Pääsin eroon selluliitista

Nainen 47

Olen 47- vuotias nainen ja olen kärsinyt sellluliitista koko elämäni. Viime kesänä innostuin liikkumaan oikein tosissani ja pyöräilin yli tuhat kilometriä, samalla jätin ruokavaliostani pois lähestulkoon kaikki huonot nopeat hiilihydraatit, lisäksi tein kuivakuppausta pari kertaa viikossa. Painoa tippui kymmenisen kiloa. Syksyllä aloitin tiukan kuntosaliharjoittelun jossa treenasin erityisesti jalkalihaksiani. Joulun aikoihin otin vielä HYPOX- hoitokuurin. Ja lopputulos on ihan huikea. Täytyypä sanoa, etten olisi koskaan uskonut saavani jalkojani näin hyvään kuntoon. Jalkani näyttävät nyt paljon paremmalta kuin kolmikymppisenä. Selluliitti ei todellakaan ole ikuista ja pysyvää, mutta sen suhteen pitää tehdä työtä. Omalta osaltani se johtui huonoista elintavoista, ruokavaliostani ja liikkumattomuudestani. Tsemppiä teille kaikki siskot omaan taisteluunne

14

7844

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lydiia

      Kuivakuppaus on auttanut myös minulla, Kävin akupunktiolkinikalla iso roballa ja sain siellä sekä neulahoitoa , että kuivakuppaushoitoa ja. selluliittiä on nyt jo 3 hoitokerran jälkeen selvästi vähemmän. ostin kupit nyt kotiin ja jatkan itse kuppausta ja käyn 2-3 vkon välein neulahoidossa. ruokavalio ja liikuntakin tärkeitä mutta ne mulla o n ollut jo pidepään ihan ok. maitosuklan kun vielä raatskisi jättää vähän vähemmälle :)

    • sellupeppu

      Mitä se Hypoxihoito on? Paljonko maksaa?---

    • "Nainen 47"

      Minkä veikkaat vaikuttaneen eniten?
      - Liikunta
      -- Aerobinen / Kuntosali
      - Ruokavalio
      - HYPOX
      - Painon pudotus
      - Kuivakuppaus

      Itsellä ei ole 10 kg ylipainoa (165cm/60kg)
      Kuntosalilla käyn 3krt/vko, rasva% 20(yläkroppa), 25(alakroppa)
      Aerobista harrastan tosin vain 1h/vko
      HYPOX/kuivakuppausta en ole kokeillut (TechniSpa, LPG, Vela Smooth - kokeiltu, ei apua).
      Ruokavaliossani on VARMASTI parantamisen varaa...

      • kaisa3851

    • Pieni vain

      Saa nähdä miten minun käy. Lähteekö sellut pois kun aloitin käymään kuntosalilla.

      Nyt on näin alku menossa

      1)Soutu 10minuuttia, että lihakset lämmittyy ja tietty kalorit palaa hyvin.
      2)Rintaprässi
      3)Vaakajalkaprässi
      4)Vipuvarsisoutukone
      5)Lonkan loitonnus ja lähennys laite
      6)Vatsarutistus selän ojennus

      Lopuksi saa valita; Juoksumatto, Crosstrainer, Soutulaite jne. ihan miltä tuntuu.

      Minä käyn 3krt/vkk

      Pituus 159cm ja paino 53.5kg

      Kyllä sitä sellua löytyy minultakin.

      • Pieni vain

        Tähän lisään, että painoni on 52kg, sillä olen lisännyt vastustusta salilla ja rasva sen kun palaa. Kuntoilun jälkeen palautusjuomaa.

        Syön paljon hedelmiä ja proteiinia. Juon vettä janoon.

        Ikää 48


    • nainen 47

      Olen siis viestin ensimmänen kirjoittaja, mutta nyt 48 vuotias. Suurin muutos tuli siis ilman muuta aerobisesta liikunnasta eli minulla pyöräillystä, koska viime kesänä söin vielä ihan samaa roskaruokaa, mitä kymmenet vuodet olin naamaani vetänyt. Selkeä ja nopea sellun häviäminen alkoi sitten, kun muutin ruokavalion ja aloitin kunnon kuntosalitreenit. Parhaita liikkeitä ovat ilman muuta jalkakyykky, jalkaprässi, askelkyykky ja maastaveto. Kunnon painot vaan tankoon ja treeniä niin että lihakset liekehtii. Riittävän proteiinin saamisen turvasin proteiinijauheilla. Kuppaksen jälkeen kuivahieron jalat karhealla froteepyyhkeellä joka jälkeen levitän jaloille Carmolisin yrttitippoja. Iho punottaa mahtavasti ja oikein tuntee, miten veri alkaa kiertämään. Samaan tarkoituksen käyvät myös monet lihasten rentouttamiseen tarkoitetut voiteet. Itse olen tuonut ulkomaan matkoilta jotain ”käärmevoiteita” joten kannattaa käydä kurkkaamassa maahanmuuttajien perustamien kauppojen valikoimista löytyy. Näitä voiteita voi tilata myös nettikaupasta esim Iherb on tosi hyvä ja tuotteet siellä ihan älyttömän halpoja.. Tilaaminen helppoa, nopeaa ja lähetykset tulee suoraan kotiovelle. Ennen tilaamista kannattaa tutustua TULLImääräyksiin sillä tuotteet tulevat EU:n ulkopuolelta USA:sta. Tuo Hypox hoito oli ihan exrtaa, enkä kuitenkaan laittaisi sen piikkiin kovinkaan paljoa. Nyt minulla on paino tippunu kaikkiaan noin 20 kiloa ja lopullinen tavoite saavutettu 174 cm/64kg. Kesäkuun alussa ostin itselleni pieneksi palkkioklsi RVB Needling Bodymed selluhoitokuurin. Sain sen edullisesti opiskelijatyönä tehtynä. Kyllä tuntui tosi kivalta, kun meni ekaan hoitoon kun opiskelijatyttö yhdessä opettajansa kanssa päivittelivät jalkojani , että mitä me tässä nyt hoidetaan kun eihän sinulla ole selluliittiä! Mutta kun olin kahdeksan kerran hoitokuurin ostanut niin pakkohan siellä on käydä, joten selluhoitokuuri muutettiin ihonkiintyskuuriksi. Nyt on kyllä vanhan rouvan jalat sellaisessa kunnossa että kyllä kelpaa pikkusissa farkkushortseissa kulkea.

      Joten kyllä sellusta pääsee eroon vielä vahalla iälläkin. Kaikki on vain kiinni omasta tahdosta. Ja aikaakin löytyy jos niin haluaa. Itse olen kokopäivätyössä oleva kolmen lapsen äiti.

      Jatkakaa vain taisteluanne. Yhtä ainoaa ratkaisua ei ole vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

      Ja muistakaa juoda riittävästi vettä!! Hyvää kesää kaikille

      • sileex

        Kiitos neuvoista!

        Itse sain selluliittia vasta nyt viiskymppisenä. Yritän siitä eroon.


    • lähtee

      Minulla selluliitti alkoi näkyvästi vähentyä, kun muutin ruokavaliota. Hiilihydraatit vähiin, paljon vettä ja proteiinipitoisia ruokia. Paino putosi 5 kg samalla. Liikuntaa en lisännyt, mutta pelkästään siis painonpudotus ruokavalion avulla vähensi selluliittia.

    • apua myös

      Saanko kysyä teiltä? En tiedä, mutta voisiko samat hoidot auttaa nestekertymiin. Itselläni ei ole selluliittiongelmaa, vaan nestettä kertyy. Jalat on kuin tulessa(paksut pölkyt) ja kädetkin puutuvat, jos turvotus pahenee. Jotenkin vaan on tullut mieleen, että hoitokeinoja voisi olla samoja kuin selluliitin kanssa kamppailevilla. En ole lihava, jopa laiha, syön niin lihaa kuin kasvista ja liikun ja pyrin juomaan pieniä määriä usein/päivä ihan vaan vettä.

      • oubfk,

        Kuulostaa sydämen vajaatoiminnalta. Sinuna menisin lääkäriin.


    • Täti 48 v.

      Kiva kuulla, että joku on päässyt eroon selluliitista. Itselleni sitä on ilmestynyt nyt lähes viisikymppisenä, kun en ole jaksanut enää rehkiä kuten ennen. Mutta taidanpa yrittää tehdä jotakin asian eteen, aiemmin olen ajatellut, että selluliitit eivät helpolla lähde. Kiitoksia vinkeistä.

    • hypoxno

      Onko kellään muulla tullut tosi pahaa oloa jokaisen Hypox-käynnin jälkeen,vaikka noudattanut ruoka,vesi ja liikunta määräyksiä???
      Töihin ei ovi kuvitellakkan menevänsä sen jälkeen.

    • Isojalat

      Kun aloin käydä kuntosalilla järkytyin. Lihakset kasvoivat läskin alle ja jalat kaksinkertaistui ja selluiho jäi päälle. Ei ole auttanut yhtään. Nyt noin vuosi takana 3x/vklo .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      89
      2132
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2121
    3. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      43
      1799
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1517
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      213
      1452
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      36
      1349
    7. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      30
      1296
    8. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1131
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1006
    10. Aivottomat

      Illalla yritin nukkua vuokratalossa. Klo 22.30 - 24.00 välillä 5 autoa ajoi rapun eteen, nuoria kuskaten. Eikö tule mie
      Kuhmo
      23
      867
    Aihe