Vain Elämää -konsertti Baronassa oli rahastus!!!

Vain Rahastusta?

Vain Elämää -konsertti Barona Areenassa viime viikonloppuna oli törkeä rahastus niiden osalta, jotka istuivat muualla kuin permannolla eli suurimmalle osalle.

Äänentoisto oli aivan syvältä, eikä sivukatsomoihin kuulunut mikään kunnolla. Ei laulut, saati spiikit.

Joku tietysti vastaa viisaasti, että olisitte ostanut lipun permannolta. Ikävä kyllä helpommin sanottu kuin tehty, sillä paikkoja oli rajoitetusti eli yrityksist huolimatta emme saaneet. Hintaero ei ollut merkittävä ja sivukatsomoissakin, kaukana itse lavasta lipun hinta oli e 49/kpl eli ihan riittävästi.

Surkea on myös itse Areena kaikinpuolin. Vessajonojen (osa naisten vessoista meni tukkoonkin) pituuden ylitti ainoastaan taksijono, joka oli paitsi käsittämättömän pitkä, myös kuin kaaos kun yksityisautot jonottivat alueelta ulos samaa "rataa".

Barona Areena sopii ehkä Bluesin kotiottelujen sijoituspaikaksi kun paikalla on vain espoolaisia, eikä halli silloin ole ikinä täynnä. Mihinkään muuhun aktiviteettiin se ei kulkuyhteyksiensä ja kapasiteettinsa puolesta sovi. Olisiko ollut hyvä järjestää esim shuttle -busseja jollekin juna- tvs asemalle ??? Vaikka korvausta vastaan, 2 euroa/henkilö. Nyt käytössä oli kai koko Espoon 12 taksin kapasiteetti.

Surkea rahastus, surkea paikka. Artisteista ei ole pahaa sanottavaa, antoivat varmaan parastaan.

2

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+1

      Sitä saa mitä maksaa...

    • Komppaan

      Samaa mieltä, surkea oli äänentoisto. Ja koko paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      147
      3942
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3491
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      47
      2943
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2872
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      144
      2531
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2194
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1428
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      100
      1400
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1314
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      38
      1179
    Aihe