Olen ollut saman työnantajan palveluksessa jo yli kaksi vuotta ja nyt alkaisi olla korkea aika pyytää palkankorotusta. Ongelma vain on ahne ja pikkumainen pomo, joka ei tietenkään maksaisi yhtään ylimääräistä. Mieluusti ei ollenkaan.
Alunperin työn vastaanottaessani palkkani sovittiin reilusti alle keskitason ja jopa liiton suositusten. Tämä siksi, että silloin minulla ei ollut alalta kokemusta ja palkkaa kompensoitiin reiluilla keikkakorvauksilla (300€ - 500€/keikka), joita saattoi olla useampi kuukaudessa. Nyt pomo ei kuitenkaan enää halua minun lähtevän noille keikoille, jotta ei tarvitsisi maksaa ylimääräistä ja jos on ihan pakko, vaatii minua ottamaan korvaukset lomapäivinä (niitä saan korkeintaan 3, mikä on täysin epäsuhdassa tuon rahallisen korvauksen kanssa).
Eli tilanne on se, että kuukausipalkkaa on nostettava reilusti tai keikkojen määrää lisättävä ja korvaus sovittava etukäteen (ei tapauskohtaisesti niinkuin nyt, jolloin korvaus on suorassa suhteessa pomon mielialaan).
Työ on haasteellista ja vaatii paljon. Työtehtävät kuulostavat yksinkertaisilta; toimistorutiinien lisäksi avustavat kirjanpidon tehtävät, kustannuslaskentaa, tarjousten tekemistä (hinnoittelu, kirjoitus ym.), markkinointia (suunnittelu ja toteutus), asiakkaiden kanssa neuvottelua, töiden koordinointia, sopimusliikenteen hoitamista ja puhelinmyyntiä, mutta käytännössä pyöritän firmaa siinä missä pomokin. Lisäksi vastaavan työn ammattilaisia ei ole, sillä työhön ja alalle kouluttaudutaan ammatin kautta. Eli asemani on sinänsä hyvä, ettei vastaavan tasoista työntekijää yksinkertaisesti ole saatavilla (joka siis tietäisi alan erikoisuudet, hintatason ja omaisi vastaavat kontaktit kuin minä).
Nyt kysyisin neuvojanne:
- Miten palkankorotustoive kannattaa esittää hankalalle pomolle? Kannattaako vedota esim. ammattiliiton suosituksiin?
- Mikä olisi mielestänne kohtuullinen palkka em. työstä pienyrityksessä Keski-Suomessa? Työntekijöitä on 3 pomo. Luontaisetuja ei ole.
Kiitos avustanne!
Miten pyydän palkankorotusta?
4
3930
Vastaukset
- Pösilö
Jos et edes sinä osaa arvostaa työpanostasi, niin miten sitten työnantajakaan. Minä pyysin palkankorotusta, koska en ollut tyytyväinen palkkaani, ja sain peräti 12 % korotuksen vaikka en edes pyytänyt tiettyä summaa tai prosenttia. Sanoin vain etten ole tyytyväinen omaan palkkatasooni, muuten kaikki ok. Jos en olisi nostanut kissaa pöydälle niin nurisin vieläkin kahvipöydissä palkkaani kuten muut tämän lafkan toimihenkilöt. Se ei ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa...
Edellisessä työpaikassa tosin vastattiin palkkatoiveisiin että on tänne tulijoita. Tuolla on portti josta pääsee pois... Ja niin pääsinkin, eikä ole tarvinnut katua. - aej
Sano asiat suoraan, niin tein minäkin ja vihjasin myös avoinna olevasta toisesta työpaikasta. Palka nousi ihan mukavasti. Myös minun alan ammattilaisia ei ole noin vain saatavilla. Olen töissä pienessä yrityksessä.
- todistus
Mene pomosi juttusille ja pyydä väliaikaista työtodistusta... Luulen, että tässä vaiheessa työhösi tyytyväinen pomoi tajuaa, että on aika nostaa palkkaa tai muuten lähdet hilppasemaan...
- Maya
Asioista pitäisi pystyä keskutelemaan aikuisten keskus myös sivistyneesti.
Yllä olevat vinkit ovat kyllä tehokkaita, mutta oletko ajatellut kysyä pomoltasi, koska hänellä olisi aikaa pitää pieni palaveri. Siinä vaiheessa sitten esität hänelle, että mielestäsi olisi aika tarkistaa sinun palkkaasi, koska se ei vastaa sitä työmäärää ja panosta jota kso firmalle annat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283