Tuon tuostakin palstalla haukuskellaan pitkään deittisaiteilla pyörineitä. Pidetään joko nirppanokkina joille ei kelpaa kukaan, tai sitten arvellaan että on kaikki mahdolliset sukupuolitaudit hankkinut jakorasia. Teki niin tai näin niin teki väärinpäin; jos käy usein treffeillä niin ei ole hyvä, jos käy hyvin harvoin niin ei ole hyvä.
Samaan aikaan ne jotka pariutuvat erittäin helposti leuhkivat jonkin aikaa onnellaan ja ennenkaikkea sillä miten erinomaisia he ovat, kun löytävät tuosta noin vain kumppanin. Mutta mitenkähän mahtaisi olla pitkässä juoksussa...
Jos kysyttäisiin noilta omaan omahyväisyyteensä tukehtumassa olevilta ihmisiltä esim. 3 v päästä että miten menee, niin kuinkahan moni mahtaa olla jo eronnut? Ja kuinka moni on tyytymätön, kun ei millään saa TEHTYÄ KUMPPANISTAAN MIELEISTÄÄN!
Nimittäin nämä "iloiset ihmiset" (useimmiten naiset" joille käy mukamas kuka vaan ovatkin nimenomaan niitä jotka ovat valmiita muuttumisleikittämään uutta kumppaniaan. Johan menee vaatekaapin sisältö uusiksi, sitten menee jo kaapin paikkakin uusiksi. Muutaman vuoden päästä voi mennä mieskin uusiksi, kun kummasti vaan kaivelee ja kaihertaa, eikä mikään ole hyvä.
Samaan aikaan "nirppanokka" on vaan kokoajan netissä, tai missä nyt onkaan, ja odottaa sitä kumppania jonka kanssa sopisi ihan oikeasti yhteen. Sellaisenaan ja mitään muuttamatta. Voi olla että osa odottaa jotain aivan mahdotonta unelmakumppania ja ei tule moista löytämään, mutta voi olla että kriteerit ovat realistisia, sopivaa ei silti vaan löydy ja ihan joka iikan kanssa ei viitsi rynnätä "varmuuden vuoksi" treffeille.
Kaikille meille ei riitä "kunhan joku on" ja kaikkia meitä ei kiinnosta ottaa kumppanista kokonaista projektia. Jotkut tuntevat olonsa epämukavaksi jos toista ei saa alusta asti rakastaa sellaisena kuin hän on. Mitä järkeä on kiusata itseään ja väistämättä toistakin sillä että hän ei ihan oikein natsaa...
Samaan aikaan ne jotka pariutuvat erittäin helposti leuhkivat jonkin aikaa onnellaan ja ennenkaikkea sillä miten erinomaisia he ovat, kun löytävät tuosta noin vain kumppanin. Mutta mitenkähän mahtaisi olla pitkässä juoksussa...
Jos kysyttäisiin noilta omaan omahyväisyyteensä tukehtumassa olevilta ihmisiltä esim. 3 v päästä että miten menee, niin kuinkahan moni mahtaa olla jo eronnut? Ja kuinka moni on tyytymätön, kun ei millään saa TEHTYÄ KUMPPANISTAAN MIELEISTÄÄN!
Nimittäin nämä "iloiset ihmiset" (useimmiten naiset" joille käy mukamas kuka vaan ovatkin nimenomaan niitä jotka ovat valmiita muuttumisleikittämään uutta kumppaniaan. Johan menee vaatekaapin sisältö uusiksi, sitten menee jo kaapin paikkakin uusiksi. Muutaman vuoden päästä voi mennä mieskin uusiksi, kun kummasti vaan kaivelee ja kaihertaa, eikä mikään ole hyvä.
Samaan aikaan "nirppanokka" on vaan kokoajan netissä, tai missä nyt onkaan, ja odottaa sitä kumppania jonka kanssa sopisi ihan oikeasti yhteen. Sellaisenaan ja mitään muuttamatta. Voi olla että osa odottaa jotain aivan mahdotonta unelmakumppania ja ei tule moista löytämään, mutta voi olla että kriteerit ovat realistisia, sopivaa ei silti vaan löydy ja ihan joka iikan kanssa ei viitsi rynnätä "varmuuden vuoksi" treffeille.
Kaikille meille ei riitä "kunhan joku on" ja kaikkia meitä ei kiinnosta ottaa kumppanista kokonaista projektia. Jotkut tuntevat olonsa epämukavaksi jos toista ei saa alusta asti rakastaa sellaisena kuin hän on. Mitä järkeä on kiusata itseään ja väistämättä toistakin sillä että hän ei ihan oikein natsaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kauan sitten nuorena mietimme poikien kanssa ongelmaasi useammankin oluen voimalla ja päädyimme laatimaan listoja tytöistä, jotka olisivat meille sopivia. Kriteereinä olivat ikä, paikkakunta ja ulkonäkö. Kävimme lähiseudun lukioiden luokkakuvista tytöt läpi naama naamalta ja pisteytimme. Lopputuloksena oli yllättävän lyhyt lista nimiä.
Vanhemmiten suurin osa toivekumppaneista on jo varattuja eikä kaikkia vapaitakaan löydy Facebookista tai Suomi24;stä.
Odottaminen on mielestäni huono taktiikka. Saat odottaa ihannekumppaniasi ikuisuuteen saakka. On mahdollista ja jopa todennäköistä, ettei ihmistä, joka täyttää kriteerisi ja haluaa kumppaniksesi, ole olemassa. Jos hän on olemassa, hän on jo syntynyt ja hänellä on nimi. Selvitä se nimi ja ota yhteyttä.
Näin se menee, täyttä asiaa kirjoitat. Itsekin monasti ihmetellyt miten epäsopivia pareja ihmiset näyttävät pokaavan ja sitä miten kiire tuntuu toisilla olevaan aina uuteen suhteeseen jos entinen katkeaa. Sitten niitä tuntuu vähän närästävänkin semmoiset henkilöt jotka on valmiita odottamaan vaikka maailman tappiin sitä sopivaa. Mitenkähän lienee, onko se elämä sitten rikkaampaa jos on kymmenen paskaa suhdetta ja tuhat huonoa panoa enemmän kuin niillä jotka malttaa odottaa niitä enemmän oikeita, tuskinpa vaan.
Nirppistellään vaan ihan rauhassa jos ei oikeasti mieleistä tulee vastaan, eihän se ehken kannata muttei tässä paljon häviäkään.
Olisi monen naisen syytä myöntää itselleen tosiasiat, ei sellaista sopivaa miestä ole olemassa, muualla, kuin mielikuvituksessa ja poistua nettideiteistä lopullisesti muita kiusaamasta.
Yleensä se mikä monia ärsyttää on liiallinen pinnallisuus. Etenkään naiset eivät vaivaudu antamaan edes minkäänlaista mahdollisuutta jollei heti kolahda kovaa. Sitten huokaillaan kuinka ihanaa jos joku kertoo miten kaveruudesta on kasvanut rakkautta, muttei kuitenkaan haluta edes näitä kavereita.
Vai olisiko niin että myös media ruokkii tätä "täydellisen kumppanin" mytologiaa, vaikka tosielämä kertoo ihan muuta.
Itselläni on olut profiili noin viikon, yksi "oikea" yhteydenotto, muutama onneton huijausyritys/"roskaposti". Myönnän, olen huono tekemään aloitteita, vaikka se netissä onkin helpompaa. Baareissa, yökerhoissa en oikein käy ja kävelylenkillä harvoin ketään kohtaa.
Se on siis yllättävän vaikeaa löytää sopivaa ehdokasta, näin ihan miehenäkin. Siis sellaista, jolla olisi samanlaisia kiinnostuksen kohteita, jakaisi samoja ajatuksia ja arvomaailmaa.
Mutta olen toiveikas :)
Minkä ikäinen olet? Tule mun kanssa treffeille?
Tein uuden vuoden lupauksen, että käyn tänä vuonna nettitreffeillä. Se täytyy varmaan toteuttaa, koska kerroin sen myös ystävättärelleni. En välttämättä halua kuitenkaan vielä profiilia luoda.
Sanotaan, että kun ikää kertyy, niin ei pidä olla ronkeli. Kylläpäs pitää,
ellei etsi vain kaveria, mutta mikäli haluaa elämän kumppanin, niin
silloin toisen on oltava sellainen, että sen kanssa tulee toimeen ja ketä
jaksaa katsella ja kuunnella hänen juttujaan päivästä toiseen.
Jos vaikka ulkoinen olemus ei miellytä jostain syystä, niin ei se muuksi muutu
odottamalla, että kyllä se siitä ajankanssa..
Sitä etsii etsii, tai elää yksin.
Kyllä se ulkonäkökin alkaa enemmän miellyttämään jos ihmiseen muusta syystä ensin tykästyy.
Ai että lihavakin muuttuu vähemmän lihavaksi, eli alkaa nähdä sen, mitä haluaakin nähdä.
Kuten totesin, ei pelkkä luonne ja ja muut yhteiset asiat riitä, kuin ystävyyteen,
mutta niitäkin tarvitaan, tosin heidän kanssa ei jaeta makuuhuonetta, en
ainakaan minä :]
Kun ikää kertyy ja kaikenlaisia huonoja kokemuksia, niin tahtoo myös deiteillä muuttua ronkelimmaksi. Sitä vain peilataan entisiä epäonnistumisia ja sitä kautta epäillään jopa omaa varjoaan. Tuo ei tietenkään koske kaikkia, mutta aika monien kohdalla on totta.
Ulkonäöstä tämä nettideittailu on pitkälti kiinni. Mikäli et ole hyvännäköinen, niin eipä niitä viestejä hirveitä määriä tule. Sinällään tarvitaan kyllä vain se yksi.
Millainen on sitten toivekumppani? En minä sitä ainakaan osaa määritellä sanatarkasti. Kaikki riippuu siitä ihmisestä itsestään ja siitä miten luonteet ja halut kohtaavat livenä. Ihminen on loppupelissä kuitenkin aika sopeutuvainen, mikäli niin haluaa, eikä ole jollain tavalla sairas.