Kannattaa tosiaan miettiä ennen ENE/nutraus/kaalisoppa/mikäliehömpötidieettiä seuraavaa, tieteellisesti tutkittua tietoa. Eli 'muka terveelliset' nollakaloripelleilyt lienevät yhtä terveellisiä kuin partakoneenterien syöminen.
"Tiukalla ruokavaliolla aikaansaatu painonpudotus muuttaa syömistä säätelevää hormonieritystä. New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa australialaistutkimuksessa nämä muutokset säilyivät pitkään laihtumisen jälkeenkin. Syömistä säätelevä hormonijärjestelmä on painosta riippuvainen, ja luonto pyrkii nostamaan painon takaisin alkuperäiseen, normaaliin tilaansa.
- Keho pyrkii aina puolustamaan luontaista, ylempää painoaan, ja sen vuoksi energiatasapainon nälkää kuvaavat arvot, kuten greliinitaso, jäävät tässäkin tutkimuksessa koholle. Tiukalla dieetillä paino putoaa, mutta samalla maha-suolikanavassa lisääntyy ruokahalua lisäävien hormonaalisten signaalien määrä, toteaa lihavuustutkija, dosentti Kirsi Pietiläinen HUS:n Lihavuustutkimusyksiköstä.
Tämän ilmiön arvellaan selittävän ainakin osaksi sitä, miksi paino pyrkii laihduttamisen jälkeen palaamaan entiselleen.
Australialaistutkimuksessa tutkittavat noudattivat kymmenen viikon ajan erittäin niukkaenergiaista ruokavaliota. Tutkijat mittasivat usean eri hormonin tasoja ennen dieettiä, sen päätyttyä ja vielä vuoden kuluttua. Lehti-ilmoituksella rekrytoidut tutkittavat olivat 50 tupakoimatonta henkilöä, joiden painoindeksi oli 27-40 kg/m2. Mukana oli miehiä ja vaihdevuodet ohittaneita naisia, joilla ei ollut diabetesta eikä painoon vaikuttavia lääkityksiä.
Keskimääräinen 13,5 kg:n painonlasku vähensi merkittävästi useiden kylläisyyden tunnetta lisäävien hormonien eritystä: leptiinin, neuropeptidi Y:n, kolekystokiniinin, insuliinin sekä amyliinin. Nälän tunnetta lisäävien hormonien, greliinin, GIP-hormonin ja haimaperäisen peptidin pitoisuudet plasmassa kasvoivat. Myös tutkittavien ruokahalu lisääntyi voimakkaasti.
Tutkijat havaitsivat vielä vuoden kuluttua useiden hormonierityksen muutosten säilyneen, ja näläntunne oli edelleen voimakas lähtötilanteeseen verrattuna.
Syömisen hormonaalinen säätely on monimutkainen kokonaisuus. Lyhyen ja pitkän ajan signaalit vaikuttavat yhdessä nälän ja kylläisyyden tasapainoon. Pääasiassa maha-suolikanavasta vaikuttavat hormonaaliset signaalit säätelevät kylläisyyden tunnetta, ja greliini on voimakas ruokahalua lisäävä peptidi."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin tämä valitettavasti (etenkin meidän painonsa kanssa taiselevien osalta) on.
Tutkimus, ainakin noilla tiedoilla, on hieman tynkä sikäli, että ainakaan tuossa ei puhuta verrokkiryhmästä mitään. Ilmeisesti sellaista ei ole ollut?
Olen nähnyt yhden tutkimuksen, jossa vertailtiin maltillisesti painoaan pudottaneita ja juuri VLCD:llä pudottaneita. Tulos oli se, että itse asiassa VLCD:llä pudottaneiden ryhmästä oli isompi osa kyennyt pitämään painonsa normaalina. Molemmissa ryhmissä oli takaisin lihonneita, mutta VLCD ryhmässä oli enemmän. Tosin ero oli hiuksen hieno. Tulosta selitettiin sillä, että VLCD on niin tiukka kuuri, että se motivoisi enemmän pitämään tuloksista kiinni.
Mutta, joka tapauksessa, näitä takaisin lihonneita on joka tavalla laihduttaneissa. Siitä löytyy esimerkkejä niin VLCD, VHH, kuin maltillisestikin laihduttaneista. Kuten myös löytyy esimerkkejä siitä, että joka ryhmässä on myös tavoitepainonsa pitäneitä. Joten tässä ei varmaan ole yhtä ja ainoaa kiveen hakattua totuutta. Ja on kai tosiaan jollain tasolla ihan todennettukin, että ihmisellä on jonkinlainen "normipaino", johon keho pyrkii.
Olen myös nähnyt erään tutkimuksen, jossa lähes alipainoisia, joita joskus myös "läpipaskoiksi" kutsutaan, tutkittiin. Useammat heistä söi paljon ns. "roskaruokaa", mutta kun määriä tarkasteltiin tarkemmin, he automaattisesti tasoittivat ruoan energiansaannin pitkällä aikavälillä melko alhaiseksi. Heidät lihotettiin väkisin reilut 10 kiloa. Suurin osa joutui todella työskentelemään, että saivat itsensä lihotettua, ja yksi taisi jopa epäonnistua, kun ei yksinkertaisesti pystynyt syömään niin paljoa. Tutkimuksen jälkeen heistä vain muutama jäi ylipainoiseksi. Lähes kaikki jatkoivat entiseen ruokailumalliin, automaattisesti laskemalla kaloreita ja heidän painonsa palasi entisiin lukemiin.
Joten kirottuja olemme me, joilla tuo ominaispaino on vain korkeampi. Se vaan teettää enemmän työtä. Mutta ehkä sen ei ole tarkoituskaan olla helppoa, vaan sen arvoista. =)
Itse asiassa minua vähän harmittaa, että näitä tutkimuksia on sieltä täältä sen ja tämän dietin eduksi ja haitaksi. Mutta yhtään minkäänlaista tutkimusta ei ole sen puolesta, että millaisia diettejä minkälaisellekin ihmisryhmälle pitäisi olla. Todennäköisesti monelle, jolle VHH ei sovi, sopisi joku muu dietti ja vice versa. Ja kaikenmaailman ravintotietäjät ja -asiantuntijatkin vaikuttaisi keskittyvän enemmän oman agendansa ja tietämyksensä pönkittämiseen, kuin siihen, että ihmisille sorvattaisi henkilökohtaisia mieltymyksiä ja ominaisuuksiin keskittyvää diettiä, jolla todennäköisesti saavutettaisiin parempia tuloksia kuin ampumalla milloin mikäkin dietti alimpaan helvettiin tai ylistämällä jotain tiettyä mallia. Tällainen kai jollain tavalla on jo otettu Amerikassa käyttöön, jossa tutkitaan tiettyjä geenejä ja sen mukaan sorvataan diettiä ja tulokset käsittääkseni ovat olleet melko hyviä.