Miehet ja bodypump

Onko miehillä kokemusta bodypumpista? Olen itse ajatellut kokeilla sitä, mutta täälläpäin siellä kaiketi käy enimmäkseen naisia.

Mitä muita aerobisia lajeja tarjotaan myös miehille?
72397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinne vaan mukaan, sama se oli täälläkin
pari vuotta sitten olin ainoita miehiä
pumpissa, nyt melkein puolet miehiä.
Äläkä sitten yritä olla mikään voimamies
vaan laita sellaiset painot millä jaksat.
ÄLÄ ota mallia niistä mallivartaloisista
naisista vaan hyväksy tosiasiat ja tee
rohkeasti pienemmillä painoilla.

Äänestä

2,5 vuotta olen harrastanut Body Pumpia. Aluksi olin lähes ainoa mies ko. salilla. Harvoin oli pumppitunnilla muita miehiä. Ei miehiä käy hirveästi vieläkään, mutta useinmiten paikalla on 3-5 miestä.

Lisäksi kannttaa kokeilla spinningiä ja body combattia. Em. lajien lisäksi harrastan myös Armybiciä.

Kuten edellinen kirjoittaja mainitsi, alussa herätys on aika raju; naiset kepittävät teikäläisen 6-0. Siitä se kuitenkin lähtee.

Joskus pumppitunnilla näkee myös punttiäijiä. Pojilla on vähän optimistiset kuvitelmat kyvyistään. Lataavat tangon täyteen painoja, mutta piiputtavat naama punaisena jo ennen sarjan puolta väliä. Eivät jaksa pienilläkään painoilla tehdä hyvin. Kestävyyttä ei ole yhtään. Ovat olleet nöyrää poikaa pukuhuoneessa tunnin jälkeen.

Äänestä

juujuu sinne sekaan vaan
oon käynyt pumpissa pari vuotta yleensä kesällä koska talvella on harrastus niin ei jaksa enää sen lisäksi päälle pumpata.

sama juttu täällä mies osallistujien kanssa, aika vähäistä, joskus jopa 3 tai 4 mutta usein 1 tai 2.

painomäärien kanssa kannattaa aluksi olla varovainen, muuten tulee vaikeuksia...

Äänestä
  • Käyn pumpissa noin kolmesti viikossa, ja naisena saan ilakoida siitä, että joka kerta on muutama mies mukana! Hupasaa on kyllä seurata niiden ilmeitä, kun omat painomääräni näyttävät äkkiseltään hyvinkin "miehisiltä", vaikkakin olen hyvin naisellinen. Tosiasia kuitenkin on, että miehet pääsevät pian kestävyydellään vähintään samaan - vaatii vaan säännöllistä harjoitusta, niin kuin tietenkin joka lajissa.
    EI KUN SIIS MUKAAN VAAN!

    Äänestä

Kannattaa kokeilla. Tulet huomaamaan, että pitkän sarjan toistaminen on melkoisen raskasta. Mutta huomaa, että body pump ei ole lainkaan aerobista, joten aerobinen kestävyys siinä ei parane, voimakestävyys toki. Jos haluat kokeilla jotain aerobista, suosittelen esim. bodyjumppaa, body- tai voimastepiä ja tietysti spinnigiä (mutta spinning on melkoisen tylsää puuhaa verrattuna jumppiin, joissa liikutaan eri sarjojen mukaan). Nuo mainitsemani jumpat ovat askelsarjojen suhteen yksinkertaisia.

Äänestä
  • Unohdin sanoa, että omalla salillani käy yleensä 5-10 miestä pumpi tunnilla.

    Äänestä

pumpissa käy miehiä ! Tosin melko vähäsen, mutta kyllä siellä aina 3-6 miestä on mukana! Ja tietenkin kaikki miehetkin ovat tervetulleita pumppaamaan! Otetaan vaikka pienet skabat :P .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jax kirjoitti:

Onko miehillä kokemusta bodypumpista? Olen itse ajatellut kokeilla sitä, mutta täälläpäin siellä kaiketi käy enimmäkseen naisia.

Mitä muita aerobisia lajeja tarjotaan myös miehille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu