Noniin, olen siis vasta 15 vuotias tyttö. Olen jo kauan miettinyt. Onko normaalia että minulla on olut voimakkaita koko päässä olevia päänsärkyjä jo useiden vuosien ajan?
Noin kolme vuotta sitten pänsärkyni alkoivat, samoihin aikoihin aloin olemaan myös udeon kipeänä. Pään säryt saattavat olla poissa muutaman päivän mutta pian se taas alkaa, sama saattaa kestää useita päivä. saattaa olla hetkiä kun sitä ei ole mutta pian se taas alkaa. OLen käynyt Päänsärkyjen takia vuonna 2012 useita kertoja sairaalassa, mitään syytä ei ole löydetty ja verta turkitaan silti. Joudun nyt Röngteniin ja sydän tutkimuksiin. sillä myös minulla on ollut näitä oireita jo pitkään: Pahoin vointia ja huippausta, pistoa sydämmessä. verenpaineet ja hemoklopiini alhaalla. painoni on pudonnut ja selitystä ei ole. sydämmeni väsyy helposti, ja en oikeastaan ole koskaan pystynyt samaan kuin muut ikäiseni tai nuoremmat. sydämmeni väsyy nopeasti, ja se vaikeuttaa monia asioita. minulla epäillään kaikenlaista. aikkea ei edes minulle kerrota. Haluaisin vain kysyä: mihin nämä oireet saattavat viitata? ja oonko tämä normaalia?
Noin kolme vuotta sitten pänsärkyni alkoivat, samoihin aikoihin aloin olemaan myös udeon kipeänä. Pään säryt saattavat olla poissa muutaman päivän mutta pian se taas alkaa, sama saattaa kestää useita päivä. saattaa olla hetkiä kun sitä ei ole mutta pian se taas alkaa. OLen käynyt Päänsärkyjen takia vuonna 2012 useita kertoja sairaalassa, mitään syytä ei ole löydetty ja verta turkitaan silti. Joudun nyt Röngteniin ja sydän tutkimuksiin. sillä myös minulla on ollut näitä oireita jo pitkään: Pahoin vointia ja huippausta, pistoa sydämmessä. verenpaineet ja hemoklopiini alhaalla. painoni on pudonnut ja selitystä ei ole. sydämmeni väsyy helposti, ja en oikeastaan ole koskaan pystynyt samaan kuin muut ikäiseni tai nuoremmat. sydämmeni väsyy nopeasti, ja se vaikeuttaa monia asioita. minulla epäillään kaikenlaista. aikkea ei edes minulle kerrota. Haluaisin vain kysyä: mihin nämä oireet saattavat viitata? ja oonko tämä normaalia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kai sait ohjeet rautakuurista? Ruokavalion terveellisyys ym.
Voi johtua myös murrosiästä, ettei ole vaarallista.
Ikäkausi 13- 20 en muista että olisin ikinä voinut hyvin, energia kuluu kasvamiseen tuossa iässä. Jollei sairautta löydetä, ei aihetta huolestua.
Ruoka olkoon lääkkeesi!
Hyviä rasvoja:
Kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut öljyt. Kylmäpuristuksen ansiosta öljyn rasvahappokoostumus ja vitamiinit säilyvät luonnollisessa muodossaan. Eläinrasvat (luomu parasta). EI MARGARIINIA
Hyvää rasvaa tulisi saada vähintään gramma per painokilo (normaali paino). Hyviä rasvoja tarvitsemme kasvuun ja kehitykseen sekä yleisterveyden ylläpitämiseen. Tämä rasva on energian, ruoansulatuksen, aivojen, solujen ja aineenvaihdunnan kannalta välttämätöntä. Rasvan tehtävä on toimia solukalvojen rakennusmateriaalina ja solujen viestinviejien lähtöaineena. mm. hormonaalisten viestien toimivuus on kiinni rasvasta.
Suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaan aikuisten tulisi saada päivittäisestä energiansaannista 25-35 % rasvoista. Lasten rasvantarve on suurempi.
Oman rasvantarpeensa pystyy laskemaan yksinkertaisen kaavan avulla:
Energian tarve päivässä (kcal) x (25-35) / 100 / 9 = rasvan määrä päivässä (g).
Esimerkiksi 2000 kilokaloria päivässä tarvitsevan rasvantarve on 56-79 grammaa.
Tämä rasvan tarve ei mitenkään täyty "kevytmyrkyillä" ja epäterveellisellä margariinilla.
Proteiinit:
Proteiinien päivittäinen tarve 0,8-2 grammaa per painokilo (normaali paino) riippuen aktiivisuudesta. Proteiinit ovat elimistölle välttämättömiä rakennusaineita, joita mm. solut, hormonit, aineenvaihdunta ja lihakset tarvitsevat. Proteiinit koostuvat aminohapoista. Keho ei pysty valmistamaan läheskään kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja, vaan ne on saatava ravinnosta. Aminohappojen lähteenä voivat olla joko eläin- tai kasviproteiinit. Eläinproteiinien lähteitä ovat kaikki lihat, kalat, äyriäiset, munat, maito ja niistä valmistetut tuotteet. Kaikki eläinproteiinien lähteet tarjoavat jokaisen tarvittavan välttämättömän aminohapon.
Hyviä kasvikunnan proteiininlähteitä ovat palkokasvit, täysjyvävilja, pähkinät ja siemenet. Kasvisravinnon perusproteiini tulee täysjyväviljasta. Viljasta saadaan hyvälaatuinen proteiiniseos yhdistämällä se joko palkokasveihin (pavut, linssit, herneet) tai perunaan, sieniin, juureksiin tai muihin vihanneksiin. Kasvikunnan tuotteista soijaproteiinin aminohappokoostumus on ihanteellisin. Useissa kasvikunnan tuotteissa jotain aminohappoa on hyvin vähän, mutta yhdistelemällä eri kasviproteiinin lähteitä saadaan lopputulokseksi hyvälaatuinen proteiiniseos.
Suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaan proteiinia tulisi saada n. 10 – 20 % päivittäisestä energiasta. 2000 kcal ruokavaliossa tämä tarkoittaa 50 – 100 g proteiinia päivässä.
Hyviä hiilihydraatteja:
Syö kasviksia, vihanneksia, juureksia (ei vanhaa ravintoköyhää perunaa), hedelmiä ja marjoja vähintään 500 grammaa päivässä.
Suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaan hiilihydraattia tulisi saada loput energiasta eli n. 45 % päivittäisestä energiasta. 2000 kcal ruokavaliossa tämä tarkoittaa 225 g hiilihydraattia päivässä.
Viljat (n. 70% hiilihydraattia), sokeri (100% hiilihydraattia) ja peruna (runsaasti tärkkelystä, joka muuttuu sokeriksi) nostavat verensokerin nopeasti, jolloin haima alkaa tuottaa runsaasti insuliinia. Liiallinen insuliini veressä laskee verensokerin liian alas ja liian nopeasti. Tällöin ihminen on taas nälkäinen ja haluaa syödä. Insuliinin tehtävä on varastoida ylimääräinen veressä oleva sokeri (glukoosi) kudoksiin rasvaksi. Insuliinitason pysyessä vakaana elimistö polttaa rasvaa. Perunan ja viljat voi korvata juureksilla, kasviksilla, vihanneksilla ja marjoilla.
EI VILJAA LAINKAAN
Ravinnolla on keskeinen merkitys aivojen monimutkaisen verkoston toiminnalle ja aivoterveydelle. Sekä neuronit eli hermosolut että viestiä vievät aivojen välittäjäaineet muodostuvat ravintotekijöistä. Ravinto vaikuttavaa lisäksi immuniteettiin eli vastustuskykyyn, mielialaan (esim.masennus, aggressiivisuus), hormonitoimintaan, lisääntymiskykyyn, syöpien kehittymiseen, perimään, unen laatuun, jaksamiseen jne... Keskeisin tekijä on ravinnon vaikutus suolistoon ja aineenvaihduntaan, jossa muodostuu jopa 80% immuniteetistamme. Immuniteettijärjestelmäsi toimiessa huonosti sairastut.
Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.
C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.
C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
D-vitamiinia 50-100µg / vrk
Magnesium (sitraattia) 300-400mg/vrk
Omega-3 rasvahappoja
Mulla ainakin jatkuva päänsärky häipyi, kun lopetin Pansuolan käytön. On se ihme ainetta.
Mahdollisimman luonnollista ja vähän käsiteltyä lisäaineetonta ruokaa ja merisuolaa.
Ruokaa on helppo ja ihan kiva tehdä.
Netti on ohjetta pullollaan.