Goottirock legenda FIELDS OF THE NEPHILIM Suomeen

FIELDS OF THE NEPHILIM SUOMEEN

Vuonna 1984 uransa aloittanut FIELDS OF THE NEPHILIM saapuu ensimmäiselle omalle klubikeikalleen Suomeen perjantaina 22.2.2013.

Yksi tunnetuimmista goottirock-yhtyeistä on nähty viimeksi Suomessa vuoden 2008 Tuska-festivaaleilla ja sitä ennen Helldone-festareilla yhdessä HIM-yhtyeen kanssa.

Yhtye tunnetaan nokkamiehen Carl McCoyn mystisistä lauluista ja okkulttistisesti värittyneistä sanoituksista, cowboy-henkisestä tyylistään sekä raskaasta, hidastempoisesta ja kitaravetoisesta hard rockin ja psykedeelisen rockin sekoituksesta.

Harvakseltaan keikkaileva orkesteri on juuri viimeistellyt menestyksekkään Euroopan-kiertueensa ja odottaa jo kuumeisesti seuraavaa esiintymistään Suomessa.

Ennen Fields Of The Nephilimia lavalla nähdään kotimainen Murheenlaakso, joka esittää legendaarisen Mana Mana -yhtyeen kappaleita.

Paikalla levynmyyntiä ja taustamusiikkia Svart Recordsin toimesta.

FIELDS OF THE NEPHILIM (UK)
MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA

Pe 22.2.2013 Helsinki, Virgin Oil
Liput 32€ / 35€
K18. Klo.22.00

Ennakkoliput Helsingin-keikalle myynnissä maanantaista 26.11.2012 lähtien.
Lippuja myy Tiketti.fi sekä Tiketin toimipisteet.

Fields Of The Nephilim - Moonchild
http://www.youtube.com/watch?v=NHiNw0B9 ... h_response

Fields Of The Nephilim - Blue Water
http://www.youtube.com/watch?v=-Aknyl_jCSs

Mana Mana - Elämä on murheenlaakso
http://www.youtube.com/watch?v=8N6qn7f0WIc

http://www.kvlture.net
http://www.fields-of-the-nephilim.com
http://www.tiketti.fi
http://www.svartrecords.com
http://www.facebook.com/events/378032535617756/?fref=ts
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Harmi, etten päässyt keikalle. Fields of the Nephilim on yksi SUURISTA. Toisen aallon merkittävin goottibändi. Varhaisempia kovia on mm. Joy DIvision, Bauhaus, Killing Joke, The Mission, Sisters of Mercy, Theatre of Hate

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JNU1 kirjoitti:

FIELDS OF THE NEPHILIM SUOMEEN

Vuonna 1984 uransa aloittanut FIELDS OF THE NEPHILIM saapuu ensimmäiselle omalle klubikeikalleen Suomeen perjantaina 22.2.2013.

Yksi tunnetuimmista goottirock-yhtyeistä on nähty viimeksi Suomessa vuoden 2008 Tuska-festivaaleilla ja sitä ennen Helldone-festareilla yhdessä HIM-yhtyeen kanssa.

Yhtye tunnetaan nokkamiehen Carl McCoyn mystisistä lauluista ja okkulttistisesti värittyneistä sanoituksista, cowboy-henkisestä tyylistään sekä raskaasta, hidastempoisesta ja kitaravetoisesta hard rockin ja psykedeelisen rockin sekoituksesta.

Harvakseltaan keikkaileva orkesteri on juuri viimeistellyt menestyksekkään Euroopan-kiertueensa ja odottaa jo kuumeisesti seuraavaa esiintymistään Suomessa.

Ennen Fields Of The Nephilimia lavalla nähdään kotimainen Murheenlaakso, joka esittää legendaarisen Mana Mana -yhtyeen kappaleita.

Paikalla levynmyyntiä ja taustamusiikkia Svart Recordsin toimesta.

FIELDS OF THE NEPHILIM (UK)
MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA

Pe 22.2.2013 Helsinki, Virgin Oil
Liput 32€ / 35€
K18. Klo.22.00

Ennakkoliput Helsingin-keikalle myynnissä maanantaista 26.11.2012 lähtien.
Lippuja myy Tiketti.fi sekä Tiketin toimipisteet.

Fields Of The Nephilim - Moonchild
http://www.youtube.com/watch?v=NHiNw0B9 ... h_response

Fields Of The Nephilim - Blue Water
http://www.youtube.com/watch?v=-Aknyl_jCSs

Mana Mana - Elämä on murheenlaakso
http://www.youtube.com/watch?v=8N6qn7f0WIc

http://www.kvlture.net
http://www.fields-of-the-nephilim.com
http://www.tiketti.fi
http://www.svartrecords.com
http://www.facebook.com/events/378032535617756/?fref=ts

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu