Muutimme tyttöystäväni kanssa n.2kk sitten kimppaan. Aluksi kaikki meni hyvin ja olimme todella rakastuneita, mutta sitten se alkoi. Todellisuus. Joka ikinen kerta vessassa käydessään hän piereskelee TODELLA kuuluvasti. Ei siinä muuten mitään, mutta kun en kestä piereskeleviä naisia. Enkä ymmärrä miksei hän voi piereskellä ääneti tai mennä vaikkapa parvekkeelle (tosin sitten en enää voisi käydä sielläkään tupakalla). Nolointa on silloin kun minulla on ystäviä/työkavereita kylässä ja yht'äkkiä vessasta kantautuu ääni; "PRÖÖÖTS PRÖTZZPRÖÖ". Yritä siinä sitten olla normaalisti.
En haluaisi jättää häntä tämän takia, mutta ei taida olla muutakaan mahdollisuutta...En uskalla ottaa asiaa puheeksi, sillä hän on herkkä.
Onko jollain saman laisia kokemuksia? Mitä olette tehneet?
En haluaisi jättää häntä tämän takia, mutta ei taida olla muutakaan mahdollisuutta...En uskalla ottaa asiaa puheeksi, sillä hän on herkkä.
Onko jollain saman laisia kokemuksia? Mitä olette tehneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä trolli on tainnut olla täällä ennenkin, mutta eri lailla kirjoitettuna. Siitä syntyi hirveä tappelu, saako naiset piereskellä vai ei. Mutta ei siinä, hyvin provosoiva joillekin ihmisille tämä aloitus on. Joten pointsit siitä.
On sulla ongelmat...
Suurin niistä on sun olematon rohkeutesi ilmaista omia negatiivisia mielipiteitäsi rakastamallesi ihmiselle, ja se on sentään niitä alkeellisimpia taitoja jotka kuuluu hallita kun alkaa elämään toisen ihmisen kanssa saman katon alla.
Toinen on sun (anteeksi) raukkamainen itsekkyytesi, joka kumpuaa tuosta puhumisen pelosta mutta joka ohjailee sun ajatuksiasi kyllä sitäkin vikkelämmin.
Ero on avuttoman ainut ratkaisu, silloin kun edessä seisoo ongelma joka pelottaa niin, että pupu menee pöksyyn.
Edustaako ongelmien pakeneminen susta hyviä rakastamisen taitoja?
Ja sitten tsemppaus: ota sitä rohkeuttasi niskasta kiinni ja aloita keskustelu aiheesta, joka sua vaivaa. Tee se rakkaudesta sitä tyttöä kohtaan. Ihmiselle on luotu keskustelemisen taito, jota tulee käyttää aina kun syntyy ajatuksia jotka vaikuttavat kumppaninkin arkeen - saatikka tulevaisuuteen... Se on reilua peliä.
Ensin se likka luultavasti pillastuu ja syyttää sua tiesmistä, mutta sen tunneryöpyn jälkeen te pääsette keskustelemaan asiasta aikuisten malliin, siis asiasta, järjellä. Tunteet tulevat ulos yleensä ensin, järki pääsee ääneen vasta niiden jälkeen. Se on ihan normaali proseduuri ja sitä pitää vaan oppia sietämään.
Löytyskös sinusta siis vielä sen verran rakastavaa miestä, että hoitaisit tuon vaiheen ensin ja hylkäisit kumppanisi vasta sen jälkeen, jos te ette millään pääse yhteisymmärrykseen noin massiivisesta viihtymisongelmasta?
Se opettaisi sinulle taitoja erilaisten tilanteiden hallitsemiseen pakenemisen sijasta ja tukisi siten sun itsetuntoasi ja uskoasi selviytyä myös elämän negatiivisista jutuista.