Onko ketään muita yksinäisiä?
Itse tunnen olevani aivan yksin..
Mulla on ollut montakin hyvää ystävää mutta muutin toiseen kaupunkiin ja toisetkin sitten pikkuhiljaa opiskelujen perässä muualle, pidemmällekin.
Yhteyttä pidetään mutta ei se oo enää sama asia kun ennen olleet bestikset/ystävät ovat kuin eri ihmisiä melkeen, niin paljon muuttuneet ja heillä on omat kuviot ja uudet bestikset ja vaikka näkisikin välillä niin vaikee enää rakentaa sitä ystävyyttä kun ei kuitenkaan tuu näkemään toista taas vähään aikaan. :(
Täällä uudessa kaupungissa ei oo oikeen kavereita, tuttuja korkeintaan kun ei oo ollu missään mahollisuutta tutustuu kehenkään.
Nyt alotin koulun ja surukseni huomasin että kaikilla on siellä joku jonka kanssa olla ja itse en tunne ketään kun en täällä paikkakunnalla oo kauaa asunut.
Kavereita oon haeskellut ennen kouluu ja yhden jo tavannutkin muutaman kerran mutta en tiedä vielä voiko siitä tulla tosiystävyyttä, itsetunto nykyään sellainen etten tiedä että mitä hän minusta ajattelee.
Ennen ollut ujouden kanssa ongelmia mutta nyt kun sitä olen jo voittanut pois niin iloisena aattelin että nyt niitä ystävii/kavereit pitäs sadella, mutta ei.
Kenelläkään ei oo kiinnostusta tutustuu uusiin ihmisiin tai ottaa porukkaan. Eipä tule olemaan kivat seuraavat 3 vuotta.
Kaikilla on joku kaveri jonka kanssa olla.
Mä oon varmaan ainoo ihminen kellä ei oo ystävää, saati sitten kaveria.
Mies on, mutta näen häntä aika harvoin ja tulen näkemään vielä harvemmin hänen työnsä takia.
Vanhempiani en näe juurikaan.
Onko ketään samankaltaisessa tilanteessa?
olen yksinäinen
7
952
Vastaukset
- kohtalotoveri82
tuntuu tutulta lukea sun juttu. on sulla kohtalotovereita. itse muutin 2 vuotta sitten toiseen kaupunkiin ja eipä ole itsellekkään kavereita sadellut. ja melkein neljän vuoden seurustelukin kaatui muuton takia. en harrasta baareissa roikkumista ja päivät menee töissä. ei oikein tiedä mistä niitä kavereita siten pitäisi etsiä..tuntuu niinkuin ei olisi elämässä mitään sisältöä :(
- --n82--
niimpä. on niin tyhjä olo.
ei ketään kelle kertoa surut ja ilot ja joka kuuntelis ja lohduttais..
baarista en kavereita etsi, niistä saa seuraa vaan viikonloppuisin muttei ne muista sua enää selvin päin.
tuntuu vaan että oon ainoo täs tilantees oleva,
ainakaan tuolla koulus en oo nähny ketään kuka ois yksin.
ja tuntuu et kaikil on joku.
en tiiä mitä pitäs tehä. kauheen vaikeeta on ystäviä saada vaik ois miten puhelias.
- MeeToo..
Olen asunut muutaman vuoden etelä-suomessa. Muutin takaisin muutama vuosi sitten kotikaupunkiini, silloin oli vielä ne kotikaupungin vanhat kamut täällä. Mutta, ei enää..enää ei ole nimeksikään ystäviä, kaikki on muuttanu töitten ja opsikelun perässä etelään päin. Kamalan yksinäistä nykyään.
Ja vaikka opiskelen minäkin, ei ole ketään kaveria koulussakaan, vaikka juttua riittäis. Joskus se kait kuuluu mennä näin... =/- savanna
Mä muutin 3 v. sitten poikakaverini luokse toisen kaupunkiin ja nyt on ero tulossa. En ole ehtinyt luoda minkäänlaisia ystävyyssuhteita. Tuntuu että maailma ois kaatunu, kun ainoo ystävä joka mulla on, ni sekin lähtee pois. Lähimmät sukulaiset asuu n. 600 km päässä musta.Olis mukava jos olis joku ystävä jolle kertoo ilot ja surut. Tuntuu ku kaikilla ois jo joku.Miksi näin? Mutta hei. Uskoisin, että jostain harrastuksista vois löytyä joitain mukavia ystäviä. En tiedä toivon ainakin itse löytäväni, kun aion mennä kuoroharrastukseen syksyllä...
- minä
Meitä on yllättävän paljon. Itselläni on kyllä ihmisiä ympärillä mutta silti olo tuntuu toisinaan varsin yksinäiseltä. Eikä mielestäni ole ollenkaan huono asia etsiä ystäviä netistä. Joillekin tämä on elämä, ei välttämättä hyvä, mutta jotain mikä pitää elämän nurkassa kii.
Tsemppiä kaikille yksinäisille!
Kirjoitellaan! - -s-
Missä päin Suomea vaikutat? Itse olen hesassa.
- hymy82
sama tilanne minulla. nyt parin vuoden sisällä muuttanut opiskelujen takia.
tuntuu, että on kadonnut käsite paras ystävä.
ei minulla sellaista ole ollut pitkään aikaan.
haluaisin kyllä ystävän, jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
onhan niitä kavereita, muttei ne ole sellaisia sydänystäviä mistä luultavasti vain joudun haaveilemaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513