Olen juonut joka päivä 1.5 litraa erästä light limua eli yhden ison pullollisen viime vuonna. Ja sitäkin edellisenä, jne. Ehkä viime vuodesta 10-20 päivää olen ollut juomatta, joten laskelmieni mukaan minulla on palanut rahaa litkun juomiseen vähintään 556,5 euroa (pantit huomioon ottaen) vuodessa. Eli 46,37 euroa kuussa!
Ruokapäiväkirjojen perusteella sipsiä ja suklaata ja muuta epäterveellistä mättöä on mennyt runsaasti viikkojen sisällä, joten herkutteluun on mennyt rahaa arviolta 48 euroa kuukaudessa.
Eli toisin sanoen olen vapaaehtoisesti, omasta tahdostani maksanut 94,37 euroa kuukaudessa terveyteni rappeutumiseen.
Tämä johti viime vuonna terveyteni lisäksi pahoihin rahavaikeuksiin, jonka johdosta olin ottanut PIKAVIPPEJÄ. Katsos jotta minunlaiseni herkkuperseen ei tarvitsisi päivääkään kitua ilman suklaata ja limua.
Talouteni on nyt hyvässä kunnossa pankista ottaman opintolainan takia. Elokuussa otin viimeisen vippini ja viimeiseksi jäi. Ja kyllä, olen opiskelija eli minulla ei ole edes tuloja (ellei opintotukea opintolainaa lasketa). Nyt pystyn laittamaan säästöön 100e kuukaudessa. Ja tätä vuotta en tosiaan aio mokata. Saan apua ongelmiini terapian kautta, valmistun ammattiin ja pääsen ehkä muuttamaan toiselle paikkakunnalle (x syyn takia).
Mutta hei, tämä on oikeasti sairasta. Miten on voinut olla mahdollista, etten ole kyennyt sanomaan EI? Onko niin vaikeaa sanoa EI lihavuudelle, syövälle, diabetekselle? Keltaisille, pilaantuneille hampaille? Ja tarkoitan tällä nyt sitä, että jos vielä jatkaisin tätä touhua, niin ennen pitkää lihavuuden lisäksi voin pahimmassa tapauksessa saada jonkun sydänkohtauksen, kun verisuonet ovat ihan tukossa.
#
Yllä oleva teksti on muistutus itselleni siitä, miksi olen tänään lopettanut limsan juonnin ja herkkumättöjen mässäämisen. Olen tehnyt lupaukseni selväksi myös ympäristölleni.
Olen katsonut totuutta silmiin. Olen ollut mukavuudenhaluinen, paskanen vikisijä, joka väittää, ettei pysty parempaan. Tai se ääni ei ole koskaan ollutkaan minä, vaan tämä "sairaus". En tiedä, miksi muuksi sitä kutsuisin. Tänään katsoin Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelman ensimmäisen jakson, jossa elämäntapamuuttujana oli juuri tuollainen tyypillinen 100 kiloinen ihminen, joka VALITTI. Se oli kuin ilmetty minä myös siinä. VALITTAJA. Tuli paha olo. Ja se personal trainer oli mielestäni ihan oikeassa ja teki ihan oikein, että pisti koville. Jotta joku ei nyt väärin ymmärrä, niin en tarkoita tätä henkilökohtaisesti.
Kirjoitin tämän tänne tukiryhmäpalstalle, koska ajattelin noin viikon välein tulla kertomaan, että miten sujuu.
Ruokapäiväkirjojen perusteella sipsiä ja suklaata ja muuta epäterveellistä mättöä on mennyt runsaasti viikkojen sisällä, joten herkutteluun on mennyt rahaa arviolta 48 euroa kuukaudessa.
Eli toisin sanoen olen vapaaehtoisesti, omasta tahdostani maksanut 94,37 euroa kuukaudessa terveyteni rappeutumiseen.
Tämä johti viime vuonna terveyteni lisäksi pahoihin rahavaikeuksiin, jonka johdosta olin ottanut PIKAVIPPEJÄ. Katsos jotta minunlaiseni herkkuperseen ei tarvitsisi päivääkään kitua ilman suklaata ja limua.
Talouteni on nyt hyvässä kunnossa pankista ottaman opintolainan takia. Elokuussa otin viimeisen vippini ja viimeiseksi jäi. Ja kyllä, olen opiskelija eli minulla ei ole edes tuloja (ellei opintotukea opintolainaa lasketa). Nyt pystyn laittamaan säästöön 100e kuukaudessa. Ja tätä vuotta en tosiaan aio mokata. Saan apua ongelmiini terapian kautta, valmistun ammattiin ja pääsen ehkä muuttamaan toiselle paikkakunnalle (x syyn takia).
Mutta hei, tämä on oikeasti sairasta. Miten on voinut olla mahdollista, etten ole kyennyt sanomaan EI? Onko niin vaikeaa sanoa EI lihavuudelle, syövälle, diabetekselle? Keltaisille, pilaantuneille hampaille? Ja tarkoitan tällä nyt sitä, että jos vielä jatkaisin tätä touhua, niin ennen pitkää lihavuuden lisäksi voin pahimmassa tapauksessa saada jonkun sydänkohtauksen, kun verisuonet ovat ihan tukossa.
#
Yllä oleva teksti on muistutus itselleni siitä, miksi olen tänään lopettanut limsan juonnin ja herkkumättöjen mässäämisen. Olen tehnyt lupaukseni selväksi myös ympäristölleni.
Olen katsonut totuutta silmiin. Olen ollut mukavuudenhaluinen, paskanen vikisijä, joka väittää, ettei pysty parempaan. Tai se ääni ei ole koskaan ollutkaan minä, vaan tämä "sairaus". En tiedä, miksi muuksi sitä kutsuisin. Tänään katsoin Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelman ensimmäisen jakson, jossa elämäntapamuuttujana oli juuri tuollainen tyypillinen 100 kiloinen ihminen, joka VALITTI. Se oli kuin ilmetty minä myös siinä. VALITTAJA. Tuli paha olo. Ja se personal trainer oli mielestäni ihan oikeassa ja teki ihan oikein, että pisti koville. Jotta joku ei nyt väärin ymmärrä, niin en tarkoita tätä henkilökohtaisesti.
Kirjoitin tämän tänne tukiryhmäpalstalle, koska ajattelin noin viikon välein tulla kertomaan, että miten sujuu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.