Hiusten värjääminen kielletty alle 16vuotiaalta

Kampaaja kieltäytyi tyttären hiusten värjäämisen alle 16v (oma tyttö 15v).

Kertoi jostain uudesta suosituksesta /laista. En ollut ikinä kuullut. Kaupassa huomasin että purkissakin oli K-16 merkintä.

Vastuuta ei voi siirtää edes vaikka antaisin lupalapun allekirjoituksella.


Mielenkiintoista. Oletteko muut törnmänneet tähän samaan ? Kampaamot jotka värjäävät alle 16v hiuksia joutuvat jollekin ammattilaisten mustalle listalle ja joku vastuu vakuutus ei korvaa mahdollisia vahinkoja. Kampaamo, josta tämä kerrottiin kuului tarran perusteella johonkin Luotettava Kauneus ryhmään, joku sertifikaatti, johon ammattilainen vetosi ja näytti sitä plakaatia.
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan oikein toimittu kampaamolta.

Äänestä
  • Ei hiuksia viekään vaan värit sisältävät vahingollisia kemikaaleja, jotka jäävät elimistöön. Oikein nuorena kun aloittaa värjäilyt, saattaa altistua noiden värien myrkyille ja kun niitä kertyy liikaa kehoon, seuraukset voivat olla hyvinkin vaarallisia tai kiusallisia. Tuttavapiirissäni on jo monta aikuista jotka eivät voi käyttää enää värejä ja muunkin kosmetiikan kanssa pitää olla varovainen.

    Äänestä

Tämä on oikea suunta.

Ei Nuorten tarvitse lapsena (joita alle 16v ovat ) kaikkea saada.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusia Hiuslakeja ? kirjoitti:

Kampaaja kieltäytyi tyttären hiusten värjäämisen alle 16v (oma tyttö 15v).

Kertoi jostain uudesta suosituksesta /laista. En ollut ikinä kuullut. Kaupassa huomasin että purkissakin oli K-16 merkintä.

Vastuuta ei voi siirtää edes vaikka antaisin lupalapun allekirjoituksella.


Mielenkiintoista. Oletteko muut törnmänneet tähän samaan ? Kampaamot jotka värjäävät alle 16v hiuksia joutuvat jollekin ammattilaisten mustalle listalle ja joku vastuu vakuutus ei korvaa mahdollisia vahinkoja. Kampaamo, josta tämä kerrottiin kuului tarran perusteella johonkin Luotettava Kauneus ryhmään, joku sertifikaatti, johon ammattilainen vetosi ja näytti sitä plakaatia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu