Onko tämä oikein?

hyväksikäytettykö?

Olen keski-ikäinen naisihminen, suhteessa ollut noin 2,5v miehen kanssa, jolla ei ollut
varsinaisesti asuntoa ennen minua, siis tilapäisiä ratkaisuja ja sitten huonokuntoinen kotimökki, jossa ei voi asua talvisin ainakaan, koska mistään ei saa vettä, eikä ole huusia. Nyt olemme tilanteessa, että olen koko suhteemme ajan maksanut kokonaisuudessaan vuokran ja muut asumiskulut yksin, koska mies sanoo, ettei hänen tuloillaan(työtön) voi maksella vuokria ja hän myös vetoaa siihen, että minähän saan asumistukea, koska minulla on vielä kaksi alaikäistä lasta. Alan olla kypsä tilanteeseen, koska hoidan taloutemme menot suurinpiirtein yksin, mies käyttää omat rahansa omien laskujensa maksuun kyllä. Ruuatkin ostan pääpuolisin minun tuloillani, mutta siitä en ole
huomauttanut, koska minulla kuitenkin on nuo lapset. Nykyään tulee jatkuvasti kuitenkin sanomista minun puoleltani, koska tilanne on vaikea, rakastan miestä, mutta ei kai hän voi olettaa minun elättävän myös häntä,lasten lisäksi, syystä, että hänellä ei ole rahaa maksaa kulujaan. Hän ei näytä tai ainakaan näytä haluavan tajuta, ettei kukaan täällä pysty vuosikausia ilmaiseksi asumaan ja olemaan. Olen suoraan tämän hänelle ilmaissut, mutta ainoa kommentti on tuo, että rahaa ei ole ja että jos se on siitä kiinni, niin hän sitten lähtee pois riesana olemisesta. Jolloin kilttinä ihmisenä olen antanut tilanteen taas jatkua. En enää tiedä mitä teen...

8

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Sano miehelle että voi lähteä jos ei halua tai pysty maksamaan vuokraa yhtään. Kyllä se joutuu jotain maksamaan joka tapauksessa, jos yksinkin asuu. Mä en aikuista miestä elättäis, jos tilanne vaikuttaa pysyvältä eikä oo kiinnostusta löytää työtä eikä maksaa asumisesta.

    • niippu

      Markus?
      Kuulostaa niin tutulta...

      Tietysti hänen tulee osallistua ruokaan ja vuokraan. Omat menot pitää suunnitella niin, että ensin maksetaan vuokra ja sitten ruoka... Muut menot sitten, jos rahaa jää.

      Heitä ulos tollainen pummi. Näyttää huonoa esimerkkiä sun lapsillesikin...

    • joku raja

      Ehkä suostuisin samaan, jos mies aktiivisesti hakee koko ajan töitä tai jotain ratkaisua tilanteen muuttamiseksi..? Onhan siinä lokoisat olot lomailla, jos veltoksi on päästänyt itsensä..? Ainakin saisi sitten panostaa asunnon hoitoon ja kotiasioihin enemmän, sitähän aina naiseltakin odotetaan, vaikka samalla hoitaisi vilkkaita lapsia...

    • Valitse itse

      Ensinnäkin mies ei taida olla kirjoilla asunnossasi?

      Joten on helppo sanoa miehelle, että nyt lähdet eri osoitteeseen, käydä voit ja voimme seurustella, mutta asua et voi ennen, kun alkaa tuo elättäminen myös maistua.

      Miten muuten työssäkäyvä saa asumistukea? Joten ei ne sinun tulot taida olla paljoa suuremmat, kun tuon miehen. KELA muuten tarkistaa kerran vuodessa väestörekisteristä tiedot ja jos on maksanut liikaa tukea perii takaisin.

      Työttömyyskorvaukseen ei nään tämän vuoden alusta (2013) vaikuta puolison tulot. Yleisesti ihmettelen miksi hyysäät jotain pummia. Ei se mies koskaan tule elättämään itseään kunnolla, jos toinen antaa "kaiken" valmiina.

    • oppeliini1

      Nainen! Ovat kaikki ruuvisi pudonneet!? Miksi maailmassa sinä elätät tervettä, täysi-ikäistä ronskia mutta vetelää miestä?! Mistä sinunlaisia naisia oikein Suomeen siunaantuu!
      Jos seksi on ainut mikä saa "raukkautesi" tuohon vetelykseen roihuamaan, pääset taloudellisesti PALJON halvemmalla piipahtaessasi kulman takana ja hankit maksullisen panon. Voit jopa hyotyä siitä taloudellisesti!

      Kuinka sinä selität itsellesi että on oikein käyttää aikaasi, energiaasi ja varojasi pummin elättämiseen kun sinä olet huolellisesti ja harkiten tehnyt lapsia joille kaikki tuo kuuluu? Kuinka?!
      Kuinka sinulla on edes aikaa hyysätä tuota pummia (tai ketään vieraita miehiä)? Eiko pienten lasten opettaminen, hoitaminen, huoltaminen ja eteenpäin vieminen vie kaiken sinun aikasi? Sinun velvollisuutesi on lapsesi, ei vetelät, tyotä pelkäävät pummit!

      Tässä sinulle uuden vuoden lahja: xxxxxx------=====. Se on pulloharja. Jynssää sillä korviesi välistä kaikki tuo typeryys ( se EI ole kiltteyttä!!!!) pois, niin että sen täyttää vain huolellisesti ja harkiten hankkimat, sinusta täysin riippuvat ja sinuun luottavat pienokaisesi

    • rumamies

      Mies käyttää sua selvästi hyväksi. Kyllä työtönkin voi maksaa vuokraa ja laskuja. Vai ryyppääkö se miehes kaikki rahansa vai mitä tekee. Olet löytänyt todellisen luuserin joka ei halua edes tehdä tilanteelle mitään.

    • 6+11

      pelkään että se vaan käyttää suo ja su rahoi hyväkseen, jos otti kerran niin rennosti ton "pois lähtemisen" sano sille et nyt riitti voit lähtee :)

    • ei 90+89

      Kehoita häntä lähtemään vaikka yhdeksi kk sinne kesämökilleen.

      Meinaan sinnekin on ostettava puut ruoka lämmitys muutenkin miten on aiemmin elänyt.

      Taitaa vedättää ihan satasella sinua. jos ei ole juoppo niin varmasti löytyy

      tilapäistöitäkin joissa on asunto jos on esim. jossain korvessa se työ .

      Ainakin minulle tulee tuttava miehen työt purki jotain paattia rannalla

      ja väitti asuvansa toisen paatin sisällä talvella. Todellisuudessa oma vaimo ja asunto

      ja tämmöinen asuttaja nainen siellä paikkakunnalla missä tuo työ oli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4422
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2879
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2632
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      83
      1606
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1052
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe