Huippu-urheilun Douping mielettömyys

Pikajuoksija

On se tavatonta taas kerran, kun huippupyöräilijä paljastaa rehellisesti käyttäneensä suorituksiinsa kaikenmaailman aineita.
Suomalaiset hiihtäjät hyppivät riemusta kun voittivat aikoinaan kirkkaasti muut sivakoijat.
Maailman parhaat juoksijat ylittävät maaliviivan ensimmäisenä, ennätysajoissa,olympialaisissa ja kuinka ollakaan,,paljastui. Olivat käyttäneet kiellettyjä aineita harjoituksissa ja jopa kilpailuissa.
Valtava koneisto selvittää jatkuvasti kilpailijoiden verta ja virtsaa. Rahaa palaa ja kaikkia epäillään. Sitten vatvotaan ja ollaan ihan kauhuissaan. Urheilupomot ovat, aivan kuin eivät mitään tietäisi. Valmentajat yrittävät pestä kätensä. Syyllistä metsästetään raastuvissa.
Tämä kaikki tuntuu suurelta pelleilylltä, Hölmöläisten tuohuilulta.
Mitenkähän asia muuttuisi, jos järjestettäisiin niin, että ns. puhtailla urheilijoilla olisi ihan omat skapat ja douppaajille olisi omat.
Kaikki olisi lain ja asetusten mukaista, ei olisi enää kenelläkään mitään tarvetta salaa itseään doupata. Olisi selkeä erotus ja mielenkiintoista seurata minkälaisia aikoja ja suorituksia saisimme kun voisimme rehellisesti pelatun kilpailun jälkeen vertailla mitä aineilla saadaan aikaan.
Mielestäni koko kestävyyslajien aikojen mittaaminen tuhannesosasekunttien tarkkuudella on aivan järjetöntä.
Maailmanennätys,,, Maailmanennätys Maailmanennätys, voi hyvä tavaton tätä Urheilu-Uskontoa joka on pannut koko ihmiskunnan sekaisin. Herätkää::))!!!!

3

116

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielenkiintoista joo

      >>Mitenkähän asia muuttuisi, jos järjestettäisiin niin, että ns. puhtailla urheilijoilla olisi ihan omat skapat ja douppaajille olisi omat.

      • Pikajuoksija

        Haaa,, en kai mä sohaissut urheilu-uskovaisen herkkää hipiää, kun et oikein ymmärrä tai et halua ymmärtää ,, mistä on kysymys. Tuo vastauksesi nyt ei ole mistään kotoisin, ei tässä mistään tuollaisesta ole kysymys.
        Lakeja ja sääntöjä on nuodatettava. eri asia on millaisiksi ne laaditaan. Niiin you see man.


    • Observer1

      > Mitenkähän asia muuttuisi, jos järjestettäisiin niin, että ns. puhtailla urheilijoilla olisi ihan omat skapat ja douppaajille olisi omat.

      Siinä kävisi niin, että doupparit kilpailisivat siellä missä palkintorahat tai oikeastaan kokonaistienestit ovat suuremmat. Jos puhtaalla puolella tienaa enemmän, niin mikään ei muuttuisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1432
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1053
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      662
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      601
    13. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      600
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe