Sinkut, kun deittailette, missä vaiheessa otatte esille lapsikysymyksen – vai otatteko ollenkaan? Tuli mieleen tämä kun tuttavapiirissäni on jonkun verran tapauksia, joissa pääsyy eroon on ollut lapsikysymys. Eli toinen haluaa lapsia, ja toinen ei. Tai että ei olla samaa mieltä aikataulusta – toinen haluaisi nyt, toinen myöhemmin. Jotkut tapauksista ovat tosi raastavia/surullisia kun muuten parit olisivat ”täydellisiä” toisilleen, mutta lapsikysymys on ainoa josta ei päästä yhteisymmärrykseen.
Entä kuinka ehdottomia olette itse kannassanne? Jos/kun sopiva partneri löytyy, olisitko valmis mukautumaan toisen tahtoon - jos esim. sinä haluaisit lapsen mutta toinen ei – pystyisitkö mukautumaan siihen, että sitoutuminen ko. henkilöön tarkoittaisi sitä ettet koskaan tule saamaan omia lapsia? Voiko parisuhdetta ”arvottaa” korkeammalle kuin halua/haluttomuutta saada lapsia?
Mietin myös että ainakin hyvin ehdoton kanta olisi hyvä tietää jo deittailuvaiheessa – jos molemmilla on ehdoton kanta eivätkä ne kohtaa, niin deittailua ei ainakaan vakavassa mielessä kannata jatkaa, koska suhteella ei voi olla tulevaisuutta.
Entä kuinka ehdottomia olette itse kannassanne? Jos/kun sopiva partneri löytyy, olisitko valmis mukautumaan toisen tahtoon - jos esim. sinä haluaisit lapsen mutta toinen ei – pystyisitkö mukautumaan siihen, että sitoutuminen ko. henkilöön tarkoittaisi sitä ettet koskaan tule saamaan omia lapsia? Voiko parisuhdetta ”arvottaa” korkeammalle kuin halua/haluttomuutta saada lapsia?
Mietin myös että ainakin hyvin ehdoton kanta olisi hyvä tietää jo deittailuvaiheessa – jos molemmilla on ehdoton kanta eivätkä ne kohtaa, niin deittailua ei ainakaan vakavassa mielessä kannata jatkaa, koska suhteella ei voi olla tulevaisuutta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis eikö siinä ole kyse juuri: luopumisesta, välittämisestä ja toisen kunnioittamisesta..Itse kadun, että en tehnyt aikanaan lapsia
koska niiden aika olisi heti tai ei koskaan..Tehnyt omia lapsia.
Mutta tiedän pareja jotka ovat sen yhden pakkolapsen tehneet ja
homma jatkuu tänä päivänäkin joten en näe tossa ongelmaa.
Sitä paitsi suuriosa miehistä on niin tyhmiä, ettei me ees tajuta kun toinen on raskaana.
Minä olen koko ikäni pitänyt niin itsestäänselvänä sitä, etten tee yhtään lasta missään tapauksessa, etten ole edes huomannut ottaa sitä puheeksi. Asia on sitten tullut yllätyksenä ja aika moni suhteenalku on loppunut siihen.
Jokunen mies on yrittänyt selittää, että yhden lapsen tekeminen ei oikeastaan muuttaisi mitään. Ei se miehen kannalta paljon varmaan muutakaan, jos hän niin haluaa. Minä taas en halua olla missään tekemisissä niin yksinkertaisen miehen kanssa, jonka mielestä mikään ei muutu raskauden, synnytyksen ja parin vuosikymmenen kasvatuksen myötä.
Jos toinen osapuoli on päättänyt tehdä tai olla tekemättä lapsia, sen toisen ei kannata jäädä norkoilemaan siinä toivossa, että mieli muuttuu. Minulle on sanottu tietäväisesti monta monta kertaa, että kyllä sinä vielä rupeat lapsia haluamaan, mutta sitä päivää ei vielä ole näkynyt.
Kun olin sinkku, pyrin oman ehdottoman kantani vuoksi selvittämään asian mahdollisimman pikaisesti. Usein asia selvisi jo ensimmäisenä iltana baarissa tai toisilla treffeillä.
Vähän juttua sukulaisten ja ystävien lapsista ja hoblaa! Olikin jo helppo selvittää naisen mielipide omiin lapsiin. Aivan samoin pyrin selvittämään mielipiteet muista tärkeistä asioista, kuten uskonnosta, rahankäytöstä, suhtautumisesta alkoholiin, vapaa-ajanvietosta jne. Ei se mitään salapoliisitaitoja vaadi.
Mahdollisimman pian. Parhaimmillaan esitän asian jo ennen ensitreffejä, jos sosiaalisesti sopiva tilanne tulee vastaan.
Miksi tuhlata kummankaan -varsinkaan minun - aikaa, jos toinen väkisin niitä lapsia haluaa. Minun kanssani se kun ei onnistu.