Salmisen syyte nurin

hahahahohohhooh

Kemijärven kaupunginjohtajan Olli-Pekka Salmisen nostaman kunnianloukkausasian eritutkinta on lopetettu.

Kihlakunnansyyttäjä Maija Mononen on joulukuun lopussa lähettämässään päätöksessä todennut, että asian tutkinta lopetetaan prosessuaalisella perusteella.

Tutkinnanjohtaja Jukka Haataja on esittänyt aiemmin joulukuussa esitutkinnan lopettamista.

Salminen teki viidestä kaupunginvaltuutetusta poliisille tutkintapyynnön ja pyysi poliisia selvittämään, täyttävätkö hänestä levitetyt loukkaavat väitteet kunnianloukkauksen merkit.

Kunnianloukkauksesta olivat epäiltynä kemijärveläiset kunnallispoliitikot Heikki Nivala, Juhan Pikkarainen, Lea Soppela, Antti Kerkelä, Mauno Kerkelä ja Tomi Timonen.

Mononen on todennut, ettei asian tahallisuusvaatimus täyty kiertokirjeessä.
YLE lappi

49

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hauhauhau kotkotkot

      Nyt on koplalla eväät lopussa, alkaa haukkumakierros.

    • ei savua ilman tulta

      YLE Lappi:
      "Mononen perustelee syyttämättäjättämispäätöstään ns. prosessuaalisella perusteella. Poliisi tutki muun muassa valtuutettujen parissa kietänyttä kirjettä, jossa esitettiin loukkaavia väitteitä Salmisesta. Kiertokirjeessä kerrottiin kolmen kaupungin työntekijän tuoneen esille ahdistelutapauksia. Monosen mukaan kirjeessä ei suoranaisesti väitetä Salmisen syyllistyneen seksuaaliseen häirintään vaan tuodaan esille, että työntekijät kertoivat tällaisia väitteitä esimiehelleen.

      - Jotta kunnianloukkaus täyttyisi, tulisi tämän tiedon olla väärä ja teon lisäksi tahallinen. Mikäli tietoa levittäneellä henkilöllä on ollut vahvoja perusteita tai todennäköisiä syitä pitää totena sitä, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut, tahallisuusvaatimus ei täyty, Mononen toteaa päätöksessään.

      - Myös se seikka, että kirjeessä olevaa tietoa ei ole kerrottu Kemijärven virkamiesten, hallituksen ja valtuuston jäsenten ulkopuoliselle henkilöpiirille, tukee sitä epäiltyjen kertomaa että asiassa on ollut tarkoitus selvittää häirintäväitteiden sisältöä ja puuttua mahdollisiin epäkohtiin työyhteisössä, Mononen lisää."

      • naisasialiike

        Jaahas.....oliko tämä peruste kättelemättä jättämiselle taannoin?

      • totuus voitti

        täytyy vilpittömästi todeta,ETTÄ NYT NAURATTAA hukkaan meni kaikki parjaus ja mustamaalauskamppanjat heko,heko !!

    • Game is over

      Näyttää näillä sivuilla esiintyvän tuo poikkeuksellisen yksinkertainen ja pinnallinen tyyppi, jolle sseura on hommannut suojatyöpaikan. Tietysti ilman mitään meriittejä, jos epärehellisyyttä, pelurin taitoja ja huijauskykyä ei sitten pidetä jonakin positiivisena kykynä.

    • urtuyu

      On tämä jumalauta oikeusvaltio....voi pyhät pyssykät

      • sdfvczsdv

        Uutisessahan selvästi sanotaan, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei täyty koska kysymyksessä tosiasia. Luehan nyt tarkemmin.

        "Monosen mukaan kirjeessä ei suoranaisesti väitetä Salmisen syyllistyneen seksuaaliseen häirintään vaan tuodaan esille, että työntekijät kertoivat tällaisia väitteitä esimiehelleen.

        - Jotta kunnianloukkaus täyttyisi, tulisi tämän tiedon olla väärä ja teon lisäksi tahallinen. Mikäli tietoa levittäneellä henkilöllä on ollut vahvoja perusteita tai todennäköisiä syitä pitää totena sitä, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut, tahallisuusvaatimus ei täyty, Mononen toteaa päätöksessään."

        Kihlakunnansyyttäjänkin mukaan Salminen on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään. Kunnianloukkaus ei täyty koska väite pitää paikkansa.

        Miten kaupungissa voi olla johtava virkamies joka ahdistelee alaisiaan?? Ei todellakaan ole oikeusvaltio.

      • näkemiin.........
        sdfvczsdv kirjoitti:

        Taisi viimein tulla loppu.

    • siitä sait

      Totuus voitti!!!!
      Hienoa!!!

    • Ga-arina

      Olipa hyvä, että asian taustoja avattiin aivan kihlakunnansyyttäjän toimesta. Nyt tavallinenkin näkkileivänhienontaja tietää millainen mallikansalainen kaupunkiamme johtaa. Tämä siis luottokortti ym muiden sekoilujen lisäksi.

      Nyt varmaan pitää kaupunginhallituksen vielä nopeasti kokoontua ja ohjeistaa tämä seksuaalinen häirintäkin kun ohjeistus tältäkin osin puuttuu.

      • oi aikoja oi tapoja

        Ohjeistus alaisten häirinnälle...heh!
        Näinhän se pösilölandiassa menee.......

    • hyi hyi hyi

      Sopimus irtisamomisesta oli valmis:

      Mielipidekirjoituksen ovat tehneet Kemijärven kaupunginjohtajan työsuhteen purkamista ajavat luottamusmiehet. Kirjoituksesta ilmenee, että Kemijärven kaupunginjohtajan Olli-Pekka Salmisen asianajaja ja kaupungin asianajaja olivat neuvotelleet sopimuksen Salmisen työsuhteen purkamisesta.

      Luottamusmiesten mukaan kaupunginhallitus hyväksyi neuvottelutuloksen, mutta Olli-Pekka Salminen ei.

      Myös Kemijärven kaupunginvaltuusto hylkäsi heinäkuussa äänin 19-15 esityksen tilapäisen valiokunnan perustamisesta valmistelemaan kaupunginjohtajan erottamista.

      Yle Lappi

      Tällaista toimintaa kanakopla ajaa ja puolustaa!!!

      • 14+3

        Taisi myös Salmisen asianajaja kehottaa Salmista hyväksymään mutta kun ei niin ei. Tuskin monikaan tuossa tilanteessa olisi hyväksynyt vaikka ainakin jäliviisaasti näin olisi hänen kannattanut tehdä. Tutkintapyynnön tekeminen kiertokirjeestä tämän päiväisten uutisten valossa olikin viimeinen virhe ja uran loppu. Mistä uusi työ kun metsänistutuksetkin jaetaan pääosin koululaisille?

        Jos olisi jo vajaa pari vuotta sitten ottanut Nivalan ja Pikkaraisen puhuttelusta vaarin ja lopettanut värkkäämisen tai lähtenyt lätkimään olisi selvinnyt kuivin jaloin. Nyt taitaa käydä hassusti.

    • kansalaiset

      Syyttäjä Mononen:
      "Jotta kunnianloukkaus täyttyisi, tulisi tämän tiedon olla väärä ja teon lisäksi tahallinen. "
      ........eli tietoko ei ole väärä vaan tosi? ahdisteluväitteet siis pitävät paikkansa?

      • 32+18

        Kymmenen pistettä luetunymmärtämisestä. Näin asia nimenomaan on.

    • Ojala KH:n pj:ksi!

      Nytkö suunnitellaan Nivalan tueksi jotain valheellista kaupunginjohtajaan liittyvää parjauskampanjaa. Jos naisten ahdistelu on totta, sehän olisi rikosasia, mutta poliisi ei ole sellaista todennut. Kemijärven poliisi ei tosin kykene selvittelemään mitäään muuta kuin juoppojen välisiä kahakoita. Muihin asioihin heidän ammattitaitonsa ei riitä.

      On entistä selvempää, että Nivalaa ei saa päästää KH:n pj:ksi!

      • kjehkjehkjehkjeh

        Tuliko hätä?

      • kiujhygfds

        Hohhoijaa. Lue nyt ja yritä ymmärtää. Uutisessa ei puhuta NAISISTA mitään. Häirinnästä kylläkin...Ojala ei tätä sotkua siivoa sen kummemin yksistään kuin kukaan muukaan.

        Taitaa nämä ahdistelut olla asianomistajajuttuja, eli jos rikoksen kohde ei tee ilmoitusta niinkuin liian monesti näissä asioissa häveliäisyyssyistä käy syytettä ei nosteta.

      • kompkomp
        kiujhygfds kirjoitti:

        näin on!

    • eiedesesitutkintaa

      Päätöksestä kai voinee valittaa, ja se olisikin hyvä. Tässä taas kohtaamme sen oikeusvaltion mikä Suomi on. Kannustan Salmista valittamaan päätöksestä.

      • kiujhygfds

        Ei voi ja hyvä niin. Vai meinaatko että kun syyttäjä on oman pohdintansa jälkeen poliisin kehotuksesta lopettanut esitutkinnan niin valittamalla se aloitetaan uudelleen...

        V***u mitä apinoita se maa päällään kantaa. Mutta kysy Salmiselta jos se ottaa mukaansa kun lähtee.

        Kannustan Sinua kannustamaan Salmista tekemään valituksen:-)

      • jebukjhi

        Iliman muuta kannattee valittaa

    • ghjkloiuytf

      Eikös kaupungilla ollut joku työhyvinvointiprojektikin käynnissä parasta-aikaa.
      Voisiko vaikka valtuuston puheenjohtaja kotilaine vastata tämmöiselle tavalliselle tallaajalle ja veronmaksajalle miten tämä valtuuston päätös § 50 tilapäisen valiokunnan asettamattajättämisestä kontra kaupungin henkilöstön hyvinvoinnista käy yksiin tämän päivän seksuaalihäirintäuutisten ja aikaisempien luottokorttiväärinkäytösten ja verkavelvollisuuden rikkomisuutisten kanssa käy yksiin??? Työhyvinvointiprojekteihin ei pidä laittaa euroakaan rahaa ennenkuin perusasiat on kunnossa ja ne eivät ole kunnossa silloin kun kaupungin ylin viranhaltija ahdistelee seksuaalisesti alaisiaan.

    • auttaisiko

      En ole kemijärveläinen, enkä ole käynyt Kemijärvellä kymmeniin vuosiin, mutta olen joskus lukenut näitä Kemijärveä koskevia kommentteja.

      Tulee näin ulkopuoliselle mieleen, että koko Kemijärvi pitäisi pistää holhouksen alle niin kauaksi aikaa, että saavat asiansa järjestykseen. Tietenkin vallankäyttäjäksi tulisi valita yksi täysin ulkopuolinen henkilö ja hänellä olla diktaattorin valtuudet.

      • balansia

        Kemijärven tilanne on vähän outo, mutta hyvin paljon muuallakin Suomesa on samoja ongelmia. Tämä aika on mutoskautta vallanjaon suhteen. Hyväveli-kerhot ovat saaneet määräillä, mutta ei se enää käy päinsä. Ja kyllä kerhto sen tietävät, mutta on niin vaikea luopua jostakin, mistä on saanut egolensa tukea. Näin se on.

        Kemijärvelle voi aivan hyvin tulla asumaan, ja sitä kauttahan se tilanne oikeasti sitten korjaantuu. Muuttajat eivät ala pelkäämään.

      • ent.kemijärviläinen

        Olettehan melekosta porukkaa Kemijärveläiset!? Olette savustamassa kj: sellaisilla "saatesanoilla", että uutta hakiessa ei taida kovin tasokasta joukkoa löytyä??. Keskittykää tänä päivänä evästämään "neuvottelijoita", että saisivat jonkinlaisen sovun aikaiseksi!

    • 0192

      Kemijärven työhyvinvointiprojekti ei käsitykseni mukaan ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Jonkinlaista koulutusta on ollut työajalla mukaanlukien tarjoilut, mikä on ollutkin pääasia. Ei ole edes tarkoitus mitään työyhteisöasiaa saada järjestykseen. Homma toimii niin, että sseuralaiset tukijoukkoineen kuorivat kerman päältä eli ne työpaikat ja muut etuudet matkakuluineen ja päivärahoineen. Oikeita töitä tekeviä poljetaan ja nöyryytetään.

      Taas yritetään kj-soppaa saada pystyyn, ei kannata. Nivalan kaverista ei tule kJ:ta. Eikö sitä vieläkään uskota!

      • kanat pois

        kyllä tulee ! Nivala ollut oikeassa kokoajan!

      • Uusi Kemijärveläinen
        kanat pois kirjoitti:

        kyllä tulee ! Nivala ollut oikeassa kokoajan!

        Siis oikeassa koko ajan. Onko Nivala tehnyt sitten muka tutkintapyynnön Salmisesta joskus????

      • pikkuporvari

        Sitäkö siis on ollut koko kj-ajojahti. Kaupunkilaiset arvostavat Salmista todella, ja noitten muutamien pöykkyilyt eivät kaada mitään. Heitäkö meidän pitää täällä kaupungissa jotenkin kumarrella, luulevat vähän liikoja itsestään. Turhaa antaa heille mitään tilaa missään kohden.
        Todella hyvä ja viisas johtaja on Kemijärvellä.

      • rapid chack
        pikkuporvari kirjoitti:

        Sitäkö siis on ollut koko kj-ajojahti. Kaupunkilaiset arvostavat Salmista todella, ja noitten muutamien pöykkyilyt eivät kaada mitään. Heitäkö meidän pitää täällä kaupungissa jotenkin kumarrella, luulevat vähän liikoja itsestään. Turhaa antaa heille mitään tilaa missään kohden.
        Todella hyvä ja viisas johtaja on Kemijärvellä.

        Ketkä kaupunkilaiset? Eihän häntä tunnu tavoitettavan edes virka-aikana, missähän häntä voisi tavata, rannallako?

        Hyvä ja erityisen viisas toden totta

    • SUURRUPULA

      VOI ETTÄ MÄ NAURAN:

      HAHAHAHAA HOHOHOHOHOhhhoooooOOOOOOH!
      BUUUAAAAHHAHHAHAAA!!!!
      HOHOHHOHOhhooHHHOOOO!!!
      khröm...hihi...äh...hehe..HAHAHAAAH

    • Punainen kirja

      Mahtaa kommariköpöä ja vallan sarvikuonoa ny veetuttaa!

    • J.U.Risti

      Oikolukua niile jotka eivät sitä itse osaa:
      Mitään seksuaalista häirintää ei ole tapahtunut, vaan siitä on ollut huhu liikkeellä, joka on todettu perättömäksi. Kukahan huhun laittoi liikkeelle?
      Syyttämättä päätös johtuu siitä, että todisteiden puutteessa syyttäjän on pitänyt tehdä päätös jossa hän toteaa että syytetyt ovat olleet selvittämässä huhujen paikkaansa pitävyyttä.
      Kj ei ole tehnyt muuta kuin tutkintapyynnön huhuun liittyvän asian epäkorrektista käsittelystä.
      Eli summa summarum: huhu liikkeelle, itse asiaa selvittämään ja tällä tavalla kj asetettu erittäin ikävään tilanteeseen kuntalaisten silmien edessä. Porukka onnistui tässä asiassa hyvin, mutta mihin tällä kaikella pyritään. Tätä voi itse kukanenkin miettiä.
      O-P:lle voimia jaksamiseen.

      • selvääkin selvempi

        Voi äly!
        eikö rautalankakaan riitä?
        Syyttäjä kertoo: "Jotta kunnianloukkaus täyttyisi, tulisi tämän tiedon olla väärä ja teon lisäksi tahallinen. "
        Eli tieto ei ole väärä!

      • kysyn mää vaan
        selvääkin selvempi kirjoitti:

        Voi äly!
        eikö rautalankakaan riitä?
        Syyttäjä kertoo: "Jotta kunnianloukkaus täyttyisi, tulisi tämän tiedon olla väärä ja teon lisäksi tahallinen. "
        Eli tieto ei ole väärä!

        Salminen kiistää lapinkansassa koko jutun. Kumpaa uskotte? Kolmea pienipalkkaista toimistonaista ja heidän kahta esimiestään vaiko virkatehtävien laiminlyönneistä ja luottokorttisotkuista jo kertaalleen varoituksen saanutta eronnutta miestä?

      • rupulasta
        kysyn mää vaan kirjoitti:

        Ei liene epäselvää kumpaa....mutta kemijärvellä kaikki on mahdollista, jopa majava vänkää hallitukseen vaikka tippui vaaleissa.....oivoi!

      • uhdty

        Kyllä huhujen levittäjätkin löytyy kun on halua tutkia

      • Rötösherrat kiinni
        kysyn mää vaan kirjoitti:

        Salminen kiistää lapinkansassa koko jutun. Kumpaa uskotte? Kolmea pienipalkkaista toimistonaista ja heidän kahta esimiestään vaiko virkatehtävien laiminlyönneistä ja luottokorttisotkuista jo kertaalleen varoituksen saanutta eronnutta miestä?

        Uskon kaupunginjohtajaa, koska tunnen tämän vastakkaisen osapuolen toisen esimiehen(ilmeisesti TA) ,kuka lie toinen, naisia en tunne. Oman kokemukseni kautta tiedän, että tämä toinen osapuoli on epärehellinen, puolueellinen, tukee pahuutta. Ilmeisesti kansalaiset eivät tiedä seikkaperäisesti sseuran edesottamuksista.Edellisessä viestissä mainitaan " virkatehtävien laiminlyonti ja luottokorttisotkut". Ilmeisesti täytyy perusteellisesti paljastaa tämän toisen osapuolen tekoset.Voin sanoa, että ne ovat paljon pahemmat kuin kaupunginjohtajan.

      • Perästä kuuluu.....
        Rötösherrat kiinni kirjoitti:

        Antaa palaa vaan!
        Seksuaalinen häirintä on todella todella paha juttu!
        Kun on kolme hlöä jotka ovat kahdelle esimiehelle siitä valittaneet, ei liene epäselvää ketä uskoo?
        Tätä ei todellakaan lakaista matonalle kuten luottokortti ym. muut sotkut!

      • Rääkätty
        Perästä kuuluu..... kirjoitti:

        Henkinen väkivalta on todella paha juttu. On kahdeksan henkilöä, jotka ovat esimiehelleen valittaneet. Mitä teki esimies? Järjesti potkut näille kahdeksalle! Tätä ei koskaan lakaista maton alle! Muista se!

      • Näin se on
        Perästä kuuluu..... kirjoitti:

        Antaa palaa vaan!
        Seksuaalinen häirintä on todella todella paha juttu!
        Kun on kolme hlöä jotka ovat kahdelle esimiehelle siitä valittaneet, ei liene epäselvää ketä uskoo?
        Tätä ei todellakaan lakaista matonalle kuten luottokortti ym. muut sotkut!

        Tietysti seksuaalinen ahdistelu on paha asia. Tälläistä asiaa voi selvittää paikallistasolla työsuojeluasiana. Kyseessä on myös asianomistajarikos, josta voi tehdä poliisille rikosilmoituksen. Nyt on käynytkin niin, että asia on levitetty ympäri kaupunkia ja sitä on käytetty poliittisiin tarkoituksiin eli tukemaan nivalisteja kaupunginjohtajan kaatamiseksi ja muiden valtapyrkimysten pönkittämiseksi. Kyseessä on häikäilemätön poliittinen peli varonmaksajien rahoilla. Näitä tyyppejä ei kiinnosta lainkaan naisten asema, päinvastoin naisia on käytetty hyväksi pelinappuloina valtapelissä.

      • oma oksa räks!
        Näin se on kirjoitti:

        Ketkä ovat levittäneet ympäri kaupunkia??? Kerro?
        Syytteessä olleet eivät ainakaan, koska silloin olisivat syyllistyneet juuri siihen mistä aluperin heitä syytettiinkin!
        Väittämäsi levittäjät sitävastoin voisi kyllä asettaa syytteeseen surutta!

        Asia kolahti täysin omaan nilkkaan, syytteen nostamisella asiasta tuli julkinen ja tiedot sen myötä.
        Sääli pisteitä ei sillä kerätä!

      • Sama kaava
        oma oksa räks! kirjoitti:

        Sseuralaiset suunnittelivat savustavansa kaupunginjohtajan pois, mutta se ei onnistunutkaan. Oli tarkoitus saada nopeaan tahtiin oma kaveri kaupunginjohtajan pallille. Nämä sseuralaisten toimintatavat ovat tuttuja. Näyttävät toimivan aina samalla tavalla. Kohta voi arvata, mitä seuraavaksi on tulossa.

    • Häpeä!

      En ollut uskoa silmiäni, kun luin tämän aamun Lapin Kansaa. Vai on Alaräisänen alkanut "naisten puolustajaksi". Luulisi Alaräisäsen tietävän, että seksuaalinen ahdistelu on asianomistajarikos. Vai onko oma lehmä ojassa, kun Nivala ei saanutkaan kaveriaan kj:ksi. On hyvin tiedossa, että TA on suhtautunut hyvin kielteisesti henkisen vakivallan kohteena Pemissä olleisiin naisiin. TA on kieltäytynyt kuuntelemasta tapahtumien yksityiskohtia.Kun on ollut kyse kaupunginjohtajasta niin kylläpä sitä ollaan aktiivisesti liikkeellä, mutta Pemin rääkätyt naiset eivät ole saaneet minkäänlaista myötätuntoa.

      • ollin oppivuodet

        Joskus on kyllä niinkin, että esim naiset tekevät joskus esimiehestänsä rikosilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä, vaikka todellisuudessa on ollutkin kyse seksuaalisen häirinnän laiminlyömisestä...jompsin kumpsin...

    • Hyi!

      Alaräisänen on kuuleman halunnut selvittää asiaa talon sisällä, mutta tosiasiassa nämä ahdistelujutut ovat kulkeneet mökki mökiltä ja jokainen juoruakka ja -ukko on tehnyt niihin omat lisäyksensä. Kyseessä on ollut sseuralaisten määrätietoinen tarkoituksellinen mustamaalauskampanja, jotta saataisiin kj pois virasta ja oma mies tilalle.

      Onko tosiaan niin, että poliisi on kuulustellut ainoastaan Alaräisästä ja kumppaneita eli tätä poikkeuksellisen röyhkeää hyvä veli-porukkaa? Olisi pitänyt kuulustella juoruakkoja ja-ukkoja. Sieltä olisi päästy puheitten levittäjien jäljille eli sseuraan.

      • hölmölandiasta kajah

        Nyt uusi hallitus ohjeistaa Ojalan johdolla ettei alaisiaan saa seksuaalisesti häiritä!

    • No violence!

      Ja toivotaan ohjeistusta, että alaisia kohtaan ei saa harjoittaa henkistä väkivaltaa ! Ei suoraa eikä epäsuoraa ! Ei riitä, että jokin toimintaohje on, jos ei syvällisesti ja perinpohjaisesti ymmärretä, mitä se tarkoittaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe