Olen seurustellut kumppanini kanssa 5 vuotta ja meillä on 2-vuotias poika.
Suhteemme on ollut koko yhdessäolomme ajan todella vaikea enkä oikein itsekään tiedä miten hitossa me ollaan näinkin kauan yhdessä oltu.
Seksiä suhteessamme ei ole ollut enää aikoihin ja mies kuluttaa vapaa-aikansa pulloon.
Mies on pettänyt suhteen alussa, salaillut asioita ja viettänyt monia öitä pois kotoa vastaamatta puhelimeen tai ottamatta yhteyttä. Näin kävi ennen lasta ja myös lapsen jälkeen.
Vaan enpä voi syyttää yksin kumppaniani..
Ennen nykyistä miestäni mulla oli pitkähkö salasuhde miehen kanssa joka oli silloin vielä itse varattu.
Lopetin suhteen koska kyllästyin olemaan toinen, eikä ainaiset lupailut yhteisestä tulevaisuudesta ja hänen puolisonsa kanssa eroamisesta enää tuntunut odottamisen ja elämisen arvoiselta.
On siis kulunut monia vuosia siitä kun lopetin touhun mutta nyt tämä samainen mieson palannut kuvioihin- ja hän on eronnut.
En voisi sanoa, etteikö mitään vakavampaa olisi sattunut- olen soitellut hänen kanssaan silloin tällöin ja nyt viimeisin ja pahin; minä menin hänen kanssaan kahville vaikka tiesin sen olevan hyvin riskialtis tilanne jäädä kiinni- paikassa jossa nimme on sellainen jossa usein tulee joku tuttava vastaan.
Nytpä ei tuttuja näkynyt mutta se ei sitä tosiasiaa ja tapahtumaa muuta, että sieltä minä löysin itseni nuoleskelemasta "vierasta" miestä enkä edes osannut tuntea syyllisyyttä.
Myöhemmin se morkkis vasta iski, omaa lastani ajatellen enemmän.
Miten voin rakkaimmalleni tehdä jotain sellaista mikä saattaa hajoittaa viimeisetkin rippeet tästä ns. perheestä?
Ja vaikken tunnekkaan syyllisyyttä miestäni ajatellen, ei tehnyt mitään kostona.
Pahinta tässä on se, että pelkään rakastuvani tähän toiseen-taas kerran.
Ja jos niin käy, perheeni hajoaa.
Tämä mies ei todellakaan ole sen arvoinen, että lähtisin liitostani vaikka nykyinen miehenikään ei ole syy yhdessäoloon vaan lapsemme.
Silti mies pyörii mielessäni ja vaikka tiedän, että tämä täytyy lopettaa ennenkuin tapahtuu enää suutelua vakavampaa ja pahempaa, silti olen umpikujassa ajatuksieni ja liittoni kanssa.
Tämä oli tälläinen vuodatus, puhdistanpa aivokoppaani johonkin vaikka vastaukset jo melkein tiedän.
Noh.. ehkäpä solmut aukeavat jonain päivänä.
Suhteemme on ollut koko yhdessäolomme ajan todella vaikea enkä oikein itsekään tiedä miten hitossa me ollaan näinkin kauan yhdessä oltu.
Seksiä suhteessamme ei ole ollut enää aikoihin ja mies kuluttaa vapaa-aikansa pulloon.
Mies on pettänyt suhteen alussa, salaillut asioita ja viettänyt monia öitä pois kotoa vastaamatta puhelimeen tai ottamatta yhteyttä. Näin kävi ennen lasta ja myös lapsen jälkeen.
Vaan enpä voi syyttää yksin kumppaniani..
Ennen nykyistä miestäni mulla oli pitkähkö salasuhde miehen kanssa joka oli silloin vielä itse varattu.
Lopetin suhteen koska kyllästyin olemaan toinen, eikä ainaiset lupailut yhteisestä tulevaisuudesta ja hänen puolisonsa kanssa eroamisesta enää tuntunut odottamisen ja elämisen arvoiselta.
On siis kulunut monia vuosia siitä kun lopetin touhun mutta nyt tämä samainen mieson palannut kuvioihin- ja hän on eronnut.
En voisi sanoa, etteikö mitään vakavampaa olisi sattunut- olen soitellut hänen kanssaan silloin tällöin ja nyt viimeisin ja pahin; minä menin hänen kanssaan kahville vaikka tiesin sen olevan hyvin riskialtis tilanne jäädä kiinni- paikassa jossa nimme on sellainen jossa usein tulee joku tuttava vastaan.
Nytpä ei tuttuja näkynyt mutta se ei sitä tosiasiaa ja tapahtumaa muuta, että sieltä minä löysin itseni nuoleskelemasta "vierasta" miestä enkä edes osannut tuntea syyllisyyttä.
Myöhemmin se morkkis vasta iski, omaa lastani ajatellen enemmän.
Miten voin rakkaimmalleni tehdä jotain sellaista mikä saattaa hajoittaa viimeisetkin rippeet tästä ns. perheestä?
Ja vaikken tunnekkaan syyllisyyttä miestäni ajatellen, ei tehnyt mitään kostona.
Pahinta tässä on se, että pelkään rakastuvani tähän toiseen-taas kerran.
Ja jos niin käy, perheeni hajoaa.
Tämä mies ei todellakaan ole sen arvoinen, että lähtisin liitostani vaikka nykyinen miehenikään ei ole syy yhdessäoloon vaan lapsemme.
Silti mies pyörii mielessäni ja vaikka tiedän, että tämä täytyy lopettaa ennenkuin tapahtuu enää suutelua vakavampaa ja pahempaa, silti olen umpikujassa ajatuksieni ja liittoni kanssa.
Tämä oli tälläinen vuodatus, puhdistanpa aivokoppaani johonkin vaikka vastaukset jo melkein tiedän.
Noh.. ehkäpä solmut aukeavat jonain päivänä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
astetta mulkumpia ihmisiä ootte!!
Löin itseni kanssa vetoa, ettei ainakaan mies kirjoita olevansa hirviö -ainakaan vakavissaan, eikä ainakaan henkisellä tasolla.
Useimmilla pettäjänaisilla on sentään omatunto. Miehillä ei ole vielä ollut.
Jos puoliso pettää, se on lupa toiseenkin mennä. Älä syytä siitä itseäsi. Onhan sinulla todisteita miehesi pettämisestä? Voit tarvita niitä. Ehdotan että nostat kissan kotona pöydälle ja kerrot miehellesi avoimesti uudesta suhteestasi. Se tekee hyvää hänelle, ja avioliitollesi. Voi tulla ero, mutta se lienee silloin oikea ratkaisu teille.
En minä mitään kostoa janoa.
En edes tiedä itsekkään mitä minä haluan, ehkäpä hitusen järkeä ja päättäväisyyttä.
Olen suhteessani onneton mutta lapseni ei saisi siitä kärsiä.
Ja eron kohdatessa mieheni varmasti hylkää tämänkin lapsensa, niinkuin teki vanhemmallekkin lapselleen. Yhteydenpitoa jouluisin ja syntymäpäivinä.
Siinä se.
En koe toisaalta olevani missään suhteessa, en tiedä mitä tämä on ja taas yhden yön yli menneenä tunteet tätä toista kohtaan on taas toiset.
Kun en ole ollut yhteydessä.
Yritän järkeillä asioita niin, että tähän kaikkeen tulisi jonkinlainen, molemmille osapuolille sopiva päätös.
Mutta vaikean tästä tekee se, että oma mieheni ei puhu mistään minkä kokee ongelmalliseksi.
Ehkäpä siksi hairahdinkin, ehkä en.
Koko elämä on yhtä isoa kysymysmerkkiä.
Miesten ja naisten tarpeet ovat usein eriävät. Monasti saa huomata naisten kertovan motiivejaan minä keskeisesti. Koska minä en halua, koska minulla on oikeus päättä itsestäni, koska minä en tarvitse et tarvitse sinäkään jne...
Jos on luvattu rakastaa toista, ja sitten avioitumisen jälkeen se on jotain muuta
Meillä seurustellessä 5v. harrastimme seksiä aina kun se oli mahdollista. rakastelimme usein ja monimuotoisesti. OLin niin hiton onnellinen ettei mitään rajaa. Hankimme unelma talon, ja menimme naimisiin. Pian häiden jälkeen vaimoni kertoi ettei hän oikeastaan pidä seksistä, ja ei missään nimessä halua niin usein.
Yritin olla ihan malli isä ja puoliso. Tein kaiken mitä vain keksin, jotta elämä kohenisi. Niukkuutta meillä on ollut, mutta rahasta emme riitele koskaan, koska se maksaa jolla on, ja sitä on ollut vaihtelevasti molemmilla. Toistakymmentä vuotta yritin näytellä olevani onnellinen siitä mansikkakakustakin synttäreilläni, vaikka ihan muuta olisin toivonut saavani. Toki meillä seksiäkin on, kerran kuussa ehkä, mutta siitä on ilo poissa, ja uhrautumisen maku siitä jää, varmaan molemmille.
Jos pääsen syliin joka ei ole kylmä, en osaa siitä syyllisyyttä kantaa.
Oma sylini olisi puolisolleni aina avoin, se vaan ei kelpaa.
Jos nainen sanoo: Ei käy, siihen sillä on oikeus, jos mies sanoo *on mullakin tarpeet* se on sika.
Pulloon? Onko alkoholisti? Miksi olet hänen kanssaan sitten, jos ei lopeta juomista.
Kyllä. Ainakin kaiken vapaa-aikansa viettää alkon äärellä.
Ja miksi en jätä: lapseni vuoksi. Ja koska edes yritän,edes lapseni takia.
En halua isätöntä lasta.
Eikä kyse ole siitä ettenkö pärjäisi lapsen kanssa kaksin.
Tienaan miestäni paremmin ja yleensä ottaen minä perheen pidän pystyssä niin rahallisestin kuin muutenkin.