Miten ikisinkkumiehenä voisi onnistua suhteissa siitä huolimatta, että nainen on aina kokenut jo kaikki asiat muiden miesten kanssa?
Olen itsekin ollut useammassa erilaisessa suhteessa, mutta en ole asunut naisen kanssa kuin vähän aikaa, enkä ole ikinä vienyt kenenkään neitsyyttä, ja oman poikuuteni menetin vasta selvästi päälle kaksikymppisenä. Myös moni muu parisuhdekokoemus on joko jäänyt puuttumaan, tai tapahtunut noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin mitä ne tapahtuvat lähes kaikille naisille. Kaikki tämä oman kokemukseni myöhäisyys, ja naisten kokemuksen runsaus ja aikaisuus, aiheuttaa minulle ongelmia aina kun yritän suhdetta naisen kanssa. Sama juttu, vaikka yrittäisin itseäni selkeästi nuoremmankin naisen seuraa.
Ongelma on tiivistettynä siinä, että koen aina naisen antaneen kaiken arvokkaan jo niille ex-miehilleen, joihin hän on rakastunut, ja joiden kanssa asunut ja kokenut tärkeitä asioita, ehkä tehnyt lapsiakin. Heillä ei ole enää mitään annettavaa minulle, vaikka minulla olisi edelleen iästäni huolimatta annettavaa heille. Siksi nyt kun vihdoin saan naisia, tuppaan vain pyörittämään heitä, harrastamaan hiukan seksiä ja sanomaan parin viikon tai parin kuukauden päästä, että en usko heistä olevan parisuhteeseen kanssani.
Ongelmassa kyse ei ole pelkästä seksistä. Kysymys on myös henkisestä puolesta. Tapaamani naiset ovat ns. leimaantuneet aivan toisiin miehiin kuin minuun. Heillä ei ikinä tulisi olemaan yhtä vahvoja kokemuksia ja tunteita minun kanssani kuin ex-miestensä kanssa.
Voiko tällaista oppia hyväksymään?
Vai panenko vaan noita kierrätysnaisia loppuelämäni, kelpuuttamatta ketään heistä itselleni, kostoksi siitä etteivät itse kelpuuttaneet minua aiemmin elämässään?
Olen itsekin ollut useammassa erilaisessa suhteessa, mutta en ole asunut naisen kanssa kuin vähän aikaa, enkä ole ikinä vienyt kenenkään neitsyyttä, ja oman poikuuteni menetin vasta selvästi päälle kaksikymppisenä. Myös moni muu parisuhdekokoemus on joko jäänyt puuttumaan, tai tapahtunut noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin mitä ne tapahtuvat lähes kaikille naisille. Kaikki tämä oman kokemukseni myöhäisyys, ja naisten kokemuksen runsaus ja aikaisuus, aiheuttaa minulle ongelmia aina kun yritän suhdetta naisen kanssa. Sama juttu, vaikka yrittäisin itseäni selkeästi nuoremmankin naisen seuraa.
Ongelma on tiivistettynä siinä, että koen aina naisen antaneen kaiken arvokkaan jo niille ex-miehilleen, joihin hän on rakastunut, ja joiden kanssa asunut ja kokenut tärkeitä asioita, ehkä tehnyt lapsiakin. Heillä ei ole enää mitään annettavaa minulle, vaikka minulla olisi edelleen iästäni huolimatta annettavaa heille. Siksi nyt kun vihdoin saan naisia, tuppaan vain pyörittämään heitä, harrastamaan hiukan seksiä ja sanomaan parin viikon tai parin kuukauden päästä, että en usko heistä olevan parisuhteeseen kanssani.
Ongelmassa kyse ei ole pelkästä seksistä. Kysymys on myös henkisestä puolesta. Tapaamani naiset ovat ns. leimaantuneet aivan toisiin miehiin kuin minuun. Heillä ei ikinä tulisi olemaan yhtä vahvoja kokemuksia ja tunteita minun kanssani kuin ex-miestensä kanssa.
Voiko tällaista oppia hyväksymään?
Vai panenko vaan noita kierrätysnaisia loppuelämäni, kelpuuttamatta ketään heistä itselleni, kostoksi siitä etteivät itse kelpuuttaneet minua aiemmin elämässään?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tunnen täysin samoin. Kaikenlisäksi naiset jollain tapaa nauttivat tästä yliotteesta, joka heillä on suhteessa. Vastenmielistä.
Palstalla oli jokin aika sitten samankaltainen aloitus, hieman eri näkökulmasta, mutta suurin piirtein samasta aiheesta. Viestiketju täällä:
http://m.suomi24.fi/node/11037123
Vastasin aloitukseen silloin pitkähkösti, joten kopioin vaikka suoraan tähän. Osin menee ohi sinun ajatuksistasi, mutta noin yleisesti tarkoitan kyllä joka sanaa.
" Hei!
Ymmärrän ajatuskulkusi. Ei varmasti ole mukavaa ajatella olevansa yksi monista suurista rakkauksista.
Uskon kuitenkin, että mielikuvasi siitä, millaisia nuorten ihmisten parisuhteet ovat, on hieman vaaleanpunaisesti värittynyt. Useinkaan ihminen ei välttämättä ole varhaisissa suhteissaan edes "valmis" syvään, kaiken antavaan ja paljastavaan rakkauteen. Sellainen on hirveän pelottavaa, toki hyvällä tavalla, mutta monikaan suhde ei välttämättä tällaiselle tasolle koskaan edes päädy. Siksihän monesti erotaan - kokeillaan, on mukavaa, ollaan ihastuneita, välitetään ja arvostetaan, mutta ei kuitenkaan olla valmiita / osata avautua rakastamiselle / ei ollakaan yhteensopivia. Tässä ei ole mitään väärää, sillä tavalla moni varmasti oppii terveeseen läheisyyteen, niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin.
Varsinkin hyvin nuorena, alle parikymppisenä, suhteet eivät useinkaan ole todellista, aikuista, syvää rakastamista. Voimakasta ihastumista ja tietynlaista rakastamistakin - sellaista mitä olet nähnyt kaduilla. Eikä siltä oikeastaan toivotakaan enempää, se tuntuu hyvältä ihan sillään. Tämä ei myöskään varsinaisesti ole pinnallisuutta tai "moraalittomuutta" rakkausasioissa, vaan ihminen nyt ei vain ole valmis siihen mihin ei ole valmis.
Jos nyt yritetään irroittaa keskustelu tämän palstan kulttuurista, niin itse olen ihan tavallinen nuori nainen. Takana on muutama seurustelusuhde, joista yksi vähän pidempi. Olen nyt 25-vuotias, ja olen ensimmäistä kertaa suhteessa, jossa oikeasti, todella rakastan poikaystävääni. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi aiemmistakin välittänyt oikeasti paljon ja ihastunut ja rakastunutkin, mutta se todellinen rakkaus tuntuu erilaiselta. Tämä kuulostaa nyt varmasti todella kliseiseltä, mutta en osaa sanoa sitä muutenkaan. En myöskään aiemmissa suhteissani ajatellut jokaisen kohdalla erikseen että "tämä on ihan eri juttu kuin ne edelliset" vaikka olinkin kiintynyt - en ollut valmis tällaiseen. Kaikki poikaystäväni olivat ja ovat minulle merkittäviä, mutta nykyinen suhteeni on vain eri kaliiberia. Poikaystävälläni ei myöskään ollut kovin paljon parisuhdekokemusta ennen minua.
Yritän kai tässä sanoa, että sinun ei todellakaan kannata vaipua tässä asiassa synkkyyteen. Ensinnäkin jokainen suhde on tunneilmastoineen ja -yhteyksineen joka tapauksessa ainutlaatuinen. Tällä ei välttämättä ole sinulle nykyisen kokemattomuuden tilanteessasi merkitystä, mutta usko minua, sitten kun sinulla on ollut jonkinlainen suhde kahden eri naisen kanssa, ovat nämä suhteet sinulle täysin erilaisia merkitykseltään, vaikka molemmat merkittäviä olisivatkin.
Kuitenkaan se, että tytöllä on ollut aiempia poikaystäviä, ei tarkoita että hän olisi tosissaan rakastanut aiemmin. Tietysti jos haluat olla asiasta varmempi, valitse tyttö, joka on päättänyt aiemmat suhteensa itse. "
Minusta sinun ei kannata ajatella, ettei nainen voisi tuntea sinua kohtaan vahvemmin kuin jotakuta toista kohtaan. Miksei voisi? Etkö ole mielestäsi riittävän hieno ihminen ja mies? Varmasti, kun kohtaat naisen jonka kanssa todella ymmärrätte toisianne, kukaan aiempi mies ei ole enää mitään hänen silmissään verrattuna sinuun.
Näköjään kopioitui noinkin helppolukuisesti ilman kappalejakoa. :)
Lisäksi ikää sinulla on tietysti vähän enemmän, mutta en usko että se tarkoittaa vielä mitään. Tietysti vähän hankala tietää näillä omillani, mutta uskon niin.
Kirjoituksesi perusteella ihanteena olisi ilmeisesti kokematon neitsytnainen. Aikuisista heitä voi olla hankala löytää, joten yksi mahdollisuus olisi yrittää suhdetta teinitytön kanssa. Toisaalta teinin ja 35-vuotiaan suhteessa voi olla omat ongelmansa, enkä tiedä kelpaisiko heille useinkaan 35-vuotiaat.
Eipä mitenkään yllättävää, että heti tuli joku nainen selittämään että mitään ongelmaa ei ole.
Kuulehan täti, mistä sinä tiedät miltä tilanne tuntuu miehistä?
Aloittaja sanoi: "...ja sanomaan parin viikon tai parin kuukauden päästä, että en usko heistä olevan parisuhteeseen kanssani."
Tuo on vähän kierosti ilmaistu. Tosiasiassahan on kyse siitä, että sinä et pysty tai halua parisuhteeseen heidän kanssaan. Joillakin kuitenkin tuntuu olevan ihmeellinen tarve kääntää kaikki asiat toisten vastuulle. Etsi sellainen nainen, jonka hyväksyt parisuhteeseen kanssasi. Kyllä niitäkin yli 3-kymppisiä naisia on, jotka ovat kokemattomampia parisuhdeasioissa.
Mutta jos vain haluat pyörittää niitä kokeneempia, niin ole edes suoraselkäinen, ja tiedosta, että sinä siinä olet se pyörittäjä ja hyväksikäyttäjä, eikä sulla ole edes mitään kunniallisia aikomuksia. Ja jos oikein suoraselkäinen olisit, niin tekisit niille naisille alusta alkaen selväksi, ettet enempää halua, mutta sinusta tuskin sellaiseen suoraselkäisyyteen on. Sen on ilmeisesti nuoruudessasi naiset huomanneetkin, kun parisuhdemarkkinatilanteesi on mikä on. Etpä kyllä nykyiselläänkään ole sellainen, joka edes ansaitsisi kunnon naisen.
Miksikäs tällaisia ihmisiä kutsutaan, joilla on tarve korottaa itsensä muiden yläpuolelle, ja kaikissa muissa on vika, vaikka tosiasiassa se mätä löytyy heidän omasta päästään...?
Kyllä käytetty huoraa saa pitää panoreikänä. Syyttäköön lutka itseään valinnoistaan. Turha siinä yrittää kunnollisia miehiä syyllistää.
Miksi suomihuora 15 nussima tulee aina asiallisiin keskusteluihin pilaamaan?
Mulla on naisena sellainen periaate etten tee miesten kanssa seurustellessa läheskään kaikkea mitä voisin avioliitossa tehdä. Jään siis tietoisesti paitsi joistakin asioista, koska haluan säästä jotkut asiat sille jonka kanssa vietän loppuelämäni.
Voi olla aika naiivia ja hölmöä... mutta kun en ole enää ihan neitsyt, vaikka useamman vuoden ilman seksiä olenkin elänyt, niin jonkun "neitsyyden" olen sentään säästänyt.
Toivon, että tuleva miehenikin on tehnyt niin.
Minkä neitsyyden? Peräreiänkö? Useimmilla miehillä se on kyllä tallessa, älä huoli!
Minusta tuntuu aivan samalta. Sillä erotuksella kuitenkin, että en pyörittele naisia. Olen ollut elämäni aikana vain yhden naisen kanssa, enkä koskaan rakastunut. 31-vuotias nyt.
Teemuulla huono päivä.
Voih ja nyyh kun ne pahat naiset eioo mun kans..
Mää kostan niille spämmäämällä palstat täyteen roskaa.. siitäs saatte ja itsehän pyysitte nyyh nyyh..
Tuntuu siltä, ettet vain osaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Sanot "pyörittäväsi" naisia, harrastavasi "vähän seksiä" heidän kanssaan, joten kokemusta itselläsi on. Kuulostaa klassiselta, kun mikään ei kelpaa -tapaukselta. Ehkä tykkäät myös vatvoa menneitä.
Veikkaan, että tulet jatkamaan entiseen malliin ja vasta, kun huomaat olevasi vanha setä, takerrut loppuelämäksi johonkin äidilliseen, huolehtivaan naiseen. Jos vain sellainen on saatavilla. Kannattaisi etsiä kumppani, e n n e n kroonisia vanhuuden vaivoja, koska ketää ei hurmata enää, kun vaippaikä alkaa uudelleen.
Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Myös henkisellä puolella.
Jos et kohtaa toista rehellisesti ja hyväksyen, ei parisuhde onnistu.
Olet piankin itse kulunut ja katkera, etkä enää kelpaa puhdassieluiselle.