Varsinkin sosiaalisen kontaktin muodossa. Tiedän, että pitäisi vaan alottaa se alotteidenkin teko kun ei sitä naisetkaan tee. Tämä tietää erittäin noloja ja häveliäitä hetkiä, ainakin aluksi. Miksihän pidän itseni nolaamista niin katastrofaalisena? Pitäis antaa mennä vaan ja luultavasti sekin homma kävisi luonnostaan, kun eka vaan uskaltaa ryhtyä toimeen.
Muuten voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani mukavaa seuraa. Ennen pelkäsin uusien ihmisten kanssa sosiaalista kontaktia, siis myös miesten. Aina jokin uusi tilanne aiheutti melkein pakokauhua esim uusi työ tai koulu jossa joutu uusien ihmisten kans tekemisiin. Nykyään en pelkää miehiä. Niin monta kokemusta on osoittanut sen, että tulen aina olemaan kaikenlaisten miesten keskuudessa pidetty henkilö. Työpaikkojen/kouluen hissukkamiehet sekä toinen ääripää kiusaajamihet ovat aina pitäneet minusta, eikä mene kauaakaan kun minua pyydetään vapaa-ajalla jonnekkin tai tarjotaan töissä lounas, et meen heidän kans syömään. Tähän tiedän syyn. Olen antanut reilun ja rehdin vaikutelman aina ja yritän olla huononakin päivänä positiivinen. En koskaan osallistu pahanpuhumisiin tai juoruiluun.
Mutta aina kun joku uusi nainen tulee luokseni, alan ajatella jotain vaikutuksen tekoa ja menen paniikkiin. Naamani varmaan punottaa ja sydän hakkaa. Tämä on vain pahempaa silloin jos miespuolisia kavereitani sattuu olemaan näköpiirissä.
Nettideiteissä naiset ovat ehdotelleet tapaamisia, mutta tätä poikaa pelottaa niin, etten uskalla mennä. Tuntuu jotenki et se kuvaki siellä ois ylihyvin onnistunut eikä lainkaan itseni näköinen. Tähän ne naisetki on varmaan ihastunu, siis kuvassa näkyvään mieheen. En viitsi mennä naamaani näyttämään koska se on livenä niin erilainen ja nainen varmaan pettys.
No tämän tammikuun aikana aion tehdä suuren askeleen, eli elämäni ensimmäisen aloitteen selvinpäin. Alotan varovasti täysin tuntemattomista, jos kuitenkin jokin menee pahasti pieleen ni en tule näkemään tätä oman lähikauppani kassajonossa.
Normaali suomalainen nainen minulle kiitos.
Muuten voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani mukavaa seuraa. Ennen pelkäsin uusien ihmisten kanssa sosiaalista kontaktia, siis myös miesten. Aina jokin uusi tilanne aiheutti melkein pakokauhua esim uusi työ tai koulu jossa joutu uusien ihmisten kans tekemisiin. Nykyään en pelkää miehiä. Niin monta kokemusta on osoittanut sen, että tulen aina olemaan kaikenlaisten miesten keskuudessa pidetty henkilö. Työpaikkojen/kouluen hissukkamiehet sekä toinen ääripää kiusaajamihet ovat aina pitäneet minusta, eikä mene kauaakaan kun minua pyydetään vapaa-ajalla jonnekkin tai tarjotaan töissä lounas, et meen heidän kans syömään. Tähän tiedän syyn. Olen antanut reilun ja rehdin vaikutelman aina ja yritän olla huononakin päivänä positiivinen. En koskaan osallistu pahanpuhumisiin tai juoruiluun.
Mutta aina kun joku uusi nainen tulee luokseni, alan ajatella jotain vaikutuksen tekoa ja menen paniikkiin. Naamani varmaan punottaa ja sydän hakkaa. Tämä on vain pahempaa silloin jos miespuolisia kavereitani sattuu olemaan näköpiirissä.
Nettideiteissä naiset ovat ehdotelleet tapaamisia, mutta tätä poikaa pelottaa niin, etten uskalla mennä. Tuntuu jotenki et se kuvaki siellä ois ylihyvin onnistunut eikä lainkaan itseni näköinen. Tähän ne naisetki on varmaan ihastunu, siis kuvassa näkyvään mieheen. En viitsi mennä naamaani näyttämään koska se on livenä niin erilainen ja nainen varmaan pettys.
No tämän tammikuun aikana aion tehdä suuren askeleen, eli elämäni ensimmäisen aloitteen selvinpäin. Alotan varovasti täysin tuntemattomista, jos kuitenkin jokin menee pahasti pieleen ni en tule näkemään tätä oman lähikauppani kassajonossa.
Normaali suomalainen nainen minulle kiitos.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Dream on man. Se on tervemenoa ikisinkkujen laajenevaan konklaaviin. Tälläkin palstalla niitä kuuluu olevan enemmän kuin maa vetää.
Tuletko mukaan? No kovasti sinnepäin ollaan menossa, mutta ajattelin tämän vuoden aikana pyristellä vastaan. Nettideittiä en aio käyttää. Alkaa ikäkin stressaamaan. Tänä vuonna 29v ni pitäs kyllä jo olla vakaa parisuhde....
No kyllähän suomalaiseen tavisnaiseen voi kerran mulkkunsa upottaa, ei niitä pelätä tarvitse.
Sun pitää vain ymmärtää, että naiset on huoria ja helvetin tyhmiä. Sitten kun et enää kunnioita niitä, niin ne kiihottuvat sinusta, koska olet heidän mielestä itsevarma vaikka olet oikeasti vain välinpitämätön ja käytät heitä pelkkinä reikinä. Lähes kaikki naiset haluaa olla pelkkiä reikiä.
Korjaisin tuota niin, että kun ei kunnioita naisia liikaa, olet heidän mielestään itsevarma, vaikka olet oikeasti vähän välinpitämätön, koska tiedät että he ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ja reikä se on rinkelilläkin.
Varmaan voisin alkaa miettiä suhtautumistapojanikin uusiksi. Pitäs saada vaan sellane ajattelumalli et niille puhuis ku miehille. Helppoo ei tuu olee. Ilta aikaan salilla kyllä olis naisia, jos sitä vaikka tänä iltana joku tyttö istuis kahviossa hetken treenin päätteeks...
Voih, minä odotan. Punasteleva hikinen änkyttäjä lähentelemässä treenin päälle..... voiko paremmasta unelmoida?
Repsein. Hauskaa, tollein mä joskus itekki ruoskin itteeni ajatuksillani: mene nyt tärisee ja änkyttää sen luo, varmaan silla pöksyt kastuu viimeistään sillon ku kaadut tajuttomana sen eteen :)
Mut tän mä alotan itteni psyykkauksella, ja jos olo on todella vastenmielinen ni en tietenkään mee sellasessa olotilassa alotetta tekee. Kyllä luulen et rennoin fiilis vois olla just fyysisen rasituksen jälkeen.
Vastaatko rehellisesti. Siis kenelle meinaat tehdä aloitteen ja millä perusteella. Kuullostaa vain siltä että nyt mennään sillä eteen päin kunhan vaan jonkun saisi?
Vatataanpa sit. Aloitteen meinaan tehdä miellyttävän oloiselle naiselle, jossain muussa kuin yöelämä ympyröissä. Sillä perusteella, että haluan naisen elämääni ja uskoisin monen naisen haluavan myös miehen elämäänsä. Ja miten niin muka ihan kuka vaan kelpais? Ei tietenkään. Eihän sitä aloitteen kohdetta yleensä tunnetakkaan kovin hyvin. Jos tunnettais ni eikö me oltais jo suhteessa?
Melkein kaikkien pitää aloittaa siitä punastelevasta sössötyksestä. Vain reeni auttaa.
Just näin. Miehet niin tarkasti valitsee kumppaninsa. Kunhan vaan on perse oikean kokoinen ja nätti naama niin vot, vaimohan se siinä.
Salilta en niinkään hae sitä itserakkainta tiukkapersettä, mut ajatusmaailma ja luonteet vois natsata jos molemmat pitää hieman liikunnasta. Tosin urheiluhullut ei ehkä olisi se paras. Hakusessa olisi hyvinkin tavallinen nainen, eikä kuntoilu ole mikään edellytys. Tuntuu vaan et se olis baarien jälkeen se helpoin paikka tehdä aloite.
Miten voi tietää onko naisesta vaimoksi, tyttöystäväksi tai muuksikaan jos ei lähesty ja tutustu? Totta kai lähestyy omaa silmäänsä miellyttävää, koska pitäähän sen naisen herättää heti niitä kemioita ja kipinöitä. Millä helvetin perusteella sitä tarkasti valkkailee naista jos ei koskaan ketään tuntematonta lähesty vai pitäisikö vain tuttuja ja kavereita ahdistella?
Tuntuu kuin olisin itse kirjoittanut aloituspostauksesi. Olen katseenkestävä ja urheilullinen ja yleisesti miespuolisten kavereiden seurassa hyvin pidetty. Naiset vetävät minutkin aivan lukkoon. Uskon kuitenkin, että kun löydämme naisen, niin nainen on varmasti onnellinen ja kokee olonsa erityiseksi ja turvalliseksi. Nämä heti kiinni iskevät miehet todennäköisesti pettävät eivätkä osaa muutenkaa käyttäytyä.
"Uskon kuitenkin, että kun löydämme naisen, niin nainen on varmasti onnellinen ja kokee olonsa erityiseksi ja turvalliseksi."
Hyvin sanottu:kun löydämme naisen, eikä jos löydämme naisen.
Itsellä ollut kolme seurustelusuhdetta, joihin nainen on tehnyt alotteen kaikissa tapauksissa. Parisuhteeseen asti on päästy vain naisen sitkeyden vuoksi kun ujosteluista huolimatta ovat jatkaneet piiritystä. Pääasiassahan suhteiden alut taitaa tapahtua miesten aloitteista, joten jotain tässä on pakko alkaa tekemään. Ajattelin alottaa ehkä kuntosalin kahviosta treenin päätteeks, jossa olis luontevaa ehkä heittää jotain tehdyistä treeneistä.....Liika miettiminen on tietysti monen mielestä virhe, mut elämäni eka alote tulee kuitenki jotenki olla harkittu.
Ei saisi pelätä epäonnistumista etukäteen, sillä silloin on hävinnyt mahdollisuuden voittaa jo heti ajatustasolla, ja se puolestaan laskee itsetuntoa ja sitä paljon kaivattua rohkeutta.
Kannattaisi yrittää muuttaa oma ajattelutapansa, asenteensa vastakkaiseen sukupuoleen ja itseen. Ainakaan ei pidä vain syyllistää itseä, sillä se on lymyämistä menneisyydessä, eikä sellainen vie eteenpäin.
Yrittäminen pitäisi aina palkita, menipä yrittämisen lopputulos syteen tai saveen. Palkkio kannustaa yrittämään toistekin. Moni vaan pitää palkkiona vasta todellista onnistumista, joten palkitseminen jää silloin minimiin ja syyllistäminen voittaa.
Sinkunkin paras kaveri on minä itse ja se pitäisi valjastaa kannustamaan eikä nujertamaan. Sama se mitä ulkopuoliset sanoo, sinä olet itsesi paras kannustaja - niin, tai masentaja. Kyse on valinnasta.
Ajatuksilla on valtava voima, mutta harva älyää käyttää sitä voimaa tietoisesti positiivisena apuvälineenään. Helpommin me syyllistämme itsemme kuin kannustamme itseämme. Syy on ehkä kulttuurissakin. Meillä itseään (varsinkin ääneen) kannustavaa pidetään helposti ylpeänä tai vähän tyhmänä. Ylpeys käsitetään negatiiviseksi ominaisuudeksi, kun taas monessa muussa kulttuurissa se on elinehto, ja vastakohtaisesti esim. sääliminen on suurin mahdollinen loukkaus (olipa kyseessä sitten itsesääli tai toisen ihmisen sääliminen).
Omaa käytöskultturiaan voi aina hioa, jolloin se pikku hiljaa muuttuu vaikka ympäristö pysyisikin samanlaisena. Siihenkään ei tahdota uskoa. Mieluummin uskotaan, että ympäristö muovaa ja myös pitää kaltaisenaan.
Oman tiensä kulkija voi valita myös ajatella oman, itsenäisen mielensä mukaan.
ATämmälle jämät. Olet ATM joten älä edes vaivaudu. Loppuun käytettyä huoranvittua saa helpommallakin.
ATM=ATM=ATM