En muista, olenko joskus aiemminkin tullut tähän samaan johtopäätökseen ja sittemmin ilmeisesti unohtanut koko asian - luultavasti olen - mutta mietin tuossa päivemmällä kulunutta vuotta, joka oli ehkä vähän pettymys. Pettymyksentunne voi olla ehkä vähän harhaanjohtava, sillä alkuvuodesta kuitenkin oli jonkin verran jopa ns. säpinää tai ylipäätään jotain tapahtui, ja kun se kaikki painottui alkuvuoteen, tuntuu näin vuoden lopussa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Palstalla omalta osaltani olen useita kertoja juuri tänä vuonna joutunut selittelemään tyypillisiä toimintatapojani tilanteissa, joissa joku saattaisi tulkita naisen osoittavan ehkä jotain kiinnostuksentapaista. Olen suoriutunut tilanteista aina niin, että joko kuvittelin vaan tai sitten nainen on jotenkin häiriötilassa ja tajuamatta omaa parastaan yrittää osoittaa lämpimiä tunteita minua kohtaan. Tiedän, että ajattelutapani on vammaista ja väärin myös kyseistä naista kohtaan, ja häpeän.
Mietin syitä käytökseeni. Yksi syy selvästi on jonkinlainen pelko, että nainen todella pettyisi minuun - parisuhdetaitoihini, seksitaitoihini, varustukseeni. Sinänsä aiheellinen pelko, mutta tällainen ajattelu on ehkä vähän sitä ylisuojelevan vanhemman karhunpalvelusta, joka tässä tapauksessa vain kohdistuu itseeni. (Mitä seksitaitoihin ja varustukseen tulee, niin toivomushan on kylläkin sellainen tyttö, joka on sitä mieltä että jokaisen kumppanin kanssa on aina opeteltava asiat eikä seksi ole runttaamalla runttaamista, niin kuin palstalla yleisesti ajatellaan).
Mutta se syy, mikä lopulta johti tämän keskustelun aloittamiseen, on että otan asiat vähän vakavasti. Yksi kevään tytöistä oli sellainen hyvännäköinen ja mukava tyttö, joka oli ihan vastikään eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Selittelin silloinkin palstalla, että kuvio on vähän monimutkainen, enkä halunnut vaarantaa tiettyjä kaveripiiripoliittisia suhteita ryhtymällä tytön kanssa mihinkään, vaikka hän ilmeisesti olisi sellaista halunnut. Yksi syy, josta en palstalla taas puhunut mitään, oli se, etten tiennyt mitä minä olisin tytöstä halunnut. Jälkeenpäin olen valtavasti harmitellut itsekseni sitä, etten vain "antanut mennä" ja katsonut, mitä olisi tapahtunut. Pahimmassakin tapauksessa olisi voinut olla vähän aikaa ihan kivaa, ja tuskin kaverisuhteet ehkä lopullisesti olisivat hajonneet, en tiedä. Parhaimmassa tapauksessa olisi voinut olla rakkauden kesä 2012. Mutta minä en tiennyt, mitä olisin halunnut, ja mitä tyttö olisi halunnut. Pelkäsin, että jos vietän vaikka yön hänen kanssaan, olen sitoutunut häneen, ihan kuin kyseessä olisi ollut kihlat, lupaus pitkästä ja pysyvästä suhteesta kunnes joku kriisi sen mahdollisesti hajottaa. Yksinkertaisesti: otin kauhean vakavasti lähentely-yritykset sen sijaan, että olisin luopunut jyrkästä itsekontrollista ja katsonut, mitä olisi tapahtunut.
Tajusin tänään, että sama vakavuus on jäytänyt minua muulloinkin. Useita kertoja. Olisi kerran voinut olla ihan oikea suhde, mutta alun jälkeen lopetin sen. Asiaan saattoi vaikuttaa muitakin syitä, mutta ehkä yksi oli se, että mietin että jos nyt seurustelen niin se on sitten vakavasti ja pysyvästi, enkä ollut varma tunteistani. Joitakin muita kertoja myös on ollut tilanteita, joissa olisi voinut olla ihan kiva ilta periaatteessa varatun naisen kanssa, mutta otin hirveän vakavasti avio- tai pikemminkin avorikoksen, enkä sitten voinut, vaikka luultavasti olisi ollut vain ihan kivaa hetken ja sitten se siitä, elämä jatkuu, olisi jäänyt hassu muisto, eikä mitään katastrofia.
Näin ollen voisin harkita yhdeksi lisäuudenvuodenlupaukseksi pyrkiä tekemään niin kuin einot tekevät: olla otamatta elämää raskaaksi, tarttua hetkiin, ellei tietysti ihan oikeasti ole vakavia seuraamuksia. Vaikeaa tulee kyllä olemaan.
Palstalla omalta osaltani olen useita kertoja juuri tänä vuonna joutunut selittelemään tyypillisiä toimintatapojani tilanteissa, joissa joku saattaisi tulkita naisen osoittavan ehkä jotain kiinnostuksentapaista. Olen suoriutunut tilanteista aina niin, että joko kuvittelin vaan tai sitten nainen on jotenkin häiriötilassa ja tajuamatta omaa parastaan yrittää osoittaa lämpimiä tunteita minua kohtaan. Tiedän, että ajattelutapani on vammaista ja väärin myös kyseistä naista kohtaan, ja häpeän.
Mietin syitä käytökseeni. Yksi syy selvästi on jonkinlainen pelko, että nainen todella pettyisi minuun - parisuhdetaitoihini, seksitaitoihini, varustukseeni. Sinänsä aiheellinen pelko, mutta tällainen ajattelu on ehkä vähän sitä ylisuojelevan vanhemman karhunpalvelusta, joka tässä tapauksessa vain kohdistuu itseeni. (Mitä seksitaitoihin ja varustukseen tulee, niin toivomushan on kylläkin sellainen tyttö, joka on sitä mieltä että jokaisen kumppanin kanssa on aina opeteltava asiat eikä seksi ole runttaamalla runttaamista, niin kuin palstalla yleisesti ajatellaan).
Mutta se syy, mikä lopulta johti tämän keskustelun aloittamiseen, on että otan asiat vähän vakavasti. Yksi kevään tytöistä oli sellainen hyvännäköinen ja mukava tyttö, joka oli ihan vastikään eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Selittelin silloinkin palstalla, että kuvio on vähän monimutkainen, enkä halunnut vaarantaa tiettyjä kaveripiiripoliittisia suhteita ryhtymällä tytön kanssa mihinkään, vaikka hän ilmeisesti olisi sellaista halunnut. Yksi syy, josta en palstalla taas puhunut mitään, oli se, etten tiennyt mitä minä olisin tytöstä halunnut. Jälkeenpäin olen valtavasti harmitellut itsekseni sitä, etten vain "antanut mennä" ja katsonut, mitä olisi tapahtunut. Pahimmassakin tapauksessa olisi voinut olla vähän aikaa ihan kivaa, ja tuskin kaverisuhteet ehkä lopullisesti olisivat hajonneet, en tiedä. Parhaimmassa tapauksessa olisi voinut olla rakkauden kesä 2012. Mutta minä en tiennyt, mitä olisin halunnut, ja mitä tyttö olisi halunnut. Pelkäsin, että jos vietän vaikka yön hänen kanssaan, olen sitoutunut häneen, ihan kuin kyseessä olisi ollut kihlat, lupaus pitkästä ja pysyvästä suhteesta kunnes joku kriisi sen mahdollisesti hajottaa. Yksinkertaisesti: otin kauhean vakavasti lähentely-yritykset sen sijaan, että olisin luopunut jyrkästä itsekontrollista ja katsonut, mitä olisi tapahtunut.
Tajusin tänään, että sama vakavuus on jäytänyt minua muulloinkin. Useita kertoja. Olisi kerran voinut olla ihan oikea suhde, mutta alun jälkeen lopetin sen. Asiaan saattoi vaikuttaa muitakin syitä, mutta ehkä yksi oli se, että mietin että jos nyt seurustelen niin se on sitten vakavasti ja pysyvästi, enkä ollut varma tunteistani. Joitakin muita kertoja myös on ollut tilanteita, joissa olisi voinut olla ihan kiva ilta periaatteessa varatun naisen kanssa, mutta otin hirveän vakavasti avio- tai pikemminkin avorikoksen, enkä sitten voinut, vaikka luultavasti olisi ollut vain ihan kivaa hetken ja sitten se siitä, elämä jatkuu, olisi jäänyt hassu muisto, eikä mitään katastrofia.
Näin ollen voisin harkita yhdeksi lisäuudenvuodenlupaukseksi pyrkiä tekemään niin kuin einot tekevät: olla otamatta elämää raskaaksi, tarttua hetkiin, ellei tietysti ihan oikeasti ole vakavia seuraamuksia. Vaikeaa tulee kyllä olemaan.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Millä tavalla vaarannat kaverisuhteesi jos otat seurustelukumppanin?
Äh, selitin asian jo keväällä täällä monin eri sanakääntein, etten jaksaisi enää. Tilanne nyt oli vähän vaan herkkä, ja ennen kaikkea olisi ollut tympeää jättää sinä iltana kaveri yksin ja lähteä naisen kämpille - vaikka olisi vähän haluttanutkin.
Kaverin pari minuuttia kestävä huono fiilis oli sulle merkitsevämpää kuin mahdollinen parisuhde (ehkä loppuiän kestävä)? Onko sinulla taipumus kynnysmattomaiseen ajatteluun yleismmälläkin tasolla?
Aloin pyörimään tällä palstalla vasta viime keväällä, niin että sinänsä ei mikään ihme jos en muista.
Niin kuin sanotaan: "Needs of the many outweigh the needs of the few... or the one".
Aika mielenkiintoinen tuo idea, että pitäisi jo ennen tutustumista etc, tietää, mitä toisesta haluaa. Kuuluuko tuo ajattelu markkina-arvoteoriaan kenties? (ko teoria itselleni vain tältä palstalta tuttu)
No ei tosiaan kuulu. Se kuuluu pelkoon ja huonoon itsetuntoon.
Ei, sillä ei ole mitään tekemistä markkina-arvoteorian kanssa, vaan omien päähänpinttymieni. En tiedä, missä vaiheessa pitäisi tietää, mitä tahtoo, ja jos en ole varma, mitä toinen tahtoo enkä sitä voi suoraan kysyäkään tunnelmaa rikkomatta ja tekemättä itsestäni idiottia, niin onko sitten OK että lähden tästä vaikka yhdeksi yöksi lämmittelemään toisen petiä? Toinen tietysti saattaisi haluta juuri sitä, kevyttä romanssia jossa vähän pidetään hauskaa ja sitten jatketaan elämää. En tiedä.
On OK, jos et ole ehdottoman varma siitä, että niin tehdessäsi satutat toista. Pelkkä epäilys tai pelko siitä, että se ehkä johtaa satuttamiseen ei riitä. Eli tilanteen, jossa et suostu petiä lämmittämään pitäisi olla sellainen, että tiedät, ettet itse voisi haluta kyseisestä naisesta sen enempää, mutta tiedät hänen ehdottomasti haluavan sinusta enemmän.
Aika varmasti tunnelman rikkoo myös se, ettei toinen saa sinua jos sinut kerran haluaa. Sekin voi satuttaa yhtälailla.
Seuraava kysymys tietenkin on, miten ehdoton varmuus saavutetaan? Kysymällä, tietty, mutta missä vaiheessa senkin sitten kehtaa tehdä.
Ok ,varmuutta ei voi saavuttaa. Edes kysymällä. Korjataan siis: pitää olla todennäköistä, että syntyy ruumiita. Pelkkä mahdollisuus, epäilys tai pelko ei riitä.
Todennäköisyyden joudut itse määrittämään, mutta koska olet uhanalaisena jäämään naisettomaksi, 50-50 tilanteet ratkaiset piparin hyväksi.
Tuollainen pitkä analysointi on turhaa. Mies joku saa pillua tai ei saa, ja vain se on olennaista.
Ihan hyvä että tiedostat ongelmasi ja pyrit sitä muuttamaan. Itsellänikin oli nuorempana vähän vastaavanlaista ongelmatiikkaa, että olisi ollut mahdollisuuksia yhden illan juttuihin, mutta en lähtenyt niihin, koska ajattelin/pelkäsin että nainen rakastuu minuun tai jotain muuta ihan älytöntä. Tuollaiseen ajatteluun kuuluu kai oletus siitä, että nainen on se jollain tapaa heikompi sukupuoli jota pitää suojella, jopa heidän omilta tunteiltaan ja kaikenlainen tunteiden loukkaamisen mahdollisuuskin hirvittää. Ihan naurettavalta tuntuu nyt jälkikäteen ja harmittaa, että olisin päässyt panemaan, mutta en lähtenyt, kun pidin seksiä jonain todella pyhänä juttuna. Onhan se tavallaan "pyhää", mutta ilman kokemusta siitä sitä alkaa paisuttelemaan ihan suhteettomasti kaikkea. Jos nuoremmilleni joskus jonkun opetuksen voisin antaa, niin se olisi se, että aina kannattaa panna kun on mahdollisuus. Ei se elämä niin vakavaa tarvitse olla, kunhan ei nyt ihan älyttömästi hölmöile.
Ja myöhemmin olen oppinut, että ei ne naiset niin viattomia, hyveellisiä ja heikkoja ole mitä yleensä haluavat esittää. Eli siitä vaan einoilemaan. Vanhana sitä kaduttaa elämä, jota ei elänyt, eikä elämä joka tuli elettyä.
Osa ongelmaa on kai jonkinlainen ajatus siitä, että kerrankin todella yleistää naiset Jane Austen -hahmoiksi, jotka haluavat hyviin naimisiin rakastamansa miehen kanssa loppuiäksi. Ja tässä yleistäminen tosiaan tarkoittaa yleistämistä, eikä sitä että kepeissä keskusteluissa ei aina muistuta poikkeustapausten olemassaolosta ja luettele niitä. Siksi se on myöskin rumaa.
Lordi on palstan ATM:istä fiksuimpia, koska se haluaa kehittyä paremmaksi sosiaalisesti ja miksei muillakin osa-aluilla elämässään. Ihan eri kauraa kuin nämä "odotan edelleen että ovikello soi ja siellä nainen tulee hakemaan mut tästä läävästä"- ja "haista huo-ra vit-tu"-ATM:t.
Lordi sanoi sen mitä aina oon sanonut ATM:ista. Vääristyneet mielikuvat ihmissuhteista/ihmisistä.
Toivon Lordille aidosti, että löytäisi mukavan naisen jonka kanssa viettäisi aikaa seesteisesti elellen.
"Lordi on palstan ATM:istä fiksuimpia, koska se haluaa kehittyä paremmaksi sosiaalisesti ja miksei muillakin osa-aluilla elämässään"
Miksi se sitten on viihtynyt tällÄ palstalla meidän soon-to-be sairaseläkeläis lutkittelijoiden kanssa jo vuosikaudet? Jos se oikeasti haluaisi tai pystyisi muuttumaan niin olisi sillä jo nainen. Samaa sakkia se on kuin me muutkin vaikka onkin liian pikkumainen sitä myöntääkseen.
Lordin palstalle kirjoittelu on eräänlaista sosiaalista peliä jolla hän mielistelemällä kerjää sääliä palstan ei-ATM:eilta. Nämä pelit viimeistään estävät todellisen muutoksen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Transactional_analysis#Games_and_their_analysis
Vaan kuinka kauan Lordi jaksaa ilman pillua? Jossain vaiheessa mitta tulee jokaisella väistämättä täyteen ellei ole Jeesus tai robotti.
Kädellisenä lajina meillä on apukin lähellä.
Pidemmän päälle tumputtaminen ei riitä normaalille heteromiehelle.
En ole samaa sakkia kuin jotkut täällä. En ole lyönyt kuitenkaan lekkeriksi muuta elämääni, vaan pikemminkin sitten olen tehnyt muuta kun on näyttänyt vähän kehnolta että mahdollisuuksia naissuhteisiin olisi. Periaatteessa silti ajattelen, että jotain toivoa kuitenkin on.
"hän mielistelemällä kerjää sääliä palstan ei-ATM:eilta."
Mielistelyhän tässä taas tarkoittaa sitä ettei haistattele kaikille ihan vain tavan vuoksi ja muuten vain. Vielä kun tajuaisi mitä iloa siitä sitten olisi.
Pidemmän päälle = n. 75 vuotta
http://cdn.memegenerator.net/instances/400x/25450050.jpg
Sie oot kyllä sulonen kaveri.
Teen tuota itse hyvin usein eli sabotoin itseäni. Meillä vakavilla ihmisillä ei ole niin hauskaa kuin muilla :(
Niin. Asiaa mietittyäni tuossa ei ole väärää eikä oikeaa ratkaisua vaan oikea ratkaisu on se mihin milloinkin päädytään ja tämä voi vaihdella ihmisen kehitysvaiheen mukaan. Iän kanssa itseluottamus normaalisti kasvaa ellei elämä potki päähän ja tämä aiheuttaa rentoutumista mutta sitten kun se luontainen itseluottamusmittari kilahtaa maksimeihin niin jäljelle jää vielä se geneettinen perusluonne omine estoineen.
http://www.youtube.com/watch?v=yEIpM8-RCPs
Ehkä niin. Olisi silti mukava päätyä aina joskus siihen oikeaan ratkaisuun, joka jättäisi kuumia muistoja elämästä eikä niitä kädenlämpöisiä "silloin toimin oikein kun pidättäydyin kaikesta"-hömpötyksiä, ihan kuin tässä oltaisiin jotain USA:n raamattuvyöhykkeen fundamentalisteja.
Lyhyesti ja humoristisesti:
-Kyllä sinäkin varmasti runtata osaat, palstan huhujen mukaan olet suhteellisen kookas, mikä varmistaa runttauksen taakse tarvittavan voiman. Joten älä huoli, vaan runttaa runttaamalla heti seuraavalla kerralla kun on paikka.
-Rakkauden kesästä on palstalla varoittava esimerkki, joten ehkä parempi, ettet suistunut samaan alhoon.
Vähän vähemmän humoristisesti: sinä kuitenkin haluat naista. Uskoakseni sinulle kelpaisi kepeän viaton flirtti, jopa kevyesti harrastettu seksikin? Mutta toisaalta perimmäisenä tavoitteenasi on vakava parisuhde sen oikean kanssa. Miksi siis jarrutella naisten kanssa ainakaan ennenkuin nainen on itse lyönyt jyrkkiä ehtoja pöytään? Voit katsoa mihin tilanne vie, ehkä vain kevyempään ja lyhyeen flirtti- tai seksisuhteeseen tai ehkä se kehittyisi oikeaksi ja aidoksi rakkaudeksi. Joka tapauksessa voittaisit nykyiseen verrattuna.
Tuossahan tuo on lyhyesti sanottuna se, miten haluaisin neuvoa itseäni, jos olisi aikakone käytössä.
Mul on toi sama!
Mutta mä kerron nyt asian: se vakavuus-juttu on tekosyy. Kun on riittävän kauan yksin, alkaa panikoimaan asioista, mitä ei olisi, jos koko ajan treffailisi. Ensinnäkin, siinä missä sinäkin, muutkin selviää pettymyksistä. Eli, jos huomaisit ettet mitään haluakaan, kyllä se toinenkin siitä selviää.
Eikä kukaan selväjärkinen odota sinun haluavan kihloihin 3 viikossa eikä kaikki itseasiassa välitä kiiruhtaakaan. Mutta tapailu on kivaa, ihastuminen on kivaa ja suutdelmat on kivoja. Asioista voi myös siinä vaiheessa puhua, ilman että poliisit vie putkaan.
Voit siis aivan hyvin käydä treffeillä, ja tapailla, ja keskustella! Kyllä! Voit kysyä että onko se toinen millainen ja tälläinen ja mikä hänen käsityksensä maailmasta ja suhteista on, ja kertoilla omaasi: ihan koska tutustuessa toiseen on ihan hyvä tutustua toiseen.
Älä pelkää tuommoisia kaverisuhteiden menetyksiä. Ihan oikeasti, mä olen tehnyt tota samaa ja miksi? Siksi että on sitten tyydyttävää katsella sitä kaveria jonkun toisen kanssa vai? Ei ole, ennemmin mä en ois sen kaveri ollenkaan sitten. Tai sitten mä kestän sen pistoksen että no, tulipahan yritettyä. Kun etten edes koskaan osallistunut. Pilaa siis kaikki kaverisuhteesi rauhassa, sitä sä et tule 90-vuotiaana katumaan, mutta sitä sä tulet että aina puhuit itsesi suhteista pois, pelkäsit, otit liian vakavasti, et halunnut "kun olla kaveri" vaikka tasan halusit muutakin. Kyllä kaverisuhteen voi rakentaa uudelleen ja arvaa miten: keskustelemalla ja päästämällä irti.
Kokemusta on.
Sulla on läheisyyden pelko ja keksit tekosyitä ettei tarttis yrittää: elät ne suhteen päässäsi jo etukäteen ja sitten puhut itsesi "eroon".
Pelkäät muutosta elämässäsi, jopa hyvää sellaista. Niin me kaikki, mutta toi pitkään yksinolo tekee just tota, että se menee liiallisuuksiin. Elä, ole, tee, rakastu, ja tosiaan, suutele kaikkia ystäviäsi vaikka ennemmin kun jätät suutelematta!
Jos mä oon sun ystävä, suutele mua, pliis! Vaikkei siitä koskaan mitään tulisikaan!
Ei tule katastrofeja tommosista, ehkä tsunamista mutta toi, on pikku aalto. Ei kukaan vahingoitu eikä kuole, ei virheisiin, ei flirttiin eikä pieneen tapailuun. Kun ei suurempaankaan, ei tartte olla niin tosikko!
Sitäpaitsi, jos et sitä pahinta pinnallista diskohilettä valitse, yleensä naiset on sitämieltä, että seksiin saa toisenkin mahdollisuuden. Tarkoitan että ne ketkä elää pinnallisessa maailmassa haluaa usein vaan pikaruokaa. Ne ketkä elää todellisessa maailmassa, tajuaa, ettei tartte olla heti tekemässä pornoelokuvaa.
Lopeta se sitoutumiskammo, lopeta se suhteiden kammo, läheisyyden pelko ja selitysten keksiminen. Elä enemmän, usko pois, et tuu katumaan. Yksinäisyys on vaan yksinäistä. Mä tiedän, se pelottaa, mutta mä tiedän, se pelon voi voittaa!
Minun täytyy tässä lähteä katselemaan postapokalyptista kaupunkia, joten voin vastata vain lyhyesti: tässä taas pidemmin ilmaistuna se, minkä haluaisin antaa neuvona nuoremmalle minälleni, jos olisi aikakone. Tai siis ehkä vähän hillitsisin ja pitäisin edes jotkut ystävät ystävinä, ainakin ne varatut naiset (no, sinkkunaisia ei ole... paitsi nyt oli yksi hyvin lyhyen aikaa, tai en tiedä onko hän vieläkin).
Jos on oikeasti ystäväsi ja terveellä maalaisjärjellä varustettu, niin olisi kyllä tajunnut tuossa mainitsemassasi tilanteessa, että sinun on yksinkertaisesti mentävä sen naisen mukaan. Eri asia jos olisit joku pari kertaa viikonlopussa uuden naisen pokaava Eino, sellaiselta voi odottaa, että jättää kerran menemättä naisen mukaan jos kaveria ahdistaa. Mutta ei neitsytpojalta (jos nyt sitä olet, mutta käytännössä kuitenkin sinnepäin).
Anna se sama neuvo nyt myös vanhemmalle minällesi. Ei me vanhetessa niin paljon muututa, ja meistä kaikki tietää sen. Ei meiltä tunteet kuole eikä me lakata jännittämästä uusien suhteiden alkuja, ainakaan me tavikset. Ehkä jotkut pelurit lakkaa, mutta ne ei koskaan oikeesti alotakaan.
Pidä sitten joku kaverina, tai tee siitä uudelleen kaveri, jos menee pieleen, mutta anna toi neuvo ittelles nytkin. Älä sano että on liian myöhästä, koska koskaan ei ole liian myöhäistä ja jos onkin, sitä ei pidä myöntää!
Kaikki meistä ei oo kokenut mitään erikoista, enempää tai mitään, mikä kertos että jollekin on liian myöhästä: ei ole deadlinea.
Ole oman itsesi henkinen aikakone ja ala elää "nuoruutta" nyt sitten.
Ikä on tekosyy.
Tartu hetkiin äläkä aliarvio kanssaihmisiä.
Voisi vielä listätä tuohon edelliseen että älä kuvittele saatikka sorru vainoharhaisuuteen.
Ehkä alitajuntasi toimi viisaammin kuin tietoinen mielesi. Onko järkevää hakeutua juuri eronneen seuraan? Luultavasti säästit itseäsi olemasta olkapää toisen itkuille.
Toinen asia on se, että olet kehittänyt itsellesi fantasiamaailman, jossa viihdyt paremmin kuin reaalielämän suhteissa.
Ittellä on noille kyllä semmonen karenssiaika... Jotenkin se on kuitenkin aika tavallista, että pitkän suhteen jälkeen ei uutta kestävää suhdetta heti luoda. Siis jos on hakemassa jotain vakavampaa, niin ei kannata... Toki jos haluaa vaan seksiä, niin mikäs siinä on sitten olla empaattisena olkapäänä niin...
Sitä minäkin mietin silloin, mutta nyt en voi olla ajattelematta, että olisiko laastarisuhdekaan aina huonoin vaihtoehto? Siis jos kumpikaan osapuoli ei loppujen lopuksi haluakaan, kunhan kummatkin vain paransivat aikansa toistensa oloa. Ainakin se voisi opettaa vain vähän parisuhteita läpikäymättömälle jotain parisuhteista ja naisten kanssa olemisesta.
Mikä ihmeen fantasiamaailma?
Postapokalyptinen fantasiamaailma, jossa lord.boredom on B - The Last Man, naisten jahtaama nahkahaalariin sonnustautunut kostaja, ainoa mies viruksen ja sodan runtelemassa maailmassa, mutta silti hän ei anna naisille, koska ei halua loukata niitä, jotka jää ilman. Nahka pärisee, kun lord.boredom karauttaa kohti aavikon auringonlaskua jättäen naiset lesbolaisten harrastustensa pariin. Esirippu.
Entä, jos laastarisuhdetta olisi seurannut raskaus, minkä jälkeen lapsesi seikkailee isiltä isille?
Fantasiamaailma on se, jossa aivomme sijaitsevat. Muille näkymätön maailma, jossa vietämme paljon aikaa.
Käytä kondomia, oikein. Ei seuraa raskauksia. Nykyään voi EHKÄISTÄ, en tiedä oletko kuullut, mutta miehille turvan takaa KONDOMI. Sitä pitää käyttää koko yhdynnän ajan, ennenkun pippeli menee pimpin suullekaan. Niitä saa eri värisiä, jopa ohuen ohuita ja superohuita, hajuttomia, nystyröillä ja ties mitä.
Nainen voi käyttää e-pillereitä, mutta mies ei voi sillon kun sokeasti luottaa. Nainen voi käyttää myös ns. naisten kortsua. Mikä ei ole niin hyvä kun miehen kortsu. Teholtaan.
On sitte kapselia mitä mies ei taaskaan myöskään tiedä, kierukka: synnyttäneille lähinnä ja nykyään on se semmonen kumilenkki, mikä lie ehkäisyrengas, joka laitetaan emättimeen. Mutta jälleen nää on sitten naisen käsissä.
Jos mies haluaa tietää onko ehkäisyä käytetty ja käytetty oikein, hän käyttää kondomia.
On suhde laastarisuhde, alussa oleva tai yhden yön juttu, tai pidemmällä jos haluaa olla varma.
Silloin kun ehkäisee, ei lapset seikkaile, eikä tule kuppaa.
ATM käyttää kortsua
Luuletko sä että sulla on kyseessä sellainen "pinnallinen" huono itsetunto, jonka esim. sinne parisuhteeseen pääseminen saattaisi korjata? Kuitenkin pystyisit toimimaan suhteessa normaalisti...pitämään puolesi, kohtaamaan toisen aidosti, selviämään riidoista ja konflikteista ja käsittelemään eroja?
Kun noiden kirjoitustesi perusteella tulee ihan oikeasti mieleen "sairaalloinen" itsetunto, jonka kanssa ei normaaleissa parisuhteissa oikein pärjää.
Itselläni on nimittäin sairaalloisen huono itsetunto ja voin kokemuksesta sanoa, että vaikka etukäteen ajattelisi että "joo, kyllähän mä pystyn eroamisen käsittelemään, ei siinä mitään", niin ei se helppoa ole. Sitten jos siihen vielä liittyy jotain pettämistä (vaikka minua ei edes varsinaisesti petetty) ja muihin ympäröiviin ihmisiin liittyvää draamaa, niin voi vittu se iskee kovaa.
En osaa sanoa. Voi olla, että olen menetetty tai ainakin vaikea tapaus, ja itsetunto vaatisi koulimista. Haluaisin kyllä uskoa, etten ainakaan menetetty tapaus ole.
"Yksi syy selvästi on jonkinlainen pelko, että nainen todella pettyisi minuun - parisuhdetaitoihini, seksitaitoihini, varustukseeni."
Ei varmaankaan kovin harvinaista ei...
Tota... siinä on vaan se mitä on tullut huomattua, että ei naisetkaan niin seksikeskeisiä ole, että tajunta pitäisi räjäyttää kättelyssä.
Itse olen meinaan ihan paska pano, etenkin aluksi... Olen vähän patologinen tapaus sen suhteen, että mun kanssa ei seksi oikein luonnistu heti. Olen hermoilija uusien tuttavuuksien kanssa, ehkä se on jotain suorituspainettakin... Tapaan tämän kertoa jo etukäteen naisille, eivät yleensä kyllä ole asiasta moksiskaan...
Ja ovat halunneet viettää seurassani aikaa uudestaankin. Kai mä olen hyvää seuraa?
Tuo on varmasti hyvä tapa, mainita etukäteen jos tilanne menee siihen suuntaan. Jos nainen ei kestä etukäteistietoa ja haluaisi sukat pyöräyttävää tajunnanräjäytysseksiä, niin luultavasti olisimme huono pari, hyvä vaan jatkaa eteenpäin.
Olen joka tapauksessa ajatellut ihan samoin itsestäni, vähäisen (mutta ei siis ihan nollan) kokemukseni perusteella, että ainakin aluksi olen huono seksikumppani, ja siis nimenomaan jos nainen haluaisi runttaamalla runttaamista ja ähkimällä ähkimistä.
Niin ja naiselta tarkennus... Jos se nainen sitten ois suhun ihastunut, eli että te tuntisitte, oisitte käyneet treffeillä, nauraneet yhdessä, suudelleet yhdessä ja kulkeneet käsi kädessä ja sen silmät loistas aina sut nähdessään... Niin sä et voi olla pettymys, ellet ole joku superähkijäfetissisukkahousu. OIkeesti. Jos nainen on jo ihastunut, ja ehkä jopa rakastunut, se on ihan sama. Sä saat sanoa, että oot surkee pano ja se on sun kanssa silti. Sä voit sählätä kortsun kanssa vaikka tunnin ja hajottaa niistä 3 ennenkun onnistuu, se on vaan "sulosta". Ja sevaan haluaa sua vielä enemmän, koska sä oot niin ihana.
Sä voit olla ihan inhimillinen ihminen ja just semmonen ihan tavallinen huono pano, mutta jos se nainen on suhun korviaan myöten ihastunut (niinkun se varmaan on, jos sä olet hyvä tyyppi, miltä vaikutat ja te olette jo tapailleet), sä et vaan voi tehdä mitään väärin.
Niin, paitsi jos alat esittään jotain idioottia panokarjua ja jotain muuta vammaista mihin sortuu ainoastaan se heikoin aines miehistä.
Jos sä olet hyvää seuraa, inhimillisyys on tekee susta vaan entistä ihastuttavamman.
....jos asiat oikeasti olisi noin. Oikeasti naiset kuitenkin vaativat miehiltä sitä "panokarjuutta".
Ei vaadi. Ainakaan kaikki. Hyvään seksiin vaaditaan sekä miehen että naisen panos. Jos naisella on tunteita miestä kohtaan, pelkkä hellä ihokosketuskin sen miehen - juuri sen miehen - kanssa aiheuttaa suunnatonta seksuaalista nautintoa. Ei siihen mitään jyystämistä ja runttaamista (ällöttäviä termejäkin) tarvita.
Ei vaadi. Ainakaan kaikki. Hyvään seksiin vaaditaan sekä miehen että naisen panos. Jos naisella on tunteita miestä kohtaan, pelkkä hellä ihokosketuskin sen miehen - juuri sen miehen - kanssa aiheuttaa suunnatonta seksuaalista nautintoa. Ei siihen mitään jyystämistä ja runttaamista (ällöttäviä termejäkin) tarvita.
Toistan näemmä itseäni. Ei ollut tarkoitus.
Turha sille sukanräjäytystä kaipaavallekaan alkaa itseäsi morkkaamaan. Suotta jäisit vaan taas ilman pillua. Jos sukanräjäytystä etsivä pettyy, niin opetelkoon jatkossa valkkaamaan paremmin. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla sukanräjäyttäjä, eikä jättää tarjottua piparia poimimatta. Sekin olisi kaipaamaasi arvokasta kokemusta, seksistä, mutta myös naisista muuten.
Sä oletkin jo siinä iässä, että juoksut on juostu ja säädöt säädetty ja panokarjut pantu ja nyt pitäis saada tuollainen lordin tyyppinen kiltti ja hyvätuloinen mies.
LordBoredom,
olen tuore tulokas palstalla, mutta sen mitä olen kirjoituksiasi lukenut, vaikutat hyvin fiksulta, ajattelevalta, jopa viisaaltakin kaverilta. Sinulla on selvästikin paljon annettavaa. Jo se on itsessään naiselle seksikästä ja herättää monen naisen kiinnostuksen.
Kuten edellä on käynyt ilmi, taidat vaatia itseltäsi aika paljon ja ylianalysoidakin asioita? Ajattelu ja analyysi ovat hyvästä, mutta kyllä elämä on ensisijaisesti tehty elettäväksi. Sitten jos/kun virheitä elämässä tapahtuu, niin niitä voi pohtia ja analysoida ja ottaa opiksi virheistä seuraavaa kertaa varten. Mutta turhaa on etukäteen miettiä sitä mikä kaikki voi mennä vikaan, ennen kuin on mitään tehnytkään. Se on tuhlausta. Siitä, mitä ei ole tapahtunut, ei voi ottaa oppia eikä kasvaa ihmisenä.
Sinussa menee nyt hyvä mies hukkaan. Et tarvitse aikakonetta, kun aloitat elämäsi nyt. Tapaat naisen ja katsot mitä seuraa - ei sen enempää. Otat tapaaminen kerrallaan, suunnittelematta etukäteen. (Sen verran tietysti fiksu mies on valmistautunut ainakin muutaman tapaamisen jälkeen, että hänellä on kondomi mukana - siltä varalta että tilanne siihen suuntaan kehittyy). Voi olla ettei seuraa mitään, voi olla että seuraa ystävyyttä, mahdollisesti hetken huumaa tai ehkä jopa loppuelämän rakkautta. Ei voi tietää, ellei riskeeraa. Toisaalta: mitä sinulla on menetettävänä? Voit vain voittaa, eikö?
Ja usko kun sanon, naiset ei tykkää niistä jyystäjäkarjuista (mistä edes tämä mielikuva tulee, todella ällöttävä mielikuvakin...). Kuten edellä on sanottu, kun olet rehellisesti oma itsesi esittämättä mitään, nainen on sulaa vahaa käsissäsi - kunhan muistat kuunnella itseäsi ja pysyt uskollisena tuolle herkälle sisimmällesi. Ja kuten edellä on myös sanottu, myös seksuaalisesti kokeneemmilla se ensimmäinen kerta on usein sellaista hakemista - kaikki kun me ollaan erilaisia, niin vaikka niistä aiemmista suhteista voi jotain olla oppinutkin, niin uuden ihmisen edessä ja kanssa sitä on jokainen aika tabula rasa sitten kuitenkin loppupeleissä.
Nyt vaan härkää sarvista, niin sanotusti, tai tulta päin - ihan mitä vaan ettei tarvitse katua tekemättä jääneitä tekoja!
"Fiksu" ihminen arvostaa itseään. Toitotan aina tätä, mutta kuten ylempänäkin mainitsin, Lordi vaikuttaa juttujensa perusteella "sairaalta". Jos hän on yhtä sairas kuin juttunsa antavat ymmärtää, ei kukaan normaali nainen tule sietämään muutamaa kuukautta kauempaa hänen seurassaan. Ei sen takia etteikö hän olisi "tarpeeksi jyystäri", vaan esim. siksi että ihmiset siirtävät kommunikoidessaan tuntemuksiaan muihin, ja noin huono itsetunto alkaa ahdistamaan toista osapuolta.
Uskoakseni sinä et ole kuullutkaan, että vaatimattomuus kaunistaa. Itse ainakin luen Lordin vaatimattoman tyylin suurelta osin tästä johtuvaksi. Itsekin saatan toisinaan käyttää samanlaista tyyliä, vaikka moni palstalainen pitää minua päinvastaisena.
En siis usko Lordin kärsivän lainkaan väittämäsi vakavuisista itsetunto-ongelmista.
Minä tosin kärsin jostain, kun vaivauduin vastaamaan sinulle taas..
Joo, tälläinenhän kuulostaa selvästi vain pieneltä vaatimattomuudelta: "tykkäsin naisesta, mutten lähestynyt häntä, koska tiedän olevani niin huono etten olisi kelvannut".
Ja olen jo tainnut huomauttaa diagnosoineeni sinullekin kirjoitustesi perusteella isoja itsetunto-ongelmia. Ainakin vaikutat olevan kiinni jossain koulu-aikaisissa nöyryytyksen kokemuksissa. Glorifioit väkivaltaa ratkaisukeinona ja asioiden käsittelemisen sijaan toteutat jotain "ole vitun kova tyyppi jolle ei uskalleta vittuilla" ja "ole vitun kova ytmi ja pane muijia" fantasioita, joiden uskot ratkaisevan vaillejäämisen ja nöyryytyksen kokemukset.
Teet aika rohkeita johtopäätöksiä, ainakin minusta, mutta todennäköisesti myös Loordista. Lähinnä nuo sopinevat omaan malliisi minusta. En usko, että kukaan minut livenä tunteva olisi samaa mieltä. Tai no, taas kerran se liukuma: kyllä minä takaisin lyön, joskus nuorempana liiankin kärkkäästi, mikä osin johtui koulukiusasta ja kasvatuksesta. Viime vuosina en itse asiassa ole edes aina lyönyt takaisin.
Naisten paneminen, mitä en sitäkään harrasta olettamaasi tyyliin, liittyy osin myös egoboostaukseen, mutta ei mihinkään "kovuuteen". "Kova jätkyys" on lähinnä naurettavaa pullistelua. Ei minulla ole tatskoja hauiksissa, en haasta riitaa, enkä pyri pukeutumaan machosti, vaan ennemmin vaikka metroseksuaalisti. En siedä heviä, enkä gangsta-räppiä, niin kuin kunnon "koviksen" pitäisi. Mieluummin kuuntelen vaikka Aretha Franklinia.
Jep, enhän minä väitäkään sinua tuntevani. Niin kuin en Lordiakaan. Heittelen täältä kirjoitustenne perusteella vain tälläisiä netti-diagnooseja, koska psykologia on jossain määrin lähellä sydäntäni.
Tämä ei nyt liity sinuun eikä välttämättä aiheeseenkaan milään tavalla, mutta minua vaan henk. koht. vituttaa kun vaikeita henkisen puolen ongelmia vähätellään tai sivuutetaan vetoamalla ihmisen luonteeseen ("hän nyt vain on tuollainen"). Tai se jos ihmiset käsittelevät ongelmansa sairaalloisesti, vetämällä jonkun paksun suojakilven päällensä. Ja sitten kun saavat naista ja työtä, niin kaiken ajatellaan olevan hyvin, vaikka kyseiset veijarit levittäisivät pahaa oloa ympärilleen ja kasvattaisivat persoonaltaan vinoutuneita lapsia.
Onnistuminen on pitkälti itsestä ja asenteesta kiinni. Jos haluaa saada, on pakko antaa ja uskaltaa. Pahin mitä voi tapahtua, on että tulee henkisesti nekkuun, mutta on ainakin yrittänyt. Tässä pari pointtia herättämään ajatuksia:
Jos olisin sinkkuystävän kanssa baarissa, ja häntä onnistaisi vastakkaisen sukupuolen kanssa (varsinkin jos on harvinaisempaa), toivoisin ettei hän jätä minun takiani mahdollisuutta väliin. Aikuinen ihminen kyllä pärjää yhden illan ilman seuraakin ja yleensä jatkoille lähdetään vasta myöhemmin yöllä eli seuraa on jo ollut.
Paras seksi on aina ihmisen kanssa, jota rakastaa. Ilman tunteita se on kuin ruoka ilman suolaa ja sokeria. Läheisyys, silmiin katsominen ja hellät kosketukset on vähintään yhtä tärkeitä kuin se mitä teknisesti osaa. Ja jatkossa oppimishalu ja kyky lukea ja kuunneella toista (henkinen yhteyden saaminen, yhteinen rytmi, liikkuminen niin, että vastapuoli tykkää) on se mikä ratkaisee paljon tuleeko seksistä tavallista vai taianomaista. Jos nainen on ihastunut aidosti, ei haittaa vaikka seksi ei olisi ensimmäisellä kerralla tajunnanräjäyttävää. Hän näkee sinut ihan muuna kuin panokoneena ;-)
Jos parisuhteen haluaa löytää, on otettava se riski että haavoittaa ja haavoittuu. Alku on AINA raastavaa, kun ei voi olla varma toisen tunteista eikä varmasti aina omistakaan. Kehottaisin kuuntelemaan intuitiota... jos tuntuu että aineksia voisi olla pidempään suhteeseen, antaa vaan mennä. Jos riskiä ei ota, ei elämä tule muuttumaan koskaan. Ja jos tapailuilta ei johda parisuhteeseen, onko treffailu tai jopa "pelkkä seksi" nyt niin hirveän paha juttu?
Itse vuosi sitten pähkäilin samaa, on uskallettavaa ottaa riski jos haluaa saada parisuhteen. Ilman tyytymäättömyyttä, en olisi koskaan uskaltanut. Riski kannatti!
Olet vielä kohtuullisen nuori, lapseton ja kunnollinen. Ei ole mitään syyytä miksi ei voisi kelvata. Olellisin asia on, toimia kun tilaisuus osuus kohdalle.
Jos vakavuus sallitaan (muiltakin), tahtoisin udella, miksi ap ei mene kunnolliseen psykoterapiaan? Ellei siis ole vielä, ja jos on vuosikausia pyörittänyt noita samoja ajatusharhojaan ---
Tällainen "keissi" mulla tulee noita juttuja lukiessa mieleen jostain syystä >>>>
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm
En ole havainnut Lordin ajattelussa harhoja. Normaalia tai ehkä normaalia suurempaa arkuutta, osaamattomuutta ja huomaavaisuutta. Mutta mitkään Lordin ajatusmallit eivät ole normaalille miehelle vieraita, Lordi vain on liian pitkällä saman ajatusliukuman toisessa päässä. Sieltä pari piirua rohkeampaan ja itsekkäämpään suuntaan, niin hyvä tulee. Ainakin todennäköisyys kasvaa.
No ns. persoonallisuushäiriöisethän nimenomaan käytännössä vain vievät normaalit ajatusmallit liian pitkälle. Ja ovat "pisteitä" liukumalla. Kaikki ihmiset käyttävät keinoja torjua häpeää. Mitä suurempaa se on ja mitä varhaisemmasta ajasta lähtöisin, sitä sairaalloisempia nuo torjuntakeinot ovat.
Tosi kivoissa porukoissa liikut, jos useampikin varattu nainen tarjoaa itseään sinulle....
Jep, oletko AP varma, ettei sitten sitä sinunkin tulevaa tyttöystävääsi pökitä noissa piireissä kaveriesi toimesta?
Lordi haluaisi olla varattuja paneva pelimies, mutta on liian estoinen sellaiseksi. Täällä sitten silitellään päätä, että kyllä susta vielä varattujen panija tulee kun rohkaiset mielesi.
Öh, siis yhden kerran, nuoruudessa melkein 10 vuotta sitten, seurusteleva tyttö käyttäytyi sangen vihjailevasti, ja silloinkaan en tiedä olisiko ollut tapahtumassa jotain kun estelin, ja heti "useampi varattu nainen tarjoaa itseään" ja liikun jossain hämärissä "porukoissa"?
(Tuoreimmassa dilemmassa oli kyse siis hiljattain eronneesta naisesta)
Toivoisin voivani naisena antaa jonkinlaista kannustusta ja rohkaisua LB:lle, mutta valitettavasti olen itse kompuroinut samojen itsetunto-ongelmien kanssa. Jotta pääsisi parisuhderintamalla eteenpäin, pitäisi ainakin:
- olla ihmisten ilmoilla, joissa pystyy luomaan uusia ihmiskontakteja
- olemaan aktiivinen (raahautumalla kodista ulos, yrittämällä katsekontaktia, juttelemalla)
- elää hetkessä kantamatta selässään koko parisuhdehistoriataakkaa
- olla olematta liian analyyttinen
- yrittää olla positiivisella asenteella liikkeellä
Heti kärkeen sanon, että itse en ole mitään noista, vaan olen kotona viihtyvä, huonosti "ulkomaailmasta" innostuva ja sosiaalisia tilanteita kammoksuva.
Itse korostaisin jotenkin sitä, että kun kuitenkin pääset "sillä silmällä" -katselusta kerran puheyhteyteen, niin fiksuna miehenä anna vain tilanteen mennä. Yritä nauttia tilanteesta ja siitä, että saat jutella kivan nätin naisen kanssa. Älä prosessoi mielessäsi sitä, että mitä hän haluaa ja etsiikö hän vakavempaa suhdetta vai onko hän vain hetken hurmion etsinnässä vai mitä.
Nainen ei välttämättä itsekään tiedä, että mitä hän haluaa. Olen itse joskus ollut tilanteessa, jossa sinkkuna etsin seurustelusuhdetta, mutta eräs mökkikeikka päättyikin "melkein" sänkyyn ihanan sinkkumiehen kanssa. Yhteydenpito jäi pitkän välimatkan ja erilaisen elämäntilanteen vuoksi. Siitä jäi kuitenkin kaunis muisto, jota haikailen joskus vieläkin synkkinä yksinäisinä hetkinä. Toisaalta tiedän kavereitani, joiden parisuhde on alkanut yhden yön iloittelusta ja jatkunut siitä avioliittoon ja perheen perustamiseen saakka.
Minusta on hienoa, että otat parisuhdeasiat vakavasti. Suurin osa ei ota, vaan heille naiselta seksin saaminen on yhtä juhlavaa kuin nakkipaketin avaaminen. Uskoakseni juuri arvostus ja kunnioitus ovat niitä asioita, joita nykyelämässä kaipaa ihmissuhteilta.
Onnea vuoden -13 seikkailuihin. Kesä on vielä kokonaan edessä!
Niin se on helppo antaa ohjeita ja järkeillä niitä itsekin - siis onhan ne nyt kuitenkin tavallaan itsestäänselviä, mutta aina niin hankalia toteuttaa itse. "Hetkessä eläminen" (klisee, joka risoo minua hieman) ja liika miettiminen on hankalaa, koska tiedän hermostuvani kiinnostavan naisen seurassa, jolloin menen jotenkin ylianalyyttiseen tilaan - ihan kuin joku sairaus palstan diagnosaattorien iloksi - jossa sivutuotteena muodostuu valtavat suorituspaineet ylipäätään sen suhteen mitä voisin toiselle sanoa kun haluan antaa hyvän vaikutelman, ja lopputuloksena parhaimmillaankin on se, etten sano mitään. Tai sitten sanon jotain uskomattoman typerää mikä normaalisti jäisi sanomatta kun fiksumpiakin juttuja tulee mieleen.
Ei nyt kuitenkaan auta kuin yrittää parhaansa taas tänä vuonna.
>parisuhdehistoriataakka
>naiselta seksin saaminen
>yhtä juhlavaa kuin nakkipaketin avaaminen
On kyllä selvää millaisista miehistä ja naisista tässäkin on kyse...
Mitäs jos nicenainen kokeilisi joskus AT-miestä? Ei ole parihistoriataakkaa, ja seksinsaaminen olisi VARMASTI jännittävämpää kuin nakkipaketti??
Loppujen lopuksi kaikki pyörii sen ympärillä, mitä itse ajattelet itsestäsi/millaisena itseäsi pidät ("fiksuja juttuja mielessä", "olen moraalisesti oikein toimiva" jne) ja tuon omakuvan säilyttämisessä.
Muiden ajattelu on heidän vallassaan (he voivat pitää sinua typeränä juuri silloin kuin heität niitä fiksuja juttujasi, joilla yrität "ohjelmoida" heitä pitämään sinua fiksuna), ja siihen et onneksi pysty vaikuttamaan mitenkään, vaikka kuinka toimisit moraalisesti ja fiksuja juttuja heittäen.
Totta. Helppoa antaa elämänohjeita ja besserwisseröidä nettimaailmassa, kun tuo irl on ihan eri asia. Jospa voisikin parisuhteita hoitaa kirjoittamalla, niin tässä olisi itse kukin vahvoilla, mutta kun tosielämässä pitäisi pärjätä puhumalla.
Carpe diem on niin kulunut fraasi, myönnetään, mutta juttu piileekin siinä, että se vaan on niin totta. Jos jotain olen omasta elämästäni oppinut, niin pitää vaan harjoitella sitä siinä hetkessä olemista. Jos sanot jotain typerää, niin mitä siitä. Sitten voi vaikka naurahtaa ja todeta, että olinpas tyhmä ja että toi kuulosti tosi lattealta ja jatkaa sitten jotain muuta. Toisaalta tarvitseeko keskustelun olla aina niin suoraviivaista? Onko pakko tähdätä keskustelussa koko ajan eteenpäin ellet nyt halua selkeästi päästä samana iltana sinne naisen jalkojen väliin?
Itse ainakin jotenkin kokisin hellyyttävänäkin sen, jos mies sanoisi, ettei hän tiedä mitä hän sanoisi, koska on hermostunut. Jos kysyisin, että miksi hän hermoilee, niin jos hän sanoisi, että on kiinnostunut minusta ja pelkää, että hän vaikuttaa tylsältä tai jotain. En tiedä, ehkä tilanne on erilainen sellaisille "deittailun puoliammattilaisille", joille kumppaniehdokkaita pursuaa ovista ja ikkunoista. Itselleni kun treffeillä käyminen on niin harvinaista, niin siihen suhtautuu ihan toisenlaisella vakavuudella.
Tekisikö harjoitus mestarin? Eli lisää vaan deittailua ja treffailua sinulle? ;-)
Olen muuten tavannut parikin AT-miestä vuosien varrella. Ihan mukavia miehiä, hirmuisen arkoja ja ujoja tuppisuita, mutta ei sitten kuitenkaan löytynyt tarpeeksi yhteisiä kiinnostuksen aiheita.
Parisuhdehistoriataakalla tarkoitin itseäni. Vanhat, epäonnistuneet suhteet painaa niskassa. Ei jaksa epäonnistua seurustelussa tai deittailussa uudestaan ja uudestaan. Siksi olen hirvittävän arka edes yrittämään enää mitään uutta.
Nice nais- esitti asian hyvin, vaikka Carpe Diem on klisee, se on ratkaisu asiaan. Tähän on olemassa erilaisia mentaaliharjoituksiakin (aikamoinen sanahirviö tuo mentaaliharjoituskin...), joilla saat ajatusten laukkaamisen pysäytettyä ja fokusoitua itsesi hetkeen ja olennaiseen.
Itse kärsin aiemmin esiintymisjännityksestä. Työtehtävissäni jouduin kuitenkin yhä enemmän ja enemmän esiintymään. Vaikka jännitys oli kova en halunnut työtehtäviä muista syistä vaihtaa joten päätin opetella pitämään esiintymisestä ja saada jännitykseni kuriin. Henkisellä valmennuksella pääsin alkuun, opin kikkoja joilla saada jännityksen hallintaan. Mutta lopullisesti onnistuin harjoittelulla. Itseäni kehittääkseni hakeuduin tilanteisiin (ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi) aina kun piti esiintyä. Mitä enemmän esiinnyin, sitä vähemmän jännitin. Eli harjoitus tekee mestarin - toinen klisee :)
Vieläkin jännitän joka kerta ennen esiintymisiä, mutta tiedän että sillä ei ole väliä (se on vain hyvää "latausta"), koska esiintyminen itsessään sujuu hyvin (ja minua itse asiassa pyydetään paljon esiintymään, koska olen siinä kuulemma niin hyvä, niin "läsnä").
Ja vielä: en ole "deittailun puoliammattilainen" mutta viehättävänä naisena minua lähestytään usein. Itse pidän myös enemmän siitä kaverista joka rehellisen avoimesti, jopa ujosti, minua lähestyy kuin niistä jotka tulee "takki auki valloittamaan".
Kas kun ei mies32, tai muu aggressiivinen palstahäirikkö, tule nyt tähän kommentoimaan, että kyllä pitää silti yrittää ja yrittää ja yhä vaan. Kuten muka ätmienkin pitäisi aina yrittää, ainaisista epäonnistumisista huolimatta...
No pitää tietysti, mutta en minä tuota samaa jaksa hokea jatkuvasti. Tästä maasta löytyy ehkä 200 000 samanlaista, en minä aio heille kaikille erikseen käydä selittämässä, että kannattaa tsempata ja pysyä positiivisena.
Hyvä, että sinä sentään pidät asiaa esillä, etkä anna kohtalonsiskojesi vaipua yksinäiseen epätoivoon.
"ainaisista epäonnistumisista huolimatta"
Joo, jos tosiaan on kaikkensa tehnyt viimeiset 20v ja silti jäänyt käteen mustapekka, niin saa jo minun puolestani luovuttaa, jos se helpommalta tuntuu. Mutta kun täällä on niitäkin ätmejä, jotka eivät ole mitään tehneet tai ovat tehneet hyvin vähän saadakseen naista.
Ja mistäs sinä tiedät kuinka paljon tai vähän kukakin on tehnyt?
He kertovat siitä itse täällä. Enhän tietysti tiedä jos valehtelevat, heikkoitsetuntoinen ätmi saattaa vähätellä itseään tälläkin saralla.
Voitko olla varma, että koko peli on nyt menetetty? Jos tuo tyttö tosissaan sinusta tykkää, ei se erehtyväisyys mitään kaada. Ihminenhän se tyttökin on :)
Ei kai kukaan täysipäinen tyttö kuvittele ensitreffien tarkoittavan lupausta loppuelämän sitoutumisesta. Alkuu pitää katsella puolin ja toisin.
Yes, tuo elämän liian vakavasti ottamisen lopettaminen (mutta ei ehkä kuitenkaan itsetuhoisesti kannata kokonaan heittää ranttaliksi) on ihan hyvä päätös - vaikka se onkin yllättävän vaikeaa, koska vaikka se arjessa onnistuisi niin niissä suht' harvinaisissa (minulla ainakin) perhosia vatsassa -tilanteissa se vakavuus helposti saa yliotteen kuitenkin, vaikka kuinka ajattelisi että "ei, nyt otan iisisti tän kun tuo tyttö hymyilee ja puhuu minulle...".
Mielikuvituksen laukan sammuttaminen pitäisi juuri tapahtua silloin, itse kun ainakin heti kiinnostavan naisen tavatessani mieleni läpi suhahtaa mahtipontisen soundtrackin siivittämänä kokopitkä elokuva siitä, miten ekan kerran suutelemme, menemme naimisiin, saamme lapsia, eroamme / ehkä emme eroa, vähän riippuu, vanhenemme, ehkä joudumme terroristien kaappaamiksi lomamatkalla mutta selviämme siitä yhteisvoimin, muutamme ulkomaille, pidämme käsistämme kuoleman hetkellä jne.
Hankalahan sitten tuntemattoman ihmisen kanssa on olla rennosti kun tavallaan elävästi on jo ajatellut kaikki mahdolliset vaihtoehdot miten ollaan yhdessä, erottu jne. ;) Tämä on ainakin mun vakavuuden ongelma: ihmissuhteiden "tarinoiminen" jo ennen kuin ne alkavat - ehkä oire hyvästä mielikuvituksesta välillä (tarinat voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia dialogia myöten) mutta rasittavaa...
Onnea vähävakaisemman elämän etsimisessä! ;)
Lord: Kirjoita kirja! Voisi tulla vaikka kuinka suosittu ?
Ajankohtaisia aiheita/pohdiskeluja/ useille ihmisille ..
Myönnän, että kirjan (gradua tai jotain töihin liittyviä ei lasketa) kirjoittaminen on kyllä yksi haaveistani, ja varmasti pelkistä Sinkut-palstan kirjoituksista voisi pienellä editoinnilla saadakin kirjan. Blogimateriaalin kun ottaa huomioon ja editoisi vähän rankemmin, tulisi paksukin kirja. Kuitenkin oman keskustelunavauksen saisin toisenlaisesta saamattomuudesta - aikaansaamattomuudesta. Tietenkään en Sinkut-palstaan liittyvistä aiheista uskaltaisi julkaista mitään omalla nimellä, ja taitelijanimenkin kanssa on kiinnijäämisen riski, koska jos jotain joskus julkaistaisiinkin, en malttaisi olla hehkuttamatta asiasta tutuille.
No voi, onpas tämä nyt!
Ihan siis humalaisena arki-illan kommenttina laitoin tämän, enkä nyt enempää osaa analysoida. Mutta kuitenkin, Lordi: minä rikoin puhelimeni 2011 lopussa, ja siksi hukkasin myös numerosi ( joka minulla oli Lady Moonin palstameetingin jälkeen). Joten jos sinua huvittaa, niin laita viestiä osoitteeseen [email protected]. Minulla olisi sanottavaa, tosin en tiedä olisiko se mitenkään hyödyllistä. Mutta kumminkin.
T. Noor mees.
Minulla sattuu olemaan kyllä numerosi vielä - on kai se edelleen sama? Mutta ehkä tosiaan kirjoitankin. En tosin nyt, pitää lähteä töihin, mutta tässä joku ilta.
Olen sortunut aivan samanlaiseen toimintaan/asenteen ja siitä seuraaviin itsesyytöksiin.
Tiedän olevani (ex?)tunnevammainen, jonka on vaikea ymmärtää, että joku voisi olla aidosti kiinnostunut minusta. Se ei vaan mene kirvelläkään minun jakeluuni. Tunnevammainen koti -> tunnevammainen ihminen. Ehkä tämä on ollut myös oma kohtalosi. Isäni on täysin sulkeutunut tunteellisesti ja minulla on mennyt koko ikäni päästä ulos kuorestani. Onneksi kuitnekin nyt tilanne on paljon parempi ja en ole niin lukossa kuin ennen.
Nyt ainakin uskallan mennä tilanteisiin mukaan ja en ole itse itseäni rajoittamassa ja tuomitsemassa etukäteen. Jatkossa tavoitteeni on olla avoin ja rehellinen tutustuessani naisiin. Naisethan tässä valitsevat ja naisten ehdoilla mennään. Hyväksyn täysin tilanteen ja aion pelata avoimin kortein.
Jokatapauksessa suurin osa peloistamme on vain omassa päässämme, eikä todellisia. Ja todellistenkin ongelmien suhteen naiset ovat ymmärtäväisempiä kuin me miehet luulemme.
Elämä on oikeasti vaikeaa ja mielestäni suuren osan elämästä voi luvalla käyttää harjoitteluun. Mutta ei kuitenkaan kokonaan. Pitää olla itselleen armollinen ja ottaa tästä elämästä se mitä on vielä tarjolla.