max. viitenä päivänä ja muista tanssia :)
        -anna kehollesi mahdollisimman puhdasta, hyvää ruokaa lähiviikot. Paahtoleipä ei auta lihaksiasi kasvamaan.
        -muista, että liike ja silmien pilke tekevät seksikkyyden - energia! Elävä, ihana sinä! Ei kuva lehden sivulla tai internetissä.

        No katso YouTubesta videoita hakusanalla "Sixpack only 30 sec" >:D ne kestää sellaset parituntia ne lihakset että kyll sää ne siihe tilaisuutee saat ^^

      • ehkä vuoden päästä
        mahdotonta112 kirjoitti:

        Ei mitenkään niin lyhyessä ajassa kuin 2 kk. Sun tarttis melkein bodata 8 tuntia päivässä mut tuskin jaksaisit. Kyl lihakset kehittyy mut ei niin paljon 2 kk et ne näkyis jossain.

        HAHAhah! oikein asiantuntijan puhetta "8 tuntia päivässä"! :DD

        kukaan aloittelija tai vasta-alkaja, vaikka ottaisi steroidit käyttöön, ei voi treenata 8 tuntia ja saavuttaa yhtään mitään!

        ehkä nopein ja epäterveellisin keino olisi injektoida "lihaksiin" tai siis kudokseen syntholia, mutta kukaan tervejärkinen siihen ei ryhdy. se on luusereiden hommaa.

        valitettavasti kaksi kuukautta on liian lyhyt aika saadaksesi "todella" näkyvää edistystä, voit toki saada vähän, mutta et paljoa.. et edes treenaamalla 4-5 kertaa viikossa.

        tai sitten ehkä kannattaa toivoa, että hämähäkki puraisisi ja kävisi kuten spidermanille ;)

      • pölkjhfdhf5tn
        ggg21 kirjoitti:

        Niin tuskin ne haima, maksa ja munuaisvauriot niistä vitamiineista, proteiineista ja hiilihydraateista tulee vaan hormoneista yms. roinasta.

        On itseasiassa lääketieteellinen fakta, että liiallinen proteiini kuormittaa ja vahingoittaa munuaisia, kantaa en ota mistä sisäelinvauriot kussakin yksittäistapauksessa johtuvat.

      • Heh !
        pölkjhfdhf5tn kirjoitti:

        On itseasiassa lääketieteellinen fakta, että liiallinen proteiini kuormittaa ja vahingoittaa munuaisia, kantaa en ota mistä sisäelinvauriot kussakin yksittäistapauksessa johtuvat.

        >

        Missä tällainen fakta on julkaistu ?

        Sen tiedän, että liiallinen proteiini nopeuttaa munuaisten vaurioitumista munuaisvikaisilla, mutta että terveillä ihmisillä ? Voisitko siis antaa tieteellisen lähteen ?

        Tiedän kyllä, että tämä on joskus ollut kanta lääketieteessä, mutta uudemma tutkimukset näyttävät, ettei proteiini mitään vauriota tee. Varmasti se muinainen tulos johtui siitä, että kun ryhmään osuu joku munuaissairas, niin hänen kohdallaan tulee esiin tuo proteiinin negatiivinen vaikutus.

      • 1234567890
        eräs mies kirjoitti:

        "
        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.
        "

        Raskaan työn tekijöillä on riittävän kokoiset lihakset ja ne kykenevät pitkäkestoiseen rasitukseen.

        Bodarin ylikokoiset lihakset kuluttavat niin paljon energiaa, että suoritus on hyvin lyhytkestoista. Ylikokoisesti lihaksesta ei ole mitään hyötyä.

        Ei ookkaan paitsi että saa piparia helposti :) Naiset rakastaa isoja lihaksia.

      • kysykää minulta
        Heh ! kirjoitti:

        >

        Missä tällainen fakta on julkaistu ?

        Sen tiedän, että liiallinen proteiini nopeuttaa munuaisten vaurioitumista munuaisvikaisilla, mutta että terveillä ihmisillä ? Voisitko siis antaa tieteellisen lähteen ?

        Tiedän kyllä, että tämä on joskus ollut kanta lääketieteessä, mutta uudemma tutkimukset näyttävät, ettei proteiini mitään vauriota tee. Varmasti se muinainen tulos johtui siitä, että kun ryhmään osuu joku munuaissairas, niin hänen kohdallaan tulee esiin tuo proteiinin negatiivinen vaikutus.

        Tässä on jotain aiheesta:
        "Erityisesti proteiinin tiedetään vaikuttavan munuaisten toimintaan. Proteiinin keskeinen osa on typpi, jonka erittyminen tapahtuu munuaisten kautta. Siten proteiinin saannin lisääntyminen johtaakin kiihtyneeseen munuaisten toimintaan (hyperfiltraatioon) ja munuaisten adaptiiviseen tilavuuden lisääntymiseen. EI ole kuitenkaan varmuutta onko tällä adaptiivisella muutoksella mitään merkitystä munuaisten varsinaiselle sairastumiselle. Rasvan määrällä tai laadulla saattaa myös olla itsenäisiä vaikutuksia munuaisiin".
        Lähde: http://www.pronutritionist.net/vahahiilihydraattinen-ruokavalio-ja-munuaiset-osa-5/

        Varmuutta ei kai ole, että aiheuttaako liika proteiini munuaisille vaurioita mutta itse suosittelisin kuitenkin pientä varovaisuutta. Itse syön 2 aivan maksimissaan 3 grammaa proteiinia päivässä painokiloa kohti.

      • Heh !
        kysykää minulta kirjoitti:

        Juuri näin: missään ei ole osoitettu, että proteiini aiheuttaisi munuaisongelmia terveillä.

        >

        Niin. Suuremmasta määrästä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä.

      • nojusta
        joku miäs vaan kirjoitti:

        Ala vaan bodamaan ja syö samalla stereoideja niin ehkä ne lihakset kasvaa vuodessa. Et saa 2kk lihaksia niin paljon et ne näkyis jossain. Mä olen käynyt salilla vuoden ja meni kauan ennen kun alko näkyä jotain kehitystä.

        Ahaa, teet siis jotain väärin.

      • function over form
        just joo ja terve kirjoitti:

        Käsittämätöntä tekstiä. Missään olosuhteissa lihaksia ei saa treenata tuntia pidempään, eikä mielellään niinkään pitkään, jos lihasta haluaa kasvattaa. Ei lihas kasva liialla treenillä.

        Tämä on juuri yksi syy siihen miksi raskaan työn raatajilla ei koskaan ole näkyviä lihaksia -> lihakset eivät kasva liialla rääkillä.

        Jos kuntosalille menette ja haluatte maksimaalisia tuloksia lihaskasvun kannalta niin tehkää intensiivinen treeni, minuutin tauot sarjojen välissä. Se on noin 45min ja treeni tehty.

        Kyllä kasvavat. Lihasten on pakko kasvaa, eihän sitä työtä muuten jaksaisi tehdä. RAskaan työn raatajien lihakset vaan kasvavat vain tiettyyn pisteen saakka, koska kuormitus ei ole asteittain nousevaa, vaan suunnilleen samanlaista päivästä toiseen. Toisekseen, "oikeita" liikkeitä, eli soran lapioimista, tavaroiden kantamista tai nostamista ei tehdä niinkään ulkonäkölihaksilla (hauikset, rinta tai olkapäät) vaan enemmän keskivartalolla ja reisillä. Kolmanneksi, raskaan työn raatajien ruokavalio tuppaa olemaan vähän mitä sattuu, eli se tiukka keskivartalo hukkuu läskien sekaan.

        Bodari saa kyllä enemmän rautaa ylös kuin asfalttimies ja jonkun mielestä myös näyttää paremmalta, mutta pitkäkestoisessa rasituksessa asfalttimies vie voiton.

    • tällainen...

      Pilkettä silmiin!!!

      Myös sanallisuus voi aiheuttaa eroottista vetoivoimaa.

      Mä diggaan ehdottomasti sua ja sun sanoja.

    • Haba

      Älä huoli, kahdessa kuukaudessa saat lihakset kuin Vin Dieselillä, kunhan vaan jaksat käydä ahkerasti salilla. Lihasten kasvatus on tosi helppoa ja mikä parasta siinä ei tarvitta "aivoja" sen kun vaan pumppaat ahkerastii.
      Ei muuta kuin reippain mielin salille!!!

      • 26()

        Täytyy vain varoa ettei tuu ihan hirveäksi kaapiksi. Ei kannata ehkä ihan koko 2 kk treenata, ehkä 1,5 kk öbaut.

    • stuntt1

      ja jos into loppuu salilla käymiseen, ainahan voi hankkia sijaisnäyttelijän :)

    • ÄKKI'Ä

      Sun pitää alkaa ottamaan steroideja!!!!!!!!!!!!!!!

    • J.Ä.K.Ä.R.I.

      Punnerrukset, vatsat, selät 50 kertaa päivässä rajoitetusti, sekä terveelisesti syönti!

    • Isot muskelit saa

      kun vetää hirveitä annoksia horppaa ja proteiinia, sitte vaan vietät päivät salilla reenaten. Kuvioon astuu varmaan mukaan sitten eräs piristekkin, jota nuuskaat tai tykität suoneen niin jaksat nostella punttia. Hengenlähtökin on varmasti lähellä, mutta eihän se haittaa kun pitää saada nopeasti lihaksikas vartalo.

    • teatterin suurkulutt

      ... teatterin penkkiurheilijat eivät tule katsomaan lihaksija, vaan näytelmää. opiskele roolisi, pysy roolissasi, muista vuorosanasi ja tarjoa nautinnollinen näytelmä yhdessä ryhmäsi kanssa. lihaksesi ovat täysin toisarvoinen asia ensi-illan onnistumisen kannalta.... etkäpähän se sinä siellä näyttämöllä ole vaan roolihenkilösi....

      • Totta, mutta juuri siksi kannattaa sopivissa määrin käydä salilla ja muuten kuntoilla, sillä näyttelijä pystyy keskittymään rooliinsa kun a) kunto on kohdilla eli fyysinen puoli toimii ja keskittyminen jää henkiseen sekä b) jo muutamalla salikerralla oman kropan tuntemus ja ryhti yms. asiat paranevat, jotka tekevät jo ihmeitä. Pitkältihän hyväkroppaisuus on henkinenkin juttu, kuinka kantaa itsensä.

        Eli salille ja lenkille, muttei ressaten vaan roolia rakentaen.

    • Yutran

      Sopivatko lihakset käsikirjoitukseen? Näissä asioissa pitää olla tarkkana. Roolittajalla on syynsä, miksi juuri sinut on laitettu tuohon alastonrooliin.

    • Hätä keinot keksii

      Jätä ne kalsaritki pois ni eivät tuijota sun lihaksias

    • uhhuhuhhuh

      Ootteko nähneet täällä montakaan järkevää vastausta. Aina ne menee
      navan alle, vaikka kysyisi kellonaikaa. Joten mene kuntosalile ja kysy
      sieltä asiantuntijalta, että mitä on tehtävissä.

      • pers anal raine

        Mutta älä mene ketjusalille kuten Sats, Elixia, Finnbody ym. Siellä ei ole ainoatakaan asiantuntijaa, joka ymmärtäisi mitään tavoitteellisesta treenauksesta, jolla pyritään kasvattamaan lihaksia.

    • Tee salilla penkkiä, hauiskääntöä ja ojentajia taljassa ja sekaisin kaikkia eri laitteilla.

      Kotona voi tehdä telkkaria katsellessa aina vatsalihaksia ja dippiä jonkun tuolin avulla ja olkapäitä pienillä käsipainoilla. Nyt kun salit ovat tupaten täynnä uudenvuoden lupausten jälkeen.

      • melkoinen ekspertti

        Väärin. Ensin ojentajia salilla ja sitten vielä dippiä kotona?? Oletko koskaan kuullut levon tärkeydestä anaboliassa?

    • Melkein hottis

      Jotta tähän keskusteluun palaisin joku järki, niin toinen vastaus nimimerkiltä "tällainen" ja siihen vastaus "pilkettä silmiin" olivat oikealla suunnalla.

      Lihaksistossa tapahtuu huomattava muutos ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, kun keho nousee pumppiin ja samalla oppii kantamaan kehonsa ryhdikkäästi.

      Itseluottamus on eroottisuutta.

      Jos ajatellaan kehoa jossa lihakset nousevat esiin, niin yleensä se vaatii kahden - kolmen vuoden säännöllisen työn asian tiimoilla.

      Kun treenaa tuollaisen 8-12 kk puolitosissaan ja muistaa pitää ravinnon tavoitteen mukaisena, niin jokainen saa kehon josta huomaa, että on käyty salilla. Seuraava vuosi on sitten monesti hidasta edistymistä, mutta ero yhden vuoden treenanneella ja kaksi vuotta treenanneella on merkittävä jos heitä verrataan.

      Sitten taas kolmevuotta tai enemmän treenanneet näyttävät jo varsin "hottikisille" jonkun mielestä!

      Yleensä kolmisen vuotta järkevällä ravinnolla treenannut on hyväkuntoinen, siistilihaksinen mies tai nainen. Minun silmään kaunis.

      • iIIuminatus

        "siistilihaksinen"...jännä käsite - varmaan tarkoittaa sopusuhtaisuutta vai?

      • kysykää minulta

        "Lihaksistossa tapahtuu huomattava muutos ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, kun keho nousee pumppiin ja samalla oppii kantamaan kehonsa ryhdikkäästi".

        Ymmärrätköhän ollenkaan mistä puhut?

        Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kuntosaliharjoittelun alkamisesta voi tapahtua näkyviä muutoksia kehossa, jos a) treenaa suurinpiirtein oikein (yleensä kaikki treenaa päin persettä) b) olet lahjakas, eli sinulla on hyvä geenit c) syöt oikein etkä ole mikään loputon läski

        Geeneillä on suurin yksittäinen vaikutus siihen, miltä näytät, kun/vaikka/jos treenaat oikein, kovaa ja intensiivisesti. Tästä asiasta ei vain koskaan puhuta, koska a) ihmiset eivät tätä itse tajua b) se sotkisi alan ammattilaisten pisniksiä

        Ja tuosta pumpista. Treenin aikana ja hieman sen jälkeen lihakset ovat pumpissa, mutta aika harvalla enää edes kotona - ja ei varsinkaan enää, kun menee näytelmälavalle tuntien päästä tai seuraavana päivänä. Hyvä ja ainoa keino saada pumppi päälle tietyssä tilanteessa on tehdä juuri ennen H-hetkeä esimerkiksi etunojapunnerruksia tai hauiksia kuminauhalla jne. Tällöin pumppi voi kestää sen hetken, kun on tarvis.

      • g_doo

        Niin, on mahdollista saada näkyviä tuloksia 2-3 kuukaudessa, ja tietenkin KUNHAN tekee hommat oikein. Juttelin juuri vanhan tekijän kanssa joka sanoi, ettei vielä oikein 30 vuoden päästäkään kaikkea tiedä, aina on uutta opittavaa. Itse koin alan niin vieraaksi kun ihan nollista lähdin joten otin itselleni ammattilaisen personal trainerin, joka tietää lihasmassan kasvatuksesta. Ja todellakin, kyllä 2 kk jälkeen aloituksesta kroppani oli NIIN erilainen kuin alussa ja sen huomasivat muutkin! Suuria lihaksia ei tietenkään tuossa ajassa saa (paitsi mulla jalat, jotka ottaa tosi herkästi lihasta), mutta kroppaan tulee sellaista urheilullisuuden ja jäntevyyden tuntua kun hieman rasvaa häviää ja niin kasvaahan se lihaskin, voi kasvaa kuulemma jopa 60 grammaa per treenikerta. Ruokavalio oli tehty puolestani, samoin ohjelmat. Ja näitä pitää noudattaa, kai järkikin sen sanoo, että jos vetää vaikka välimättöjä mitä ei lue ruokavaliossa niin rasva ei ainakaan mahdollisesti pala. Ja treenata pitää lujaa - yleensä niin lujaa ettei sitä moni edes tajua, viimeiseen asti ja viimeisten toistojen pitää poltella, poltella, poltella. Jos olisin viimeiset toistot lopettanut siihen kun vähän alkaa jossain tuntua, niin en olisi tässä nyt. Kaikkensa pitää antaa, salilla käynti on kivaa vaikkei se siltä esim. keskellä rankkaa jalkatreeniä tunnukaan ;)

      • kysykää minulta
        g_doo kirjoitti:

        Jaloissasi ei kasva lihas vaan sinne kerääntyy nestettä. Lihakset, joita treenataan kerää aina nestettä - erityisesti jalat.

        Ja kyllä, treenivuodet eivät takaa sitä, että ihminen ymmärtäisi treenistä yhtään mitään, ei vaikka niitä vuosia olisi takana 30.

    • asdfghj7654

      2 kuukaudessa et saa mitää aikaseks :P

    • mouku(la)

      Haukkaa, penkkiä , vatsaa ja selkää ymsyms

      Treenaminen ei saa olla liian yksipuolista. Ei kannata esim treenata pelkkää vatsaa, vaan myös selkää, muuten ryhti kärsii. Ja ei kannata treenata joka päivä, sillä lihas kasvaa levossa. Laadukkaat palautus juomat ja proteiinipitoinen ruokavalio myös mukaan

    • Alan Expertti

      Et sää seksikkääks pääse mitenkää 2 kuukaudessa.Sun pitää alkaa käyttää erilaisia lääkkeitä kyllä varmaan ymmärrät mitä tarkoitan.Plus sun pitää laittaa hieman pumpulia tai jtn sen tapaista sun niihi munakiitureihi ni etköhä saa naiset kattoomaan sun alapäätä eikä sitä kroppaa.

    • personaltraner_26v

      Käyt 2 kertaa viikossa treenaamassa esim. bodypumppia tai 3 kertaa viikossa kuntosalia. Joka päivä jaksaa tehdä sen 50 etunoja punnerrusta ja vatsarutistusta. Askelkyykkyjä tekemällä reidet ja pakarat kiinteytyy.

      Kahdessa kuukaudessa et saa mitään ihmeitä aikaiseksi, mutta ryhtiä ja kiinteyttä toki. Ja esitystä edeltävänä päivänä kannattaa treenata, niin lihakset pingottaa vähän tavallista enemmän seuraavana päivänä.

      Muista ruuassa suosia monipuolista ruokaa, runsaasti proteiineja ja vähän kovia rasvoja.

      Ja jos ei rankka treenaaminen ole sun juttus, niin sitten keskityt hyvään ryhtiin, kehon asentoon, tasapainoiseen olemukseen ja käyt kokeilemassa joogaa tai vaikka acrojoogaa, jossa yhdistetään jooga hengitykset ja akrobatia.

      • vaihtakaa alaa

        Tässä elävä esimerkki näistä ketjusalien personal trainereista.

        Koko titteli on näiden sankareiden takia kohdannut järkyttävän inflaation, ja nykyään onkin jo noloa olla pt.

      • Mut tää onki traner
        vaihtakaa alaa kirjoitti:

        Tässä elävä esimerkki näistä ketjusalien personal trainereista.

        Koko titteli on näiden sankareiden takia kohdannut järkyttävän inflaation, ja nykyään onkin jo noloa olla pt.

        ei trainer :)

      • pysy vaan alalla
        Mut tää onki traner kirjoitti:

        ei trainer :)

        Aivan, se taitaakin olla eri :)

      • degaul
        pysy vaan alalla kirjoitti:

        Aivan, se taitaakin olla eri :)

        Tiedättekö kuka opastaa mustalaisia kuntosalilla?

        No personal rainer.

    • sdfgerytwerat

      Mene psykologille ja hommaa itsetuntosi kuntoon niin ei oma keho noin paljoa hävetä. Huomaa että olet vielä lapsi kun tuommoiset asiat ahdistaa. Lihaksia ei kasvateta muutamassa kuukaudessa - ei edes muutamassa vuodessa (poislukien hormoonihörhöt) - vaan parhaimmillaan lihasten saamiseen menee 5-10 vuoden verran raskasta salityötä.

      Mutta salilla kannattaa tietenkin käydä, kun vaan unohdat tuollaiset rinta-hauispelleilyt ja keskityt koko kropan treenaamiseen tasapuolisesti jolloin salitreeni rakentuu kyykkyjen, maastavetojen ja myös sen kuuluisan penkkipunnerruksen ympärille. Ei vain jälkimmäisen!

      • treenaava

        Toki salilla on muitakin lihaksia kehittäviä liikkeitä ei pelkät voimannosto liikkeet :))

      • hyviätreenejä

        Hienoa, kun kaikki vaivautuvat vastamaan,suurin osa päin v..tua.... Kyllä se on niin,että kaljamahankin kehittyminen alkaa ensimmäisestä pullosta(olet varmaan tämän huomannut), ja niin myös lihaksiston kehitys alkaa heti sitä kuormitettaessa(ensimmäinen reeni), siihen kun yhdistää oikean ravinnon(tärkein lenkki) riittävän levon(toiseksi tärkein lenkki) niin kahdessakin kuukaudessa saa jo jotain, Aloittaja tuskin kyseli mitään kehonrakentaja kroppaa, vaan halusi saada tietää onko jonkinlainen kehitys lihaksistossa mahdollista kahteen kuukauteen mahdollista ja se on.

        Aloittajaa suosittelen ottamaan avukseen personal treinerin, jolle kertoo oman tavoitteensa ja aikataulun, joiden mukaan pt voi laatia ravinto- ja treeniohjelman, itsekin näitä voi opetella, mutta se vie vuosia, tämän sanon omasta kokemuksesta.

      • yksinkertainen kauni
        treenaava kirjoitti:

        Toki salilla on muitakin lihaksia kehittäviä liikkeitä ei pelkät voimannosto liikkeet :))

        Liikkeitä on varmasti enemmän kuin mihin mielikuvitus taipuu mutta jos haluaa kasvattaa lihasta ja tulla vahvaksi niin parhaiten siinä onnistuu kun treeni painottuu yksinkertaisiin perusliikkeisiin.

      • Not too simple
        yksinkertainen kauni kirjoitti:

        Liikkeitä on varmasti enemmän kuin mihin mielikuvitus taipuu mutta jos haluaa kasvattaa lihasta ja tulla vahvaksi niin parhaiten siinä onnistuu kun treeni painottuu yksinkertaisiin perusliikkeisiin.

        Penkkipunnerrus ei todellakaan ole mikään paras liike, jos lihaskasvu on tavoitteena, mutta hauskahan sitä on tehdä välillä.

        Tehkää viistopenkkiä, joka kehittää ylärintalihasta. Ylärintalihas saa rintalihaksen näyttämään hyvältä ja se on yleensä jokaisella treenajalla vähemmän kehittynyt kuin alarintalihas. Suhteessa liian kehittynyt alarintalihas saa aikaan man boobs -ilmiön.

      • kysykää minulta
        hyviätreenejä kirjoitti:

        Hienoa, kun kaikki vaivautuvat vastamaan,suurin osa päin v..tua.... Kyllä se on niin,että kaljamahankin kehittyminen alkaa ensimmäisestä pullosta(olet varmaan tämän huomannut), ja niin myös lihaksiston kehitys alkaa heti sitä kuormitettaessa(ensimmäinen reeni), siihen kun yhdistää oikean ravinnon(tärkein lenkki) riittävän levon(toiseksi tärkein lenkki) niin kahdessakin kuukaudessa saa jo jotain, Aloittaja tuskin kyseli mitään kehonrakentaja kroppaa, vaan halusi saada tietää onko jonkinlainen kehitys lihaksistossa mahdollista kahteen kuukauteen mahdollista ja se on.

        Aloittajaa suosittelen ottamaan avukseen personal treinerin, jolle kertoo oman tavoitteensa ja aikataulun, joiden mukaan pt voi laatia ravinto- ja treeniohjelman, itsekin näitä voi opetella, mutta se vie vuosia, tämän sanon omasta kokemuksesta.

        Kaljamaha ei ala näkymään yhden kaljan jälkeen eikä kroppa ala näyttämään treenatulta yhden eikä kahden kuukaudenkaan treenin jälkeen.

        Vaikka kehitys alkaa lihaksissa heti ensimäisestä treenistä niin näkyviä tuloksia suomalaisen kynäniskaläskigeeneillä on ihan turha odottaa kovin nopeasti. Suurimmalla osalla tulokset eivät näy ikinä.

        Ja koittakaa nyt ymmärtää,että on eroa pt:llä ja pt:llä. Selvittäkää trainerin tausta kunnolla, selvittäkää hänen saavuttamat tulokset. Jos haluatte kasvattaa sitä lihaa niin varmistakaa, että valmentajanne on valmentanut kisaajia vähintään SM-finaaliin ja siellä kolmen parhaan joukkoon. Ja nyt en tarkoita pelkkää fitnessiä, jossa joskus on vain kolme osallistujaa vaan esimerkiksi naisilla body fitness ja bikini fitness, miehillä CBB ja kehonrakennus.

        Jos pt:llä ei näyttöjä ole niin unohtakaa tällaisen palvelukset!

        Missä kohtaa sanoin, että alkaa näkymään ensimmäisen jälkeen? Sanoin alkaa kehittymään, noilla on vissi ero. Jos vedät kaljaa kaksi kuukautta taatusti alkaa myös näkyä, samoin jos treenaa oikein taatusti alkaa näkyä, ei tietenkään paljon, mutta näkyviä tuloksia ne on pienetkin muutokset.

        Nimimerkkisi on jokseenkin surkuhupaisa, kehotat kysymään sinulta ja et edes ymmärrä lukemaasi, kuinka siis voisit tietää hevon---tua treenaamisesta? Silmäillessäni myös muitakin sepustuksiasi, käsitykseni täydellisestä idiootista vahvistuu. Viisainta mitä voisit tehdä, olisi tukkia turpasi jos joku edes mainitsee kuntosalitreenaamisen.

        Aloittaja nimenomaan halusi nopeasti näkyviä lihaksia. Häntä ei tällöin varmaankaan kiinnosta, että mitä kehitystä siellä ihon alla tapahtuu, jos sitä ei muut ihmiset huomaa.

        Kaljamaha varmaankin näkyy 2kk kuukauden jälkeen mutta sanoinkin, että se ei näy yhden kaljan jälkeen. Eli älä kitise, kun et itse ymmärrä lukemaasi.

      • ........
        Not too simple kirjoitti:

        Penkkipunnerrus ei todellakaan ole mikään paras liike, jos lihaskasvu on tavoitteena, mutta hauskahan sitä on tehdä välillä.

        Tehkää viistopenkkiä, joka kehittää ylärintalihasta. Ylärintalihas saa rintalihaksen näyttämään hyvältä ja se on yleensä jokaisella treenajalla vähemmän kehittynyt kuin alarintalihas. Suhteessa liian kehittynyt alarintalihas saa aikaan man boobs -ilmiön.

        Muuten hyvä paitsi että vinopenkki ON penkkipunnertamista!

      • kysykää minulta
        ........ kirjoitti:

        Muuten hyvä paitsi että vinopenkki ON penkkipunnertamista!

        Olet tietysti oikeassa mutta, jos neuvotaan ihmistä tekemään nimenomaan vinopenkkiä niin silloin puhutaan vinopenkistä - ei penkkipunnerruksesta. Olet varmaan aktiivisena salilla kävijänä huomannut, että nämä ns. normaalit penkit ovat aina varattuja ja siellä on jos jonkin näköistä kynäniskaa ja läskiä penkkaamassa pikkupainoilla - kun taas vinopenkit ovat erittäin vapaana.

        Mutta olipa todella hyvä, että tarkkana miehenä takerruit näinkin tärkeään yksityiskohtaan.

      • hyviätreenejä
        kysykää minulta kirjoitti:

        Aloittaja nimenomaan halusi nopeasti näkyviä lihaksia. Häntä ei tällöin varmaankaan kiinnosta, että mitä kehitystä siellä ihon alla tapahtuu, jos sitä ei muut ihmiset huomaa.

        Kaljamaha varmaankin näkyy 2kk kuukauden jälkeen mutta sanoinkin, että se ei näy yhden kaljan jälkeen. Eli älä kitise, kun et itse ymmärrä lukemaasi.

        Luepas nyt kirjoitelmasi uudelleen, minun myös. Pyydä jotain, vaikka naapuriasi( tuskin hän voi olla sinua tyhmempi) kertomaan mitä teksteissä oikeasti sanotaan, sen jälkeen ehkä ymmärrät jo tukkia turpasi.

        Et varmaan edes tajua puhuneesi itsesi pusiin? Ethän? Kysy naapurilta samalla mitä tämä kielikuva tarkoittaa.

      • kysykää minulta
        hyviätreenejä kirjoitti:

        Luepas nyt kirjoitelmasi uudelleen, minun myös. Pyydä jotain, vaikka naapuriasi( tuskin hän voi olla sinua tyhmempi) kertomaan mitä teksteissä oikeasti sanotaan, sen jälkeen ehkä ymmärrät jo tukkia turpasi.

        Et varmaan edes tajua puhuneesi itsesi pusiin? Ethän? Kysy naapurilta samalla mitä tämä kielikuva tarkoittaa.

        Alkuperäinen(kin) tekstisi on ihan puutaheinääpaskaa, että oikeastaan ihmettelen, miksi edes vaivauduin siihen mitään kommentoimaan. Jos ja kun et itse asiasta mitään tiedä, niin miksi et vain tyytyisi seuraamaan keskustelua taustalta?

        "Kysy naapurilta - kysy naapurilta.." Ei helvetti sentään. Taattua Suomi24 -tasoa.

    • liftthingupandputthe

      kyllä voit ainakin rasvaprosenttia hyvin laskea, niin näytät lihaksikkaammalta.

      • ...

        Törkeää pakottaa näyttelijä riisuutumaan. Hankkisivat edes sellaisia nakupukuja, jotka voi pukea päälleen. Niissä voisi sitten olla six pack -kuviointi ym.

    • takuulla lihasta

      Siirry VHH:n LCHF ja siis karppaa.
      Aroheinää (viljaa) syömällä ei tule lihaksia. Viimeiset 100 vuotta ihmiskunta on opetellut syömään heinää ja kasvisperäisiä väkirehuja. Syö niin kuin leijona.

      -70 -80 luvulla tuli puskista tieto ja rasvakammo. Nyt lähes kaikki suomalaiset on lihavia tai huono kuntoisia.

      Oikeita neuvoja ja luonnolista ravintoa:
      http://ravintoavain.blogspot.fi/2013/01/kumman-kaa-sokerin-vai-rasvan.html
      www.ravintoavain.fi

    • biliiv mii!

      Treenaa ku nyrkkeilijä,rasva palaa veke lihasten päältä ja näytät vahvemmalta,saat sixpackin,syöt järkevästi jne.TÄMÄ ON PARAS NEUVO KAIKISTA.

      • biliiv mii

        JA SE ONNISTUU KAHDESSA KUUKAUSESSA.MÄ TIEDÄN.OLEN EX-AMMATTIMIES JA RUOTO ON ISKUSSA EDELLEENKIN.

    • UNOHA

      ÄLÄ MEE SINNE LAVALLE JOS EI KANTTI KESTÄ

    • 17 vuotta salia

      2 kuukaudessa et saa mitään näkyvää aikaiseksi,jotenka olisikohan hyvä mies pitänyt aloittaa vuosia sitten???? jos nuin ahistaa. Tai jos rahaa on nii silikooneja keho täyteen,varmasti näytät erinlaiselta :)) Mut jos joku väittää että pelkällä kahden kk:den sali treenillä tulee lihaksii näkyviin ei ole ikiniä itse käynyt salilla.Yleensä yksi vuosi on pelkkää nousuu tuloksissa,sit tulee taantuma joksikin aikaa kehityksessä siinä vaiheessa se veri punnitaan että jaksaa käydä ja jaksaa tehdä puhtailla aineilla eli ei hae oikotietä tuloksiin,tässä nuorilla yleensä menee hermot ja aletaan kyselee aineita apuun kun joutuu tekemään töitä,mutta sehän niiden ongelma juuri onkin,kaikki pitäisi tulla helposti ja mielellään sais kotona sohvalla löhöömällä sen :() Kaikille hyvää tätä vuotta.

      • vcxvcxvx

        Kyllä aloittelija saa itseasiassa aika paljonkin aikaan kahdessa kuukaudessa etenkin jos on kovin hintelä. Kunnon plussakalorit ja kovaa treeniä niin varmasti on erinnäköinen parin kuukauden jälkeen. Ei tuolla toki ihmeitä saa aikaan, mutta kyllä jokainen treenaaja myös sen tietää, että muutama ensimmäinen kuukausi on kovan kehityksen aikaa ja myöhemmin tuleekin se pettymys kun kehitystahti ei olekaan enää sama.

      • vcxvcxvx kirjoitti:

        Kyllä minäkin väittäisin, että aloittelija kahdessa kuukaudessa kovalla treenillä ja syömällä kunnolla saa jo jotain näkyvää.

        Pitää myös ottaa mukaan käsipainot näytelmään ja tehdä hieman pumppia lihaksiin ennen esitystä :-)

    • voi.

      on sulla polka tosi ongelma voi voi ..

    • prioriteetit

      Kannattaisko keskittyä siihen näyttelemiseen eikä omaan ulkonäköön lavalla? Et ole mihinkään miesmissikisoihin menossa. Menet sitten body-skaboihin erikseen ja trenaat sinne niinkuin sellaisiin treenataan. Näytelmiä treenataan näyttelemällä, ei punttisalilla.

    • M-37

      2kk... Et mitenkään. Terveisin voimanostoa monta vuotta harrastanut. 2kk pääsee juuri ja juuri aloittelijan peruskuntoon.

      • kysykää minulta

        Voimanostossa ei kasva kuin maha. Kehonrakennus on sitten erikseen.

    • Munaton Shakespeare

      Alat käyttämään hormoneita todella kovaa. Kun käytät vain tuon näytelmän ajan niin et kuole niihin välttämättä. Kahdessa kuukaudessa saat helposti 10 kiloa lisää lihasta, syödä pitää hirveästi, mahdolliseti jäät kiinni sit hormoneihin ja kuolet niihin, mutta pääasia että näytelmä saadaan kasaan ja on hyvä fiilis. Tiedän itse tunteen kun olen näyttelijä ja kekkuloinut itsekin alasti lavalla.

      • RaDTube

        Kylläpähä minäki niitä steroideja käyttäisin jos ois tommone kiima.Paras tapa saada lihaksia parissa kuukaudessa.Mutta se on sitten eri asia kuoleeko niihin.Tiedön kanssa yhden hyvän konstin jolla sitä teinipimppaa saa laitat banaani sinne pikkareihis ni eiköhä ne tytöillä jo kuola ala pikkuhiljaa valumaan ja sitten vaa sinne takahuoneeseen.JA MUISTA NE STEROIDIT.Aloitat nyt niiden käytön niin kylläpä sulla on siellä sitä lihastä vaikka muille jakaa.Ainiin ja sit nää ´siniset pillerit´.Sitten sun ei tarvi käyttää mitään banaania,niitä saa tilattua esim.RedTube sta.Nillä saat semmosen melan mitä ei oo ikinä nähty ja on niitä muitaki konstei vaik.penispummppu erilaiset nesteet ja muuta kamaa.Täs ois nut tää mun neuvo.

      • juuri näin

        Ja sitten jäät vieä kiinni niistä hormoneista... krehhehhe...

    • hunajainen79

      juu, ei kahessa kuukaudessa mitään saa aikaseks, mutta laitat sukkaa sinne kalsareihin niin kukaan ei huomaakaan vaikkei sulla mitäänlihaksia olekaa, itse henkilökohtaisesti en lihaskimpuista pidä, ennen vaikka rimpula ku kauhee steroidi sonni mies ;)

      ehdotan että tän 2 kuukautta kohotatkin itsetuntoa , mikä niin kuin jo mainittiinkin on eroottisempaa kuin mikään muu :)

      • kysykää minulta

        Lihaskimpun ja rimpulan välillähän ei tietenkään ole mitään välimuotoa. Miksi aina, kun puhutaan lihaksista niin tyhmimmillä on heti mielessä suurimmat kehonrakentajat.

        Niistä todella lihaksikkaista kehonrakentajista naisten suuri enemmistö ei pidä (joskin näillä äijillä on aina kauniit fitnesskissat kainalossa) niin biologinen fakta on, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä.

        Sitä ei minkään ruman läskin naisen mielipide muuta. Kyse on tilastollisesta faktasta.

        Kyllähän rumat lihavat miehetkin aina netissä kirjoittelevat, että kyllä naisessa pitää olla muotoja (=lue läskiä), niin tilastollinen fakta kuitenkin on, että miehet (=lue miesten suuri enemmistö) ei lihavista naisista pidä.

        Kyse lieneekin ihmisten puolustusreaktiosta. Kun tiedetään,että sitä lihaksikasta miestä ei saada, eikä sitä kaunista hoikkaa, isotissistä blondia niin sitten väitetään, että enhän minä sellaisista edes pidä. Se on lapsellista.

        kuulostat aika tavallisen lapselliselta...muista en tiedä mutta puhuin OMASTA mieltymyksestäni , muitten naisten puolesta en voi puhua...sinä taas yleistät kuin jotain jostain tietäisitkin..

        jos SINUN mielestäsi (lue ei kehtaa naamaansa täällä näyttää) olen ruma lihava nainen,,,niin sehän on vain SINUN mielipitesi joka ei voisi minua vähempää liikuttaa...

        ja jos vaikka opettelisit luetun ymmärtämistä ennen kuin käyt muitten kommenteista avautumaan...

      • kysykää minulta
        hunajainen79 kirjoitti:

        Pahoittelut tuosta ruma lihava nainen kommentista - sen ei ollut tarkoitus tarkoittaa sinua, vaan yleisesti niitä yksilöitä, jotka eivät (muka) pidä lihaksikkaista miehistä. Aivan samalla tavalla kirjoitin rumista lihavista miehistä, tarkoittamatta silläkään ketään yksittäistä henkilöä.

    • xvjute

      Ja toi on todellakin mahdollista nyrkkeilyssä eläen,kuulun kireäkroppaiseen sixpack-ryhmään ja lihakset näkyy järkevästi syöden ja nyrkkeillen treenaten. Kahdessa kuukaudessa ulkomuodot muuttuvat totaalisesti.

      • kysykää minulta

        Kuinka totaalisesti. Tunnistaako tutut enää?

    • Bodausta 13 vuotta

      Kahdessa kuukaudessa et saa näkyvää aikaiseksi, tuskin edes lääkkeiden avulla.

      Ei toivoakaan kaveri.

    • Erkki

      Käsittämätöntä puppua suurin osa kommenteista. Jo kuukauden treeni vaikka neljä kertaa viikossa näkyy todella paljon lihaksissa.

      Eikä ole tarvis mitään jalkoja tehdä. Ne on yleensä muutenkin normaalit, jos liikkuu edes jonkin verran.

      Ja kunnon ruokaa sopivassa määrin. Roskaruoka, alkoholi ja sokerit pois pariksi kuukaudeksi. Taatusti saat itsesi kuntoon.

      • kysykää minulta

        Joo, jalkojahan ei tietenkään missään nimessä kannata tehdä. Ei helvetti mitä paskaa.

      • juuja11
        kysykää minulta kirjoitti:

        Joo, jalkojahan ei tietenkään missään nimessä kannata tehdä. Ei helvetti mitä paskaa.

        Ei ensimmäisenä. Jaloissa on muutenkin suhteessa enemmän voimaa, kun monet ovat päivät pitkät jalkojensa päällä. Yläkroppaa ehdottomasti ensin. Muutaman kuukauden jälkeen jalkatreeni mukaan.

      • kysykää minulta
        juuja11 kirjoitti:

        Ei ensimmäisenä. Jaloissa on muutenkin suhteessa enemmän voimaa, kun monet ovat päivät pitkät jalkojensa päällä. Yläkroppaa ehdottomasti ensin. Muutaman kuukauden jälkeen jalkatreeni mukaan.

        Ei mitään tolkkua väitteessäsi. Jalat treenataan alusta lähtien, aivan kuten muutkin lihakset.

      • älkää kysykö sinulta
        kysykää minulta kirjoitti:

        Ei mitään tolkkua väitteessäsi. Jalat treenataan alusta lähtien, aivan kuten muutkin lihakset.

        Perustele!

        Normaali ihminen liikkuu kuitenkin yllättävänkin paljon mutta ei välttämättä käytä yläkropan lihaksia lainkaan.

      • kysykää minulta
        älkää kysykö sinulta kirjoitti:

        Perustele!

        Normaali ihminen liikkuu kuitenkin yllättävänkin paljon mutta ei välttämättä käytä yläkropan lihaksia lainkaan.

        Kaikkia lihasryhmiä tulee rasittaa tasapuolisesti - tai ei ainakaan missään nimessä jättää kokonaan huomiotta - kun treenataan kuntosalilla. Tällöin kroppa näyttää sopusuhtaiselta. Ei ne lihakset jaloissa kasva kävellessä ja seisoessa.

      • oponni
        älkää kysykö sinulta kirjoitti:

        Perustele!

        Normaali ihminen liikkuu kuitenkin yllättävänkin paljon mutta ei välttämättä käytä yläkropan lihaksia lainkaan.

        Mä perustelen. Ajatteleppas asiaa että kävely kuluttaa mutta miten ihmeessä sä saat jalkoihin lihasta josset treenaa painoilla, sillä lihas olkoon vaikka peräsuoli
        tarvitsee rasitteen jota et kävelemällä saa. Kalorit palaa mutta se lihaskasvu jää olemattomaksi jossei lihasta kuormiteta nousevasti. Ja jos meinaat että pelkällä lenkillä lihakset kasvaa niin perustele että miten moinen ihme tapahtuu :) Katsos kun lihasta kuormitetaan nousevalla intetiseetillä niin lihas ns repeää treenaamisen takia ja näinollen treenin jälkeen lihas alkaa korjata itseään jos saa oikeanlaista ravintoa vitamiineja yms lepoa unohtamatta. Ja näinollen lihas vahvistuu ja kasvaa ja on valmiina ottamaan raskaamman kuormituksen vastaan. ja näinollen saavutetaan lihaskasvu kun sitä kuormitetaan nousevasti. Eli miten lenkkeilemällä saa aikaiseksi lihaskasvua koska se on aerobista liikuntaa joka kuluttaa ihmisen kaloreita ja näin ollen ihminen laihtuu eikä lihasmassa kasva pätkääkään. Voi itku mitä tarinoita täällä on :) pitäisi tehdä kirja Suomi24 treenivinkit kooste, ainakin ihmisillä jos ne jotain asiasta tietää niin vois olla hymy herkässä. Mutta lenkkeile sinä vaan ja ota itsestäs kuva nyt ja vuoden päästä niin katso huomaatko lihaskasvussa tapahtuneen muutoksia. Voi itku näitä..

    • motti3

      ruumiiliseen työhön metsään teet kirveellä i0 mottia halkoja päivässä eiköhän lihaksia ala tulemaan siinä kunto salia ei tarvita

      • kysykää minulta

        Tämä on juuri sitä täyttä paskaa, mistä tuolla yllä kirjoitan. Työtä tekemällä ei lihakset kasva - ainakaan, jos puhutaan hyvännäköisistä pyöreistä lihaksista, jotka treenaavilla yleensä on tavoitteena saada.

      • mene muualle
        kysykää minulta kirjoitti:

        Tämä on juuri sitä täyttä paskaa, mistä tuolla yllä kirjoitan. Työtä tekemällä ei lihakset kasva - ainakaan, jos puhutaan hyvännäköisistä pyöreistä lihaksista, jotka treenaavilla yleensä on tavoitteena saada.

        kiroilemaan ja olemaan negatiivinen.

        Oma harrastuksesi (olkoonkin se juuri täydellisesti koostettu) ei ainakaan näytä antavan sisältöä ja iloa elämääsi.

      • kysykää minulta
        mene muualle kirjoitti:

        kiroilemaan ja olemaan negatiivinen.

        Oma harrastuksesi (olkoonkin se juuri täydellisesti koostettu) ei ainakaan näytä antavan sisältöä ja iloa elämääsi.

        Mistä niin päättelet? Miten kirjoitteluni tälle palstalle kuvastaa henkilökohtaista elämääni?

      • känsähommaa
        kysykää minulta kirjoitti:

        Tämä on juuri sitä täyttä paskaa, mistä tuolla yllä kirjoitan. Työtä tekemällä ei lihakset kasva - ainakaan, jos puhutaan hyvännäköisistä pyöreistä lihaksista, jotka treenaavilla yleensä on tavoitteena saada.

        Kasvaa ne mutta hitaasti.

        Todennäköisemmin saa kuitenkin känsät käsiin ja muuallekin.

    • lupaviedä

      Hehe. Kahdessa kuukaudessa ei lihakset kasva juurikaan, koska vuodessakin voi saada vain joitakin hassuja kiloja lihasmassaa. Toki ennen finaalia auttaa vetäistä jonkinlainen raskas punttisessio, koska se lisää lihasten kokoa/näkyvyyttä hetkellisesti. Edellisenä iltanakin tehty treeni näkyy kropassa seuraavana päivänä, vaikka se onkin vain silmänlumetta, eikä varsinaisesti lihasten kehittymistä.

      Mutta tosiaan, kyllä ne lihakset kuitenkin ihan vähän kasvaa parissakin kuukaudessa, joten eikun treenaamaan kuitenkin, mutta mitään ihmeitä siinä ajassa ei saa tehtyä.

    • <sfr

      Nää jotka ehdottaa hormoneja tai joitain aineita kuuluvat pullomössösukupolveen jotka haluavat kaiken helposti ja heti.HUVITTAVIA,SÄÄLITTÄVIÄ kaks-kolmekymppisiä city-koviksia..-SALOJEN LAPSET MÄ TÄTÄ VAIN HOEN KOSKA RAPPIONNE NIIN RASKAANA KOEN!-KADUILLA LOJUU VAIN HIMISEN KUORIA,KATSOKAA KARJALAN URHOJA NUORIA !.

      • wqyu6j

        MOTTI 3 PUHUU ASIAA,METTÄTYÖTÄ RANKEMPAA EI OLE(KOKEMUSTA ON) MUTTA EI NÄMÄ NYKYPELLET OSAA EDES PUITA KIRVEELLÄ HALKOA!

      • käräjät kutsuvat
        wqyu6j kirjoitti:

        MOTTI 3 PUHUU ASIAA,METTÄTYÖTÄ RANKEMPAA EI OLE(KOKEMUSTA ON) MUTTA EI NÄMÄ NYKYPELLET OSAA EDES PUITA KIRVEELLÄ HALKOA!

        No mihin ihmeeseen nykykaupunkilainen menisi mottimetsään? Jonkun isännän tai kunnan maille hakkaamaan omin päin puita nurin ja haloiksi?

        Toista se oli ennen vanhaan, kun valtaosa suomalaisista eli maa- ja metsätaloudesta.

      • kysykää minulta

        Olet oikeassa. Pullamössösukupolvihan on syntynyt sotien aikaan ja silloin oli suurta (vai ainoaa?) herkkua laittaa pullaa kahvin sekaan, josta tuli sitten tätä pullamössöä. 60-luvullahan steroideja käytettiin urheilussa avoimesti niiden ollessa sallittuja. Muun muassa kaikki keihäsmiesten ja hiihtäjien sen aikaiset tulokset on tehty steroidipäissään.

    • Bodausta 13 vuotta

      Aloittaja halusi juurikin kasvattaa lihaksiaan, joten se ei ole mahdollista kahdessa kuukaudessa.

      Jos aloittaja on jo valmiiksi kireä voi pieniä muutoksia lihaksissa huomata ITSE, mutta ei se muille näy.

      Ja vaikka kaikki olisi kunnossa ei se 2 kuukautta vaan riitä.

      Lihasten kasvattaminen vaatii ennen kaikkea aikaa, panostusta ja kärsivällisyyttä.

      Mainoksissa mainostetaan kaikenmaailman tehonlisääjiä ja rasvanpolttajia, mutta ne on ihan turhia.

      Ja horkkaajat ei tod. ole pullamössö sukupolvea. Lääkkeilläkin mennessä on kaiken mentävä nappiin ja on treenattava niin kovaa kuin sielu sietää. Lääkkeet vain nopeuttavat hieman kehittymistä ja palauttavat nopeammin.

      • El Naturello

        Mömmöjen vetäjät ovat henkisesti kääpiöitä. Aivokemiat on jo ihan kuralla muun terveyden ohella niin aivopieruja tulee suusta. Lihakset kyllä kasvaa, mutta kyllä se on aina jostain muusta pois ja sen tietää ihan jokainen joka näiden pellejen kanssa jutellut.

      • kysykää minulta
        El Naturello kirjoitti:

        Kaikki steroidien vetäjät eivät ole henkisesti kääpiöitä, ainakin, jos minä tämän oikein ymmärrän. Esimerkiksi Arnold Schwarzenegger voitti Mr. Olympian peräti seitsemän kertaa, hänestä tuli yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista näyttelijöistä sekä yhden maailman merkittävimmän talousalueen, Kalifornian, kuvernööri. Siksi koska hän päätti niin. Henkisesti kääpiö tähän tuskin pystyy.

      • g_doo

        Kirjoitinkin tuossa jonkun muun kommentin taakse, että kyllä onnistuu niin että muutkin sen näkee, mutta pitää todellakin tietää mitä tekee eikä mennä salille 'hissuttelemaan' ja tappamaan aikaa. Aloitin kovan treenin ammattilaisvalmennuksessa kesällä ja oli ihmisiä, joita en nähnyt aloitukseni jälkeen n. 2 kuukauteen - ja he huomasivat muutoksen heti, sokeakin olisi huomannut. No tietenkään en 2 kk ajassa muuttunut kehonrakentajaksi, siihen menee vuosia, mutta pointti on, että jos lähtee normipainosta, aloittelija kehittyy nopeastikin tehdessään kaiken oikein.

        Ja itsekään ei voinut olla huomaamatta muutosta peilistä, kyllä vaan upeaa kiinteytymistä ja pyllyn pyöristymistä tapahtui jne.

        Ja jos lihasmassa voi ihan alussa kasvaa jopa 60 grammaa per treenikerta ja jos käy 4x salilla niin kyllähän se vaan kasvaa...ei niin että näkyy kilsan päähän, mutta kyllä joku aina huomaa ;)

        Olet ilmeisesti nainen. Ja varmaankin nämä ihanat tulokset huomanneet olivat miehiä?

      • oponni
        El Naturello kirjoitti:

        Mömmöjen vetäjät ovat henkisesti kääpiöitä. Aivokemiat on jo ihan kuralla muun terveyden ohella niin aivopieruja tulee suusta. Lihakset kyllä kasvaa, mutta kyllä se on aina jostain muusta pois ja sen tietää ihan jokainen joka näiden pellejen kanssa jutellut.

        Just taas joku yleistäjä joka ei tiedä asioista mitään :) Satun tuntemaan useammankin kehonrakentajan jotka ei todellakaan ole mitään pösilöitä. Poikkeuksia tietysti löytyy niinkuin kaikista ihmisistä sillä hormoneista puhutaan negatiivisesti ainakin silloin jos joku on saanut pömelit jossain ja alkanut riehumaan. Mutta sellaisella ihmisellä on jo perusluonteessa jotain vikaa joka sitten purkautuu raivona. Steroidit ei niitä aiheuta ihmisille joilla kuuppa kunnossa. Keholle ne tekee hallaa jos käyttö ns karkaa käsistä se on totta, mutta ei ne steroidit tyhmäksi tee vaan ihminen on jo perimältään latvakakkonen jo ennenkun on edes aloittanut roinaamisen. Luultavasti olet törmännyt just näihin latvapee tyyppeihin mutta ei kannata yleistää kaikkia...

      • kysykää minulta
        oponni kirjoitti:

        Sanoisin itse, että steroidien käyttäjissä on karkeasti kaksi ryhmää a) nämä mainitsemasi pösilöt, jotka luovat stereotyyppisen kuvan steroidien käyttäjistä suurelle yleisölle ja b) ns. oikeat kehonrakentajat (kisaavat) ja aktiiviharrastajat (eivät kisaa).

        Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu erittäin kouluttautuneita ja älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät jopa vuosikymmenien määrätietoiseen, tavoitteelliseen ja kurinalaiseen toimintaan (ravinto, treeni, lepo, muu elämä). Sitä on tavallisen pulliaisen vaikea ymmärtää, eikä sitä edes haluta ymmärtää.

        Ensimmäiseen ryhmään en ota kantaa. Onhan alkoholin käyttäjissäkin näitä pikkurilli pystyssä baskeri päässä viiniä lipittäviä kultturelleja ja toisessa päässä kaikkea mahdollista viinasta, lasolista ja käsidesistä päänsä sekoittavat alkoholistit. Alkoholista puhuttaessa kaikkia ihmisiä ei niputeta yhteen ryhmään, kun taas steroidien käyttäjät nähdään vain yhtenä ryhmänä.

        Suuri syy yllä olevaan on tietysti valtamedia, joka ei koskaan julkaisee ainoataan juttua menestyneistä kehonrakentajista, ettei suuren yleisön luulo steroidipäissään riehuvista hulluista vain järkkyisi.

    • testoumäään

      meet vaan salile punnertaan ja alat heti kysellä "onks tietoo"?
      otat sitten kolmen hevosen annoksen kerrallaan ni johan alkaa runko turvota.

    • awser

      Metsätöissä ja nyrkkeillessä rasva palaa nopeasti veke lihasten päältä ja sit ne näkyy,et sinänsä vahvistu MUTTA NÄYTÄT VAHVEMMALTA.MENE KÄYMÄÄNNYRKKELYSALILLA NIIN USKOT ETTEN PUHU :::KAA.

      • kysykää minulta

        Väärin. Metsätöissä kyllä varmati vahvistuu mutta ei siinä lihas kasva.

      • kukaan ei kysy sulta
        kysykää minulta kirjoitti:

        Väärin. Metsätöissä kyllä varmati vahvistuu mutta ei siinä lihas kasva.

        Toi sanokin että rasva palaa lihasten päältä jolloin ne näkyy paremmin. Luetunymmärtäminen.

      • kysykää minulta
        kukaan ei kysy sulta kirjoitti:

        Toi sanokin että rasva palaa lihasten päältä jolloin ne näkyy paremmin. Luetunymmärtäminen.

        Totta tiriset. Luetun ymmärtäminen ei kuitenkaan ole yhdyssana, joten sinulle suosittelen oikeinkirjoitusoppia.

    • kamakalle

      syö anaboilosia stereoita.

    • punttisalitunnelmaa

      Muista että salilla "pihvit" nauravat sinulle kuten kaikille aloittelijoille.
      Nauravat kun sinulla ei ole isoja lihaksia, nauravat kun yrität hankkia niitä.

      • lisäätunnelmaa

        En kyllä ymmärrä miksi aikuista finninaamaa tisseille ja teepussin kokoisilla kasseilla voi naurattaa jonkun olemus. Sitten kotona ja baarissa huudetaan naama punaisena roidrageissa naisillekille kun joku on syönyt pellen rahkan :)

      • kysykää minulta
        lisäätunnelmaa kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miksi aikuista finninaamaa tisseille ja teepussin kokoisilla kasseilla voi naurattaa jonkun olemus. Sitten kotona ja baarissa huudetaan naama punaisena roidrageissa naisillekille kun joku on syönyt pellen rahkan :)

        Nimimerkki punttisalitunnelmaa on väärässä. Ei me naureta aloittelijoille. Ei meitä kiinnosta. Keskitymme omaan treeniin.

        Kyllä ne on eri tyypit, joilla salilla on aikaa katsella ja analysoida toisten tekemisiä ja olemisia.

      • semmosta menoa...

        Mukava harrastus siis,
        ja toisille nauramisesta saa mukavasti sitä sisältöä omaan, tyhjään elämäänsä.

      • kysykää minulta
        semmosta menoa... kirjoitti:

        Mukava harrastus siis,
        ja toisille nauramisesta saa mukavasti sitä sisältöä omaan, tyhjään elämäänsä.

        Onko toisille nauravan ihmisen oma elämä aina tyhjää, vai vain silloin, kun hän on lihaksikas?

        Tuli vain mieleen kohtaus elokuvasta Rakkauden rasvaprosentti; tavalliset laihaläskit, mies ja nainen, ovat kuntosalilla ja avoimesti naureskelevat kehonrakentajamiehelle, joka vain tekee rauhassa omaa treeniään.

        Onko näillä laihaläskeilläkin tyhjä elämä?

    • aswer2

      Napinvetajät on munattomia miehiä.HÄVETKÄÄ.

    • Tomppa 30

      Miksi se olisi provo, jos kyselee kuinka nopeasti lihakset kasvaa? Kerro joku aihe, joka ei mielestäsi olisi provo?

      Lihakset kasvavat alkuvaiheessa keskimäärin 50 g/harjoitus. Eli todella paljon saa aikaiseksi jo pienessäkin ajassa. Voi mennä vaikka markettiin ja ottaa puolen kilon lihanpalan käteensä. Sen verran tulee lihasta kymmenellä treenillä alussa. Eli todella paljon.

      • Her Spönk

        Kyllä 50 grammaa x 4 kertaa viikossa on hulppeat 200 grammaa viikossa. Eli kuukaudessa saat kunnolla treenaamalla ainakin kilon lihaksia. Just joo ja vuodessa 12 kiloa.

        En tiedä mitä mömmöjä olet vetänyt, mutta en halua niitä :D

      • Tomppa 30
        Her Spönk kirjoitti:

        Kyllä 50 grammaa x 4 kertaa viikossa on hulppeat 200 grammaa viikossa. Eli kuukaudessa saat kunnolla treenaamalla ainakin kilon lihaksia. Just joo ja vuodessa 12 kiloa.

        En tiedä mitä mömmöjä olet vetänyt, mutta en halua niitä :D

        Tässä on linkki, jos osaat lukea!

        http://lihastohtori.wordpress.com/2012/09/17/lihaskasvunopeus/

      • kysykää minulta
        äääö367 kirjoitti:

        Hyvä linkki. Ihmisiä ei vaan täällä kiinnosta faktatieto.

        Vaikka lihastohtorin kirjoitukset ovatkin yleensä todella hyvää faktatietoa niin pikkaisen kannattaa kaikkeen suhtautua pienellä kriittisyydellä. Lue esimerkiksi tämä uudestaan, ja sen jälkeen lue se vielä uudestaan:
        "Koko kehon lihasmassa (tai rasvaton massa, lean body mass) kasvaa harjoittelun alkuvaiheessa 2-4 kertaa viikossa harjoiteltaessa keskimäärin noin 150 grammaa viikossa ja puolisen kiloa kuukaudessa (ks. kuvio alla). Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen tahti yleensä tasoittuu (Ahtiainen ym. 2003)"

        Tahti "yleensä" tasoittuu? Mutta ei aina? Niin miettikääpäs sitä.

        Ensinnäkin a) se tasoittuu aivan 100% varmasti ja b) tämä on hyvin hyvin hyvin yksilöllistä. Geenit ne geenit.

        Sitten lue tämä:
        "Lihakset kasvavat heti ensimmäisestä oikein suoritetusta voimaharjoituksesta alkaen. Kasvu on alkuvaiheessa keskimäärin noin 50 g per harjoitus. Suuruus riippuu mm. yksilöstä, harjoituksesta, ravinnosta ja harjoitettavista lihasryhmistä"

        "Oikeinsuoritetusta". Juuri kukaan ei osaa treenata puhtaasti ja oikein. "...riippuu yksilöstä..."

        Luetteko te aina jutun ja ymmärrätte vain ne osat, jotka itseä miellyttää?

        No toi on kyllä totta, että oikein suoritettuna se homma tuottaa tulosta - ihan niinkuin missä tahansa muussa. Ja iso osa kuntosalilla kävijöistä tekee hommaa väärin, mutta toisaalta isolla osalla ei ole tavoitteellisempaa treenausta. Iso osa käy siellä vain pitääkseen peruslihaskuntoa yllä. Itse halusin kehittyä enkä hosua salilla "turhaan" kuukausia (tiesin etten osaa tekniikoita) joten suosiolla otin pt:n.

        Koen kyllä, että jotain Lihastohtorin blogia lukevat aiheesta vähän kiinnostuneet ja ehkä sentään jokunen osa tietää, että väärin treenaamalla tai syömällä ei juuri edistytä. Eivät ole ryhmää iik-käytän-kahden-kilon-painoja-kohta-olen-bodari.

        Oli varsinaisia tavoitteita tai ei (yleensähän on edes jokin tavoite, kun salilla käydään) niin ne liikkeet kannattaa tehdä kuitenkin oikein, koska a) jos on valmis näkemään sen vaivan ja kuluttamaan sen ajan, että käy salilla - niin eikö se olisi sama tehdä asiat sitten oikein ja b) kun tekee liikkeet oikein niin vältymme loukkaantumisilta. Tai emme välttämättä välty mutta pienennämmeainakin riskiä.

        Ja tosiaan, naisilla on kehossaan estrogeenia, joka estää lihaksen kasvua järkyttävän tehokkaasti - ja lisäksi testosteroniarvot ovat erittäin matalat - Teidän ei siis tarvitse pelätä, että lihakset kasvavat.

        Katsokaapa vaikka salilla, että montako lihaksikasta miestä siellä näkyy. Aivan, eihän niitä juuri näekään.

    • aikuinen mies

      Et mitenkään. Ainoa vaihtoehto ovat hormoonit ja useimmat idiootitkin tajuavat näiden aineiden vaarallisuuden terveydelle. Lihakset eivät vain yksinkertaisesti kasva parissa kuukaudessa ulkonäöllisesti kuin äärimmäisen vähän. Itsetunnolle liikunta kyllä tekee hyvää ja uskon että se jo sinällään auttaisi "ongelmasi" kanssa. Jos sinulla olisi vuosi aikaa niin saisit kasvatettua lihaksiakin jo vähän oikealla ruokavaliolla ja ankaralla systemaattisella treenillä.

      • Itse asiassa lihakset kasvavat rajusti muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeen homma tasoittuu.

        Sen jälkeen haastava voimaharjoittelu ja panostus oikeaan ravintoon on merkittävässä roolissa.

      • tavis nuori
        äääö367 kirjoitti:

        Itse asiassa lihakset kasvavat rajusti muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeen homma tasoittuu.

        Sen jälkeen haastava voimaharjoittelu ja panostus oikeaan ravintoon on merkittävässä roolissa.

        Niin siis pillereihin ja ruiskeisiin. Juu ei kiitos.

      • tavis nuori kirjoitti:

        Niin siis pillereihin ja ruiskeisiin. Juu ei kiitos.

        En oikein jaksa uskoa, että tavalliset salilla kävijät jaksaisivat nähdä vaivaa hankkia kalliita aineita. Ja useimmat treenaa edistääkseen terveyttään, eivät pilatakseen sitä.

      • kysykää minulta
        äääö367 kirjoitti:

        En oikein jaksa uskoa, että tavalliset salilla kävijät jaksaisivat nähdä vaivaa hankkia kalliita aineita. Ja useimmat treenaa edistääkseen terveyttään, eivät pilatakseen sitä.

        Useimat nuoret miehet treenaavat kasvattaakseen näkyvää lihasta, saadakseen enemmän naista.

      • juupelijuupel
        kysykää minulta kirjoitti:

        Useimat nuoret miehet treenaavat kasvattaakseen näkyvää lihasta, saadakseen enemmän naista.

        Harvemman naisen mielestä bodarit ovat hyvännäköisiä. Naiset pitävät sopusuhtaisista lihaksista, jotka saa melko vaivattomasti. Eikä todellakaan tarvita mitään aineita.

      • kysykää minulta
        juupelijuupel kirjoitti:

        Harvemman naisen mielestä bodarit ovat hyvännäköisiä. Naiset pitävät sopusuhtaisista lihaksista, jotka saa melko vaivattomasti. Eikä todellakaan tarvita mitään aineita.

        Kirjoitin tästä vastaavasta aiheesta aiemmin tässä samassa keskustelussa. Hyvännäköisiä lihaksia ei todellakaan saa vaivattomasti. Liian suureksi ihmisen lihakset eivät edes voi kasvaa ilman aineita, se on mahdotonta, joten kenenkään ei tarvitse sitä pelätä.

        Vaivattomasti lihaksia... mitäköhän sinä harrastat?

      • joonatan2

        Meikäläiselle ainakin riittää salilla kerta viikossa. Siihen päälle kerta uintia ja välillä sulkapalloa ja juoksua. Penkkitulos 90-100 kg ja riittää ihan mainiosti. ei tarvitse hävetä ilman paitaa.

        Eli melko helposti ja mukavasti ne lihakset tuntuu pysyvän.

      • kysykää minulta
        joonatan2 kirjoitti:

        Olet kyllä varmasti melkoinen adonis, kun käyt salilla kerran viikossa. Kyllähän penkkitulos voi olla mikä tahansa ja se riittää mainiosti, jos ei oteta sen enempää kantaa, että mihin sen tulee riittää. Normaalielämässähän penkkituloksella ei ole mitään väliä.

        Kysymättä vastaan;
        Itse, kun nuorena poikana aloin käymään kuntosalilla niin nostin penkistä 150kg vajaan kolmen vuoden treenin jälkeen. Painoa oli itsellä tuolloin 72kg. Nyt muutamien vuosien jälkeen nousee jonkin verran enemmän mutta on sitä elopainoakin nyt enemmän. Lihastakin on sen verran, että riittää. Paitsi ei minulle. Nälkä kasvaa syödessä.

        Joo täällä puhutaan eri asioista. Sellaiset lihakset ovat loppupeleissä aika surkeat. Itsekin nostin aikoinaan 130 kg penkistä. Silloin ei enää onnistu kunnolla mikään muu urheilu. Juoksukin on säälittävän tönkön näköistä ja päätä kääntäessä pitää kääntää koko keho mukana.

      • kysykää minulta
        joonatan2 kirjoitti:

        Joo täällä puhutaan eri asioista. Sellaiset lihakset ovat loppupeleissä aika surkeat. Itsekin nostin aikoinaan 130 kg penkistä. Silloin ei enää onnistu kunnolla mikään muu urheilu. Juoksukin on säälittävän tönkön näköistä ja päätä kääntäessä pitää kääntää koko keho mukana.

        Eivät ne surkeat lihakset vaan hyvin terveet ja voimakkaat sellaiset, ainakin jos puhumme allekirjoittaneesta. Itseasiassa vielä 155kg penkkikunnossa hyppäsin korkeutta 158cm ja se on aika hyvin tällaiselle 175 lyhyelle miehelle, joka ei ole koskaan harrastanut yleisurheilua.

        Tässä linkissä on julkkisten penkkituloksia:
        http://forum.bodybuilding.com/showthread.php?t=3902473&page=1

        Will Smith, Tiger Woods (naisten mies!) ja kumppanit nostelevat aika kovia rautoja. Toki uskon, että he ovat oikeasti rapakunnossa, surkeilla lihaksilla varustettuja ja juoksuun kykenemättömiä surkimuksia. Eiku hetkinen, Maurice Greene Max -365 lbs. No ei hän ainakaan voi juosta pidempään kuin 100m.

      • kysykää minulta
        joonatan2 kirjoitti:

        Joo täällä puhutaan eri asioista. Sellaiset lihakset ovat loppupeleissä aika surkeat. Itsekin nostin aikoinaan 130 kg penkistä. Silloin ei enää onnistu kunnolla mikään muu urheilu. Juoksukin on säälittävän tönkön näköistä ja päätä kääntäessä pitää kääntää koko keho mukana.

        Tuohon "tönkkööteen" vaikuttaa helpottavasti venyttely - myös hierojalla käynti on suositeltavaa lihaskuntoharjoittelussa. Jos sinulla ei enää pää käänny 130kg penkkituloksen jälkeen niin älä nyt oikeasti kuvittele, että meillä muilla olisi samoja ongelmia.

      • petepe1

        Ennen oltiin kaverin kanssa ihan tasaväkisiä eri lajeissa. Nyt on aivan turha mennä pelaamaan sulkapalloa, tennistä, salibandya tai jääkiekkoa.

        80-vuotias isoisänikin liikkuu ripeämmin. Ja ainoa syy on tasan tarkkaan liiallinen painojen nostelu.

      • kysykää minulta
        petepe1 kirjoitti:

        Olet kyllä melkoisessa kunnossa, jos et kunnolla kävelemään enää pysty. Melkoinen tarkoittanee nyt joko todella lihaksikasta tai sitten todella loukkaantunutta.

        Sadan metrin sprintterit ovat esimerkiksi aika kovassa tikissä ja niin vaan liikkuu. Vai onko isoisäsi nopeampi kuin Usain Bolt?

      • petepe1 kirjoitti:

        Ennen oltiin kaverin kanssa ihan tasaväkisiä eri lajeissa. Nyt on aivan turha mennä pelaamaan sulkapalloa, tennistä, salibandya tai jääkiekkoa.

        80-vuotias isoisänikin liikkuu ripeämmin. Ja ainoa syy on tasan tarkkaan liiallinen painojen nostelu.

        Kyllä minustakin ihmisen saa tönköksi keskittymällä vain punttisalilla nosteluun. Urheilulehdessä oli joskus Konsta Hietasen haastattelu, jossa hän kertoi liiallisen punttisalitreenin pilanneen häneltä juoksuvauhtia. Iteki pyrin yhdistämään intervallijuoksua ja räjähtäviä punttitreenejä normaaliin salitreeniin.

      • kysykää minulta
        abckissakävelee kirjoitti:

        Juoksuvauhti ei sinänsä varmasti ainakaan Konsta Hietasella (sallikaa minun nauraa) hidastunut lihaksien takia (minkä lihasten?), vaan korkeintaan vaikutti kestävyyteen 45min yhtäjaksoisesti kestävässä harjoituksessa (fudispeli). Mitä enemmän lihasta, sitä enemmän happea lihakset vaativat. Tämän takia maratoonarit näyttävät maratoonareilta ja 100m juoksijat näyttävät 100m juoksijoilta. Kummalta sinä haluaisit näyttää?

      • kysykää minulta kirjoitti:

        Hietanen puhui nimenomaan nopeudesta. Pikajuoksijat tekevät pääasiassa räjähtävää voimaharjoittelua eikä peruspunttisalitreeniä.

      • kysykää minulta
        abckissakävelee kirjoitti:

        Hietanen puhui nimenomaan nopeudesta. Pikajuoksijat tekevät pääasiassa räjähtävää voimaharjoittelua eikä peruspunttisalitreeniä.

        Googlaileppa ihan huviksesi satasen pikakiitureita. Juoksemallako ne rintalihakset ja olkapäät ovat kasvaneet? Vai olisivatko kasvaneet kovalla kuntosalitreenillä - mitäpä luulisit?

        Mitä sinäkään tiedät jostain juoksijoiden treenistä? No en tiedä minäkään mutta kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja ne pojat käy kuvien perusteella salilla ja usein.

    • treenari2

      et mitenkään.

    • willington

      Punttitreeniä ja turbo mass gaineria, eli lisäravinnetta treenin jälkeen ja tuloksia syntyy. Tosin ei sekään ihmeitä tee...

    • helposti1

      Googleta p90x!

    • hstrshnsetr

      KOTONA
      - Laita television eteen jokin kuntoilulaita ja/tai jumppamatto. Jos käytössäsi on jumppamatto, tulosta netistä paperille nippu ohjeita ja vinkkejä tai hanki jumppa-DVD. Vietä joka päivä tämän parissa vähintään puoli tuntia. Myös käsipainoista kotona voi olla hyötyä, mutta niitä suositellaan käyttämään mieluummin peilin kuin television edessä, jotta teet nostot oikein.

      KUNTOSALI
      - Hanki kuntosalikortti ja käy salilla vähintään 3-6 kertaa viikossa.

      ULKONA
      - Jos omistat koiran, juoksuta sitä. Tai voithan mennä juoksulenkille yksinkin.

      RUOKAVALIO
      - Jääkaappiin rahkaa, raejuustoa, maitoa. Jos haluat kasvattaa lihaksia, sinun täytyy myös syödä paljon. Urheillessasi käytä janojuomana aina pelkkää vettä.

    • Arnold S.

      Sido nahkaremmillä parin kilon puntti moloosi kiinni, niin se kasvaa pituutta. Jos paksuus ei riitä, hanki apteekista injektioruisku ja pumpaa esinahan alle litra oliiviöljyä. Siinä on ainakin yhden lihaksen kasvatusohjeet, sillä muutoin suosittelen sinulle solariumissa käyntiä vartalomaalausta, jossa sinulle maalataan lihakset nahan päälle.

    • nekkeri3

      nyt saa silikooni lihakset joka kohtaan 150kpl ja voimat pysyy ennallaan, mutta pattia on..

    • j4ck01

      Harjoittelen tällä hetkellä n. 4h päivässä tulevien alan kilpailujen takia ja voin sanoa, että kahdessa kuukaudessa saa varmasti tuloksia aikaiseksi.

      Seuraa tätä ohjeistusta niin saat kehitystä:

      1. Ruokavalio: Jos syöt hyvälaatuista ruokaa, on todennäköisempää, että lihaksesi saavat tarvittavat ravinto-aineet kasvuun. Mitään paskaa ei kannata suuhun tunkea, sillä se ei tee muuta kuin parhaassa tapauksessa jää läskiksi.(tämä tietenkin riippuen harjoituksista, mutta en usko että kuntopohjasi kestää yli 1000kcal vievän alkulämmittelyn kuntopyörällä..)

      Syö näitä: Riisi, Peruna, Kala, Liha, Kana, Kasvikset, Juurekset, Maitorahka, Raejuusto, Hedelmät, Maito, Juusto.
      Muuta et tarvitse. Katso että saat proteiinia noin 2,5gr/painokiloa kohden. Lihat ja kalat sisältävät n.25gr proteiinia 100grammassa. Osaat varmaan laskea.
      Juo vettä! Pysyt virkeänä ja lihakset saavat tarvittavan nesteytyksen. Suurin osa lihaksesta on VETTÄ! Kun kusi on kirkasta niin nestetasapaino on ok! Tämä ei nyt tarkoita että pitää juoda 10litraa päivässä, vaan maalaisjärjellä!

      Tapauksessasi alku perseestä(minä "kyllästyn" massakaudella syömiseen): syöminen puuduttaa, mutta muutaman viikon jälkeen se ei tunnu enää pakkopullalta, jos harjoitukset ovat riittävän raskaita ja kuormittavia. Sinulla tulee olemaan nälkä, koska lihakset tarvitsevat ravintoa kasvaakseen. Siitä tulee lumipalloefekti, kun teet asioita oikein.

      2. Harjoittelu: Tee isoja liikkeitä!!!!!!
      Maastaveto, Ylätalja, Alatalja, Hauiskääntö suoralla tangolla,
      Penkki, Ristitaljassa rintalihakset, Suoralla tangolla niskan takaa ylöstyöntö, Tangolla maastoveto leukaa kohden(olkapäät), Ojentajat(näitä on paljon moneen eri makuun)Takakyykky.
      Ja painoja painoja painoja!!! Kun olet päässyt suurinpiirtein jyvälle näistä liikkeistä, niin tee 5x7 toiston sarjoja, niin että viimeisten sarjojen viimeiset toistot ovat niin tiukkoja, että joudut "repimään". Tapahtuu hauska juttu, joka on lihaskehityksen perusta. Kun harjoittelet nostamaan isoja painoja, niin opit nostamaan isoja painoja!! Lihakset kasvavat harjoittelun alkuvaiheessa ällistyttävän nopeasti, sekä voima tarttuu myös todella mukavasti!

      3. Lepo: Käy salilla joka toinen päivä!
      Jaa harjoittelu kahteen eri harjoitukseen. Toinen treeni kuormittaa vetäviä lihaksia ja toinen työntäviä. Tämä on kannaltasi kaikkein yksikertaisin tapa, koska ainakaan aluksi lihaksisto on todella kovilla. Aivan shokkitilassa!

      1 treeni: Maastaveto, Ylätalja, Alatalja, Hauiskääntö tangolla.

      2 treeni: Penkki, Ristitaljassa rintalihakset, Suoralla tangolla niskan takaa ylöstyöntö, Tangolla maastoveto leukaa kohden(olkapäät), Ojentajat(paljon erilaisia harjoitteita)

      Näillä ohjeilla pääset paremmin kuin hyvin alkuun.
      Nyrkkisääntönä: ÄLÄ HUIJAA ITSEÄSI! Kun päästät itsesi lipsumaan vähän, niin yleensä se toistuu. Ole ITSESI ORJA!
      Kyllä se vituttaa katsoa, kun muut vetää kaljaa ja herkkuja ja naureskelee, mutta enemmän saat palkinnoksi kun katsot itseäsi peilistä ja voit olla ylpeä siitä työmäärästä, jolla olet tulokset saavuttanut!

      Onnea, tai siis: TEE älä mieti tekeväsi.

      Jos haluat lisäinfoa, voit kysyä harjoituksista tai mistä vaan aiheeseen liittyvästä: jake008@hotmail.com

      • kysykää minulta

        4 tuntia päivässä. Suositteletko todellakin tällaista kuraa ihmiselle, joka ei ole kuntosalilla koskaan käynytkään?

        En huomannut, että olisit tekstissäsi neuvonut tekemään syviä alaselkälihaksia, mutta neuvot kutienkin tekemään maastavetoa. Hyvästi terveys ja tervetuloa välilevyn pullistuma.

        Muutenkin ohjeesi ovat täyttä paskaa, ei tosin ihan kaikki siinä.

      • Ihan oikeesti....

        Viitsitkö hieman tarkastella vastauksiasi tässä(kin) ketjussa.

        Olet yhtä negaatiota ja kiroilua. Miksi kaikkeen pitää tarttua?
        Ja esimerkiksi tuo äskeinen kattava kirjoitus (joka vie jo hieman enemmän aikaa, kuin pelkkä kiroileminen) oli mielestäni hyvä ja sain siitä itsekin aloittelevana kuntoilijana paljon hyviä vinkkejä.

        Osa meistä harrastaa myös mielenterveyden ja oman jaksamisen vuoksi. Ehkä sinäkin löydät iloa elämääsi jostain muusta lajista?) On toimistotyöläisiä, jotka hoitavat kroppaansa jaksaakseen istumatyötä seuraavat vuosikymmenet. Leikkauksesta palutuvia. Mielenterveyskuntoutujia. Muutaman kilon rasvankaristajia. Muutaman kilon lihaksen tavoittelevia hoikkeliineja. IHMISIÄ.

        Ja sitten vaikka neljä tuntia kisoihin treenaavia. Voisin kuvitella, että tähän sisältyy myös muuta kuin itse "nostelua"

        Että oikein valoisaa ja sisältörikasta alkuvuotta sinullekin.

        Ilon kautta!

      • kysykää minulta
        Ihan oikeesti.... kirjoitti:

        Eikö keskustelupalstat ole sitä varten, että siellä ikäänkuin tartutaan toisten sanomisiin ja jatketaan siitä. Sitähän keskustelu on.

        Ja taas asiaan;

        Älä aloittelijana ota tuosta tekstistä mitään vinkkejä. Toisekseen aloittelijaa ei saa ikinä neuvoa pelkästään kirjallisesti vaan liikkeet tulee henk.koht. näyttää siellä kuntosalilla, että ne tulee tehtyä oikein. Se ei todellakaan ole ihan sama miten niitä painoja nostellaan ja miten niissä laitteissa venkuloidaan - jos siis tulosta halutaan. Kaikille ihmisille ei myöskään anneta samoja ohjeita, ei treenin eikä ruokavalion suhteen.

        Oikein mukavaa alkuvuotta myös sinulle.

    • Caramba!

      Käy salilla ja syö terveellisesti
      ei sinun tarvitse olla ihan täysin lihaskimppu.
      PS Kokeile Wii-sport/Wii-sport resorts
      taikka Zhumbaa!!!!

    • Entinen podari

      Kova hormoonikuuri vaan päälle.Nappeja ja piikkejä ne kaikki muutkin vetävät.Ilman steroideja on turha treenata, aika menee hukkaan. Kysy vaikka Kikeltä !!

    • filaterius

      Ei kai, ihanks totta?

      MIstä teitä hatun läpi kasvaneita hönöjä riittää kirjottelemaan täyttä paskaa näille keskustelupalstoille???????????????

    • jj1jh89

      Lyö sustaa kankkuu

      • Repa9999

        Keneltä Sustanonia kannattaa kysellä ja paljonko siitä pitäisi maksaa? Paljonko sitä kuuluu piikittää ja mihin kohtaan?

        Kuinka nopeasti se auttaa ja mitkä ovat riskit? Mitä kuurin jälkeen tapahtuu? Palaako lihakset ennalleen? Pitääkö kuurin aikana seurata maksan toimintaa labrakokeilla?

        Aineen ehdottajana, osaat varmaan vastailla myös kysymyksiin?

    • aswer3

      Hormoninvetäjät varmaan ottaa..ssiessaan vaimoaan dildon mukaan petiin koska pääsee helpommalla...

    • missAtomicbomb

      No vatsalihakset saa kuulemma aika nopeesti ku tekee joka ilta 3 min. vatsalihasliikettä :)

    • xcvbnfdgh

      Taitaa olla aika mahdotonta saada valtavia tuloksia tuossa ajassa, mutta salille vaan ja pyydä vaikka salin ohjaajaa tekeen sulle kunto-ohjelma. Jos et oo yhtään harjotellu salilla ennen, niin yleensä menee joitain viikkoja pelkästään siihen, että hermotus paranee ennen kuin ne lihakset alkaa kasvaan. Jos haluu saada kunnon kropan itselleen, niin se vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Mut kyllä tossa parissa kuukaudessakin alkaa jonkin verran jo lihakset kasvaa.

    • dsfghsga

      Kolme kovaa: STEROIDIT - SOLARIUM - PAKSUT T-PAIDAT ja kultaketju

    • personal trainer
    • tulevalle apinalle

      Muista aina kasvuhormooneja popsiessasi, että stodis heikkenee ja tukka alkaa harveta päässä. Et myöskään voi käyttää alkoholia, koska pollasi menee ihan sekaisin, joten joudut siirtymään alalla yleisesti käytössä oleviin huimausaineisiin, kuten amfetamiiniin. Se piristää treenejä, ei tule kankkusta eikä lihota ja antaa kuulemma hyvän fiiliksen, sanotaan.

    • danamydarling

      Kahdessa kuukaudessa voi saada paljonkin aikaiseksi. Joku puhuu, että tekee ennen näytöstä jotakin pumppiliikkeitä, mutta mikäli et halua olla väsyinen ja rutuinen näytelmässä, minä suosittelisin aloittamaan nyt, esim. kuntonyrkkeilyn.
      Itselläni kehittyi jopa kuukauden sisäsässä huomattavasti käsi- ja reisilihakset. Toki en tiedä sinun vartalostasi kuinka lihaksikas se on jo ennestään, mutta kuntonyrkkeily on äärettömän tehokasta ja mikäli olet oikein ryhmässä, jota ammattinyrkkeilijä vetää, niin saat takuulla laitettua itsesi oikein reilusti likoon.
      Myös toki kuntosaliharjoittelu koko kropalle voi tuottaa tulosta, mutta ei likikään yhtä paljon, kuin kuntonyrkkeily, ammattilaisen käsittelyssä. (ellet sitten ota kuntosalille yksityistunteja, jossa ohjaaja ohjaa sinua koko ajan)
      / Kuntonyrkkeily on myös halvempaa.

      • oponni

        Jahas että harrasta kuntonyrkkeilyä niin saat lihaksia :) Se laji on aerobista eikä sillä ole mitään tekemistä lihasten kasvattamisessa. Lihas tarvitsee kasvaakseen intentisiivistä treeniä niin että pikkuhiljaa vastus nousee jne Itse olen taistelulajeja harrastanut vuosia ja siellä nousee kunto,fleksisyys jne. Muta ei siellä lihakset kasva vaan ne kiinteytyy . kunto kasvaa jne. Aloittaja halusi lihaksia eikä alhaista rasvakerrosta näin alkuun..............

    • huuuts

      Kannatta alottaa vasta huomenna, tai sit ehkä vklopun jälkeen

    • the vinkki

      Unohda se sali.. se on puppelipoikien hommaa.

      Sipaiset ennen näytöstä kunnon örvellyskännin, niin uskallat mennä lavalle vaikka munasillasi. Voit huudella yleisölle rivouksia myös tehostaaksesi esitystä. Jos onnistut oksentamaan yleisön päälle, niin takuulla sinut muistetaan, eikä kukaan mieti kehoasi!

    • hohhoij1

      Tilaat ryssistä muutaman napin nii johan alkaa tulosta tulla.Ei perinteisillä tyylillä mitään saa aikaseksi kui joskus 100 vuoden päästä.

    • koripalloilija

      tee intensiivinen treeni joka päivä noin 1 h. se on yhtä tehokasta jos vetää 1 h ihan täysillä, pitää välillä 1 minuutin tauon ja jatkaa sitten kun vetäisi 2 h treenit puolitehoilla. syö hyvin ja terveellisesti!

    • EU kaiken pahan alku
      • offtopic99

        Parempi on olla eu:ssa kuin olisi ilman sitä. Näin se on.

    • Tanssi, poika, tanss

      Todella kauniin vartalon muokkaa myös tanssiminen.
      Kehittää myös jäntevyyttä hyppyihin ja vahvistaa ilmaisua ja ilmaisuvoimaa. Teatterikorkeassa baletti on yhtenä aineena.
      Klassinen laji ja saat kaikkea, mitä stagellakin tarvitaan: kurinalaisuutta, tasapainoa, staattista voimaa, hyppyvoimaa, monipuolista kehonhallintaa ja motoriikan paranemista JA ilmaisuharjoituksia, kauneudentajua, hyvän pohjan muille teatteritansseille.

      Googlaa ballet male dancer (kuvahaku)

      https://www.google.fi/search?q=baletti&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&channel=np&um=1&ie=UTF-8&hl=fi&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=stXmUOGxKKSO4gTj2oDgBw&biw=1128&bih=669&sei=ttXmUMGAKpCN4gSw7oDQAw#um=1&hl=fi&client=firefox-a&tbo=d&rls=org.mozilla:fi:official&channel=np&tbm=isch&sa=1&q=ballet male dancer&oq=ballet male&gs_l=img.1.1.0i19l2.3144.9060.0.10957.12.12.0.0.0.0.95.808.12.12.0...0.0...1c.1.6Uyfk3-uCf0&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.&bvm=bv.1355534169,d.bGE&fp=e56aafa1322b7ff4&bpcl=40096503&biw=1128&bih=669

    • Seppo.

      Ongelma on täysin sinun. Luutkos että heteroa miestä kiinnostaa kenenkään näyttelijän lihakset. Hommaa lihaksesi ihan mistä tahansa ei todellakaan kiinnosta. Suosittelen että vaidetaan sinut raksalle ja otetaan joku lihaskimppu raksalta lämmitelemään näyttämölle.

      • kysykää minulta

        Seppo, yleensä nuoria miehiä kiinnostaa mitä nuoret naiset heidän vartaloistaan ajattelevat.

    • Moderni baletti

      Ja koska joku kuitenkin säikähtää ESITYKSISSÄ käytettäviä sukkahousuja (kyllä, Aurinkokuninkaan hoveista saakka seurannut pukeutuminen ja liikekieli)

      kannattaa tutustua moderniin balettiin.

      Googlaa Modern ballet male dancer (kuvahaku)

      On lihasta ja voimaa. ja silti notkeutta ja suuria, vapaita liikeratoja.

    • janzu85

      EI MITÄÄN MAHDOLLISUUKSIA SAADA lihasta 2 kuukaudessa! EI minkäänlaisia, ei edes teoreettisia! En tiedä onnistuisiko edes steroideilla?

      Mutta sen sijaan ryhtiä voi saada siinä ajassa ja pakettia kasaan... Etukyykky, kyykky, mave.

      Mut on toi 2kk niin lyhyt aika, että ei siinä kyllä lihasta tehdä, se on aivan selvä juttu!

    • Jylppy537

      Joku asiantuntija sanoi, että lihakset alkavat kasvamaan vasta 8 viikon treenin jälkeen...

    • pyykkilautaa tarjol

      Hommaa Stuntman, niin tekevät monet elokuvatähdetkin.

    • onnea projektiisi

      Jos olet ruumiinrakenteeltasi hoikka, kuten ilmeisesti asianlaita on, et myöskään omaa luonnostaan isoja lihaksia. Tällöin myös lihasten erottuvuus ei ole vahvuutesi ja myös niiden kasvatus vaatii pidemmän aikaa. Älä siis suotta stressaa näytelmän kanssa. Olet mitä olet. Toki kahdessa kuukaudessa ehdit pientä muutosta ehtiä lihaksissa näkemään, mutta puntarilla saati peilin edessä muutokset ovat erittäin vähäisiä.

      Itse suosittelisin kokovartalotreeniä kolmesti viikossa. Välipäivinä lepäät, et siis harrasta mitään liikuntaa paitsi sitä peilin edessä treenausta. Lepo kasvattaa lihasta. Toiseksi, hanki pussillinen korkealaatuista heraproteiinia, sekoita sitä ennen ja jälkeen treenin veteen ja juo. Syö treenin jälkeen myös hiilihydraattipitoista nopeasti sulavaa ravintoa kuten banaaneja.

      Lisää ruokavalioosi kaloreita sen verran normaalia enemmän, että paino rupeaa nousemaan havaittavasti viikkotasolla. Esim. puoli kiloa viikossa tarkoittaa kahdessa kuukaudessa noin neljän kilon lisäystä. Painon nousu on välttämätöntä, jotta voit edes haaveilla lihaskasvusta. Tuolla puolen kilon vauhdilla, jos siihen pääset, minimoidaan rasvan osuus ja maksimoidaan lihaskasvun osuus kehonpainon nousussa.

      Myös kreatiinia suosittelen lisäravinteeksi, sillä saat lihakset "täydemmiksi", ne tuntuvat ja näyttävät isommilta, koska solunsisäinen nestemäärä kasvaa. Kreatiinia saat sieltä luontaistuotekaupasta, mistä saat myös heraa. Kysy ohjeet krean käyttöön myyjältä. Kun tankaat sitä oikein, painosi nousee jo yksistään sen ansiosta ainakin yhdellä kilolla. Kreatiinin avulla lihakset kehittyy myös hieman nopeammin, koska lievä turvotus stimuloi tutkimusten mukaan lihaskasvua enemmän kuin ilman krean aiheuttamaa turvotusta.

      Kaksi kuukautta on todella lyhyt aika muokata vartaloa. Mutta kun otat neuvosta vaarin ja harjoittelet tinkimättä kolmesti viikossa ja fiksaat hieman ruokavaliotasi proteiini -ja energiapitoisempaan, sekä käytät noita paria lisäravinnetta, niin kyllähän sä hieman "paremmalta" näytät kahden kuukauden päästä.

      Nuku ja lepää paljon harjoitusten välillä. Ja muista juoda vettä paljon. Jos juot paljon kahvia = viisi kuppia päivässä tai enemmän, vähennä kahteen kupilliseen, jotta nesteet pysyy kehossa = lihaksessa.

      • oponni

        Että heraproteiinia oikein :) No jos haluaa mahaa kasvattaa niin ok mutta suositelen isolaattia ja palkkariksi siihen tarkoitettua vaikka r3:sta, niissä on ainakin sertifikaatit jotka todistaa että tavara on sitä mitä pitää ollakkin. Että minkä takia samaa protskua kun on kehitetty myös palautusjuoma sitä varten ja viimeistään 2 tunnin sisällä pitää syödä että siitä palkkarista on jotain hyötyä. Koska palautusjuoman tarkoitus on saada kroppa valmistautumaan syömiseen ja myöskin palauttamaan kulutetut vitamiinit yms Ja kreatiini ei kerää kun nestettä tietysti se voi joillakin toimia jne Mutta jos on vähäänkään laadukkaampaan lisäaineeseen varaa, niin ihan oikeesti se heraprotsku on ihan paskaa. On se leader saanu ihmisiä kusetettua :) Sori en millään muotoa halua dissata teikäläisen tietotaitoa joten en tarkoita tätä vittuiluna jne. Peace

        Heraproteiini on tutkimusten mukaan paras ja välttämättömin yksittäinen supplementti, kun lihaksia halutaan kasvattaa (pitää siis tietenkin treenata). Heraproteiini imeytyy parhaiten ja nopeiten, kun sitä verrataan muihin proteiineihin, kuten soijaproteiiniin tai kaseiiniin.

        Tutkimustuloksia löydätte varman googlettamalla mutta ainakin kirjastosta.

    • ketusyatti

      Tilattu 2 kuukauden kuuri lihasepätasapainoa.

    • kuttuuntunut

      Kyllä saat toivevartalon kun kulutat mitä syöt. Minä joka saan kelan työttömyyskorvausta, en pysty ostamaan kalliita ja tuorreita vihanneksia ja nyt pitäisi tästä 501 eurosta, antaa presitntin opastamana kolmannes pois, tulo ero on kyllä melkoinen,hän hakee,ns.tasa arvoa saa pirun ukko puhua pukille .Alkas puhua niide pienyrittäjien puolesta,jotka hädin tuskin saa oman palkkansa, eikä arvonlisäveroja, ennen oli kunnia kun elätti oman perheensä käsityöllään, nykyään siitä vain lyödää ja valtiontaholta.Valtio tukee huuhaa virmoja sadoilla miljoonilla, mutta 100 vuotta toimineella pien yritykselle ei mitään.Meillä on päätöksentekijöinä pelkkiä tolloja. en enää ikinä äänestä ja otan omiin käsiin,ORAVANNAHAT.

    • mega-arnold

      2thin:

      2 kuussa saa pient näkyvää muutosta mutta kokemuksesta v oin sanoa että sinulla kestää 2v opetella treenaamaan että saat 2kk:ssa jotain muutosta.

      sinun tapauksessa jos sulla on rahaa esim tonni niin pistä se johonkin ammatti kehonrakentaja personal traineriin ja sitten pistä 300e/kk sivuun rahaa ruokaan ja proteiinijauhoihin.., sun pitää syödä 6 kertaa päivässä jne.

      Ongelma on se että siinä yleensä menee vuosia opetella liike oikein että lihaksessa tuntuu ja jotain tulosta tulee joten OLISIT MIETTINYT ASIAA ENNEN ROOLIN OTTAMISTA.

      sori mut toi on totuus. parempi itsetunto auttaa myös, ei ketään paljoa kiinnosta toisten ulkomuoto.

      • dunkkuun

        Suurin osa salimarkuista ei ymmärrä että tässä nyt aloittaja tuskin haluaa rakentaa elinikäistä suhdetta vyölaukkuun ja hikisiin pukukoppeihin tavoitteenaan vuosia salilla käyneen mielestä näkyvät tulokset. Vaan Kysymys on pystyykö omaa kroppaansa muuttamaan kahdessa kuukaudessa sporttiseen suuntaan, ja jos oletan kirjoittaja olevan kaltaiseni kynäniska tai vähän pullea, niin siitä lähtötasosta varmasti onnistuu. Salimiehelle vastaava elintapa / treenimuutos tarkoittaisi sitä että lopettaa treenaamisen, syömistä jatkaa ja alkaa vetää runsaasti kaljaa päivittäin -> varmasti tulee näkyvää tulosta kahdessa kuukaudessa.

        Siis lähtötaso määrittää mihin kahdessa kuukaudessa pääsee, mutta siinä olen ihan samaa mieltä että oleellisinta on ehdottomasti itsetunto, ryhti yms. ja sekin paranee parilla salireissulla.

      • kysykää minulta
        dunkkuun kirjoitti:

        Juuri näin. Tosin ei minullakaan ole minkäänlaista suhdetta vyölaukkuun, vaikka käynkin salilla viisi kertaa viikossa :)

        Jos joku muistaa vielä Pahat pojat leffan:
        http://www.solarfilms.com/elokuvat/kaikki/pahatpojat/fi_FI/esittely/_files/76347597222707943/default/0000ilmanpaitaa.jpg

        Nämä kaverit treenasivat ammattilaisten ohjeilla muistakseni 8-9kk ja pääsivät tähän kuntoon kuin kuvasta näkyy.

        Jos on todellinen geneettinen lahjakkuus kuten vaikkapa minä, niin silloin on mahdollista saada jonkinlaisia tuloksia kahdessa kuukaudessa, kun tietää mitä tekee. Suurin osa ei ole eikä tiedä.

    • kauppiksen käynyt...

      Tilaa tv-shopista joku kuntolaite. Niillä muuttuu siiderivalaskin hemaisevaksi seksipommiksi parissa viikossa vain kahden minuutin päivittäisellä treenillä, hikoilematta.

    • saariston mies

      Sinun olisi varmaan parasta tulla tänne ulkosaaristoon hakkaamaan halkoja ja kierittämään näitä kivenmurikoita rannassa ja syömään lohta niin eiköhän siinä lihakset kasva. Lisäksi voit juosta saaremme päästä päähän ylös-alas kallioita muutaman kerran päivässä kunhan varot ettet putoa mereen noilta liukkailta korkeilta kallioilta. Huilata voit toki aina kun Tallinnan tai Tukholman laivat menevät ohitse ja voit vilkutella siellä oleville matkustajille. Saunoakin voit kunhan kanniskelet kaivosta vesiä ämpäreillä noihin isoihin saaveihin. Kunhan kaikkea tuollaista teet niin eiköhän siinä lihakset kasva ja kyllä naiset tykkäävät. Kokemusta on kun olen tuota tehnyt koko ikäni eli hieman päälle 50 vuotta.

      • kysykää minulta

        Yksi raskaantyönraataja-kaverini päätti tuhansien muiden kaltaistensa tavoin aloittaa kuntosalilla käynnin nyt vuoden vaihteessa. Kova oli uho vielä loppuvuodesta; äijä painaa yli sata kiloa ja voimaa on vaikka kuinka. Tekeehän hän fyysisesti raskasta työtä raksalla.

        Treenipainot ovat kuitenkin olleet tämän ensimmmäisen viikon todella pienet, eikä hän parempaan (vielä) pysty. Naiset tekevät samoilla painoilla kuin tämä yli satakiloinen karpaasi.

        Totta kai alkuun pitääkin tehdä rauhallisesti ja pienillä painoilla mutta se miehen kunto oli kyllä itsellenikin järkytys - ja niin myös hänelle.

        Menkääpä saariston miehet ja muut metsurit käymään siellä kuntosalilla niin tipahdatte takaisin maanpinnalle. Se rauta painaakin paljon enemmän kuin te edes ymmärrätte.

    • kysykää minulta

      Ja vaikkei sitä kukaan kysynytkään ja ehkäpä juuri siksi, voisin antaa ketjun ihanille naisille pienen vinkin:
      http://lihastohtori.wordpress.com/2012/04/26/peppu/

      Feministit ja muut möröt voivat olla hiljaa, ei me treenatut miehet teitä haluta, eikä teidän mielipiteet voisi vähempää kiinnostaa.

      Siitä vaan tytöt peppujumpalle :)

    • 310kg penkki paras

      Käytä kasvuhormooneja, ne toimii.

    • Makkaramestari

      Laita HK:n sininen lahkeeseen, niin kukaan ei kiinnitä huomiota kroppaasi :p

    • pilleri pellejä

      nappeja popsimalla et saa muuta kun pääsi sekaisin

    • Ei sole poka mikhän!

      Kyllä ne teatterin maaskeeraajat maskeeraa sulle vaikka Arnoltin torson.

    • miestiääm

      pittää olla voimaa eikä ne lihakse ole voimaa sen iortoiiän

    • juuri salilta tullut

      Treenaa hyvin, mutta älä liikaa. Treenaa n. 4-5 krt/vko ja n. 45 -60 min/krt. Sillä alkaa tulla jo hienoisia merkkejä.

      Vaikka joku sanoo, että pumppi kestää vain hetken, niin ainakin itsestä tuntuu, että lihaksia on. Samoin ryhtisi muuttuu automaattisesti jämäkäksi. Treenaa ja tämä fiilis säilyy koko esityskauden ajan.

      • kysykää minulta

        Ryhti ei automaattisesti muutu jämäkäksi, riippuen tietysti, että mitä sillä tarkoitat. Oletko nähnyt näitä salilla kaiken päin helvettiä tehneitä veikkoja, joilla selkä on kuin kuplavolkkarin konepelti? Siinä on varmaan jämäkkä olo mutta ei se ryhti kyllä hyvä ole, kun habitus näyttää enemmän Notre Damen kellonsoittajalta.

    • 18+3

      Just ennen lavalle menoa vilkaset uusinta Emmaa niin eiköhän ala lihas pullottamaan ja voit astella lavalle kuin kukko tunkiolle. Siinä mitään reeniä sen enempää tarvita. Kukaan ei siinä vaiheessa ole kiinnostunut sun vattalihaksista taikka muustakaan.

    • Moppimies

      Osta jostain kirpputorilta vanha Bullworker parilla eurolla ja harjoittele sillä muutama minuutti päivässä.

      Tällainen isometrinen harjoittelu on kaikkein nopein tie saavuttaa voimaa eikä maksa paljoa.

    • ammattilainen.

      jos totta puhutaan, niin kannattaa jättää kaikki näyttämöpuuhat muille jos häpeät yhtään mitään.

    • työhevonen

      poika,
      lihasmassan kasvatuksen kannalta optimaalisin kuorma tehtävälle liikkeelle on ~80% maksimikuormasta, jos otat enemmän vastusta niin silloin kehittyy tehokkaammin voimaa jota ei nyt haettu.. Eli siis kokeilet kuinka suuri käsipaino nousee nippa nappa kerran hauiskäännössä, siis oikealla tekniikalla tehtynä ja sitten otat 80 % kevyemmän puntin. Sillä sitten vedät vaikka kolme sarjaa per reeni. niin ja sarjan pituus pitää olla 5-8 nostoa, siis siten ettei jaksa enempää, jos jaksaa enemmän on liian pieni puntti ja jos jaksaa vähemmän kuin 5 on liian raskas puntti. Reenikertoja max 3 / viikko.
      Ja sama ohjelma penkissä, kokeilet maksimit ja kaveri varmistaa. Penkissä teet leveällä otteella alas asti liikkeet niin käy hiukan rintalihasten päälle kanssa. Tämän lisäksi hommaat gripperin jolla reenaat ranteita joka päivä teeveetä katsellessa. Saat semmoiset "kipparikalle" lihakset joista naiset tykkää. Sama taktiikka kuin yllä, semmoinen jolla onnistuu vaan muutama toisto. Ja vedät reilusti roteiinia joka päivä, saat samalla vähän miehekästä vatsaa.
      Tällä tavalla saat jo hiukan jotain tulosta näkymään parissa kuukaudessa. Muista ettei liikaa reenikertoja viikossa, voit vaikka ottaa joka neljännen viikon lepoa kokonaan. Ja sitten ennen ensi iltaa vedät lihakset "pumppiin" jolloin ne näkyy.

      Vatsalihaksia et tähän aikaan saa näkymään, mutta ne voi hyvin korvata pikku kaljamahalla. alat silti tekemään vatsarutistuksia ja selkälihaksia joka paivä 3x20 sarjat.

      • oponni

        Voi itku, kaveri on aloittelija ja sun ohjees koskee kokeneempia treenaajia. Ethän sä voi suoraan nuubiena lähtee vetää tollasta treeniä. Lihasten pitää ensin tottua rasitukseen eli sun pitää totuttaa ne lihakset pienillä painoilla pikiä sarjoja ja sitten kuukauden parin päästä aloittaa nousujohteinen treeni. Voi elämän kevät mistä näitä ihmisiä löytyy. Ja prossamäärä on 70% maksimista koska kyse ei ole voimanostosta vaan kehon rakentamisesta ja lihasmassan lisäämisestä. Tolla ohjeella saa ihmisen, varsinkin aloittelijan nopeesti ylikuntoon jne 80% maksimista aloittelijalle :) voi elämän kevät........

        Jenkkiläisten ja brittiläisten tutkimusten mukaan optimaalisin toistomäärä lihaskasvua haettaessa on 8-9 toistoa sarjassa. Itse suosin 8-10 toistoa, joskus 12.

        Alan lehdissä useat kokeneet kehonrakentajat ja CBB-miehet kertovat tekevänsä ainakin joillekkin lihasryhmille, kuten jaloille myös jopa 20-50 toiston sarjoja. Ei minulla ole mitään syytä epäillä etteikö tämä ainakin heillä toimisi.

        Silloin, kun haetaan voimaa niin treeni on tietysti erilaista. Silloin ei pääasiassa kannata tehdä yli viiden toiston sarjoja. Siis pääasiassa, älkää takertuko tähän.

        Aivan mutta kun kyseessä on aloittelija jolta pitää saada hermotukset ensin kuntoon ennenkuin aloittaa varsinaisen treenaamisen. Jos aloittelija lähtee vääntämään rautaa 80% maksimista niin kuinka luulet käyvän kaverille jolla ei ole edes perusteet hallussa saati sitten lähtee harjoittelemaan samalla intetiseetillä kun monta vuotta salilla käynyt kaveri. Ensinnäkin täysin tottumaton lihas ei ole valmis ottamaan vastaan tollasta rääkkiä vaan lihakset pitää hermottaa alussa tulevaan. Toihan on sama kun kaveri menee penkkaamaan vaikka ilman lämmittelyä ja kokeilee sen 80% maksimista niin kuinka luulet käyvän ? Luultavasti aika helvetin huonosti että siihen loppuu treenit hyvässä lykyssä pitkäksi aikaa. Älä nyt helvetissä tuo tänne esimerkkejä miten ammattilaiset treenaa koska kaveri on aloittelija eikä mikään ammattilainen joka on vuosia harjoitellut ja lihaksisto tottunut treenaamiseen. En tiedä että heitätkö sä tän ihan trollina ? Luultavasti koska ei kenenkään joka edes on jonkun verran treenannut tosissaan ja on alkeet hallussa jne niin lähde alussa moiseen rääkkiin. Salilla kyllä näkee joitakin varsinkin nuoria pojankloppeja jotka treenaa vaan penkkiä ja hauista sellasilla painoilla että painot hallitsee treenaajaa ei treenaaja painoja. Asennot on päin helvettiä, ranteet mutkalla ku korkkiruuvit jne. Nämä hemmot varmaankin tekevät tota sun suosittelemaa ohjelmaa ja sitten ihmetellään että mitä kehitykselle tapahtui :) Mä kävin joka päivä salilla ja väänsin raskailla painoilla ihan vitusti mutta mä vaan kuihdun. miten se voi olla mahdollista kun joka päivä olen salilla käynyt vähintään sen 7 kertaa viikossa. Johtuneeko siitä myös tää mun unettomuus ja ruokahaluttomuus. No joku sano että mä olen ylikunnossa. Missä vitun ylikunnossa eli olenko mä nyt superkunnossa? Mutta kun ei näytä siltä ku mä olen kuihtunut entisestään. Missä vika ? Ja ihan vaan tiedoksi joskus ainakin kerran kuussa on hyvä pitää ns kevyet treenit. tiedät varmaan miksi koska tunnut lukevan alan kirjallisuutta ainakin :) Kannattaiskohan sun lukea kirja jossa opetetaan alkeet aloittelijalle tai kysäseppä joltain ammattilaiselta että miten ne on aikoinaan aloittaneet. Tai ota yhteyttä Matti Haloseen eli guruun jos nimi nyt sulle mitään sanoo niin kerro sille samat asiat mitä olet tänne kirjottanut niin luulen että Halonen huokaisee ja sulkee puhelimen. Mutta toivottavasti et opiskele personal traineriksi sillä noilla neuvoilla loppuu nopeesti asiakkaat kun kaikki on sairaalassa...

        Täällä nyt keskustelu muutenkin hieman rönsyilee, ja minä en varmaankaan ole pienin syyllinen :) Mutta joo, tarkoitus oli kertoa, miten normaalisti treenataan, ottamatta kantaa siihen treenaako aloittelija vai ei.

        En tosin näe mitään syytä miksi aloittelija, tai aloittaja, ei voisi treenata 8-9 toiston sarjoilla. Itse pidän sitä varsin järkevänä.

      • kysykää minulta
        oponni kirjoitti:

        Aivan mutta kun kyseessä on aloittelija jolta pitää saada hermotukset ensin kuntoon ennenkuin aloittaa varsinaisen treenaamisen. Jos aloittelija lähtee vääntämään rautaa 80% maksimista niin kuinka luulet käyvän kaverille jolla ei ole edes perusteet hallussa saati sitten lähtee harjoittelemaan samalla intetiseetillä kun monta vuotta salilla käynyt kaveri. Ensinnäkin täysin tottumaton lihas ei ole valmis ottamaan vastaan tollasta rääkkiä vaan lihakset pitää hermottaa alussa tulevaan. Toihan on sama kun kaveri menee penkkaamaan vaikka ilman lämmittelyä ja kokeilee sen 80% maksimista niin kuinka luulet käyvän ? Luultavasti aika helvetin huonosti että siihen loppuu treenit hyvässä lykyssä pitkäksi aikaa. Älä nyt helvetissä tuo tänne esimerkkejä miten ammattilaiset treenaa koska kaveri on aloittelija eikä mikään ammattilainen joka on vuosia harjoitellut ja lihaksisto tottunut treenaamiseen. En tiedä että heitätkö sä tän ihan trollina ? Luultavasti koska ei kenenkään joka edes on jonkun verran treenannut tosissaan ja on alkeet hallussa jne niin lähde alussa moiseen rääkkiin. Salilla kyllä näkee joitakin varsinkin nuoria pojankloppeja jotka treenaa vaan penkkiä ja hauista sellasilla painoilla että painot hallitsee treenaajaa ei treenaaja painoja. Asennot on päin helvettiä, ranteet mutkalla ku korkkiruuvit jne. Nämä hemmot varmaankin tekevät tota sun suosittelemaa ohjelmaa ja sitten ihmetellään että mitä kehitykselle tapahtui :) Mä kävin joka päivä salilla ja väänsin raskailla painoilla ihan vitusti mutta mä vaan kuihdun. miten se voi olla mahdollista kun joka päivä olen salilla käynyt vähintään sen 7 kertaa viikossa. Johtuneeko siitä myös tää mun unettomuus ja ruokahaluttomuus. No joku sano että mä olen ylikunnossa. Missä vitun ylikunnossa eli olenko mä nyt superkunnossa? Mutta kun ei näytä siltä ku mä olen kuihtunut entisestään. Missä vika ? Ja ihan vaan tiedoksi joskus ainakin kerran kuussa on hyvä pitää ns kevyet treenit. tiedät varmaan miksi koska tunnut lukevan alan kirjallisuutta ainakin :) Kannattaiskohan sun lukea kirja jossa opetetaan alkeet aloittelijalle tai kysäseppä joltain ammattilaiselta että miten ne on aikoinaan aloittaneet. Tai ota yhteyttä Matti Haloseen eli guruun jos nimi nyt sulle mitään sanoo niin kerro sille samat asiat mitä olet tänne kirjottanut niin luulen että Halonen huokaisee ja sulkee puhelimen. Mutta toivottavasti et opiskele personal traineriksi sillä noilla neuvoilla loppuu nopeesti asiakkaat kun kaikki on sairaalassa...

        Seitsemän treenipäivää viikossa on täyttä järjettömyyttä. Ei silloin tietenkään voi odottaa mitään tuloksia. Syöt myös todennäköisesti liian vähän. Miten kukaan voi olla niin tyhmä, että treenaa joka helvetin viikonpäivä.

        "Mutta toivottavasti et opiskele personal traineriksi sillä noilla neuvoilla loppuu nopeesti asiakkaat kun kaikki on sairaalassa... "

        Tähän väitteeseen kaipaisin hieman täsmennystä. Millä neuvoillani (exactly) ihmiset joutuvat sairaalaan?

        Jos paasaat pitkään niin käyttäisitkö kappalejakoa. Tekstiäsi on tuskallista lukea, enkä ensimmäisellä kerralla lukenutkaan vastaustasi kokonaan. Siksi vastaukseni tulee kahdessa osassa.

        Anteeksi tyhmyyteni. Oponni yrittikin vastata nimimerkki työhevoselle. Ainakin näin luulen. Tuosta Oponnin tekstistä ei meinaa ottaa mitään tolkkua.

      • työhevonen
        oponni kirjoitti:

        Voi itku, kaveri on aloittelija ja sun ohjees koskee kokeneempia treenaajia. Ethän sä voi suoraan nuubiena lähtee vetää tollasta treeniä. Lihasten pitää ensin tottua rasitukseen eli sun pitää totuttaa ne lihakset pienillä painoilla pikiä sarjoja ja sitten kuukauden parin päästä aloittaa nousujohteinen treeni. Voi elämän kevät mistä näitä ihmisiä löytyy. Ja prossamäärä on 70% maksimista koska kyse ei ole voimanostosta vaan kehon rakentamisesta ja lihasmassan lisäämisestä. Tolla ohjeella saa ihmisen, varsinkin aloittelijan nopeesti ylikuntoon jne 80% maksimista aloittelijalle :) voi elämän kevät........

        No voi, itke vaan. Jos nyt on terve nuori mies kyseessä niin voi kai niitä lihaksia joskus hiukan rasittaakin.

        70% tai 80% kuka sen nyt osaa sanoa, molemmat käy. Pääasia että ei tee liian kevyellä eikä liian painavalla. heh. Sitten voidaan tietysti keskustella tuhat vuotta, että montako toistoa nyt on optimaalinen millekin lihakselle.

        Ja ei varmasti mene mihinkään ylikuntoon kunhan antaa palautua tarpeeksi. Jos tuntuu että 3 krt / viikko on liikaa niin tekee 1 kerran. Luulisi pystyvän kerran viikossa tekemään pari sarjaa 70%???
        Paljon tärkeämpää on tehdä oikealla kuormalla kuin monena eri kertana/ vko.

        Saahan sitä toki pumpata pikku painoilla ensin jos nyt välttämättä haluaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ole ellei hae kestävyyttä tai jotain. Perus lämmittelyt riittää.
        Tosin jos nyt oikein narukäsi on lähtökohta niin tuo penkki kannattaa aloittaa hiukan pienemmillä painoilla. Siis jos käy ranteille. Ne pitää(isi) olla ensin kunnossa.

      • oponni
        työhevonen kirjoitti:

        Oletko kuullut hermotukseksta jonka aloittelijan kannattaa tehdä ensin. Koska kokematon lihas tarvitsee ensinnäkin totuttelua siihen että kroppa alkaa ottamaan vastaan rasitusta ja siinä samalla opetellaan tekemään liikkeet oikein. Eli alussa lihakset hermotetaan venymään pienillä painoilla ja sarjat voi olla jopa 20 toistoa.

        Ja mitäköhän hyötyä on käydä kerran viikossa salilla ? Käydä kerran koko kroppa läpi ja levätä viikko niinkö ? Itse teen 5 jakoisena selkä-kädet-olkapäät,rinta-etureidet-takareidet.pohkeet. Mulle toi toimii mutta kun aloittelijan pitää nyt kuitenkin mennä rauhallisesti ja totuttautua rasitukseen ja oppia tekemään liikkeet oikein. Mutta yhtä paljon on treenaajia kun myös ohjeita. Mutta hyvät jatkot nyt kuitenkin.

      • oponni
        kysykää minulta kirjoitti:

        Anteeksi tyhmyyteni. Oponni yrittikin vastata nimimerkki työhevoselle. Ainakin näin luulen. Tuosta Oponnin tekstistä ei meinaa ottaa mitään tolkkua.

        Niin tai sulla on lukutaidossa tai ymmärryksessä ongelmia. Kynän terävin kärki puuttuu tai kanootista on soutajat hukassa

    • provoa provolle

      Et..mut jotain hyvin mikroskooppista ja pientä neljässä vähän enemmän..
      vuoden se vie.

    • Mr Olympia : )

      Auttaisin mielelläni sinua, mutta itse sain lihakset syntymälahjana, tosi on, nostin penkistä 2ookg jo 15 vuotiaana, olin ehdolla (tosin Ruotsissa) Mr Universum ja Mr World kisoihin jo alle kaksikymppisenä ja naturaalina. Joe ja Ben Weider olisivat haluneet minut Mr Olympia kisoihin jo harjoitteluni alku metreillä, mutta..Faija halus, että koulut käydään ensteks..niinpä, niin. Tais jäädä meikäläiseltä muutama taala "milli" tienaamatta.Tulihan musta sentään insinööris miäs. Tienaa silläkin, kun on oma Rakannusfirma. Vaikka on se kiva näyttää 50cm habaa, työkavereille rakennuksella. Vaikka, ei ne naisetkaan , siitä niin pahoillaan ole..hihhih! ; )

      • Insinööri28

        Perusinsinööreillä on oikeinkirjoitus hallussa. Et ikinä selviäisi AMK:sta, jos ei pilkut ja pisteet ole lainkaan hallussa.

        Mistä aiheesta muuten teit lopputyösi?

      • Mr Olympia : )
        Insinööri28 kirjoitti:

        Perusinsinööreillä on oikeinkirjoitus hallussa. Et ikinä selviäisi AMK:sta, jos ei pilkut ja pisteet ole lainkaan hallussa.

        Mistä aiheesta muuten teit lopputyösi?

        Teoreettisesta Filosofiasta.; ) ja Vahvavirtapuolen Sähkötekniikasta.

    • helpi2

      mihin ihmeeseen hävisi minun viesti tässä ketjussa?

    • oponni

      Ei onnistu. Meinaa toi 2kk vie pelkästään totutteluun painojen kanssa. Tai enhän mä tiedä sun salihistoriaas jne. Tietysti on myös olemassa ihmisiä joille toi voi onnistuakin. Mutta suosittelen että menet salille ja hommaat personal trainerin ja hyvän sellaisen koska kaiken-näkösiä huuhaainnasia on aiköjen saatossa nähty. Mutta muista myös että teet toistot puhtaasti, kun salilla näkee kaikenmaailman viheltäjää jotka esim laittaa tankoon rautaa niin paljon että oikein itseekin hirvittää :) Varsinkin penkkipunnerruksessa laitetaan sen verran paljon rautaa mitä aloittelija ei todellakaan saa ylös :) ja sitten on asento ihan päin helvettiä,ranteet mitä ihmeellisimmällä mutkalla jne Mutta 2kk tuskin hirveesti lihasta saat josset ole siten joku luonnonoikku. Muta tsemiä vaan hyvän harrastuksen parissa ja syö oikein jne. Ja älä kuuntele noita 8 tunnin treenejä ollenkaan sillä sä vedät piippuun ittes aika nopeesti ja ylikuntoon, niin sen jälkeen tuskin kiinnostaa koko salitouhu..........

    • Jauhomakkara

      Oletko varma, että sinut valittiin ks. näytelmään siksi, että olet lihaksikas? Mikäli he haluavat lihaksettoman miehen, niin vittuakos pohdit niiden kasvattamista. :)

    • Treenari79

      Kahdessa kuukaudessa ei tehdä ihmeitä, mutta aloittelija saa jo aavistuksenomaisesti näkyvää kehitystä koska ensimmäiset kuukaudet on aloittelijalla nopean kehityksen aikaa. Myöhemmin se hidastuu. Arnoldin Golden SIx -ohjelma, max 60 min treeni per päivä, lepopäiviä myös, proteiinipitoista ruokaa ja riittävästi tosiaan sitä lepoa. Itse sain jo kahden kolmen kuukauden salitreenin jälkeen kommentteja, kuten "taidat käydä salilla" ja "oletkin tuollainen hieman skrodempi tyyppi". Tosin olin tehnyt kotona kuntopiiriä ennen sitä jo muutaman kuukauden. Riippuu vähän lähtötasosta, jos on täysin liikuntaa harrastamaton, niin silti kahdessa kuukaudessa saa jo jotakin aikaan, parempi se kaksi kuukautta on kuin ei mitään. Salilla on myös treenattava kovaa ja ajettava itsensä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta kehitystä syntyisi.

    • ainoa ratkaisu

      Penispumppu on ainoa ratkaisu ongelmaan.

    • wexisalilta

      Lyöt sustaa 2000mg/viikko 16viikkoa, decaa 1000mg/viikko 14viikkoa, dianabolia 50mg/päivä 5viikkoa, propia 200mg/päivä 5viikkoa. Kait tolla patti kasvaa!

      • ekku7

        Etkö lukenut lainkaan aloittajan kysymystä vai oliko kysymys liian monimutkainen?

        Minä luin, että aikaa on kaksi kuukautta. Montako kuukautta mielestäsi on 16 viikkoa?

      • Narsismi tappaa

        A.Breivik oli hyvä esimerkki mitä sustan ynnämuun käytöstä saattaa seurata. Patti voi kasvaa mutta aivoissa tapahtuu jotain aivan muuta..

      • kysykää minulta
        ekku7 kirjoitti:

        Etkö lukenut lainkaan aloittajan kysymystä vai oliko kysymys liian monimutkainen?

        Minä luin, että aikaa on kaksi kuukautta. Montako kuukautta mielestäsi on 16 viikkoa?

        Tuloksia varmaankin tulisi jo kahdessa kuukaudessa. Kuurit pitää vetää vain loppuun saakka. Eikös sinulle ole koskaan lääkäri kertonut, että esim. antibioottikuuri syödään loppuun saakka, vaikka oireet katoaisivat aiemmin :)

        Pipoa löysemälle.

      • kysykää minulta
        Narsismi tappaa kirjoitti:

        A.Breivik oli hyvä esimerkki mitä sustan ynnämuun käytöstä saattaa seurata. Patti voi kasvaa mutta aivoissa tapahtuu jotain aivan muuta..

        Käsittääkseni tämä tapaus johtui Norjan(kin) harjoittamasta käsittämättömästä ja kestämättömästä maahanmuuttopolitiikasta. Eipäs nyt sotketa reeniasioita siihen.

      • katjuska6
        kysykää minulta kirjoitti:

        Tuloksia varmaankin tulisi jo kahdessa kuukaudessa. Kuurit pitää vetää vain loppuun saakka. Eikös sinulle ole koskaan lääkäri kertonut, että esim. antibioottikuuri syödään loppuun saakka, vaikka oireet katoaisivat aiemmin :)

        Pipoa löysemälle.

        Normaalit lihakset saa ilman mitään kuureja. Hieman on päässä vikaa, jos alkaa lihasten takia terveyttään pilaamaan.

        Yhtä sairasta kuin anorektikon syödä laihdutuslääkkeittä. Molemmat vähän vastaavia sairauksia.

        Jotenkin vielä ymmärrän bodaamisen, jos asutaan jossain etelässä ja ollaan ympäri vuoden t-paidassa tai ilman paitaa. Mutta täällä, kun kuljetaan toppatakki päällä. Herätys.

        Kirjoitit, että naisten takia joku käy monta kertaa viikossa salilla. Naisia kiinnostaa lähinnä ettei ole kaljamahaa ja on jonkinlaisessa kunnossa.

      • kysykää minulta
        katjuska6 kirjoitti:

        Minä en ole missään kohtaa ottanut mitään kantaa noista kuureista, en puolesta enkä vastaan. Ymmärtänet sen ehkä itsekin.

        Hyvästä lihaskunnosta (lue: isoista lihaksista) on terveydellisiä hyötyjä myös täällä pohjolassa. Ihan samalla tavalla kuin etelässäkin.

        Ne naiset, ketä me miehet halutaan, arvostaa lihaksikasta miesvartaloa. He kiihottuvat siitä.

        Varmasti joku bodarinainen arvostaa bodarimiestä. Ja mikäänhän ei ole oksettavampaa kuin lihaksikas nainen. Iso perse, selkä ja käsivarret. Melkein ylipainoinenkin nainen on parempi. Naisille riittää jumppa ja lenkki.

        Yksikin doping-kuuri pilaa koko terveyshyödyn, jonka kuntosalilla saa. Ja ihmisen paikkoja ei ole edes suunniteltu kestämään liian isoja painoja. Esimerkkejä on ihan liiankin kanssa.

        Itse en henkilökohtaisesti tunne yhtään naista, jota kiihottaisi epänormaalit lihakset. Ne kiihottavat naisia yhtä paljon kuin anorektikko kiihottaa miehiä.

        Mitkä ihmeen epänormaalit lihakset? Jos et käytä steroideja tai muitakaan vastaavia aineita niin et kerta kaikkiaan voi saada "epänormaaleja" lihaksia. Se on biologinen mahdottomuus.

        Tässä sinullekkin sama vastaus kuin alempana esiintyvälle yhtä typerälle nimimerkille kuin sinä:

        Useiden tutkimuksien mukaan naiset pitävät lihaksikkaita miehiä seksikkäinä. Toki naisten preferensseissä edelleenkin menee miehen rahat ja status lihastenkin ohi mutta nuorten miesten kannattanee mielestäni kuitenkin panostaa myös kuntosalilla käyntiin.

        http://lihastohtori.wordpress.com/2012/07/04/koolla_on_valia/

        "Johtopäätös lihaskoosta ja parinvalinnasta: Meillä ihmisillä samoin kuin muilla eläinkunnan jäsenillä naaraat ja urokset valikoivat parittelu- sekä elinkumppaneitaan kovin moninaisin perustein. Lihaspsykologisten tutkimusten mukaan lihaskoko on myös yksi parinvalintaan vaikuttavista tekijöistä."

        "Ainakin nuoret naiset siis rankkaavat keskimäärin kaikkein seksikkäimmiksi kohtuullisen lihaksikkaat miehet (ks. esim. Frederick & Haselton 2007".

        Mikä tässä on niin vaikea käsittää?

      • kysykää minulta
        äääö367 kirjoitti:

        Varmasti joku bodarinainen arvostaa bodarimiestä. Ja mikäänhän ei ole oksettavampaa kuin lihaksikas nainen. Iso perse, selkä ja käsivarret. Melkein ylipainoinenkin nainen on parempi. Naisille riittää jumppa ja lenkki.

        Yksikin doping-kuuri pilaa koko terveyshyödyn, jonka kuntosalilla saa. Ja ihmisen paikkoja ei ole edes suunniteltu kestämään liian isoja painoja. Esimerkkejä on ihan liiankin kanssa.

        Itse en henkilökohtaisesti tunne yhtään naista, jota kiihottaisi epänormaalit lihakset. Ne kiihottavat naisia yhtä paljon kuin anorektikko kiihottaa miehiä.

        Naisille ei todellakaan riitä jumppa ja lenkki. Kuntosalilla käyvät tiukat tytöt näyttävät parhailta - ja niin myös tuntuvat.

      • Oikotieonneen

        Hyvä Wexi, fiksu poika.

    • Lisakkeillä kuntoon

      Osta lihaslisäkkeet alan kaupasta. Saat heti mahtavat pohkeet, perseen, habat ynnä muut. Silikonia vai mitälie.

    • oidipus11

      narsistin puhetta =)

    • kysykää minulta

      Katselin eilen tämän ketjun innoittamana jo aiemmin katsomani jakson Penn & Teller Bullshit -ohjelmasta, jossa käsiteltiin kuntosalitreeniä, lisäravinteita ja ihmisen geenejä kehonmuokkauksen kannalta. Ohjelmassa asioita raapaistiin hyvin pintapuolisesti.

      Sanoma oli kuitenkin hyvin selvä; Olemme geeniemme vankeja. Ne ovat suurin yksittäinen vaikuttaja siinä miten se keho lähtee treenissä muokkautumaan.

      Jos mahdollista niin kannattaa katsella kaikki Penn & Tellerin Bullshitit läpi. Siellä tulee suoraa asiaa ja faktaa elämän eri osa-alueilta erittäin hauskalla sarkasmilla, huumorilla ja vittuilulla höystettynä. Enjoy!

    • atlas copco

      Paineilmalla saa tosi nopeesti mut yleensä siinä tahtoo lähtee henki mutta haittaak se?

    • Meatball

      2kk aikana merkkitävin saavutettavissa oleva ulkonäköparannus on rasvaprosentin pienentäminen. Syö vähemmän kuin kulutat.

      Myös terveellisellä ruokavaliolla voit saada vähän väriä naamaan, jos nykyinen syöminen on ravintoköyhää.

      Mutta jos haluat väkisin salille niin tee koko kroppa kerralla -treeni kolmeen kertaan viikkoon. Suosi yksinkertaisia moninivelliikkeitä: kyykky, maastaveto, penkkipunnerrus, pystypunnerrus, leuanveto jne.

      Yksityiskohtaisempaa neuvontaa tarjoaa esimerkiksi: http://www.pakkotoisto.com/forum.php

      • kysykää minulta

        Kahtakaan kertaa viikossa ei kannata samaa lihasryhmää tehdä salilla - ja ei varsinkaan kolmea kertaa. Unohtakaa myös nämä koko kropan yhdellä kertaa treenaamiset. Yksi lihasryhmä/päivä on paras tie kehitykseen.

      • new world
        kysykää minulta kirjoitti:

        Kahtakaan kertaa viikossa ei kannata samaa lihasryhmää tehdä salilla - ja ei varsinkaan kolmea kertaa. Unohtakaa myös nämä koko kropan yhdellä kertaa treenaamiset. Yksi lihasryhmä/päivä on paras tie kehitykseen.

        Taidat olla old schuul podibilder

      • kysykää minulta
        new world kirjoitti:

        Taidat olla old schuul podibilder

        Kaksi kertaa viikossa voidaan treenataa sama lihasryhmä vain, jos olet a) kisadieetillä b) käytät steroideja c) teet molempia edellä mainittuja

        Tämä on ihan new world.

    • Perattu särki

      On paikkoja joihin ei kannata mennä hyvissä vaatteissa esim.Sosiaalitoimistoon tai kirkon diagonia- keskukseen.Näissä saavat viranhaltijat paremman itsettunnon kun vaihdat ensin arkiasusi spurgun kanssa ja käyt maalikaupankautta ehostamassa.Mutta tuo näyttelemisesi,siinä voi auttaa olemaan vain ulkoisesti oma itsesi,ja henkisesti vahvistaa pitämällä itsestäsi juuri siinä kunnossa kuin olet.

    • bodaari

      Ei muuten onnistu noinvain , mutta !! aineita , Synthol ja anaboliset steroidit niin johan kehityt ja turvallisin on Synthol

    • ennaj1

      Parhaan tuloksen saamiseksi sinun tulee tehdä noin 12 sarjaa ja toistot 6-12. Lihaskasvun maksimoimiseksi sarjojen välissä lepotauko 1-3 min. Ei kannata treenata yli 45 minuuttia, koska sen jälkeen keho alkaa ottamaan energiaa kortisonin avulla lihaksista.

      Luonnollisesti et tule kasvamaan jollet syö ylimäärää kaloreita. Käytännössä 300-500 kaloria enemmän kuin kehon ylläpito vaatii.

      Kannattaa keskittyä liikkeisiin, jotka stiumoiloivat samalla monta lihasryhmää. Eli bench press, deadlift, squat, miltary press, chinups. Keskittyen yhteen tai kahteen lihasryhmään salikerta.

      Vielä lopuksi tarvitset paljon unta ja treenistä vapaa päiviä jolloin rikotut lihakset kasvavat ja tulevat vahvemmiksi.

      • kysykää minulta

        Ohjeesi ovat ihan hyvät. Pakko takertua kuitenkin tuohon kortisoniin... se on tässä tapauksessa kortisoli :)

    • Kylänmies
    • Kokeileppa...

      Kovaa treeniä ja palkkariksi sustaa,decaa ja ryssiä :-)

    • kysykää minulta

      onko se seksikästä että on lihaksia mutta ei aivoja ? vain kusta päässä

      • kysykää minulta

        Voitko täsmentää, että mitä kohtaa teksteissäni tarkoitat? Ei sillä, että oikeasti kiinnostaisi mutta kerro nyt kuitenkin.

    • pullavaa

      Konsti löytyy, syö pullavaa niin paljon kun pystyt ja treenaa 2 kertaa päivässä. Ihan oikein, syö pullavaa. Joku asiantuntia tulee väittämään että mahdotonta mutta älä usko. Totta se on ja kokeiltu on.

    • kysykää minulta

      Jotenkin naurattaa, että aina silloin tällöin, kun jaksan itseäni huvittaa kirjoittelemalla tälle palstalle, lukukerrat nousevat yli kymmenen tuhannen. Nyt etusivulla on ollut hieman pidempään ketju "kaikki valehtelevat ikänsä", joka kertoo nettideittailusta, joka on käsittääkseni tässä sinkkujen luvatussa maassa todella suosittua. Kirjoituksia onkin enemmän kuin tässä ketjussa. Lukukertoja on vain puolet vähemmän.

      Kysymys siis kuuluu; jaatteko tätä linkkiä ympäri facebookia vai mistä ihmiset löytävät aina lukemaan niitä ketjuja, joissa olen aktiivisemmin kirjoittanut?

      Voimeko vetää tästä johtopäätöksen, että hieman provosoivat ja sarkastiset asiakirjoitukset kiinnostavat lukijoita enemmän kuin nämä teidän tyhjääkin tyhjemmät löpinät?

    • eyj45ui

      Täällä neuvotaan jopa joka toinen päivä treenaamaan. kuinkas kun mulla on jopa neljä-viisi päivää lihakset kipeät?

      • Jone 180

        Itse pidän taukoa vain maanantaisin ja perjantaisin. Mulla on aina lihakset kipeät. Ei se saa haitata.

      • kysykää minulta
        Jone 180 kirjoitti:

        Itse pidän taukoa vain maanantaisin ja perjantaisin. Mulla on aina lihakset kipeät. Ei se saa haitata.

        Kaksi lepopäivää viikossa on riittävä ja ehkä paras tapa. Jos treenaa nelijakoisella ohjelmalla niin silloin voi pitää kolme välipäivää.

      • kysykää minulta

        Yhtenä päivänä treenataan yksi, aivan maksimissaan kaksi lihasryhmää. Mutta ei isoja lihasryhmiä kuten vaikkapa selkä ja jalat.

        Lihas siis tulee varsinaisesti treenattua kerran viikossa. Mitä se haittaa, että selkälihakset ovat kipeät, kun teet hauista ja ojentajaa, tai jos jalat ovat kipeät, kun teet rintaa? Odotatko sinä, että missään lihaksessa ei tunnu miltään ennen kuin menet uudestaan salille? Kehityksesi on varmaan hurjaa.

    • Laita lenkkimakkara housuihin kyllä silläki pienet risepktit irtoo :)

    • Hauista ON

      Mee v.tt..n senkin M.lk.n kantaja s..t..an Tollo.

    • hande-56

      Tykkää itsestäs sellaisena kun olet ja treenaa silloin kun siltä tuntuu. Sitä jos lähtee sille tielle että ei ole milloinkaan itseensä tyytyväinen niin sille tielle ei loppua tule.
      Ja sen tulee muut näkemään olemuksesta ja puheista.

    • Hehee.

      Voit unohtaa,että saisit lihakset 2 kuukaudessa. Realistisempi tavoite on 2 vuodessa. Niin ja miten seksikkyys on yhteydessä lihaksiin?

      • kysykää minulta

        Ai että mitenkö liittyy lihakset seksikkyyteen. Oletkohan vähän tyhmä?

        Useiden tutkimuksien mukaan naiset pitävät lihaksikkaita miehiä seksikkäinä. Toki naisten preferensseissä edelleenkin menee miehen rahat ja status lihastenkin ohi mutta nuorten miesten kannattanee mielestäni kuitenkin panostaa myös kuntosalilla käyntiin.

        http://lihastohtori.wordpress.com/2012/07/04/koolla_on_valia/

        "Johtopäätös lihaskoosta ja parinvalinnasta: Meillä ihmisillä samoin kuin muilla eläinkunnan jäsenillä naaraat ja urokset valikoivat parittelu- sekä elinkumppaneitaan kovin moninaisin perustein. Lihaspsykologisten tutkimusten mukaan lihaskoko on myös yksi parinvalintaan vaikuttavista tekijöistä."

        "Ainakin nuoret naiset siis rankkaavat keskimäärin kaikkein seksikkäimmiksi kohtuullisen lihaksikkaat miehet (ks. esim. Frederick & Haselton 2007".

        Mikä tässä on niin vaikea käsittää?

    • s9jf9f

      Kahdessa kuukaudessa et juurikaan lisää lihasmassaa, mutta jo olemassa olevat lihakset saat hieman erottumaan oikealla ja määrätietoisella treenillä tai sitten vain laihduttamalla.

    • Anabooli59

      Asiaan ei ole kun yksi ratkaisu:ANABOLISET STEROIDIT!!!! Voi lämpimästi suositella.

    • Hjuumorii

      ai luoja....hauska juttu...
      http://q.gs/3032462/funniest50videos

    • 86753454788

      Mä olen epäsäännöllisen säännöllisesti käynyt pari vuotta salilla, ihan huvikseen. Ja syksyllä vaihdoin salia ja hain innostusta kuntoiluun. Puuhasivat mulle pienen ohjelman siinä, sanoin että haluan lihaksia kasvattaa. Ja samalla yritin katsoa mitä suuhun laitan. Muutama kilo oli tarkoitus myös pudottaa. Ja kyllä mä sain tuloksia 2kk, olin itsekin ihan ällistynyt. Painoa lähti kolmisen kiloa ja lihaksia sain esille ylävartalossa ja pikkasen reisissäkin. Kävin salilla 5-6krt viikos ja lisäks kävelyä, juoksua tai fillarointia muutaman päivän viikos.

      Riippuu varmaan aika paljon lähtötilanteesta ja geeneistä, mutta kannattaa yrittää. Mun olo muutenkin parani siinä samalla. Ja olen kuitenkin nainen, että noiden lihasten saaminen muutenkin vaikeaa. Ja käytin tosiaan raskaita painoja.

    • pikkis96969696969696

      mä en tarvii puntteja enkä lihaksia kun olen yliampuvan itsevarma,50kg/180cm laiharuikku puhun itsestäni jopa kolmannessa muodossa,halveeran muita kun juoruan ja muistan samalla vetää/mainita itseni jutussa paremmaksi kuin toiset,töitä en tee kun en osaa ja kaverit tekee josta otan kyllä aina kunnian itselleni,voin muuten mennä laudan taakse piiloon,vähän hävettää kyllä pitää joskus pakosta shortseja jotka muijani osti kun ei tiennyt että ikinä en ole pitänyt sellaisia joista näkyy tikkuni ja pattipolveni..niin että ihan turhaa meille yli-ihmisille punttitreenit,pääasia että luulee ja uskoo itse että "olen kaunis..olen rohkea.."

    • Sumopuku

      Osta kaupasta sellainen tekolihaspuku. Päällevedettävä.

    • isoarska991

      Iso-Ahnuld neuvoo:

      Kun yritin kasvaa massiiviseksi treenieni alkuaikoina, seurasin seuraavaa rutiinia jota kutsun kultaiseksi kuusikoksi (Golden Six). Etenin valtavasti kyseisellä ohjelmalla, kuten sadat muut jotka treenasivat salillani Münich:ssä, Saksassa. Kaikki olivat sitä mieltä, että tämä yksinkertainen systeemi tuotti erinomaisia tuloksia lihaskasvun ja painon lisäyksen suhteen. Jos teet näitä perusharjoitteita vähintään kolme kuukautta, kolme kertaa viikossa ei-peräkkäisinä päivinä, kehität itsellesi monta kiloa uutta, vaikuttavaa lihasta. Pyri joka kerta lisäämään painoa liikeeseen, kun pystyt tekemään 2 tai 3 toistoa yli suositellun määrän. Tässä on kultainen kuusikko:

      1. Takakyykky.
      Käytä painoa, joka sallii sinun saavan 4x10 toistoa. Laskeudu aina niin alas, että reitesi ovat vaakatasossa lattiaa kohden. Tee 10 toistoa, lepää kaksi minuuttia ja toista.

      2. Penkkipunnerrus
      Ota kohtuullisen leveä ote, kädet noin 80 cm leveydellä toisistaan. 3 x 10 toistoa. Lepää kaksi minuuttia sarjojen välillä.

      3. Leuanveto leveällä otteella
      Tee niin monta toistoa kun pystyt, eli 3 x max.

      4. Niskan takaa punnerrus
      Käytä leveää otetta. Peukalot noin 15 senttiä olkapäiden ulkopuolella per puoli. 4 x 10 toistoa. Kaksi minuuttia lepoa sarjojen välillä.

      5. Hauiskääntö tangolla
      Pidä kyynärpäät kiinni kyljissä ja ota olkapäiden levyinen ote. Tee liike kontrolloidusti. 3 x 10 toistoa. 90 sekuntia lepoa sarjojen välillä.

      6. Istumaannousu
      Pidä polvet koukussa ja kädet pään takana. Älä pidä taukoa toistojen välissä vaan tee 20 toistoa tai niin monta kun voit ilman tauon pitämistä. 3 - 4 sarjaa. 60 sekuntia lepoa sarjojen välillä.

    • kysykää minulta

      Iltasanomat tietää kertoa:
      http://www.iltasanomat.fi/laihdutus/art-1288529301460.html

      "Enemmistö suomalaisaikuisista on yhä ylipainoisia tai lihavia. Yli 30-vuotiaiden painoindeksi on keskimäärin reilut 27, kun ylipainon rajana pidetään 25:tä ja lihavuuden 30:tä. Normaalipainoisia on vain noin 30 prosenttia miehistä ja 40 prosenttia naisista.

      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen loppuvuonna julkaiseman raportin mukaan lihavuus on kansainvälisesti katsoen erittäin yleistä Suomessa. Lähiaikojen haasteena on estää normaalipainoisten lihominen sekä kannustaa ylipainoisia ja lihavia painonhallintaan.

      – Olemme kautta aikojen olleet aika tanakkaa kansaa verrattuna muihin eurooppalaisiin, kertoo apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Husin lihavuustutkimusyksiköstä."

      Yllä oleva(kin) teksti saa minut ihmettelemään yhä uudelleen, miksi lihaksikkaista vartaloista ollaan aina (keskustelupalstoilla) niin huolissaan, näreissään tai ainakin sitä mieltä, että eihän lihaksista mitään hyötyä ole normaalielämässä saati parisuhde- ja seksisuhdemarkkinoilla - päinvastoin niistä on vain haittaa. Yksikin pässinpää kirjoitteli tuossa aiemmin, että etelässä voi bodata mutta ei pohjoisessa, koska täällä käytetään toppatakkeja :) Toinen kirjoittaa, että kun on lihasta niin pää ei käänny ja ihminen on tönkkö jne... :) Ettekö te parempaan pysty?

    • haba

      Pikatesto!:))

    • kylanmies

      Hyvä kroppa on yksi asia. Se ei vain vielä riitä saamaan yhtään mitään enempää kuin ennenkään. Yhdistämällä kehon ns. pelisilmän ja tilannetajun niin aletaan olla jo eri leveleillä. Lisää vinkkejä täältä seurailemalla: http://kaikentakanaonnainen.blogspot.fi/

    • tossuw

      parissa kuukaudessa saa kyllä jonkinverran muotoa lihaksiin koska lihakset kasvaa ensimmäisen parin kolmen kuukauden aikana tosi hyvin. tietenkään ei voi verrata mihinkään 10 vuotta bodanneen lihaksiin mutta jonkin verran muotoa parissa kuukaudessa kyllä saa.

      • asdasdfg

        Kai huomasit että aloitusviesti on lähetetty joulukuussa?

    • pumppi mimmi

      bodypumppi tunnit on tosi hyviä. Polttaa rasvaa, mutta saa ihan kivasti lihaksia myös. Luulisinpa, että jos pari kolme krt viikossa käyt, nii tuloksia näkyy. Jos ei oo kokemusta nii lue vaikka tommonen esittely
      http://www.hyvaolo.com/2012/02/bodypump.html

    • jjihkhi

      "olet lahjakas, eli sinulla on hyvä geenit"

      Idioottimainen ilmaisu, hyvät geenit ja lahjakkuus eivät ole sama asia & miten niin "hyvät geenit"?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jyrkissä nöyryytettiin naisia avoimesti!!!

      Marko Kulmala pomona vaati naisia kertomaan karvoistaan ja näyttämään karvansa. Tea Khalifa oli neekeri ja Marika Makaroff lesbo. Harjottelijatyttöjä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      10079
    2. Bile-Sanna vai pääministeri-Marin? Lue Ukkolan kolumni

      Bile Dani on saanut haastajan Bile Sanna. Seiska ja Iltalehti uutisoivat alkoholin huuruisista julkkisjuhlista, jollaisia pääministerimme Sanna Marin
      Maailman menoa
      405
      6350
    3. Tässä on tomaattipasta a la Sanna Marin - Tämä yksi ainesosa kruunaa pääministerin lempiruoan!

      Pääministeri Marin paljastaa suhteellisen tavallisen lempiruokansa, mutta siinä onkin yksi aika erikoinen ainesosa.... Unohda fetapiirakka, nyt tulee
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      2992
    4. Mikko Kuustonen paljastaa Hanna-rakkaan yllättävän teon kriisin keskellä: "Ne on rankkoja..."

      Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus on kyllä mielenkiintoinen pari. Rakastuneet kypsissä kymmenissä ja uusioperhettä pukkaa: https://www.suomi24.fi/vii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      2151
    5. Kepulaiset arvioivat Marinin ruumiinrakennetta

      Keskustan pää-äänenkannattajalehti Suomenmaa teki arvioita Marinin terveydentilasta muun muassa hänen siivousintonsa, ruumiinrakenteen ja juoksuharras
      Maailman menoa
      112
      1997
    6. Miehelle tiedoksi

      Haluan sinut. Haluan herätä vierestäsi, haluan antaa sinulle aamupusun, haluan jutella kanssasi kaikesta maan ja taivaan välillä, haluan käydä kanssa
      Ikävä
      95
      1900
    7. Suomesta mukaan lomalle mehupurkkia jotta saa Espanjasta käsin mainostaa

      On nämä huvittavia,kyllä kahvit pärskähti läppärille,ei voi olla nolompaa 😆😆😆
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1240
    8. Miehelle ihanalle

      Tää meijän juttu on kyllä pakko selvittää,se ei jätä rauhaan.Onko minulle sydämessäsi paikka?Voisimmeko palata siihen hetkeen takaisin?Olisiko meille
      Ikävä
      53
      1058
    9. Matkailumäen pääomitus kaatui hallintooikeudessa.

      Olisi pitänyt kysyä EU:a lupa, Veronmaksajien rahaa säästyi 2 miljoonaa euroa ei paha. Eiköhän nyt olisi aika selvitysmiehen tulla matkailumäelle ja
      Ähtäri
      40
      951
    Aihe