Hyvä ja edullinen kampaamo keravalla tai vantaalla?

Suositelkaa hyviä kampaamoita. Ja kertokaa myös mihin ei kannata mennä.
Ja perusteluita myös.
4815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noh suositelkaa niitä hyviä ja edullisia kampaamoita.
Pitäis päästä leikkauttaa nää hirveet hiukset, kun viimeksi kävin kampaajalla yli 2 vuotta sitten ja sen jälkeen olen itse leikellyt. Ja nyt haluaisin päästä kunnon kampaajalle.

Äänestä

HairStoreen ei ainakaan kannata mennä, ihan järkyt hinnat verrattuna työn tasoon

Äänestä
  • Vähän kaukana Keravalta, mutta Myyrmäessä Salon Piitassa on ollut ilo käydä. Aina olen lähtenyt tyytyväisenä. Itse yleensä värjän ja leikkautan hiukset johonkin uuteen malliin. Kukkaro kärsii vähän päälle satasen, jonka olen valmis maksamaan kun tiedän jo etukäteen saavani rahoilleni vastinetta.

    Äänestä

Itse olen käynyt pari kertaa Ahjossa, siinä valintatalon kampaamossa hiuspiste, muistaakseni . Ihan kiva paikka. Välillä vaan vaikea saada aikoja, mutta ovat kyllä pitkään aukikin. Oon käynyt kummallakin siellä, hiukka erilainen lopputulos kummallakin kerralla, mutta tykkkäsin kummankin kädenjäljestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonohiuspäivä kirjoitti:

Suositelkaa hyviä kampaamoita. Ja kertokaa myös mihin ei kannata mennä.
Ja perusteluita myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu