Uusi Autoni

Minäpä ostin elämäni 1; sen uuden auton noin 8 kk sitten, haluaisin kertoa kaikille siitä, en hauku nimeomaan tätä vaan, noin yleisesti. Entinen autoni oli 16 vuotta vanha.
Vanhassa autossa lokijohto oli kuminen ja taipuisa, tässä uudessa vihreä ja pakkasella se on kuin rottinkivapa jäykkä.
Lokilämmitintä ei ole vaan, säteilylämmitin, ero on dramaattisen suuri, melkein kuin saunaa ja kellaria vertaisi toisiinsa
Uudessa autossa on eber lisälämmitin, jolla saadaan pienikulutuksinen auto myös lämmitämään sisätiloja? Kulutus on oikeastaan tämän vuoksi sama, kuin vanhalla autollani..

Esimmäinen maksullinen huolto maksoi lähes saman, kuin entisen autoni katsastumaksut korjauksineen koko ajalta!
Vilkaistessani eka kertaa konepellin alle, piti hakea pirtistä lasit, koska en tunnistanut yhtään osaa tai nähnyt muoviverhoilun alle, muovihan on kestävin materiaali, pakkasta ja aja kovettumista vastaan.

Merkkikohtaiset istuinsuojat maksoi saman kuin sain entisestä autosta rahana!
Öljyjä ei tarvi vaihella kuin joka toinen vuosi minun kilometreillä, silti se maksaa saman kuin vanhaan autooni, johon vaihdoin pari kolome kertaa vuodessa itse.

Anteeksi, mutta joskus tuotekehitys tuntuu menevän ihan väärään, ja autot tehdään espanjassa ja espanjan olosuhteisiin. Meidän pitää tukea näitä maita avustuspaketeilla paljon ENEMMÄN, niin saamme jatkossa parempia autoja!
6430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nykyautoilla on tarkoitus rahastaa. Auto sinänsä on hinnaltaan inhimillinen, raha otetaankin huolloista ja korjauksista. Auton ei laskennallisesti tarvitse kestää kuin 4-5 max. jolloin se pitää vaihtaa.
Ei tarvitse ihmetellä että hinauspalveluja on nykyään joka navetan takana, mites oli vielä 80-luvulla?
Osta Audi, Bmw, Wolksvagen, enemmän ovat hinausauton kyydissä kuin omatoimisesti.
No pääasia että liikkuu kuitenkin, kyydissä tai ilman!!

Äänestä

Jos nykyauto jämähtää tienposkeen niin eipä sille muuta voi tehdä kuin hinauttaa merkkikorjaamolle.

Äänestä

Ostin minäkin uuden auton, elämäni ensimmäisen ja kylläpä kelpaa, kun ei ole vanhaa mihin verrata. Minusta se johto on niin kauniin vihreä ja kaikin puolin tyylikäs, voihan se olla pakkasella vähän taipumaton, mutta onneksi en tiedä paremmasta.

Onneksi en tiedä sitäkään, mikä ero on loki- ja säteilylämmittimillä. Käsittääkseni siihen lisättiin lokilämmitin (papereiden mukaan) mutta jotkut kuitenkin ovat sitä mieltä että siinä on joku säteilyhomma tms. Pääasia, että lähtee pakkasella. Konepeltiä en ole kertaakaan avannut. Enkä aio avatakaan, sehän on miesten maailmaa se.

Minulle on tärkeintä, että lumiharjan varsi sointuu auton väriin ja ja auto on kaunis ja maksan tosimielelläni kaikki maksut mitä autostani koituu. Tonnin vakuutusmaksu oli iloinen yllätys, odotin paljon suurempaa.

Äänestä
  • "Tonnin vakuutusmaksu oli iloinen yllätys, odotin paljon suurempaa. "

    Melko huonosta kaupasta olet autosi ostanut. Useimmat palvelevat autokaupat tarjoaa vanhankin auton ostajalle kaskot sun muut 0 eurolla vähintään vuodeksi.

    Toinen vinkki että jos täyskasko maksaa yli tonnin niin kannattaa kernaasti vaihtaa vakuutusyhtiötä. :D

    Äänestä

  • mistä ostit? kirjoitti:

    "Tonnin vakuutusmaksu oli iloinen yllätys, odotin paljon suurempaa. "

    Melko huonosta kaupasta olet autosi ostanut. Useimmat palvelevat autokaupat tarjoaa vanhankin auton ostajalle kaskot sun muut 0 eurolla vähintään vuodeksi.

    Toinen vinkki että jos täyskasko maksaa yli tonnin niin kannattaa kernaasti vaihtaa vakuutusyhtiötä. :D

    Noo-oh, ehkä vähän liiottelin, saattoi se olla allekin tonnin. Vakuutusyhtiöni on niin taitavasti vedättänyt minua vuosikymmenet, että olen jo tottunut siihen.
    Kun sain pikku tapaturmasta 40 € korvauksen niin heti nousu vakuutusmaksukin useita kymppejä.
    Ostin autoni erittäin hyvin palvelevasta autoliikkeestä. En missään nimessä halua mitään autoliikkeen almuja.

    Mutta oikeasti, olen miettinyt että vakuutuksia ehkä kannattaisi kilpailuttaa.

    Äänestä

onneksi olkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vikakoodi kirjoitti:

Minäpä ostin elämäni 1; sen uuden auton noin 8 kk sitten, haluaisin kertoa kaikille siitä, en hauku nimeomaan tätä vaan, noin yleisesti. Entinen autoni oli 16 vuotta vanha.
Vanhassa autossa lokijohto oli kuminen ja taipuisa, tässä uudessa vihreä ja pakkasella se on kuin rottinkivapa jäykkä.
Lokilämmitintä ei ole vaan, säteilylämmitin, ero on dramaattisen suuri, melkein kuin saunaa ja kellaria vertaisi toisiinsa
Uudessa autossa on eber lisälämmitin, jolla saadaan pienikulutuksinen auto myös lämmitämään sisätiloja? Kulutus on oikeastaan tämän vuoksi sama, kuin vanhalla autollani..

Esimmäinen maksullinen huolto maksoi lähes saman, kuin entisen autoni katsastumaksut korjauksineen koko ajalta!
Vilkaistessani eka kertaa konepellin alle, piti hakea pirtistä lasit, koska en tunnistanut yhtään osaa tai nähnyt muoviverhoilun alle, muovihan on kestävin materiaali, pakkasta ja aja kovettumista vastaan.

Merkkikohtaiset istuinsuojat maksoi saman kuin sain entisestä autosta rahana!
Öljyjä ei tarvi vaihella kuin joka toinen vuosi minun kilometreillä, silti se maksaa saman kuin vanhaan autooni, johon vaihdoin pari kolome kertaa vuodessa itse.

Anteeksi, mutta joskus tuotekehitys tuntuu menevän ihan väärään, ja autot tehdään espanjassa ja espanjan olosuhteisiin. Meidän pitää tukea näitä maita avustuspaketeilla paljon ENEMMÄN, niin saamme jatkossa parempia autoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu