Moro vaan kaikille, kirjoitukseni on tarkoitus kertoa omasta tilanteestani ja toivon et se auttaisi jotakin henkilöä.
Olen 33v. mies Hämeestä, asun Vaimoni 22v. ja 3v.lasemme kanssa ihanaa perhe-elämää hämäläisessä maalaismaisemassa. Vaimoni on kotoisin Vietnamista, hän on nyt osa-aikainen siivooja, minä olen Metalli hitsari/asentaja ja lapsemme on tarhassa ja voi hyvin kaikin puolin.
Olen ujo/paniikissa jos nyt joutuisin pitämään vaikka puheen tai esitelmän tutuille tai tuntemattomille ihmisille(onnex työssäni ei normaalisti ole näitä tilanteita), jo nimensä kartominen ja mistä on kotoisin, saa minut hermostumaan ja kämmenet hikoilemaan.
Kaikkein eniten tämä ujous haittaa seurustelua ja kumppanin löytymistä!! Siis puhettakaan et aikasemmin olisin pystynyt rennosti ja huskasti keskustelemaan seurustelu kumppanille. Mun eka "deitti" oli yhtä mykkä koulua alusta lähtien, oli halu tavata livenä, mutta sit iski ujous:(
No, seurustelu jutskiin tuli tauko ja keskityin hyviin puoliini eli töihin ja säästämiseen. Tänä aikana mielessä kypsyi Aasialainen vaimo ja Vietnamista oli minulla jostain kummasta hyvä fiilis, et sinne. Aloin petraamaan englannin kielen taitojani, tapasin netissä kivan tytön Saigonista(17v) ja alettiin kirjoitteleen ja lähettäää toisilleemme kuvia. N.5 vuotta sitten pakkasin kamani ja lähin tapaamaan tätä Saigonissa äitinsä kanssa asuvaa tyttöä.
Jostain kumman syystä englannin puhuminen helpotti ujouttani aivan valtavasti ja ehkä se ett aivan kaikki olikin mulle uutta. Puolenvuoden Vietnamissa olon ja seurustelun jälkeen(vaimoni täytti 18v.) sain Suomen suurlähetyksestä viisumin vaimolleni, lennettiin Suomeen, naimisiin ja siitä se yhteis elo sitten alkoi. Tuntui et vihdoinkin olen ehjä kokonainen mies ja parisuhde, perhe on kaikki kaikessa.
Kerkesin jo aatella et ujouteni estää mun parisuhteen, siihen löytyi lääke: Vietnam,
sinne ja eikun menox :) Anoppi on aivan ihana ja käy säännöllisesti joka kesä kylässä, toivoisinkin et Anoppi voisi muuttaa meille asumaan tääl landella ois tilaa ja hommiakin tarjolla, mut Suomen hallituksen asenne isäiteihin on mikä on.
Hyvä näinkin et on sentään edes vaimo joka viihtyy täällä ja elää kuin suomaaiset konsanaan.
Olen 33v. mies Hämeestä, asun Vaimoni 22v. ja 3v.lasemme kanssa ihanaa perhe-elämää hämäläisessä maalaismaisemassa. Vaimoni on kotoisin Vietnamista, hän on nyt osa-aikainen siivooja, minä olen Metalli hitsari/asentaja ja lapsemme on tarhassa ja voi hyvin kaikin puolin.
Olen ujo/paniikissa jos nyt joutuisin pitämään vaikka puheen tai esitelmän tutuille tai tuntemattomille ihmisille(onnex työssäni ei normaalisti ole näitä tilanteita), jo nimensä kartominen ja mistä on kotoisin, saa minut hermostumaan ja kämmenet hikoilemaan.
Kaikkein eniten tämä ujous haittaa seurustelua ja kumppanin löytymistä!! Siis puhettakaan et aikasemmin olisin pystynyt rennosti ja huskasti keskustelemaan seurustelu kumppanille. Mun eka "deitti" oli yhtä mykkä koulua alusta lähtien, oli halu tavata livenä, mutta sit iski ujous:(
No, seurustelu jutskiin tuli tauko ja keskityin hyviin puoliini eli töihin ja säästämiseen. Tänä aikana mielessä kypsyi Aasialainen vaimo ja Vietnamista oli minulla jostain kummasta hyvä fiilis, et sinne. Aloin petraamaan englannin kielen taitojani, tapasin netissä kivan tytön Saigonista(17v) ja alettiin kirjoitteleen ja lähettäää toisilleemme kuvia. N.5 vuotta sitten pakkasin kamani ja lähin tapaamaan tätä Saigonissa äitinsä kanssa asuvaa tyttöä.
Jostain kumman syystä englannin puhuminen helpotti ujouttani aivan valtavasti ja ehkä se ett aivan kaikki olikin mulle uutta. Puolenvuoden Vietnamissa olon ja seurustelun jälkeen(vaimoni täytti 18v.) sain Suomen suurlähetyksestä viisumin vaimolleni, lennettiin Suomeen, naimisiin ja siitä se yhteis elo sitten alkoi. Tuntui et vihdoinkin olen ehjä kokonainen mies ja parisuhde, perhe on kaikki kaikessa.
Kerkesin jo aatella et ujouteni estää mun parisuhteen, siihen löytyi lääke: Vietnam,
sinne ja eikun menox :) Anoppi on aivan ihana ja käy säännöllisesti joka kesä kylässä, toivoisinkin et Anoppi voisi muuttaa meille asumaan tääl landella ois tilaa ja hommiakin tarjolla, mut Suomen hallituksen asenne isäiteihin on mikä on.
Hyvä näinkin et on sentään edes vaimo joka viihtyy täällä ja elää kuin suomaaiset konsanaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onneksi olkoon, aika rohkea veto ujolle ihmiselle lähteä hakemaan noin kaukaa nainen, mutta mites tuossa voi olla varma, että nainen ei tule pelkän viisumin/rahan perässä parempiin asuinoloihin?
Itse olen huomannut, etten ole niin ujo Suomeen muualta tulleiden kanssa, esim. Suomessa asuvat vietnamilaiset, ja luulen sen johtuvan siitä, että oma epävarmuuteni kaikkoaa kun hekin ovat jonkin verran epävarmoja suomenkielen puhumisessa ja puhuvat usein hiljaisella äänellä. Sillä tavalla voin vähän niin kuin päteä ja neuvoa ja oma ujous unohtuu. Aasialaiset ovat usein melko kohteliasta ja ystävällistä porukkaa, arvostavat hiljaisiakin ihmisiä, ja siksikin heidän kanssaan on pienempi kynnys olla kontaktissa.
Pieni lisäys: ei kaikki maahanmuuttajat ole tietenkään samanlaisia, riippuu ihan millaisesta kulttuurista tulee. Suomalaisilla on varmasti eniten yhteistä aasialaisten kanssa, esim. tietynlainen hiljaisuuden kulttuuri ja korkea työmoraali.
Minä taas olen päättänyt, että jos ei tästä maasta naista löydy niin sitten saa olla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288530271611.html
Toivottavasti tämä ei ole kohtalona
Voi kun kirjoitit kivasti hienon tarinan :)
Ihana kun et haukkunut meitä suomalaisia naisia.
Onnea teille elämäänne :)
Hienoa että löysit rakkauden Vietnamista. Tiedän muitakin miehiä,jotka ovat löytäneet rakkauden siltä suunnalta. ( Myös ujoja ) joten mukava että jos ei Suomesta löydy potentiaalista kumppania, niin sinulla oli uskallusta lähteä ulkomaille koittamaan onnea. Ehkä kirjoituksesi myöstä joku muukin uskaltaa lähteä.....
Hieno juttu! Minullakin on helpompaa puhua vieraita kieliä kuin omaa äidinkieltä. Siihen voi kätkeä helpommin sen, että takeltelee sanoissaan ja miettii. Ja toisaalta aivokapasiteetista isompi osa menee vierasta kieltä puhuessa siihen miettimiseen että mitenkäs se sanottaisiinkaan, kun suomea puhuessa eksyy miettimään miten sanoisi ettei vain mokaisi ja miten nyt tekisi ettei muuten vaan mokaisi. :D
Kieliä tuli ihan opiskeltuakin, mutta ihan kotimaiset kumppanit ja jälkimmäisen kanssa nyt perhekin, kumppanit siis löytyneet netistä, eka ennen nettiaikoja jostain lehti-ilmoituksesta.
Kyllä se ujous helpottaa elämänkokemuksenkin myötä, tai sitten siihen tottuu, mutta helpompi sen kanssa on elää näin nelikymppisenä kuin joskus parikymppisenä.
Mutta ujous voi estää elämänkokemuksen kertymisen. Eikä ujouteen tottuminenkaan auta, jos siitä ei ole päässyt yli.