Euroopan Intia

Tutkain

Nonniii, tässäpä tämä aikaisempi väittämäni saa virallisempaakin tukea:

http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=603460

"
Suomesta Euroopan Intia

Nyt näyttää paremminkin siltä, että Suomesta on tullut Euroopan Intia eli monet suuret suunnittelijat näkevät suunnittelun olevan Suomessa edullista.

Myllyksen mukaan suuri osa suunnittelutyöstä on luonteeltaan sellaista, että sitä voidaan tehdä periaatteessa missä vaan. Vaativaa suunnittelua ei kuitenkaan haluta teettää aivan missä vaan, koska siltä edellytetään korkeita laatuvaatimuksia. "Suomessa saa laatusuunnittelua kohtuuhinnalla."

"Suomalaisinsinöörin hinta/laatusuhde on Euroopan paras", Myllys vakuuttaa. Täkäläinen insinööri peittoaa esimerkiksi saksalaisen tai ranskalaisen kollegan mennen tullen, varsinkin kun palkkataso ei ole eurooppalaista huippua.

Suunnitteluyhtiöitä Suomesta ostaneet yritykset näkevät Myllyksen mukaan myös Suomen lähialueen suunnittelumarkkinat kiinnostavina. Lähellä ovat Baltian maat, Pietari ja Moskova. Nouseva Venäjä herättää kiinnostusta.
"

4

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei AY:lle

      Suomessa on lisätty viimeisen kymmenen vuoden aikana reilusti insinöörien koulutuspaikkoja (n. 100 % enemmän nyt kuin 1994) . Mutta silti insinöörien työttömyysaste on suomalaisittain pieni (alle 6 %:ia).

      Silti insinöörien palkka on kohtuullinen n.2800 eur/kk viiden vuoden kokemuksella, ja tässä pitää huomioida se että se on lähellä markkinapalkkaa.

      Tästä yhtälöstä voi hyvin havaita se että ei ne palkat putoa nälkärajalle vaikka ammattiliittoja ei olisikaan, insinöörit eivät juurikaan lakkoile eikä muutenkaan ole vaatimassa niitä suurimpia TUPO korotuksia.

      Itse asiassa nykyään monet insinöörit ovat entistä enemmän järjestäytymättömiä ja neuvottelevat itse palkkansa.

      Voidaankin kärjistetysti todeta että SAK:laiset työntekijät kuppaavatkin insinöörien verta ylimitoitetuilla palkankorotus vaatimuksillaan. Olisi heidänkin aika siirtyä markkinatason palkkaukseen jonka seuraukset olisivat nähtävissä Insinöörikunnasta.

      Eli yksinkertaisesti työpaikat silloin lisääntyisivät ja ostovoima kasvaisi (verotusta olisi varaa alentaa) ja palkatkin nousisivat sen jälkeen kun aloilla saavutettaisiin tarpeeksi alhainen työttömyysprosentti (käytännössä alle kuusi prosenttia).

      • Tutkain

        Olen tasan samaa mieltä. Ennemmin huomattava veronalennus, kuin huomattava yleispalkankorotus.


      • näille
        Tutkain kirjoitti:

        Olen tasan samaa mieltä. Ennemmin huomattava veronalennus, kuin huomattava yleispalkankorotus.

        näkyy työn tulokset menevän!

        "YLE24 TORSTAI

        Lisäosinkoja jo kymmeneltä yhtiöltä

        Jo kymmenen suomalaista pörssiyhtiötä
        on ilmoittanut jakavansa tänä vuonna
        lisäosinkoja, ja määrän uskotaan
        kasvavan, kertoo TV-uutiset.

        Osinkoinnon taustalla on veromuutos.
        Ensi vuoden alusta lähtien osingon-
        saaja joutuu maksamaan veroa.

        Osalla yrityksistä on myös liikaa
        varallisuutta, jota nyt jaetaan
        omistajille. Osinko on hyvä ylivahvan
        taseen purkaja, arvioi Opstockin
        pääanalyytikko Pekka Spolander.

        Esimerkiksi Orionissa osinkoja on
        maksettu jopa velkarahalla, jotta
        omistajat saisivat osansa verotta."

        Ja sitten kehdataan vielä kitistä.


      • Tutkain
        näille kirjoitti:

        näkyy työn tulokset menevän!

        "YLE24 TORSTAI

        Lisäosinkoja jo kymmeneltä yhtiöltä

        Jo kymmenen suomalaista pörssiyhtiötä
        on ilmoittanut jakavansa tänä vuonna
        lisäosinkoja, ja määrän uskotaan
        kasvavan, kertoo TV-uutiset.

        Osinkoinnon taustalla on veromuutos.
        Ensi vuoden alusta lähtien osingon-
        saaja joutuu maksamaan veroa.

        Osalla yrityksistä on myös liikaa
        varallisuutta, jota nyt jaetaan
        omistajille. Osinko on hyvä ylivahvan
        taseen purkaja, arvioi Opstockin
        pääanalyytikko Pekka Spolander.

        Esimerkiksi Orionissa osinkoja on
        maksettu jopa velkarahalla, jotta
        omistajat saisivat osansa verotta."

        Ja sitten kehdataan vielä kitistä.

        Osinko jaetaan osakeenomistajille, optio taas on työntekijän kannustinpalkkio joka voi jäädä saamatta. Näillä pörssikursseilla niistä on voinut vuosia vain haaveilla käytännöllisesti katsoen jokaisessa pörssiyhtiössä.

        Insinööri tai ekonomi taas voi olla ihan tavallinen työntekijä. Useinmiten onkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe