Täällä yksi aviovaimo kyselee, kuinka voisi kannustaa miestään laihduttamaan.
Miehellä on ylipainoa 80-90 kg eli on sairaanloisen lihava.
Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta. Seurusteluaikaan häntä saattoi sanoa vielä tanakaksi, mutta painoa on kertynyt tasaiseen tahtiin koko avioliittomme ajan.
Nyt kun lapsemme ovat kouluikäisiä, isä ei oikeasti jaksa tehdä mitään heidän kanssa. Kuskaa kyllä autolla harrastuksiin, muttei ota yhtään ylimääräistä askelta.
Kotitöitä ei tee, koska pienetkin ponnistukset saavat puuskuttamaan ja hien pintaan.
Hänellä on verenpaine- ja kolesterolilääkkeet ja paljon selkä- ja tukielinvaivoja. Ravitsemusterapeutilla on käynyt. Laihdutusleikkausta on suositeltu. Ei ole innostunut neuvoja noudattamaan, vaan vaikuttaa täysin välinpitämättömältä asian suhteen.
Kyllä se varmaankin vaivaa, koska loukkaantuu kovasti, jos yritän ottaa asian puheeksi, vaikka miten nätisti sen tekisin. Mutta hän ei koskaan edes yritä laihduttaa.
Yritän tehdä kotona terveellisiä ja kevyitä ruokia. Se ei paljon auta, sillä ruuan päälle menee roisisti makeisia, jäätelöitä, makkaroita, juustoja, sipsejä ja limsoja.
En voi estää aikuista miestä ostamasta kaupasta herkkuja.
Harmillisinta on se, että lapsetkin oppivat huonoille ruokailutavoille. On vaikea perustella, miksi isällä on joka päivä karkkipäivä, mutta lapsilla ei.
Pojat onneksi urheilevat paljon, eivätkä siksi ole kovin lihavia, eivät tosin laihojakaan.
Olen huolissani, sillä pelkään miehen sairastuvan vakavasti taikka syövänsä itsensä kuoliaaksi.
Onko täällä palstalla ketään sairaanloisesta lihavuudesta selvinnyttä? Mikä teidät herätti? Kuinka teitä kannustettiin / olisi voitu kannustaa?
Mieheni on mukava, fiksu ihminen ja kantaa vastuunsa muista asioista. En tiedä, miksi oma terveys on tällä tavalla sokea piste.
Miehellä on ylipainoa 80-90 kg eli on sairaanloisen lihava.
Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta. Seurusteluaikaan häntä saattoi sanoa vielä tanakaksi, mutta painoa on kertynyt tasaiseen tahtiin koko avioliittomme ajan.
Nyt kun lapsemme ovat kouluikäisiä, isä ei oikeasti jaksa tehdä mitään heidän kanssa. Kuskaa kyllä autolla harrastuksiin, muttei ota yhtään ylimääräistä askelta.
Kotitöitä ei tee, koska pienetkin ponnistukset saavat puuskuttamaan ja hien pintaan.
Hänellä on verenpaine- ja kolesterolilääkkeet ja paljon selkä- ja tukielinvaivoja. Ravitsemusterapeutilla on käynyt. Laihdutusleikkausta on suositeltu. Ei ole innostunut neuvoja noudattamaan, vaan vaikuttaa täysin välinpitämättömältä asian suhteen.
Kyllä se varmaankin vaivaa, koska loukkaantuu kovasti, jos yritän ottaa asian puheeksi, vaikka miten nätisti sen tekisin. Mutta hän ei koskaan edes yritä laihduttaa.
Yritän tehdä kotona terveellisiä ja kevyitä ruokia. Se ei paljon auta, sillä ruuan päälle menee roisisti makeisia, jäätelöitä, makkaroita, juustoja, sipsejä ja limsoja.
En voi estää aikuista miestä ostamasta kaupasta herkkuja.
Harmillisinta on se, että lapsetkin oppivat huonoille ruokailutavoille. On vaikea perustella, miksi isällä on joka päivä karkkipäivä, mutta lapsilla ei.
Pojat onneksi urheilevat paljon, eivätkä siksi ole kovin lihavia, eivät tosin laihojakaan.
Olen huolissani, sillä pelkään miehen sairastuvan vakavasti taikka syövänsä itsensä kuoliaaksi.
Onko täällä palstalla ketään sairaanloisesta lihavuudesta selvinnyttä? Mikä teidät herätti? Kuinka teitä kannustettiin / olisi voitu kannustaa?
Mieheni on mukava, fiksu ihminen ja kantaa vastuunsa muista asioista. En tiedä, miksi oma terveys on tällä tavalla sokea piste.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yrität tehdä terveellisiä ja kevyitä ruokia. Mutta niissä pitää huomioida todellinen energiantarve, jolloin sitä ei pidä kompensoida roskalla. Iso miehenrötkäle tarvitsee helposti jopa dieettiaikana 3000kcal ravintoa. Sellainen 1000kcal setti sekä loynaaksi että päivälliseksi sekä ravitsevia pienempiä aterioita. Saako hän noi kalorit niistä terveellisistä ruuista eli ovatko ne ruuat oikeasti terveellisiä, hänelle. Mikäli ei, niin hän hankkii ne kalorit vaikka tapettiliisteriä syömällä. 1000kcal ateriassa voi olla jo sopivasti rasvaakin ja ovelasti koostumusta säätämällä siitä saa to-del-la täyttävän.
Toinen aspekti on tehdä sekä maittavaa että terveellistä ruokaa. Tämä on jo pykälän vaativampaa, mutta täysin mahdollista. Jokaisella meillä on omat makumme.
Kolmas juttu tietenkin on että pitää olla motivaatiota, sopivasti. On surullisen helppoa toimia niin että psykologia toimii käänteisenä :( Ainainen nalkutus ei sitä motivaatiota todellakaan nosta, se on vissi.
Kiitos vastauksesta, cuba libre. :)
En usko, että minua voidaan syyttää jatkuvasta nalkuttamisesta. Ennemminkin asia on tabu perheessämme. Sitä on hyvin vaikea ottaa puheeksi. Kun joskus (en edes joka vuosi) olen siitä puhunut, on pitänyt pitkään kerätä rohkeutta asiaan.
Aina siihen ollut jokin syy, kuten toisen poikamme lihominen vähän pienempänä taikka tilapäinen taloudellinen ahdinko, jolloin olisimme voineet katsoa, mitä kaupasta ostamme. Herkkuihin menee kevyesti 500 kuussa, eikä riitäkään.
Se "yritän tehdä kevyitä ja terveellisiä ruokia" oli epämääräisesti ilmaistu. En oleta, että mies pärjäisi sopalla tai salaatilla. Mies vain helposti itse työntää pizzaa, ranskalaisia ja makkaroita uuniin omalla kokkausvuorollaan. Pidän huolen siitä, että pojat saavat myös normaalia ja monipuolista kotiruokaa, ja me muut siinä sivussa.
Kirjoitit, että pitää olla sopivasti motivaatiota. Sitä juuri mietin, että mistähän se löytyisi.
Vaikeita asioita nuo. Nobelin palkinto olisi lähellä, jos tuohon ratkaisu löytyisi helpolla. Se vaan täytyy jotenkin omasta itsestään kummuta, että makkaraperunat tai pizzat ei sitä parasta, hyvän olon tuovaa ravintoa lopulta ole. Kyllähän se roska kylläiseksi saa, lopulta mutta lisäksi närästystä, huonoja unia sekä lukuisia muita ei-niin-miellyttäviä ongelmia. Se hinta, mitä hetken roskaruokakylläisyydestä saa maksaa, on liian kallis.
Miehesi on onnekas kun hänellä on vaimo, joka välittää. Toivotaan, että hän myös tajuaa sen ja löytäisi siitä motivaatioita laihduttaa eikä syödä itseään hengiltä.
Mies on kadottanut itsensä eikä osaa muuttaa elämäänsä. Lääkitsee itseään ruualla. Psykologille.
Miehesi käy varmaan lääkärillä aika ajoin, koska lääkitystäkin on. Voisitko olla yhteydessä lääkäriin, jos lääkärin auktoriteetti herättäisi miehesi? Toisaalta ilmeisesti asiantuntijat ovat varmaan jo puhuneet asiasta miehellesi, kun ravitsemusterapeutillakin on käyty. Ehkä lääkärin kannattaisi jatkaa suostuttelua kuitenkin.
Kyllähän sen syömisen kanssa jokin ongelma on, mutta ihminen itse vierastaa keskusteluapua. Muissa suhteissa vaikuttaakin tasapainoiselta ja järkevältä, eikä painokaan tunnu häntä itseään rassaavan, jos kaikki muut ovat asiasta hiljaa.
Lääkärissä tosiaan käy vuosittain lääkityksensä takia. Lääkäri ei ole aina sama, vaan vaihtelee, enkä muutenkaan ole ihan varma, seuraisiko siitä hyvää, jos minä ottaisin hänen työterveyshuoltoon yhteyttä. Kaiken lisäksi luulisin, että lääkärissä asiasta on mainittu, ja ehkä siksi sinne meno tympiikin.
Se kai tässä on, että kun ei asiaa voi kukaan hänen puolesta päättää ja hoitaa. Eikä taida taikasanaa täältäkään löytyä siihen, mikä sen miehen itsensä herättäisi. Kiitos kuitenkin vastauksista. :)
Kannusta miestäsi katsomaan Suurinta pudottajaa töllöstä. Näkyy joka arkipäivä. Töllöstä tulee myös muitakin "laikkari"-ohjelmia joissa paljon hyviä neuvoja ja niksejä. :)