Ei kiinnosta suomenruotsi Koillismaalla ei !!!

kuusamoonkuusamoon

Olen aikeissa muuttaa Kuusamoon ja katselin kielikurssitarjontaa kansalaisopistolla, huomioni kiinnittyi vain yhteen suomenruotsinkurssiin ja sinnekin yritetään epätoivoisesti saada osallistujia ja huudetaan porukkaa mukaan että saataisiin aloitettua kurssi.
Kuusamossa ja Koillismaalla tarvitaan yhä enemmän venäjää ja kansalaisopisto tarjoaakin peräti KAHDEKSAN eritasoista kurssia venäjänkielessä!
Itse ajattelin jatkaa espanjanopintojani myös Kuusamossa ja otan ehkä myös venäjänkielen alkeiskurssin jos vain enää mahtuu mukaan, taitaa olla kummiskin niin, että kaikki venäjän kielen kurssit ovat jo täynnä. Venäjästä olisi minulle varmaankin hyötyä, sillä kun Kuusamossa vierailen useinkin Joulun ja Uuden vuoden aikaan, niin melkein joka toinen auto on Venäjän rekisterissä, ja kaupoissakin kuulee paljon venäjää, sekä myös saksaa, ranskaa ja tietenkin englantia, sillä ulkomaisia asiakkaita palvellaan englanniksi ja suurinta osaa venäläisistä venäjäksi, Kuusamon kaupoissa on jo paljon Kuusamossa asuvia ja suomea oppineita venäläisiä työntekijöitä.

RKP:n pakkoruotsitus on jo säälittävää, sillä todellisuus Suomessa on se että suomenkielen lisäksi tärkein kieli on englanti sitten tulee venäjä ja venäjän jälkeen muut suuret maailmankielet kuten saksa, ranska, espanja, kiina, arabia, portugali jne.

Herätkää jo todellisuuteen kaikki RKP:n kannattajat! On UUsi Vuosi ja muunkielisiä on jo 265 000 ja heidän määränsä kasvaa taas tänä vuonna 15-20 tuhatta eli he ajavat määrääs jo ohi ns. ruotsinkielisten jo runsaassa vuodessa!

13

170

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • westcoastinen

      Muuta sinne vaan sitten ryssien kanssa, heippa sitten !!

      • kuusamoonkuusamoon

        Niin teenkin, äärettömän kauniiden ja tyylikkäiden venäläisnaisten sekaan vaan, on ne vaan niin ilo silmälle!


      • ettästiedät

        Sähän oot östkustinen, etkä mikään westcoastinen.


      • westcoastinen
        ettästiedät kirjoitti:

        Sähän oot östkustinen, etkä mikään westcoastinen.

        No sitten aurinko laskee täällä päin itään ??


      • 292
        kuusamoonkuusamoon kirjoitti:

        Niin teenkin, äärettömän kauniiden ja tyylikkäiden venäläisnaisten sekaan vaan, on ne vaan niin ilo silmälle!

        Venälaisnaiset ovat kieltämättä ilo silmälle.


      • westcoastinen kirjoitti:

        No sitten aurinko laskee täällä päin itään ??

        Tämän maan piisanerot! ;)


      • österpotteni
        westcoastinen kirjoitti:

        No sitten aurinko laskee täällä päin itään ??

        Svekolle itämaan ranta on östkustia, emämaan ranta vestkustia.


    • Jep!

      Svekopäättäjät tehtailevat kaiken maailman lakeja, säädöksiä ja strategioita.

      Elävä todellisuus keretoo kuitenkin muuta. Kansa äänestää jaloillaan pakkoruotsitusta vastaan.

      • Det har vi inget alls emot att ni flyttar till helt finskspråkiga trakter om ni inte kan leva på orter där svenska och finska fungerar jämsides. Det är enklare för er och enklare för oss.


    • hmm....

      RKP elää haavemaailmoissaan joka kohta romahtaa, mitä enemmän täysin tarpeetonta pakkoruotsia tuputetaan sitä isompi on vastustus... :))

    • kielten harrastaja

      Ruotsin taito on tärkeä pohjoismaisen yhteistyön kannalta. Nykyisin ruotsin taito vahvistaa yhteyksiämme muualle kuin itään.

      Virkamiehiltä vaaditaan ruotsin jonkintasoinen hallinta.Ruotsin kielen taitoa kannattaa vahvistaa, jotta saadaan riittävä edustus itä- ja pohjoissuomalaisia virkamiehiä.

      Kielitaito on myös avain vientiin ja matkailuelinkeinojen harjoittamiseen, tällä tavalla maakunnille saadaan kaivattuja tuloja. On kuitenkin varottava, että kielitaito ei merkitse itäiseen vaikutuspiiriin joutumista ja sen vuoksi minusta olisi tavallaan parempi, että noille venäjän kursseille ei niin innokkaasti ilmoittauduttaisi.

      Tärkeintä on kuitenkin, että maata ei myydä ulkomaalaisille. Siihen voi jokainen maanomistaja itse vaikuttaa.

      • 3tr6t3wrfwesiyfews

        Olen itse asunut Ruotsissa ja siellä kyllä nauretaan suomenruotsille ja ruotsinsuomalaiset häpeävät suomenruotsia, on se vaan niin erilaista kuin riikinruotsi. Ruotsissa ihmetelläänkin että miksi Suomessa pakotetaan koko kansa opiskelemaan pientä ja vielä kaiken lisäksi suomenmurteellista suomenruotsia kaikille suomalaisille!
        Ruotsissa on kouluyissa vain yksi pakollinen vieras kieli ja se on englanti, ja sen lisäksi saa vapaasti valita mitä kieltä tahansa ja moni valitseekin toiseksi vieraaksi kielleksi venäjän, miksiköhän?
        Ruotsin takia Suomessa ei tarvita osata suomenruotsia vaan englannilla pärjää paljon paremmin Ruotsissa kuin huonolla, murteellisella ja vanhahtavalla suomenruotsilla! Englanti on toinen kotimainen kieli Ruotsissa kuten myös Suomessakin suomen kielen jäljeen!


    • kuusamookuusamoon

      Olisikohan Thomas Zilliacus lukenut tämän minun aloitukseni, kun mainitsi omassa kirjoituksessaan Kuusamon? Tai joku muu on hänelle sen toimittanut? Näyttää siltä että kaikki Rkp-palstalla olevat kirjoitukset luetaan tarkkaan sekä Magmassa, Rkp:n puoluetoimistossa, Folktingetissä, Kulturfondetissa, jne. jne

      Kielitodellisuus on aivan toinen Suomessa vuonna 2013, kuin jossain 1700-1800 luvulla elävät jo todellisuudentajun menettäneet pakkoruotsittajat kuvittelevat. Nämä pakkosuomenruotsittajat luulevat että joskus vielä palataan Ruotsin kuningaskuntaan ja silloin aletaan Suomessakin puhua ruotsia ja suomen kieli samalla pikkihiljaa aletaan ajaa alas! Ja monet em. todellakin ajattelevat näin! Eikö olekin järkyttävää, missä keinotekoisessa todellisuudessa vielä Suomessa jotkut elävät!?

      Ps. T. Zilliacukselta hyvä kirjoitus, voi avata padot, ja muutkin rohkeat ja omalla järjellä ajattelevat surut uskaltavat tulla esiin, ja tunnustavat että pakkoruotsi ei ole enää tätä päivää, vaan jäänne joltain 1700-luvulta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1129
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      161
      992
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      703
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      61
      702
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      132
      607
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      475
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    15. 44
      470
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    18. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      448
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      430
    Aihe