Muutama kysymys

virtanen2

Olen vuokratyöyrityksen kautta töissä työpaikassa, jossa on töissä myös minulle keikkoja välittävän henkilön lapsi. Olemme tässä muutaman muun vuokratyöläisen kanssa miettineet, että onko ok, että työnvälittäjä välittää omalle lapselleen töitä ja kirjoittaa lapsensa työsopimukseen aina jatkoa. Lapsi saa kaikki vuorot, joista saa eniten rahaa, eikä myöskään joudu vaihtamaan vuoroa kolmivuorotyössä toisin kuin muut, joita pompotellaan aamusta yöhön tai iltaan. Muiden vuokratyöntekijöiden sopimus on myös katkolla aina parin kuukauden välein ja työnvälittäjä hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä työpaikkaan, vaikka tekijöitä on jo tarpeeksi. Tämä onkin toinen asia, mikä minua askarruttaa. Että minkä ihmeen takia uusia työntekijöitä lähetetään jatkuvalla syötöllä työpaikkaan, vaikka vanhoja ja halukkaita vuokratyöntekijöitä olisi jo enemmän kuin tarpeeksi? Kolmanneksi minua kiinnostaa myös se, että onko määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen ok?
Olen lisäksi saanut työnvälittäjän jo muutamaan otteeseen kiinni valehtelusta, mitä hän ei ole tietenkään myöntänyt. Hän esimerkiksi väitti, että työpaikalla ei ole tammikuussa ollenkaan työtä tarjolla. Tämä tapahtui sähköpostitse ja hän selvästi erehtyi valehtelemaan väärälle henkilölle, koska olen ollut koko tammikuun työpaikassa työssä. Minusta tuntuu, etten voi luottaa enää työnvälittäjään. Hänelle ei esimerkiksi merkitse mitään se, että olen ainoa vuokratyöntekijöistä, jolla on vuosien työkokemus alasta. Hän sen sijaan värvää uusia työntekijöitä, jotka saavat pidemmälle jatkuvat sopimukset kuin minulla on ja ovat aloittelijoita. Tuntuu tosi pahalta työskennellä tällaisen työnvälittäjän kanssa ja harkitsen vakavasti lopettamista. Itse asiassa työpaikan oma henkilökuntakin ihmettelee jatkuvaa uusien työntekijöiden sisään marssia, koska haluaisi pitää jo osaavat vuokratyöntekijät työpaikalla. Voisiko siis joku selittää millä logiikalla työnvälittäjä tässä oikein pelaa? Eli mitä vuokratyöfirma hyötyy toimimalla näin työntekijöidensä ja asiakasyrityksen suhteen? Olen varmaan monen mielestä täysi idiootti, kun en tajua, mutta siis avoin oppimaan sen mistä on kysymys ja toivon asiallisia vasatauksia, joista työpaikalla työskentelevät kaverinikin olisivat kiitollisia.

15

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nitomop

      Oletkos puhunut tästä asiasta varsinaisen työpaikan "omistajan" kanssa? Kannattaa tuoda tosiasiat esiin. Huom! TOSIASIAT, ei omia luuloja yms.

    • Villiä touhua

      Uusia haetaan jatkuvasti siksi, että uusille ei tarvi maksaa kunnollista palkkaa. Uusia haetaan jatkuvasti myös siksi, että näin voidaan entisille pitää "tauko pätkien ketjuttamisessa", ettei työsyhde vahingossa muuttuisi toistaiseksi voimassaolevaksi...

      Tuo "ketjuttaminen" siis tapahtuu siten, että pätkäläinen on välissä aina pätkän pois ja jatkaa sitten tauon jälkeen = varsinaista ketjutusta ei tapahtunut. Välissä voi olla siis joku toinen tyyppi tekemässä samat työt.

      Kyllähän vuokrafirma saa bookata vuorot työntekijöilleen just niinku lystää, jos oma lapsi on firmassa vuokratyöntekijänä, niin tokihan se on aina kotiin päin bookata sille rahakkaimmat vuorot ja vähiten rasittavimmat vuoronvaihdot.

      Tuo 3-vuorotyössä heittely aamusta iltaan ja yöstä päivään sikin sokin sekaisin on kyllä rankkaa, on tullut koettua, olin muutamassa kuukaudessa ihan puolikuollut. En siis ollut edes vuokratyöntekijä, vaan ihan "oikeissa töissä", mut ne vuorot... oli ihan tavallista, että yövuoron jälkeen (loppui 6:15) oli suoraan iltavuoroon meno (alkoi 14:15!), tai sitten aamuvuoron jälkeen (loppui 14:15) olikin suoraan yövuoroon meno (alkoi 22:00/23:00)!

      • virtanen2

        Kiitos hyvistä ja asiallisista vastauksista. En ole vielä keskustellut omistajan kanssa, koska halusin ensin selvittää työnvälittäjän toimintaa itselleni. Ehkä omistaja voisi parhaassa tapauksessa alkaa pyytää nimeltä joitakin tiettyjä vuokratyöläisiä aina työpaikalle...Kysymyksessä on siis useiden vuokratyöläisten yhteinen huoli, enkä ole ajamassa itsekkäästi omaa etuani. Itse asiassa lopettaisin vuokratyön heti, jos keksisin mihin tukeen olen oikeutettu, kun yliopisto-opiskelijan opintotuki loppuu. Kuusi vuotta vuokratyöläisenä on jo liikaa (takana useiden alojen töitä), enkä voi varsinaisesti suositella vuokratyötä kenellekään. Jos hyvin käy, saatat päästä firman kirjoille tai oppia uusia työtaitoja, mutta muuten vuokratyöläisen rooli on aika lailla nöyryyttävä.


    • 09090909090

      sehän on jo selvää, että kaikki vuokratyöfirmat kusettavat sen minkä kerkee.

    • itekivuokrala

      Mutta muistakaahan, että se työpaikan työnantaja maksaa myös vuokrafirman palkat. Tahdon sanoa, että se on sen työpaikan pomo/johtaja/rekrytoija, joka vuokrafirmalle pyynnöt välitettävistä työntekijöistä pistää.
      Miksi pätkätöotä:
      - ei kerry lomapäiviä
      - pitää työntekijää löyhässä hirressä työpaikan pysyvyyden suhteen
      - alle kk mittaisessa jos sairastut, ei se sairasraha ole suuren suuri
      - helppo päästä työntekijästä eroon, jos naama ei miellytä
      - helppo pitää työvoimakustannukset aisoissa, kun ei ole sitä pelkoa,,e ttä työntekijälle pitäisi säännöllisiä tunteja antamaan, oli tarve tai ei.

      Nämä nyt tuli äkkisilteen mieleen...ja näistähän päättää se paikan pitäjä- ei rekryfirma....

      Työsopimuslaki kiletää määräaikaisten työsopimusten tekemisen, mikäli sille ei ole selkeää perustetta. Pykälää en nyt ulkoa muista, mutta siinä on lueteltu ne syyt, mitkä kelpaa määräaikaisuuden perusteeksi.
      Lisäksi, jos työntarve on jatkuvaa, ei määräaikaisuudelle ole perustetta.

      • Perusteita löytyy

        Perusteita määräaikaisuuksille löytyy aina, kuten työvoiman tarpeen sesonkiluonteisuus, äitiyslomat, isyyslomat jne.

        Eräässäkin paikassa olin tekemässä yhtä äitiysloman sijaisuutta ja kuinka ollakaan, samaa sijaisuutta teki samaan aikaan myös 4 muuta tyyppiä! Yksi siis äitiyslomalla ja 5 tyyppiä pätkäläisenä perusteena just tuo äitiysloman sijaisuus.... Kyseessä ei siis ollut edes mikään vuokratyöpaikka vaan "ihan oikea työpaikka" suoraan työnantajalla.


    • tuunariliisa

      Tarpeen tullen ne äitiysloma sijaisuudet on pystyttävä näyttämään toteen. Samoin sesonkiluontoisuus. Projektit taas menee määräaikaisuuden piikkin kuten vaikka lumityöt, tietyöt, rakentaminen, remontointi, hankkeet, matkailu jne.

      Pitäisi työpaikalla työntekijöiden isommalla porukalla puida työsuhteitaan ja sen jälkeen alkaa korjaamaan epäkohtia

      • Perusteita löytyy

        No eipä nuo 5 äitiysloman sijaistajaa yhden äitiyslomalaisen varjolla tuntunut ketään kiinnostavan, ei edes työsuojeluviranomaisia - "ei kuulu meille, ota yhteys liittoon. ai et kuulu liittoon, ni sitten ei voi mitään..."

        Myös koeaikaa käytetään erittäin yleisesti "määräaikaistamaan", eli lätkästään koeaika 4kk ja sitten just koeajan viimeisinä päivinä puretaan työsuhde. Koeajalta maksetaan usein "harjottelijan palkkaa" ja koeajalla olevaa voi muutenkin pompottaa mielin määrin, muistuttaa aina välillä koeajasta ja purkumahdollisuudesta... Sitten kun yksi koeaikalainen on pistetty pois, voidaankin ottaa seuraava taas harjottelijan liksalla. Halpaa ja helppoa, eikä kukaan puutu.


    • liisatuunari

      http://www.kuusivaara.com/fi/oikeusjuttujamme/laiton-koeaikapurku-toi-korvauksia
      Tuo linkki pitäis viedä yhteen tapaukseen koeaikapurusta. koskee lähinnä näitä, jotka sairalomalla on potkittu pois koeajan puitteissa....

      Mietin vaan että millä alalla saa koeajalla olevalle maksaa harjoittelijan palkkaa?

      Pistelee vihaksi tuo työnantajien tyyli. On niitä huonojakin työntekijöitä, mutta ei paljoa motivoi työnteko tuollaisten työnantajien alaisena

      • Maran tes

        Mulle tuli ainakin harjottelijan liksa koeajalle ja olin liikenneasematyöntekijänä (maran tes).


    • Loma vai LOMA?
      • Että tällälailla

        Joo, lomakorvaus kyllä ja vuokraorjallehan se tulee joka liksassa. Lomakorvaus on vaan siitä p*ska juttu, että kun muut on lomalla, saa loma-ajan palkkaa ja hyvällä mäihällä vielä jotain lomaltapaluurahaakin, niin vuokraorja/pätkätyöntekijä menettää vielä työttömyyskorvauksenkin parhaimmillaan 5 viikolta tuon lomakorvauksen takia... viimeinen liksa on lomakorvauksen takia iso, mut sillä ei todellakaan reissata, koska on oltava työppärin kirjoilla/kursseilla/käynneillä ja tulot on poikki useamman kuukauden = sillä viimeisellä liksalla pitää pärjätä 2-3kk. Työttömyysturvan maksajan mukaan siis olet "lomalla", mutta työppärin ja muiden instanssien mukaan olet "työtön työnhakija", eli et oikeitettu mihinkään lorvimiseen...

        Pätkätyöläisellä siis ei käytännössä ole "LOMAA" muiden kuin työttömyysturvan maksajien näkökulmasta, ikinä.

        Joskus olen ollut myös sellaisissa pätkätöissä, joissa lomat oli pakko pitää pois ennen työsuhteen päättymistä ja koska se ei muuten onnistunut (olin niin korvaamaton), pidin viimeisen parin kuukauden aikana lomaa 1pv/viikko ja muut päivät tietysti töissä. Tuo "lomapäivä" ei sitten työn luonteen vuoksi voinut tietenkään olla maanantaina, tai perjantaina, vaan keskellä viikkoa... Pätkätyöt rules!


    • virtanen2

      Hyvää keskustelua. Kiitos kaikille osallistujille. Äitiysloman sijaistusjuttu oli kyllä oikea ylivetotapaus ja luin sitä ihan ääneen työkaverilleni. Uskomaton juttu! Vain mielikuvitus kai on rajana kovenevilla työmarkkinoilla...

      • Normimeininkiä

        Tuskinpa tuo äitiyslomatapaus on mitenkään ainutlaatuinen, eiköhän sitä käytetä enemmänkin, kuten myös koeajalla "määräaikaistettuja keikkalaisia/tuuraajia", jotka on houkuteltu töihin pitkällä sopparilla - käytännössä kuitenkin vain koeajan 4kk:ksi.

        Todellsisuus on usein tarua ihmeempää ja viimestään tässä vaiheessa kannattaa riisua ne vaaleanpunaiset lasit silmiltä, ainakin työelämän suhteen. Ihan kaikki on sallittua, mistä ei vaan "kiinni jää"..


      • liisuliini23
        Normimeininkiä kirjoitti:

        Tuskinpa tuo äitiyslomatapaus on mitenkään ainutlaatuinen, eiköhän sitä käytetä enemmänkin, kuten myös koeajalla "määräaikaistettuja keikkalaisia/tuuraajia", jotka on houkuteltu töihin pitkällä sopparilla - käytännössä kuitenkin vain koeajan 4kk:ksi.

        Todellsisuus on usein tarua ihmeempää ja viimestään tässä vaiheessa kannattaa riisua ne vaaleanpunaiset lasit silmiltä, ainakin työelämän suhteen. Ihan kaikki on sallittua, mistä ei vaan "kiinni jää"..

        Samaa mieltä tuon työelämän raadollisuuden suhteen. Yhtä härskiä toimintaa on niin vuokrafirmoissa kuin tavallisissa työsuhteissa

        Ja mitä tekee eräs liitto, kun sieltä neuvoa pyytää?? työntää päänsä pensaaseen ja toivoo, että iso paha mörkö menis äkkiä pois.
        Vuokratyöntekijöitä koskevissa asioissa ihan asiallisesti toiminu tämä liitto, mutta jos vastassa maanlaajuinen ketju tmv isompi firma, niin karkuu luikkii


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8407
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3572
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2880
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      36
      2325
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe