Heij! olen kesäloman alusta asti käynyt joka viikko noin 2-3 kertaa salilla ja käyn ainakin kerran viikossa juoksulenkillä n 5 km ja pyrin myös käymään kävelylläkin aina kun on aikaa. haluaisin lihaksikkaan vartalon ja lihakset näkyville, mutta vielä ne eivät näyttäydy kunnolla :( olen 17-vuotias ja 163cm ja 53 kg. joten mikä olisi kunnollinen ruokavalio ja mitä juomia tai muita lihasten kasvatukseen liittyviä ravintoainelisiä pitäisi syödä? muitakin vinkkejä otan ilomielin vastaan, että saan tavoitteeni saavutettua! kiitos jo etukäteen :)
Apuaa!
help me!
272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
enemmän salitreeniä, enemmän tehoja treenaukseen, enemmän proteiinipitoistaruokaa ja pluskaloreilla eteenpäin!
No siinäpä ne kait tuli. Hankala muuta sanoa, kun et kertonut miten treenaat. Kolme kertaa viikossa pitäisi alkuun riittää erinomaisesti tulosten saamiseksi, mutta se edellyttää että treenaa kunnolla, eikä tyydy vähän nostelemaan niitä pinkin värisiä käsipainoja siinä kuntosalilaitteessa istuskelun ohella.
Eli treenissä joka sarja täysillä. Sarjoja 4-6 lihasryhmää kohden. Toistoja sarjassa 6-10 ja painoa tangossa sen minkä jaksaa eikä kiloakaan vähempää.
Sitten ruokapuoli niin että syöt riittävästi hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, tarpeeksi salaatteja ja vihanneksia ja proteiinia sen 2 grammaa painokiloa kohden. Myös laadukkaita rasvoja on saatava, eli noiden kaninruokien lisäksi öljyä ja kalanmaksaöljyä tai jos se ei uppoa, niin syö lohta ja omega kapseleita.
Mitään senkummempia lisäravinteita tai sekoituksia et tuolla treenimäärällä tarvitse, jos pidät huolen että saat kunnon sapuskan hetikohta treenin jälkeen, myös niiden aeroobisten.