Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Apua olenkin rasisti!

Annikki 44

Pohdittuani asiaa "kuinka rasistinen Suomi on" otsikon alla, ajattelin aloittaa uuden keskustelun koskien venäisyyttä.
Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevaisena ja reiluna ihmisenä, ja nyt olen kauhukseni tajunnut, että olenkin rasisti!
Sivistyneenä ihmisenä en koskaan näytä ennakkoluulojani huonolla käytöksellä, mutta en voi sille mitäään, että sydämessäni tunnen ärsytystä, kun kuulen venäjän kielen kaikuvan siellä täällä.
Naapurustossa asuvien venäläisten ja virolaisten ("ongelmani" koskee myös virolaisia) käytöshäiriöihin ei uskalleta puuttua siinä pelossa, että saa kohta mafian kimppuunsa...
Lapseni äiti on venäläinen, ja aika on kylmäntuntuinen nainen. Ollaan kuitenkin"kavereita".
Rapussamme asuu venäläinen perhe, yritän olla hyvänpäiväntuttu, mutta ovat kuin saippuaa, heihin ei pysty oikein tutustua, vaikka nimenomaan olen yrittänyt omien ennakkoluulojenikin hälventämikseksi.
En haluaisi ajatella ja tuntea näin, mutta näin vain tunnen.
Juontaako suomaisten venäläisvihamielisyys juurensa sodista?
Ymmärrän, että heissäkin on kivoja ihmisiä kuin muissakin kansallisuuksissa, mutta sydämessäni en voi oikein hyväksyä heitä.
Karjalakaan ei niinvain unohdu, vaikka olenkin nuori ihminen.
Muita kansallisuuksia kohtaan en tunne mitään - olen kaikkien kaveri ja naapuruston gambit ja irakilaiset ja kaikki mahdolliset ovat kavereitani!
Voisinko päästä tunteestani eroon, en haluaisi tuntea "kaunoja" ketään kohtaan?
En halua kirjoituksellani loukata ketään, haluaisin apua, että pääsisin eroon "sydämeni rasismista"!

236

4188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annikki 44

      Huomio!

      Lapseni kaverin äiti on venäläinen - ei lapseni äiti, joka siis olen minä!
      Näköjään olen huolimatonkin kaiken lisäksi! Suokaa anteeksi!

      • ruskea koira

        Ihmettelin jo hieman


      • ulkomaalaiset gool

        en ymmärrä mistä tallaisia rasistisia juttuja tulee.itse tunnen marokkolaisia miehiä.venäläisiä naisia miehiä.romaaneja.kaikki ihan tavallisia ihmisiä.myyn venäläisille autoja ym.on tuoneet ison tiilikartanon ja hallin rahoillaan minulle.ihmettelen tyhmiä suomalaisia jotka lietsovat tyhmiä rasistisia juttuja


      • Realisti, ei rasisti
        ulkomaalaiset gool kirjoitti:

        en ymmärrä mistä tallaisia rasistisia juttuja tulee.itse tunnen marokkolaisia miehiä.venäläisiä naisia miehiä.romaaneja.kaikki ihan tavallisia ihmisiä.myyn venäläisille autoja ym.on tuoneet ison tiilikartanon ja hallin rahoillaan minulle.ihmettelen tyhmiä suomalaisia jotka lietsovat tyhmiä rasistisia juttuja

        Tällähän venäläisiä kehutaan: On ne hyviä ihmisiä kun ne tuo rahaa. Siis rahallako saa kunnioitusta ? Ei kyseenalaisteta miten nämä rahat on hankittu ! No jotkut
        nykyajan "pisnesmiehet" myis vaikka vanhan isomummonsa jos hinnasta sovitaan !


      • Ruskea Talo
        ruskea koira kirjoitti:

        Ihmettelin jo hieman

        Tietämättömyys on aktiivinen teko.


      • Simo Häyhhä

        Tarinasi on tilaustyötä. Nyt media painaa kaikin konstein suomalaisten kuviteltua rasismia vastaan.


      • 2098674
        Ruskea Talo kirjoitti:

        Tietämättömyys on aktiivinen teko.

        Apua olenkin pasifisti, vai mikä se oli!


      • sossu-possu
        ulkomaalaiset gool kirjoitti:

        en ymmärrä mistä tallaisia rasistisia juttuja tulee.itse tunnen marokkolaisia miehiä.venäläisiä naisia miehiä.romaaneja.kaikki ihan tavallisia ihmisiä.myyn venäläisille autoja ym.on tuoneet ison tiilikartanon ja hallin rahoillaan minulle.ihmettelen tyhmiä suomalaisia jotka lietsovat tyhmiä rasistisia juttuja

        Joo, hyvä juttuhan se on jos rahaa tulee ulkomaalaisten kanssa tehtävistä bisneksistä tänne köyhistyvään Suomeen, mutta aivan eri asia on se kun köyhät ulkomaalaiset tulevat Suomeen elintasopakolaisina oleilemaan ja käyttämään hyväkseen Suomen erinomaista ja maailmankuulua sosiaaliturvaa. Se turva on rakennettu suomensukuisia suomalaisia varten, eikä kaikenmaailman muita kansoja varten, jotka hakekoot oman turvansa muualta. Suomessa vaan verot ja hinnat nousevat jatkuvasti ja vielä pitäisi elättää mieletön määrä ulkomaalaisia täällä kaiken kukkuraksi. Pientä rajaa sentään kansalaisten kurjistamiselle!


      • Entinen karjalainen
        ruskea koira kirjoitti:

        Ihmettelin jo hieman

        Venäläiset ja Neuvostoliiton aikaiset venäläiset ovat niin monta kertaa sotineet meitä vastaan ja muutenkin yrittäneet nujertaa meidät, että on ihan luonnollista pelätä ja varoa venäläisiä.
        Kyllä kaikki tapahtuneet ovat syvällä kansakunnan muistissa. Siinä on sama ilmiö, kuin eläimillä jotka jo pienestä pennusta alkaen osaavat vaistomaisesti kehityksen surauksena pelätä petoja viidakossa.
        Kun venäläiset toivottavasti joskus lopettavat sen "valta ja voima on meillä" tyylinsä, niin muutama sukupolvi sen jälkeen tämä pelko häviää.


      • Yksi veronmaksaja
        sossu-possu kirjoitti:

        Joo, hyvä juttuhan se on jos rahaa tulee ulkomaalaisten kanssa tehtävistä bisneksistä tänne köyhistyvään Suomeen, mutta aivan eri asia on se kun köyhät ulkomaalaiset tulevat Suomeen elintasopakolaisina oleilemaan ja käyttämään hyväkseen Suomen erinomaista ja maailmankuulua sosiaaliturvaa. Se turva on rakennettu suomensukuisia suomalaisia varten, eikä kaikenmaailman muita kansoja varten, jotka hakekoot oman turvansa muualta. Suomessa vaan verot ja hinnat nousevat jatkuvasti ja vielä pitäisi elättää mieletön määrä ulkomaalaisia täällä kaiken kukkuraksi. Pientä rajaa sentään kansalaisten kurjistamiselle!

        Samaa mieltä kanssasi sossu-possu. Kyllähän niitä ulkomaalaisia jotka tulee tänne vain oleilemaan sosiaaliturvalla tänne tuleekin kun on sana levinny että täällä on hyvä sosiaaliturva, rahaa tulee vaikka et tekisi mitään, on lisäksi ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Minun järkeeni ei edelleenkään mahdu sellainen että tänne tulee ulkomailta luku ja kirjoitustaidottomia, kieltä osaamattomia ihmisiä, eivät ole tehneet päivääkään työtä eikä maksaneet senttiäkään veroja, osalla porukasta edes mitään halua sopeutua Suomeen ja elää maan tapojen ja lakien mukaan, niin näille järjestetään palvelut ja sosiaaliturva viimeisen päälle. Tavallisen Suomalaisen elämää sen sijaan kurjistetaan koko ajan, veroja ja maksuja korotetaan, palveluita karsitaan, etuuksia leikataan, saksitaan aina vähän jostain etuudesta pois. Säästyneet rahat voikin sitten käyttää maahanmuuttajien hyväksi. Ei tule kestämään tälläinen meno loputtomiin, pää tulee jäämään vetävän käteen. Rasismista sen verran että siitä on tullut tehokas sana jota maahanmuuttajat voi käyttää hyödykseen tilaisuuden tullen, vähän kuin ässä hihassa.


      • k.kola
        sossu-possu kirjoitti:

        Joo, hyvä juttuhan se on jos rahaa tulee ulkomaalaisten kanssa tehtävistä bisneksistä tänne köyhistyvään Suomeen, mutta aivan eri asia on se kun köyhät ulkomaalaiset tulevat Suomeen elintasopakolaisina oleilemaan ja käyttämään hyväkseen Suomen erinomaista ja maailmankuulua sosiaaliturvaa. Se turva on rakennettu suomensukuisia suomalaisia varten, eikä kaikenmaailman muita kansoja varten, jotka hakekoot oman turvansa muualta. Suomessa vaan verot ja hinnat nousevat jatkuvasti ja vielä pitäisi elättää mieletön määrä ulkomaalaisia täällä kaiken kukkuraksi. Pientä rajaa sentään kansalaisten kurjistamiselle!

        Vankila Konnunsuolla piti lakkauttaa kalliina. Myytiin yksityiselle, joka vuokrasi sen valtiolle. Mitähän maksaa ulkolaisten majoittaminen ym.. Päättäneet virkamiehet edesvastuuseen. Nyt se vasta maksaakin ja ei ole maahanmuuttajien vika!


      • Kukkanen
        Realisti, ei rasisti kirjoitti:

        Tällähän venäläisiä kehutaan: On ne hyviä ihmisiä kun ne tuo rahaa. Siis rahallako saa kunnioitusta ? Ei kyseenalaisteta miten nämä rahat on hankittu ! No jotkut
        nykyajan "pisnesmiehet" myis vaikka vanhan isomummonsa jos hinnasta sovitaan !

        Ei kyseenalaisteta miten nämä rahat on hankittu ! No jotkut
        nykyajan "pisnesmiehet" myis vaikka vanhan isomummonsa jos hinnasta sovitaan !

        Niiih, mutta mistä sen tiedät ?


      • ruusunuppu
        sossu-possu kirjoitti:

        Joo, hyvä juttuhan se on jos rahaa tulee ulkomaalaisten kanssa tehtävistä bisneksistä tänne köyhistyvään Suomeen, mutta aivan eri asia on se kun köyhät ulkomaalaiset tulevat Suomeen elintasopakolaisina oleilemaan ja käyttämään hyväkseen Suomen erinomaista ja maailmankuulua sosiaaliturvaa. Se turva on rakennettu suomensukuisia suomalaisia varten, eikä kaikenmaailman muita kansoja varten, jotka hakekoot oman turvansa muualta. Suomessa vaan verot ja hinnat nousevat jatkuvasti ja vielä pitäisi elättää mieletön määrä ulkomaalaisia täällä kaiken kukkuraksi. Pientä rajaa sentään kansalaisten kurjistamiselle!

        Voi sossu-pissu !!

        Nykysuomalainen osaa neuvoa sinua miten saa kakat housuista.Lisäksi "Suomalaisuuten" on monia hoitoja tarjolla!


      • päivänsäte
        Yksi veronmaksaja kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi sossu-possu. Kyllähän niitä ulkomaalaisia jotka tulee tänne vain oleilemaan sosiaaliturvalla tänne tuleekin kun on sana levinny että täällä on hyvä sosiaaliturva, rahaa tulee vaikka et tekisi mitään, on lisäksi ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Minun järkeeni ei edelleenkään mahdu sellainen että tänne tulee ulkomailta luku ja kirjoitustaidottomia, kieltä osaamattomia ihmisiä, eivät ole tehneet päivääkään työtä eikä maksaneet senttiäkään veroja, osalla porukasta edes mitään halua sopeutua Suomeen ja elää maan tapojen ja lakien mukaan, niin näille järjestetään palvelut ja sosiaaliturva viimeisen päälle. Tavallisen Suomalaisen elämää sen sijaan kurjistetaan koko ajan, veroja ja maksuja korotetaan, palveluita karsitaan, etuuksia leikataan, saksitaan aina vähän jostain etuudesta pois. Säästyneet rahat voikin sitten käyttää maahanmuuttajien hyväksi. Ei tule kestämään tälläinen meno loputtomiin, pää tulee jäämään vetävän käteen. Rasismista sen verran että siitä on tullut tehokas sana jota maahanmuuttajat voi käyttää hyödykseen tilaisuuden tullen, vähän kuin ässä hihassa.

        Yhdellä veronmaksajalla ei mahdu järkeen järkeä!
        Tällä asenteella tosiaan ei pääse pitkälle.

        "Rasismista sen verran että siitä on tullut tehokas sana jota maahanmuuttajat voi käyttää hyödykseen tilaisuuden tullen, vähän kuin ässä hihassa."

        Tajuatko, että sitähän sinä oletkin?


    • Ei Suomalaiset

      Ole Venäläis vihamielisiä,minussa ainakaan Venäläisyys ei herätä mitään sen kummempia ajatuksia,sen sijaa tänne jostakin Afrikasta tulleita en oikein sulata.

      • kaisa-papa

        Luepas ap rasismin määritelmä.


    • samaa mieltä

      Karvani nostattaa aina integroitumattomat maahanmuuttajat eli integroitumattomat somalit, venäläiset ja aasialaiset.

    • Taasnaita

      Tunne itsesi. Ei tuossa varautumisen tunteessa ole mitaan vaaraa. Sina vain olet sellainen ihminen jolla kestaa aikansa hyvaksya tuntemattomia, etka ole ainoa. Minakin olen kerran Vantaan Omena- tai mika vihanneshotellin respalta kaantynyt takaisin kun aula oli taynna molottavia venalaisia. Samoin mihinkaan Ita-Suomen kylpylaan en jalallani astu kun niiden saunat on taynna viinapullo kadessa toilailevia ryssia. Ja jos jostain menet sanomaan niin ne aloittaa lyomisen heti. Siis venalaisissa on ihan hyvia ihmisia mutta 90%:n kanssa ei suomalainen halua olla missaan tekemisissa.

      • hölölölölö.

        Hehehehe :D itse olen venäläinen, pitkään kylläkin Suomessa asunut, ja kyllä täysin samaa mieltä :D ovat aika raskasta porukkaa.

        Heissäkin on kuitenkin omat kastinsa vielä,
        on näitä landepaukku venäläisiä, ketä tulevat kylistä ja eivät osaa käyttäytyä yhtään (ovat kuitenkin muuten varsin mukavia, mutta joskus hieman kapeanäköisiäkin) ja sitten on niitä kaupunkilaisia, ketkä ostavat kaiken ja kävelevät hieman nokat pystyssä mutta ovat oikein kivoja ja osaavat suurimman osan ajasta jopa käyttäytyä.
        Hassua sinänsä, että mielestäni juuri landepaukku venäläiset jotka ovat kylissään rikkaita tms. ovat juuri niitä ketä katselevat ihmisiä avoimesti arvostellen.

        Ja miehet joo, ihan oma kastinsa, etenkin humalassa :D hehehehe.


    • Ngotombo

      Rasismin tunne ( ei siis rasismi määritelmän mukaan ) johtuu pääosin nykysuomessa epäoikeudenmukaisuudesta. Siitä että mamut saavat elää kuin pellossa ja jos vähänkin kyseenalaistat nykymeininkiä, niin edessäsi on joku geneerinen Dan Koivulaakso sylkemässä päälle ja heiluttamassa rasistikorttia.

      • hamghiu777

        Voi teitä,ahdasmielisiä reppanoita :-((((


      • jos olis ei ois kaua
        hamghiu777 kirjoitti:

        Voi teitä,ahdasmielisiä reppanoita :-((((

        se rauhoittaa että 15 km säteellä ei oo yhtään mustaa miestä.


    • neuvostovirorules

      abc:n vessoista itä-suomessa löydät ohjeet ! Aika karseeta porukkaa ! En pidä virolaiset ovat aivan samanlaisia ajattelutapa samaa pasaa mulle kaikki heti ja nyt sano laki sitten mitä vaan : (

    • Kirjoitinko kivasti?

      Ei tarvitse päästä eroon tunteistasi!

      Nimittäin Venäjän puolella suomen rajaan asti on isoja valtateitä...erilaisia hyökkäykseen tarkoitettua kalustoa on pitkin suomen rajaa yllin kyllin.

      Päivälehtemme kirjoittavat.. " Suomen puolustus kestää tunteja. tai muutaman päivän!"

      Rahaa ei ole ylläpitää uskottavaa puolustusta!

      Venäläiset omistavat jo osan Itä-suomea, ja muualtakin...

      Riita saadaan aikaan vaikka naisista ja lapsista, jotka hallitsevat tällä hetkellä suomea!

      Joten Mainilan laukauksia ei tarvita! Ai Natoko ja EU tulevat apuun... no eivät varmasti tuu... sillä suomenvalloittaminenhan on vain hyväksi, sillä Neuvostoliitto on silloin Eu:ssa.. ja me sen mukana edelleen!

      Jpoten pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi! :) heh

      • Katsohan asian

        valoisaa puolta: Jos ja kun näin kävisi että venäjä valloittaisi suomen, niin silloinhan suomen itäraja alkaisi tyyneltä valtamereltä ja päättyisi erääseen itämeren vuonoon.
        Ei siis mikään pikkujuttu. Kun Kekkonen ja Breznevi tai liekö ollut Hrustsevi joskus kävivät saunomassa yhdessä, kumosivat pullon kosanteria mieheen ja tämä neuvottelun venäläisosapuoli, oli kumpi hyvänsä, nii totesi toverillisesti että "kun me nyt olemme näin naapureita niin eiköhän poisteta tuo rajalinja tuosta kokonaan?". Tähän Kekkonen, hetken mietittyään tuumasi, "Tjaa-ah, enpä kuule tiedä, olen jo aika vanhakin, eikä siksi taida minusta enää olla näin suuren valtion päämieheksi".


    • kuka pelkää mustaa miest

      Minua ei venäläiset haittaa mutta nuo mustat/lähi-idän miehet. Ne puistattaa. On vain tosiasia että monet mustat ovat syyllistyneet raiskauksiin. Ei se rasismia ole että pelkää niitä. Kaupan päälle saa aidsin. Ei se suomi- miehen raiskauskaan varmasti mikään huippuelämys ole mutta siitä sentään voi selvitä jälkiehkäisypillereillä ja terapialla.

      • vihaan somalia

        kaikki rikoksiin syyllistyneet mustat pitäs heti karkoittaa välittömästi maasta.oli rikos kuinka pieni hyväsä


      • moni lähtis
        vihaan somalia kirjoitti:

        kaikki rikoksiin syyllistyneet mustat pitäs heti karkoittaa välittömästi maasta.oli rikos kuinka pieni hyväsä

        mä pistääsin ne somalit vuareksi orjatyöhön ja kysyysin,että haluatko olla suomes vai lähdetkö pois.jos et sat olla toisenkin vuaren orja töis.


      • hlölölölö.

        plus varmaan vähemmän vahinkoa kun on pienempi se kikkeli.


      • vai näin?
        vihaan somalia kirjoitti:

        kaikki rikoksiin syyllistyneet mustat pitäs heti karkoittaa välittömästi maasta.oli rikos kuinka pieni hyväsä

        kaikki rikoksiin syyllistyneet pitäs heti karkoittaa välittömästi maasta.oli rikos kuinka pieni hyväsä


    • normijuttu

      Onko se tosiaan sun mielestä rasismia jos et tykkää venäläisistä?Siinä nähdään mitä media saa aikaseksi.Osaavat muokata ihmisten mielipiteitä.Varmaan et tykkää edes kaikista Suomalaisistakaan eli pitäiskö tykätä jokasesta ulkomaalaisesta oli sitten mitä rotua hyvänsä?Ei se ole rasismia vaan ihan normaalia.Ei kaikista ihmisistä vaan voi tykätä yhtä paljon oli ne ketä hyvänsä.Oot yksinkertanen hölmö ei voi muuta sanoo prkl sentään!!!!!

    • NMAUIKAM

      Rasistiset teothan on lailla kielletty. Kaikki saavat olla omassa mielessään rasisteja jos niin haluavat.

    • rosvoja ovat

      Onkos se rasismia kun ei noista ryyssistä ja virulaisista oikein /ollenkaan tykätä.
      Painotan kumminkin ollenkaan sanaa.

    • jokurajanythei

      Käytöshäiriöihin puuttuminen ei ole edelleenkään rasismia.

    • yks tallukka

      Tulin toiseen maahan ja monikulttuuriseen kaupunkiin juuri tuolla asenteella, että olen kaikkien kaveri. Mutta kyllä, "ne laiskat" ja "ne vaaralliset" oppii pian kaikkien muiden asenteista ja omista kokemuksista tuntemaan ja valitettavasti pitämään etäisyyttä. Ehkä suomalaisvenäläiset pitävät suomalaisia "niinä jonkunlaisina" mitä nyt heidän mielestään onkin. Ei se ole alussa rasismia ainakaan, mutta jonkunlaista epäluuloa kun kuulee toisen henkilön alkuperän. Rasisti on yleensä pahimmillaan sellainen, joka ei tunne ketään toisen ryhmän edustajaa mutta tietää kaiken kun puskaradio laulaa ja "kaikkihan ne tietää" kohdellen kaikkia muita sen mukaisesti väärin ja levittäen samaa propagandaa eteenpäin. Kokemukset sitten eivät oikeastaan enää ole rasisimia, kun niitä tarpeeksi kertyy. Elämänkokemusta vain ja terveesti epäluuloinen, itseään suojelevahan normaali ihminen kyllä saa olla.

    • hjdkllllllll

      Muka sun osote? Ollan kawerii?

      • tulevamiehesti!!

        ma on kansa sun kaveri! hei anta facebook ni ma lisata heti sut fb frendi kun sulla o niin natti kuva, tosi kaunis, menna naimisi??


    • Exxon Valdez

      Ei ole olemassa rasisteja,vaan realisteja jotka osaavat käyttää omia aivojaan!
      Turhaa tuoda tätä rasismikorttia aina esiin,se on kaluttu luu jo ajat sitten.

    • vänä

      Kaikissa meissä asuu roturealisti eli rasisti, enään ei vaan valtaosa väestöstä sitä uskalla myöntää, niin ovat ajat valitattavasti muuttuneet.

    • NoWayBlack

      Kun katsoo ympärilleen, miten suomeen tulleita pakolaisia hyysätään ja oma kansa on leipäjonossa, niin en yhtään ihmettele miksi rasismi yleistyy kokoajan. Olen nähnyt vanhuksia kaivelemassa iltahämärässä peruskoulujen biojäteastioita ruuan toivossa, kun pienet eläkkeet eivät riitä elämiseen ja lääkkeisiin. Olen myös nähnyt miten vanhukset "ajetaan ulos" seurakunnan omistamasta kiinteistöstä nostamalla vuokria, ja ottamalla kyseiseen kiinteistöön pakolaisia, joille maksetaan vuokra.

      Jos vähänkään kritisoit ja olet huolissasi kotimaisesta köyhemmästä väestönosasta, leimataan sinut rasistiksi.

      • experiece1

        koska rahat eivät riitä kun ollaan alkoholistia. juodaan koko ajan ja rahat loppuu heti, sitten mennään leipäjonot. yki maahanmuuttaja voi käyttää vain 400 eur kuukaudessa. kun he eivät ole alkoholistia.


      • Eikö mikään riitä
        experiece1 kirjoitti:

        koska rahat eivät riitä kun ollaan alkoholistia. juodaan koko ajan ja rahat loppuu heti, sitten mennään leipäjonot. yki maahanmuuttaja voi käyttää vain 400 eur kuukaudessa. kun he eivät ole alkoholistia.

        Kyllä ne maahanmuuttajat osaa myös olla alkoholisteja. Nähty ja kuultu. Ja kultaa yrittävät ostaa maksusitoutumuksilla, jotka on tarkoitettu ruokaan.


      • näin on
        experiece1 kirjoitti:

        koska rahat eivät riitä kun ollaan alkoholistia. juodaan koko ajan ja rahat loppuu heti, sitten mennään leipäjonot. yki maahanmuuttaja voi käyttää vain 400 eur kuukaudessa. kun he eivät ole alkoholistia.

        En menisi sanomaan, että meidän eläkeläiset mitään alkoholisteja ovat, ihan tavallisia ihmisiä..Alkoholistit ovat asia erikseen. Sitäpaitsi oman maan kansalaisista pitää pitää ensin huolta, sitten vasta somalit ja muut onnenonkijat. Myös oman maan alkkikset ja kodittomat menevät somppujen ja muiden mutiaisten edelle.


      • rasisti 5

        Olen valkoinen suomalainen rasisti ja siitä ylpeä.
        Kuka hyvänsä saa minua sanoa rasistiksi,en siitä
        mitenkään loukkaannu .


    • zirinovskin pelkonen

      Senkin vinosilmä-ääliö, että jättäisit nyt vain naapuriesi tarkkailun vähän vähemmälle ja diagnostiikat nolliin.

      Kaikki ovat rasisteja puolin jos toisin, mutta siinä jäät itse tappiolle, jos toteat jonkun naapurustossasi asuvan kulttuurin käytöshäiriöiseksi. Tai kuten mainitset luokittelet venäjänkielisen puheen käytöshäiriöksi, joka aiheuttaa sydämentykytystä. Että on sitä pienemmästäkin asiasta Suomen kansa saanut ulkomaiden vihaa osakseen kuin ulkomaalaisiin kohdistuvasta häiriköinnistä. Että ajattelit sitten ihan vaan sydämen tykytystunteen takia aloittaa sodan venäjän mafian kanssa.

      Kokonaisen kulttuurin diagnosoiminen sairaaksi pelkän vieraan kielen puhumisen takia on merkki jostain hyvin vakavasta. Antaisit nyt edes jotain räikeitä esimerkkejä tai muita syitä, miksi nyt vaikka kaikki olisivat niin kurjia tapauksia. Väkivaltaa, kidanappauksia, ryöstöjä ja murhia ja sen sellaista.

      Että tollasilta kitisijä-ämmiltä kaikki sananvalta pois, että realiteetit tämän maailman ongelmista ovat kadoksissa.

      • Mafia asiaan

        Vain Italiassa ja Kiinassa on oikea mafia joka on satoja vuosia vanhaa. Venäläisrikolliset ovat ennemminkin terroristeja. Hallitsematonta yksilökäyttäytymistä ja irrallisia toimijoita.


    • 19+9

      Vaikka ihminen on miten sivistynyt, niin biologiastaan on vaikea päästä eroon. Luonnollista siis.

    • näin on

      Itseäkin hävettää tuo. Samoin kuin se etten osaa suhtautua luonnollisesti homoseksuaaleihin. Vaan se on tämä ihmisluonto, uusi ja erikoinen saa vähän varautuneeksi. Ja sitten on tietysti henkilökohtaiset mieltymykset, tietynsorttiset ihmiset vaan ärsyttävät. Kaikilla kansoilla on tietyt ominaispiirteet joita löytyy ainakin vähän suurimmasta osasta väestöä. Minä esimerkiksi tykkään norjalaisista mutta en briteistä. Noin yleisesti ottaen. Monikansallisuuden lisääntyessä totumme pikku hiljaa erilaisuuteen, mutta mieltymykset pysyvät.

      Paras tapa välttää ristiriitoja, on yrittää toimia sen kulttuurin mukaan, missä maassa kulloinkin ollaan. Suomessa mennään väärään suuntaan ja yritetään muuttaa omaa kulttuuria jotta oltaisiin muille mieliksi. Siinä on sellainen ongelma, että kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää.

    • Adbdaba

      Lähde Jemeniin lomalle niin tiedät,,,,,,,,

      • olis päivän housuiss

        joo ku ei tälläänen velekaanen duunari kerkiä lähtiä.toista se on teillä yhteiskunnan siivellä eläjillä,jokka voitte yks kaks lähtiä.jus tulin töistä ja neliä tuntia kerkiän nukkua.sit taas töihi.


    • realisti10

      Maassa maan tavalla. Tulee paha mieli kun näkee ja kuulee mediassa haukuttavan suomalaisia rasisteiksi. Me otimme vastaan sodan jälkeen satoja tuhansia siirtolaisia. He tekivät työtä ja sopeutuivat kuten me kaikki muutkin.
      Nyt tulee porukkaa taskut ja pää tyhjinä mutta vaatimukset on isot: ilmainen asunto ja ylöspito ilman vaatimuksia kielitaidosta, työnteosta ja sopeutuisesta.
      Arvostuksen saa kun itse osoittaa kiitollisuutta saamastaan mahdollisuudesta aloittaa uusi elämä Suomessa.

      • ei enää somaleja

        kyllä somalit on kiittämätöntä porukkaa.ja viälä ihmettelevät miks suamalaaset on rasisteja.


      • mie ja sie

        Me otimme vastaan siirtolaisia. Ihan kuin se olisi ollut uroteko. Tarkoitat varmaan noin 400 000 siirtokarjalaista jotka olivat asuneet Suomessa. He joutuivat pakolla muuttamaan asuinsijoiltaan muualle Suomeen.

        Tuo otimme vastaan kuulostaa siltä kuin heidän tulisi olla tosi kiitollisia ja nöyriä tästä vastaanottamisesta.


    • osman ali hahhahhaa

      Meissä jokaisessa Suomalaisessa asuu pieni rasisti. Mistälie johtuu....

      • allahi666

        Niin. Taisiis vähintään se "pieni"....


      • somaleista

        somaleista suomalaisten rasistisuus johtuu,eikä syyttä.on ne niin kiittämättömiä.


      • Muppilo

        En tiijä, mut olen ylpeä että minussakin se on. Ja ei, tämä viesti ei ollut ironiaa.


    • Pakolaisuus

      Tutki omaa elämän tilannettasi Perus sääntö on Jumala on meidät kaikki luonut mustat on mustia koska heidän on suojauduttava auringon säteitä vastaan Elämän tilanne on vaatinut heidät muuttamaan pois omasta kotmaastaan sodan tai mielipiteinsä vuoksi Mailma on niin julma heitä kohtaan valitettavasti Mailmasta olisi hyvä saada sodat ja korruptio loppumaan hinnalla millä hyvänsä ,että ihmiset voisisivat elää omassa kotimaassaan turvallisesti Meidä pitäisi olla ,niin sivistyneitä ,että voisimme ajatella asiota heidänkin kannaltaan Mitä jos me joutuisimme jostain syystä jättämään oman rakkaan kotimaamme ja joutuisimme samaan tilanteeseen ei paljon naurata Uskon ,että sivistyneet Suomalaiset tajuaa tämän

      • eioikeutaei

        Niin niin, mutta ei se silti oikeuta heitä varastamaan.


      • Entäs,
        eioikeutaei kirjoitti:

        Niin niin, mutta ei se silti oikeuta heitä varastamaan.

        onko meillä sitten oikeutta varastaa? Jokainen kännykkä, televiisio, tietokone tmv sisältää arvokkaita metalleja, jotka tuotetaan jossain todella köyhässä maassa, olemattoman pienellä palkalla, työoloista piittaamatta, ympäristöstä piittaamatta. Näin me jotka näitä laitteita ostamme, varastamme heidän toimeentulonsa. Samoin nämä laitteet, sekä vaikka tekstiilit tuotetaan lapsityövoimalla jossain kiinalaisessa hikipajassa. Tämäkin on heiltä(köyhiltä) varastamista.

        Samoin se on varastamista että käytettyämme näitä tuotteita, viemme ne jätteinä "käsiteltäväksi" noihin samoihin maihin. Tai annamme "hyvää hyvyyttämme" vaatteita kehitysapuun ja estämme heidän oman elinkeinonsa säilymisen.

        Tuotamme kahvia, mausteita, hedelmiä ja maksamme vain mikromaalisesti, niin että paikallisilla torppareilla ei jää aikaa edes viljellä omaa ruokaansa.

        Melko reilua?

        Kun samaan aikaan Keskomme ja Ässämme ryöstävät täällä meidät putipuhtaiksi. Vain riistokapitalisti tienaa, sekä siellä(afrikassa, aasiassa, eteläisemmässä americassa) että täällä. Tienaa torpparin selkänahasta. Pitäisiköhän asialle tehdä jotain?

        Kyllä, lahtarit hirteen...


      • uskokaa pois

        Ihmettelen mksi Somaliasta on lähteneet nuoret miehet ensimmäisinä sotaa pakoon.
        Täällä oli sodanaikana nuoret miehet rintamalla sotimassa vihollista vastaan.
        Joku tässä nyt mättää.


      • mars mars
        uskokaa pois kirjoitti:

        Ihmettelen mksi Somaliasta on lähteneet nuoret miehet ensimmäisinä sotaa pakoon.
        Täällä oli sodanaikana nuoret miehet rintamalla sotimassa vihollista vastaan.
        Joku tässä nyt mättää.

        Heidän pitäisi viimeistään nyt lähteä hoitamaan ja rakentamaan omaa maataan ,rintamakarkurilta se olisi vähin mitä voisi tehdä


    • Isofaija

      Ota rauhallisesti. Neuvostoliiton hajottua ja Suomen liityyttyä EU:hun meille virtasi idästä rikolliset, huumeet, viinat, taudit, maahanmuuttajat ja suomalaisten nuorten "kouluttajat".
      Suomalaisten asennevamma johtuu, kuten arvelitkin, sotavuosista. Me emme vieläkään tajua kuinka arvokas naapuri meillä on kaikesta huonosta huolimatta. Venäläiset tuovat matkavaluutat, ostovoimaa ja antavat meille mahdollisuuden menestyä vientimarkkinoilla. Ikävä vain, että hallituksemme on kallellaan länteen. Venäjän pakkokieltä ei anneta opiskella vaikka se olisi juuri nyt koululaisten tärkein kieli.
      Venäläisiä voit aivan hyvin haukkua itärikollisiksi, koska heissä on paljon myös niitä. Lähes kaikki suomalaisille nuorille opetetut rikolliset tavat ovat peräisin sieltä kuten myös aselliset ryöstöt, rekkakolarit jne. Silti ei muka saisi kertoa keitä he ovat rasismin pelossa?

      Pahinta rasismi on suomalaisten keskuudessa. Suomalaisten kohtaama virkamiesrasismi, kielirasismi, hallintorasismi, talous- ja palkkarasismi.
      Rasismi=syrjintä eikä oikeuden asioiden haukkuminen tai niihin puuttuminen!

      • Muorikki1

        Unohdit ikärasismin ja läskirasismin tuosta luettelostasi. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että suomalaiset ovat rasisteja toisiaan kohtaan, vai mitenkä asenneilmastoa pitäisi nimetä. Joiltain osin rasismin voisi korvata "rakenteellinen väkivalta"-termillä.
        Jos venäläiset tuovat tänne jotakin, niin hyvä on, että tuovat. Kyllä itänaapurimme on vuosisatojen saatossa ollut mielle niin kallis naapuri, että hirvittää. Ei ennakkoluulo venäläisiä kohtaan juonna pelkästään viime sodista, kyllä sillä on ollut paljon pidempi historia. Meidän itärajamme on ollut myös uskontoraja idän ja lännen välillä melkein tuhannen vuotta. Iso viha juurrutti venäläisten pelon syvälle kansaan. Minäkin kannan tätä epäluulon perinnettä. Ja tuttavinani on ollut kaksi oikein venkulaa venakkoa, jotta vot! Toivoisin voivani muuttaa käsityksiäni venäläisistä kansana, mutta kansa muodostuu yksilöistä. Naapurinani asuu afrikkalaisia ja he ovat ihan ok. ihmisiä, kunhan tutustuu.
        Erilaisuuden vierastaminen ei ole rasismia, mutta systemaattinen syrjintä on. Ja nämä tuntemani venkulat venakot tulivat Suomeen syrjimään suomalaisia. Ja me kiltit suomalaiset olemmee kauhuissamme siitä, ettemme vain olisi rasisteja.


    • ei ole rasistittomia

      Me ollaan kaikki rasisteja, nekin ovat jotka vaativat nollatoleranssia
      niiltä jotka arvostelevat maahanmuuttoPOLITIIKKAA, ei ihmisiä, ovat
      itsekin rasisteja koska heistä paistaa sanoinkuvaamaton viha
      niitä muita kohtaan jotka eivät hyväksy maahanmuuttoPOLITIIKKAA.

    • mpage

      Luulen että monella suuri syy ns. rasistiseen käytökseen on näkemys kulttuurieroista ja vieraiden kulttuurien tuntemattomuus. Vieraalta tuntuvat tavat omaan kulttuuriin ja tapoihin verrattuna aiheuttavat usein ymmärtämättömyyttä ja aikaansaavat rasistista ajattelua. Lisäksi varmasti suomalaisilla on historian aiheuttamat kaunat venäläisiä kohtaan sodan takia. Tavat on vain erilaisia vaikka samanlaisia ihimisiä olemme kaikki ja joskus niitä tapoja on vain vaikea itse hyväksyä. Tutustumineen ihmisiin auttaa ja omia näkymyksiää voi myös avartaa. Varmasti monesta ulkomaalaisesta meidän suomalaisten tavat ovat omituisia. Hullut kun kiduttavat itseään kuumassa löylyhuoneessa ja vielä nauttivatkin siitä.

      • lfnusx

        Luule mitä luulet. Tulihan se tuolla aiemminkin selville, että rasismi syntyy epäoikeudenmukaisuudesta. Suomi ei pidä omiensa puolta, vaan kaiken maailman mutiaisista. Jokainen tietää, että muut kulttuurit eroavat omastamme. Ei se ole uutta tähtien alla. Toki heidän päivittäiset rutiininsa ja tottumukset ovat erillaisia ja voivatkin olla kunhan toimivat maassa maan tavalla.

        Suomessa kohdellaan oman maan kansalaisia huonosti kun taas pakolaisia ja muita turhia maahanmuuttajia kohdellaan erittäin hyvin. Turhat maahanmuuttajat ovat kaikki kieitaidottomat, ammattitaidottomat ja lapsia väsäävät tehtaat, jotka elävät pelkillä tuilla. Ihmisiin tutustuminen ei vie pois sitä tosiasiaa, että maassamme vallitsee epäoikeudenmukaisuus.


      • mieti hetki
        lfnusx kirjoitti:

        Luule mitä luulet. Tulihan se tuolla aiemminkin selville, että rasismi syntyy epäoikeudenmukaisuudesta. Suomi ei pidä omiensa puolta, vaan kaiken maailman mutiaisista. Jokainen tietää, että muut kulttuurit eroavat omastamme. Ei se ole uutta tähtien alla. Toki heidän päivittäiset rutiininsa ja tottumukset ovat erillaisia ja voivatkin olla kunhan toimivat maassa maan tavalla.

        Suomessa kohdellaan oman maan kansalaisia huonosti kun taas pakolaisia ja muita turhia maahanmuuttajia kohdellaan erittäin hyvin. Turhat maahanmuuttajat ovat kaikki kieitaidottomat, ammattitaidottomat ja lapsia väsäävät tehtaat, jotka elävät pelkillä tuilla. Ihmisiin tutustuminen ei vie pois sitä tosiasiaa, että maassamme vallitsee epäoikeudenmukaisuus.

        Maahanmuuttajien vikako se on ettei suomi=suomalaiaset ei pidä omistaan huolta? Maahanmuuttajatko ovat valinneet ne henkilöt tehtäviinsä, jotka näistä asioista päättävät?

        Eli ihan peiliin kattominen olisi paikallaan!

        Tosi asia kuitenkin on että suurinosa maahanmuuttaja elää tavallista elämää, ketään häiritsemättä ja koska me suomalaiset syytetään aina omista virheistä muita niin se on käynyt tässäkin!
        Ja mikäs sen parempi kun että kun osa maahanmuuttajista töpeksii niin antaa se meille suomalaisille oikeuden haukkua ja vihata kaikkia ja unohtaen myös sen, ettemme mekään ole alkuperäis väestöä!


      • järkeä kehiin
        mieti hetki kirjoitti:

        Maahanmuuttajien vikako se on ettei suomi=suomalaiaset ei pidä omistaan huolta? Maahanmuuttajatko ovat valinneet ne henkilöt tehtäviinsä, jotka näistä asioista päättävät?

        Eli ihan peiliin kattominen olisi paikallaan!

        Tosi asia kuitenkin on että suurinosa maahanmuuttaja elää tavallista elämää, ketään häiritsemättä ja koska me suomalaiset syytetään aina omista virheistä muita niin se on käynyt tässäkin!
        Ja mikäs sen parempi kun että kun osa maahanmuuttajista töpeksii niin antaa se meille suomalaisille oikeuden haukkua ja vihata kaikkia ja unohtaen myös sen, ettemme mekään ole alkuperäis väestöä!

        Mietin hetken!
        Tulos on se ,että jos ei valtion tarvitsis huoltaa nuita maahan tunkeutuneita.
        Valtiolla olis vara ja haluakin pitää paremmin huolta Suomalaisista.

        Onko ylivoimaista ymmärtää ???


      • ifnuksx
        mieti hetki kirjoitti:

        Maahanmuuttajien vikako se on ettei suomi=suomalaiaset ei pidä omistaan huolta? Maahanmuuttajatko ovat valinneet ne henkilöt tehtäviinsä, jotka näistä asioista päättävät?

        Eli ihan peiliin kattominen olisi paikallaan!

        Tosi asia kuitenkin on että suurinosa maahanmuuttaja elää tavallista elämää, ketään häiritsemättä ja koska me suomalaiset syytetään aina omista virheistä muita niin se on käynyt tässäkin!
        Ja mikäs sen parempi kun että kun osa maahanmuuttajista töpeksii niin antaa se meille suomalaisille oikeuden haukkua ja vihata kaikkia ja unohtaen myös sen, ettemme mekään ole alkuperäis väestöä!

        Siinä mielessä pitää katsoa peiliin, että osaa äänestää oikeita ihmisiä päättämään yhteisistä asioista. Sinä ilmeisesti et näytä edes ymmärtävän mistä täällä puhutaan, sinisilmäinen pöljä!

        Kun Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, niin tottakai kaikenmaailman pummit tulevat siitä nauttimaan. Eihän se heidän vika olekkaan ja lottovoittohan se on ettei tarvitse mitään tehdä koko elämänsä aikana, kun ruoka tulee pöytään kuin "Manulle illallinen."

        Olemme sen verran alkuperäisväestöä, että olemme täällä asustaneet hieman pitempään kuin Abullah länsi-Afrikasta tai Maoi Thaimaasta. Olemme syntyneet täällä, asuneet ja tehneet työtä kovalla kädellä, meillä on ensimmäisenä oikeus myös niihin verorahoilla maksettaviin etuihin ja tukiin.


      • Yksi ääni ei auta
        ifnuksx kirjoitti:

        Siinä mielessä pitää katsoa peiliin, että osaa äänestää oikeita ihmisiä päättämään yhteisistä asioista. Sinä ilmeisesti et näytä edes ymmärtävän mistä täällä puhutaan, sinisilmäinen pöljä!

        Kun Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, niin tottakai kaikenmaailman pummit tulevat siitä nauttimaan. Eihän se heidän vika olekkaan ja lottovoittohan se on ettei tarvitse mitään tehdä koko elämänsä aikana, kun ruoka tulee pöytään kuin "Manulle illallinen."

        Olemme sen verran alkuperäisväestöä, että olemme täällä asustaneet hieman pitempään kuin Abullah länsi-Afrikasta tai Maoi Thaimaasta. Olemme syntyneet täällä, asuneet ja tehneet työtä kovalla kädellä, meillä on ensimmäisenä oikeus myös niihin verorahoilla maksettaviin etuihin ja tukiin.

        Mutta sehän ei ole maahanmuuttajan vika, jos Suomen sosiaaliturva on se, mikä se on. Siihen ovat syyllisiä ne päättäjäpellet, jotka valitsijapellet ovat valtuuttaneet asioitaan hoitamaan.

        Sivistyneen "alkuperäisväestön" tulee auttaa vieras alkuun, sen jälkeen eivät saane tukia sen enempää kuin kukaan muukaan. Sosiaalipummi saanee, aivan kuten suomalainenkin sosiaalipummi.


      • Oleskeluyhteiskunta
        järkeä kehiin kirjoitti:

        Mietin hetken!
        Tulos on se ,että jos ei valtion tarvitsis huoltaa nuita maahan tunkeutuneita.
        Valtiolla olis vara ja haluakin pitää paremmin huolta Suomalaisista.

        Onko ylivoimaista ymmärtää ???

        Yeap, tarkoitat siis, että valtiolla olisi paremmat mahdollisuudet ylläpitää vielä suurempi joukko suomalaisia oleskelemassa ja kuluttamassa aikaa tyhjän nyhjäämiseen. Kandeisko miettiä pidempään.


      • capsicum2
        mieti hetki kirjoitti:

        Maahanmuuttajien vikako se on ettei suomi=suomalaiaset ei pidä omistaan huolta? Maahanmuuttajatko ovat valinneet ne henkilöt tehtäviinsä, jotka näistä asioista päättävät?

        Eli ihan peiliin kattominen olisi paikallaan!

        Tosi asia kuitenkin on että suurinosa maahanmuuttaja elää tavallista elämää, ketään häiritsemättä ja koska me suomalaiset syytetään aina omista virheistä muita niin se on käynyt tässäkin!
        Ja mikäs sen parempi kun että kun osa maahanmuuttajista töpeksii niin antaa se meille suomalaisille oikeuden haukkua ja vihata kaikkia ja unohtaen myös sen, ettemme mekään ole alkuperäis väestöä!

        Ketkäs täällä ovat asustaneet ennen meitä ja sen mukaanko nyt pitäisi ajatella kenelle maa kuuluu nyt, ketkä ovat alkuperäisväestöä ja kenellä ensisijaisesti oikeus nykyiseen hyvinvointiin ? Haet selitystä nykyiselle ongelmalle vähän liiankin kaukaa!!


    • claugidium passerinu

      Hyvä Annikki 44! kyllä ihmisellä sentään on oikeus ajatella itse tykönänsä niinkuin tuntee. Sivistynyt ihminen vain osaa peittää tunteensa. Se on sivistystä ja kohteliasta.
      Mitä tulee suomalaisten ja varsinkin karjalaisten tuntemaan pidättyvyyteen, on sille oikeutuksensa ainakin historiassa. Seurustelin poikamiehenä venäläisen balettitanssijan kanssa ja sitten myöhemmin olen ollut työn puolesta aina Siperiassa asti useita kertoja. Valitettavasti on todettava niinkuin Äitini 92 v. rintamalotta, jolta toinen veli kaatui ja toinen haavoittui pahasti kaksi kertaa, että "kyllä ryssä on ryssä vaikka voissa paistettaisi" !
      Kunhan sukupolvia tulee lisää ja venäläiset ovat ihmisiksi, tapahtuu asenteissa kyllä muutosta parenpaan. Näin uskon.
      Olen 61v vanha, joten vanhempieni ikäpolvi joutui kokemaan sodan kauhut.
      Ajattele itse tykönäsi niinkuin tunnet, hyvällä omalla tunnolla!!

    • vhmies

      Poliitikkojen ja hyysäreiden mielestä kaikki on rasisteja, varsinkin valkoinen hetero mies.

    • A:P

      Miksi tummaihoiset tulevat suomeen? Miksi heille kaikki on ilmaista miksi? Miksi saavat korotettua työttömyyskorvausta? Miksi saavat soputumisrahaa ym ym loputon. Siksi koska suomalaiset hyväksyvät nämä siivestäjät. Te kaikki suomalaiset jotka ette ole rasisteja olkaa niin hyvät ja antakaa omista pusseistanne elämis rahaa heille. Me työssäkäyvät kärsijät olemme kantaneet jo kortemme kekoon. Miksi suomalaiset eivät pääse opiskelemaan pidemmälle tahi ammattiin? Siksi jotta nämä tummaihoiset siis mustat pääsevät edelle suomalaisia. On käsittämätöntä miksi he hengailevat ja yhteiskunnan kuuluu heidät elättää. Miksi mustat ovat maapallon toisella puolella? Miksi he tänne änkeävät leveän leivän toivossa joka heille annetaan ilman mitään vastinetta. Voi hyvä luoja.

      • vastakaa suomalaiset

        A:P kuuli mä on töissä ja olen tummaihoinen ja maksan vero joka kk 28% mun palkaasta, ei kaikki ovat samalaisia on olemassa suomalaisia joka saavatkin työttömyyskorvasta missä se on olemassa suomessa ennen meidän tulo suomeen???


      • ooooooooooooo1
        vastakaa suomalaiset kirjoitti:

        A:P kuuli mä on töissä ja olen tummaihoinen ja maksan vero joka kk 28% mun palkaasta, ei kaikki ovat samalaisia on olemassa suomalaisia joka saavatkin työttömyyskorvasta missä se on olemassa suomessa ennen meidän tulo suomeen???

        joo kyllähän osa teistä tekee töitä ja on kunnolla, mutta valitettavan moni serkuistasi hengailee rautatieasemalla, eikä heillä ole aikomustakaan mennä töihin.
        Mitä tulee suomalaisiin työttömiin, niin kyllä mä mieluummin maksan heidän norkoilun, kun jonkun patalaiskan kamelijockeyn


      • huu haa

        ei kellekkään valkoihoiselle köyhälle sosiaalitoimisto kustanna esim. ajokorttia,mut anna olla ku on somali niin kyllä sulle nytää 2 tonnia pitää siihen korttihin antaa kun sun kauppamatkaki on yli 2 kilometriä.väsyy pienet jalat.


      • no joo
        vastakaa suomalaiset kirjoitti:

        A:P kuuli mä on töissä ja olen tummaihoinen ja maksan vero joka kk 28% mun palkaasta, ei kaikki ovat samalaisia on olemassa suomalaisia joka saavatkin työttömyyskorvasta missä se on olemassa suomessa ennen meidän tulo suomeen???

        hei se on hienoa,että autat suomen valtiota pysymään pystyssä.se vain on valitettavaa,että valta osa heimoveljitä ei tee niin kuin sinä.äiti mulle sanoi,että kyllä aina töitä tekevälle löytyy.ja on pitänyt paikkansa.kauan minäkin jouduin olemaan niin sanotuissa hanttihommissa,mutnyt on hyvä työ.ahkeruus.palkitaan.ahkeruus on onnen äiti niinkun sanotaan,mutta valta osa somaleista ei tiedä mitä tarkiottaa sana ahkeruus.


    • Pelko rajoittaa

      Rasismi ja kaikki suvaitsemattomuus johtuu yhdesä ainoasta asiasta, pelosta. Ihmiset pelkäävät kaikkea vierasta, outoa, uutta ... josta ei ole tarpeeksi tietoa eikä mitään käsitystä ja luuleminen on niiin helppoa. Ja ihmisethän pelkäävät paljon muutakin kuin erilaisia muita ihmisiä.

      Kun se on työn niminen tehtävä, että ottaisi selvää, tutustuisi, oppisi tuntemaan ja hyväksymään, niin tavalliselta tanelilta se jää tekemättä. Milloin milläkin tekosyyllä.

      • Mietihän tätä

        Osa rasismia kumpuaa pelosta, osa siitä, että on opittu tuntemaan, tutustumaan ja oppimaan se toinen ja huomattu että hitto soikoon, sehän on vielä tollompi mitä luulin.

        Ei minullakaan ollut mitään venäläisiä vastaan silloin kun he eivät vielä parveilleet Suomessa ja maailman matkakohteissa esittelemässä öykkäröivää tyyliään. Nyt tunnen tätä jengiä vähän enemmän ... ja mikä on ollut seuraus.? Ei ainakaan suvaitsevaisuuden lisääntyminen.


      • Että she shiitä
        Mietihän tätä kirjoitti:

        Osa rasismia kumpuaa pelosta, osa siitä, että on opittu tuntemaan, tutustumaan ja oppimaan se toinen ja huomattu että hitto soikoon, sehän on vielä tollompi mitä luulin.

        Ei minullakaan ollut mitään venäläisiä vastaan silloin kun he eivät vielä parveilleet Suomessa ja maailman matkakohteissa esittelemässä öykkäröivää tyyliään. Nyt tunnen tätä jengiä vähän enemmän ... ja mikä on ollut seuraus.? Ei ainakaan suvaitsevaisuuden lisääntyminen.

        "Öykkäröivää tyyliä"? Siis sitä samaa, kuin suomalainen öykkäri öykkäröi maailmalla. Venäläisissä ja kaikissa muissakin on öykkäriainesta ihan samalla lailla kui suomalaisissakin.


      • lähiöelämää

        Pelko ja muiden kulttuurien tuntemattomuus varmasti vaikuttaa....
        Kokeilepa muuttaa asumaan kaupungin vuokra-asuntoon johonkin halpalähiöön, ehkä sinäkin oppisit tunnustamaan realiteetit?
        Naapurit ovat oikein ihania ihmisiä, mutta kun yökaudet melskataan, sauna- tai pyykkitupavuoroilla ei ole mitään väliä, roskat heitetään minne sattuu, kaikki irtonainen omaisuus (fillarit, lastenvaunut) katoaa....
        Miksei maahanmuuttajia asuteta vauraammille, paikallispoliitikkojen suosimille alueille?


      • Metsä vielä liki
        lähiöelämää kirjoitti:

        Pelko ja muiden kulttuurien tuntemattomuus varmasti vaikuttaa....
        Kokeilepa muuttaa asumaan kaupungin vuokra-asuntoon johonkin halpalähiöön, ehkä sinäkin oppisit tunnustamaan realiteetit?
        Naapurit ovat oikein ihania ihmisiä, mutta kun yökaudet melskataan, sauna- tai pyykkitupavuoroilla ei ole mitään väliä, roskat heitetään minne sattuu, kaikki irtonainen omaisuus (fillarit, lastenvaunut) katoaa....
        Miksei maahanmuuttajia asuteta vauraammille, paikallispoliitikkojen suosimille alueille?

        Väitätkö sinä tässä, etteivät suomalaiset tee kaikkea tuota. Oman muistini mukaan kerrostaloasukit ovat valittaneet samoista aiheista jo silloin, kun maahanmuuttajia on ollut korkeintaa kourallinen Hesassa.

        Suomalainen örveltä, sottaa, varastaa ja mellastaa vielä varmemmin kuin vierasmaalainen. Örvellyskansaa, joka ei vielä kauan aikaa ole asunut sivistyksen lähellä tai keskellä.


      • RealistiKKK
        Metsä vielä liki kirjoitti:

        Väitätkö sinä tässä, etteivät suomalaiset tee kaikkea tuota. Oman muistini mukaan kerrostaloasukit ovat valittaneet samoista aiheista jo silloin, kun maahanmuuttajia on ollut korkeintaa kourallinen Hesassa.

        Suomalainen örveltä, sottaa, varastaa ja mellastaa vielä varmemmin kuin vierasmaalainen. Örvellyskansaa, joka ei vielä kauan aikaa ole asunut sivistyksen lähellä tai keskellä.

        Niinpä, mutta jos valitat alkuperäisestä Suomalaisesta, saat vaan haistattelua ja kun Suomalainen selviää, niin ei enää välitä asiasta.

        Mutta jos valitat maahanmuuttajista, saat puukosta nyrkistä tms. Ja saattavat kostaa tämän kerta valittamisesi vaikka hakkaamalla sut kuukauden päästä.

        Siinä se vissi ero.


      • Et tiedä, et ole
        RealistiKKK kirjoitti:

        Niinpä, mutta jos valitat alkuperäisestä Suomalaisesta, saat vaan haistattelua ja kun Suomalainen selviää, niin ei enää välitä asiasta.

        Mutta jos valitat maahanmuuttajista, saat puukosta nyrkistä tms. Ja saattavat kostaa tämän kerta valittamisesi vaikka hakkaamalla sut kuukauden päästä.

        Siinä se vissi ero.

        Taas väität vastoin parempaa tietoa, sulta on siis jäänyt väliin suomalaiset vuosikymmeniä kestävät naapurivihan kannot ja kiusanteot. Niin kuin myös suomalaiset väkivaltarikokset ihan vain ja pelkästään suomalaisten kesken.

        Ota läpyt pois ohimoilta ja avaa silmäsi. Tosin nämä eivät auta, jos korvain väliss' ei toimi asianmukaisella tavalla. Realisti voi olla vain, jos tietää kaikkien asioiden kaikki puolet.


      • RealistiKKK
        Et tiedä, et ole kirjoitti:

        Taas väität vastoin parempaa tietoa, sulta on siis jäänyt väliin suomalaiset vuosikymmeniä kestävät naapurivihan kannot ja kiusanteot. Niin kuin myös suomalaiset väkivaltarikokset ihan vain ja pelkästään suomalaisten kesken.

        Ota läpyt pois ohimoilta ja avaa silmäsi. Tosin nämä eivät auta, jos korvain väliss' ei toimi asianmukaisella tavalla. Realisti voi olla vain, jos tietää kaikkien asioiden kaikki puolet.

        Ei ole jäänyt väliin, mutta se on pientä, siihen verrattuna että nämä hakkaavat huvikseen ja pienistä asioista.
        Suomalaisten kesken on ollut ja tulee olemaan väkivaltarikoksia, en ole sitä koskaan muuten edes väittänyt. Mutta mutta, se on "normi" tappelua ja yleensä yksi vastaan yksi, ei kymmenen vastaan yksi.


      • Seuraa tarkemmin
        RealistiKKK kirjoitti:

        Ei ole jäänyt väliin, mutta se on pientä, siihen verrattuna että nämä hakkaavat huvikseen ja pienistä asioista.
        Suomalaisten kesken on ollut ja tulee olemaan väkivaltarikoksia, en ole sitä koskaan muuten edes väittänyt. Mutta mutta, se on "normi" tappelua ja yleensä yksi vastaan yksi, ei kymmenen vastaan yksi.

        Tätä soopaa et usko itekään.


    • Molotus

      Voi Annikki, et ole yksin!

      Minun venäläisällötykselleni löytyy monia perusteita, jotkut niistä varmaan vääriäkin. Venäjän kieli - kiekuminen ja mölinä - ärsyttävät suuresti, samoin huutamalla puhuttu arabia, joka kuulostaa siltä kuin uhkailtaisiin koko ajan.

      Venäläisten isotteleva käyttäytyminen on omiaan lisäämään vastenmielisyyttä. En osoita sitä julkisesti, mutta pyrin pysyttelemään noista porukoista niin kaukana kuin mahdollista.

      Venäläiset naapurit tunnistaa venäläisiksi siitä, että eivät ikinä tervehdi, möllöttävät vaan tyhmännäköisinä.

      • oppia ikä kaikki

        Tämä on sinänsä hauska kommentti, että venäjään ja arabiaan verrattuna suomi on sitä osaamattoman korviin paljon uhkaavampaa. Kovia konsonantteja jne... Kaverit briteissä ja ruotsissa ovat toisistaan riippumatta sanoneet, että kun puhun jonkun suomalaisen kanssa puhelimessa, se kuulostaa vihaiselta. (Siis en todellakaan ole ollut vihainen, ehkä hieman kovaääninen, kun puhun äidin tai siskon kanssa toistemme päälle :) )

        Ja Suomessa pysyväsi tai väliaikaisesti asuvien ulkomaalaisten kommenteista olen voinut huomata, että suomalaisten tiedetään myös olevan tuppisuita möllöttäjiä tuntemattomia kohtaan, mutta kunhan heidät oppii tuntemaan, huomaa, että ystävilleen he ovat lämpimiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Kuulemma voi viedä aikaa, mutta maksaa vaivan.

        Omasta kokemuksesta tiedän, että venäläiset ovat hyvinkin varautuneita tuntemattomia kohtaan ja vaikuttavat kylmänkiskoisilta, mutta kunhan heihin tutustuu, he ovat valtavan lämminsydämisiä ja ystävällisiä, vieraanvaraisuus on suorastaan tukehduttavaa joskus :)

        Kyllähän se kotikasvatus paljon vaikuttaa. Vaikka molemmat pappani sodassa olivatkin, ei meillä koskaan kylvetty venäjävihaa. Isällä oli paljon venäläisiä työkavereita (tekniikan alalla oli jo silloin paljon yhteistyöprojekteja) ja minulla on venäjää puhuvista ihmisistä lämpimiä lapsuusmuistoja- minusta kieli oli kaunis ja siksi sitä luinkin c-kielenä.

        Kun kieltä osaa, on hauska seurata vaikkas metrossa, miten tuntematon kieli voi ahdistaa. Kaksi venäläistä, isokokoista miestä jutteli keskenään metron eteisessä, vieressä suomalaiset mummot puristivat kädet valkeina käsilaukkujaan: Lähdin mummujen kanssa yhtäaikaa metrosta ja kuulin heidän päivittelevän, että venäläisiä ganstereita kaikkialla nykyään, selvästi suunnittelivat suunnilleen ryöstömurhaa. Miesten keskustelua ymmärtäneenä lohdutin mummoja, että ne olivat jonkinsortin opettajia, jotka juttelivat seuraavan lukukauden asioista. Toivottavasti mummot ymmärsivät nolostua.


    • Iivana Julma

      Olkaa tyytyväisiä siihen että V.I.Lenin soi teille itsenäisyyden

    • *------------------*

      Itse olen päälle kolmekymppinen, suomalainen akateeminen mies.

      Minusta tuli jos ei rasisti, niin ilkeän kyynisesti ulkomaalaisiin suhtautuva, ainoastaan asumalla eri alueilla Helsingissä.

      Se todellisuus mitä sain kokea esimerkiksi mennessäni urheilemaan suureen itä-helsinkiläiseen urheilukeskukseen, muutti hyvin paljon suhtautumistani.

      Kun urheilukeskuksessa oli nuorten (seuratason) juoksukilpailut, paikalle oli tuotu oikea maalikamerajärjestelmä. Kilpailu oli alkamassa ja kaksi nuorta somalia seisoo suoraan maaliviivalla, kameran edessä.

      Vapaaehtoinen vanhempi seuratyöntekijä huutaa kavereille: "Olkaa hyvät ja menkää pois juoksuradalta". Tähän toinen somaleista vastaa huutamalla tälle vanhemmalle miehelle kovaan ääneen : "Haista vittu Homo !!!".

      Tämä em. esimerkki on vain yksi monista. Olen esim. itse tullut pahoinpidellyksi täysin ventovieraan, jonkinlaisissa aineissa olevan venäläisen toimesta. Syy pahoinpitelyyn oli, että satuin kävelemään (sanakaan sanomatta) kadulla kyseistä ryssää vastaan. Venäläisen arabin näköiset "jengikaverit" pitivät asiaa hauskana.

      Lisäksi lähiomaiseni työskenteli pitkään maahanmuuttajien kotoutuksen parissa. Homman todellisuus oli aivan toista, mitä "viher-vasemmiston" paskapuheet antavat ymmärtää. Esimerkiksi suuri osa somaleista oli väkivaltaisia kusipäitä.

      • VELVOLLISUUS VASTUST

        http://www.youtube.com/watch?v=_uud2HVhC6E

        Akateemisen miehen kannattaa katsoa Kevin Macdonaldin haastattelu,Näet että tälle monikulttuurisuus tuputukselle on olemassa täysin loogiset syyt ja miksi meillä on velvollisuus vastustaa sitä,Tämän kun vain saisi suuren yleisön tietoon niin asiat paranisivat,Vihervasemmisto on menetetty tapaus niihin ei aikaa kannata tuhlata.


      • kukkahattu

        Minusta huijatuksi tuleminen / tyhmältä vaikuttaminen "hyväuskoisuuden" takia on kuitenkin aina parempi vaihtoehto kuin se, että kohtelee ihmisiä huonosti ja saa toisen tuntemaan itsensä nollaksi ilman muuta syytä kuin kansallisuus tai ihonväri, tai muuten vaan ulkonäkö ja/tai olemus.

        Siis tarkotan että vaikka olisi ulkomaalaistaustaisista ihmisistä huonoja kokemuksia, tai heistä ryhmänä huonoja käsityksiä, sen takia ei pitäisi vetää yhdestäkään yksittäisestä ihmisestä johtopäätöksiä!


    • ajattelua

      Mielestäni olet oikealla tiellä, kun pystyt noin paljon analysoimaan omaa ajatteluasi!
      Mitä jos vastenmielisyytesi johtuu jostain todellisesta tilanteesta vaikka lapsuudessa tms, jota et muista? Asia on voinut jäädä alitajuntaasi pyörimään. Voi myös hyvin olla joitain asenteita vanhemmilta tai sukulaisilta, jotka ovat jääneet omaan arvojärjestelmääsi tekemään bugeja.

      Itse ainakin tiedostan hyvin tarkkaan, minkä takia en liiemmin välitä mustalaisista, sompuista tai esim. venäläisistä. Kun huomaan ajattelevani rasistisesti, yritän tuoda tietoisuuteeni sen, että kohtaamani henkilöt ovat aivan tavallisia ihmisiä iloineen ja murheineen. Ja ihmiset kannattaa kohdata ihmisinä, ei jonkun kansallisuuden edustajina. Olen kohdannut monia sydämellisiä venäläisiä, lähibussini somppukuskia arvostan, ja vanhoissa mustalaisnaisissa on jotain hyvin kunnioitettavaa.

      Olen huomannut, että rasistinen suhtautuminen syö harjoittajaansa eniten. Loppujen lopuksi kyse on samasta asiasta jos ärsyyntyisi aina, kun ulkona sataa vettä. Mitä niin luonnolliselle asialle voi tehdä? Ei mitään muuta kuin elää asian kanssa ja sopeutua asiaan.

      Uskon vahvasti tietoiseen mielenhallintaan ja että aikuinen ihminen voi muuttaa asenteitaan. Kyse on tiedostamisesta, jota sinä selvästi harjoitat.

      • lähiöelämää

        Kauniisti ajateltu,
        mutta kaikki suvaitsevaiset, antirasistit, muuttakaa ihan oikeasti asumaan lähiöslummiin, missä näette elämän todellisuuden.
        Täällä nimittäin tarvitaan mielenhallintaa ja asenteiden muutosta.....


    • ei suomessaaaa

      Aihetta lukematta.

      Toteaisin vain että "hotelli asujia" en halua kustantaa oli ihonväri mikä tahansa sillä siitä ei ole kysymys.

      Koska monessa tapauksessa on kuukausi tulo suurempi kuin monella töissä käyvällä ja töitä he eivät koskaan halua, sillä he osaavat laskea.

    • Pakolainen

      Köyhä antaa omistaa RIKKAAT EI .Näin on ollut mailman sivu köyhät on sydämellisiä ihmisiä ne osaa asettaa itsensä toisen asemaan Olen itse ollut huonossa asemassa sain auttjia olen kiitollinen niille ihmisille jotka auttoivat minuu pahimman ajan yli olen korvannut heille moninkertaisesti takaisin Olen kuitenkin Suomalainen minkä me sille voidaan jos olemme syntyneet johonkin kansakuntaan Minusta olisi syytä tutkia millä hinnalla ulkomaalaiset tekee täällä Suomessa työtä niille maksetaan huonoa palkkaa niitä käytetään hyväksi valitettavasti Ulkomaalaiselle sama palkka ,kuin Suomalaiselle

      • virolaiset hyviä

        joo mutta somalit ei tee mitään oikeaa rehellistä työtä,vaikka niille maksettaas hyvin.ne haluu helppoja hommia.


      • v a s t a i l i j a
        virolaiset hyviä kirjoitti:

        joo mutta somalit ei tee mitään oikeaa rehellistä työtä,vaikka niille maksettaas hyvin.ne haluu helppoja hommia.

        Täysin samaa mieltä.


      • lähiöelämää
        virolaiset hyviä kirjoitti:

        joo mutta somalit ei tee mitään oikeaa rehellistä työtä,vaikka niille maksettaas hyvin.ne haluu helppoja hommia.

        Varmasti totta,
        yhden työteliään somalin olen tavannut, kymmeniä muita "pakkotyöllistettyjä". Tällä hetkellä työpaikallani on työllistetty venäläinen siivooja, joka kiroilee suomeksi; toimeentulo olisi ollut sama tukien kanssa, työtä tekemättä.
        Työhalukkuus ei ole kansalaisuudesta kiinni, on paljon suomalaisiakin, jotka elävät mieluummin sossu/kela tuilla veronmaksajien kustannuksella.


    • Eri säännöt

      Niin. Kaikki aiheesta - vaikkapa aiheettomasta julmasta väkivallasta - johtuva tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kritisointi on "rasismia". Hoh hoh.

    • Noblack

      Minä en suinkaan ole rasisti vaikka ihan arjalainen suomalainen olenkin. Pois se musta.

    • 150000000

      Teilä siellä suomessa on vähän ulkomalaisia..Menemme Ruotsiin...siellä otetaan ulkomaaliset hyvin vastaan...Rastistia on kakialla!!.Niin meidäkin haukuataan valko naapaksi..Ja toisia mustskli..Mutta siittä ei kannate ottaa noin isoa kysymystä mitä aloitaja on laittanut tänne!!!

    • Rajat auki?????

      Me ollaan pieni suomi,puolustetaan sitä ,mitä "käteen" on jäänyt,kuljet suuntaan tai toiseen,siellä mamuja...ei enään sinivalkoista...ei edes omaa mielipidettä,koska ,meidän pitää hyväksyä.....noi....:( En enään laula ,Kotimaani onpi suomi,olen suomalainen tai siniristi lippumme.......

      • idealismi on hyvästä

        Tämä on yhteiskunta jonka pitää tavalla tai toisella pärjätä, ja on hienoa että "mamut" auttavat työllään ja muulla osallistumisellaan. Ihminen joka elää Suomessa ei ole kyllä minun mielestäni mikään ylimääräinen rasite vaan osa yhteiskuntaa. Kansallisvaltiokiihkoilu on pikkuisen vanhanaikaista. Jos ihminen ei ikinä edes yritä on (ennen kaikkea ihmiselle itselleen) paha juttu mutta ei sitä tarvii kansallisuuteen linkittää.


      • lähiöelämää
        idealismi on hyvästä kirjoitti:

        Tämä on yhteiskunta jonka pitää tavalla tai toisella pärjätä, ja on hienoa että "mamut" auttavat työllään ja muulla osallistumisellaan. Ihminen joka elää Suomessa ei ole kyllä minun mielestäni mikään ylimääräinen rasite vaan osa yhteiskuntaa. Kansallisvaltiokiihkoilu on pikkuisen vanhanaikaista. Jos ihminen ei ikinä edes yritä on (ennen kaikkea ihmiselle itselleen) paha juttu mutta ei sitä tarvii kansallisuuteen linkittää.

        En kaipaa kansallisvaltiota,
        vain rehellistä työtä tekeviä ihmisiä, pummeja on liikaa.
        Tulevaisuudessa teen varmaan töitä ainakin 70- vuotiaaksi, että pystyisin elättämään kaikki loiset. Onkohan silloin enää eläkkeen maksajia?


    • No hö

      Paljon tekstiä ihan yksinkertaisesta asiasta.
      Rasismi johtuu pelosta.
      Pelot on, että ihminen säilyisi.
      Tyhmähän väkisin suojajärjestelmistään hankkiutuu eroon.
      Esim. pelkään jyrkännettä. Hankkiudun pelosta eroon ja hyppään jyrkänteeltä. Pudotuksen aikana on vapautunut olo "voitin pelkoni jee".
      Pudotuksen jälkeen tulee maa vastaan ja henki lähtee tuskaisesti.

      • besserwisseri

        no joo mutta oletko kuullut jaottelusta rationaaliset/irrationaaliset pelot?


      • näin se on

        Nöh Nöh ,ja mistähän pelosta rasismi muka johtuu ?
        Onhan siinä se että valkoinen rotu katoaa maailmasta nuiden maahantunkeutuvien ansiosta.Joka kerta on yksi värillinen lisää
        kun valkoinen ja värillinen keskenään lisääntyvät.
        Yhestäkään lapsesta ei tule valkoihoista,vaan ne on värillisiä.

        Mutta kansan suuri enemmistö ei nuita maahan tunkeutuneita tänne halua.


      • Pelkurirassukoita
        näin se on kirjoitti:

        Nöh Nöh ,ja mistähän pelosta rasismi muka johtuu ?
        Onhan siinä se että valkoinen rotu katoaa maailmasta nuiden maahantunkeutuvien ansiosta.Joka kerta on yksi värillinen lisää
        kun valkoinen ja värillinen keskenään lisääntyvät.
        Yhestäkään lapsesta ei tule valkoihoista,vaan ne on värillisiä.

        Mutta kansan suuri enemmistö ei nuita maahan tunkeutuneita tänne halua.

        Erilaisuuden pelosta, siitä, kun ei tiedä eikä tunne, luulee ja luulottelee vain. Ihmisen pelkäävät ihan yleisesti kaikkea vierasta, uutta, tuntematonta, outoa ...

        Tavalliselta tanelilta puuttuu rohkeus ja uskallus tutustua, opetella tuntemaan ja tietämään. Ja halu ymmärtää, mikä tarkoittaa sitä, että sekä järki että sydän käyvät säästöliekillä.

        Siksi on ääärettömän hyvä, että värit sulautuvat ja sekoavat toisiinsa, jospa sisältökin kasvaisi ja kehittyisi.


    • Rämäpäätön

      Et ole rasisti, sillä venäläiset ja virolaiset ovat samaa valkoista rotua kuin suomalaisetki. Myöskään ne esim. ruotsinkieliset suomalaiset,jotka eivät tykkää meistä suomenkielisistä, eivät ole rasisteja. Rasismi-sana viittaa rotuun, mutta jos emme tykkää joistakuista omiemme kaltaisista, olemme vain nyrpeitä, nirppanokkia, ylemmyydentuntoisia tms.

      Itse en pidä esim. rasisteista, suomenruotsalaisista, kokoomuslaisita, porilaisista enkä mustalaisista. Pahin mitä voin kuvitella on kokoomusta äänestävä ruotsinkielinen porilaismustalainen - ja noista vain tuo mustalaisuudesta pitämättömyys on kai rasisimia.

    • Jeff Davis

      Venäläinen on ihan yhtä valkoinen kuten suomalainenkin.

      Rasisimista on turha puhua valkoisten kesken. Venäjä on kristitty maa, missä onneksi rotutietoisuus on kovassa huudossa.

      Minä en ole rasisti.

      Olen separasisti.

      • hellooooo

        Somalia eivät = kaikki tummaihoisia


    • järki käteen!!!!!!!!

      rasisti..rasisti,rasisti..! plaap liip lplaa...

      MONIKO SUOMALAINEN TYKKÄÄ KAIKISTA SUOMALAISISTA?!

      onko rasisti jos ei joka musta naama ..no joo..en edes sano!

      mikä helvetin valttikortti se rasisti on joka paikkaan niillä ulkomaalaisilla. Suomalaista villeä haukutaan koulussa joka päivä, kun abu hannahin herne neidin lasta haukutaan se on tietenkin rasisti ja rasismia.

      miten suomi ville?

    • lappilaine

      itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia ulkomaalaisten kanssa

      täten en voi omalta osaltani sanoa heistä mitään negatiivista

      olen varmaan sydämeltäni sokea ja sinisilmäinen

      töykeintä käytöstä olen kokenut äärisuomalaiskiihkojunttien taholta ja heitä on vielä toistaiseksi enemmistö (ikävien ihmisten enemmistö)

      en vain näe mitään syytä uskoa näihin vihapuheisiin täällä

    • Olenko rasisti?

      Asun 20000 asukkaan keski-Suomen kaupungissa ja täällä on tosi vähän mamuja mutta sitäkin enemmän mustalaisia.
      Osa heistä on tosi röyhkeitä. He ajavat autonsa kauppojen invapaikoille tai ihan oven eteen kuin säännöt ei heitä koskisi.
      Kaupassa, sairaaloissa ym. yleisissä tiloissa he kailottavat suureen ääneen, ihan kuin ei muita ihmisiä olisi olemassakaan.
      Olen kaupassa nähnyt, kun mustalaislapsi varastaa karkkia ja äitinsä ei puutu asiaan ollenkaan. Kun mainitsin asiasta kallalle, nosteli hän olkapäitään ja sanoi, että ei niille mitään mahda. ???
      Ne syö meidän työtätekevien verorahoilla ja hyödyntävät kaikkimahdolliset sos.palvelut ja kiitokseksi saamme tällaista käytöstä.
      Tuollainen ottaa pattiin, onko pakko kärsiä tuollaisia loisia.
      Olenko rasisti ajatellessani näin ?

      • jjj5

        kyllä olet rasisti kun kirjoitit tämä teksti.


      • repomies3

        Asukasmäärä ei täsmää, mut kuulostaa Heinolalta.


    • Loppujen lopuksi harva suomalainen on oikeasti rasisti, edes näistä jotka itseään rasisteiksi nimittävät. Kun kohdalle tulee asiallisesti käyttäytyvä mustaihoinen tai venäläinen, käyttäytyvät nämäkin asiallisesti.
      Ja ketä ylipäänsä kiinnostaakaan toisten geeniperimä, jolla ei ole mitään merkitystä? Mutta sitten on se tietty kantapään kautta opittu realismi, jonka kautta tarkastelemme joidenkin kulttuurien edustajia. Eräiden kulttuurien edustajat eivät nostata esim. pikkukauppojen henkilökunnassa tai taksikuskeissa minkäänlaista ilon tunnetta sisään astuessaan, koska kokemus on osoittanut, että tuotteet tai palvelu kelpaavat, mutta niistä ei haluttaisi maksaa.
      Sinänsä aivan sama, keitä tähän maahan tulee, mutta ne joille meidän suht vapaamieliset lakimme ja ihmisoikeuskäsityksemme eivät sovellu, voitaisiin aivan hyvin lähettää tulosuuntaansa.

      • lähiöelämää

        Näinhän se on, tai pitäisi olla.
        Mitään erityisryhmiä ei saisi "syrjiä", heidän mielestään.
        Kaikki palvelut ja tuet täytyy saada, heti.


    • ööshvtlxk

      Itekkin tunnen sellasta pelkoa oikeestaan kaikenmaalasia kohtaan. En pystyis luottamaan ulkomaalaseen, vaikka oliskin mun paras ystävä. Ärsyttävää, koska en haluais olla mitenkää rasisti.

      Toisaalta ymmärrän miks suomalaiset on raisteja muita kohtaan,koska jotku ulkomaalaset on tehny jotai rikollista täälllä, nii meille on jääny päähän sellane mielikuva et kaikki ulkomaalaset on sellasia vaikka onhan niitä ihan rehtejäki olemassa.

    • Adina.

      Mä olen puoliksi israelilainen ja vihaan venäläisiä ja virolaisia. Kuulemma Israelkin on nykyään täynnä venäläisiä, ja Tel Aviv on kuin pikku Moskova täynnä venäläistä roskaväkeä.

      Ne nyt vaan on erilaisia kuin suomalaiset ja ruotsalaiset, ei siinä ole rasismista kyse, jos niitä ei ymmärrä!

      • mc.akkoser

        Adina olen itsekin Tel Avivista ja puoliksi Israelilainen!
        Mitäs oikein selität tuolla roskapuheellasi???
        Siellä on kyllä porukkaa Venäjältä hyvin reilustikin mutta töitä tekeviä ja aina tervetulleita.

        Itse siellä asuneena tiedän paremmin kuin sinä. Lisäksi heistä merkittävä osa on Juutalaiselta autonomiselta alueella tulleita.

        Sinunlaistenhan takia me kohta mennään päin mäntyä ku ootte ***** kaiken päälle ja ootte ylimielisiä toivottomia jumalan ei tarvitsemia ihmisiä.

        Rotuerottelu on nykyään arkipäivää siellä sinunlaistesi takia.
        Mitäs venäläisissä on vikaa, älykkyyttä löytyy 4x enemmän kuin suomalaisilla, naiset paljon kauniimpia ja miehet paljon miehekkäämpiä.


      • Adina.
        mc.akkoser kirjoitti:

        Adina olen itsekin Tel Avivista ja puoliksi Israelilainen!
        Mitäs oikein selität tuolla roskapuheellasi???
        Siellä on kyllä porukkaa Venäjältä hyvin reilustikin mutta töitä tekeviä ja aina tervetulleita.

        Itse siellä asuneena tiedän paremmin kuin sinä. Lisäksi heistä merkittävä osa on Juutalaiselta autonomiselta alueella tulleita.

        Sinunlaistenhan takia me kohta mennään päin mäntyä ku ootte ***** kaiken päälle ja ootte ylimielisiä toivottomia jumalan ei tarvitsemia ihmisiä.

        Rotuerottelu on nykyään arkipäivää siellä sinunlaistesi takia.
        Mitäs venäläisissä on vikaa, älykkyyttä löytyy 4x enemmän kuin suomalaisilla, naiset paljon kauniimpia ja miehet paljon miehekkäämpiä.

        "Siellä on kyllä porukkaa Venäjältä hyvin reilustikin mutta töitä tekeviä ja aina tervetulleita."

        Mitä töitä ne tekee? Puolet huoraa, puolet myy huumeita ja vapaa-ajallaan sotkevat juutalaisten hautausmaita hakaristeillä. Älä väitä, että ne olis jotain Israelin eliittiä. Niillä ei ole mitään tekemistä oikeiden juutalaisten kanssa ja näyttävät ihan samoilta ryssiltä kuin Suomessa asuvatkin.

        Ja venäläiset naiset eivät todellakaan ole kauniita, helppoja kyllä. Ehkä et muuta saa, kun puhut paskaa.


    • ei kaikki pahoj oo

      joo tota oon ihan perus suomalainen mut en rasisti ku eihän sitä ihmistä tunne tiedän et jotkut on ärsyttäviä mut ei kaikki :)

      • Adina............

        Oli "pahoja" tai ei, niin ne on aina erilaisia. Jos niistä ei pidä, niin sitten ei pidä, eikä sitä tarvitse anteeksi pyydellä. Jos rasismi ei perustu kateuteen, se perustuu yleensä siihen, että aivot varoittavat "vääränlaisista" ihmisistä, joilla on huonot geenit tms, jotta niistä osaisi pysyä erossa.


    • Adina.

      Sitä paitsi venäläiset ja virolaiset on itse pahimpia rasisteja. Virossa puhutaan venäläisistä kuin jostain ali-ihmisistä ja rassukat luulevat itse olevansa kuin suomalaiset vaikka tosiasiassa ovat venäläisille läheistä sukua. Venäjällä taas vihataan about kaikkia etnisiä vähemmistöjä ja paljon uusnatseja.

      Älä siis turhaan pode huonoa omaatuntoa siitä, ettet voi niitä sietää.

      • valkoisia sorretaan

        Mitäs mieltä adina on juutalaisten rasismista ja ylivallasta josta david duke ja Kevin Macdonald ansiokkaasti kertovat ja siitä että juutalaiset itse pakottavat eurooppalaisia ja valkoisia monikulttuurisuuteen.


    • 111.

      Suvaitsevaisten mielestä on oikein vihata venäläisiä ja virolaisia, mutta romanialaisia ja somalialaisia ei saa vihata. Vain silloin on rasisti.

    • Yllättääkö?

      Venäläiset eivät ole rotu.

      • mc.akkoser

        Sitä paitsi suomalaiset on niin huolettomia kun nyt rupeavat venäläisiä haukkumaan niin heillä ei ole käsitys siitä, että ovaat samaa sukua venäläisille.

        "Suomalaisen ja venäläisen ei erota kuin puheella."


      • lähiöelämää

        Ei yllätä,
        suuri neuvostotasavaltojen liitto valloitti kaikki naapurimaat, rodusta tai kansallisuudesta riippumatta. Suomikin oli venäjän alusmaa Ruotsin hallinnon jälkeen 1809-1992.


    • huippuvellu

      Hienoa suomenkieltä. "heihin ei pysty oikein tutustua"

    • Ei venäläisiä tänne

      En ole rasisti, mutta venäläisiä kohtaan minulla on ikuinen ryssäviha, joka juontaa sodista. Toki tiedän, että venäläisissä on hyviä ja mukavia ihmisiä,mutta ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais, on vanha sanonta ja olen saanut erittäin törkeää kohtelua monelta venäläiseltä elämäni aikana. Eikä sitä vihaa vähennä eikä poista se, että kun venäläiset tulevat uudenvuoden aikaan Suomeen, osa käyttäytyy kuin Euroopan omistajat - kohtelevat suomalaisia kuin saastaa, roskaavat, heittelevät vaatteita ja muuta tavaraa kaupassa lattialle, ovat ylimielisiä. Millä oikeudella nämä uusrikkaat pistävät meitä suomalaisia näin halvalla. Jos he eivät kunnioita ja arvosta meitä, niin miksi meidän pitäisi hyväksyä heidän käytöksensä ja nöyristellä rahan edessä. Pysyn aina vuoden vaihteessa pois tavarataloista ja kaupungin keskustasta, koska siellä on vain venäläisiä eikä muuta kieltä juuri kuule kuin venäjää. Venäläisett pysyköön poissa. Kaikki muut ihmiset hyväksyn täysin.

      • mikro-

        Ei noista venäläisistä pidetä missään muuallakaan päin maailmaa. Turkissa ehkä, koska ovat veljiä keskenään, mutta muissa maissa matkustananeena olen kuullut paikallisilta juttuja miten siellä ei noista venäläisistä pidetä. Roskaavat, käyttäytyvät törkeästi ja ylimielisesti. Kuuluu sen kansan tapoihin. Toki poikkeuksiakin on, mutta ei savua ilman tulta.

        Itse Karjalaisesta pikkukaupungista kotoisin ja aina kotonani vieraillessa saa kuulla sukulaisilta juttuja etenkin venäläisistä turisteista. Kaupoissa etuilevat, vierailevat leipäjonoissa ja käyttäytyvät muutenkin sikamaisesti ja ylimielisesti ja varastavat. Jotkut jopa haukkuvat suomalaisia ja huutelevat perään. Kaupoissa vieraillessa heittelevät tavaroita lattioille ihan surutta, eivät viitsi vaivautua nostamaan takaisin hyllyille, availevat paketteja ja jättävät silleen.

        Kuulemma kun isoissa marketeissa tarjouksia, niin kaahaavat isoilla maastureillaan pihaan ja tyhjentävät altaat kokonaan. Kummallista, ette heille kaikki pitää olla heidän omalla kielellään. Kaupoissa ja liikekeskuksissa ohjeet ja tiedotteet myös venäjäksi. Jotkut liikkeet eivät enää palkkaa suomalaisia, vaan venäläisiä. Jos suomalainen menee Venäjälle, niin ei takuulla siellä palvella suomeksi. Venäläiset vaatimalla vaativat, että heitä palvellaan venäjäksi. PRKL, maassa maan tavoin.

        Ihmeellistä perseenuolemista noita kohtaan, vaikka rahaa tuovatkin, niin silti joku raja tossa perseennuolemisessa.
        Kuulemma noissa rajanylityspaikoissakin venäläinen Tulli kyykyttää suomalaisia ja suomalaiset maksaa siitä, että saa juoksuttaa Vuoksen vettä Venäjän puolelle. Siellä päässä määrätään niin paljon Suomen asioita, että me tavalliset tallukat emme siitä tiedäkkään. Tullimaksut vain suomalaisille rajan ylittäneille, venäläiset eivät siitä maksa.

        Kaupoissa venäläiset saavat ostaa verovapaasti ja suomalaiset maksavat normaalin hinnan. Suomessakin olisi hyvä, kun alennusmyynnit olisivat suunnattu suomalaisia eikä venäläisiä turisteja ajatellen. Ryssille kaksinkertaiset hinnat! Niinhän jos menet Venäjälle, on siellä omat halvemmat hinnat omille kansalaisille ja turisti maksaa triplahinnan. Jos suomalainen kauppias haluaa tuottoa venäläisisistä turisteista, olisi hinnat oltava sen mukaiset. On niillä rahaa!!


    • ..........

      kannattaa käydä ottamassa tekorinnat ja liittyä raamattupiiriin

    • voi voi

      voi taivas! kuinka me olemme ennakkoluuloja ja epävarmoja. tuhansia suomalaisia asuvat maailmalla, täällä vihataan ulkomaalaisia. ihan käsittämätöntä ja surullista.

    • No voi sun

      vietävä. Hyvä provo ja sen näkee osallistujamäärästä. Lisää näitä pöllöille.

    • onnea!!

      Onneksi olkoon. Silmäsi ovat avautuneet ja olet oppinut ajattelemaan omilla aivoillasi. Et ole rasisti, olet vaan herännyt todellisuuteen.

    • JAA AH

      kyllä täällä sotkevat perussuomalaisia. älkää kuolko vihaan takia:D

    • olikse

      Yrittäkää olla ystävällisiä, no minä olen venäläinen ja olen asunut Suomessa melkein kaksikymmentä vuotta. Ei ole helppo, kun suomalaiset eivat kovin ystävällisiä keskenäänsäkään, on paljon kiusamista ja vihamielista. Sivistyneisyyden puute mutta nykyän koko maailmassa ihmiset vain ahan perässä, unohtu hyvyys js huomaavaisuus, rahat vain mielessä. Mutta muuten venäläisiä paljon on työlistetty, ainakin he ketkä olen tuntenut, minäkin olen aina ollut työelämässä.

    • fdghrfhwrt

      Minä olen niin rasistinen, että kun syön karkkipussin, heitän kaikki lakritsit menemään xD

    • MyWay2

      Muistakaa "rasisminvastaiset".

      Myöskin kielteinen suhtautuminen ihmiseen, sen perusteella, että hän on suomalainen - on rasismia.

    • Jepa

      Tässä maassa ei enään suvaita kritiikkiä. Olet joko suvaitsevainen tai rasisti!!! Aiheesta ei ole mitään validia keskustelua, koska se menee "rasistien huuteluksi". Menkää ja katsokaa vaikka youtubesta ruotsin tilannetta, hakusanaksi riittää Malmö (kaupunki Ruotsissa). Se avoimempi maahanmuuttopolitiikka on johtanut tähän ja me mennään perässä. Ja tästä ei saa puhua, koska jos puhut, olet rasisti, ja sinua ei tarvitsae kuunnella, sinut tuomitaan. Ja minkä Hvetin takia ei pystytä karkoittamaan näitä loisia jotka syyllistyvät ja jäävät kiinni toistuvasti rikoksista? -kukaan ei niitä halua, ni pidetään me ne??? Vttu mitä pskaa....

    • Niinpä !

      Jännä homma, taas alkoi mediassa vihervasurien masinoima ja varsin yksipuolinen valtaväestöön kohdistuva syyllistäminen rasismista.

      Jos ihmetellään, mistä rasismi johtuu, syyt ovat usein hyvin yksinkertaisia eli ihmiset kokevat olevansa eriarvoisia, vaikka näennäisesti populistipoliitikkojen suulla muuta puhuttaisiin. Suomeen tuotuihin elintasopakolaisiin sovelletaan erilaisia sääntöjä verrattuna oman maan kansalaisiin. Tätä ei voi hyväksyä kun ajatellaan, että kaikki yhteiskunnan toiminnot rahoitetaan työn ja kulutuksen yltiöpäisellä verotuksella samaan aikaan, kun oman maan kansalaiset kiristävät vuosi toisensa jälkeen vyötä. Moni poliitikko ja sosiaalitantta ei näytä edelleenkään ymmärtävän, että "hyvinvointiyhteiskunnassa" (jota ei ole ollut sitten 90-luvun) ei ole ilmaisia lounaita - ei edes halpoja !

      Sosiaalitantoilla ja tietyillä poliitikoilla näyttää olevan liian sinisilmäinen ja ruusuinen asenne "monikulttuurisuutta" kohtaan. Johtuisiko kenties siitä, kun ei itse tarvitse asua tämän kaiken autuaaksi tekevän "monikulttuurisuuden" vaikutuspiirissä. Usein asutaan vähintäänkin keskiluokkaisilla asuinalueilla, jossa väestörakenne on jo lähtökohdiltaan valikoitunut (lue: vääristynyt). Monesti nämä "monikulttuurisuuden" hedelmät jätetään keskituloisten tai huonommin toimeentulevien kansanosan riesaksi ja asuinalueille. Outoa...

      Oma lukunsa ovat suomalaiset sosiaalitantat ja tietyt poliitikot. Näiden "kotiryssien" toimesta suomalaisia perinteitä lyödään 10-0 aina kun se vain on mahdollista. Lisäksi monelle poliitikolle sekä kunnan ja valtion virkamiehelle (elätille) elintasopakolaisuus takaa tuottavan viran (lue: suojatyöpaikan) suoraan veronmaksajien piikkiin. Samaan aikaa yksityinen sektori ja vientiteollisuus saneeraa kovaa vauhtia usein vieläpä täysin korkeasti koulutettua työvoimaa suoraan kortistoon, ja TE-keskusten pilipalikursseille "eheytymään".

      Kun puhutaan rasismista, miksi samassa yhteydessä ei haluta koskaan puhua maahan tulleiden pakolaisten itse harrastamasta rasismista ja asenteista valtaväestöä kohtaan ?! Ensinnäkin, mielestäni on hyvin kohtuullista noudattaa jokaisessa maassa sen omaa kulttuuria ja perinteitä sen sijaan, että heti ensimmäisenä ollaan vaatimassa tai aletaan nillittämään että "paska maa" ! Tämä tarkoittaa sitä, että jos Suomessa on huono olla, kukaan ei pakota täällä olemaan. Täältä voi lähteä aina pois, jos homma ei "nappaa". Toiseksi, onko se yhteiskunnan vika, jos tänne tullut ihminen luulee, että yhteiskunnan tehtävä on antaa hänelle (täysijn vastikkeettomasti) kaikki mahdollinen valmiina kuin Manulle illallinen ?

      Nykyisin moni syntyperäinen Suomen kansalainen ja etenkin nuori ei saa juuri mitään valmiina, ellei ole syntynyt valmiiksi kultalusikka pers**ssä. Monelle ihmiselle esimerkiksi työpaikan saanti voi olla aivan liian monen opiskeluvuoden, tutkinnon ja pätkätyön tulos. Aina ei auta sekään, vaikka ihmisellä olisi kuinka omaa halua ja tahtoa. Siksi ihmetyttää, miksi tuollaisessa tilanteessa huonommin koulutettuja maahantulijoita pitäisi suosia työmarkkinoilla ? Ei kuulosta kovinkaan tasapuoliselta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat suurinpiirtein pakotettuja opiskelemaan vuosi toisensa jälkeen ja hankkimaan tutkintoja tutkinnon perään. Siksi olisikin kohtuullista, että kaikkiin sovelletaan tasapuolisesti samoja vaatimuksia.

      Palataan pakolaisiin, jotka ovat usein lähtökohdiltaan luku- ja kirjoitustaidottomia, tai ainakin hyvin huonosti koulutettuja. Miksi näihin ihmisiin tulisi soveltaa erilaisia sääntöjä esimerkiksi työmarkkinoilla, kun samaan aikaan mm. oman maan nuorisolta vaaditaan koulutusta, koulutusta, koulutusta ja vielä usein monien vuosien työkokemustakin, jotta saisi edes sen elämänsä ensimmäisen työpaikan ?

      Se on ainakin varmaa, ettää moni heittäytyy hankalaksi "rasistiksi" siinä vaiheessa, kun aletaan väen väkisin syyllistämään rasistiksi milloin milläkin syyllä - usein jopa täysin aiheettomasti. Itse olen asunut koko ikäni kaupungissa, ja nähnyt suomalaisen mittapuun mukaan suuria lähiöitä. Näkemäni perusteella voin sanoa, että rasismista paasaaminen on nykyisin hyvin yksipuolista. Harvoin kuulee puhuttavan mm. kaupungin keskustoissa "monikulttuurisuutta" jakavista ryhmistä, joissa huomion keskipisteenä näyttävät usein olevan kaiken lisäksi maahanmuuttajataustaiset ihmiset ja muutama suomalainen hännystelijä perässä. Käyttäytyminen on usein kaikkea muuta, kuin hyvien tapojen mukaista.

      Muutaman kerran on tullut kuunneltua sivusta maahanmuuttajataustaisen ihmisen omia puheita ja järjenjuoksia eli "logiikkaa". Tuon perusteella voi sanoa, että turhan monella maahanmuuttajataustaisella ihmisellä ongelmat lähtevät suoraan omista asenteista, mutta tämä tietysti käännetään heti yhteiskunnan syyksi.

      Oma lukunsa on maahanmuuttajaryhmien vertailu. Tietyillä väestöryhmillä ei tunnu olevan ongelmia yhteiskuntaan sopeutumisessa, kun taas toisilla ryhmillä ei tunnu muuta olevan kuin ongelmia. Mistähän se kertoo ?

      • dfeghjk

        Helvetin hyvin kirjotettu!


      • MyWay2

        Asiaa... Tosiasiaa!


      • ava
        MyWay2 kirjoitti:

        Asiaa... Tosiasiaa!

        Täyttä asiaa ja toi kirjoitus tonne poliitikoille ja sosiaalitantoille!! Suomalaisten olisi korkea aika nousta barrikaadeille.


    • Love Russians

      Minun mielestäni venäläiset ovat tällä hetkellä selvästi parhaimmat kansalaiset (ainakin naispuoliset) Suomessa. Ilmeisesti johtuu siitä, että ne ovat vähintään keskiluokkaa eli keskivertoa sivistyneempiä. Tuovat varallisuutta ja työpaikkoja Suomeen, toisinkuin esim. virolaiset, jotka vain vievät varallisuutta pois Suomesta kaikintavoin..

      Muuten yleisesti ottaen Suomen taloudellisen tilanteen vuoksi voisin passittaa, muut kuin venäläiset takaisin kotimaahansa.

    • Kunhan nämä muuttajat nyt ensin opettelisivat meidän kielemme..

    • rasismi=murha!!

      Sinun pitää nyt välittömästi ilmiantaa itsesi poliisille. Rasismi on rikoksista kaikkein pahin. Toiseksi jäävät lapsen murhat, raiskaukset ja muut inhoittavuudet.

      Rasismin rangaistuksena ainakin triljoona vuotta linnaa ja sakot maailman bruttokansantuotteen verran. Lopuksi pyydät kaikilta ulkomaalaisilta anteeksi että synnyit suomalaiseksi. Suomalainen on automaattisesti rasistirikollinen. Suomalaisen naisen munasolut ja miehen siittiötkin ovat rasisteja punavihervasemmistolaisen raamatun: "Suojatyöpaikka julkisella sektorilla & verovaroin kustannetuissa yhdistyksissä sekä muita tapoja tehdä rasismimyytistä ja syyllistämisestä oiva elinkeino itselle".

    • Finland_!

      Näin se vaan menee, että varsinki Afrikasta tulevilla ei ole minkäänlaista halua/kiinnostusta sopeutua MEIDÄN kulttuuriin,näkyvät vain ja ainoastaan ryöstö- ja raiskaustilastoissa. Maassa maan tavalla tai maasta pois, tuota asemilla ja kauppakeskuksilla hengailua on jo kateltu ihan riittävästi, käytöstapoja ei ole jne...

    • Gaylev

      Niin kauan, kun leipäjonoissa ei ole yhtäkään sohvalla makaavaa maahanmuuttajaa, olen rasisti. Jos lapsiperheet joutuvat siellä käymään, eikä tänne sossueläteiksi tarkoituksella tulleet, niin mulle aivan sama jos mua rasistiksi sanotaan. Kattokaapa huvikseen, montako ulkomaalaista näette noissa jonoissa. Ja voin muutenkin sanoa näille ei-rasisteille, että siinä vaiheessa, kun omat autostereot viedään, tai oma lapsi tai itsensä raiskataan jonkun tänne "pakoon" tulleen toimesta, aivan VARMASTI muuttuu näkemys kummasti.. Loppuu se "ymmärtäminen" nimittäin siihen.

      • näin

        Gayev
        Niin on kuin sanot.Mutta kun nämä hyysärit uskovat olevansa suojassa näiltä monikulttuuri raiskaajilta.Toivonpa tosiaan että joskus sattuu kohalle tälle itseään ylevänä pitävälle porukallekkin.Mieli muuttuu,se on sata varmaa.


    • Oma kokemukseni on se, että ei huono käytös tai ärsyttävä luonne ole kansallisuudesta kiinni. Kyllä niitä mulkkuja suomalaisiakin on. Tietysti suomalaisten käytöstä katsotaan hieman läpi sormien (esim. kännistä örveltämistä) verrattuna muihin kansallisuuksiin. Tunnen myös monia maahanmuuttajia jotka käyvät ahkerasti töissä ja maksavat veroja niin kuin kuka tahansa kantasuomalainen. En usko että kellään on mitään tällaista kehitystä vastaan. Täytyy toki pitää huoli siitä, että maahanmuuttajille maksetaan sama palkka kuin muillekin. Muutoin työmarkkinat vääristyvät todella jyrkästi.

      Silti en toivo, että Suomeen tulee maahanmuuttajia yhtään enempää, koska edes Suomen omille nuorille ja työttömille ei riitä ihmisarvoista työtä. Tälläkin hetkellä työttömänä on varmasti noin 300 000-400 000 ihmistä. Osa on myös korkeasti koulutettuja. Työttömien määrän kasvattaminen ei liene järkevää nykyisellä väestörakenteella, jossa ikääntyneiden määrä kasvaa ja nettomaksajien määrä vähenee. Työttömien maahanmuuttajien määrän kasvattaminen aiheuttaa myös esim. ghettojen syntymistä kuten on mm. Ruotsissa ja muualla Euroopassa nähty. Tästä tulee turhaa yhteiskunnallista jännitettä.

      Olen usein ihmetellyt, miksi niitä pakolaisia juuri Suomeen pitää rahdata? Eikö esim. Kreikkaan, Italiaan tai Espanjaan voisi sijoittaa enemmän näitä ihmisiä? Olisihan ne maat myös lähempänä ja paljon mukavampia ilmaston kannalta kuin Suomi.

      Mielestäni myös maahanmuuttajan syyllistyessä rikokseen, tulisi hänet karkoittaa välittömästi maasta. Maahan tulevan on mielestäni osoitettava kunnioitusta vastaanottajamaata kohtaan. Rikosten tekeminen on selvä osoitus yhteiskunnan hyväksikäytöstä ja halveksunnasta.

    • ....................

      Avaruudesta käsin nähtynä, olemme kaikki vaan ihmisiä....Myöskin nämä tietämättömät, jotka täällä kirjottelee.

      • 3+8

        Kuinka etäällä maa-planeetasta sitä ollaan tällä hetkellä? Sieltä avaruudesta katsoen ei itse asiassa taida näkyä hmisiä lainkaan, joten onko meitä ollenkaan olemassa? Taidat olla niitä ihmisiä, jotka tykkäävät katsella kiikareihin sieltä väärästä päästä. Toki kaikenlaiset epämiellyttävät seikat katoavat, kun katsoo tarpeeksi kaukaa. Ja siitä seuraava aste on, että ei katso ollenkaan. Pitää vaan silmät sisusti ummessa, niin ei raadolliset lähikuvat pääse häiritsemään unelmointia.


    • homppeli aloittajana

      Feikki aloitus. Tekijä taas joku hommafoorumilta oppinsa hakenut maahanmuuttokriittinen. Tälläinen muutamien tuhansien aktiivinen joukko terrorisoi nykyään internetin keskustelupalstoja.

      • NikkeWu

        Mistälähtien totuuden kertominen ja ihmisten valistaminen epäkohdista on ollut terroria.


    • Pelottava paikka.

      Illan vietto ItäkeskuksenTallinnan-aukiolla pistää ajatukset uusiksi.

    • 2+18

      Aloittaja, älä ole huolissasi, saat olla rasisti niin paljon kuin itse haluat. Itse olen rasisti ja ylpeä siitä! Suomi kuuluu suomalaisille ja miksi meidän pitäisi ottaa tänne yhtäkään ulkomaalaista elämään meidän verorahoilla? Ja jos nämä ulkomaalaiset jostain kumman syystä alkavat tekemään töitä niin joka paikassa he yrittävät kiertää veroja. Joka ikinen kebabin pyörittäjä näin tekee. Meidän lähikioskin omistaja vaihtui, sen ostivat nuoripari, joista mies oli ulkomaalainen, ulkonäen perusteella turkkilainen. Välittömästi paikalliset taksikuskit huomasivat miten ei enää saanutkaan kuittia kyseisestä kioskista, kassaa pidettiin auki muutaman asiakkaan verran eli omaan taskuun laitettiin ainakin 2/3 päivän tuotosta. Kun kerran asiakas kysyi kuittia, niin tuotiin takahuoneesta joku ryppyinen paperi mihin oli kirjoitettu ostos.... Joka ikinen ulkomaalainen jonka olen kohdannut on käyttäytynyt epäkohteliaasti, varastanut kännykkäni, yrittänyt varastaa lompakkoni. Olen rasisti ja syystä, miksi minä olisin huonompi ihminen kuin joku muu tästä syystä? Miettikää millaisen kohtelun TE saisitte jos menisitte sen kyseisen ulkomaalaisen kotimaahan ja rupeaisitte kylvämään siellä suomalaista kulttuuria ympäriinsä.... miettikääpä ihan rauhassa.

    • totuuden torvi

      Tässä viestiketjussa, kukaan ei tiedä mistään mitään.

      • MIten on ?!

        Miten niin ? Saisiko kuulla oikein perustelujakin ?!


    • rasisti2

      Eiköhän meissä kaikissa pieni ennakkoluulo aina asu. Oleellista on se ettei sen anna lähteä käsistä. Venäläisiä kohtaan voi ymmärrettävästi olla vihaa. Pitää antaa itellee vähä anteeksi.

    • suomalainen :(

      Parasta olisi että Venäjä valloittaisi Suomen. Venäläiset eivät hyysää vähemmistökansallisuuksia. Johan tulisi sompuille kiire muualle. Se on aivan varma. Suomen kansa on alistuvaa ja nöyrää paskasakkia. Täysin munatonta, arvonsa ja kansallista kulttuuriaan häpeävää kloaakkia. Edes 200v ero Ruotsin vallasta ei ole saanut maata yksikieliseksi, naurettava 5% vähemmistö kusee silmään edelleen kuten silloinkin. Maailman turhin kansa.

      • suomalainen :(

        Sen muuten huomaa siitäkin jos joku ulkomaalainen haukkuu suomalaisia vaikka miten törkeästi ja täysin vailla aihetta.
        Heti ollaan nöyränä kyykyssä ja uskotaan että kyllä niin asia on.
        Jos joku edes hiukan epäilee niin rasismikortti heiluu.
        Eniten ulkomaalaisia ärsyttää varmaankin valjujen, plösöpäisten suomalaisten absoluuttinen munattomuus, olemme kuin pandat, muiden säälistä vielä hengissä.
        Tulis kuula ja tappais.


    • semmottii

      Sanotaan että matkailu avartaa, minulla vaan on käynyt toisin. En enään halua Suomen kansainvälistyvän enempää, kun on täällä maailmalla nähnyt tuloksia siitä...
      Oikeat venäläiset ovat kulttuurillisesti samanlaisia kuin suomalaiset ja pienin ongelma kotimaassa. Venäjälläkin ongelmana on nämä entisistä liittovaltioista tulleet vähemmistöt!!!

    • Ymmärrys

      Ymmärrän APn tunteen. Olen kuitenkin päätellyt että se johtuu siitä halusta ymmärtää kaikkia. Itse tunnen turhautumista venäläisten asiakkaiden kanssa kun en ymmärrä venäjää ja he yrittävät vain ostaa ruokaa. Olen yrittänyt opiskella venäjää, ja vaikka prosessi on hidasta olen huomannut että ärsyttää vähemmän ja vähemmän. Eli siis venäjää opiskelemaan!

    • warhamemr

      Tyhmäkin vaikuttaa viisaalta jos se on hiljaa.

      Olet rasisti? Jos unohdetaan sivilisaation nykyaste ja mennään takas sinne luolamies aikaan niin mikään rotu ei pärjää keskenään,
      sellaiset rodut jotka pärjäävät keskenään ovat samoissa luolissa ja
      samoilla mantereilla, lopuksi näistä yhdyskunnista tuli valtioita.

      Ympäristö määrittää sivistyneisyytesi et sinä..Sama juttu hulluuden kanssa.
      Ärsytys on normaalia se on eloonjäämisvietin jäänne,reagoida vieeraaseen ääneen kieleen tai asiaan.

      Mafia, niin se tästä viel puuttuskin. Huomaan, että olet sivistynyt ihminen.
      Ehkä ei ole tarkoituksen mukaista yrittää tuttustua viereiseen luolaan jos se ei luonnistu vain sen takia, että haluaa myös olla hyvää kaveria
      siinäkin luolassa.Tuntemani venäläiset ovat kuitenkin ihan normaaleita
      ihmisiä.Kuten jo sanoin eloonjäämisviettiä ei oikein pysty ohjailemaan
      sota omaa biologiaansa vastaan on hävitty sota.

      Vain niillä ihmisillä sota kummittelee mielessä jotka eivät ole
      viitsineet tutustua historiaan. Neuvostoliittoa ei enää ole.
      Lukisit jotain sodasta niin tietäisit ,että nämäkin olivat ihmisiä mitä suuremmissa määrin,, Vastapuoli. Ja ovat saaneet niin ihmisinä kuin sotilainakin tunnustusta niin saksalaislta kuin suomalaisilta.

      Tuskinpa, osalla saattaa juontaa mutta kuten sanottu se on vain tietämättömyyttä ja toisaalta vaistoa. Älä hyväksy eivät he ole vailla hyväksyntääsi.Älä..Mitä sul Karjalaan jäi?Ongelmasi on ehkä
      juuri tuossa, että yrität liikaa olla ..Kaikkien kaveri.
      Kuulut rotuun joka sai keihäästä tai nuijasta kun liikaa kaveerasi.

      Rasismi on nykypäivän sana itsesuojeluvaistolle,
      rasismi ei myöskään toimi sanana venäläisvihalle.
      Rasismia esiintyy vain silloin kuin valtaväestö
      ei niele kaikkia väittämiä..Ehkä tästä syystä koulu historiakin kasvattaa
      lapsissa vihaa, oli aika yksipuolinen ja lyhyt katsaus sotaan ja sen syihin.

    • Lada-79

      Tuskin mikään on ällöttävämmän kuuloista kuin venäläinen hyyra joka yrittää kaupankäyntiä suomenkielellä.

    • IG4ever!

      Aloittajalle: muuta ruotsiin! Et ole suomalainen jos tekee noin kipeetä hävetä itseään suomalaisena ja oikein yrittämällä nuoleskella muun maalaisia ihmisiä.

    • Vuokko-89

      Mites ajattelette näistä Suomessa syntyvistä mustista, suomen tataareista, suomenjuutalaisista ja suomenruotsalaisista?

      Tataarithan muslimeina eivät oo luultavasti mitään ongelmaa tuottaneet. Ite en oo mitään kuullut. Verratkaapa tataareja vaikkapa somaleihin. Somalit vaatii esim. eripukeutumistiloja liikkatunneille, naisten ja miesten omat uimahallivuorot, ovat työttömiä ja elävät sossulla, raiskaavat ja harrastavat muuta rikollisuutta. En oo ikinä kuullut suomentataareilta tuollaisia vaatimuksia!

    • matkustaja90

      Hei,

      Olen nuori nainen. Olin aiemmin vuosia hyvin skeptinen ja rasistinen ulkomaalaisia kohtaan (ihan sama mistä kansalaisuudesta tulivat). En olisi sallinut heille työpaikkoja, koulutusta, etuuksia tms Suomesta. En opetellut kieliä enkä halunnut olla missään tekemisissä ulkomaalaisten ihmisten kanssa, kunnes...

      Minusta tuli koulukiusattu ja vanhempani lähettivät minut Amerikkaan täysin kielitaidottomana. Kävin amerikkalaista koulua hetken, tein myös vapaaehtoistyötä Amerikassa. Tämän jälkeen minut lähetettiin eurooppaan, jonka jälkeen kiersin eri maita Euroopassa ja sen ulkopuolella opiskellen, työskennellen ja tehden vapaaehtoistyötä. Toimin aluksi Suomen kielellä ja suomalaisten parissa, koska olin kielitaidoton. Koulujen ja työpaikojen takia opin pakosta englantia, ruotsia, espanjaa ja viroa. Nyt minulla on korkeakoulututkinto ja opiskelen täydentäviä (maisteritason opintoja). Olen ollut Suomessa muutaman kuukauden, palasin toisesta kodistani Espanjasta. Tällä hetkellä olen kansainvälisessä firmassa töissä (vastaan ulkomaankaupasta), työkaverini ovat ulkomaalaisia ja työkieleni englanti. Tämän lisäksi teen töitä suomenkielellä suomalaisiin firmoihin. Suomessa ja suomalaisissa firmoissa työtehtäväni ovat huomattavasti vaatimattomampia, kuin ulkomaalaisissa. Maailmalla koulutustani ja osaamistani arvostetaan ja siitä halutaan maksaa.

      Tällä hetkellä minulla on ystäviä monesta eri maasta, tummia ja valkoisia. Osa on opiskellut Suomessa, osan olen tavannut maailmalla. Elämäni suurin asia on elämäni rakkaus (marokkolainen mieheni). Hän on laittanut arvoni ja ajatusmaailmani kokonaan uusiksi ja tehnyt minusta paremman ihmisen. Aluksi en voinut kuvitellakaan elämää hänen kanssaan (Suomalaisten tavoin kyseenalaistin hänet terroristiksi, etuuksien tavoittelijaksi, vaimon hakkaajaksi jne). En antanut hänelle mahdollisuutta pitkään aikaan, mutta jostain syystä kohtasimme aina työ-, opiskelu-ja vapaa-ajan kuvioissa. Yhteiset ystäväni (suomalaiset) veivät meitä yhteen. Olin skeptinen aluksi enkä antanut hänelle edes mahdollisuutta, mutta jotenkin hän lopulta puhdisti mieleni rasistisista ajatuksista, avasi minulle avain uuden maailman, kielen, kulttuurin ja elämän. Näiden vuosien jälkeen en vaihtaisi miestäni mihinkään (rakastan häntä ja hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut). Meillä on kolme kotia (Espanjassa, Marokossa ja Suomessa). Matkustelemme paljon ja teemme töitä eripuolilla maailmaa. Elämämme on onnellista.

      Tällä hetkellä teen töitä (vapaaehtoistyö) auttaakseni ulkomaalaisia Suomessa ja maailmalla. Olen kokenut elämäni parhaat kokemukset maailmalla ja avannut sydämeni uusille kokemuksille tutustumalla uusiin ihmisiin. Lopulta, kun ajattelee, se on rikkaus tutustua erilaisiin ihmisiin. Siinä avartuu omakin maailma.

      Kukaan meistä ei ole toista parempi ja kaikki olemme loppupelissä samalla viivalla. Anna tilaisuus ja tyrmää vasta sitten!

      - maailman matkaaja

      • tiivistelmä kiitos

        No en jaksanut kyllä lukea.


      • rrniotvlhdxz

        Voi itku, mikä itseään täynnä oleva maailmanrakastaja!


    • elv3

      Jouduin myymään kotini ja muuttamaan muualle asumaan, koska en viitsi enkä jaksa maksaa maahanmuuttajien aiheuttamia ylimääräisiä kustannuksia suomalaisessa kerrotaloyhteisössä. Ei osata lajitella jätteitä, ei piitata turvallisuusmääräyksistä, kersat saa metelöidä mielin määrin ja sotata paikat jne. Itseasiassa olen sitä mieltä, että maahanmuutto asunnot laskevat kiinteistöjen arvoja.

    • Siniristi lippu?

      Minussa elää "me" henki,suomalaisuus,jota kunnioitan syntyperäsenä suomalaisena.Kaikki muut ovat "ulkopuolisia",,,En kestä sitä,että mamut valtaa MEIDÄN maan ja ME elätetään heitä täällä,suostutaan heidän uskontoihin ja tapoihin..Ei,ei..olen siis rasisti! Maassa maan tavalla?

    • 100% suomalainen

      Noi rasismi puheet on menny ihan liiallisuuksiin. Heti aina meitä ollaan syyttämässä rasisteiksi. Ei kukaan voi pakottaa tykkään Venäläisitä, Somaleista, Thaikuista ja ytyreistä. Huomannut, että ne usein kamalan koppavaa väkeä, luulevat itsestään liikoja ja aika usein itse parjaamassa suomalaisia ja muutenkin rasistisia meitä kohtaan. Saavat sanoa meistä mitä tahansa, ilman että kukaan heitä syytä rasismista. Auta armias, jos joku suomalainen sanoo vähänkin jotain, niin heti syytetään ja huudellaan rasistiseks. Sais kyllä karkottaa ne pois täältä. Ja lisäks meidän täytyis muka kommunikoida heidän kanssaan kyseisillä kielillä tai englanniksi. Ei todellakaan tarvitse. Eivät viitsi vaivautua kaikki edes opetteleen suomea. Sitähän täällä pitää puhua, jos kerta tänne änkeävät. Lisäks meidän verorahoilla maksetaan niitten eläminen, asutus, koulutus ja kaikki muutkin. Esim. jos suomalainen perustaa yrityksen, joutuu hän heti maksaa veroja, mutta kun joku ytyri perustaa vaikka pizzerian, ei hänen tartte maksaa 2 vuoteen kaikkia veroja. Meitä suomalaisiahan täs kohdellaan rasistisesti. En kyl ymmärrä niitäkään, jotka käyvät niiden ruokapaikois syömässä. Itse en periaatteessa käy, kun saavat paremmat edut, kuin suomalais yrittäjät. Ja se ei todellakaan tee kenestäkään suomalaista, jos täällä syntyy tai on adoptoitu. Vaan ainoastaan se, että molemmat vanhemmat ovat syntyperältään täysin suomalaisia, eikä mitään etnistä verta/geenejä. Ja tämä on ihan minun oma mielipide. Siihen, kun ei meillä sais olla enään edes oikeutta, vaan heti syytetään rasistiseksi. Kuiten meillä pitäisi olla oikeus sananvapauteen. Ps. vaikken pidä noista kaikista kansalaisista, niin minua ja meitä muita samanlaisia ei voi silti syyttää rasisteiksi. Ja huom! minulla ei ole mitään vastaan länsi ihmisiä, virolaisia (jotka myös Länsi ihmisiin kuuluvat), eikä japanilaisia. Nuo ryhmät huomattavasti käytöstaitoisia ja rehellisiä veronmaksaja ihmisiä.

      • mc.akkoser

        100% suomalainen ---> puheesi on kyllä käsittämätöntä bullshittiä.
        Missä lain pykälässä lukee, että ulkomaalaisen ei tarvitse kaksi vuotta maksaa veroa?

        Sellaista ei ole olemassa eikä tule olemaankaan. Ainoa etu mitä ulkomaalaiset saavat "KERRAN" elämässään on kotoutumistukea ja sitäkin on rajoitettu vain pakolaisille.


      • 19+8
        mc.akkoser kirjoitti:

        100% suomalainen ---> puheesi on kyllä käsittämätöntä bullshittiä.
        Missä lain pykälässä lukee, että ulkomaalaisen ei tarvitse kaksi vuotta maksaa veroa?

        Sellaista ei ole olemassa eikä tule olemaankaan. Ainoa etu mitä ulkomaalaiset saavat "KERRAN" elämässään on kotoutumistukea ja sitäkin on rajoitettu vain pakolaisille.

        Mietitäänpä miksi kaikki kebabbi paikat ovat ulkomaalaisten laittamia. Sen takia kun sen pyörittäminen erittäin helppoa. He saavat helv.etin moiset tukirahat kun laittavat paikan pystyyn, sen jälkeen vedetään kassan ohitte omaan taskuun. Kun kuukausittaiset tukirahat loppuvat vaihdetaan paikan omistajaa, velipuoli/serkun nimi papereihin ja taas he saavat uudet tukirahat. Näin se homma toimii, tai en ainakaan keksi syytä miksi meidän paikalliset kebab paikat pyörivät vuodesta toiseen hintojen pysyessä samoina ja omistaja vaihtuu vähän väliä. Miksi jokaikisessä kebab paikassa kun maksaa kortilla, he näpyttelevät jonkun numerosarjan siihen kortinlukijaan ennenkuin asiakas laittaa kortin siihen? Miksei missään muualla, esimerkiksi kaupan kassalla, näpytellä jotain koodia siihen lukijaan. Seuraavan kerran kun käytte kebabbilassi, pistäkääpä merkillä mitä kaikkea he tekevät/jättävät tekemättä kun olette maksamassa ostostanne.


      • roistot
        19+8 kirjoitti:

        Mietitäänpä miksi kaikki kebabbi paikat ovat ulkomaalaisten laittamia. Sen takia kun sen pyörittäminen erittäin helppoa. He saavat helv.etin moiset tukirahat kun laittavat paikan pystyyn, sen jälkeen vedetään kassan ohitte omaan taskuun. Kun kuukausittaiset tukirahat loppuvat vaihdetaan paikan omistajaa, velipuoli/serkun nimi papereihin ja taas he saavat uudet tukirahat. Näin se homma toimii, tai en ainakaan keksi syytä miksi meidän paikalliset kebab paikat pyörivät vuodesta toiseen hintojen pysyessä samoina ja omistaja vaihtuu vähän väliä. Miksi jokaikisessä kebab paikassa kun maksaa kortilla, he näpyttelevät jonkun numerosarjan siihen kortinlukijaan ennenkuin asiakas laittaa kortin siihen? Miksei missään muualla, esimerkiksi kaupan kassalla, näpytellä jotain koodia siihen lukijaan. Seuraavan kerran kun käytte kebabbilassi, pistäkääpä merkillä mitä kaikkea he tekevät/jättävät tekemättä kun olette maksamassa ostostanne.

        Olen huomannut samaa. En saa koskaan kuittia pyytämättä etenkään kiinalaisissa ravintoloissa. Enpä enää käykkään noissa, vaan ihan suomalaisten omistamissa paikoissa. Tässä lähellä missä asun, on kiinalainen ravintola. Kävin siinä jonkin aikaa ja en saanut ulosostettaessa kuittia. Joka kerta joutui sitä pyytämään erikseen. Eräässä toisessa helsinkiläisessä kinkkipaikassa muka löi jotain koneelle, mutta kuuleehan sen jos kassakone kilahtaa. Sain kuitin, mutta se oli edellisen asiakkaan kuitti, jossa sama hinta.


      • 1+6
        roistot kirjoitti:

        Olen huomannut samaa. En saa koskaan kuittia pyytämättä etenkään kiinalaisissa ravintoloissa. Enpä enää käykkään noissa, vaan ihan suomalaisten omistamissa paikoissa. Tässä lähellä missä asun, on kiinalainen ravintola. Kävin siinä jonkin aikaa ja en saanut ulosostettaessa kuittia. Joka kerta joutui sitä pyytämään erikseen. Eräässä toisessa helsinkiläisessä kinkkipaikassa muka löi jotain koneelle, mutta kuuleehan sen jos kassakone kilahtaa. Sain kuitin, mutta se oli edellisen asiakkaan kuitti, jossa sama hinta.

        Jeps.. Esimerkiksi Paimiolaisessa kebabbilassa ei ole kassakone edes seinässä, kaveri näpyttelee konetta, mutta mitään kuitteja ei koskaan saa ja koneessa oleva näyttö joka näkyy asiakkaalle on pimeenä. Tämä homma on joka päiväistä jokaisella paikkakunnalla, todennäköisesti viranomaiset tietävät tämän mutta eivät näe tarpeelliseksi puuttua asiaan. Kaipa se sitten on kuitenkin kaikille parempi että nämä roistot tekevät jonkunlaista työtä kuin eläisivät täysin yhteiskunnan rahoilla. Eli tukirahojen maksaminen firman pyörittämiseen tulee sitten kuitenkin halvemmaksi, vaikka tiedetään että sitäkin käytetään surutta hyödyksi, juuri tuon taktiikan kanssa että vaihdetaan omistajaa heti kun kuukausittaiset tukirahojen tulo loppuu. On se vaan niin kumma että ulkomaalaisten tekemät veronkiertorikokset vain ei kiinnosta viranomaisia, mutta auta armias jos suomalainen yrittäjä näin tekisi niin lappu olisi heti luukulla.


    • basistiOMG

      apua olenkin basisti

    • 17+6

      Eihän se nyt herran jumala rasismia ole, jos kritisoi maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia. Rasismi tarkoittaa, että ihmistä syrjitään rodun tai etnisen alkuperän perusteella. Maahanmuuttajien ym. maassa oleskelevien ulkomaalaisten huonon käyttäytymisen kritisointi ei ole rasismia. Tottahan se nyt on, että maahanmuuttajat tekevät aivan hirveästi rikoksia ja aiheuttavat valtavasti häiriötä. Suomen vankiloissa todella suuri osa istuvista on nimenomaan ulkomaalaisia.

    • Suomisuomalaisille

      Rasismia on tehdä rikoksia suomalaisia kohtaan.

      • Sisäsiitoisuus huono

        Suomalaiset tekevät rikoksia ihan siinä missä kaikki muutkin kansallisuudet. Elleivät jopa enemmän, puhumattomuudessaan ja eristyneisyydessään ahdistunut kansa.


      • lähiöelämää
        Sisäsiitoisuus huono kirjoitti:

        Suomalaiset tekevät rikoksia ihan siinä missä kaikki muutkin kansallisuudet. Elleivät jopa enemmän, puhumattomuudessaan ja eristyneisyydessään ahdistunut kansa.

        Prosentuaalisesti enemmän maahanmuuttajista on rikollisia,
        kuin syntyperäisistä suomalaisista.


      • mmmmm
        lähiöelämää kirjoitti:

        Prosentuaalisesti enemmän maahanmuuttajista on rikollisia,
        kuin syntyperäisistä suomalaisista.

        Jep, itseasiassa suomalaiset on mitä vähiten rikollisin kansa. Suhteessa väkilukuun ulkomaalaiset tekee enemmän rötöksiä suomessa, kun kantaväestö.
        Somaleista tais lähemmäs 15% olla rikollisia, ei siin


      • madre dios
        Sisäsiitoisuus huono kirjoitti:

        Suomalaiset tekevät rikoksia ihan siinä missä kaikki muutkin kansallisuudet. Elleivät jopa enemmän, puhumattomuudessaan ja eristyneisyydessään ahdistunut kansa.

        Mikä mahtaa olla suomalaisten rikostilastot nyt esimerkiksi
        raiskauksissa ja pahoinpitelyissä Somaliassa?

        Vasta kun sinulla on vertailukohta niin kirjoita.


      • Millainen apu
        madre dios kirjoitti:

        Mikä mahtaa olla suomalaisten rikostilastot nyt esimerkiksi
        raiskauksissa ja pahoinpitelyissä Somaliassa?

        Vasta kun sinulla on vertailukohta niin kirjoita.

        On sairasta ajatella että Suomi omistaisi koko Maapallon kuten ei Somaliakaan? Somalialla on toisinsanoen itse vastuu maastaan tapoineen eikä Suomen ja päinvastoin Suomen on oma vastuu Suomesta.Jos käytännössä kuitenkaan Suomi tai Somalia ei pysty vastaamaan itsestään avuttomuuttaan tulevat tietenkin muut maat osingoille auttaen nämä maat sitten asemaan mistä kumpikaan ei tiedä?


      • järkeä
        Sisäsiitoisuus huono kirjoitti:

        Suomalaiset tekevät rikoksia ihan siinä missä kaikki muutkin kansallisuudet. Elleivät jopa enemmän, puhumattomuudessaan ja eristyneisyydessään ahdistunut kansa.

        Sisäsiittoisuus huono.
        On pikkusen eri asia mitä Suomalainen täällä tekee kun nuo musut jotka on vieraassa maassa rötöstelemässä.
        Suomalaiset rötötelijät meidän on hoidettava.Mutta että niitä ajetaan lentokone lasteittain tännä afriikasta, Sitä en per.ele tule koskaan hyväksymään ,en edes ymmärtämään.


      • Hah !
        järkeä kirjoitti:

        Sisäsiittoisuus huono.
        On pikkusen eri asia mitä Suomalainen täällä tekee kun nuo musut jotka on vieraassa maassa rötöstelemässä.
        Suomalaiset rötötelijät meidän on hoidettava.Mutta että niitä ajetaan lentokone lasteittain tännä afriikasta, Sitä en per.ele tule koskaan hyväksymään ,en edes ymmärtämään.

        No et tietenkään, sullahan ei ole "järkeä".


    • Ensin esittelen, kuka minä olen: Minun usein ajatellaan kuuluvan sateenkaariporukkaan ja olen saanut melkoisesti syrjintää sen takia. Olen itsekin ajatellut kuuluvani siihen porukkaan. Meitä on vihattu ja meitä on suvaittu, minusta se on sama asia.

      "en koskaan näytä ennakkoluulojani huonolla käytöksellä, mutta en voi sille mitäään, että sydämessäni tunnen ärsytystä"

      Näin arvelen asian olevan noin 99% suomalaisista. Se ei tee siitä oikeaa. Oma kokemukseni on, että omaan vähemmistööni suoraan vihamielisesti suhtautuvat ovat rehellisempiä kuin katalat mielistelijät, jotka eivät pysty käsittelemään omaa asenteellisuuttaan saati sitten hyväksymään sitä. Onneksi olkoon, olet nostanut kissan omalle pöydällesi! Tuosta on hyvä jatkaa!

      "Juontaako suomaisten venäläisvihamielisyys juurensa sodista?"

      Se juontaa juurensa lähinnä 1920-luvusta, jolloin vasta itsenäistynyt Suomi pyrki kansallismielisyydellä poistamaan kaikki venäläiset vaikutteet Suomesta. Sitä ennen venäläisvihamielisyyttä oli vähän, sortovuosien toimenpiteet kuitenkin suututtivat suomalaisia.

      "Ymmärrän, että heissäkin on kivoja ihmisiä kuin muissakin kansallisuuksissa, mutta sydämessäni en voi oikein hyväksyä heitä."

      Venäläisissä on tosi paljon mukavia ihmisiä. Siellä on myös tosi paljon inhottavia ihmisiä. Mikset matkustaisi Venäjälle ihan Ville Haapasalon tapaan?

      "Karjalakaan ei niinvain unohdu, vaikka olenkin nuori ihminen."

      Suomella itsellään on paljon osuutta siihen, että Karjala menetettiin.

      "Voisinko päästä tunteestani eroon, en haluaisi tuntea "kaunoja" ketään kohtaan?"

      Kehotan matkustelemaan Venäjällä ja tavallisen kansan parissa. Minä tein niin ja kun tulin bussissa sieltä kotiin bussikuski sanoi puhuessaan puhelimessa "odota, minun pitää päästää yksi venäläinen pois bussista". LOL

      • Mainila

        Mitä osuutta Suomella oli Karjalan menetykseen,kerroppa tarkemmin?


      • hagelgevär
        Mainila kirjoitti:

        Mitä osuutta Suomella oli Karjalan menetykseen,kerroppa tarkemmin?

        Hävitty sota. Aina voittajat määrittelevät rajat. Yksinkertaista.


    • haloo9

      Niin ja mikähän tuossa nyt sitten on rasismia?

      Ei kaikista tarvitse pitää, edes ryhmänä. Se ei ole rasismia. Myöskään ennakkoluulot eivät ole rsismismia, vaan ennakkoluuloja. Tuntuu siltä, että nykyaikana sanan rasismi merkitys on kadonnut.

      Rasismi on vain yksi syrjinnän muoto ja jos et ole sitä mieltä, että venäläisiä tulisi syrjiä, niin mikä sinusta oikein tekee rasistin?

      • Panettelu on rikos

        Kuka ja koska tuollaisen herjan on tuonnut ja keksinnyt niskaamme?


    • -.- ei jumalavita

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040021?search[type]=pika&search[pika]=syrjintä#e-5

      6 §

      Syrjinnän kielto

      Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986).

      Syrjinnällä tarkoitetaan:

      1) sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön ‹syrjintä›);

      2) sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen ‹syrjintä›);

      3) henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri (häirintä);

      4) ohjetta tai käskyä syrjiä.

      Lukekaa tuolta mitä RASISMI ON!!!

      -.- ihmiset... Puhukaa asiasta josta tiedätte edes VÄHÄN jotain.

      Se ei ole rasismia jos ei halua antaa pi**ua tummaihoiselle miehelle.
      Se ei ole rasismia jos ei pidä venäläisistä naapureista.

      Kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä. IHAN sama olkoon vaikka meksikolainen tai porilainen . Kusipää on aina kusipää. Oli se sitte mistä maasta kotosin.

      TUrha alkaa vetää rasisti korttia jos ite oot täys k*rpä maahanmuuttaja.

      • Täysin vastuutonta

        Kaikki Suomalaiset on jo jonkunnaikaa leimattu rasisteiksi ja muut raukoiksi ja paroiksi.Suomalaisten kykkiessä pää pensaassa ja peppu ulkona kuin jänöjussit.


    • mmm

      Rasismi on ihan tervettä. Mun mielestä maahanmuutossa ei oo mitää vikaa - eikä ihmisen ihonväri heti tee siitä huonoo. Kulttuuritekijät on sitten kokonaan toinen asia - Suomen pitäis ensisijasesti ottaa kristillisellä taustalla olevia ihmisiä sisää. Sopeutuvat nopeesti ja paremmin, kun muslimit jotka lähinnä ryöstää ja raiskaa minkä kerkiää.

      Elintasopakolaisuuskin pitäs estää täysin kunnes kantaväestöstä on köyhyys saatu kitkettyä. On aika typerää maksaa Ali Hassanil tuhansia euroja vaan sen takia, että se on somali samalla, kun moni kantaväestöläinen on ruokajonos.

      Aina jos ei saa kärbä, sex tai jotain muuta mitä ne haluaa niin ne sanoo, että rasismi. Työntelee vahauskonetta rakennuksilla ja vetää rasistikortin esii.

      Ku aina syytetään, että afrikka on köyhä koska rasismi ja eurooppalaiset orjuutti. Miettikää, että Roomassa oli vuonna 0 vesijohtoja ja afrikassa ei oo vieläkään.. Maanviljelyäkin osattu se 5000v, mutta somalit painaa hiekan ja kiven seassa ja sanoo, että ei kasva.

      • Maamme omavaraisuus?

        Et ehkä ole koskaan joutunut tekemään työtä leipäsi eteen,koska sosiaalipuolemme on ilmeisesti pitänyt huolta sinusta?Afrikassa väitetään on suurin työinto sukupuolten lisääminen,jotta seuraavat polvet elättäisivät vanhempansakin myöhemmin.Amnesty vie opetusta sinne jotta voisivat viellä paremmin,mikä hyvää sinänsä.Sinne tulisi panostaa myös ehkäisyä voimakkaammin,koska kasvattavat jo muutenkin köyhää väestöään voimakkaasti,siihennähden mitä maalla on varaa ruokkia kansaansa.Oma maamme on karussa pohjolassamme jossa elinnolosuhteemme eivät ole niin ruusuiset kuin mitä mainostamme.Termi korkean elintason maa on enemmänkin pilaa kuin totta.Se taso joka meillä oli joskus tuli työntasostamme ja ahkeruudellamme jos oli kysymys tasostamme mistä hyvänsä.Ei lorvimalla ja vehkeilyllä mitään voita,aina löytyy muita maita joissa ne taidot osataan jo paljon paremmin.


      • mmmmmmmg
        Maamme omavaraisuus? kirjoitti:

        Et ehkä ole koskaan joutunut tekemään työtä leipäsi eteen,koska sosiaalipuolemme on ilmeisesti pitänyt huolta sinusta?Afrikassa väitetään on suurin työinto sukupuolten lisääminen,jotta seuraavat polvet elättäisivät vanhempansakin myöhemmin.Amnesty vie opetusta sinne jotta voisivat viellä paremmin,mikä hyvää sinänsä.Sinne tulisi panostaa myös ehkäisyä voimakkaammin,koska kasvattavat jo muutenkin köyhää väestöään voimakkaasti,siihennähden mitä maalla on varaa ruokkia kansaansa.Oma maamme on karussa pohjolassamme jossa elinnolosuhteemme eivät ole niin ruusuiset kuin mitä mainostamme.Termi korkean elintason maa on enemmänkin pilaa kuin totta.Se taso joka meillä oli joskus tuli työntasostamme ja ahkeruudellamme jos oli kysymys tasostamme mistä hyvänsä.Ei lorvimalla ja vehkeilyllä mitään voita,aina löytyy muita maita joissa ne taidot osataan jo paljon paremmin.

        1. Oon ollu Amnestyllä töissä, se järjestö on kaikkee muuta, kun "tehokas". Sen pyörittäminen syö suurimman osan saaduista lahjotuksista, työntekijät ei välttämättä ole millään kauheen pienellä palkalla -> terveisin 12e tunti nostanut tiiminvetäjä siitä, että kaivo nenää ja huuteli käytävään, että onkos siellä ketään. Merkittävimmät saavutukset joku liitutaulun vieminen Nepaliin ja Kiinan ihmisoikeuksien edistäminen.... Eiku wait what? Ne on huonontunu Amnestyn otettua ne tarkkailuun.

        2. Vaikka kuinka pahalta tuntuis Suomi on jatkanu talouskasvuaan ja verrattuna 70- luvun Neuvostoliiton takahikiäaikoihin ollaan bkt:tä isketty roimasti ylöspäin - lähellä ollaan, että se on tuplattu.

        3. Afrikassa pätee samanlainen mentaliteetti, kun kaikkialla muuallakin kolmannen maailman paskalävissä - tyttölapsia ei haluta koska niistä ei ole tekeen raskaita fyysisiä töitä. Miehetkään ei varsinaisesti lisäänny keskenään (vaikkakin yrittävät) ja tuloksena on se, että naiset synnytttelevät meneen rajua tahtia. Mukaan vielä pieni elinajanodote, todennäköisyys sille, että tulet raiskatuksi ennemmin kuin opit lukemaan ja uskomukset, että HI- vitus paranee neitsyen kanssa sekstatessa sekottaa pakkaa. Damnestyn ja muiden alottaessa "humanitäärisen" tukemisen on Afrikan tilanne mennyt vaan sotaisammaksi - sitä, kun se kapitalismi tekee. Mitä ehkäisyyn tulee niin ei onnistu - suurin osa ongelma-alueista on uskontokuntien edustajia missä ehkäisy ei käy.

        4. Suomalainen osaaminen on huippuluokkaa - nekin jotka lorvivat kotona on saanu maailman mittarilla parhaan peruskoulutuksen ja muualta maailmasta ei löydy aina parempaa .


    • karhuuhrak

      Pohjois-Koreassa ei ole rasismia, sitä ei siellä tarvita.

      Pohjois-Korealaiselta oppaalta kysyttiin onko maassanne homoseksuaaleja?

      Vastaus oli "Ei!"

      Eli seksuualivähemmistöjä ei syrjitä. Pohjois-Koreasssa ei myöskään syrjitä maahanmuuttajia.

      Pohjois-Korea on täysin antifasistinen valtio.

      "En ole juoppo, enkä nisti. Olen pesunkestävä kommunisti."

    • me two

      oot oikees '' melke''

    • Ray93

      Onhan noi somalit pahempia kuin svedut, joten svedut pystyn hyväksyy ku heistä oon löytänyt kunnollisia ihmisiä.

      Vittu jos Suomesta tulee Suomalia ja tulee sharia-laki voimaan että naiset joutuu käyttää mustaa säkkiä tai rättiä päässään niin minä pakenen Suomesta Ruotsiin tai Ahvenanmaalle, jos jompaa kumpaa ei oo vallattu tuommosella hihhuloinnilla.

    • ihme.tellen

      Kannattaa muistaa näitä lukiessaan se, että mediassa esitettyjen rasismiväitteiden ja tieteellisesti tutkitun rasismin määrän välillä on tällä hetkellä paha ristiriita. Media liiottelee. Kirjoitin tästä rasismipalstalla hetki sitten liittyen Marko Hamilon kommentteihin televisiossa ja Tiede - lehden blogissaan.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11189201

      Suomi24 on osa mediaa varsinkin siltä osin, mitkä keskustelut valikoituvat tuonne ylös kaikkien katsottaviksi. Väitetty rasismi näyttää olevan tämän päivän neuvostovastaisuus, jolla saadaan ihmisiä peloteltua pitämään ajatuksensa vain omana tietonaan.

    • Painu Adina jut..vit

      En ole venäläinen vaan suomenruotsalainen ( suvussa on myös saksalaisia). Tunnen hyvin venäjän historiaa ja on paljon tuttuja Venäjältä jne. Ja... että mieluummin kilttejä musliminaisia...??? He eivät ole enää kilttejä kun heitä on täällä 50 %, vaan repivät tukkasi irti ja pakottavat pukemaan lakanaa päälle. Ja täällä eivät asu huo.rat, vaan inkerinsuomalaisia jotka puhuvat venäjää, heistä suurin osaa on jo yli 60-v., monet ovat korkeasti koulutettuja ja sivistyneitä, silti tekevät KILTISTI siivoojan työtä ja heidän lapsista monet ovet lääkäreitä ja sairaanhoittaaja jne. HÄPEÄ senkin idioo.ti! Ja jos olet joku mielisairas, niin hakee apua! Kukaan täällä ei kaipaa sinun tyhmää propagandaa ! Ja jos olet puoliksi juutalainen, niin olet häpeäksi omalle kansalle, joka kärsii niistä muslimeistä,joita sinä suosit, senkin tyhmä!

      • mc.akkoser

        Kannustan täysin puheesi, tuo adinan rasistinen mielipide saa minut israelilaisena häpeämään muiden edessä.

        En nyt muslimeja rupee haukkumaan tai vertailemaan mutta onhan se totuus, että nykyisey muslimit Suomessa kasvatetaan huonosti. En nyt muista mutta eikö se joskus linnamäen (suuri) joukkotappelu aiheutunut siitä kun joku somali tyttö oli haukkunut kurdi tyttöä, et miksi he eivät pidä huivia tjs...


    • ei oo sana vapaa

      kaikki johtuu siitä notta suames ei oo vapaa sana ei saa sanoa niinku asiat on
      ei siinä mitää mutta ku ne vain oppiis suamen tavoolle mutta täälä niitten laki pätee muttei suamen laki tottakai tää poistetaan ku ei oo sana vapaa

      • halavatut

        Totta perke------ menk. kot. ei siel sot.


    • likainen venakko

      Venäläiset ovat tunnetusti olleet iät ja ajat kieroa ja "likaista" porukkaa joista kukaan ei pidä. Eivät nämä venakkoturistit osaa edes vessassa käydä kunnolla!

    • Passi+Viisumi Taas

      Et ole rasisti vaan itse kansainvälisyyden huipentuma joka jakaisi kaiken mitä järjestyssääntömme vain sallii.Periydyt kai heistä jotka sotiemmeaikana sextasi milloin minkäkin vihollisemme kanssa kun muut olivat puolustuksessa ja teiltä vietiin hiukset päästä kun saimme lopulta rauhan.Kirjoituksellasi pyrit saamaan nyt jotain kruunua päähäsi mutta et tiedä minkä maan?Hakisit asuaksesi sellaisen maan jossa tuntisit samankaltaisuutta ja vastuuta syntymämaastasi jota nytkin näytät tuntevan.En myöskään halua riitoja tai keksiä uusia riidannaiheuttaja termejä kuin rasismi.Näen silti oikeudekseni asua isänmaassani ilman sortoa.

    • kaukaasialainen

      Olet rasisti valkoisia kohtaan! Rasisti!

    • Mike2012

      Kielletyt tunteet kärjistyvät. Salli ensin itsellesi olla rasisti. Kun väkisin yrität olla myötätuntoinen ja saat samalla takaisin vähemmän, loukkaannut pikkuhiljaa vain enemmän.

      Ei ole itsessään epätervettä vierastaa outoa ja tuntematonta. Se on yksi mielen selviytymiskeino.

      Vieraskielinen käsittämätön puhe ärsyttää, kun ei tiedä puhutaanko (pahaa) sinusta/Suomesta tms., jos sävy keskustelussa on vaikkapa viileä. Lisäksi (uteliaalle?) tulee ulkopuolinen tunne, kun on tottunut, että Suomessa kuulee vain ymmärrettävää puhetta. Yhtäkkiä niin ei olekaan. "Mikseivät he voi puhua ymmärrettävästi?"

      No, puhe on luultavasti sinulle merkityksetöntä, etkä toisaalta voi sille mitään, eikä onneksi sinun tarvitsekaan. Ihan sama se on. Tai opettele venäjää.

      Olennaista on, että kukin muodostaa vapaasti oman rehellisen mielipiteensä. Seuraava askel on tehdä siitä fiksumpi pala kerrallaan. Elämässä saa täydentävää tietoa vanhoihinkin asioihin. Ei kannata jämähtää.

    • Tauno K

      Suomalaisten venäläisvastaisuus johtuu suurimmaksi osaksi valkoisten vallanpitäjien toimista. Suomen oikeisto on kautta aikain lietsonut tätä vihaa. Nykyisin etenkin kokoomusnuoret jatkavat tätä yököttävää perinnettä. Aikoinaan myös Lotta-järjestö oli perustettu edistämään valkoisten terroria. Tästä toiminnasta lottajärjestön puheenjohtaja sai kunniamitallin itseltään Aadolf Hitleriltä. Tätä ei vai haluta kertoa suomalaisille. Suomen kouluissa ja jopa kirkoissa on aikoinaan opetettu "ryssän vihaa". Aikoinaan yli puolet Suomen papeista kuului IKL:ään. Vanhoissa oppikirjoissa venäläiset kuvattiin roistoiksi ja toisen luokan kansalaisiksi. Suomalaisuuden historia muistuttaa tässä sakalaisten juutalaisvastaisuutta. Natsi-Saksan ja ja silloisen Suomen välillä oli eittäin kiinteät suhteet. Heidän yhteinen päämääränsä oli valloittaa Venäjä ja alistaa sen kansalaiset orjuuteen. Akateeminen Karjala Seura teki kaikkensa mustamaalatakseen naapureitamme. Ei ihme, että niin monet vielä nykyisinkin suhtautuvat kielteisesti venäläisiin. Olemmehan saaneet sen kielteisyyden jo äidin maidossa.
      Tauno K

    • herratsucks!

      Helsingin herrat yrittävät väkisin eurooppalaistamaan ja amerikkalaistamaan suomen kääntämällä suomalaisen perus luonteen meitä itseään vastaa tekemällä meistä "rasisteja" joka kohdassa! MUISTAKAA että ulkomaalaisten tulee suomeen tullessaan noudattaa suomalaisia tapoja ja oikeiuksia eikä päin vastoin ikinä!!

      • oiuytrertyuio

        Näinhän se menee jo! Varsinkin Ruotsissa johon on pitänyt uimahalleihin laittaa omat vuorot miehille ja naisille kun ei muuten käy muslimeille.


    • Kosher

      Ovatko venäläiset ja virolaiset oma rotunsa? Rasismi on rotusyrjintää.

    • PUOLIKSI ATEISTI

      Hhahahahah :D
      PUOLIKSI JUUTALAINEN!
      Minäkin olen puoliksi kristitty, poikaystäväni puoliksi buddhalainen ja naapurini puoliksi muslimi :D

    • kyä näio

      Ei se väärin ole vihata venäläisiä ja virolaisia kaikkihan niitä vihaa. Kunhan et ketään tummaihoista ala osottelemaan. Yks mikä helpottaisi olisi että muutat hittoon siitä kaupungin vuokratalosta.

    • tämäasiaonnäin

      On ihan tervettä olla rasisti. Ne kansat jotka eivät ole pystyneet vastustamaan ulkoa tulevia kansoja ovat tuhoutuneet. Esimerkkinä mainittakoon intiaanit ja eskimot. Ne maat jotka ovat avanneet ovensa maahanmuutolle ovat uskomattomissa ongelmissa. Parhaat esimerkit ovat Tanska ja Ruotsi. Se että kansa suojelee omaa elinaluettaan ja tapaansa elää, on täysin verrattavissa siihen että yksilö suojelee itseään syöpäläisiltä, taudinaiheuttajilta muilta ulkoisilta uhilta.

      • tästä muistutan

        Kuuluu ihmisluontoon, että puolustaa reviiriään. Kyllä mainitsemasi kansat tulee vielä maksamaan kovan hinnan,se nähdään jo nyt, mutta tämä on vasta alkusoittoa. Ruotsalainen ystäväni sanoi, että älkää tehkö samaa virhettä ,mitä meillä on tehty . Tuli Suomeen aina kesälomalle, että näkee valkoihoisia


      • 554h4

        mites noi saamelaiset?


      • tämäasiaonnäin
        554h4 kirjoitti:

        mites noi saamelaiset?

        Eivät pystyneet puolustamaan alueitaan ja elämäntapaansa ruotsalaisia, norjalaisia, suomalaisia ja venäläisiä vastaan. Ovat joutuneet kärsimään vuosisatoja. Näin se menee.


    • ,,,-/

      Ei suomalaisetkaan mitään täydellisiä ole. Ikäviä (alkoholisoituneita) ihmisiä.

    • Roskä

      Ei suomalaisetkaan mitään täydellisiä ole. Ikäviä (alkoholisoituneita) ihmisiä.

    • leinikki-55

      Minäkin olen aina ajatellut olevani avarakatseinen ja suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan heidän kansalaisuudestaan ja ihonväristään riippumatta. Olen kuitenkin huomannut itsessäni, että tunnen pientä kiheömäntiä sisimmässäni jos ja kun kuulen tai näen somalilaisia tai venäläisiä. Se on sysännyt liikkeelle ajatuksen siitä, että olen rasistinen ja tunnen suuria omantunnon tuskia näistä tuntemuksista johtuen. Olen vaipunut itsesyytöksiin ja identiteettini iästäni huolimatta on kokenut jos ei suurta, niin ainakin keski suuren mullistuksen.

    • Peace

      Mistä totuudesta ihmiset tääl puhuvat kuulostavat katkerilta, kun moni näyttää täällä puhuvan kaikki tietävästi ja arvostelevan ihmisiä tietämättä taustoja?tai syitä? Miksi ihminen on tullut maahamme?kysykää se ensin itseltänne.

      Oletteko te rasistit kysyneet itseltänne semmoisia kysymyksiä? Epäilen että te semmoset ihmiset sairastatte jonkin sorttista narsismia :D

      Olen itse Somali, työssä käyvä ja mitä parasta Suomalaiset humalaisetkin huutavat perääni elät meidän vero rahoilla n*****i.Minun vero rahoillahan ne elävät!

      Mulle ihan yksi ja sama olkaa rauhassa rasisteja ja liittykää saman tien Ku Klux klaaniin !!Kunhan ette tuu kadulla potkimaan mitä välillä teettekin...

      • Opettaja Harti

        Opettele kirjoittamaan ja muista välimerkki säännöt. Ja yhdyssanat, rasittavaa lukea.


    • itsekin suhtaudun aina pienellä varauksella venäjänkielisiin...en silti koe olevani rasisti, koska en tuomitse ihmistä tämän ulkonäön vuoksi...talvisota ei silti koskaan unohdu!

    • 12+12+2

      Jo yllä hyvin sanottu. Venäjävastaisuus ja ryssäviha ovat oikeistolaisten ja valkoisten kansanmurhaajien ylläpitämää probagandaa, johon uskova on on oman mielensä orja. Suomi ei koskaan tunnu pääsevän vasalliasenteesta Ruotsia kohtaan, jossa suomalainen on aina ruotsalaisen sivistymätön talonpoika. Aidot karjalaiset myös tietävät että Ruotsi ja länsi-Suomalaiset t ovat vuosisatojen aikana raiskanneet ja tuhonneet Karjalaa ja pakottaneet ihmisiä evakkoon ja yrittäneet tuhota paikallisten kirkon, uskonnon ja kulttuurin. Siitäkin huolimatta, Lönroot ei pystynyt löytämään aitoa Suomalaisuutta Pohjanmaalta, Savosta, tai Etelä-Suomesta vaan se piti löytää Karjalasta, joka kulttuuriltaan ja uskonnoltaan on aina kuulunut Idän eikä lännen piirin. Tämä on tietenkin vaikea pala ryssävihaisten myöntään vaan edelleen omiin taruihin ja uskomuksiin uskotan. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole kotoisin Lännestä vaan Uralin takaa ja Siperiasta...

      • 233234

        Puhut ryssävihasta, mutta ei tuo Ruotsivihakaan sen ylevämpää ole. Ja on syytä muistaa, että Suomi ja suomalaiset ovat historian saatossa todellakin joutuneet monin tavoin kärsimään suuren itänaapurinsa edesottamuksista. Imperialistisen suurvallan kainalossa on ollut vaikea hengittää. Ja moni on lakannut hengittämästä kokonaan. Ryssävihaa en hyväksy, mutta epäluulon ja varovaisuuden itänaapuria kohtaan ymmärrän.

        "Suomalaiset eivät kuitenkaan ole kotoisin Lännestä vaan Uralin takaa ja Siperiasta... "

        Tämä ei pidä paikkaansa. Vanhentunutta tietoa. Viime jääkauden aikaiset väestörefugit, joista tänne siirryttiin, eivät missään tapauksessa sijainneet "Uralin takana", vaan lähinnä Iberian niemimaalla ja Ukrainan alueella.


    • SUOMISUOMISUOMI

      Nooh, puhdas kansallistunne ja aito ylpeys omaa kulttuuria, kieltä ja kristillistä perinnettä ei tarvitse avukseen vihaa muita kansoja kohtaan. Viha syntyy ainoastaan häpeästä, ennakkoluuloista ja alemmuuden tunteesta. Tämä ei tarkoita etteikö omaa kulttuuria, isänmaata, kieltä ja uskontoa tule puolustaa silloin kun tarve vaatii eikä sitä että Suomi pitää täyttää lähi-idästä ja Afrikasta tulleista muukalaisista. Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta vain me suomalaiset voimme pitää omasta maastamme huolen ja jättää sen arvokkaana perintönä lapsillemme, ilman vihaa ja katkeruutta vaan rakkaudella!

    • Taasnaita

      Et sina mikaan rasisti ole. Sina olet vain uuden ajan airut. Naiset on hyvia muokkaamaan ajattelutapansa sen mukaiseksi 'niinkuin kuuluu' ajatella. Nyt se on muuttumassa. Uuden sukupolven naiset ajattelevat enemman omilla aivoillaan ja kun lisaksi rasismikorttia heiluttavat akat alkavat olla marginaalinen piipertajaryhma joka lahinna koostuu SPR:n emakoista jotka saavat palkkansa maahanmuutosta niin lukutaidottomien maahantuonnin jarkevyydesta alkaa yksi jos toinen puhua niiden oikeilla nimilla. Lopulta sitten nama 'niinkuin kuuluu' -ajattelijat toteavat, etta asioista jotka ennen olivat rasistisia saakin yhtakkia puhua ja ovat sen jalkeen hiljaa tai jopa menevat mukaan keskusteluun.

    Ketjusta on poistettu 104 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe