Haluaisin tietää mikä kiusaajaa oikein motivoi? Oma kohtaloni on että olen vakituisena työntekijänä hoitoalan yksikössä, ja olen joutunut erään työntekijän silmätikuksi. Meillä on yleensä kaksi ihmistä vuorossa, ja pelkään jo etukäteen, milloin joudun hänen kanssaan vuoroon.
Hänellä on tapana naljailla, piilovittuilla ja napista noin joka toisesta asiasta mitä teen. Tilanne on johtanut siihen, että olen niin hermostunut hänen läsnäollessaan, että huolimattomuusvirheitä tulee jatkuvasti. Muitten työntekijöiden kanssa tulen hyvin toimeen ja työt sujuvat hyvin, kun ko. kiusaaja ei ole paikalla. Hämmentävää on, että kiusaaja on muille työntekijöille normaali. Eli minussa on jotain, joka häntä ärsyttää. Esimiehelle en ole vielä uskaltanut puhua, pelkään että minua ei uskota. Olen iältäni parikymppinen, ja niin on kiusaajakin. Eli sukupolvien välisestä kuilusta ei ole kyse. Onko kohtalotovereita?
Kiusattuna hoitoalalla
7
1251
Vastaukset
- hoitaja
Itse selviän kertomasi kaltaisista tyypeistä niin, etten kiinnitä heihin huomiota. Yleensä en edes työvuoron jälkeen muista puhuiko joku jotain paskaa. Ei meinaan kiinnosta! On senverran elämää työn ulkopuolella ettei työkaverien vittuilu vois vähempää kiinnostaa. Pääasia, että tiedän itse olevani hyvä työntekijä ja esimiehen kanssa on välit kunnossa. Aivan sama mitä k**ipäät puhuu!
- hhh
Mua kiusasi työnantajani ja ensin olin aivan huomaamatta koko asiaa, en kiinnittänyt huomiota. Mutta sehän alkoi syömään itsetuntoa pahasti.
Seuraavaksi kokeilin asiallisesti huomauttaa ja keskustelin kiusaajan kanssa ja sanoin miten asia häiritsee minua. Noh, muutaman kuukauden sain olla rauhassa. Ja sitten taas jatkoi samaa rataa.
Viimeinen keinoni oli, että aloin v***lemaan takaisin. Sain kenkää!!!!! Hih!!!!!! Pääsinpähän eroon siitäkin paikasta. - toiminta
Paha pitää paljastaa. Yleensä kiusaajat sanovat sanottavansa niin epäsuorasti, että siihen ei pääse suoraan käsiksi. Taito sekin. Sitten vaan huomaa, että letkautuksia satelee pahansuovasti pitkin päivää. Toinen laji ovat suoraan haukkujat. Kolmas laji haukkumaporukan kokoajat. Sitten näitten yhdistelmät.
Suosittelisin sanomaan "olipas pahansuovasti sanottu", "taas sanoit pahansuovasti", "kolmas pahansuopa murjaisu tälle päivälle" jne. Tätä kun jatkat päivästä päivään etkä jätä yhtäkään letkausta kuinkakin epäsuoraa esiin ottamatta, niin luulisi, että alkaa siinä jo kiusaajakin vähän pistää suuta supumpaan. - Hanna
Koska kiusaajasi on noin nuori, yritä keskustella ensin hänen kanssaan rauhallisesti ja asiallisesti. Kysy suoraan, miksi hän käyttäytyy noin. Onko minussa jotain, joka häiritsee sinua hirveästi? -kysymys tai joku vastaava saa kiusaajan pasmat sekaisin ja voit pitää keskustelun hallinnassasi. Mieti kaikki sanomasi hyvin etukäteen. Anna hänelle selkeät vaihtoehdot. Joko hän lopettaa kiusaamisen tai viet asian eteenpäin.
Olen työskennellyt yli 10 vuotta erittäin suuressa sairaalassa. Minun mielestäni on höpöpuhetta, että kiusaaminen loppuu, kun siitä ei välitä. Kun kiusattu alistuu hiljaa, kiusaaja käy aina vain röyhkeämmäksi.
Muista, että varsinainen syy kiusaamiseen on aina kiusaajassa. Alistamisen ja vallanhalu on kai tavallisin syy. Olen huomannut, että laiskat ja epärehelliset työntekijät eivät joudu kiusattavaksi. - Johanna
Olen itsekin hoitoalalla ja saman tyyppisessä yksikössä töissä. Mekin työskentelemme 2 ihmisen vuoroissa. Itse olen joutunut vanhemman työntekijän silmätikuksi. Olen ollut 4 vuotta sijaisena samassa paikassa ja vasta nyt viimeisen vuoden olen saanut sellaista kohtelua osakseni häneltä, että jokainen kerta, kun tiedän olevani hänen kanssaan töissä olen jo päivää ennen ahdistunut. Työvuoroni ylös kirjoittaessani laitan niihin päiviin ylös merkinnän kun olen hänen kanssaan töissä, että olen valmiiksi valmistautunut siihen, että hän on saman vuoron kanssani. Kun työvuoro on ohi niin monesti istun autossa 5 minuuttia ja hengitän syvään kun olen niin ahdistunut ja surullinen työvuoron päätyttyä.
Samalla lailla hän naljailee, piilovittuilee, mitätöi työni, jättää kertomatta asioita, kohtelee muita ylitsepursuavan mukavasti mutta minua kuin ilmaa, ei vastaa kysymyksiini tai vain nupisee hiljaa jotain. Tahallisesti on minun kanssani kaikesta eri mieltä ja muualta kuultuani on ollut samaa mieltä asiasta jos joku muu on asian esittänyt.
Hän myös pimittää työasioita.
Kun olemme vuorossa hän ei kerro minulle mutta kun joku tulee esim. iltaan niin automaattisesti kutsuu hänet erikseen omalla nimellä ja kertoo asian henkilökohtaisesti vain hänelle.
Kun lähden töistä tai tulen töihin ja sanon iloisesti hei hän ei sano mitään.
Kaikki ideani ja ajatukseni hän kumoaa ja muutenkin kaikin puoli saa minut tuntemaan itseni surkeaksi työntekijäksi. Tuntuu siltä, että hänen aikanaan teen kaiken väärin.
Olen paljon miettinyt omaa työskentelyäni ja tässä kehtaan nimettömänä sanoa, että olen todella hyvä ja tunnollinen työntekijä. Olen varmasti yksi parhaista työntekijöistä. Olen oikeasti empaattinen ja minulla on hyvä sydän. Pyrin ottamaan muiden ajatukset ja tunteet huomioon ja olemaan avulias. Olen iloinen ja minulla on hyvä huumorintaju. Asukkaat pitävät minusta ja ovat aina iloisia, kun tulen töihin (halaavat jne.) Olen pyrkinyt tekemään huolellisesti kaikki asiat ja jos tulee tilanne, että esim. kahvipaussilla täytyy mennä jotain tekemään, auttamaan vessassa jne. Olen lähestulkoon aina ensimmäisenä ylhäällä tekemässä, kun moni muu istuu ja sanoo, että nyt on kahvipaussi. On monia asioita joilla haluan vaikuttaa positiivisesti työilmapiiriin esim. kotoa tuon uusimmat lehdet yövuorolaisen luettavaksi, jos käyn paussilla lähikaupassa ja ostan itselleni lakun niin tuon myös vuorossa olevalle työkaverillenikin tai autan tietokoneongelmissa jos joku ei osaa jotain juttua koneen kanssa. Olen monasti töissäkin yliaikaa jos akuutti tilanne vaatii enkä laske joka minuuttia joka menee yli. Olen erittäin joustava. Vain kerran olen 4 vuoden aikana kieltäytynyt vaihtamasta vuoroa, koska olin silloin ulkomaanmatkalla. Olen myös aina lupautunut tulemaan töihin jos joku on sairaana.
Työpaikallani monesti toivotaan, että olisi jotain yhteistä illanviettoa esim. teatteri tms. Olen ainut jota aina on pyydetty jotain mukavaa järjestämään ja niin olenkin tehnyt. Kiusaaja ei koskaan osallistu mihinkään yhteisiin rientoihin. Hän viime kerrallakin sanoi, että ei tällä porukalla osallistu mihinkään.
En tee näitä asioita vain siksi, että halaisin miellyttää (vaikka välillä tuntuu, että on pakko yrittää enemmän kuin muiden) vaan aidosti hyvästä sydämestäni. Minulle tulee itsellenikin siitä hyvä mieli. Joku varmaan lukiessaan ajattelee, että mitä paatoksellista itsekehua mutta jotenkin vain haluaa tuoda jossain nämä asiat esiin vaikka nimettömänä, kun en näitä asioita voi töissä paasata enkä muutenkaan. Jonkinlaista sydämen purkamista.
Tuntuu, että näitä kerrottavia tapauksia on loputtomasti. Kun esim. istumme kahvipöydässä ja siinä on meidän kahden lisäksi vielä yksi hoitaja hän puhuu vain hänelle tyyliin: "Voi, kuule oletko kuullu kun olin sen ja sen kanssa siellä ja sitten tapahtui näin ja näin". Hän ei katso päällenikään ja jos yritän vähän kommentoida asiaa ja päästä juttuun mukaan hän korottaa ääntään ja puhuu päälle.
Kun elämässäni tapahtuu jotain mukavaa niin kaikki muut kysyvät ja ovat kiinnostuneita. Mutta hän ei kommentoi sanallakaan. Esim. kun laihduin 22 kiloa muut sanoivat, että kylläpäs olet laihtunut mutta hän ei ole huomaavinaankaan. Tai jos puhun jostain mukavasta elämääni liityvästä asiasta niin hän vain puhuu päälle ja vaihtaa heti aihetta.
Muutkin hoitajat ovat huomanneet hänen käytöksensä minua kohtaan. Vanhemmat työntekijät jotka tuntevat hänet ovat kertoneet, että tämä ei ole ensimmäinen kerta.
Muutkin ovat aiemmin kokeneet samaa.
Kiusaajan työtapoja on muutenkin täällä kritisoitu useinkin. Hän ei ole kovin hyvä tiimityöskentelijä ja hänellä on aika sooloileva ja ylimielinen asenne työskennellessään. Lähes viikottain joku sanoo jotain negatiivistä hänen touhuistaan.
Otin asian esille esimieheni kanssa ja hän ei ollut kovinkaan yllättynyt asiasta. Sanoi myös, että tätä työntekijää on aiemminkin kritisoitu asiasta mutta, kun hän on kokouksissa asiaa yrittänyt ottaa esille kukaan ei ole sanonut mitään. Sanoin, että ei tuollaista asiaa voi jossain yleisessä kokouksessa noin vain ottaa esille. Itse ainakin kokisin kammottavana jos joutuisin kaikkien edessä yksin kasvotusten kiusaajan kanssa olemaan ja sanomaan, että miksi sinä olet minulle tällainen?
Minulle sanottiin joidenkin hoitajien taholta, että on hyvin todennäköistä, että jään asian kanssa yksin kun asia otetaan esille. Eivät halua sekaantua. Sanoin, että sekaantuvat jo, kun lähes päivittäin puhuvat kyseisestä henkilöstä minulle ja muille pahaa selän takana ja sitten eteenpäin ovat niin maireana että. Mielestäni se on raukkamaista.
Esimieheni oli keskustellut kiusaajan kanssa yleisellä tasolla ja kertonut palautteesta. Ei ollut maininnut nimiä. Toivon, että se toisi jotain muutosta hänen käyttäytymiseensä. Toistaiseksi en ole ollut hänen kanssaan vielä kahden töissä joten en tiedä mitä tuleman pitää. Sanoin, että antaa asian olla jos se tästä muuttuisi. Haluaisin vain tulla kaikien työntekijöiden kanssa toimen ja unohtaa nämä kurjat jutut ja keskittyä työntekoon. Saa nähdä onko asialla vaikutusta.
Tulipas tästä pitkä romaani..no lukekoon ken jaksaa. Sain vähän purkaa tuntojani tänne. - Johanna
Olen hoitoalalla töissä. Työskentelemme 2 ihmisen vuoroissa. Itse olen joutunut vanhemman työntekijän silmätikuksi. Olen ollut 4 vuotta sijaisena samassa paikassa ja vasta nyt viimeisen vuoden olen saanut sellaista kohtelua osakseni häneltä, että jokainen kerta, kun tiedän olevani hänen kanssaan töissä olen jo päivää ennen ahdistunut. Työvuoroni ylös kirjoittaessani laitan niihin päiviin ylös merkinnän kun olen hänen kanssaan töissä, että olen valmiiksi valmistautunut siihen, että hän on saman vuoron kanssani. Muiden työntekijöiden kanssa vuorot ovat mukavia. Me nauramme, laskemme leikkiä ja tunnelma on vapautunut. Kun työvuoro kiusaajan kanssa on ohi niin monesti istun autossa 5 minuuttia ja hengitän syvään kun olen niin ahdistunut ja surullinen työvuoron päätyttyä.
Hän naljailee, piilovittuilee, mitätöi työni, jättää kertomatta asioita, kohtelee muita ylitsepursuavan mukavasti mutta minua kuin ilmaa, ei vastaa kysymyksiini tai vain nupisee hiljaa jotain. Tahallisesti on minun kanssani kaikesta eri mieltä ja muualta kuultuani on ollut samaa mieltä asiasta jos joku muu on asian esittänyt.
Hän myös pimittää työasioita.
Kun olemme vuorossa hän ei kerro minulle mutta kun joku tulee esim. iltaan niin automaattisesti kutsuu hänet erikseen omalla nimellä ja kertoo asian henkilökohtaisesti vain hänelle.
Kun lähden töistä tai tulen töihin ja sanon iloisesti hei hän ei sano mitään.
Kaikki ideani ja ajatukseni hän kumoaa ja muutenkin kaikin puoli saa minut tuntemaan itseni surkeaksi työntekijäksi. Tuntuu siltä, että hänen aikanaan teen kaiken väärin.
Olen paljon miettinyt omaa työskentelyäni ja tässä kehtaan nimettömänä sanoa, että olen todella hyvä ja tunnollinen työntekijä. Olen varmasti yksi parhaista työntekijöistä. Olen oikeasti empaattinen ja minulla on hyvä sydän. Pyrin ottamaan muiden ajatukset ja tunteet huomioon ja olemaan avulias. Olen iloinen ja minulla on hyvä huumorintaju. Asukkaat pitävät minusta ja ovat aina iloisia, kun tulen töihin (halaavat jne.) Olen pyrkinyt tekemään huolellisesti kaikki asiat ja jos tulee tilanne, että esim. kahvipaussilla täytyy mennä jotain tekemään, auttamaan vessassa jne. Olen lähestulkoon aina ensimmäisenä ylhäällä tekemässä, kun moni muu istuu ja sanoo, että nyt on kahvipaussi. On monia asioita joilla haluan vaikuttaa positiivisesti työilmapiiriin esim. kotoa tuon uusimmat lehdet yövuorolaisen luettavaksi, jos käyn paussilla lähikaupassa ja ostan itselleni lakun niin tuon myös vuorossa olevalle työkaverillenikin tai autan tietokoneongelmissa jos joku ei osaa jotain juttua koneen kanssa. Olen monasti töissäkin yliaikaa jos akuutti tilanne vaatii enkä laske joka minuuttia joka menee yli. Olen erittäin joustava. Vain kerran olen 4 vuoden aikana kieltäytynyt vaihtamasta vuoroa, koska olin silloin ulkomaanmatkalla. Olen myös aina lupautunut tulemaan töihin jos joku on sairaana.
Työpaikallani monesti toivotaan, että olisi jotain yhteistä illanviettoa esim. teatteri tms. Olen ainut jota aina on pyydetty jotain mukavaa järjestämään ja niin olenkin tehnyt. Kiusaaja ei koskaan osallistu mihinkään yhteisiin rientoihin. Hän viime kerrallakin sanoi, että ei tällä porukalla osallistu mihinkään.
En tee näitä asioita vain siksi, että halaisin miellyttää (vaikka välillä tuntuu, että on pakko yrittää enemmän kuin muiden) vaan aidosti hyvästä sydämestäni. Minulle tulee itsellenikin siitä hyvä mieli. Joku varmaan lukiessaan ajattelee, että mitä paatoksellista itsekehua mutta jotenkin vain haluaa tuoda jossain nämä asiat esiin vaikka nimettömänä, kun en näitä asioita voi koko ajan töissä paasata enkä muutenkaan. Jonkinlaista sydämen purkamista.
Tuntuu, että näitä kerrottavia tapauksia on loputtomasti. Kun esim. istumme kahvipöydässä ja siinä on meidän kahden lisäksi vielä yksi hoitaja hän puhuu vain hänelle tyyliin: "Voi, kuule oletko kuullu kun olin sen ja sen kanssa siellä ja sitten tapahtui näin ja näin". Hän ei katso päällenikään ja jos yritän vähän kommentoida asiaa ja päästä juttuun mukaan hän korottaa ääntään ja puhuu päälle.
Kun elämässäni tapahtuu jotain mukavaa niin kaikki muut kysyvät ja ovat kiinnostuneita. Mutta hän ei kommentoi sanallakaan. Esim. kun laihduin 22 kiloa muut sanoivat, että kylläpäs olet laihtunut mutta hän ei ole huomaavinaankaan. Tai jos puhun jostain mukavasta elämääni liityvästä asiasta niin hän vain puhuu päälle ja vaihtaa heti aihetta.
Muutkin hoitajat ovat huomanneet hänen käytöksensä minua kohtaan. Vanhemmat työntekijät jotka tuntevat hänet ovat kertoneet, että tämä ei ole ensimmäinen kerta.
Muutkin ovat aiemmin kokeneet samaa.
Kiusaajan työtapoja on muutenkin täällä kritisoitu useinkin. Hän ei ole kovin hyvä tiimityöskentelijä ja hänellä on aika sooloileva ja ylimielinen asenne työskennellessään. Lähes viikottain joku sanoo jotain negatiivistä hänen touhuistaan. Silti monet usein ihmettelevät minulle, että kuinka se sinulle on tuollainen, kun se minulle on aina niin mukava. Tästä minulle tulee entistä kurjempi olo, kun asiaa oikein korostetaan. Mietin, että mikä minussa todella on vikana, kun minua kohdellaan hänen taholtaan näin eikä muita.
Otin asian esille esimieheni kanssa ja hän ei ollut kovinkaan yllättynyt asiasta. Sanoi myös, että tätä työntekijää on aiemminkin kritisoitu asiasta mutta, kun hän on kokouksissa asiaa yrittänyt ottaa esille kukaan ei ole sanonut mitään. Sanoin, että ei tuollaista asiaa voi jossain yleisessä kokouksessa noin vain ottaa esille. Itse ainakin kokisin kammottavana jos joutuisin kaikkien edessä yksin kasvotusten kiusaajan kanssa olemaan ja sanomaan, että miksi sinä olet minulle tällainen?
Minulle sanottiin joidenkin hoitajien taholta, että on hyvin todennäköistä, että jään asian kanssa yksin kun asia otetaan esille. Eivät halua sekaantua. Sanoin, että sekaantuvat jo, kun lähes päivittäin puhuvat kyseisestä henkilöstä minulle ja muille pahaa selän takana ja sitten eteenpäin ovat niin maireana että. Mielestäni se on raukkamaista.
Esimieheni oli keskustellut kiusaajan kanssa yleisellä tasolla ja kertonut palautteesta. Ei ollut maininnut nimiä. Toivon, että se toisi jotain muutosta hänen käyttäytymiseensä. Toistaiseksi en ole ollut hänen kanssaan vielä kahden töissä joten en tiedä mitä tuleman pitää. Sanoin, että antaa asian olla jos se tästä muuttuisi. Haluaisin vain tulla kaikien työntekijöiden kanssa toimen ja unohtaa nämä kurjat jutut ja keskittyä työntekoon. Saa nähdä onko asialla vaikutusta.
Tulipas tästä pitkä romaani..no lukekoon ken jaksaa. Sain vähän purkaa tuntojani tänne.- Johanna
Tulipas laitettua vahingossa sama viesti, eri muodossa kahteen kertaan:-).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243