AUTTAKAA ! Haluan laihtua !

fatgirl96

Olen 16-vuotias tyttö. Painoa on tullut kerättyä vuoden aikana suunnilleen 10 kiloa. Eli painan tällä hetkellä 68kg ja pituutta on 160cm. Haluaisin laihtua ainakin 10 kiloa, mielellään jopa 13.

Onko tämä mahdollista kesään mennessä? (olen silloin lähdössä matkalle poikaystäväni kanssa ja haluaisin ehdottomasti olla rantakunnossa silloin). Miten onnistuisin laihdutuksessa parhaiten, nopeiten ja niin, ettei kilot tule samantien takaisin kun pääsen tavoitteeseen?

Haluaisin kuulla mahdollisimman paljon vinkkejä, kokemuksia yms. Tarvitsen oikeasti apua ! Olen muutamaan otteeseen jo yrittänyt laihtua, mutta aina se vaan jää.. motivaatio loppuu ja sitten unohtuu koko homma.

Asun maalla, eikä mulla ole mahdollisuutta käydä missään salilla tai uimassa. En omista mitään kuntolaitteita, ainoastaan käsipainot, pilatesrenkaan ja tasapainoilulaudan. Opiskelen tällähetkellä ja päivät ovat pitkiä. En jaksaisi joka päivä lähteä pitkille lenkeille, varsinkin kun on jo pimeää kun pääsen kotiin. Osaisiko joku neuvoa, mitä voisin kotona tehdä ja hyödyntää esimerkiksi sitä pilatesrengasta? Olisin erittäin erittäin kiitollinen, jos joku kertoisi mitä kannattaisi syödä aamupalalla, lounaalla jne. en ymmärrä mitään kaloreista ja vastaavista ...:/

Aion nyt oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja laihtua ! En jaksa katsoa enään peilistä itseäni ja todeta miten hirveeseen kuntoon olen itseni päästänyt. Masentavaa...

Kiitos jos joku viitsisi auttaa !

19

2713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosta alkuun

      Kyllä sun kannattaisi opetella laskemaan kaloreita.

      Ensin katsot sun kokonaiskulutuksen tästä. Sulla se näyttää 1737 kcal ilman liikuntaa. Tuosta vähennät 500-1000 kcal päivässä ja laihdut 0,5-1kg viikossa. 1kg= syö 737 kcal/päivä koko viikon ja 0,5kg= syö 1237 kcal/päivä koko viikon.

      http://kalorilaskuri.fi/kalorikulutus

      JOS HARRASTAT LIIKUNTAA SAAT SYÖDÄ ENEMMÄN SEN LIIKUNNAN KULUTUKSEN VERRAN/PÄIVÄ :) Kannattaa.

      Nyt sitten saat tietää sun liikunnan kulutuksen lataamalla kännykkääsi ilmaisen askelmittarin: sports stracker. Aika helppo oppii käyttämään.

      Sitten ostat digitaalisen ruokavaa'an. Esim. claes olsson/anttila tms. maksaa 10-30e. Sillä punnaat kaikki ruuat ja lasket kalorit vaikka kännykän laskimella.

      Kalorit löytyy kaikista ruokapakkauksista ja jos ei löydy katsot täältä.
      http://www.fineli.fi/

      Pakkauksissa lukee esim. 232/100g. punnaat lihapullat ja tulee joku grammamäärä. Jos on vaikka 100g. sitten lasket 100g x 2,32= 232 kcal. Kaikki ruuat ja juomat noin. Sitten jaat päivän ruuat siten et sulla on koko päiväksi ruokaa laihdutuskalorein.

      Kotona voit vaikka jumppaa tai hanki esim. kuntopyörä tms. laite. Sitten ei tarvis mennä pimeellä ulos.

      • Enpä tiedä.....

        Minä taas miettisin, MISTÄ keräsit puolessa vuodessa 10 kg?
        Miten söit eri tavalla kuin aiemmin? Miksi? Missä tilanteissa?

        Jos alat syömään kuten aiemmin (ollessasi normaalipainoinen) olet pian taas normaalipainoinen.
        Mielestäni 16-vuotiaan, eikä kenenkään muunkaan normaalikokoisen tarvitse kaloreita laskea, syö vaan järkevästi ja monipuolisesti. Normaalisti. Sairaalloisen lihavat ovat sitten erikseen, heiltä on saattanut vuosien saatossa hämärtyä, miltä näyttää normaalikokoisen ihmisen annoskoko. Silloinkin voi esimerkiksi puolittaa KAIKEN. Jos siis kantaa ylipainonaan mukanaan 50 kiloista naista.


    • tosta alkuun

      Syö kasviksia paljon. Esim pakastevihannes pussit. Tee erilaisii salaatteja itse. Kaupan valmissalaateissa yleensä liikaa kaloreita. Laita esim. salaatinlehtee, kurkkuu, tomaattii, kinkkusuikaletta/kalkkunaa/kanasuikaletta/nautasuikaletta, maissii, papuu, hernettä yms vähäkalorista salaattiin. Sitten proteiinii: lihaa/kalaa/kanaa jne. Sitten vähemmän hiilarii: leipää/perunaa/makaronii/riisii. Suosi ruisleipää ja tummaa makaronii ja tummaa riisii. On terveellisempää ja kuituisampaa ja auttaa laihtuu. Sitten valitse kevytjuustoo eli rasvaa% 5-15% ja rasvatonta maitoo. Aloita karkkilakko tai pidä 1 karkkipäivä viikossa jos et pysty olla monta kk lakos.

    • min vinkki

      Osta kuntopyörä. Maksaa jotain 200 euroa ja sitten poljet sitä tunnin illassa. Aamullakin voit polkee puol tuntii ennen koulua. Tee vatsalihaksia ja punnerrat 100 punnerrusta illassa. Syöt vihanneksia ja hedelmiä. Juokse 45 minsan lenkkejä illassa. Nostele myös niitä käsipainoja ja tee haarahyppyjä. et kyllä siellä maallakin voi kuntoilla. Ainoastaan sinä voit sen tehdä kukaan muu ei tee sitä sun puolesta. jos sulla ei koulun jälkeen ole motivaatiota treenata niin et sinä laihdu. ja mista et millää pussikeitolla sinä et laihdu

    • kesä2013

      onnistut kyllä jos haluat,ei tarvi ostaa mitään laitteita välttämättä,liikunta on kyllä tärkeää,esim hölkkä joka päivä,vaikka 10min tehokasta liikuntaa olis aika hyvä, tietysti voit syödä pienempiä annoksia ja juoda paljon vettä,itsekuria vaan......kaunista kevättä !

    • 11+20

      Oon samoilla linjoilla kakkosen kans. Mulla ei ainakaa toimi mikään "syön enemmän kasviksia ja liikun enemmän". Et tiedä kaloreista ja kulutuksesta, niin ehottomasti tuonne kalorilaskuriin ja ostat sen digitaalisen keittiöpuntarin. Sinne voit syöttää vaikka päivämäärän millon ootte lähössä matkoille, niin laskurista näät paljonko saat syödä päivittäin että pääset siihen lukemaan. Eikä nämä kokonaisuudessaan maksa hirveän paljon, lisäks hommaat kunnon lenkkarit jos et omista, ja vedät pitkää kävely tai hölkkälenkkiä mahdollisimman usein. Näillä pääset jo pitkälle!!

    • tässä vihje

      Mikään 10 minsan treeni ei tehoa yhtään jos haluaa laihtua 10-13kg. Pitää tehdä tosissaan töitä ja syödä terveellisesti. Vihanneksia , normaalia ruokaa ja vettä pitää juoda 2 litraa päiväs. 16 vuotias tarvitsee syödä päiväs 1000 kaloria että jaksaa treenata ja käydä koulua ja sit pitäis kuluttaa 1700 kaloria et laihtuis. Pitää siis kuluttaa enemmän mitä syö. Ei oo kuule helppoo ja vain kunnon treenillä kalorit kuluu. Ei millään 10 minsan lenkillä jos meinaa 13 kg laihduttaa.

      • tässä vihje

        ja se kunnon treenaaminen pitää aloittaa nyt, että et sitten huhtikuussa ihmettele että olet laihtunut vaan 2 kg. Osta sellanen kuntopyörä kun voi olla että et jaksa pakkasilla lähteä ulos lenkille. Kuntopyörä olohuoneeseen ja sitten poljet sitä niin että hiki virtaa. Varmaan laihdut sillä.


      • tarkoitatko

        Onko tuossa PITÄÄ KULUTTAA ENEMMÄN, MITÄ SYÖ -kulutuksessa mukana se oma kokonaiskulutus?

        Jos kokonaiskulutus on vaikka 1700 kcal/päivä ilman liikuntaa ja liikkuu vaikka 600 kcal eestä hikiliikuntaa, eli kulutus on 1700 600= 2300 kcal.

        Tossa saa syödä vai sitten alle 2300.

        Tarkoitatko tota nimimerkki TÄSSÄ VIHJE?


      • tässä vihje
        tarkoitatko kirjoitti:

        Onko tuossa PITÄÄ KULUTTAA ENEMMÄN, MITÄ SYÖ -kulutuksessa mukana se oma kokonaiskulutus?

        Jos kokonaiskulutus on vaikka 1700 kcal/päivä ilman liikuntaa ja liikkuu vaikka 600 kcal eestä hikiliikuntaa, eli kulutus on 1700 600= 2300 kcal.

        Tossa saa syödä vai sitten alle 2300.

        Tarkoitatko tota nimimerkki TÄSSÄ VIHJE?

        Tarkoitan sitä että jos haluut laihtua niin älä syö karkkia tai muitakaan herkkuja koska niissä on paljon kaloreita. Yhdes sipsipussissa on jo se 1700 kaloria. Eli jos syöt päivän aikana normaalit ateriat ja sitten pussin sipsejä illalla niiin saat 1700 kaloria ylimääräistä jolloin lihoat

        Kaloreitten laskeminen voi viedä hermot. Jos haluu laihtua 10 kg niin tunti kunnon hiki liikuntaa päivässä pitää harrastaa jotta paino alkaa putoomaan. Lihaskuntoakin pitää treenata. Punnerruksia, vatsalihaksia ja sellasta pitää tehdä.
        Tunnin juokulenkki ja sit 30 minsan lihaskunto treeni kuluttaa varmaan jo sen verran kaloreita että alat laihtumaan jos teet sitä 4 kertaa viikossa.


      • tässä vihje
        tarkoitatko kirjoitti:

        Onko tuossa PITÄÄ KULUTTAA ENEMMÄN, MITÄ SYÖ -kulutuksessa mukana se oma kokonaiskulutus?

        Jos kokonaiskulutus on vaikka 1700 kcal/päivä ilman liikuntaa ja liikkuu vaikka 600 kcal eestä hikiliikuntaa, eli kulutus on 1700 600= 2300 kcal.

        Tossa saa syödä vai sitten alle 2300.

        Tarkoitatko tota nimimerkki TÄSSÄ VIHJE?

        Lihapiirakka: 400kcal/kpl
        Lihalounaspasteija: 324 kcal/kpl
        Munariisipasteija: 351 kcal/kpl
        Sipulirenkaat: 254 kcal/ 150 g
        Mozzarella-tikut: 268 kcal/ 100g
        Kana-wrap: 387 kcal
        Kreikkalainen wrap: 366 kcal
        Nakki: 80-100 kcal
        Juustosämpylä: 220 kcal
        Hot Dog: 300 kcal
        Pakastepizza: 800-900 kcal
        Makkaraperunat: 1201 kcal / 410 g
        1 ranskalainen: 12 kcal
        1 sipsi: 10 kcal
        Popcorn 5g: 20 kcal
        Suolapähkinät: 610 kcal /100g
        Pähkinä: 10 kcal/kpl
        Sipsipussi: 1590 kcal/300g


      • kotiruoka+namit
        tässä vihje kirjoitti:

        Tarkoitan sitä että jos haluut laihtua niin älä syö karkkia tai muitakaan herkkuja koska niissä on paljon kaloreita. Yhdes sipsipussissa on jo se 1700 kaloria. Eli jos syöt päivän aikana normaalit ateriat ja sitten pussin sipsejä illalla niiin saat 1700 kaloria ylimääräistä jolloin lihoat

        Kaloreitten laskeminen voi viedä hermot. Jos haluu laihtua 10 kg niin tunti kunnon hiki liikuntaa päivässä pitää harrastaa jotta paino alkaa putoomaan. Lihaskuntoakin pitää treenata. Punnerruksia, vatsalihaksia ja sellasta pitää tehdä.
        Tunnin juokulenkki ja sit 30 minsan lihaskunto treeni kuluttaa varmaan jo sen verran kaloreita että alat laihtumaan jos teet sitä 4 kertaa viikossa.

        Itse en ole syönyt koskaan sipsejä, kuin joskus muutaman, eli 2-5kpl kerran viidessä vuodessa. En ole koskaan tykännyt sipseistä. Joskus olen maistanut vain muutaman jonkun muun sipseistä. Irtokarkit ovat paheeni. Irtokarkkeja söinkin muiden herkkujen edestä paljon.Leivonnaisia yms. en syö muuten, kun jossain juhlissa. Jäätelöäkään en usein. Lihosin syömällä normaalia kotiruokaa liikaa. Välillä isoja annoksia kevyttuotteita ja välillä rasvaisia. Hyvin harvoin söin pizzerian pizzaa tai hampurilaisia, toki joskus. Eli ihan kotiruuallakin voi lihoo, jos syö liikaa irtokarkilla, jos syö liikaa. Irtokarkeissakin kamalasti kaloreita. Yleensä meni 4-6e säkki. Nyt olen laihtunut merkittävästä ylipainosta normaalipainoon vähentämällä ruoka-annoksia ja laskemalla kalorit hikiliikunnalla, samaa kotiruokaa syön, mutta paljon vähemmän ja vältän karkkeja, usein karkkilakossa olen. Nyt laihdutan normaalipainon sisällä 10kg. 30kg jo karissut pois.


    • sori mut ei

      Haluat kaiken tekemättä mitään?
      Ja haluat tämän koska oot lähdössä matkalle?

      Vastaaminen ois molempien ajan tuhlausta =(

    • kesä2013

      Kyllä 10min tehokasta liikuntaa on todella hyvä jos ei ole harrastanut liikuntaa !

    • mietis sitä

      Tuskin on jos haluu laihtua 13 kg kesään mennessä.

    • kesä2013

      mietin sitä..ja laihdun, tietenkin myös syön vähemmän

    • tässä vihje

      Älä syö vähemmän kuin ennen. Jätä karkit ja limsa sipsit. Niitä et saa syödä jos haluut laihtua. Syöminen on tärkeintä laihtumisessa. Pitää syödä riittävästi ja normaalia ruokaa jotta aineenvaihdunta toimii kunnolla ja jaksat treenata. Katso vaikka suurin pudottaja ohjelmaa, niin saat sieltä hyviä vinkkejä. Sun pitää syödä aamupala, päivällinen väilpala ja iltapala vähintään. Ja sitten pitää tietty treenata se tunti vähintään päivässä. Syö täysjyvä leipää, riisiä makarooneja ja muroja vaikka. Täysjyvä on hyvä treenaajalle. Itse syön kans.

      • Ei turhia hiilareita

        Muuten hyvä, mutta vain 40 g TÄYSJYVÄmakaroonia tai TUMMAA riisiä 2 krt päivässä. Ei missään nimessä muroja! 5 ateriaa pvä. Ja paljon rasvatonta proteiinia! Aamulla kaurapuuroa.

        ;-)


    • kesä2013

      1 kilo- viikko riitti minulle,olen tavoitteeni saavuttanut,5kg viidessä viikossa, kesään on aikaa monta viikkoa,viellä ehtii toisetkin karistaa kiloja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7846
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5420
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4842
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3537
    5. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      150
      3086
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2031
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1727
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1682
    Aihe