Kuullessani sanat Afganistan tai Taliban tai Saudi-Arabia tai Kuwait lähetän kiitolliset terveiset eurooppalaisille esi-isilleni, jotka jaksoivat vuosisatoja puolustautua islamin ekspansiota vastaan. Kiitos heille kaikille El Cidistä Jan Sobieskiin. Kiitos ristiretkiläisille, jotka viivyttivät tulvaa sata vuotta. Eurooppalaisten naisten tulisi siunata itäisen Euroopan kansoja, jotka taistelivat urheasti islamia vastaan samaan aikaan kun länsieurooppalaiset kahakoivat keskenään tai hölmöinä katsoivat vierestä.
Eurooppa kesti lähes tuhat vuotta islamin hyökkäystä sekä Gibraltarin salmen että Bosporin salmen yli. Kauheat ongelmat jäivät sittenkin, kun vaara oli torjuttu 1600-luvulla; niitä jälkiä korjaillaan Balkanilla. Mutta huntua meidän ei tarvitse käyttää! Voimme opiskella, ansaita oman leipämme, äänestää ja ajaa autoa. Aviomies ei voi naida kolmea muuta vaimoa eikä heittää heitä ulos parilla lauseella. Emme ole holhouksen alaisia: päätämme omien rahojen käytöstä, olemme oikeustoimikelpoisia.
Nykyään on sopimatonta mainita ääneen islamin kielteisiä puolia. Länsimaisen suvaitsevaisuuden nimissä meidän pitäisi ummistaa silmämme toisten kulttuurien viheliäisiltä puolilta. Omaa kyllä saa haukkua. Kieltäydyn sellaisesta tekopyhyydestä. En ole lainkaan suvaitsevainen silloin, kun naisia sorretaan uskonnon nimissä. Minkä olen saonut kristinuskon tavasta kohdella naisia sanon myös islamin tavasta.
Eurooppalaisilla naisilla on ollut käsittämätön onni. Länsieurooppalainen kulttuuri johti renessanssiin ja valistukseen: näistiä vaiheista on moderni eurooppalaisuus peräisin. Islamin maailma ei - kuten ei myöskään venäläinen - kokenut kumpaakaan, ja se tuntuu.
Onnetonta Afganistania hallitsee hurmahenkinen Taliban-liike. Liike on löytänyt helpon tavan päästä paratiisiin: naisia sortamalla. Jos naisilla on sattunut olemaan joitakin oikeuksia, otetaan nekin pois. Kielletään ansaitseminen, koulutus ja terveydenhoito. Sillä tavalla naiset pysyvät niin sairaina ja heikkoina, etteivät jaksa edes huutaa.
Karkotetaan avustusjärjestöt, varastetaan avustuspaketit omaan käyttöön. Jos naiset eivät tottele, hakataan lisää. Kaikki tämä Koraanin nimessä. Islamilaisessa maailmassa on toki oppineita, jotka ilmoittavat, että Talibanin menettely ei ole Koraanin mukaista. Mutta onko kuultu ja nähty suurta islamilaista vastarintaliikettä, joka puuttuisi Talibanin menettelyyn? Ovatko rahavirrat ehtyneet? Ovatko muftit ja madrasat kautta maailman julistaneet Talibanin boikottiin?
Miksi pata soimaisi kattilaa? Pakistanissa lähes kaikkia naisia pahoinpidellään kotona, eikä raakalaisuus sinne rajoitu. Mullahit vainoavat naisten avustusjärjestöjä. Saudeissa ei nainen saa ajaa autoa vain yhden naurettavuuden mainitakseni. Eikä moskeijassa rukoilla rinnakkain: edes Jumalan edessä nainen ja mies eivät ole tasavertaisia.
Naisten sorto ja halveksunta kuuluu olennaisena piirteenä islamilaiseen maailmaan. Jos siitä haluttaisiin päästä irti, koko kulttuurin pitäisi muuttua yhtä paljon kuin länsimainen kulttuuri on muuttunut tuhannen vuoden aikana. Mutta ei siitä haluta irti. Sortokulttuuri palvelee islamilaisen miehen etua.
Islamin puolustajat korostavat naisen turvattua asemaa perheessä. Perheturva on silkkaa valhetta, kun isä hakkaa tyttärensä tai veli murhaa sisarensa sen vuoksi, että tällä on rakastaja. Tätä barbariaa kutsutaan "kunniamurhaksi" ja sivistyneimmissä islamilaisissa maissa, kuten Jordaniassa, siitä saattaa saada parin kuukauden vankeustuomion, muualla ei mitään. Veli oikein odottaa sisaren hairahdusta, sillä naisparan tappajasta tulee sankari. Sellaista oli Euroopassakin tuhat vuotta sitten. Mutta onneksi ei ole enää.
Viiden vuoden kuluttua vietämme Suomen naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden satavuotisjuhlaa. Terveisiä vain Kuwaitiin, jossa naisten äänioikeus juuri kiellettiin.
Kaari Utrio
Kaari Utrio islamista
7
1785
Vastaukset
- Baybi
Ei tuo ole totta, koska kaikilla muslimeilla on suklaasilmät ja ne on sängyissä parhaita ja rakkaimpia. Miikä säkin luulet olevas? Kaari? Mikä seki muka on?
- Kaarin fani
Jos on, niin täytyy sanoa, että Kaarilla on enemmän munaa kuin keskiverto miehellä. Suurin osa julkkiksista pelkää nimenomaan leimautumista suvaitsemattomaksi.
En tajua miksi helvatissa suomessa pitää suvaita kaikki ns. rikastuttava ulkomaalainen kulttuuri.- lisää
Ole hyvä kirjoitti:
Teksti on ilmeisesti tästä lähteestä:
- Kaari Utrio: Islamin häpeä/Iltalehti 26.1.2001
- bee
ja vielä jotkut länsimaalaiset naiset HALUAA puolisokseen miehen joka on kotoisin tällaisesta maasta...en voi tajuta! Vaikka mies ei harrastaisikaan juuri tällaista sortoa, mutta että tulee siitä samaisesta kulttuurista pitäisi jo riittää...
- Lukekaa!
Kaari Utriolla on muuten mielenkiintoisia kirjoja, kertovat Suomen (tai kyseisen alueen) oloista eri aikakausina, ja millaista oli olla nainen silloin. 1300-luvusta kertovat kirjat ovat minusta mielenkiintoisimpia. Ja perustuvat todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Lukekaa!
- Mamu
Kaarilla on ylipäätänsä, mielenkiintoisia kirjoja. Mutta kukapa ähläm niitä lukisi? Kerro yksi?! Minä kerron tusinan lisää, ketkä eivät halua. Ei kuulu kulttuuriin, no eivätpä tietyskään, kun muslimien naiskäsitys rajoittuu hellan viereen ja noin kaksi metriä siitä ulos, jos osaa ommella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399